Uskollisuus jollekin joukkeelle on aika mielenkiintoinen juttu. Minkä arvoinen on koko elämän kestänyt, yhden ja saman joukkueen kannatus? Tietysti hieno juttu! Mutta taas toisaalta, eihän sekään ole hullumpaa, jos on seurannut kiekkoa leveällä rintamalla, tutustunut moneen eri joukkueeseen ja vaikkapa eri kaupungeissa, liigoissa ja maissa. Tuskin se tekee jääkiekkoa rakastavasta huonompaa fania.
Tuoreessa muistissa on miten suomalaiset ottivat Slovakian sydämiinsä viime MM-kisoissa, ihan vaan yhtäkkiä.
Taas toisaalta, yleensä ihmiset, jotka käyvät katsomassa kiekkoa useammin kuin kerran kauden aikana, ovat siitä kiinnostuneita. En usko, että kukaan lähtee huvikseen istumaan halliin, jos se ei kiinnosta pätkääkään. Kai heilläkin on arvonsa faneina, vaikka eivät käy / pysty käymään joka matsissa.
Fanit voisi oikeastaan jakaa eri ryhmiin, esim:
- Lipun ilmaiseksi saaneet, vailla kiinnostusta olevat katsojat
- Lipun ilmaiseksi saaneet, innokkaat kannattajat
- Satunnaiset ”kerran pari kaudessa” katsojat
- Todella kiinnostuneet fanit
- Kausikortin omistajat
- Huutosakkien jäsenet
- Fanaattiset joka matsiin tulevat kannattajat
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Kaikkihan ovat kassöörille tervetulleita, mutta hengen mukaan tulisi vain alempi puoli listasta astua halliin, jotta päästäisiin oikeaan tunnelmaan. Tämä fanien eliitti alkaa olla tosin vähissä, eikä riitä täyttämään hallia.
Jääkiekko ei mielestäni kehity vauhdilla, jota laji vaatii. Myös kaikkien uskollisimmilla faneilla horjuu usko välillä. Istahdetaan penkille ja huokaistaan syvään ensimmäisen erän kahvaamisen jälkeen. Jääkoneen tasainen kierto saa aikaan haaveita äksonista. Yhtä hyvin voisi katsoa vastamaalatun seinän kuivumista. Kaiuttimista tulee samaa musiikkia, vuodesta toiseen. Moni lajia rakastava on kyllästynyt ja valitsee sohvan ja urheiluruudun kotona.
Mikä sitten saa tosi fanit ostamaan kausikorttinsa vuodesta toiseen, samalle areenalle ja samaa joukketta katsomaan? No tietysti se on uskollisuus, mutta myös tapojen orjuus. Omalta kohdaltani se on kymmenen hengen porukka, joista useimmat ovat istuneet samoilla tuoleilla yli kymmen vuotta. Siitä huolimatta kuulen joskus kun joku sanoo: ”Voi vittu, olis ollu yhtä hyvä mennä katsomaan jalkapalloa”. Tai: ”Ensi kaudella en pane jalkaani tänne”. Siitä huolimatta rakkaus jääkiekkoon voittaa. Kuuman kesän jälkeen alkaa isovarvas väpättämään lehtien kirjoittaessa uusien pelaajien cooper-testien tuloksista. Pari voitettua harjoitusottelua ja halliin on pakko päästä taas.
Paljon HIFKiä tässä keskustelussa. Itse näin kaikkein ikivihreimmät matsit Vaasan Sportin pelatessa paikasta liigassa. Kaikkihan tietävät kuka teki liigan ensimmäisen maalin… Muistan kun Oulun Kärpät tulivat ensimmäisen kerran pelaamaan Vaasan tekojääradalle. Voi juma mitä luistelijoita! Ja mitä matseja! Sen jälkeen ovat joukkueet ja pelaajat tulleet ja menneet, mutta kyllä nää naskali-ajan matsit ovat iskostuneet aivoon tavalla, jota ei pysty mikään joukkue horjuttamaan, vaikka olisi kysymys tetroit ret vinkistä.
Jokainenhan näkee oman faniutensa omasta näkökulmastaan ja asettaa sen näin sopivalle tasolle. Jos itse leikkisin hieman (ketään loukkaamatta), niin voisin sanoa:
”Kaikki jotka istuvat lämpimässä hallissa kaljamuki kädessä ja katsovat kun lellityt miljonäärit hässivät toisiaan kaukalon nurkissa ovat homoja”. Kunnon lätkäfani seisoo karvalakki päässä taivasalla ja syö Itikan makkaraa Turun sinapissa, tauolla 30:n asteen pakkasessa!
Nää nyt oli vaan hieman haja-ajatuksia… Englanti – Brasilia matsia odotellessa…
