Itse olen kokenut jonkin verran seksuaalista häirintää. Häirinnän suorittaneista kaikki ovat olleet miehiä, ja minä olen mies. Onneksi aika on ollut puolellani, joten enää en ole pitkään aikaan häirintää kokenut. Osa häirinnästä on näin jälkeenpäin ajatellen ollut hyvin rajua. Opiskelija-aikoina ja armeija-aikoina muualla kuin armeijassa tapahtuneita. En viitsisi täsmentää noita tapahtumia, etteivät nykyajan herkkämieliset järkyty, mutta täsmennän silti. Nykyäänhän kaikkeen tuollaiseen vastataan nimenomaan, että on järkyttynyt. No itse en silloin aikoinaan järkyttynyt, enkä ole nyttemmin jälkijärkyttynytkään. Se ei toki tarkoita, etteikö joillakuilla muilla olisi oikeus järkyttyä mistä tahansa, sillä elämmehän järkyttymisen aikakautta, ja nyt järkytytään korkojen kanssa kaikki kertyneet asiat. Minä mahdollisesti järkytyn tämän viestin vastauksista, joissa väitetään, että vähättelen otsikon asiaa. En vähättele. Kerron vain miten olen itse suhtautunut. Tuntuu, että näistä saa kertoa vain jos on pahasti järkyttynyt, muut olkoot hiljaa.
Yksi aika mielenkiintoinen herääminen aamuyöllä erään miehen sohvalta oli, kun heräsin siihen, että kylmä liukkari heitettiin paljaalle takalistolleni. Heräsin siis siihen. Siellä se perheellinen mies oli muna kovana valmiina suorittamaan tekosiaan. Kerroin asiallisesti, että tuota minäpä tästä lähden. Ja lähdin. Sittemmin olen saanut hänen elämäkertakirjansa toisaalta ja itse asiassa se on juuri nyt minulla luennassa! En ole kirjaa lukiessani vielä järkyttynyt mistään. Se minulle suotakoot, kuten minäkin suon muille järkyttymisen.
Elämä on kuitenkin eri aikakausina erilaista, hän eli sen aikakauden elämää, ja sellaista se oli, vaikka tuo olikin paha ylilyönti jo sen aikakauden standardeilla. Nyt se on jo vanha ukko, lieköhän vielä jaksaa harrastaa.
Tai kun työpaikan tauolla minun maatessani nurmikolla minua hieman vanhempi mies tuli eteeni sanoen: "mitäs tekisit jos yhtäkkiä kaatuisin sun päälle ja alkaisin kopeloimaan sua, hihi". En tästä järkyttynyt, mutta totesin korostetun rauhallisesti: "ei kai siinä, vetäisin saman tien nyrkin otsaan". Johon hän: "hyvin sanottu, hihi". Teimme kesätöitä viikon yhdessä ja tuo oli viimeinen työpäiväni. Päätti kokeilla.
Ja sitten oli sekin tapaus, kun kerran opiskelijana ollessa päädyin jatkoille homopedofiilin luokse. Tulipa sieltäkin sitten lähdettyä aika pikaisesti.
Tuorein tapaus on tosin vain neljän vuoden takaa, kun eräs kaverini, joka on siis homo, ehdotti baarissa, että menisimme hänen luoksensa, hän ottaisi suihin ja laittaisi minulle silmille jonkun laitteen, josta näkisin samaan aikaan heteropornoa. Vieläkin huvittaa tuo mielikuvituksellisuus. Emme siis lähteneet, heteroksi hän minut tiesi ja tietää. Kai tuonkin joku laskisi häirinnäksi, vaikka en ollutkaan alaikäinen ja alisteisessa asemassa kysyjään, ja vaikka kyse on kaveristani.
Jos nuo muutamat tapahtumat olisivat tapahtuneet 2020-luvulla, niin ehkäpä minäkin olisin järkyttynyt. Olisin aikakauteni nuori. Minusta olisi hyvä tämän oikean rajojen tunnistamisen lisäksi opettaa sitä, miten kohdata asioita, eikä niin herkästi järkyttyä. En nyt puhu alaikäisistä, vaan täysi-ikäisistä. Ikäviä asioita elämässä tapahtuu, maailma on paha, oikeus on tuntea ja järkyttyä, mutta reagointivalikoimaa olisi nähdäkseni syytä harjoituttaa. Kyllä minäkin esim Vilja-Eerikan tapauksesta lukiessani järkytyin. En todellakaan sitä kirjaa lue, liian hirveä ajatuskin. Mutta vaikka kaikki Rydmanista tähän mennessä sanottu olisi totta, niin en minä siitä järkyttyisi. Mutta jos olisin johtava poliitikko, niin ilmeisesti minun kuuluisi sanoa, että olisin järkyttynyt.
Hyvä on ollut suunta näissä asioissa, ettei enää häiritä niin paljoa. Mutta nyt tapahtuu ylilyöntejä toiseen suuntaan. Sellaista se muutos tuppaa aina olemaan.