Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

  • 149 356
  • 1 160

#76

Jäsen
Niin, en tiedä onko sekään nyt sitten ihan presidentin arvolle sopivaa alkaa suitsuttamaan sellaista hallitusta, jossa itse on ollut kakkosmiehenä. Alkaa mennä jo aika tamimaiseksi touhuksi.
Tulkitsijasta kiinni kuinka paljon tuossa oli suitsutusta ja kuinka paljon vain esimerkkiä. Viime kädessä tuon ajan päätökset olivat aikalailla laajemman porukan juttu kuin pelkän hallituksen ministereineen. Yhtä hyvin tuon voi lukea kansanedustajien ohjeistamisena kun hallituksen kuulijoihin viitataan. Lama-aika nyt on viime vuosikymmenien kovinta aikaa taloudellisesti, joten ei kauheasti yllätä, jos poliitikot siihen viittaavat niin hyvässä kuin pahassa.

Sellainen asia tuli muuten mieleen, että Niinistön tullessa presidentiksi alettiin joissakin piireissä uhoamaan, että nyt alkaa vienti vetää, kun pressana on Sale ja ulkomaankauppaministerinä asiaosaaja Alex Stubb. Tähän mennessä kylläkin poikien vienninedistämismatkojen tulokset ovat olleet ilmeisen laihoja, mutta jospa se siitä sitten lähtisi. Toivotaan parasta.
Kuinka laaja tälläinen piiri on ja oliko lausunnolla mitään todellisuus pohjaa edes sitä kerrottaessa? Presidentti voi toimia oveen avaajana joissain kaukomaissa, mutta eiköhän hänen merkitys länsimaissa ole ihan nolla riippumatta oliko pressana Sale, Soini, Jeesus tai naapurin Musti-koira.

Niinistön eka vuosi on mennyt aika odotetusti. Suht näkymätön ja merkityksetön. Pari lausuntoa on herättänyt lööpin tai kaksi ja palkanalennus jopa keskustelua, että siltä osin ehkä jopa hiukan näkyvämpi kuin olisi saattanut odottaa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kuinka laaja tälläinen piiri on ja oliko lausunnolla mitään todellisuus pohjaa edes sitä kerrottaessa? Presidentti voi toimia oveen avaajana joissain kaukomaissa, mutta eiköhän hänen merkitys länsimaissa ole ihan nolla riippumatta oliko pressana Sale, Soini, Jeesus tai naapurin Musti-koira.

Muistaakseni se oli nuorehkojen kokoomuslaisten kansanedustajien keskuudessa varsin yleinen argumentti Niinistön puolesta, että hän on niin hyvä vienninedistämisessä. Taisi kokeneemmastakin kaartista Arto Satonen tätä puolta tuoda esiin. Ja oliko se nyt viime vai toissa viikolla, kun Sanni Grahn-Laasonen oli jossain A-studiossa keskustelemassa presidentin tarpeellisuudesta ja hänen keskeisin sanomansa tuntui olevan se, että presidenttiä tarvitaan, koska se on Suomen myyntimies maailmalla.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
..ja Sale siis sanoi heidän tehneen vaikeita päätöksiä, jotka oli pakko siinä tilanteessa tehdä..

Sauli puhui totta.

Niin puhui. Kyseinen hallitus joutui siivoamaan kasinotalouden jälkiä, ja samaan aikaan taloustilanne Suomen ympärilläkin muuttui mielenkiintoiseksi. Sinänsä ymmärrän, että noista ajoista on jäänyt monille todella katkera maku suuhun, koska tuolloin syntyi traagisia ihmiskohtaloita ihan tarpeeksi. Sitä en sitten ymmärrä, miksei noita Ahon hallituksen päätöksiä saisi pitää esimerkkeinä vaikeista päätöksistä, jotka oli pakko tehdä yksinkertaisesti sen takia, että vaihtoehtoja ei ollut.

Muok. #76 kirjoittaa tuossa alapuolella erittäin fiksusti. Kirjoitan kehuni tähän, koska en halua lähteä vähintään viikoksi jäähylle pelkän samaa mieltä -viestin takia.
 
Viimeksi muokattu:

#76

Jäsen
Sitä en sitten ymmärrä, miksei noita Ahon hallituksen päätöksiä saisi pitää esimerkkeinä vaikeista päätöksistä, jotka oli pakko tehdä yksinkertaisesti sen takia, että vaihtoehtoja ei ollut.
Koska osa ihmisistä on lähtökohtaisesti niin jumittuneita johonkin aatteeseen ja näkevät toiset aatteet perivihollisina ettei mikään vihollisen teko voi olla hyvä. Valitettavasti tätä ajattelua näkee Jatkoajassa enemmänkin ja myös ihan oikeassa elämässäkin. Itse en usko vastakkainasetteluun ollenkaan ja olenkin aikamoinen tuuliviira. Yritän tosin olla järkevien ideoiden takana riippumatta kuka ne esittää.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos Niinistön puheessa on jotain kritisoimisen arvoista, on se tylsääkin tylsempi retoriikka. Presidentin puheen pitäisi olla vaikuttava ja mieleenjäävä, mutta Niinistö onnistuu joka kerta tekemään itsestään ja puhestaan puuduttavan tylsän. Niin viestillään kuin tavalla, jolla hän sen sanoo. Jos presidentti käyttää puheessaan sellaista kulunutta fraasia kuin läpi harmaan kiven, ei se kovin arvokasta ja hyvin osaavaa puhujaa itsestään tee, vaan lähinnä nolon. Niinistö on kaukana Soinin tai Lipposen taidoista käyttää retoriikkaa puheissaan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sitä en sitten ymmärrä, miksei noita Ahon hallituksen päätöksiä saisi pitää esimerkkeinä vaikeista päätöksistä, jotka oli pakko tehdä yksinkertaisesti sen takia, että vaihtoehtoja ei ollut.
Sääli, että nykyinen eikä edeltävä hallitus ole saanut aikaan mitään vaikeita päätöksiä. Poliitikot ovat pääsääntöisesti paskahousuja, jotka ajattelevat aina vain seuraaviin vaaleihin asti.

Pahoittelen offtopiccia. Sale on, no jos ei kingi, niin presidentiksi kyllä hyvä.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Sauli "koko kansan presidentti" Niinistö taas vauhdissa. Päätti näköjään mies sitten niinkin arvokkaassa tilaisuudessa kuin valtiopäivien avajaisissa hehkuttaa mauttomalla tavalla 1990-luvun alun porvarihallitusta. Jotenkin toivoisi sellaista presidenttiä, joka osaisi jättää sanomatta tällaiset asiat, jotka ovat ihan puhdasta sotkeutumista puoluepolitiikkaan. Linkki Ilta-Sanomien uutiseen aiheesta: Niinist - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat

No sinälläänhän se ei ole yllätys, että Sale ei osaa käyttäytyä presidentin arvovallan edellyttämällä tavalla. Mieshän tuli 1980-luvulla lähinnä tunnetuksi avoimesta demarivihastaan, joka elää edelleen hyvinkin voimakkaana kokoomuksessa, esimerkiksi Häkämiesten veljesten keskuudessa. Täten ei yllätä yhtään, että Niinistö päättää vielä pressanakin hehkuttaa porvariyhteistyön auvoisuutta.

Ei se mitaan puoluepolitiikkaan sekaantumista ole, jos ottaa esimerkin Ahon hallituksen kovista paatoksista, jotka eduskunnassa ajatettin lapi. Oli pankkitukea ja hirmuisia menonleikkauksia ja veron korotuksia. Ja valtiovarainministerion vahva mies Raimo Sailas (sd) loi vain loylya lisaa ja vaati kovempia leikkauksia. Niinisto vaan muistutti eduskuntaa siita, etta ennenkin on selvitty kovista paikoista, kun on ollut uskallusta tehda paatoksia. Ja eikos han maininnut puheessaan Lipposenkin hallituksen, jos se nyt yhtaan sinua lohduttaa.

Tama vaite Niiniston demarivihasta on minulle taysin uutta. Mihin se perustuu? Jos muuten Niinisto sinua kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan Risto Uimosen kirjan "Puolivallaton presidentti', joka ilmestyi viime syksyna. Siina Uimonen kay lapi Niiniston uran tarkeimpia vaiheita minusta hyvin objektiivisesti. Mainittakoon, etta Niinisto itse ei myotavaikuttanut kirjan syntyyn millaan tavalla.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tama vaite Niiniston demarivihasta on minulle taysin uutta. Mihin se perustuu?...

No eikös 1987 eduskuntavaalien jälkeen Kari Häkämies, Heikki A. Ollila ja Sauli Niinistö muodostaneet siellä eduskunnan takarivissä sellaisen oikein kovien arvojen kolmikon. Kaikki olivat puheissaan hyvin vasemmisto- ja ammattiyhdistysliikevastaisia. Blogisti Aarno Laitinen on joskus muinoin kirjoittanut hyvän tekstin kyseisestä kolmikosta, mutta en nyt sitä ainakaan nopealla googlettamisella löytänyt.

Kirjailijana Niinistö on kyllä hyvä. Viiden vuoden yksinäisyys -kirjan olen lukenut ja se on ihan mielenkiintoista luettavaa, voin sitä suositella kaikille vähänkin politiikasta kiinnostuneille. Saatan myös hyvinkin lukaista tämän mainitsemasi Uimosen tekemän kirjan, vaikka en Uimosta juuri arvostakaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Nyt nappasi Salon käkkäräpää ekat isot miinuspisteet meikäläiseltä. Pitikö mennä sanomaan oma sanasensa ns. jääkiekkoväkivallasta? Niinistöhän on oikeasti urheilumiehiä ja hän varmastikin osaa oikeasti erottaa toisistaan puhtaan taklauksen ja kaukaloväkivallan. Vittu, mua rupeaa pikkuhiljaa kyrsimään, että kaikki peliin liittyvät loukkaantumiset ovat "väkivaltaa". Kun mäkihyppääjä katkaisee solisluunsa, miksi sitä ei kutsuta mäkihyppyväkivallaksi? Lindsey Vonnkin loukkaantui alppihiihtoväkivallan vuoksi.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Nyt nappasi Salon käkkäräpää ekat isot miinuspisteet meikäläiseltä. Pitikö mennä sanomaan oma sanasensa ns. jääkiekkoväkivallasta? Niinistöhän on oikeasti urheilumiehiä ja hän varmastikin osaa oikeasti erottaa toisistaan puhtaan taklauksen ja kaukaloväkivallan.

Salon kakkarapaa ei ottanut kantaa mihinkaan yksittaiseen tapaukseen. Luulen hanen tarkoittaneen yleisesti puheena olleita lukuisia aivotarahdyksia ja muita loukkaantumisia seka myos Summasen raavitonta huutelua. Ei se sen kummallisempaa minusta ollut.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Kyllä se aika juoksee ihan sairaan nopeasti, en edes tajunnut että "Sale" on ollut meidän pressa jo yli vuoden. Hyvä jätkä se Sauli on, kusessa vaan noiden vaikeiden asioiden ääressä ja tosiaan niitä päätöksiä pitäisi alkaa jo tekemään (palkat, eläkeikä, verotus jne).
 

kake619

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps, scholl
Kyllä se aika juoksee ihan sairaan nopeasti, en edes tajunnut että "Sale" on ollut meidän pressa jo yli vuoden. Hyvä jätkä se Sauli on, kusessa vaan noiden vaikeiden asioiden ääressä ja tosiaan niitä päätöksiä pitäisi alkaa jo tekemään (palkat, eläkeikä, verotus jne).

Ainoa ongelma on, että Salella ei näihin asioihin päätäntävaltaa ole. Muuan Jyrki-boy siellä yrittää hallituksensa kanssa näitä turata.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Saulia harmittaa Jenninsä puolesta. Onhan se ikävää, kun presidentin puoliso joutuu julkisuuden valokeilaan. Koska viimeksi?
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Saulia harmittaa Jenninsä puolesta. Onhan se ikävää, kun presidentin puoliso joutuu julkisuuden valokeilaan. Koska viimeksi?

Uskomatonta kitinää isolta mieheltä. Jenni Haukio jos kuka on koneistoineen ollut koko ajan erittäin poikkeuksellisesti kontrollissa mitä mediajulkisuuteen tulee.

Haukio on ollut esillä käytännössä vain edustusvelvoitteidensa tai omien töidensä (Turun kirjamessut, runoaiheet, viimeksi Kirjastolehden haastattelussa kirjallisuudesta) puitteissa. Yksityisestä persoonasta on tihkunut vain muutamia, Haukion tarkoin valitsemia ja kontrolloimia pikku yksityiskohtia. Välillä on esim. linnan juhlien aikaan pohdittu Jennin edustusasuja ja yleensä hyvin myönteiseen sävyyn.

Kannattaa muistaa, että Haukio ja Niinistö onnistuivat pitämään salasuhteensa medialta piilossa useiden vuosien ajan samaan aikaan kun käytännössä kaikkien muiden poliitikkojen suhteet olivat lehtien reposteltavana tai vähintäänkin julkista tietoa.

Ei Haukio ole mikään herkkä, vetäytyvä runotyttö vaan piinkova media-alan ammattilainen, joka toimi vuosia Kokoomuksen viestintäpäällikkönä. Mitä tulee PR-kusettamiseen, imagon kiillottamiseen ja luomiseen, niin Haukion pesti vaati mefistomaista kykyä juonitteluun ja median manipulointiin. Koko runotyttöimago on taitavasti luotu mielikuva, jota valtamediat eivät tosissaan yritäkään läpäistä tai raottaa sen verhoa.

Joten ikämies-Saukin on turha itkeä jostain "ylimääräisestä julkisuudesta". Ei juuri missään maassa jää tai jäisi nuorempi presidentin/hallitsijan puoliso näin vähälle mediahuomiolle kuin Suomessa nyt. Jos Haukio olisi brittiläisen lehdistön armoilla, niin nyt olisi jo julkaistu jotain kohujuttuja nuoruuden suhteista, kännikuva teinivuosien Yyterin reissuista sekä paparazzin kuvaama lähiotos Haukion tisseistä naisten uimahallissa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
No niin, nyt on tarkan markan Sale pistänyt rahaa haisemaan Kiinan reissun yhteydessä. Lentomatkat yksityiskoneella tuovat ilmeisesti satojen tuhansien eurojen laskun veronmaksajille. Linkki Iltasanomien uutiseen aiheesta: 7000 ttilasku - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat

Halonenhan sai pari vuotta sitten kovaa arvostelua niskaansa, kun teki jonkun Afrikan matkan yksityiskoneella. Monissa yhteyksissä Halosta arvosteltiin tuhlariksi ja kamreeri Niinistön odotettiin tuovan muutos asioihin. No, eipä näytä näin käyneen.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Parempi, että presidenttinäkin käyttäytyy siten millaista arvomaailmaa edustaa kuin luonnettaan vastaan teeskentelee liikaa koko kansan presidenttiä. Tarjan imago rakentui tavallisuuden korostamiseen ja hyviin suhteisiin esim. kehtiysmaihin, jossa ei ole mitään pahaa, mutta ei siinäkään, jos Sauli kaveeraa sujuvasti Kiinan johtajien kanssa, vaikka siitä tulisikin hieman ylimääräisiä kuluja Suomen Valtiolle. Vaikea uskoa vielä, etteikö joku hyvä syy löytyisi entisen kamreeri-valtiovarainministeri Niinistön näennäisen tuhlaavan rahankäytön taustalta esiin, jos asiaa tutkittaisiin ohi "iltapulu"-tason journalismin.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Taas ihan naurettavaa natkutusta jostain tilauslennosta. Kyllä Suomen kaltaisen maan presidentillä pitää olla tarvittaessa käytössään yksityiskone, oli presidenttinä sitten Niinistö, Halonen tai vaikka Veltto-Virtanen. Johan meille nauravat naurismaan aidatkin, kun tällaisesta revitään otsikoita ja nettiurpot niitä kommentoivat sielu vereslihalla.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Sellainen on nykypäivän "nettiurpo" itse, joka kieltää muilta kommentoinnin Suomen presidentin tekemisistä, on pressana Tarja tai Sauli. Tämä nyt kaikella kunnioituksella Freddie Freeloader. Saa Sauliakin kritisoida, vaikka kevyin perustein tai muuten olemme yksi "P-Korea" muiden porukassa.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Sellainen on nykypäivän "nettiurpo" itse, joka kieltää muilta kommentoinnin Suomen presidentin tekemisista, on pressana Tarja tai Sauli. Tämä nyt kaikella kunnioituksella Freddie Freeloader. Saa Sauliakin kritisoida, vaikka kevyin perustein tai muuten olemme yksi "P-Korea" muiden porukassa.

No juu, nyt meni vähän ohi kohteen. En viitanut tämän palstan keskusteluun, vaan ilmeisen epäselvästi tuohon Ilta-Sanomien uutista seuraavaan kommentointiin, jossa on kyllä todellisia nettiurpoja taas liikenteessä. Eipähän noita tietysti ole pakko lukea.

E: En siis ole kieltämässä Niinistön kritisointia. Naurettavaa on se, että jos Suomen Tasavallan Presidentti joutuu toiselle puolelle maapalloa matkustaessaan aikataulusyistä turvautumaan yksityiskoneeseen, siitä nostetaan täällä nykyään aina helkkarinmoinen mekkala.

Ikäänkuin presidentti istuisi päivät pitkät konttorissaan suunnittelemassa: "Jee, nyt mulla on yksityissuihkari, mihinkähän kivaan paikkaan sitä seuraavaksi päräyttäisi kyläilemään ja ottaisi parit drinksut siinä matkalla".
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mitä tästä pitää oppia? Varmaan se, että presidentin pitää matkustaa valtiovierailuille edullisinta julkista kulkuvälinettä käyttäen. Jos ei bussilla tai junalla pääse, niin ihan vihonviimeisessä tilanteessa mennään lonksuvasiipisellä potkurikoneella.

Apropos. Kiinaan ja ihan Pekingiin asti pääsee kätevästi Siperian rataa pitkin. Reitillä operoi sekä venäläinen että kiinalainen juna, joten valinnanvaraakin on. Rahankäytön konservatiivisuutta alleviivaava presidentti voi valita vaunukseen 3. luokan eli venäläisissä junissa nk. platzkartnyi -osaston. Tuo on yleisesti ottaen halvin tapa edetä Siperian rautateillä. Ikämiespresidentti voi lisäksi yrittää neuvotella jonkinlaisen eläkeläisalennuksen.

Kelpaa siinä tsuhnien johtajan jyristellä raiteilla viikon verran ja tarkastella maisemia. Välillä presidentti voi luoda kansainvälisiä suhteita. Kuten tappaa aikaa eksoottisten matkaseuralaisten kanssa korttia lätkien ja kuppia tehden. Keskinäinen ymmärrys kasvaa kohisten, ainakin mikäli muut pelikumppanit pidättäytyvät tekemästä fuskua sillä välin kun yksi porukasta käy junan riu'ulla tarpeillaan.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Paluu suomettumiseen?

Tuo Ervastin kolumni on mielenkiintoinen, samoin Niinistön tuoreimmat avaukset. Aamulehti ennätti jo julistamaan, että nyt on taas siirrytty sille linjalle, jota Urho Kekkonen aikoinaan idänkauppoineen harjoitti. Ajetaan omaa etua, ihmisoikeudet eivät ole kärkiagenda.

Mielenkiintoista on, että suomettumista käytetään ikään kuin keppihevosena: kun silloin ei Neuvostoliiton ihmisoikeuksista puhuttu, ei niistä tule puhua nytkään (näin kärjistetysti). Eli siis oliko suomettuminen Niinistön mielestä ihan perusteltua, kun siitä saatiin taloudellista etua idänkaupan kautta (näinhän ajatteli silloinen EK). Nyt voidaan sitten soveltaa samaa viemällä vaikkapa aseita diktatuurimaihin.

Aamulehti otsikoi "Niinistö näkee kehitysavussa isoja ihmisoikeusongelmia". Mikäs logiikka tässä on? Nimenomaan vaikkapa nykyisen kehitysyhteistyöministerin Heidi Hautalan aikana on kiinnitetty kasvavaa huomiota esimerkiksi naisten oikeuksiin apua saavissa maissa.

Toisaalta kehitysapua ei enää kanavoida samalla tavalla kuin ennen lyömällä suoraan rahaa jonkin valtion tilille vaan myös järjestöjen kautta ja valvonta/korvamerkintä ovat paljon tiukempia kuin vaikka juuri Kekkosen aikana. Silloinhan oli tokikin niin, että apua meni harakoille, koska sitä lyötiin suoraan diktatuureille (ja samalla yritettiin harjoittaa juuri jotain kauppapolitiikkaa).

Eipä Suomi voi juurikaan mihinkään maailmanpoliittisiin virtauksiin vaikuttaa, mutta onhan tällainen selkärangattomuus vähän hävettävää. Olen entistä tyytyväisempi, että Haaviston numeron molemmilla kierroksilla lappuun piirsin.

Ja se Ihan tavallisia asioitahan oli mielestäni hyvä kampanja, vaikka toki ilman poliittista valtaa sellaisenaan riittämätön nuorten syrjäytymiskehitykseen. Presidentin valtaoikeuksien puitteissa kuitenkin onnistunut keskustelunavaus, perusasioista ja nimenomaan läheisten ihmisten välittämisestähän ihmisten hyvinvointi lähtee. Ulkopoliittisissa linjauksissa mennään sitten Niinistön osalta vaan syvälle metsään... Noh, nämä ovat kaiken kaikkiaan enemmän periaatteellisia kysymyksiä - mutta nimenomaan presidentin valtaoikeuksien puitteissa niitä tärkeimpiä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tuo Ervastin kolumni on mielenkiintoinen, samoin Niinistön tuoreimmat avaukset. Aamulehti ennätti jo julistamaan, että nyt on taas siirrytty sille linjalle, jota Urho Kekkonen aikoinaan idänkauppoineen harjoitti. Ajetaan omaa etua, ihmisoikeudet eivät ole kärkiagenda.

Mielenkiintoista on, että suomettumista käytetään ikään kuin keppihevosena: kun silloin ei Neuvostoliiton ihmisoikeuksista puhuttu, ei niistä tule puhua nytkään (näin kärjistetysti). Eli siis oliko suomettuminen Niinistön mielestä ihan perusteltua, kun siitä saatiin taloudellista etua idänkaupan kautta (näinhän ajatteli silloinen EK). Nyt voidaan sitten soveltaa samaa viemällä vaikkapa aseita diktatuurimaihin.
Ervastin viittaaman Sakon kiväärikaupan kohdalla on syytä myös huomioida, että Sakon omistaa nykyään italialainen Beretta-konserni. Kansainväliset sitoumukset muodostavat tietysti puitteet sille mihin aseita saa viedä ja mihin ei. Jos Suomi haluaa rajoittaa Sakon kiväärien myyntiä milloin mihinkin maahan jonka meiningistä omatuntoväki ei tykkää, niin lähtölaskenta Sakon tarkkuuskiväärien tuotannon lopettamiselle Suomessa on jo alkanut. Tähän asti niitä on tehty Suomessa kalliista kustannusrakenteesta huolimatta, koska tarkoitusta varten on olemassa hyvä tehdas ja Suomesta löytyy huippuluokan aseseppäosaamista. Uskon vahvasti että Beretta-konserni haluaa myydä aseita mahdollisimman monelle asiakkaalle ja niin paljon kuin mahdollista, kuitenkin lakien ja sitoumusten sallimissa rajoissa. Oma-aloitteisesti Beretta ei varmasti tule raakkaamaan mitään valtioita asiakaslistoiltaan aivan kevyin perustein. Jos suomalaiset ryhtyvät heittämään kapuloita Berettan rattaisiin, niin no hard feelings but game over. Italialaiset vain siirtävät tehtaan toiminnot muualle, jotta saavat rauhassa myydä tarkkuuskivääreitä.

On aivan perusteltua että Suomen poliittinen johto ylläpitää yhteyksiä ja luo kaupanteon edellytyksiä myös sellaisten maiden kanssa, joissa demarit eivät ole alati kyttäämässä ihmisten pyöräilykypärien käyttöä tai kerrostalohiljaisuuden pitämistä klo 22 jälkeen. Sotaa käyvät maat ovat eri asia. Ymmärrän myös hyvin että jokin Bahrain on viimevuotisten levottomuuksia myötä noussut vähintään tarkkailtavien listalle.

Ihan eri kysymys on se, mitä elementtejä maan yhteiskuntajärjestelmässä on oltava ja ei saa olla, jotta sen kanssa on korrektia käydä kauppaa. Jos lähdetään nillityslinjalle, niin voidaan aloittaa Venäjästä. Itäinen naapurimme on näennäisdemokraattinen diktatuuri joka kohtelee eriarvoisesti omia toisinajattelijoitaan. Kauppa stop. Kiina - tarvitaanko perusteluja? Kauppa stop. Intiassa vasta onkin saatanalliset tuloerot ja epädemarimainen kastilaitos kukoistaa käytännössä edelleen. Kauppa stop. Ja niin edelleen.

Vai olisiko sittenkin parempi luoda olosuhteita keskinäiselle kanssakäymiselle, molemminpuoliselle ymmärtämiselle, kaupankäynnille ja muulle yhteistyölle poliittisen ja yksityisen sektorin kaikilla tasoilla, ylin taso mukaan lukien?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Viime aikoina presidenttimme Sauli Niinistö on ollut näkyvästi esillä - muutekin kuin Sotshin kisalähetyksissä.

Syy, miksi päätin nostaa ketjua ylös on se, että presidentin perustuslaillisesta roolista Suomen politiikassa on ollut viime päivinä puhetta, Niinistön "ohjeistettua" kokeneen valtionvarainministerin roolissa tämän hetken sekavaa hallituspolitiikkaa, jota pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen ovat "johtaneet".

Niinistö on kommenteissaan ottanut vahvasti kantaa siihen, ettei velanottoa ole hyvä jatkaa, päätökset säästöistä on tehtävä mitä pikimmiten, eikä sysätä kaikkea taas seuraavan hallituksen kontolle.

Ensinnäkin, minun mielestäni Niinistön ulostulo asiansuhteen on oikein. Perustuslaillisessa mielessä presidentin puuttuminen sisä- ja talouspolitiikkaan on varmasti problemaattinen, mutta kuitenkin me kaikki - ihan puoluekantaan katsomatta - olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että tämän hetken harjoitettu politiikka on päämäärätöntä ja hapuilevaa.

Tähän syynä on luonnollisesti se, että alun alkaenkin kompromissina luotu jättihallitus oli tuhoon tuomittu. Tällä hetkellä on vaikea sanoa, mikä on Suomen hallituksen todellinen linja, sillä sisäistä kissanhännänvetoa esiintyy asiassa, kuin asiassa.

Kuka siis parempi henkilö puuttumaan ainakin mielipiteillä ja sillä paljon puhutulla arvojohtamisella tähän "mission impossible"-tilanteeseen, kuin suoralla kansanvaalilla valitsemamme presidentti? Mielestäni ei kukaan.

Lisähuomiona tulee mieleen mm. tälläkin palstalla esitetyt muutaman nimimerkin mielipiteet Niinistöstä vain "kamreerina". Nyt kättä rohkeasti pystyyn, presidentti on tässä asiassa toiminut jämäkästi.

Toivottavasti tämä avaukseni herättää palstalla vähän keskustelua asiasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös