Mainos

Sari (ja Jari) Sairaanhoitajan kuulumisia

  • 627 497
  • 5 632

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ja siis edelleenkin asia on hyvin yksinkertainen. Jos hoitajia olisi tarpeeksi ja työ ei olisi näin kuormittavaa niin palkat voisivat pysyä matalalla. Nyt hoitajapula on akuutti eli alalla ei ole tarpeeksi tekijöitä. Silloin alan houkuttavuutta pitää voida nostaa ja KAIKISSA kyselyissä missä on kysytty mikä saisi henkilön työskentelemään sosiaali/terveysalalla niin ensimmäisenä korostuu parempi palkka ja sitten vasta työolojen parannus.

Toinen vaihtoehto on, että aletaan supistaa toiminnoista. Ihmiset voivat alkaa itse hoitamaan omaisia. Tai että terveyskeskukseen ei saa aikaa korvatulehdusta potevalle lapselle. Tai annetaan psykpotilaiden sekoilla vapaana "avohoidon piirissä". Näähän on kaikki valintoja mitä voidaan tehdä. Esimerkiksi @Jani82 on hyvinkin painokkaasti esittänyt nykyisen terveydenhuollon supistumista. Tämähän on ihan oikea vaihtoehto, mutta se tulee lisäämään syrjäytymistä ja eriarvoisuutta entistä enemmän.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Ei vaan terveydenhuollosssakin on pakko tehdä kipeitäkin priorisointeja sen suhteen mitä voidaan tehdä.
Väestö ikääntyy ja tarvitsee hoitoa entistä enemmän mutta alan kiinnostavuus ei kasva yhtään ja kun ikäluokat mitkä koulutetaan pienevät niin on pakko tehdä kipeitä muutoksia siinä mitä hoidetaan.

Et vaan itse alalla olevana pysty tätä käsittämään kun katsot sitä kuplan sisältä. 10v päästä hoidettavia on enemmän ja henkilökuntaa vähemmän niin muutoksia on pakko tehdä, jotta perustoiminnot saadaan hoidettua.
Tapahtuuko se sitten etävastaanottojen, robotiikan tai minkä tahan muun avulla on 100% varmaa, että kiinteiden toimipaikkojen ja sairaansijojen määrä tulee laskemaan ei ole henkilökuntaa ja asiat on tehtävä toisin kuin nyt.

Sulla on pariin kysymykseen vastaukset antamatta edellisellä sivulla.
Kuten sanottua keskustelu oli turhaa kun keskityit yksittäisiin asioihin kokonaisuuden sijasta.

Työntekijän palkkaamatta jättäminen sen takia että työntekijä on jossain muualla töissä ei ole laillinen peruste jättää palkkausta suorittamatta. Esim Mehiläinen voi sijoittaa henkilöstönsä minne haluaa. Jos Helsingin kotipalvelusta hoitaja hakee mehiläiselle paremman palkan perässä ei mehiläisen oo pakko asettaa työntekijää takaisin Helsingin kaupungille.

Toisaalta tämä kertoo tilanteen absurdisuudesta. Helsingin kaupunki on valmis vuokraamaan työntekijät kalliimmalla yksityiseltä, kuin panostamalla omaan henkilökuntaansa.
Eihän kukaan kerro sitä mikä se syy oli miksi juuri sinut jätettiin palkkaamatta se olisi helvetin tyhmää työnantajalta.
Sen sijaan se, että A yrityksen kanssa sopimuksen henkilöstövuokrauksesta tehnyt yritys B ei palkkaa yrityksen A työntekijöitä on täysin laillista se olisi oman toiminnan haittaamista. Eivät hekään omaa leipää syö rekrytoimalla asiakkaan työntekijöitä omille kirjoille ja laittamalla takaisin asiakkaalle, se tarkoittaa lähes varmasti sen toimeksiannon loppumista.

Sen sijaan väite siitä, että ei olisi palkattu ollenkaan on varmasti täyttä paskaa kyllä varmasti palkataan jos hakee hommiin jonnekin muualle kuin helsingin kaupungin vuokratyö tehtäviin.

Ei se ole absurdia vuokratyöntekijöillä voidaan todella helposti paikata saikkuja, yksittäisiä kuormitushuippuja tai vajetta henkilöstössä. Mutta samalla heistä pääsee eroon kun heille ei ole tarvetta täysin normaalia teollisuudessa yms. mutta nyt kun se tulee julkiselle puolelle niin asiaa ihmetellään.
 
rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Ymmärtääkseni tässä Helsingin kaupungin tapauksessa on kyse yhdestä ostopalvelusopimuksesta ja siihen liittyviin sopimuksiin liitetystä rekrykiellosta koskien kaupungin työntekijöitä. Jos ostopalvelun hankinnan syynä on puuttuva henkilöstö, niin olisi aikamoista hölmöläisten peitonjatkamishommaa jos se hankittava työvoima olisikin sitä samaa omaa henkilöstöä.

Se miksi henkilökuntaa ylipäätään on liian vähän ja näitä ostopalveluja hankitaan on toinen kysymys ja poliittinen sekä taloudellinen valinta.

Ja jos paljastuu, että tässä on kyse jostain laajemmasta, olen valmis korjaamaan mielipidettäni asiasta.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eihän kukaan kerro sitä mikä se syy oli miksi juuri sinut jätettiin palkkaamatta se olisi helvetin tyhmää työnantajalta.
Mutta näinhän juuri tässätapauksessa oltiin tehty ja viestit ovat tallessa. "Emme voi palkata sinua koska nykyinen työnantajasi on Helsingin kaupunki"

Et vaan itse alalla olevana pysty tätä käsittämään kun katsot sitä kuplan sisältä. 10v päästä hoidettavia on enemmän ja henkilökuntaa vähemmän niin muutoksia on pakko tehdä, jotta perustoiminnot saadaan hoidettua.
Tapahtuuko se sitten etävastaanottojen, robotiikan tai minkä tahan muun avulla on 100% varmaa, että kiinteiden toimipaikkojen ja sairaansijojen määrä tulee laskemaan ei ole henkilökuntaa ja asiat on tehtävä toisin kuin nyt.
Kipeitä ratkaisuja Joo. Voisihan se leikkuri osua vaikka sitten yliopistosairaaloihin joissa hoito on erityisen kallista. Näin saataisiin resursseja lähemmäksi ihmisiä jotka eivät asua viiden yliopistosairaalan lähellä. Mähän oon vaan sanonu että kun kerran koko Suomi halutaan pitää asuttuna niin silloin myös terveydenhuollon pitää olla tasapuolisesti mahdollista kaikille. Se nyt on kulujen siirtämistä paikasta a paikkaan B jos pari kolme keskussairaalaa yhdistetään. Ne potilaat ei edelleenkään vähene sillä, että vuodepaikkoja on vähemmän.

Ei se ole absurdia vuokratyöntekijöillä voidaan todella helposti paikata saikkuja, yksittäisiä kuormitushuippuja tai vajetta henkilöstössä. Mutta samalla heistä pääsee eroon kun heille ei ole tarvetta täysin normaalia teollisuudessa yms. mutta nyt kun se tulee julkiselle puolelle niin asiaa ihmetellään.
Tätähän ei käytetä julkisella puolella niinkuin teollisuuden puolella paikkaamaan saikkuja. Sehän olisikin hienoa jos näin toimittaisiin eikä se silloin aiheuttaisi mitään ihmetystä.

Ymmärtääkseni tässä Helsingin kaupungin tapauksessa on kyse yhdestä ostopalvelusopimuksesta ja siihen liittyviin sopimuksiin liitetystä rekrykiellosta koskien kaupungin työntekijöitä. Jos ostopalvelun hankinnan syynä on puuttuva henkilöstö, niin olisi aikamoista hölmöläisten peitonjatkamishommaa jos se hankittava työvoima olisikin sitä samaa omaa henkilöstöä.
Kyllä varmasti tästä on kysymys. Nyt siellä on samaa työtä tekevät rivissä vierekkäisissä huoneissa. mutta ne jotka ovat yksityiseltä tienaavat useamman satasen enemmän kuin naapurit. Naapurit laittoi hakemuksen yksityiselle ja olisi muuten päässytkin, mutta kun oli jo valmiiksi töissä Helsingin kaupungilla nii ei otettu ja se sanottiin suoraan kirjallisesti. Tämä on laitonta. Työntekijällä on vapaa liikkuvuus.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Mutta näinhän juuri tässätapauksessa oltiin tehty ja viestit ovat tallessa. "Emme voi palkata sinua koska nykyinen työnantajasi on Helsingin kaupunki"
Tätä vahvasti epäilen, todellinen syy lienee taas ihan muuta.

Kipeitä ratkaisuja Joo. Voisihan se leikkuri osua vaikka sitten yliopistosairaaloihin joissa hoito on erityisen kallista. Näin saataisiin resursseja lähemmäksi ihmisiä jotka eivät asua viiden yliopistosairaalan lähellä. Mähän oon vaan sanonu että kun kerran koko Suomi halutaan pitää asuttuna niin silloin myös terveydenhuollon pitää olla tasapuolisesti mahdollista kaikille. Se nyt on kulujen siirtämistä paikasta a paikkaan B jos pari kolme keskussairaalaa yhdistetään. Ne potilaat ei edelleenkään vähene sillä, että vuodepaikkoja on vähemmän.
Jos ei ole erikoisosaamista ei paikka pysy pystyssä.
Tehostamista tarvitaan niihinkin mutta ennenkaikkea perusterveydenhuoltoon.
Suurin osa suomalaisista kun nyt sattuu asumaan alle 200km päässä noista sairaaloista niin niihin panostaminen tuo suurimmat hyödyt.
Koko Suomi voidaan pitää asuttuna mutta kaikkialla ei vaan ole varaa tarjota kaikkia palveluita lähellä.
Yhä et ymmärrä sitä tärkeintä asiaa, tietyt asiat jäävät hoitamatta nykyisellä tavalla tulevaisuudessa kun rahat eivät riitä.

Tätähän ei käytetä julkisella puolella niinkuin teollisuuden puolella paikkaamaan saikkuja. Sehän olisikin hienoa jos näin toimittaisiin eikä se silloin aiheuttaisi mitään ihmetystä.
Eli siis mitä?
On täysin oikein palkata vuokratyöntekijöitä jos omille kirjoille ei heitä saada.
Samalla on myös täysin oikein velvoittaa vuokrafirma palkkaamaan työntekijät muualta kuin asiakas yrityksen henkilöstöstä.
Tuolla tyylillä kun ei olisi yhtään enempää työntekijöitä, eikä kyseisellä vuokrapuljulla asiakkaita.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tätä vahvasti epäilen, todellinen syy lienee taas ihan muuta
Eli toisinsanoen sulla ei ole mitään tietoa asiasta? Silti pystyt täällä väittään muuta. Sama juttu oli silloin ku puhuit puuta heinää vaasan ja seinäjoen keskussairaaloiden yhdistymisestä.

Koko Suomi voidaan pitää asuttuna mutta kaikkialla ei vaan ole varaa tarjota kaikkia palveluita lähellä.
Yhä et ymmärrä sitä tärkeintä asiaa, tietyt asiat jäävät hoitamatta nykyisellä tavalla tulevaisuudessa kun rahat eivät riitä.
Niin sinun mielestä ei riitä rahat. Olet taas yksi niitä jotka näkevät sote alan pelkkänä kuluna. Onhan se nyt nähty että supistamalla sote menoja lasku tulee maksettavaksi myöhemmin syrjäytyneiden ja työkyvyttömien muodossa. Puhumattakaan ympärivuorokautisesta laitosasumisesta aiheutuneet kulut.

On täysin oikein palkata vuokratyöntekijöitä jos omille kirjoille ei heitä saada.
Elikkä on täysin oikein palkata vuokrafirmalta sairaanhoitaja ja maksaa vuokrafirmalle kalliimpaa provikkaa kuin palkata oma sairaanhoitaja. Kyllä näillä sun opeilla säästöt on kaukana sotealalta.

Ainoassakaan työpaikassa missä oon ollut niin vuokrafirman työntekijöitä ei ole käytetty sairaslomatapauksien hoidossa niinkuin olisi oikeasti järkevää. Joku 5 päivän sairasloman sijaistaminen vuokratyöläisen kautta on varmasti halvempaa kuin palkata uusi henkilö mutta Tätähän ei käytetä näin.

Työntekijällä on vapaa liikkuvuus edelleenkin ja jos hänen hakemuksensa hylätään sillä perusteella, että on jossain töissä niin kyse on syrjinnästä. Kylläpä aiheuttaa kovasti kipuilua sulla, kun epäkohtia nostetaan esille.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Täällä vaan kikkelimiekkailu jatkuu. Toisen mielestä sairaanhoitajien keskipalkka oitäisi olla päälle 4t€ ja toinen laittaisi entistä suuremman osan vuokratyönantajan listoille paikkaamaan ongelmaa. Toki toinen myös leikkaisi sairaalaverkostoja tietämättä lukuja taustalla.

Mulla on puhelimessakin kuva palkkalaskelmasta, kun hoitsu on tienannut 4,5k€ kuussa. Toki on yöt ja pyhät. Ihan kovin monella teollisuuden alalla ei päästä samaan. Siihen bielä ylipitkät lomat päälle, niin ei yuo kovin huonosti palkatulta vaikuta.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Toisen mielestä sairaanhoitajien keskipalkka oitäisi olla päälle 4t€
Höpö höpö.

Mulla on puhelimessakin kuva palkkalaskelmasta, kun hoitsu on tienannut 4,5k€ kuussa. Toki on yöt ja pyhät. Ihan kovin monella teollisuuden alalla ei päästä samaan. Siihen bielä ylipitkät lomat päälle, niin ei yuo kovin huonosti palkatulta vaikuta.
Laitapa kuva ilman henkilötietoja tänne ni pelataan läpi. Kova saavutus kyllä jos pelkillä öillä ja pyhillä päässyt tohon
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Kova saavutus kyllä jos pelkillä öillä ja pyhillä päässyt tohon

Olen tainnut aiemminkin kirjoittaa, että käräjäoikeudessa lääkkeiden varastamisesta tuomion saaneen sairaanhoitajan tulot oli yli 60 ke vuodessa. Eli kyllä niillä lisillä iso vaikutus on. Jos joku haluaa/joutuu tekemään vain toimistoaikaan, niin totta kai ansiot jää pienemmäksi.

Minä ihmettelen tässä keskustelussa suuresti, että palkkako ne huonot työolot korjaa? Ei varmasti. Vaikka maksettaisiin tonni lisää, samat ongelmat jatkuisivat pian. Poliiseilla ja varsinkin palomiehillä on yhtä pieni peruspalkka. Aika vähän näistä mediassa puhutaan sairaanhoitajiin verrattuna.

Lisään vielä sen, että olen itsekin valtiolla töissä. Vaimoni tienaa tuplasti yksityisellä, mutta vastavuoroisesti minulla ei ole koskaan ollut yt-neuvotteluja, vaimolla on ollut vähintään joka toinen vuosi.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
saaneen sairaanhoitajan tulot oli yli 60 ke vuodessa. Eli kyllä niillä lisillä iso vaikutus on.
Tuo vaatii jo ylitöitä aika reilusti että tolaseen pääsisi. Eikä se voi olla niin, että päästäkseen hyviin tuloihin pitää tehdä tuplasti töitä verrattuna muihin saman koulutustason omaaviin.

Minä ihmettelen tässä keskustelussa suuresti, että palkkako ne huonot työolot korjaa? Ei varmasti. Vaikka maksettaisiin tonni lisää, samat ongelmat jatkuisivat pian.
Ei korjaakkaan, mutta eipä niitä oo korjattu millään muullakaan. Nyt tilanne on se ettei alalla olevana tarpeeksi väkeä niin jollain alan houkuttavuutta pitää lisätä ja palkka on se mikä motivoi parhaiten.

Poliiseilla ja varsinkin palomiehillä on yhtä pieni peruspalkka. Aika vähän näistä mediassa puhutaan sairaanhoitajiin verrattuna.
Poliisilla on ainaki tilastojen valossa reilustiikkin parempi. Myös palomiehillä on parempi palkkaus keskiverrollisesti.

Lisään vielä sen, että olen itsekin valtiolla töissä. Vaimoni tienaa tuplasti yksityisellä, mutta vastavuoroisesti minulla ei ole koskaan ollut yt-neuvotteluja, vaimolla on ollut vähintään joka toinen vuosi.
Niin kova työvoimapula voi näyttäytyä etuna varmana työpaikkana, mutta ei välttämättä sitä ole sitte osastolla joka pyörii vajaalla henkilöstöllä.
 
teppana

Jäsen
Kuinka sairaanhoitajan palkka suhteutuu muihin julkisen sektorin amk-tason koulutusta vaativiin töihin?

Sairaanhoitajien yleinen vertailu on mielestäni hieman hankalaa, jos entisen puolison sanat pitävät paikkansa. Osastoilla on niin valtavia eroja vaatimustasoon ja kiireeseen nähden. Saman yliopistollisen sairaalan sisällä saattaa olla niin laidasta laitaan hoitajien työt. Osa hoitajista ansaitsisi varmasti suuremman palkan kun taas osa vetää ihan puolivaloilla lusmuillen.

Parhaimmillaan hoitajat ovat primus-moottoreita omilla osastoillaan ja tuovat valtavasti lisäarvoa työyhteisöön. Pahimmillaan taas laiskuus ja vastuunpakoilu aiheuttaa enemmän ongelmia kuin hyötyä.

Mielestäni pakkaukseen, niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla, pitäisi saada sisällytettyä enemmän yksilön kykyä vaikuttaa tulotasoon. Pätevä ja motivoitunut työntekijä on melkeinpä aina palkkansa arvoinen, vaikka se olisi kuinka korkea. Kun taas laiska ja vastuuton työntekijä on työpaikalla enemmän haitoilla kuin mitään muuta. Peruspalkan lisäksi yksilölliset kannustimet olisivat minulle mieleen, mutta niiden mitoittaminen on tietenkin todella haastavaa.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kuinka sairaanhoitajan palkka suhteutuu muihin julkisen sektorin amk-tason koulutusta vaativiin töihin?

Kunnalla työskentelevä inssi vetää keskimääräisesti 4,5K € kuukaudessa ja sairaanhoitaja keskimääräisesti 3,2K. Sh:n pitää tehdä tuohon palkkaan paljon viikonloppuja ja öitä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Eli toisinsanoen sulla ei ole mitään tietoa asiasta? Silti pystyt täällä väittään muuta. Sama juttu oli silloin ku puhuit puuta heinää vaasan ja seinäjoen keskussairaaloiden yhdistymisestä.
Ei ole ilmeisesti sinullakaan, mutta sen tiedän ettei kukaan HR-puolen tai rekryfirman henkilö tuollaista sano julkisesti tai heiltä itseltään loppuu työt.
Itse keskityit vain yhteen osastoon yms. et huomioinut kokonaisuutta, josta ne säästöt tulisivat mutta tässä tullaan juuri siihen, että niitä toimintatapoja on pakko muutta ei voida tehdä samalla tavalla kuin ennen.
Sen takia teollisuudesta on hävinnyt tuhansia työpaikkoja kun tehtiin kuten ennen, eikä muututtu.

Mutta yhä tätä keskustelua on täysin turha jatkaa kun sinä puhut yksittäisistä osastoista, et kokonaisuudesta kun et osaa hahmottaa sitä mitä kaikkea turhaa siellä kokonaisuutena on.

Niin sinun mielestä ei riitä rahat. Olet taas yksi niitä jotka näkevät sote alan pelkkänä kuluna. Onhan se nyt nähty että supistamalla sote menoja lasku tulee maksettavaksi myöhemmin syrjäytyneiden ja työkyvyttömien muodossa. Puhumattakaan ympärivuorokautisesta laitosasumisesta aiheutuneet kulut.
Jos ikääntyvien määrä kasvaa ja hoitohenkilökunnan määrä ei kasva niin se tarkoittaa entistä enemmän potilaita per työntekijä. Silloin on pakko tehdä muutoksia siihen ketä hoidetaan ja miten, jotta resurssit riittävät. Ei menoja tarvitse supistaa mutta ei niitä voida järjetttömästi kasvattaa kun maksajia noille menoille ei tulossa enempää, tällöin on pakko kehitellä uusia menetelmiä yms. joilla toimintaa voidaan tehostaa.
Nostotyöhön avuksia esim. eksoskeletoneja, robotteja avustaviin tehtäviin yms. se hoitajamitoitus ja sote-uudistus ovat enemmänkin haittaa siihen mitä tulisi oikeasti tehdä. Sitten kun nähdään se mitä HUS on tehnyt laitehankintojen ja henkilöstövuokrauksen kanssa, jossa SDP kerää rahat niin siinä ilmenee suuresti se mikä terveydenhuollossa mättää hankinnan täydellinen ryssiminen.
Tuosta olisi osaavalla hankinnalla mahdollista tehdä Suomessa miljardin säästöt mutta liian pienet yksiköt ja lääkärit hankinta vastuussa estävät sen. Se propellipää insinöörikään päätä itse mistä hankinta tehdään ja ei pitäisi sen lääkärinkään tehdä päätöstä.

Elikkä on täysin oikein palkata vuokrafirmalta sairaanhoitaja ja maksaa vuokrafirmalle kalliimpaa provikkaa kuin palkata oma sairaanhoitaja. Kyllä näillä sun opeilla säästöt on kaukana sotealalta.

Ainoassakaan työpaikassa missä oon ollut niin vuokrafirman työntekijöitä ei ole käytetty sairaslomatapauksien hoidossa niinkuin olisi oikeasti järkevää. Joku 5 päivän sairasloman sijaistaminen vuokratyöläisen kautta on varmasti halvempaa kuin palkata uusi henkilö mutta Tätähän ei käytetä näin.

Työntekijällä on vapaa liikkuvuus edelleenkin ja jos hänen hakemuksensa hylätään sillä perusteella, että on jossain töissä niin kyse on syrjinnästä. Kylläpä aiheuttaa kovasti kipuilua sulla, kun epäkohtia nostetaan esille.
On jos omille kirjoille ei saada osaavaa työvoimaa, silloin on pakko hankkia sitä työvoimaa jotain kautta.
Jännästi myös pörssiyhtiöt tekevät samaa ja heillä on oikeasti tarve saada sinne viivan alle jotain, toisin kuin julkisen sektorin terveydenhuollolla.

Se, ettei julkisella puolella sitä käytetä järkevästi tuokin esille juuri ne ongelmat mitä julkisen puolen henkilöstöhallinnossa ja johtamisessa on.
Ei se ole syrjintää ja vaan osa asiakassuhdetta, jossa ei asiakkaan henkilöstöä palkata asiakkaan tehtäviin.
Jos Helsingin kaupungin työntekijä hakisi Rovaniemelle töihin niin varmasti palkataan, Helsinkiin vastaavaan tehtävään ei kun se tarkoittaisi kyseisen asiakassuhteen loppumista.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
HR-puolen tai rekryfirman henkilö tuollaista sano julkisesti tai heiltä itseltään loppuu työt.
No toivottavasti kukaan ei ole potkuja saanut, mutta juuri noilla sanoilla palkkaamatta jättäminen on tehty.

Itse keskityit vain yhteen osastoon yms. et huomioinut kokonaisuutta, josta ne säästöt tulisivat mutta tässä tullaan juuri siihen, että niitä toimintatapoja on pakko muutta ei voida tehdä samalla tavalla kuin ennen.
Sen takia teollisuudesta on hävinnyt tuhansia työpaikkoja kun tehtiin kuten ennen, eikä muututtu.
Niin purin kokonaisuuden yhteen osastoon jotta ymmärtäisit mistä on kysymys. Et suostunut ymmärtämään.
Jos ikääntyvien määrä kasvaa ja hoitohenkilökunnan määrä ei kasva niin se tarkoittaa entistä enemmän potilaita per työntekijä. Silloin on pakko tehdä muutoksia siihen ketä hoidetaan ja miten, jotta resurssit riittävät. Ei menoja tarvitse supistaa mutta ei niitä voida järjetttömästi kasvattaa kun maksajia noille menoille ei tulossa enempää, tällöin on pakko kehitellä uusia menetelmiä yms. joilla toimintaa voidaan tehostaa.
Nostotyöhön avuksia esim. eksoskeletoneja, robotteja avustaviin tehtäviin yms. se hoitajamitoitus ja sote-uudistus ovat enemmänkin haittaa siihen mitä tulisi oikeasti tehdä.
Kyllähän alalla tietysti aina on tervetullutta uudet avut/robotit/automaatio. Ikävä vaan että monet järjestelmät ovat kalliita ja niiden ylläpitäminen maksaa niin paljon, että on halvempaa laittaa ihan oikea ihminen tekemään ne työt. Nostoapuja onkin laajasti käytössä jo, mutta hoidon tehokkaan suorittaminen ajallisesti tarkoittaa usein sitä että otetaan kaveri apuun ja nostetaan kahdella ihmisellä, että ehditään hoitaa kaikille asukkaille aamutoimet.

On jos omille kirjoille ei saada osaavaa työvoimaa, silloin on pakko hankkia sitä työvoimaa jotain kautta
Varmasti saataisiin omille kirjoille työvoimaa kunhan laitettaisiin se palkka kuntoon.

Se, ettei julkisella puolella sitä käytetä järkevästi tuokin esille juuri ne ongelmat mitä julkisen puolen henkilöstöhallinnossa ja johtamisessa on.
Olemme samaa mieltä tästä!

Ei se ole syrjintää ja vaan osa asiakassuhdetta, jossa ei asiakkaan henkilöstöä palkata asiakkaan tehtäviin.
Tässä puhutaan tosi isosta asiasta, koska jo kaksi suurta terveysjättiä on myöntänyt sopimuksen olemassa olon. Saman sopimuksen minkä Helsingin apulaispormestari olemassaolon eilen kielsi. Eli jos olet erehtynyt menemään Helsingin kaupungille töihin olet siellä panttivankina. Tässä tulee lainvastasuuksien lisäksi eettiset kysymykset myös esiin.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuinka sairaanhoitajan palkka suhteutuu muihin julkisen sektorin amk-tason koulutusta vaativiin töihin?
Jos koulutustaso on merkittävä määrittävä tekijä, niin eivät sairaanhoitajat hirveän pahassa palkkakuopassa ole. Siellä on julkisella puolella yliopisto- tai amk-koulutuksella esim. kirjastonhoitajia, arkistonhoitajia tai vaikka lastentarhanopettajia, jotka ovat sairaanhoitajien kanssa suurin piirtein samoilla ansiotasoilla. Vajaa kolme tonnia kuussa lienee noilla verrokeilla ansiotaso. Taitavat sairaanhoitajia vähemmänkin tienata, kun mahdollisuudet erilaisiin lisiin ovat heikommat. Jos pelkästään koulutustasoa käytetään argumenttina, niin useampi ammattiryhmä julkisella puolella palkankorotuksen ansaitsisi, sairaanhoitajista vain enemmän ääntä pidetään.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Niin purin kokonaisuuden yhteen osastoon jotta ymmärtäisit mistä on kysymys. Et suostunut ymmärtämään.
Yksi osasto ei kerro kokonaisuudesta mitään. Yksi osasto voi toimia hienosti mutta jos kokonaisuus kusee ei sen yhden osaston toimivuudella ole mitään merkitystä.
Lisäksi nyt on oikeasti tehtävä myös niitä kipeitä ratkaisuja, joita on teollisuudessa nähty ja kas kummaa pienemmällä porukalla tehdään enemmän tavaraa. Sama onnistuu myös sairaanhoidossa jos asioita muutetaan eikä tehdä niin kuin tehdään nyt.

Kyllähän alalla tietysti aina on tervetullutta uudet avut/robotit/automaatio. Ikävä vaan että monet järjestelmät ovat kalliita ja niiden ylläpitäminen maksaa niin paljon, että on halvempaa laittaa ihan oikea ihminen tekemään ne työt. Nostoapuja onkin laajasti käytössä jo, mutta hoidon tehokkaan suorittaminen ajallisesti tarkoittaa usein sitä että otetaan kaveri apuun ja nostetaan kahdella ihmisellä, että ehditään hoitaa kaikille asukkaille aamutoimet.
Oikeasti ei ole halvempaa laittaa ihmistä tekemään teollisuustyöntekijän vuosikustannus työnantajalle on n.50k€ vuodessa ja samaa luokkaa se lienee myös sairaanhoidossa kun pitkät lomat aiheuttavat turhia sulkuja.
Sen sijaan yhteistyörobottien hinnat ovat robotista riippuen 30-60k€, joten se robotti maksaa itsensä aika nopeasti takaisin jos sillä saadaan ne käsiparit tekemään sitä työtä mihin ihminen on hyvä.

Nostoapuja ei ole käytössä siinä mitä minä sillä tarkoitan eli niitä eksoskeletoneja, jotka ovat nimenomaan ihmisen päällä kaiken maailman nostureita kyllä on käytössä.
Niin nyt menit juuri sinne vanhustenhoitoon, jonne ei tule riittämään hoitajia mitenkään tulevaisuudessa joten ne hommat on tehtävä toisin jos meinataan hoitoa tarjota.

Se, ettei sairaanhoidossa ole osaamista löytää näitä kaikkia apuvälineitä on sitten kokonaan toinen juttu ja siihen suurena syynä on surkea hankinta, jossa valitettavasti lääkäreillä vieläkin aivan liian suuri vaikutus mahdollisuus. Sepksaus mitä tarvitaan kuuluu heille mutta hankinta tulee tehdä muualla ja riittävän isolla alueella, jotta siellä on asiantuntemus kunnossa ja sekään ei sitä takaa jos toimitaan kuten HUS.

Varmasti saataisiin omille kirjoille työvoimaa kunhan laitettaisiin se palkka kuntoon.
Palkka on ihan OK siihen nähden, että kyse on suurelta osin suorittavan portaan työstä jossa lomat yms. ovat todella pitkät.
Johtaminen on se suurempi ongelma ei palkkaus, sillä tehdään laastari ei korjata ongelmaa.

No toivottavasti kukaan ei ole potkuja saanut, mutta juuri noilla sanoilla palkkaamatta jättäminen on tehty.

Tässä puhutaan tosi isosta asiasta, koska jo kaksi suurta terveysjättiä on myöntänyt sopimuksen olemassa olon. Saman sopimuksen minkä Helsingin apulaispormestari olemassaolon eilen kielsi. Eli jos olet erehtynyt menemään Helsingin kaupungille töihin olet siellä panttivankina. Tässä tulee lainvastasuuksien lisäksi eettiset kysymykset myös esiin.
Ei varmasti ole tai pystyt sen varmasti todistamaan jos näin on?
Tehyn PJ:n jorinaan en usko perus AY-sontaa.
Ei kukaan palkkaa asiakkaaltaan työvoimaa, jota yrittää sitten työntää asiakkaalleen vuokralle se sopimus on samantien siinä ja ne työntekijät jäävät käsiin jos eivät ole nollasopimuksella.
Ilmeisen vaikeaa ymmärtää, ettei tuo vuokratyöhomma toimi noin.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nyt kysyn ihan vilpittömästi kun tämä sairaanhoitajien palkkavaatimukset tuntuu ottavan täällä todella kovalle vaikka yleisesti ihmisten tuki tälle on. niin miksi juuri täällä joutuu siitä kinasteleen näin paljon ja puollustaan näkemyksiä? Lääkäreiden keskiansiot nousi 19-20 vuonna melki 450 euroa. Insinöörinki palkka nousi triplaten verrattuna sairaanhoitajaan. Samaan aikaan lääkäreiden vastuualueen hommia on siirretty hoitajille ja hoitajien palkka noussut 52e? Onko tämä tosiaan se kehitys Mitä täälläkin tuetaan?

Lisäksi miten te ratkoisitte alaa koskevan työvoimakadon ja yleisesti hoitaja pulan? Jos alalle ei ole halukkaita nimenomaan palkan takia niin millä niitä houkutellaan muutaku palkkaa kohentamalla.

Lisäksi nyt on oikeasti tehtävä myös niitä kipeitä ratkaisuja, joita on teollisuudessa nähty ja kas kummaa pienemmällä porukalla tehdään enemmän tavaraa. Sama onnistuu myös sairaanhoidossa jos asioita muutetaan eikä tehdä niin kuin tehdään nyt.
Ihmisiä ei voi takoa kuntoon niinkuin teollisuudes taotaan elementtejä. Ihan kaikkea ei voida repäistä sote alalle vaikka niin haluatkin uskoa.

sairaanhoidossa kun pitkät lomat aiheuttavat turhia sulkuja.
Nyt kans vilpittömästi kysyn, etteikö teollisuusalalla tosiaan ole enempää lomia vuodessa kuin 4 viikkoa? Ei edes mitään pekkasia ym. Ei sairaanhoitajat ole ainoa ammattiryhmä joka lomailee 6 viikkoa neljän sijasta.

Sen sijaan yhteistyörobottien hinnat ovat robotista riippuen 30-60k€, joten se robotti maksaa itsensä aika nopeasti takaisin jos sillä saadaan ne käsiparit tekemään sitä työtä mihin ihminen on hyvä.
Kuten olen sanonut että en ole vielä ainoassakaan työpaikassa tavannut robottia joka on kokonaan korvannut ihmisen panoksen. Se 60k robotti ei tuo säästöjä jos sen työtä pitää olla valvomassa 50k:n ihminen.

Nostoapuja ei ole käytössä siinä mitä minä sillä tarkoitan eli niitä eksoskeletoneja
Näitä en ole nähnyt missään? Olisi kyllä hieno päästä testaamaan ja varmasti olisi suuri apu. Jokin syyhän tälle on miksi näitä ei ole juuri missään?
Palkka on ihan OK siihen nähden, että kyse on suurelta osin suorittavan portaan työstä jossa lomat yms. ovat todella pitkät
Palkka on ongelma koska ero verrokkiryhmiin kasvaa kokoajan ja se ajaa ihmisiä alalta. Alan vetovoimaa pitää saada nostettua jos ihmiset haluavat hoita ammattitaitoisista suomenkieltä puhuvilta hoitajilta.

Johtaminen on se suurempi ongelma ei palkkaus, sillä tehdään laastari ei korjata ongelmaa.
Molemmat olisi hyvä saada kuntoon.

Ei varmasti ole tai pystyt sen varmasti todistamaan jos näin on?
Niin luin terveystalon ja pihlajanlinnan tiedotteen asiasta.

Ei kukaan palkkaa asiakkaaltaan työvoimaa, jota yrittää sitten työntää asiakkaalleen vuokralle se sopimus on samantien siinä ja ne työntekijät jäävät käsiin jos eivät ole nollasopimuksella.
Ilmeisen vaikeaa ymmärtää, ettei tuo vuokratyöhomma toimi noin.
Mutta ihminen on vapaa vaihtamaan työpaikkaa jos niin haluaa. Ei teollisuudessakaan varmasti ole ongelma jos metallifirman työntekijä haluaa mennä naapurin metallifirmaan töihin paremman liksan perässä. Sitten jos on hyvästä työntekijästä kyse niin varmaan se metallifirma sanoo että Okei jos jäät meille niin me maksetaan sama palkka? Eikö tämä olisi myös oikein tässä Helsingin kaupungin asiassa. Miksi tehdä kartellia kun asian voisi hoitaa sanomalla sairaanhoitajille että Okei me maksetaan sama Mitä pihlajalinna jos jäätte meille töihin. Eikö vapaakilpailu tarkoita juuri tätä?
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt kysyn ihan vilpittömästi kun tämä sairaanhoitajien palkkavaatimukset tuntuu ottavan täällä todella kovalle vaikka yleisesti ihmisten tuki tälle on. niin miksi juuri täällä joutuu siitä kinasteleen näin paljon ja puollustaan näkemyksiä? Lääkäreiden keskiansiot nousi 19-20 vuonna melki 450 euroa. Insinöörinki palkka nousi triplaten verrattuna sairaanhoitajaan. Samaan aikaan lääkäreiden vastuualueen hommia on siirretty hoitajille ja hoitajien palkka noussut 52e? Onko tämä tosiaan se kehitys Mitä täälläkin tuetaan?

Lisäksi miten te ratkoisitte alaa koskevan työvoimakadon ja yleisesti hoitaja pulan? Jos alalle ei ole halukkaita nimenomaan palkan takia niin millä niitä houkutellaan muutaku palkkaa kohentamalla.

Nyt kans vilpittömästi kysyn, etteikö teollisuusalalla tosiaan ole enempää lomia vuodessa kuin 4 viikkoa? Ei edes mitään pekkasia ym. Ei sairaanhoitajat ole ainoa ammattiryhmä joka lomailee 6 viikkoa neljän sijasta.

Ihan ensimmäisenä pitäisi lopettaa tuo pieni palkka - vaativa työ mantran hokeminen. Ei kyse ole siitä, etteikö työ olisi pahimmillaan äärimmäisen haastavaa ja raskasta mutta parhaimmillaan todennäköisesti todella mukavaa. Sama on tuon palkan kanssa, peruspalkka on suhteellisen pieni mutta hakeutumalla haittalisien piiriin tuo on kohtuullinen korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Sama tilanne on hyvin monella alalla, joiden sesonki ei keskity (pelkästään) virka-aikaan.

Ei vientisektorilla ole sen enempää palkankorotuksia eikä niitä vallitsevassa tilanteessa ole oikein voinut vaatiakaan. Teknologiassa korotukset oli muistaakseni 0.9% ja yrityskohtaset erät 0.6%, ei noillakaan ihan kuuhun mennä. Haittalisistä sen verran, että iltalisä on reilun euron ja yölisä reilun kaksi euroa mutta ylitöistä maksetaan ihan asiallista korvausta.

Fyysisiltä vaatimuksilta sairaanhoitajan työ ei pääsääntöisesti ole normaalia kuormittavampaa ja voi hyvin verrata raskaan toimistotyön kuormittavuuteen. Saman tasoisella koulutuksella on myös yksityisellä puolella työskenteleviä saman tason palkoilla, esimerkkinä resto/tradenomit ja vastaavat. Noissa tehtävissä palkka heiluu kahden ja neljän välissä hivenen työnkuvasta riippuen.

Valtiolla samalla koulutustasolla ja palkalla on esimerkkinä poliisit, heillä tuo palkka heiluu ilman lisiä siinä kahden ja neljän välissä työnkuvasta riippuen. Fyysiseltä kuormittavuudelta lisättömät työtehtävät vertautuu sairaanhoitajiin aika hyvin.

Lopputulemana voisi ajatella tuolla alalla olevan järkevää hakeutua joko pienelle paikkakunnalle mukaviin TK tason tehtäviin nauttimaan päivätyöstä ja kiroilemaan palkan pienuutta tai isoon keskussairaalatason sairaalaan kolmivuorotyöhön ottamaan kaikki haittalisät pois. Tuohon väliin sitten jää tehtäviä vaikka kuinka paljon ja niissä on todennäköisesti hyviä sekä huonoja puolia.

Onneks työpaikkaa pystyy vaihtamaan käytännössä aina ja minnepäin maata tahansa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt kans vilpittömästi kysyn, etteikö teollisuusalalla tosiaan ole enempää lomia vuodessa kuin 4 viikkoa? Ei edes mitään pekkasia ym. Ei sairaanhoitajat ole ainoa ammattiryhmä joka lomailee 6 viikkoa neljän sijasta.

No, paljon parjattuna paperiteollisuuden edustajana kesälomaa on 24 päivää. Ei talvilomaa, ei pekkasia.

Se mulla ei vaan mene ymmärrykseen että miksi hoitoalalla vuorolistat laaditaan kolme viikoa kerrallaan? Miksei tehdä vuoden listaa ja väki sitten saisi vaihdella keskenään tarvittaessa vuoroja jos tarvetta vapaapäiville on.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No, paljon parjattuna paperiteollisuuden edustajana kesälomaa on 24 päivää. Ei talvilomaa, ei pekkasia.

Olen aina halunnut kysyä alasi edustajalta; väitetään että paperitehtaalla duunarit voivat vetää lonkkaa silloin kuin paperikoneet toimivat moitteettomasti ja puskevat paperia ulos ilman ongelmia. Siinä vaiheessa kun kone alkaa sakkaamaan, duunarit painavat kovasti hommia jotta kone olisi mahdollisimman nopeasti toiminnassa.

Onko väitteessä perää?
 
Riippuu paljon tehtaasta ja vakanssista. Jossain kalanterilla tai pohjakoneen alkupäässä voi tasaisella ajolla ehtiä nokosia ottamaankin. Toisaalta, itse tein pitkään vakanssia, jossa eväät piti syödä lennossa ja minkäänlaisia taukoja ei ollut. Ja tietysti jos prosessi ei toimi niin silloin kaikki painaa hommia niin kauan kunnes paperi taas kulkee.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kiitos @Eikka86 asiallisista näkemyksistä. Otan kantaa taas muutamana kohtaan.

Ei kyse ole siitä, etteikö työ olisi pahimmillaan äärimmäisen haastavaa ja raskasta mutta parhaimmillaan todennäköisesti todella mukavaa.
Kyllä. Monet hoitajat olisivat lähteneet lätkimään ajat sitten alalta, josseivat tykkäisi siitä mitä tekevät. Ongelma onkin nyt koska hoitajat kokevat jatkuvaa tyytymättömyyttä palkkaa ja työoloja kohtaan niin enenemissä määrin hoitajat lähtevät alalta vaikka tykkäisivätkin tehdä nykyistä työtä.

Ei vientisektorilla ole sen enempää palkankorotuksia eikä niitä vallitsevassa tilanteessa ole oikein voinut vaatiakaan. Teknologiassa korotukset oli muistaakseni 0.9% ja yrityskohtaset erät 0.6%, ei noillakaan ihan kuuhun mennä. Haittalisistä sen verran, että iltalisä on reilun euron ja yölisä reilun kaksi euroa mutta ylitöistä maksetaan ihan asiallista korvausta.
Kyllä korotukset olivat aikalailla samaa luokkaa. Ongelma tulee tuossa kuten ylhäällä esitin, että kun peruspalkka ammateissa johon hoitajat haluavat verrata ovat korkeammat, niin pienenkin prosentin korotukset ovat euromäärissä näillä aloilla selvästi kovemmat. Ongelma tulee jokatapauksessa vastaan jos jokavuosi hoitajan korotus on 50 euroa ja alat joihin vertaavat korotukset ovat 100 euroa. (Raaka esimerkki, mutta suuntaa antava) tämä lisää tyytymättömyyttä vuosi vuodelta.

Fyysisiltä vaatimuksilta sairaanhoitajan työ ei pääsääntöisesti ole normaalia kuormittavampaa ja voi hyvin verrata raskaan toimistotyön kuormittavuuteen. Saman tasoisella koulutuksella on myös yksityisellä puolella työskenteleviä saman tason palkoilla, esimerkkinä resto/tradenomit ja vastaavat.
Olen ottanut tähän kantaa aijemmissa viesteissä, että hoitajat joutuvat näihin ryhmiin verrattuna paljon useammin väkivallan ja uhkailun kohteeksi, eikä näitä työoloja ole onnistuttu parantamaan vaan itse asiassa trendi on menossa pahempaan suuntaan.

Valtiolla samalla koulutustasolla ja palkalla on esimerkkinä poliisit, heillä tuo palkka heiluu ilman lisiä siinä kahden ja neljän välissä työnkuvasta riippuen. Fyysiseltä kuormittavuudelta lisättömät työtehtävät vertautuu sairaanhoitajiin aika hyvin.
Poliisin tehtäväkohtaiset palkat ovat aika isoja. Esim rikospoliisin 4100 euron palkka verrattuna järjestyspoliisin palkkaan joka on taas verrattavissa sh:n palkkaan paremmin. Olisikin hienoa, jos sairaanhoitajan ammatissa eriteltäisiin osa alueita joissa 4100 euron palkkaan voisi päästä. Esim tehohoito/vaativa psykiatria/päivystys/ erityistä hoitoa ja huolenpitoa vaativat osastot.

pienelle paikkakunnalle mukaviin TK tason tehtäviin nauttimaan päivätyöstä ja kiroilemaan palkan pienuutta
Ei välttämättä kannata. Pienellä paikkakunnalla lääkäreiden tehtäviä siirretään entistä enemmän hoitajille ilman erillistä korvausta.

isoon keskussairaalatason sairaalaan kolmivuorotyöhön ottamaan kaikki haittalisät pois.
Tälläisessä mukana olevana Ongelmaksi muodostuu nimenomaan peruspalkan pianuus. Lisistä ei kukaan ole valittanut. Toki ylityökorvaukset ovat aika persiistä. Siksi ihmiset eivät niitä oikein jaksa tehdäkkään ja tästä syystä hoidon taso huononee kun sijaisuuksia ei saada järjestettyä.

Onneks työpaikkaa pystyy vaihtamaan käytännössä aina ja minnepäin maata tahansa.
Kyllä kyllä. Ja monet vaihtavatkin. Ihan koko alalta pois. Tästä on jo ennakkomakua entaa ku eri yksiköitä joudutaan sulkemaan eikä laitospaikkaa tarvitseville vanhuksille ole järjestää paikkoja.

No, paljon parjattuna paperiteollisuuden edustajana kesälomaa on 24 päivää. Ei talvilomaa, ei pekkasia.
Hmm eli mun 30 päivää aiheuttaa tässä sen miksi en saisi ajaa hoitajille parempaa palkkaa. Lomista on tottakai aiheellista käydä keskustelua ja vaikka jäsenäänistyskin voisi olla paikallaan. Korvaus vaan pitää näkyä reilusti peruspalkassa.

Ps minulle ei ole mitään paperimiehiä vastaan :)

Se mulla ei vaan mene ymmärrykseen että miksi hoitoalalla vuorolistat laaditaan kolme viikoa kerrallaan? Miksei tehdä vuoden listaa ja väki sitten saisi vaihdella keskenään tarvittaessa vuoroja jos tarvetta vapaapäiville on.
Tässä olisi oikeasti ideaakin. Ehkä vuosi on ylimitotettu, mutta esim 2 kk olisi hyvä parannus? Ongelmaksi muodostuu työnantaja. Hoidon painopiste ym saatta muuttua hyvinkin nopeasti ja työnantaja haluaa pitää oikeuden muuttaa osaston vahvuuksia. :)
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuohan se on oikea ongelma, että sairaanhoitajien palkka määräytyy tesin mukaan kaikille samaksi. On tuolla hommia, joissa säännöllisesti tehtynä yli 4k palkka olisi täysin perusteltu ja oikeudenmukainen, mutta mikään yleinen palkkataao tuo ei voi olla. Työn vaativuus ja vaadittava koulutus ei sellaiseen oikeuta.

No joo, ei oikeuta paperitehtaallakaan, mutta siellä on sitten muita syitä palkkatasoon.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tässä helsingin kaupungin vuokratyöhärdellissä paistaa läpi sellainen asia, että halutaan rusinat pullasta, eli vuokratyöläisen liksa ja kaupungin vakituisen henkilöstön työsuhde-edut. Hyvin tyypillinen ajattelutapa naisvaltaisilla aloilla.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös