Tämä määritteleminen olisi mielestäni loputon työsarka ellei mahdottomuus.
Esimerkki: nostetaan esille epäkohta yksittäisen päättäjän, virkamiehen, toimittajan tai liikkeenharjoittajan toiminnassa. Jos menettely on ollut lainvastaista, miksei suora ilmianto poliisille? Jos tiedot epäilyttävästä toiminnasta perustuvat kuulopuheisiin tai toisen käden tietoon, joku viranomainen edelleen päättänee, onko asiaa syytä tutkia vai ei. Tällaisesta viranomaispäätöksestä pitäisi luonnollisesti voida tehdä valitus.
Jos maalittamista ei todeta tapahtuneen, onko maalittamisesta perusteettomasti ilmiannon tehnyt itse syyllistynyt maalittamiseen?
Ehkäpä se voisi mennä tähän suuntaan:
1. Kootaan nykyisestä lainsäädännöstä salkku, johon tulee kiihottaminen kansanryhmää kohtaan, laiton uhkaus ym.
2. Katsotaan, jääkö jotain oleellista ulkopuolelle.
3. Jos ei jää, se on siinä ja uutta lakia ei tarvita.
4. Jos jää esimerkiksi maalittaminen, pohditaan mitä voi tehdä.
5. Jos ei ole järkevällä tavalla mahdollista kriminalisoida, sitä ei tehdä.
Esimerkiksi kun saa kasan maalitettuja viestejä, voi aina poimia niistä ne, jotka ylittävät syytekynnyksen (kuten laiton uhkaus). Jos viesteissä kerrotaan jotain softimpaa, en ainakaan itse tiedä, miten siitä voisi rangaista oikeuden kautta.
Asia on kuitenkin oikeasti ongelma osalle naisista, kuten naistoimittajat, ja osalle mm. tutkijoista. Kuuntelin erästä ja sen perusteella ei tullut mieleen sanoa, että hei, kiviä taskuun ja menoksi tai että vastaa niihin viesteihin.