Marin on valjastanut vastustajiensa paikoin ala-arvoisen kritiikin osaksi imagoaan, ja tämä olisi tietysti tapahtunut pienemmässä mittakaavassa ilman aktiivisia toimiakin. Olenkin ollut havaitsevinani, että Marinin mediajulkisuus jakaa ihmisiä kahteen leiriin:
Marinin kritisoijilla menee mielestäni sekaisin Marinin oma toiminta ja hallituksen toiminta. En minäkään pidä nykyisen pääministerin julkisuuskuvasta, mutta Marinin julkisuuskuva ei ole se, joka mittaa kykyä johtaa hallitusta. Vaikka se on demokratiassa sallittua, on typerää arvioida hallituksen suoriutumista sillä, mitä pääministeri tekee vapaa-ajallaan.
Stubb oli huono pääministeri, koska hän oli pihalla Suomen sisäpolitiikasta, mutta jostain kumman syystä Stubbin kykyä mitattiin hymynsä, pukeutumisensa ja tikkatauluna olemisena.
Toisin sanoen niille näkemyksille, joissa suhtaudutaan kriittisesti pääministerin julkisuuskuvaan, mutta ei anneta sen vaikuttavan hänen kykyyn toimia pääministerinä tai hallituksen luottamukseen, ei juuri anneta tilaa.
Ja annas olla, jos yrittää nähdä Marinin käytöksen hölmönä, mutta silti tarpeettoman pienenä olla tuomitsematta häntä huonoksi pääministeriksi, saa kuulla olevansa Marin-fani. Nykyhetkellä tuntuu olevan vakio, että
joko olet samaa mieltä tai olet meitä vastaan.
Vuosikymmenten päästä ihmiset tulevat ihmettelemään, miten pienestä asiasta tänä päivänä on närkästytty ja vaadittu poliitikkoja eroamaan. Joissakin asioissa maailma muuttuu parempaan, mutta lehdistö muuttunee entistä huonompaan suuntaan.
Britanniassa tämä on tapahtunut ajat sitten, ja siksi siellä on milloin mikäkin kohu. Siinä sivussa maan mediakulttuuri sai aikaan brexitin. Suomessa pitäisi pystyä parempaan, ettei täällä käy samalla tavalla.