Harvinaisen vittumainen twiittaus. Minkä ihmeen takia aikuinen, vastuullisessa virassa oleva ihminen ei voi kommentoida mitään kypsästi ilman vittuilua ja uhriutumista? Ihan teini-ikäisen kommunikaatiota. Tiedän, koska omassa huushollissani asuu itseriittoinen ja kaikkitietävä teini, joka asettuu puolustuskannalle välittömästi, jos antaa mitään rakentavaa kritiikkiä tai ohjeita. Meillä sentään voidaan käydä, ja käydäänkin, keskusteluja siitä, miten muille ihmisille pitää puhua, vaikka olisikin eri mieltä. Sillä on ihan helvetillinen merkitys, miten asioista sanoo. Jos haluaa joltain ihmiseltä jotain, oli se sitten pikkusiskon hupparia lainaksi tai edistää jotain muuta itselle tärkeää asiaa, tilannetta ei kannata lähestyä vittuilemalla ja hyökkäämällä sitä kohtaan, jolta haluaisi jotain, vaan puhua ystävällisesti ja toista kunnioittavasti. Nämä ovat ihan peruskäytöstapoja ja mitä vanhemmaksi ihminen kasvaa, sitä tärkeämmäksi ne tulevat, sillä muut arvioivat ihmistä kokonaisuutena ja siihen kuuluu myös se, miten kohtelee muita ihmisiä. Marin on nyt siinä tilanteessa, missä kritiikki ja epäluulot häntä kohtaan ovat kasvaneet, ihan aiheesta ja tällöin ei todellakaan kannata esiintyä julkisesti uhmakkaasti, vaan nöyränä ja ammattimaisesti.
Ja selvyyden vuoksi, Marinin twiitin asiasisältö oli ihan ok, enkä itse epäile, etteikö olisi itse tehnyt, kuten kirjoitti. Twiitin sävy vain on jälleen kerran kärkäs ja epäasiallinen. Pääministerin virassa ei vain voi olla jatkuvasti turhautunut julkisesti, jos saa kritiikkiä tai joku epäilee jotain. Paksua nahkaa tarvitaan ja kyllä sen pitäisi olla jo ihan etukäteen tiedossa. Nämä ovat niitä ammatinvalintakysymyksiä. Jos et kestä kuumuutta, älä mene keittiöön. Ja kun Marin ei näköjään aio kommentoida muita asioita mitenkään, olisi järkevintä olla ihan hiljaa eikä valikoida omaan agendaa sopivaa aihepiiriä. Täysin keskenkasvuista ja pääministerin arvolle epäasiallista toimintaa.