Sanna Marinin hallitus

  • 2 584 962
  • 21 526

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eilen muuten mietin, että Sanna Marin olisi aivan täydellinen vetämään niitä uutisia selko-suomeksi! Nehän tulee vissiin päivittäin Yleltä livenä, mut että ainakin silloin tällöin olisi siellä. Toimisi!!!

Tämä olisi win-win -tilanne. Sanna pääsisi paremmin osaamistaan vastaaviin töihin ja Suomi saisi vähemmän katastrofaalisen pääministerin (paitsi jos paikalle istutettaisiin joko Batman Rinne tai Robin Kiuru - siinä on sellainen dynamic duo että oksat pois).
 
Suosikkijoukkue
IFK
Miten sen nyt ottaa. Kun firmojen kannattavuutta katsotaan, niin kyllä ne Kalifornialaiset firmat vaan ihan perkeleen paljon parempaa tulosta tekevät kuin suomalaiset firmat. Lisätietoja voi katsoa vaikka pörssistä.
Samaten työntekijöiden palkat ovat Kaliforniassa niin paljon paremmat, että niillä palkkaa kyllä mukuloiden kuskailjoita. puutarhureita ja hoitajia. Palkka voi osaavalla IT-ammattilaisella olla 250 000 - 500 000 dollaria vuodessa. Toki sitten San Fransiscon niemen kämpätkin maksavat 7-numeroisia summia.

Jos siis meinaa sairastaa, niin se kannattaa tehdä Suomessa, mutta muutoin ei.

En todellakaan puhunut mistään pörssiyhtiöstä, vaan kaverusten pienyrityksestä, joilla jossain vaiheessa oli visio, että koko firma muuttaisi Kaliforniaan. Laskennan perusteena oli se, kuinka paljon firman on tuotettava rahaa taatakseen työntekijöilleen sama elintaso ja mahdollisuudet kuin Suomessakin. Loppusumma oli aivan älytön, liikevaihdon olisi pitänyt lähes kymmenkertaistua muuttomatkan aikana, mikä tietäisi amerikankin hinnoilla järjetöntä työmäärän kasvua. Heidän valintansa oli jäädä tänne, eikä kukaan tunnu sitä katuvan. Suurin syy rahanmenoon olisi olleet nuorison koulu- ja yliopistomaksut.

En epäile, etteikö joku voisi esittämiäsi summia tienatakin, mutta ne jotkut ovat niin harvassa, ettei sillä ole mitään käytännön merkitystä.
Realismi on tuossa:

Tuosta pois verot, sosiaali-, ja terveysvakuutusmaksut.
Veroja ja vakuutusmaksuja usassa on hemmetin vaikea arvioida, koska ne ovat osavaltiokohtaisia, eikä niistä löydy mitään yksiselitteisiä yhteenvetoja. Tuossa on arvioitu keskimääräiseksi prosentiksi noille kuluille 29,8% Veroiksi pitänee laskea myös 20% tippikulttuuri, joka nostaa palveluiden hintaa.

Helsingissä asuvan -90 syntyneen kirkosta eronneen sinkkunörtin keskimääräisestä 48000,- vuosipalkasta ilman mitään vähennyksiä työnantaja maksaa valtiolle 29,55% joka summa pitää sisällään myös työttömyys- ja eläkevakuutusmaksun. Ei tota nyt kohtuuttomana voi pitää kansainvälisestikään:

USA:n osalta pienen prosentin selittää varmasti se, ettei noita sosiaali- ja terveysvakuutuksen kuluja ole huomioitu.
Perheellisellä tilanne muuttuu, koska kakaroitten koulutus on täällä ilmaista, mitä se ei ihan kaikissa verrokeissa ole.
 
Viimeksi muokattu:

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Ei Suomen taloudelle isossa kuvassa ole välttämättä ollenkaan pahaksi, että rahan kiikuttaminen Italiaan tai Viroon on jäissä, jos Suomalainen käyttää sen säästyneen rahan kotimaassa huomattavan verotettuun tavaraan tai palveluun.
Ainakaan minun toimestani näin ei tule tapahtumaan. Mihin Suomessa voi sen rahan käyttään, mikä muuten menisi aurinkorannalla frendien kanssa kuppia ottaessa? Ne rahat säästetään seuraavaan reissuun, eikä niitä kuluteta johonkin turhaan täällä kotimaassa.

En kuulu ylempään keskiluokkaan, mutta mullakin on rahaa säästynyt helvetisti ja heti kun pääsen reissuun, olen siellä kaksi kertaa pidempään ja kulutan kaksi kertaa enemmän.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Minä uumoilen ainakin sellaista, että ulkomaanmatkailussa on tällä hetkellä ihan hirveä paine olemassa. Ei jengi ole niitä Keski-Euroopan ja Välimeren lomahaaveitaan minnekään haudannut.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sinä näet noin, koska et näe hallituksessa mitään hyvää.
Fine. Ei siinä mitään.
Naapurissa on verokki, jossa hallitus on ottanut täysin erilaisen roolin, eikä ainakaan paremmin näytä menneen oikein millään mittarilla.

Mulle talous ei ole yhtäkuin pelkkä bkt.
Talous on minulle rahaa, ennenkaikkea sitä, miten sitä ansaitaan ja käytetään. Mutta lisäksi henkistä hyvinvointia, arvoja ja arvostuksia. Talous on minulle myös toimia talouden vilkastuttamiseksi.
Uskon koronan jälkeiseen talousboomiin vahvasti. Siksi toivon suomalaisten nyt ryhtyvän rohkeasti yrittäjiksi. Ja hallituksen tukevan sitä. Rahoitusta ainakin on saatavissa.
Ensinnäkään ei pidä paikkaansa etten näkisi hallituksessa mitään hyvää. Eläkeputken poistaminen oli loistava juttu. Toki olen jossain määrin katkera siitä, että AY ei olisi ikinä samaa muutosta hyväksynyt jos sitä olisi porvarihallitus ajanut ja näin olemme löysässä hirrestä vasemmisto&AY -akselin kanssa joka pitkässä juoksussa rapauttaa uudistuskyvyn, mutta edelleen yksittäisenä päätöksenä tämä oli hyvä. Samoin olin erittäin tyytyväinen keväisestä päätöksestä jossa YT-määräaikoja lyhennettiin ja työttömyyskorvauksen piiriin nostettiin tahoja jotka eivät sinne ole perinteisesti kuuluneet kuten yrittäjät.

Minä myös pystyisin hyväksymään hallitukselta tiukoissa olosuhteissa tehtyjä huteja kuten perustuslain vastaisen Uudenmaan sulkemisen, maskisekoilut, kyvyttömyyden kehittää lainsäädäntöä ja jopa noin miljardin euron hassaaamisen huonosti toteutettuun elvytykseen. Näitä sattuu ja tapahtuu.

Kuitenkin se mitä en tule antamaan anteeksi on kyvyttömyys tai pikemminkin haluttomuus kantaa vastuuta valtiontalouden kantokyvystä. Hallitusohjelma oli lupaava työllisyystavoitteineen ja vaikka olin sitä kohtaa skeptinen niin annoin hallitukselle mahdollisuuden, mutta sen se on jättänyt käyttämättä. Kevääksi sovitut tavoitteet siirtyivät kesään, sitten syksyyn ja sitten jäivät kokonaan täyttämättä. Koronalla selittely ei uppoa. Päätökset olisi voitu tehdä ja sopia astumaan voimaan tulevaisuuteen kuten monissa muissakin asioissa tai edes kertoa mitä keinoja tullaan tekemään, mutta työttömyysputken lisäksi mitään tästä ei ole näkynyt ja sen osuus tavoitteista on vain 10-15% kokonaisuudesta.

Kun puhun hallituksesta, niin se kohdistuu valtaosaltaan Marinin demareihin. Vasemmistoliitto on kuin pysähtynyt kello, dementoitunut vanhus tai alkoholisti. Ei heiltä voi odottaa mitään järkevää, joten vastuu päätöksistä jää muille. Samaten jos joku on niin tyhmä, että luottaa keskustaan niin silloin vika löytyy peilistä. Kepu on kuin huumeiden käyttäjä joka kyllä tekee ihan mitä tahansa kunhan saa fixinsä, mutta heidänkin kohdallaan vastuu jää muille.

Jäljellä jää siis vihreät ja demarit. RKP voidaan sivuuttaa kumileimasimena, kun ei tässä ruotsinkielen asema ole kyseessä kuin ehkä Vaasan keskussairaalan kohdalla sotessa. Jos tätä maata haluttaisiin kehittää, niin nämä puolueet hallituksessa tarvittaisiin. Kuitenkin sekä Marin että Ohisalo ovat osoittaneet kyvyttömyytensä ymmärtää markkinataloutta eli he ovat varsinaisia suomalaisen peruskoulun mallioppilaita. Luotetaan järjestelmän kaikkivoipaisuuteen ja suljetaan silmät ongelmilta ja vakuutetaan että meillä menee ihan hyvin. Aina joku mittari löytyy joka kertoo miten ollaan ainakin tasa-arvoisia ja sehän riittää vaikka muuten menisi miten perseelleen.

Kuinka paljon haluat lyödä vetoa tuon talousboomin puolesta?
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En todellakaan puhunut mistään pörssiyhtiöstä, vaan kaverusten pienyrityksestä, joilla jossain vaiheessa oli visio, että koko firma muuttaisi Kaliforniaan. Laskennan perusteena oli se, kuinka paljon firman on tuotettava rahaa taatakseen työntekijöilleen sama elintaso ja mahdollisuudet kuin Suomessakin. Loppusumma oli aivan älytön, liikevaihdon olisi pitänyt lähes kymmenkertaistua muuttomatkan aikana, mikä tietäisi amerikankin hinnoilla järjetöntä työmäärän kasvua. Heidän valintansa oli jäädä tänne, eikä kukaan tunnu sitä katuvan. Suurin syy rahanmenoon olisi olleet nuorison koulu- ja yliopistomaksut.

En epäile, etteikö joku voisi esittämiäsi summia tienatakin, mutta ne jotkut ovat niin harvassa, ettei sillä ole mitään käytännön merkitystä.
Realismi on tuossa:

Tuosta pois verot, sosiaali-, ja terveysvakuutusmaksut.
Veroja ja vakuutusmaksuja usassa on hemmetin vaikea arvioida, koska ne ovat osavaltiokohtaisia, eikä niistä löydy mitään yksiselitteisiä yhteenvetoja. Tuossa on arvioitu keskimääräiseksi prosentiksi noille kuluille 29,8% Veroiksi pitänee laskea myös 20% tippikulttuuri, joka nostaa palveluiden hintaa.

Helsingissä asuvan -90 syntyneen kirkosta eronneen sinkkunörtin keskimääräisestä 48000,- vuosipalkasta ilman mitään vähennyksiä työnantaja maksaa valtiolle 29,55% joka summa pitää sisällään myös työttömyys- ja eläkevakuutusmaksun. Ei tota nyt kohtuuttomana voi pitää kansainvälisestikään:

USA:n osalta pienen prosentin selittää varmasti se, ettei noita sosiaali- ja terveysvakuutuksen kuluja ole huomioitu.
Perheellisellä tilanne muuttuu, koska kakaroitten koulutus on täällä ilmaista, mitä se ei ihan kaikissa verrokeissa ole.
Jos firman tulot tulevat Suomesta niin tottakai silloin idea oli tasoa kuin että ostetaan Stockmannin kiinteistö ja aletaan pyörittämään siinä verkkokauppaa.

Kun minä puhuin IT-firmasta niin en tarkoittanut it-supportia tarjoavaa firmaa vaan softafirmaa. Toki helpdeskin palkat ovat matalammat ja sen takia ne duunit viedäänkin Intiaan eikä Kaliforniaan. Ovatko kaverisi selvittäneet Delhin koulujen hintoja...

Siinä olet oikeassa että Kaliforniassa tai USA:ssa verot eivät ole mitkään olemattomat verrattuna mielikuvaan joka Suomessa niistä usein on. Kalifornian ostovoimakorjattu per capita on varmasti suuruusluokkaa tuplat Suomen vastaavaan verrattuna.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Nykyisissä hallituspuolueissa minulla on vähän ongelma sen kanssa, että ne rummuttavat loputtomasti heikommassa asemassa olevien sosiaalituista ja tasa-arvosta on tehty sellainen pyhä lehmä, että en ole enää varma onko siitä jo enemmän haittaa, kuin hyötyä. Minä kaipaisin paljon enemmän sitä, että miten nämä ihmiset saataisiin kiinni työelämään. Toimeentulon takaava palkkatyö on kuitenkin sosiaaliturva vailla vertaa. Osa vastausta tähän olisikin yritystoiminnan vahvistaminen ja sen hyväksyminen, että kaikki eivät voi saada rakennusmestarin palkkaa.

Mutta kuten @dana77 tuossa sanoo, niin erityisesti vasemmistoliitolle ja heidän vaalimenestykselle tälläinen olisi huono diili.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade

"Yleinen arvio meidän jäsenistön keskuudessa on, että he kokevat tämän putken poiston aikamoisena heikennyksenä. Meille tulee siitä todella paljon palautetta, Siekkinen kertoo."

Olemme palanneet normaaliin. En ihmettelisi, vaikka tuo päätös vielä peruttaisiin.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
YLE on julkaissut dokumentaarisen tarinan siitä, minkälaisia taloudellisia taantumia Suomessa on ollut itsenäisyyden aikana. Nykyinen korna-aika ei pärjää lähellekkään aiemmille tapahtumille.

Olen aivan varma, että 2021 viimeistään Q3 alkaa talous elpyä Suomessa ja muuallakin Euroopassa. Itse asiassa pienen pieniä merkkejä elpymisestä on oman työni puolesta näkyvissä jo asiakkaiden piirissä.

Korona on vielä pientä, kun vertaa siihen mitä Suomi on aiemmin kokenut – Ylen erikoisjuttu vie sinut kuuden ison kriisin tapahtumiin, kuviin ja opetuksiin
 
Suosikkijoukkue
IFK
Ensinnäkään ei pidä paikkaansa etten näkisi hallituksessa mitään hyvää. Eläkeputken poistaminen oli loistava juttu. Toki olen jossain määrin katkera siitä, että AY ei olisi ikinä samaa muutosta hyväksynyt jos sitä olisi porvarihallitus ajanut ja näin olemme löysässä hirrestä vasemmisto&AY -akselin kanssa joka pitkässä juoksussa rapauttaa uudistuskyvyn, mutta edelleen yksittäisenä päätöksenä tämä oli hyvä. Samoin olin erittäin tyytyväinen keväisestä päätöksestä jossa YT-määräaikoja lyhennettiin ja työttömyyskorvauksen piiriin nostettiin tahoja jotka eivät sinne ole perinteisesti kuuluneet kuten yrittäjät.

Minä myös pystyisin hyväksymään hallitukselta tiukoissa olosuhteissa tehtyjä huteja kuten perustuslain vastaisen Uudenmaan sulkemisen, maskisekoilut, kyvyttömyyden kehittää lainsäädäntöä ja jopa noin miljardin euron hassaaamisen huonosti toteutettuun elvytykseen. Näitä sattuu ja tapahtuu.

Kuitenkin se mitä en tule antamaan anteeksi on kyvyttömyys tai pikemminkin haluttomuus kantaa vastuuta valtiontalouden kantokyvystä. Hallitusohjelma oli lupaava työllisyystavoitteineen ja vaikka olin sitä kohtaa skeptinen niin annoin hallitukselle mahdollisuuden, mutta sen se on jättänyt käyttämättä. Kevääksi sovitut tavoitteet siirtyivät kesään, sitten syksyyn ja sitten jäivät kokonaan täyttämättä. Koronalla selittely ei uppoa. Päätökset olisi voitu tehdä ja sopia astumaan voimaan tulevaisuuteen kuten monissa muissakin asioissa tai edes kertoa mitä keinoja tullaan tekemään, mutta työttömyysputken lisäksi mitään tästä ei ole näkynyt ja sen osuus tavoitteista on vain 10-15% kokonaisuudesta.

Kun puhun hallituksesta, niin se kohdistuu valtaosaltaan Marinin demareihin. Vasemmistoliitto on kuin pysähtynyt kello, dementoitunut vanhus tai alkoholisti. Ei heiltä voi odottaa mitään järkevää, joten vastuu päätöksistä jää muille. Samaten jos joku on niin tyhmä, että luottaa keskustaan niin silloin vika löytyy peilistä. Kepu on kuin huumeiden käyttäjä joka kyllä tekee ihan mitä tahansa kunhan saa fixinsä, mutta heidänkin kohdallaan vastuu jää muille.

Jäljellä jää siis vihreät ja demarit. RKP voidaan sivuuttaa kumileimasimena, kun ei tässä ruotsinkielen asema ole kyseessä kuin ehkä Vaasan keskussairaalan kohdalla sotessa. Jos tätä maata haluttaisiin kehittää, niin nämä puolueet hallituksessa tarvittaisiin. Kuitenkin sekä Marin että Ohisalo ovat osoittaneet kyvyttömyytensä ymmärtää markkinataloutta eli he ovat varsinaisia suomalaisen peruskoulun mallioppilaita. Luotetaan järjestelmän kaikkivoipaisuuteen ja suljetaan silmät ongelmilta ja vakuutetaan että meillä menee ihan hyvin. Aina joku mittari löytyy joka kertoo miten ollaan ainakin tasa-arvoisia ja sehän riittää vaikka muuten menisi miten perseelleen.

Kuinka paljon haluat lyödä vetoa tuon talousboomin puolesta?

Kiitos. On aina virkistävää lukea hyvin ajantasaiseksi päivitettyä ja eriteltyä kliseetöntä arviota.
Eipä tuosta sen enempää.

En lyö vetoa.
Pidän talousboomia yhtä luotettavana, kuin kesää kevään jälkeen.
Perustuu siihen maailmanhistorian tosiasiaan, että nousukausi on koittanut jokaisen sodan, katokauden, laman ja taantuman jälkeen. En usko koronan tekevän poikkeusta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En lyö vetoa.
Pidän talousboomia yhtä luotettavana, kuin kesää kevään jälkeen.
Perustuu siihen maailmanhistorian tosiasiaan, että nousukausi on koittanut jokaisen sodan, katokauden, laman ja taantuman jälkeen. En usko koronan tekevän poikkeusta.
Varmasti prosentin tai parin kasvu tullaan näkemään, mutta minulle buumi tarkoittaa muuta kuin että päästään vielä kolmannenkin kerran vuoden 2010 tasolle näkemään miten muiden verrokkimaiden perävalot katoavat horisonttiin.
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Ei ole nyt ollut mitään taantumaa. Keväällä hieman oli vaara, että kurssit ja talous olisi voinut sakata, mutta se korjaantui kesän aikana. Elvytys auttoi, mutta minun mielipide asiasta on, että nyt mennään jo överiksi miten rahaa jaetaan ja tässä ollaan nyt luomassa sitä taantumaa. Liian löperö rahapolitiikka kun on monen taantuman synty, ja tässä nyt luodaan tilannetta jossa rahaa tulee ovista ja ikkunoista, sillä ei ikinä oikein ole ollut hyviä seurauksia.

Voin olla väärässä, koska näiden asioiden ennustaminen on todella vaikeaa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Kalifornian ostovoimakorjattu per capita on varmasti suuruusluokkaa tuplat Suomen vastaavaan verrattuna.

Ei kait sentään...

Suosikkijoukkue
IFK
Kun minä puhuin IT-firmasta niin en tarkoittanut it-supportia tarjoavaa firmaa vaan softafirmaa. Toki helpdeskin palkat ovat matalammat ja sen takia ne duunit viedäänkin Intiaan eikä Kaliforniaan. Ovatko kaverisi selvittäneet Delhin koulujen hintoja...

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei kait sentään...

Nuo tilastot eivät vertailukelpoiset ole kun ensimmäinen ei ole ppp, mutta ihan kaksinkertainen tilanne ei ole kun katsotaan koko kaliforniaa, eli käsi virheen merkiksi.

Yhdysvalloissa ostovoima on keskimäärin 33% korkeampi kuin Suomessa, mutta Kaliforniassa se on ainoastaan 16% korkeampi kuin koko maassa, joten eroa Kalifornian hyväksi on ainoastaan 55%.

Oletin tosiaan että Kalifornian luku olisi korkeampi sillä Piilaaksossa ostovoima on kolminkertainen Suomeen verrattuna ja kun puhuttiin it-firmoista niin keskityin liiaksi ajattelemaan vain sitä osaa. Esim san Josen bkt on 128k
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tässä asiassa pysyn kannassani. Puhuin osaavista enkä keskimääräisistä. Piilaaksossa 10 vuoden kokemuksella jo keskiarvo on 140k ja parhaissa firmoissa keskiarvot on 200k. Osaavimmat pääsevät 250-500k tasoon.

Suomessa 10v kokemus tarkoittaa noin 50k€ vuodessa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Nuo tilastot eivät vertailukelpoiset ole kun ensimmäinen ei ole ppp, mutta ihan kaksinkertainen tilanne ei ole kun katsotaan koko kaliforniaa, eli käsi virheen merkiksi.

Yhdysvalloissa ostovoima on keskimäärin 33% korkeampi kuin Suomessa, mutta Kaliforniassa se on ainoastaan 16% korkeampi kuin koko maassa, joten eroa Kalifornian hyväksi on ainoastaan 55%.

Oletin tosiaan että Kalifornian luku olisi korkeampi sillä Piilaaksossa ostovoima on kolminkertainen Suomeen verrattuna ja kun puhuttiin it-firmoista niin keskityin liiaksi ajattelemaan vain sitä osaa. Esim san Josen bkt on 128k

Nyt pitäisi sitten löytää vielä tilasto, jossa olisi suhteutettu tulot menoihin. Isollakaan palkalla tee yhtään mitään, jos kaikki menee asumiseen.

Ja itselleni silläkään ole väliä, vaikka jossain vähän enemmän käteen jäisi. Olen niin perin juurin suomalainen, ettei ulkomailla asuminen ole vaihtoehto. Lomalla siellä täällä tuolla käy mielellään, mutta kotiin on aina hieno tulla. Etelä-Amerikan maissa pidän niiden asukkaiden yhteisöllisyydestä ja selviytymiskyvystä sikäläisten poliitikkojen ryöstäessä kansojaan. Aasiaan en halua mennä saksasalaiselta bedofililta vivahtavan habitukseni takia. Kanada olisi kiva matkata, mutten mielelläni poistu Suomesta kesällä. Amerikkaa pidän junttilana, jonka paras ja ainoa anti universumiin on muskelivene. Eurooppa on lähellä, sinne pääsee (sitten kun taas pääsee) autolla, pyörällä, junalla, veneellä, ja vaikka kävellenkin, mikä on hieno asia sekin. Suomalaisena on hyvä liikkua maailmalla, meillä ei ole mainittavaa sotarikostaustaa, siirtomaahäpeää, eikä maailmanpoliisirasitteita. Passi on yksi maailman parhaita, ja tulotaso täällä mahdollistaa käymisen missä päin maailmaa tahansa kohtuu säästämisellä.
Ei mikään paska paikka. Paitsi ilmasto.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Nyt pitäisi sitten löytää vielä tilasto, jossa olisi suhteutettu tulot menoihin. Isollakaan palkalla tee yhtään mitään, jos kaikki menee asumiseen.
No miten olisi ostovoimakorjattu BKT. Kyllä myös asumiskustannukset huomioidaan ostovoimassa.

"Onneksi" meillä on asumistuki, että saadaan maksaa muidenkin asuminen yhteisvastuullisesti ja tuotettua tuloja pääomasijoittajille ja AY-liikkeelle.
 
Pääomasijoittaja on yleensä kaiken hyvän alku, kun jotain uutta ollaan kehittämässä. Ainoastaan Suomessa ne eivät saisi tienata mitään sijoittaakseen...
Huoh...

Se on globaali ongelma, että maassa kuin maassa on osalle väestöä liian kalliita alueita asua. Ei tuo mikään Suomen erityinen piirre ole. Ja nyt voi hyvin vaihtaa vuokra-asumisen omistusasumiseen, jos oikeasti haluaa ongelmalleen jotain tehdä.

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Pääomasijoittaja on yleensä kaiken hyvän alku, kun jotain uutta ollaan kehittämässä. Ainoastaan Suomessa ne eivät saisi tienata mitään sijoittaakseen...
Huoh...
Huoh...
Mn minä en ole pääomasijoittamista ollut kieltämässä tai kritisoimassa, vaan asumistukijärjestelmää joka nostaa Suomen vuokratason Euroopan kalleimmaksi ja on suoraa tulonsiirtoa veronmaksajilta vuokranantajille.
 
Viimeksi muokattu:

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kiitos. On aina virkistävää lukea hyvin ajantasaiseksi päivitettyä ja eriteltyä kliseetöntä arviota.
Eipä tuosta sen enempää.

En lyö vetoa.
Pidän talousboomia yhtä luotettavana, kuin kesää kevään jälkeen.
Perustuu siihen maailmanhistorian tosiasiaan, että nousukausi on koittanut jokaisen sodan, katokauden, laman ja taantuman jälkeen. En usko koronan tekevän poikkeusta.

”Buumilla” ymmärrän itse jotain sellaista, että talous kasvaa voimakkaasti yli pitkän aikavälin keskiarvon vähintään useamman vuoden ajan.
Taloudellinen buumi taas vaatii, että tuottavuus kasvaa voimakkaasti. Mistä tämä tuottavuuden kasvu tulee? Isossa kuvassa Suomessa väestö ikääntyy voimakkaasti ja verotaso on hyvin kireä.
Miten Suomi onnistuu kasvattamaan tuottavuuttaan yhtäkkiä?
 
Suosikkijoukkue
IFK
Huoh, ehkä minä en ole pääomasijoittamista ollut kieltämässä tai krotisoimassa, vaan asumistukijärjestelmää joka nostaa Suomen vuokratason Euroopan kalleimmaksi ja on suoraa tulonsiirtoa veronmaksajilta vuokranantajille.

Suomesta löytyy erittäin halpoja vuokra-asuntoja.
Helsinki ei ole koko Suomi:

Asumistuella tuetaan pienituloisten asumista, että saadaan pienituloisia tuottamaan kalliin asumisen alueille palveluja halvalla.
Just valmistunut sairaanhoitaja saa muutaman satasen asumistuen työuransa alussa, jotta voi pienellä palkalla tehdä töitä Helsinkiläisessä sairaalassa. En mä tossa mitään suurta ongelmaa näe. Vaihtoehtona olisi palkkaremontti, jossa sairaanhoitajalle maksettaisiin kunnollinen palkka, mikä nostaisi sairaanhoidon kulut sellaisiksi, ettei keskipalkkaisella olisi palveluihin enää varaa, vaan kaljaralli muuttuisi rollaattorimarssiksi Viroon halvempien palvelujen perään.

Järjestelmällä on väärinkäyttäjänsä, se on selvä. Mutta niin kauan kuin heitä on siedettävä määrä, on järjestely järkevä.
Ylipäätään tulonsiirrot eivät ole ihan niin helppo ja mustavalkoinen rasti. kuin helposti kuvittelisi. Näissä pätee pitkälle se, että kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toisaalle näyttää persettä. Ja se on harvoin viisasta.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huoh, ehkä minä en ole pääomasijoittamista ollut kieltämässä tai krotisoimassa, vaan asumistukijärjestelmää joka nostaa Suomen vuokratason Euroopan kalleimmaksi ja on suoraa tulonsiirtoa veronmaksajilta vuokranantajille.
Hyvin vaikea uskoa että Suomen vuokrataso olisi Euroopan korkein. En jaksa googlettaa mutta ihan omiin kokemuksiin perustuen sanoisin että ainakin Brittein saarilla on paljon korkeampi kuin pääkaupunkiseudulla ja siten myös Suomessa. Varmasti myös moni muu maa menee Suomen edelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös