Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 676 609
  • 21 453

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kyllä kestää. Ei ole vielä tullut "Nahkurin orsilla tavataan kommentteja". Yksi "hävetkää" kommentti tuli alussa, mutta hyvi rauhallisesti suhtautuu asialliseen kritiikkiin. Asiatommiin pitää antaakin takaisin.
Todella yllättävää, että se olet juuri sinä joka on tätä mieltä.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Asiatommiin pitää antaakin takaisin.

Joo kyllä. Sipilänkin olisi pitänyt laittaa oppositio-Sannalle jauhot suuhun aikanaan niistä "lähipiirin etu" -kommenteista. Vai olisikohan niin, ettei pääministerin kannata lähteä ihan jokaiseen päänaukomiskilpaan "antamaan takaisin"?
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No, en itsekään ole mikään Marinin vihaaja.

Olen edelleen ajallisesti puolustanut häntä enemmän kuin haukkunut. Asian mukaan käänsin kannan ja sen silloin ilmoitinkin. Vihriälän työryhmän esitysten sivuuttaminen erityisesti arvonlisäveron ja tulevan menokiristyksen osalta. Vihriälät oli Suomen oloissa supertalousryhmä, jossa oli huippudemari, huippukepulainen ja huippukokoomuslainen ja yksi sitoutumaton keskustavasemmistolainen proffa. Se oli laaja-alainen kaikilla tavoin, erityisesti osaamisellaan.

Kun Vihriälä ihmetteli Marinin budjettia, moni muukin alkoi epäillä nykyisen hallituksen substanssiosaamista. Syystä. Tämän jälkeen en enää nähnyt itsekään Marinista Suomen tulevaisuuden osalta kuin - suoraan sanoen - punaisen vaaran. Tällä tarkoita koko hallitusta, maatalouspolitiikaa ja lisätukiaisia, ja kaikkea talouspolitiikan osalta.

Rinne/Marinin hallituksen salailu kiusaa myös. Viimeisenä tämän ajankohtaisen selvityksen julkistamattomuus.

Noilta pohjilta tarttuu nyt helpommin Marinin hallituksen negatiivisiin asioihin kun vielä kesällä tarttui positiivisiin. Mitä nopeammin Marinit saataisiin kumoon, sitä parempi. Teoriassa, siis. Olen monta kertaa sanonut, että Orpon Kokoomus on niin surkea, että jatkakoon Marinit puolestani. Ja Marinin arvostelu on mielestäni mulla pienemmässä roolissa kuin Orpon. Jota pidä Kokoomuksen suurena ongelmana.
Joo, tuo talouslinja on nimenomaan ollut minunkin hampaissani ihan koko ajan. Tässä tosin vähän epäilen, ettei kyse ole ehkä niinkään osaamattomuudesta kuin ideologiasta ja tietysti oman kannattajakunnan tyytyväisenä pitämisestä. Yhtä kaikki, ja tulos ratkaisee tässä. Tämän tai ensi vuoden velatkaan ei painaisi paljoa, jos olisi joku linja kohti tulevaisuutta, jolla velkasuhde saadaan laskuun, mutta kun ei ole.

Koronakriisin hoidossa olen ollut hallituksen "miehiä". Virheitä on tehty, mutta realistina en edes vaadi tällaisessa sopassa virheetöntä suoritusta. Laiva on mennyt pääsääntöisesti oikeaan suuntaan, enkä minä parhaalla tahdollakaan näe sellaista suhmurointia tai kansan harhauttamista, mistä nytkin puhutaan. Koronan taloudellisista toimista yritysten tukemisineen en oikein osaa arvioida. Tyytymättömyyttä on paljon, mutta itse olen melko ulalla, miten yrityksiä olisi järkevintä tukea, niin tästä keskustelusta olen jättäytynyt pitkälti ulkopuolelle.
 

Salama44

Jäsen
Kyllä twitter vaikuttaminen on tullut nykyajan politiikkaan aivan eri tavalla kuin Stubbin aikana. Silloinhan se oli uutta. Tviitti Stubille lähinnä naurettin kun hän hoiti välillä kaikki asiat siellä. Marin kommentoi mielestäni siellä paljon valikoivammin asioita ja myös muuta kuin politiikkaa.

Jos joku heittää kevyin perustein tviitillä väitteen joka ei pidä paikkaansa, tottakai se pitää oikaista eikä hiljaisuudella vain hyväksyä. Välillä tietenkin voisi käyttää myös muita kanavia kuten tiedotustilaisuutta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Joo, tuo talouslinja on nimenomaan ollut minunkin hampaissani ihan koko ajan. Tässä tosin vähän epäilen, ettei kyse ole ehkä niinkään osaamattomuudesta kuin ideologiasta ja tietysti oman kannattajakunnan tyytyväisenä pitämisestä. Yhtä kaikki, ja tulos ratkaisee tässä. Tämän tai ensi vuoden velatkaan ei painaisi paljoa, jos olisi joku linja kohti tulevaisuutta, jolla velkasuhde saadaan laskuun, mutta kun ei ole.

Juuri näin. Talouspoliittiset ratkaisut koostuvat ideologisista valinnoista, joissa varsin selvästi otetaan rusinat pullasta ja työnnetään ongelmat tuleville hallituksille. Ei Marinin hallituksen talouspolitiikka ole vahingossa se, mitä se on. Substanssiosaamisella tarkoitan ylipäätään vasemmistolaisen talousteorian heikkoutta nyt vallitsevassa tilanteessa. Paras esimerkki on arvonlisäverotuksen alentaminen.

Koronakriisin hoidossa olen ollut hallituksen "miehiä". Virheitä on tehty, mutta realistina en edes vaadi tällaisessa sopassa virheetöntä suoritusta. Laiva on mennyt pääsääntöisesti oikeaan suuntaan, enkä minä parhaalla tahdollakaan näe sellaista suhmurointia tai kansan harhauttamista, mistä nytkin puhutaan.

Ei sellaista päivää taida tulla enää, jossa jokin tietty asia ei lähde kierroksille ellei sitä avata ennen sitä. Tervahauta ja Marin kävivät useita päiviä miekkailua, johon monet muutkin osallistuivat. Kun Marin katsoo asiakseen twitterissä pistää menemään varsin mielenkiintoiseen kellonaikaan, hän tekee itsensä haavoittuvaksi. Ylipäätään tilanne, jossa pääjohtaja ja pääministeri vääntävät pitkään ja julkisesti, on Suomessa harvinainen.

Fiksumpi olisi selvittänyt asian heti, ja julkaissut selvityksen. Se olisi ollut siinä.

Koronan taloudellisista toimista yritysten tukemisineen en oikein osaa arvioida. Tyytymättömyyttä on paljon, mutta itse olen melko ulalla, miten yrityksiä olisi järkevintä tukea, niin tästä keskustelusta olen jättäytynyt pitkälti ulkopuolelle.

Esimerkiksi Ruotsin ja Saksan demareista voisi ottaa oppia. Kansalaisten ostovoimaa tuetaan laskemalla tilapäisesti veroja. Marin ei halua veroja laskea, ja syynä on vasemmistolainen veroajattelu, jossa verojen laskeminen ei todellisuudessa ole järkevä vaihtoehto. Kuitenkin arvonlisäverotus kohdistuu suhteessa eniten pienituloisiin, joten se olisi erinomainen ratkaisu pienituloisten aseman parantamiseksi ja kulutuksen lisäämiseksi.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Joo, tuo talouslinja on nimenomaan ollut minunkin hampaissani ihan koko ajan. Tässä tosin vähän epäilen, ettei kyse ole ehkä niinkään osaamattomuudesta kuin ideologiasta ja tietysti oman kannattajakunnan tyytyväisenä pitämisestä.
Koulutus on hallintotieteistä ja työura kaupan kassalta, niin mistä osaaminen olisi tullut?
Kuitenkin isompi kysymys on, että voiko ideologia oikeasti selittää valittua talouslinjaa? Tarkoitan tällä sitä, että voiko kukaan taloustiedettä oikeasti ymmärtävä olla kommunisti tai sosialisti? Minusta se kuulostaa väitteensä samalta kun joku lääketiedettä ymmärtävä suosittelisi homeopatiaa. Toki meillä on Nalle Wahlroos ja monenlaisia Antti Heikkilöitä, mutta silti epäilys jää.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Juuri näin. Talouspoliittiset ratkaisut koostuvat ideologisista valinnoista, joissa varsin selvästi otetaan rusinat pullasta ja työnnetään ongelmat tuleville hallituksille. Ei Marinin hallituksen talouspolitiikka ole vahingossa se, mitä se on. Substanssiosaamisella tarkoitan ylipäätään vasemmistolaisen talousteorian heikkoutta nyt vallitsevassa tilanteessa. Paras esimerkki on arvonlisäverotuksen alentaminen.



Ei sellaista päivää taida tulla enää, jossa jokin tietty asia ei lähde kierroksille ellei sitä avata ennen sitä. Tervahauta ja Marin kävivät meikkailua, johon monet muutkin osallistuivat. Kun Marin katsoo asiakseen twitterissä pistää menemään varsin mielenkiintoiseen kellonaikaan, hän tekee itsensä haavoittuvaksi.

Fiksumpi olisi selvittänyt asian heti, ja julkaissut selvityksen. Se olisi ollut siinä.



Esimerkiksi Ruotsin ja Saksan demareista voisi ottaa oppia. Kansalaisten ostovoimaa tuetaan laskemalla tilapäisesti veroja. Marin ei halua veroja laskea, ja syynä on vasemmistolainen veroajattelu, jossa verojen laskeminen ei todellisuudessa ole järkevä vaihtoehto. Kuitenkin arvonlisäverotus kohdistuu suhteessa eniten pienituloisiin, joten se olisi erinomainen ratkaisu pienituloisten aseman parantamiseksi ja kulutuksen lisäämiseksi.
Aika pitkälti samaa mieltä kaikesta. Tässä Tervahauta-selvityksessä tuo julkaisu olisi ollut tärkeää. Nyt jää, ihan aiheellisesti, epäilys hiljentämisestä. Ja toisaalta Marinin itsensä kannalta puolustus jää vajaaksi, jos oletamme hänen olleen oikeassa. Lose-lose ratkaisu, ja jatkaa tiedotuksen ongelmia.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Jos joku heittää kevyin perustein tviitillä väitteen joka ei pidä paikkaansa, tottakai se pitää oikaista eikä hiljaisuudella vain hyväksyä. Välillä tietenkin voisi käyttää myös muita kanavia kuten tiedotustilaisuutta.
Twitter ja tiedotustilaisuus ei riitä. Niiden lisäksi voisi olla viikottainen tv-lähetys, pääministerin selkokielinen "valtakunnassa kaikki hyvin" -tilannekatsaus. Muilta kanavilta keskeytetään lähetykset tuoksi aikaa, myös työnteko ja ulkonaliikkuminen kielletty lähetyksen aikaan. Puhetta toistetaan pitkin viikkoa julkisilla paikoilla kaiuttimista. Myös kysymyksiä ja kritiikkiä saa esittää, jos haluaa päätyä Krista Kiurun vetämään kokeelliseen rokotusohjelmaan.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Vittu mitä paskaa nämä uudet linjaukset ja rajoitukset taas, minun mielestäni - jokainen saa olla ihan sitä mieltä mitä haluaa. Mutta nyt on kerrassaan vakaasti nähty kuinka vaarallinen tämä on riskiryhmien ulkopuolella ja samalla sanottu, että maata ei ole varaa laittaa kiinni, niin kuitenkin taas mennään täydellä höyryllä ylireagoinnin nimissä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Koulutus on hallintotieteissä ja työura kaupan kassalta, niin mistä osaaminen olisi tullut?
Kuitenkin isompi kysymys on, että voiko ideologia oikeasti selittää valittua talouslinjaa? Tarkoitan tällä sitä, että voiko kukaan taloustiedettä oikeasti ymmärtävä olla kommunisti tai sosialisti? Minusta se kuulostaa väitteensä samalta kun joku lääketiedettä ymmärtävä suosittelisi homeopatiaa. Toki meillä on Nalle Wahlroos ja monenlaisia Antti Heikkilöitä, mutta silti epäilys jää.
Mulla ei ole ihan noin kärjekkäät kannat. Ei varmaan puhdasta sosialismia tai kommunismia, mutta kyllä Suomessa monet oikeatkin talousoppineet kannattaa markkinaehtoista sosialismia ja tulonjakoyhteiskuntaa, ja sitä on joskus hyvälläkin menestyksellä harjoitettu. Nyt saajia alkaa olla liikaa maksajiin nöhden jo ihan ikärakenteen takia, mutta muutenkin saamapuolta on venytetty liikaa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Esimerkiksi Ruotsin ja Saksan demareista voisi ottaa oppia. Kansalaisten ostovoimaa tuetaan laskemalla tilapäisesti veroja. Marin ei halua veroja laskea, ja syynä on vasemmistolainen veroajattelu, jossa verojen laskeminen ei todellisuudessa ole järkevä vaihtoehto. Kuitenkin arvonlisäverotus kohdistuu suhteessa eniten pienituloisiin, joten se olisi erinomainen ratkaisu pienituloisten aseman parantamiseksi ja kulutuksen lisäämiseksi.
Sehän on muuten jännää noin yleisestikkin, että täällä tämä ns. vasen laita ajaa näitä samoja tasaveroja ja kulutuskäyttäytymisen määräilyä kuin ns. oikea laita. Luulisi, että nimen omaan haluaisivat tasaverot pois ja progressiota lisää, mutta ei. Eihän tasaveroihin mitkä nimen omaan köyhää kuritta voi koskea, lisää bensa, tupakka ja alkoholiveroa vaan.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Vittu mitä paskaa nämä uudet linjaukset ja rajoitukset taas, minun mielestäni - jokainen saa olla ihan sitä mieltä mitä haluaa. Mutta nyt on kerrassaan vakaasti nähty kuinka vaarallinen tämä on riskiryhmien ulkopuolella ja samalla sanottu, että maata ei ole varaa laittaa kiinni, niin kuitenkin taas mennään täydellä höyryllä ylireagoinnin nimissä.
20-40 vuotiaat urheilevat ihmiset ovat yksi juuri havaittu uusi riskiryhmä ainakin, koska näiden kokoontuminen on kaikin keinoin estettävä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
En yhtään ihmettele, että Marin on joutunut selittelymoodiin. Kun päätöksissä painaa enemmän ideologia kuin kansankunnan hyvinvointi, näin käy. Lisäksi viestintä on ollut heikkoa yleisesti. Sannahan. Kyllä. Puhuu. Selvästi. Mutta. Usein. Ohi. Aiheen. Kun. Joutuu. Kovaan. Paikkaan.
 

Salama44

Jäsen
Pääninisferi Sanna Marin sai nopeasti THL:n Tervauhaudalta pyytämänsä selvityksen joka osiittaa hänen olleen oikeassa ja asia on loppuunkäsitelty.

Hyvä että hän pyysi tämän niin että saadaan tämä opposition hämmentäminen ja riidan kylväminen eri osapuolten välille loppumaan. Tässä on nyt tärkeämpiäkin asiota hoidettava kuin opposition pisteiden keruuyritykset iänikuisilla vanhoilla maskiasiolla.

Nyt vaIn kaikki halukkaat maskit naamalle missä ikinä liikuttekin. Kukaan ei tule käyttämisestä ketään sakottamaan ja suosituksia tulee koko ajan lisää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pääninisferi Sanna Marin sai nopeasti THL:n Tervauhaudalta pyytämänsä selvityksen joka osiittaa hänen olleen oikeassa ja asia on loppuunkäsitelty.

Hyvä että hän pyysi tämän niin että saadaan tämä opposition hämmentäminen ja riidan kylväminen eri osapuolten välille loppumaan. Tässä on nyt tärkeämpiäkin asiota hoidettava kuin opposition pisteiden keruuyritykset iänikuisilla vanhoilla maskiasiolla.
Voitko jakaa tämän selvityksen meillekin sieltä demareiden puoluetoimistolta, kun sulla taitaa olla aika läheiset suhteet sinne?
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
En yhtään ihmettele, että Marin on joutunut selittelymoodiin. Kun päätöksissä painaa enemmän ideologia kuin kansankunnan hyvinvointi, näin käy. Lisäksi viestintä on ollut heikkoa yleisesti. Sannahan. Kyllä. Puhuu. Selvästi. Mutta. Usein. Ohi. Aiheen. Kun. Joutuu. Kovaan. Paikkaan.
Kiuru taas puhuu kuin olisi kolmas maailmansota alkamassa ja puolet kansasta olisi jo kuollut. Itku kurkussa vääntää sanoja, tuijottaa paperia ja vilkaisee äkkiä yleisöön ettei kukaan ole muuttunut zombieksi.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mulla ei ole ihan noin kärjekkäät kannat. Ei varmaan puhdasta sosialismia tai kommunismia, mutta kyllä Suomessa monet oikeatkin talousoppineet kannattaa markkinaehtoista sosialismia ja tulonjakoyhteiskuntaa, ja sitä on joskus hyvälläkin menestyksellä harjoitettu.

Tästäkin muuten on käytännönesimerkkejä. Esimerkiksi Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta ja Vietnam. Todellisia menestystarinoita.

Voitko nimetä tällaisia oikeita talousoppineita, jotka eivät ole marxilaisia? Wolff on marxisti, mutta Vanek ei tainnut olla. Markkinasosialismillahan ei ole kauheasti tekemistä sekatalouden kanssa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mulla ei ole ihan noin kärjekkäät kannat. Ei varmaan puhdasta sosialismia tai kommunismia, mutta kyllä Suomessa monet oikeatkin talousoppineet kannattaa markkinaehtoista sosialismia ja tulonjakoyhteiskuntaa, ja sitä on joskus hyvälläkin menestyksellä harjoitettu. Nyt saajia alkaa olla liikaa maksajiin nöhden jo ihan ikärakenteen takia, mutta muutenkin saamapuolta on venytetty liikaa.
Tottakai monet talousoppineet kannattavat hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta ei siitä ollutkaan kyse eikä Marinia toruta siitä, että hän näkee sen hyödyt. Taloustieteellinen ymmärrys kuitenkin pitää olla (alkeellinenkin), että ymmärtää että antelias sosiaaliturva heikentää työhaluja, miten aggressivisesti progressiivinen verotus vähentää työhaluja, verojen keräämisessä on lafterin käyrä, miksei pääomaveroja voida verottaa samoin kuin ansioveroja ja ehkä isoimpana, että mikä merkitys koronan nimissä tai muutoin tehdyllä subventoinnilla on markkinoihin. Näiden kuseminen heikentää hyvinvointiyhteiskuntaa eikä vahvista sitä.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen kyllä melkein sitä mieltä, että koko maskihöpinä oli Suomen suurimman poliittisen mustekalan, Krista Kiurun, täydellinen hämäys. Mustepöllähdys suoraan opposition silmille ja kaikki lonkerot vie samalla Sote-asian maaliin.

Hyvä huomio. Kiuru osasi pelata Marinia ja Kiurun oma taistelu meni suurelta osin Marinin taisteluksi. Eipä ole ensimmäinen demaripääministeri jota Kiuru osaa käsitellä. Epäilemättä tämäkin kyllä hylätään sopivan tilaisuuden tullen.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tästäkin muuten on käytännönesimerkkejä. Esimerkiksi Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta ja Vietnam. Todellisia menestystarinoita.

Voitko nimetä tällaisia oikeita talousoppineita, jotka eivät ole marxilaisia? Wolff on marxisti, mutta Vanek ei tainnut olla. Markkinasosialismillahan ei ole kauheasti tekemistä sekatalouden kanssa.
En tiennyt, että tuo hatusta vetämäni termi liittyi noihin. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan, ja useimmissa Euroopan maissahan on jonkinasteinen sekatalousmalli, ja tätä siis hain takaa. Suomessa nyt viime aikoina paljon kehuttu Vihriälä on näitä hyvinvointiyhteiskunnan kannattajia. Mutta näitä siis paljon.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen kyllä melkein sitä mieltä, että koko maskihöpinä oli Suomen suurimman poliittisen mustekalan, Krista Kiurun, täydellinen hämäys. Mustepöllähdys suoraan opposition silmille ja kaikki lonkerot vie samalla Sote-asian maaliin.



Vaikka kysymys ei ollutkaan minulle osoitettu, niin tässä tämä demarien puoluetoimisto eli Ilta-Sanomat:

Hyvä pointti Kiurusta.

Näköjään selvitys koskikin vain asiaa, joka jo tiedettiin. Paitsi Orpo ei tainnut tietää/ymmärtää.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Olen kyllä melkein sitä mieltä, että koko maskihöpinä oli Suomen suurimman poliittisen mustekalan, Krista Kiurun, täydellinen hämäys. Mustepöllähdys suoraan opposition silmille ja kaikki lonkerot vie samalla Sote-asian maaliin.



Vaikka kysymys ei ollutkaan minulle osoitettu, niin tässä tämä demarien puoluetoimisto eli Ilta-Sanomat:

Voitaisiinko tälle nyt laittaa piste, ei jätä hirveästi tulkinnan varaa enää.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiennyt, että tuo hatusta vetämäni termi liittyi noihin. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan, ja useimmissa Euroopan maissahan on jonkinasteinen sekatalousmalli, ja tätä siis hain takaa. Suomessa nyt viime aikoina paljon kehuttu Vihriälä on näitä hyvinvointiyhteiskunnan kannattajia. Mutta näitä siis paljon.

Vilpittömästi luulin sinun käyttävän tuota nimenomaista termiä tarkoituksella, sillä markkinasosialismi on oma suuntauksensa, jolle tosiaan on jokusen taloustieteilijän kannatuskin. Verotus ja erinäiset tuet yms. "sosiaalidemokratia" eivät siihen juurikaan kuulu.

Esim. meidän sekataloutemme on kuitenkin olennaisilta osin kapitalistinen. Valtionomistukset ovat varsin pieniä yksityisomistuksiin nähden ja joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta tuotannontekijät ovat ihmisten omistuksessa. On kovin eri asia tunnistaa ne muutamat esimerkit joissa taloustiedekin yleisesti tunnistaa markkinamekanismin heikon toimimisen ja soveltaa niissä tarkkaan rajattua ja demokraattiseen päätöksentekoon pohjautuvaa "sosialismia", kuin nähdä kapitalismi sekä markkinat pahana ja vaatia tilalle keskusjohtoisuutta ja valtionomistusta.

Jos oikein hiuksia aletaan halkoa, kaikki paitsi sosialistit/kommunistit ja laissez-faire-kapitalistit ovat "sekatalouden" kannattajia. Siis myös Hayek kannatti sekataloutta. Sen sanomisella ei vain ole hirveästi informaatioarvoa, sillä siinä niputetaan lähes täysin sosialistiset ja lähes täysin kapitalistiset taloudet samaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös