Mainos

Sanna Marin

  • 1 071 972
  • 8 951

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ruotsin demareiden käännyttämisessä taisi kuitenkin myös Tuomioja tehdä suuren työn taustalla. Tästähän sai jopa Halla-aholta kehuja. Marin oli toki se keulakuva ja edisti jäsenyyttä omalta osaltaan molempien maiden demareissa. Siitä kuitenkin propsit myös Tuomiojalle, että piti kuulemma vaikuttavia puheenvuoroja tuolloin Ruotsin käännyttämisessä Nato-jäsenyyden puolelle.
Muistetaan Tuomiojan osalta kuitenkin, että vielä täysimittaisen sodan alettuakin oli Natoa vastaan, ja höpisi jostain Ruotsin ja Suomen puolustusliitosta vaihtoehtona. Kääntyi kannattamaan Natoa vasta silloin kun tajusi, että valtaosa edustajista kannattaa Natoa ja sinne ollaan menossa. Tämän jälkeen teki toki varmasti hyvää työtä.
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Koska hankintapäätös mielestäsi tehtiin? Minun käsittääkseni hallitus teki sen joulukuussa 2021 Puolustuvoimien hankintaesityksen mukaisesti, mutta ehkä olen ymmärtänyt jotain väärin.
Niin tosiaan 12/2021 hallitus päätti painella hävittäjäkauppoille ja F-35 sattuikin olemamaan Joulun alla halvalla tarjolla ja osti sen. Hieno homma.

Luuletko tosiaan, että tuo prosessi alkoi vajaat kolme vuotta sitten? Sen verran jaksan opastaa sinua, että ei alkanut.
 

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Eihän Marinin kausi vihkoon mennyt. Jos saavutuksia pitää taas nimetä, ne ovat

1. Pääministerin perustuslain mukaisen roolin ja parlamentarismin puolustaminen presidentti Niinistöä vastaan. Viite: Vanhasen kirja.
2. Venäjän pokkuroinnin lopettaminen.
3. Suomen aiemman ulkopoliittisen linjan kyseenalaistaminen ja sen ilmaiseminen, että meidän olisi tullut olla Venäjän suhteen lähempänä Baltian maita ja Puolaa.

Aikanaan nämä varmaankin myönnetään, mutta vielä ollaan liian lähellä tuota aikaa ja presidenttitasonkin vehkeilyä Venäjän kanssa.
Tuosta puuttuu Marinin suurin saavutus. Suomen kiinnostavuus maailmalla. Ihan 6-0 Marin vastaan Sipilä, Rinne, Orpo,... kun mietitään Suomea maailmalla.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tuosta puuttuu Marinin suurin saavutus. Suomen kiinnostavuus maailmalla. Ihan 6-0 Marin vastaan Sipilä, Rinne, Orpo,... kun mietitään Suomea maailmalla.
Olisiko kuitenkin niin, että Marinin suurin saavutus oli tehdä hänestä itsestään kiinnostava maailmalla jota pääsee nyt taloudellisesti hyödyntämään. Missä ei toki mitään pahaa, etenkin kun se pitää hänet poissa Suomen politiikasta.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin tosiaan 12/2021 hallitus päätti painella hävittäjäkauppoille ja F-35 sattuikin olemamaan Joulun alla halvalla tarjolla ja osti sen. Hieno homma.

Luuletko tosiaan, että tuo prosessi alkoi vajaat kolme vuotta sitten? Sen verran jaksan opastaa sinua, että ei alkanut.
Tiedän erinomaisen hyvin, että asiaa valmisteltiin pitkään. Tiedän myös, että 10.12.2021 pidettiin valtioneuvoston yleisistunto. Siinä istunnossa tehtiin päätös. Tarkemmin sanottuna "Hankintapäätös PLM/2021/72". Mitäs luulet, mitä hankintaa tuo Puolustusministeriön hallinnonalaan liittyvä päätös mahtoi koskea?
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tiedän erinomaisen hyvin, että asiaa valmisteltiin pitkään. Tiedän myös, että 10.12.2021 pidettiin valtioneuvoston yleisistunto. Siinä istunnossa tehtiin päätös. Tarkemmin sanottuna "Hankintapäätös PLM/2021/72". Mitäs luulet, mitä hankintaa tuo Puolustusministeriön hallinnonalaan liittyvä päätös mahtoi koskea?
Enpä olisi uskonut sinun tietävän. Hankintapäätöksessä HX-projekti tulee päätökseen. Eli valinta on tehty. Marin ei tosin tuota valintaa tehnyt, vaan laittoi ns. leiman paperiin. Vai mitäs luulet?
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Enpä olisi uskonut sinun tietävän. Hankintapäätöksessä HX-projekti tulee päätökseen. Eli valinta on tehty. Marin ei tosin tuota valintaa tehnyt, vaan laittoi ns. leiman paperiin. Vai mitäs luulet?
Oikein. Valinta tosiaankin tehtiin hankintapäätöksenä, ja sen siis teki Marin hallituksineen. Päätös toki oli hankintaesityksen mukainen, ja se oli hyvä se. Tässä asiassa hallitus siis luotti asiantuntijoiden osaamiseen. Harmi, että monessa muussa asiassa eivät.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Oikein. Valinta tosiaankin tehtiin hankintapäätöksenä, ja sen siis teki Marin hallituksineen.

Mitenkäs nuo maskikaupat? Eikös nekin samalla logiikalla olleet sitten Marinin hallituksen tekosia? Ja kuitenkin syntipukiksi löydettiin Tomi Lounema. Ei se voi mennä niin, että hyvät asiat luetaan Sanna Marinin ja hallituksensa ansioiksi, ja huonoihin löydetään aina joku syntipukki.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Totta kai. Hallitushan HVK:n pani asialle ja huseerasi muutenkin asiassa koko ajan, kun oli kauhea kiire saada maskeja maahan.

Jostain syystä kuitenkin Marin heitti Louneman bussin alle ja hävisi itse julkisuudesta. Kunnes taas oli jotain sopivaa omaa kannatusta nostavaa tiedotettavaa käsillä.

Eihän Marin noissa maskikaupoissa muuta tehnytkään, kun syytteli muita. Vastuuta ei "lievästi ilmaistuna" pieleen menneistä kaupoista ottanut kirveelläkään, vaan syytti alusta alkaen muita tahoja.
 

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ja lopulta jaettiin radikaalisti vähemmän koronatukea yrityksille kuin Ruotsi, jonka talous toipui sen mukaisesti koronasta selvästi nopeammin. Marinin hallituksen rahan tuhlaus on myytti jota pidetään erityisesti laitaoikeiston toimesta yllä. Ja hyvin tuntuu menevän läpi.
Jotenkin luulisin, että Ruotsin koronapolitiikka vaikutti hyvinkin paljon siihen, miksi Ruotsin talous toipui nopeammin. Eli hätäisesti voisin luulla, että ongelma ei ollut rahan jakaminen, vaan juurikin se "kaikki kiinni"-politiikka.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jostain syystä kuitenkin Marin heitti Louneman bussin alle ja hävisi itse julkisuudesta.
No siis jos olet yhtään seurannut suomalaista politiikkaa, niin eihän täällä ole tapana erota tai jotain vastaavaa, paitsi jos nousee riittävän suuri kohu ja hallituskumppani tai muu vaikutusvaltainen taho pakottaa (esim. tapaukset Junnila ja Rinne). Korkeintaan "pahoitellaan", jos joku on pahoittanut mielensä, mutta ei sitä mitä tuli tehdyksi. Täällä poliitikon "kannan täyden vastuun" tarkoittaa "katsotaan, miten vaaleissa käy".
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Mä olin väärässä kun kirjoitin parin kolmen vuoden syklistä. Mitä jos lyödään ketju lukkoon ja avatessa saa aina kolmen-viiden sivun random loopin luettavaksi. Ei varmaan menetä mitään.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Mä olin väärässä kun kirjoitin parin kolmen vuoden syklistä. Mitä jos lyödään ketju lukkoon ja avatessa saa aina kolmen-viiden sivun random loopin luettavaksi. Ei varmaan menetä mitään.
Tämän Marin-ketjun hämmentävän uuden elämän innoittamana lueskelin harppoen ketjun alkupuolta ja keskivaihetta sieltä täältä. Vähän nolotti osa omastakin kontribuutiostani tähän ketjuun. Mutta ilmiö on kiinnostava, ja siitä pitäisi tehdä kunnon tutkimusta.

Liikutti ja puhutti kansaa myös Jatkoajan ulkopuolella.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Marin on ilmiö. Haters gonna hate, mutta kannattajia on myös pilvin pimein. Minusta Marin selvisi ihan hyvin erittäin haastavassa ajanjaksossa. Olen tyytyväinen, että juuri Marin oli pääministeri koronan ja Venäjän hyökkäyssodan alun aikana, eikä esim. Rinne tai Orpo.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen tyytyväinen, että juuri Marin oli pääministeri koronan ja Venäjän hyökkäyssodan alun aikana, eikä esim. Rinne tai Orpo.
Isossa kuvassa en usko, että Suomen toimet koronakriisin hoidossa / Venäjän hyökkäyssodan aikana olisivat käytännössä eronneet Rinteen tai Orpon johdolla. Mikat Salminen ja Aaltola olisivat olleet äänessä jne.

Mitä tulee koronatoimiin, porvarihallitus olisi mitä oletettavimmin kuunnellut erityisesti akuutin pandemian loppuvaiheessa tarkemmalla korvalla elinkeinoelämän näkemyksiä koronarajoituksista, eikä Krista Kiuru olisi päässyt sooloilemaan. Toisaalta mikäli Persut olisivat olleet hallituksessa, olisi se saattanut nostaa rokotevastaisten hörhöjen ääntä enemmän framille.

Kaiketi kansaa toki erityisesti keväällä 2020 huojensi Marinin pikkukakkosentätimäinen esiintyminen infoissa, sekä korostunut selkokielisyys. Itse en missään vaiheessa pitänyt, että meille puhuttiin kuin pikkulapsille. Kaiketi tyyli kuitenkin tehosi moniin ja voi olla, että moni olisi ollut enemmän huolissaan, mikäli pandemia-ajan kasvoina olisi olleet ulosannissaan välillä töksähtelevät Rinne tai Orpo.

Venäjän hyökkäyssodan alkaessa voi olla, että kokoomusjohtoinen hallitus olisi Nato-prosessin aloittanut hivenen aiemmin ja mahdollisesti Rinteen johdolla Demarit olisivat empineet pidempään, mutta isossa kuvassa ero olisi ollut pieni.

Erinomainen brändilähettiläshän Marin toki oli Suomelle ja on edelleen. Saudi-Arabian leipiin lähteminen oli minun kohdalla iso miinus ja kolhu Marinin julkisuuskuvalle, mutta suuri yleisö ei siitä selkeästikään välitä.
 

Hexa

Jäsen
Marin on ilmiö. Haters gonna hate, mutta kannattajia on myös pilvin pimein. Minusta Marin selvisi ihan hyvin erittäin haastavassa ajanjaksossa. Olen tyytyväinen, että juuri Marin oli pääministeri koronan ja Venäjän hyökkäyssodan alun aikana, eikä esim. Rinne tai Orpo.
Ihan hyvin Marin varmasti selvisi isossa kuvassa pääministerikaudesta. Itsekin tuli joissakin asioissa hieman arvosteltua ja toisissa asioissa taas puolustettua. Useammissa varmasti puolustettua. Velan määrä oli yksi missä tuli arvosteltua, mutta ehkä nyt jälkeenpäin ajateltuna velkamäärä oli sittenkin kohtuullinen kaikki hallitustaipaleen tapahtumat huomioiden. Olisiko mikään muukaan hallitus selvinnyt tuon vähemmällä velalla korona ja Venäjän hyökkäyssota huomioiden. Koronatukien määrää (yhteensä n. 3,1 mrd) arvosteltiin paljon, mutta sen osuus kertyneessä kokonaisvelassa Marinin hallituskaudella on kuitenkin suhteellisen pieni. Varmasti tiukemmalla linjalla tuon olisi voinut kuitenkin puolittaa tai kohdentaa jollakin toisella tavalla. Sitten oli tietysti pääministeri-instituution ravisteleminen, mikä ei kaikkia miellyttänyt, varsinkaan konservatiivisia setämiehiä. Samoin Kiurun päästäminen sooloilemaan korona-asioissa ja Uudenmaan sulun tarpeellisuus olivat helposti arvosteltavissa ainakin jälkeenpäin. Kokonaisuus menee kuitenkin varmasti kirkkaasti plussan puolelle.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Mää en kyllä tajua. Omasta mielestänikin tuo porsaanreikä verotuksessa pitäisi laista poistaa ja on väärin, että se on mahdollista saada keplotella itselleen tuollainen veroetu perustamalla vain pöytälaatikkofirma. Siitä huolimatta itsekin käyttäisin tuota tilanteen kannustaessa. Ongelma ei ole sitä käyttävät ihmiset vaan se laki.
 

Analyzer

Jäsen
Kyllähän Marinin hallitus toimi erittäin hyvin ja oikeaikaisesti Koronan rantautuessa Suomeen. Se mikä nykytiedon valossa voi näyttää ylireagoinnilta, (esim Uudenmaan sulku) oli niillä tiedoilla täysin perusteltua toimintaa. Oltiin tuntemattoman edessä.
Sen sijaan myöhemmin ote lipsui, kun rokotteen olivat jo tulleet, variantit kesyyntyneet sekä tietoisuus kasvanut. Marin ei joko saanut tai halunnut saada Kiurua kuriin.

Se velka mikä otettiin oli varmaan aikalailla oikeaa koko luokkaa. Minulle ongelma oli kuitenkin siinä, että itse hallitusohjelma oli vastuuton taloudenpidoltaan. Marinin halllitus ei myöskään missään vaiheessa ollut valmis katsomaan leikkauksia jostain muusta politiikan lohkosta tasapainottaakseen koronan aiheuttamaa tilannetta. Edes mihinkään symbolisiin leikkauksiin ei ollut kykyä. Sen lisäksi Marin ei pystynyt lähtemään vaaleihinkaan niin, että hän voisi nimetä mitään uskottavia talouden sopeuttamistoimia. Täysi populisti.

Puolustusmenojen kasvun jokainen ymmärtää ja kaikki puolueet sen kuittasivat.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Suomessahan kylmän sodan jälkeinen aika vaihtui uudeksi aikakaudeksi Marinin vajaan pääministerikauden aikana - korona oli suurin sodanjälkeinen kriisi, minkä jälkeen sitten tuli heti perään Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Suomen turvallisuuspoliittisen tilanteen täydellinen muutos. Tuohon nähden suoritus oli vähintään kohtuullinen, itse sanoisin että peräti hyvä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jotainhan Marin hallituksineen teki poikkeuksellisella tavalla, sillä yllättävän monta kertaa olen törmännyt ilman sarkasmia heitettyyn näkemykseen "Suomen historian paras hallitus / pääministeri." Tjsp.

Vaikka puolustusmenojen kasvun ja pandemian myötä kasvaneet sotemenot täysin hyväksynkin, kyllähän menoleikkaukset siinsivät jo viimeistään vuonna 2022 ja mielestäni miljardisopeutuksiin olisi ollut syytä ryhtyä jo Marinin hallituksen toimesta, kun vuoden 2023 budjettia tehtiin.
 

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Olisiko kuitenkin niin, että Marinin suurin saavutus oli tehdä hänestä itsestään kiinnostava maailmalla jota pääsee nyt taloudellisesti hyödyntämään. Missä ei toki mitään pahaa, etenkin kun se pitää hänet poissa Suomen politiikasta.
Kenties noinkin jos ajattelee siviili-Marinia. Mutta pitäisin sitä vähän kuin oheistuotteena. Suomen kannalta suurin saavutus oli se Suomen näkyvyyden kasvu.
 

Analyzer

Jäsen
Jotainhan Marin hallituksineen teki poikkeuksellisella tavalla, sillä yllättävän monta kertaa olen törmännyt ilman sarkasmia heitettyyn näkemykseen "Suomen historian paras hallitus / pääministeri." Tjsp.

Enkä sinänsä edes ihmettele näitä heittoja.

Korona-kriisin hoiti isossa kuvassa hyvin, joka kosketti kuitenkin jokaista suomalaista.

Natoon päästiin hänen kaudellaan vaikeassa paikassa. En itse korosta hänen rooliaan tässä yhteydessä tai siis uskon että lopputulos olisi ollut täysin sama olisi siellä ollut pääministerinä vaikka Rinne. Yhtä kaikki, faktat on faktoja ja hän jää historiaan pääministerinä, joka meidät sinne vei.

Talouspolitiikka oli sellaista että keneltäkään ei viety mitään vaan päinvastoin annettiin lisää kuten eläkeläisen vappuviiskymppinen. Kyllähän sillä kavereita saa.

Nuorille hän oli samaistuttava hahmo juhlimisineen, vaikka omasta mielestäni hänen harkintakykynsä petti näiltä osin.

Vaikkei sitä ääneen saakaan sanoa, niin onhan hän hyötynyt siitä paljon että on oikeinkin kaunis ja tyylikäs nainen. Tällainen heikkoitsetuntoinen kansa tuntee ylpeyttä kun kerrankin on edustava päämies(nainen) maailmalla, josta oikein kansainvälisetkin mediat kirjoittelee.

Onko siis lopulta ihme, että hän on niin suosittu edelleen? Ei lainkaan.

Kuitenkin. Suomen julkisen talouden tilanne on niin karmea, että Marinin viljelemälle talousajattelulle ei tule olla mitään roolia seuraavaan kahteenkymmeneen vuoteen. Joten toivottavasti pysyy pitkään maailmalla ja ei palaa kotimaiseen politiikkaan. Nimittäin suosio tulisi olemaan aivan hirvittävä.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joten toivottavasti pysyy pitkään maailmalla ja ei palaa kotimaiseen politiikkaan. Nimittäin suosio tulisi olemaan aivan hirvittävä.
Olen josssain joskus sanonutkin että Marin tulee olemaan Suomen Tasavallan Presidentti jossain vaiheessa. Ei ihan lähitulevaisuudessa mutta sanotaan 15-20v päästä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös