Suomen kannalta suurin saavutus oli se Suomen näkyvyyden kasvu.
Ehkä jollain tapaa hetkellisesti maailman vasemmistopiireissä, mutta vasemmistojulkaisut tunkevat uusia idoleja areenalle jatkuvasti, jolloin pintaraapaisut unohtuvat helposti. Vaikka Marin aiheutti Suomessa ilmiön, maailmalla Marin oli vain pienen ulkokehällä olevan maan hottis pääministeri. Ei sellaista kauaa muisteta. Ja ne jotka muistavat hänet, muistavat hänet kauneuden ja muodin takia, ei Suomen tai oivaltavien ajatusten takia. Itselläni on paljon kollegoja maailmalla ja kyselin aina välillä Marinin suosion ollessa täällä huipussaan (pääministerikaudella), heidän ajatuksiaan Sanna Marinista. Eikä kukaan koskaan tiennyt kuka hän oli. Muutama veikkasi hänen liittyvän jotenkin väli- ja etelä-amerikkaan sukunimen takia. Toki tämä on subjektiivinen oletus, mutta jos Marin olisi oikea ilmiö maailmalla, hänen insta-lukunsa eivät olisi jämähtäneet siihen miljoonaan, johon ne nousi silloin vuoden 2022 tanssivideoiden avulla.
Suomen kannalta Marinin suurin saavutus oli puoluekentän polarisoiminen ja kykenemättömyys aloittaa leikkaustalkoot, silloin kun niiden aika olisi ollut. Se on sen populismin sivutuote. Marinia on lähipiiristään kuvailtu taitavaksi opportunistiksi ja sitä hän selkeästi oli. Populistit harvemmin tekevät mitään isompia peliliikkeitä, etteivät menetä kannattajiaan. Ei Trumpin presidenttikausikaan sisältänyt jälkeenpäin tarkasteltuna mitään isoja päätöksiä hänen pelätyn kannattajakuntansa puolesta, mutta hänen ideologinen populisminsa kasvatti äärivasemmistoa äärimmilleen, joka puolestaan ruokki äärioikeistoa, joka taas on aiheutti ideologista kahtia-jakautuneisuutta koko maassa. Trump loi vahvan äärivasemmiston jenkkeihin. Marin teki samaa Suomessa, mutta toiselta laidalta käsin. Asettuessaan kansanjohtajana idealistisen vasemmiston ikoniksi, dissaten samalla sitä toista ideologista puolta kansasta, hän herätti paljon kannatusta etenkin Persujen keskuudessa, jonka kasvu puolestaan ruokkii äärivasemmistoa, joka taas kasvattaa äärioikeiston suosiota. Marinin fanikatras tuskin hyväksyy tätä näkemystä, mutta Persut eivät ole koskaan olleet niin suosittuja kuin Marinin pääministerikauden jälkeen. Ja silloin viime eduskuntavaalien alla oli helppoa seurata eri galluppien kautta, että samalla kun Marin ruoski persuja, niin persujen kannatus alkoi piristyä... ja vastaavasti myös Marinin henkilökohtainen suosio. Josta päästäänkin siihen Marinin saavutukseen, että hän pystyi populisminsa avulla kaappaamaan ison annoksen vihervasemmistolaiskannattajia demareihin, ja siten rampauttamaan Vasemmistoliiton ja etenkin Vihreiden asemaa puolueena.
Moni tuntuu antavan täällä myös krediittiä Marinille Natoon liittymisestä - ikään kuin se olisi hänen perintönsä, mutta jos rehellisiä ollaan, niin Nato-kärry vieri lujaa vauhtia mäkeä alas jo ennen kuin Marin oli herännyt asiaan. Marin toki hyppäsi rullaavan Nato-kärryn kyytiin ja ohjasi sen tyylikkäästi maaliin (josta voi itsessään antaa kyllä kiitosta, koska hyvin harva osaa ottaa median yhtä hyvin kuin Marin - toki se olisi varmaan ollut useampien populistiministerien märkäuni), mutta jos halutaan antaa jollekin krediittiä Natoon liittymisen perinnöstä, niin sen tulisi olla se taho joka työnsi Nato-kärryn liikkeelle. Oikea osoite lienee Venäjä tai Suomen kansa.
Aika kultaa usein muistot. Mutta jos tässä oikeasti pohditaan tilinpäätöstä Marinin pääministerikaudelle, niin tulisi keskittyä siihen miten hyvin hän toimi pääministerinä. Johtiko hän hallitusta hyvin? Toimiko valtioneuvoston kanslia hyvin? Oliko hän esimerkillinen kansan johtaja?
Omat mielipiteeni menevät seuraavasti:
Hallitus ei toiminut mielestäni kovin hyvin. Toki kaikki kriisit tekivät siitä hankalan kokonaisuuden tarkastella (jonka taakse aina mennään), mutta hyvin moni oli sitä mieltä, että etenkin kriisien aikoihin Kiuru oli se todellinen johtaja. Mutta jos mietitään niitä selkeitä hetkiä jolloin pääministeri olisi voinut osoittaa johtajuutta, (pois lukien kaikki hallitusriidat, jotka oli mielestäni melko luonnollisia kun Keskusta ja Vihreät isketään samaan hallitukseen) niin Uniper-keissi tulee mieleen. Se oli niin iso ja kallis keissi, että Saksan Liittokanslerikin perui lomansa ja asettui sitä ratkomaan, kun taas Marin tyytyi lähettämään kaksi tekstiviestiä Ollille festarikännien lomasta ja jatkoi biletystään. Tuppurainen ja pari virkamiestä meni sinne neuvottelemaan isoa saksalaista neuvotteludelegaatiota vastaan, jota en edelleenkään voi käsittää. Totta kai sieltä tultiin raadeltuna takaisin kotiin ja se oli todella kallis paukku Suomelle.
Valtioneuvoston kanslian toimivuudesta harva osaa sanoa varmaan mitään, mutta ne Marinin kämmit (veronmaksajilla kuitatut ruokailut ja julkiset biletykset altistuneena koronalle) kaadettiin kanslian syyksi, joten ei se kanslia ilmeisesti ainakaan parhaalla tavalla toiminut.
Mitä tulee itse pääministeriyteen, niin Marin omien sanojensa mukaan halusi "ravistella instituutiota". Miksi ja kenen mandaatilla? Marinia ei valittu pääministeriksi. Rinne valittiin. Joten kansa ei ainakaan edellisissä vaaleissa ilmaissut haluaan ravisteluun. Ja onko pääministerin viran arvokkuus jotain josta haluamme luopua? Ravistelussa on se huono puoli, että jos virkaa voi mielensä mukaan ravistella, sitä voidaan ravistella myös myöhemmin - toisenlaisten idealistien toimesta. Johtajuus (jota itse arvostan) kantaa julkisesti vastuuta ja pesee likapyykkiään kulisseissa. Marin heitteli virkamiehiä niin paljon julkisesti bussin alle (jopa syyttä), että hän tuntui tekevän kaiken toisin päin. Pesi likapyykin julkisesti, eikä tuntunut ottavan vastuuta oikein mistään. Aina laitettiin riviministeri kantamaan vastuu (ellei virkamiehiä löytynyt bussin alle). Ne kesärannan tissikuvat oli ensimmäisiä kertoja kun hän tuntui ottavan jostain vastuuta, mutta senkin hän osasi tehdä taitavasti uhriutuen kyynelten kera, joten myönsikö silloinkaan oikeasti tehneensä mitään väärää. Ulkopoliittisesti pääministeri Sanna tuntui myös sanovan asioita julki, joita ei pitäisi ilman muita ulkopolitiikasta päättäviä tahoja tuoda ilmi. Esimerkkinä ne hävittäjäjutut ja Reutersille antama haastattelu, jossa sanoi, ettei Suomi todennäköisesti hae Nato-jäsenyyttä hänen hallituskaudellaan. Pääministerin olisi hyvä pidättäytyä tällaisista lausunnoista vaikka totta olisikin, kun tuossa vieressä on kuitenkin pitkäkorvainen naapuri.
Joten omasta mielestäni kaikki seikat huomioiden pääministeri Sanna oli huono pääministeri. Kansanedustaja Sanna oli taas loistava kansanedustaja, koska piti demareiden kannatuksen vahvana lähes koko kauden ajan. Kansanedustajana hän palvelee kuitenkin puoluettaan ja äänestäjiään, joten sanoisin hänen suoriutuneen siitä hyvin. Ministerinä tulisi edustaa mielestäni koko kansaa (toki oman puolueensa uskomusten kautta), mutta virkaa hoitaessa olisi hyvä laittaa omat ideologiat hyllylle, jotta kykenee viestimään koko kansalle, että vaikka politiikka ei ole ehkä sitä mitä tilattiin, sitä yritetään harjoittaa kansan vuoksi. Tämän vuoksi mielestäni oli aikoinaan harha-askel Timo Soinilta tehdä niitä uskonnollisia edustuksiaan ulkoministerinä toimiessaan. Ministerin tulisi edustaa julkisesti koko kansaa. Pääministerin vielä enemmän.