Mainos

Sanna Marin

  • 1 071 960
  • 8 951

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Korona-ajan velanottoa oli esim. Kokoomus tukemassa. Ja Marinia edeltävät hallitukset ottivat velkaa myös reilusti.

Lyhyt on kansalaisten poliittinen muisti. Ollaan nyt rehellisiä kuitenkin.
Jep, kaiketi siellä kovinta itkua -"Rahaa, rahaa, rahaa, antakaa meille rahaa" piti vähän muut(kin), kuin tavan kansalaiset, tai eivät ainakaan yhtään sen suhteen hävenneet kilpailussa.
Olisihan totisesti näin jälkikäteen ajtelleen pitänyt vaan jättää ihan kaikki tuet jakamatta kellekään, niin olisi nyt vähemmän velkaa, mutta ehkä vähän enemmän itkua ja ongelmia muualla. Nyt haukuttaisiin, kun ei saatana edes ottanut velkaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Korona-ajan velanottoa oli esim. Kokoomus tukemassa. Ja Marinia edeltävät hallitukset ottivat velkaa myös reilusti.

Lyhyt on kansalaisten poliittinen muisti. Ollaan nyt rehellisiä kuitenkin.
Marinin hallitus ei ollut valmis vähentämään menoja, joita lisättiin koronan myötä, vaikka korona oli jo ohi. Sen takiahan heidät äänestettiin oppositioon. Lyhyt on poliittinen muisti tosiaan.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Korona-ajan velanottoa oli esim. Kokoomus tukemassa.
Ja lopulta jaettiin radikaalisti vähemmän koronatukea yrityksille kuin Ruotsi, jonka talous toipui sen mukaisesti koronasta selvästi nopeammin. Marinin hallituksen rahan tuhlaus on myytti jota pidetään erityisesti laitaoikeiston toimesta yllä. Ja hyvin tuntuu menevän läpi.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Keskustelun avaaminen ja kaupittelu eivät merkitse missään yhteydessä samaa.
Keskustelun avaaminen?!? Antoi lähinnä turhia toiveita Zelenskylle, koska sitä keskustelua juurikin ei oltu avattu Suomessa. Oikeasti nyt...
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Keskustelun avaaminen?!? Antoi lähinnä turhia toiveita Zelenskylle, koska sitä keskustelua juurikin ei oltu avattu Suomessa.
Ei oltu avattu Suomessa kunnes pääministeri sen avasi. Mutta että kaupitteli... sanan kaupitteli merkityksessä sitä ei tehnyt kukaan.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Ei oltu avattu Suomessa kunnes pääministeri sen avasi.
Ukrainasta tuli virkamiestason pyyntö Suomelle ja USA:lle selvittää josko meiltä saisi F-18 Hornet hävittäjiä ja mihin Suomen puolustusministeriö joutui kiusallisesti vastaamaan, että ei ole neuvoteltavaa asiassa. Tämäkö on se pääministerin avaama keskustelu sitten?

edit: Niin ja jos et ymmärrä sanan 'kaupitteli' useita mahdollisia eri merkityksiä niin onko se minun vika?
 
Viimeksi muokattu:

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Eurooppalainen "yhteispuolustuskin" oli ihan bluffia. Sellaista ei ole. Tai on: Nato.

Toki moni tuntuu väittävän, että se eräs EU:n artikla on vahvempi kuin Naton, mutta unohtavat sen, että EU ei ole sotilaallinen organisaatio, eikä sillä ole yhteistä puolustusta.

Aikanaan joskus 2000-luvulla(?) kun EU:n sopimuksia laitettiin uusiksi, sinne oli tulossa kirjaus EU:n yhteisestä puolustuksesta ja sotilaallisesta avusta. Suomihan tämän sitten lopulta torppasi. Muistan kuulleeni /lukeneeni tästä Lauri Nurmen kirjasta Suomen Nato-jäsenyyteen liittyen.
 
Alejandro

Jäsen
Siis hävittäjäostot olisi jotenkin monimutkaisempi ja tieteellisempi konsepti kuin covidin hallinta? Nopeiden päätösten teko vaillinaisilla ja osittain virheellisilläkin tiedoilla on vaikeinta politiikkaa mitä on. Siksihän se osin menikin vihkoon. Ja meni muillakin mailla. HX-hankkeessa taas kaikki faktat tiedettiin, testattiin ja pisteytettiin. Marinin rooli oli varmistaa poliittinen tuki eduskunnalta siihen mitä ikinä sitten tulokseksi tulisikaan.
Muistanko väärin, että se covid meni osittain vihkoon siitä syystä ettei nimenomaan omia asiantuntijoita kuunneltu vaan Kiuru halusi väkisin vetää jotain tukehduttamislinjaa.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Marinin hallitus ei ollut valmis vähentämään menoja, joita lisättiin koronan myötä, vaikka korona oli jo ohi. Sen takiahan heidät äänestettiin oppositioon. Lyhyt on poliittinen muisti tosiaan.

Tavallaan näinkin. Toki SDP:n kannatus lisääntyi roimasti vuoden 2023 vaaleissa verrattuna edellisiin ek-vaaleihin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Muistanko väärin, että se covid meni osittain vihkoon siitä syystä ettei nimenomaan omia asiantuntijoita kuunneltu vaan Kiuru halusi väkisin vetää jotain tukehduttamislinjaa.

Jep. Covidin myöhemmässä vaiheessa asiantuntijat ajoivat toimenpiteiden maltillistamista, mutta STM ilmeisesti poliittisista syistä asettui THL:ää ja muita asiantuntijoita vastaan. Kiuru ja STM myös suorastaan vääristelivät julkisuudessa teetättämänsä long covid -tutkimuksen tuloksia.

Marin saa aivan valtavan miinuksen siitä, ettei pistänyt ääneen Kiurua ja STM:ää ruotuun, vaan antoi näiden sooloilla. Toki ilmeisesti taustalla teki jotakin, koska pahimmilta STM-ylilyönneiltä vältyttiin, vaikka julkisuudessa STM levittikin paskaa. Lopulta Suomi kuitenkin eteni muun Euroopan tahtiin rajoitusten purkamisessa. Tästä huolimatta STM:n toiminta oli erittäin vahingollista tutkimukseen perustuvaa päätöksentekoa kohtaan.

Valtavan plussan Marin - yhdessä Vanhasen kanssa - sen sijaan saa parlamentarismin puolustamisesta Niinistön "nyrkki" -suunnitelmia vastaan. Tuntien Niinistön oman ajatusmaailman covidin suhteen, tiedä mihin toimenpiteisiin hänen johtamansa "nyrkki" olisi Suomen ajanut ja miten kalliiksi sen seuraukset olisivat tulleet. Puhumattakaan siitä, että sillä olisi poljettu parlamentaarista päätöksentekoa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Aikanaan joskus 2000-luvulla(?) kun EU:n sopimuksia laitettiin uusiksi, sinne oli tulossa kirjaus EU:n yhteisestä puolustuksesta ja sotilaallisesta avusta. Suomihan tämän sitten lopulta torppasi.
Suomella on vankat perinteet torpata tai vaatia EU:lta meille itsellemme haitallisia päätöksiä. Ja sitten syyttää EU:ta huonoista päätöksistä. Tässä tapauksessa Suomi osui vahingossa maaliin. SIlloin ei oltu vielä Nato -jäseniä eikä jäsenyyttä kukaan pitänyt toivottavana tai mahdollisena. Luotettiin vielä Suomen ja Venäjän ystävyyteen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tavallaan näinkin. Toki SDP:n kannatus lisääntyi roimasti vuoden 2023 vaaleissa verrattuna edellisiin ek-vaaleihin.
Totta myös tuokin.

Siis. Vakavissaan oikeasti taustalla varmaan vaan oli se, että 4 vuoden välein tupataan äänestämään "muutosta". Ihan sama miten edeltävällä hallituksella on mennyt.
 
Tuamas

Jäsen
Suomella on vankat perinteet torpata tai vaatia EU:lta meille itsellemme haitallisia päätöksiä. Ja sitten syyttää EU:ta huonoista päätöksistä. Tässä tapauksessa Suomi osui vahingossa maaliin. SIlloin ei oltu vielä Nato -jäseniä eikä jäsenyyttä kukaan pitänyt toivottavana tai mahdollisena. Luotettiin vielä Suomen ja Venäjän ystävyyteen.

Lainaan itseäni:

Sinänsä tässä on syytä muistaa, että EU:lle haettiin juurikin puolustuksen selkänojaa ja turvatakuulausekkeita maininnalla sotilaallisesta avunannosta ensin vuonna 1997 (tai oikeammin ne olivat voimassa 1997 asti tiettyjen maiden kesken) ja sitten vuonna 2003.

Mutta Suomi määrätietoisesti hiekotti molempia hankkeita, joilla EU:lle olisi luotu puolustusliiton piirteitä ja onnistui (Tuomiojan johdolla ja hänen tuulettaessa tätä voittoa) vesittämään artiklan 42 pykälän 7 nykymuotoonsa.

Suomi on erikoinen valtio ulkopolitiikassaan.

Ensin määrätietoisesti tehdään töitä sen eteen ettei EU:sta missään nimessä muodostu puolustuspoliittista liittoa (1995-2012), sitten pyritään taas tekemään töitä sen eteen, että EU:sta tulisi puolustuspoliittinen liitto (2013-2021) ja lopulta havahdutaan, että kas, meidän omat tavoitteet meni aikanaan läpi ja NATO on myös EU-maiden turvallisuuspoliittinen ratkaisu EU:n sijaan, johon meidänkin on syytä liittyä (2022-->).

Ihan hirveitä pisteitä ei voi ulko- ja turvallisuuspolitiikan isosta kuvasta ja strategiasta Suomen poliitikoille antaa, mutta toiminnasta tämän vuoden aikana johdonmukaisesta tiestä kohti Natoa ja oikeasta tavasta edetä pitää antaa Marinille ja Niinistölle täydet pisteet.

Suomi on turvallisuuspolitiikassa ampunut itseään jalkaan toistuvasti ja suomettuneisuuden haamu on ihan siellä ylimmillä vallan tasoilla säännöllisesti kurkkinut olan takaa 2/2022 asti.

EU:n turvatakuiden osalta Suomi ja tietyt suomettuneisuuden kärkipoliitikot käytännössä vesittivät ne täysin yhdentekeviksi/olemattomiksi ja sittemmin käyttivät tätä vesitettyä "EU:n yhteistä puolustusta" argumenttina Natoa vastaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Aikanaan joskus 2000-luvulla(?) kun EU:n sopimuksia laitettiin uusiksi, sinne oli tulossa kirjaus EU:n yhteisestä puolustuksesta ja sotilaallisesta avusta. Suomihan tämän sitten lopulta torppasi. Muistan kuulleeni /lukeneeni tästä Lauri Nurmen kirjasta Suomen Nato-jäsenyyteen liittyen.

Onko Nurmi tällaista kirjoittanut? On tai ei, EU on itse asiassa lisännyt yhteistä puolustustaan, jota Suomi ei suinkaan torpannut vaan presidentti Niinistö ja Orpo halusivat konkretisoida tehtävien osalta. EU:lla on myös joukot, jotka tulevat kriisitilanteissa sotilaallisesti väliin. Parhaillaan näillä on menossa useita tehtäviä mm. Punaisenmeren alueella. Myös Ranskan presidentti Macron on pyrkinyt kehittämään EU:n sotilaallisia joukkoja.

Suomen poliittisen johdon tavoite oli saada EU:lta niin kovat sitoumukset sotilaallisesta avusta vielä vuosina 2020-2021, että Suomella ei olisi tarvetta NATO-jäsenyydelle. Tämä oli käsittämätön hanke kun katsotaan Suomen maantieteellistä sijaintia ja EU:n roolia ei-sotilaallisena organisaationa. Niinistöhän kertoi soittaneensa EU-maiden johtajille ja huomasi silloin, että mitään ei ole tulossa.

Tyhjän päälle tältä osin sotilaallista yhteistyötä ja "sitoumuksia" rakennettiin, ei oikeastaan muuhun voi päätyä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
EU:n turvatakuiden osalta Suomi ja tietyt suomettuneisuuden kärkipoliitikot käytännössä vesittivät ne täysin yhdentekeviksi/olemattomiksi ja sittemmin käyttivät tätä vesitettyä "EU:n yhteistä puolustusta" argumenttina Natoa vastaan.
Jep. Niinistö itse kertoi jossain haastattelussa Natoon hakeutuessamme vuonna 2022, että oli kysellyt "EU-kumppaneilta", että mitä jos Suomeen hyökätään emmekä ole Natossa. Niin hiljaista oli ollut. En jaksa googlailla ja etsiä tähän lähdettä, mutta sen varmaan joku muu halutessaan löytää. Turvatakuita saatiin sitten heti kun ilmoitimme hakevamme Natoon.

Ei ole ollut eikä ole mitään EU:n puolustusyhteistyötä. Niin se Salen takki vaan kääntyi kun tuli tosipaikka.

Pahoittelut offtopicista. Propsit Sannalle, että hoiti demarit Nato-myönteisiksi Suomessa ja Ruotsissa. Se oli hieno isänmaallinen teko.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siis hävittäjäostot olisi jotenkin monimutkaisempi ja tieteellisempi konsepti kuin covidin hallinta? Nopeiden päätösten teko vaillinaisilla ja osittain virheellisilläkin tiedoilla on vaikeinta politiikkaa mitä on. Siksihän se osin menikin vihkoon. Ja meni muillakin mailla. HX-hankkeessa taas kaikki faktat tiedettiin, testattiin ja pisteytettiin. Marinin rooli oli varmistaa poliittinen tuki eduskunnalta siihen mitä ikinä sitten tulokseksi tulisikaan.
Ei kai Marin olisi millään voinut vaikuttaa HX-hankintaan, kun rahoitus oli myönnetty ja hankintapäätös tehty? Olisi ollut mielenkiintoista, jos hävittäjävalintaan olisi poliittisesti edes yritetty vaikuttaa. Hyvin tehty, kun mitään ei voinut tehdä.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Koska hankintapäätös mielestäsi tehtiin? Minun käsittääkseni hallitus teki sen joulukuussa 2021 Puolustuvoimien hankintaesityksen mukaisesti, mutta ehkä olen ymmärtänyt jotain väärin.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Koska hankintapäätös mielestäsi tehtiin? Minun käsittääkseni hallitus teki sen joulukuussa 2021 Puolustuvoimien hankintaesityksen mukaisesti, mutta ehkä olen ymmärtänyt jotain väärin.
Hanke käynnistyi vuonna 2015, ja hankintapäätös tehtiin joulukuussa 2021. Käytännössä Puolustusvoimat teki hankintaehdotuksen F-35-koneista, jonka pohjalta puolustusministeri Kaikkonen esitti valtioneuvostolle hankinnan toteutettavan PV:n esittämällä tavalla. Ja sen mukaan valtioneuvosto myös teki päätöksen. En oikein tiedä, millä tavoin pääministeri olisi tuota voinut estää, eikä hänellä tainnut olla mitään intressejä hankaloittaa hankintaa.
 
Hexa

Jäsen
Jep. Niinistö itse kertoi jossain haastattelussa Natoon hakeutuessamme vuonna 2022, että oli kysellyt "EU-kumppaneilta", että mitä jos Suomeen hyökätään emmekä ole Natossa. Niin hiljaista oli ollut. En jaksa googlailla ja etsiä tähän lähdettä, mutta sen varmaan joku muu halutessaan löytää. Turvatakuita saatiin sitten heti kun ilmoitimme hakevamme Natoon.
Niinistö taisi kysellä tuota EU-johtajilta jo jostain 2018 lähtien eri tilaisuuksissa, sekä halusi suoraa keskustelua EU:n turvatakuista, mutta ei saanut EU:n valtionpäämiehiltä selvää vastausta mitä Lissabonin sopimuksen artikla 42.7 EU:n keskinäisestä avunannosta tarkoittaa käytännössä. Hiljaista oli ollut vastausten suhteen. Ratkaisu asiaan oli Natoon liittyminen.

Pahoittelut offtopicista. Propsit Sannalle, että hoiti demarit Nato-myönteisiksi Suomessa ja Ruotsissa. Se oli hieno isänmaallinen teko.
Ruotsin demareiden käännyttämisessä taisi kuitenkin myös Tuomioja tehdä suuren työn taustalla. Tästähän sai jopa Halla-aholta kehuja. Marin oli toki se keulakuva ja edisti jäsenyyttä omalta osaltaan molempien maiden demareissa. Siitä kuitenkin propsit myös Tuomiojalle, että piti kuulemma vaikuttavia puheenvuoroja tuolloin Ruotsin käännyttämisessä Nato-jäsenyyden puolelle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös