Itse olen Vuorelman linjoilla.
Olennaisena lisäyksenä tähän, että instituutissa, joka saa rahoitusta ja tekee yhteistyötä Saudi-Arabian kanssa.
Taannoin kun suoritin empiiristä tutkimusta ihmisperse-nimittelystä palstalla, törmäsin esim. tällaiseen keskusteluun jalkapalloilijoiden saudiyhteistyöstä. En väitä, että tämä olisi yksi yhteen missään nimessä, mutta hieman kiusallinen homma Marinin puheissa esiintyneiden arvojen kannalta ja onkin kiinnostavaa nähdä miten Suomessa asiaan suhtaudutaan.
Just toisinpäin. Jos olisi livenä ikävä ja äkkipikainen, voisi ajatella hänellä olevan vain huono päivä. Tai sitten jotain muuta. Mutta sen sijaan vain totaalinen ihmisperse alkaa ihmisoikeusrikollisen murhaajavaltion ja sen totalitääristen johtajien mannekiiniksi. Kukaan ei myy sieluaan tuollaiselle absoluuttiselle pahalle vahingossa, vaan mukana täytyy olla aktiivista harkintaa moraalin sivuuttamiseksi.
Edit. Lisätään vielä että kaikki tuollainen faneille hymyily ja satunnaisen hyväntekeväisyyssession pitäminen on helppoa. Vaikeaa olisi tehdä itselle tappiollinen, mutta moraalisesti oikea ratkaisu.