Mainos

Sanna Marin

  • 1 062 595
  • 8 917

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Olennaisena lisäyksenä tähän, että instituutissa, joka saa rahoitusta ja tekee yhteistyötä Saudi-Arabian kanssa.

Taannoin kun suoritin empiiristä tutkimusta ihmisperse-nimittelystä palstalla, törmäsin esim. tällaiseen keskusteluun jalkapalloilijoiden saudiyhteistyöstä. En väitä, että tämä olisi yksi yhteen missään nimessä, mutta hieman kiusallinen homma Marinin puheissa esiintyneiden arvojen kannalta ja onkin kiinnostavaa nähdä miten Suomessa asiaan suhtaudutaan.

Just toisinpäin. Jos olisi livenä ikävä ja äkkipikainen, voisi ajatella hänellä olevan vain huono päivä. Tai sitten jotain muuta. Mutta sen sijaan vain totaalinen ihmisperse alkaa ihmisoikeusrikollisen murhaajavaltion ja sen totalitääristen johtajien mannekiiniksi. Kukaan ei myy sieluaan tuollaiselle absoluuttiselle pahalle vahingossa, vaan mukana täytyy olla aktiivista harkintaa moraalin sivuuttamiseksi.

Edit. Lisätään vielä että kaikki tuollainen faneille hymyily ja satunnaisen hyväntekeväisyyssession pitäminen on helppoa. Vaikeaa olisi tehdä itselle tappiollinen, mutta moraalisesti oikea ratkaisu.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Onhan siellä demareissa ennenkin osattu. Nyt näyttää takit kääntyneen.

Vuonna 2014 kansanedustaja Lasse Männistö (kok) haki eroa kansanedustajan tehtävistä. Hänet oli valittu Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi, kun kokoomus oli aiemmin nostanut tehtävää hoitaneen Laura Rädyn (kok) uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi.

Männistö veti eroanomuksensa pois, kun silloinen puhemies Eero Heinäluoma (sd) ja puhemiesneuvosto antoivat ymmärtää, että puhemiesneuvosto ei tule eroa puoltamaan.
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Eli ero on kuitenkin aika suuri kun nyt haetaan ”heti” kun työt alkaa. En usko, että Suomessa halutaan yleistyvän tilanteet joissa vaaleihin lähdetään ääniharavaksi mutta käytännössä jäädäänkin heti pois ja mennään töihin rahakkaampiin hommiin. Yhdennäköinen ennakkotapaus tästä varmaan tulee.
Ennakkotapaus? Oletko sä nyt yhtään kartalla? Kärkiehdokkaat hakevat sille puolueelleen ääniä, älä nyt ole sokea kissanpentu.
Oletko pettynyt Sanna Marinin äänestäjä? Epäilen.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
ltalehden kolumnisti Olli Ainola kutsui kirjoituksessaan Kataisen tekoa "vuoden häikäilemättömimmäksi juoneksi".
Ainolalla (RIP) oli myös vahva agenda Kataista vastaan, koska hänen puolisoaan Marja Tiuraa ei valittu vuonna 2007 ministeriksi. Ainola aloittikin Kataista vastaan systemaattisen vihakampanjan haukkuen tätä jatkuvasti Talouselämän kirjoituksissaan ja jatkoi sitä kuolemaansa saakka. Spekuloi muun muassa Sipilän hallituksen alkua käsittelleessä kolumnissaan, "tuleeko Sipilästä samanlainen nahjus ja tyhjänpuhuja kuin Kataisesta kahdella edellisellä hallituskaudella"...

Kova journalisti ja harmillisen aikaisin kuoli, mutta myös osoitus kyseisen ammattikunnan edustajien ongelmallisuudesta: kerran kun se suhde poliitikkoon/urheilijaan/muusikkoon menee, niin kyyti voi olla todella kylmää.
 
En tunne tapausta hyvin ja tämä olikin hyvä nosto. Itse olen aina tuntenut vastenmielisyyttä Kataista kohtaan joten kenties en ole hänen osaltaan se neutraalein kommentaattori itsekään.
 
ipaz

Jäsen

Vaikka eduskunnasta eron pyytäminen äänestäjien kuluttajansuojan kannalta arveluttavaa onkin, niin mielestäni henkilön joka eduskunnassa ei halua olla vaikuttamassa pitäisi saada lähteä. Puhemiesneuvostohan tuota eroa lopulta puoltaa tai ei, mutta en usko siellä kenenkään poikkiteloin Marinin lähdölle olevan. Joviaalit suomalaiset ovat varmasti vaan tyytyväisiä, että valovoimainen vaikuttaja pääsee eteenpäin hyvään pestiin.
 
Ennakkotapaus? Oletko sä nyt yhtään kartalla? Kärkiehdokkaat hakevat sille puolueelleen ääniä, älä nyt ole sokea kissanpentu.
Oletko pettynyt Sanna Marinin äänestäjä? Epäilen.
Ymmärsitköhän mitä tarkoitin. En usko, että Suomessa halutaan sitä, että esimerkiksi seuraavissa vaaleissa puolueet yrittävät saada vaaleihin ehdokkaita joiden uskotaan saavan erittäin paljon ääniä mutta jotka eivät kuitenkaan aio jäädä eduskuntaan vaan eroavat heti kun istuntokausi alkaa.

Eihän tässä olisi mitään ihmettelemistä jos eroa haettaisiin puolentoista vuoden päästä. Tämä ”ennakkotapaus” tulee siis siitä, että eroa haetaan ”heti” vaalien jälkeen.
 
Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Vähän niin kuin Katainen?
En usko että täältä löytyy edes kokoomusta äänestävien parista hirveästi Kataista puolustavia. Rintamakarkuri lienee termi joka aina monelle tulee mieleen.

Marinille ero myönnetään ja kuuluukin myöntää, mutta tulevaisuutta silmällä pitäen en panisi pahakseni mikäli määritettäisiim hieman tarkemmin millä perusteilla ero kansanedustajan toimesta voidaan myöntää. Kansanedustajan työ kun ei ole mikään tavallinen duuni josta voi lähteä pelkällä ilmoituksella. Tai itse en ainakaan halua että siihen mennään. Eduskuntaan valitaan neljäksi vuodeksi ja lähtökohtaisesti sitten lusitaan luottamustoimessa neljä vuotta.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärsitköhän mitä tarkoitin. En usko, että Suomessa halutaan sitä, että esimerkiksi seuraavissa vaaleissa puolueet yrittävät saada vaaleihin ehdokkaita joiden uskotaan saavan erittäin paljon ääniä mutta jotka eivät kuitenkaan aio jäädä eduskuntaan vaan eroavat heti kun istuntokausi alkaa.

Eihän tässä olisi mitään ihmettelemistä jos eroa haettaisiin puolentoista vuoden päästä. Tämä ”ennakkotapaus” tulee siis siitä, että eroa haetaan ”heti” vaalien jälkeen.

Jos Marinin ero hyväksytään, niin heitäpä tähän joku veikkaus siitä, millaisen ketsuppipullon tämä avaa? Eli vaikka luku niiden edustajien määrästä, jotka seuraavien vaalien jälkeen eroavat ensimmäisen puolen vuoden aikana eduskunnasta. Olen valmis lyömään esim kohtuullisesta viinipullosta vetoa, että tämä eroavien lukumäärä vuonna 2027 tulee olemaan pienempi kuin kaksi.
 
Alejandro

Jäsen
Kyllähän tässä Marininkin tapauksessa on loppupeleissä hyvin paljon kysymys siitä, että kuka tekee, eikä siitä, että mitä tekee. Jos kyseessä olisi kokoomuksen edustaja, niin viestit tässä ketjussa olisivat varmasti hyvin samanlaisia, mutta kirjoittajat olisivat suurinpiirtein väärinpäin.

Enkä edes vitsaile.
 
Animal

Jäsen
Hyvää mieltä tuo oikeastaan kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että valehtelevaa ja ympäripyöreyksiä monotonisesti latelevaa Marinia ei tarvitse katsella mediassa muuten kuin viihdejulkkiksen roolissa. Toinen on se, että Marin osoittautui juuri sellaiseksi omaa etuaan häikäilemättömästi ajavaksi narsistiksi, jollaiseksi hänet ajattelinkin. Tällä itsekkyydellään punaprinsessa onnistui nostamaan Kokoomuksen ja Persut sovussa hallitukseen, sekoittamaan SDP:n täysin, upottamaan Vasemmiston ja Vihreiden kannatuksen sekä hajottamaan liberaalin punavihreän skenen. Tämä punavihreän skenen hajoaminen tulee realisoitumaan tulevalla ek-vaalikaudella, kun SDP kääntyy kohti keskustaa, Vihreät oikeaa ja Vasurit vieläkin vasemmalle.

Kiitos Sanna. Hyvin vedetty ja onnittelut äänestäjille.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
En usko, että Suomessa halutaan sitä, että esimerkiksi seuraavissa vaaleissa puolueet yrittävät saada vaaleihin ehdokkaita joiden uskotaan saavan erittäin paljon ääniä mutta jotka eivät kuitenkaan aio jäädä eduskuntaan vaan eroavat heti kun istuntokausi alkaa.
Johan keskustalla Väyrynen tällainen oli pariinkin kertaan. Mutta koska kyse oli Väyrysestä, kaikki olivat vain huojentuneita, jos Paavo saataisiinkin piiloon Brysseliin.

Eurovaaleissa ihan järkiään joka ryhmästä joutuu nostamaan varaedustajan tilalle, kun se varsinaisesti valittu palaakin hyvin pian eduskuntaan. Stubb kävi kiskomassa vajaat 150 000 ääntä, vaikka samaan aikaan tavoitteli pääministerin paikkaa.
 
Jos Marinin ero hyväksytään, niin heitäpä tähän joku veikkaus siitä, millaisen ketsuppipullon tämä avaa? Eli vaikka luku niiden edustajien määrästä, jotka seuraavien vaalien jälkeen eroavat ensimmäisen puolen vuoden aikana eduskunnasta. Olen valmis lyömään esim kohtuullisesta viinipullosta vetoa, että tämä eroavien lukumäärä vuonna 2027 tulee olemaan pienempi kuin kaksi.
Mikäli tuollaista riskiä ei nähdä niin miksi eroa ylipäätään keneltäkään kieltämään (viimeksi taisi olla vuonna 2014?). Kyse on kuitenkin myös siitä miten Suomessa demokratiaa kunnioitetaan ja eduskuntaa arvostetaan, tästä syystähän tuota päätöstä on myös kritisoitu.

Ehkä tätä(kin) asiaa pitäisi ihmisten miettiä niin, että asettaa Marinin tilalle jonkun toisen vastaavan tason poliitikon tai hypoteettisen henkilön vastaavalla äänimäärällä.
 
Niin näetkö riskiä, että tämän myötä touhu karkaa täysin käsistä?
 
Johan keskustalla Väyrynen tällainen oli pariinkin kertaan. Mutta koska kyse oli Väyrysestä, kaikki olivat vain huojentuneita, jos Paavo saataisiinkin piiloon Brysseliin.

Eurovaaleissa ihan järkiään joka ryhmästä joutuu nostamaan varaedustajan tilalle, kun se varsinaisesti valittu palaakin hyvin pian eduskuntaan. Stubb kävi kiskomassa vajaat 150 000 ääntä, vaikka samaan aikaan tavoitteli pääministerin paikkaa.
Ja tämä on kyllä todella typerää ja muistelisin, että myös kritisoitu asia. Tuota ei vaan ilmeisesti (ja valitettavasti) kieltää sillä kyseessä on toinen luottamustoimi. Itse kyllä lähtisin tuossakin siitä, että mikäli ehdolle asetut ja paikan saat niin mentävä on.
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
En usko, että Suomessa halutaan sitä, että esimerkiksi seuraavissa vaaleissa puolueet yrittävät saada vaaleihin ehdokkaita joiden uskotaan saavan erittäin paljon ääniä mutta jotka eivät kuitenkaan aio jäädä eduskuntaan vaan eroavat heti kun istuntokausi alkaa.
Ihan totta? Puolueet hakevat juuri niitä ehdokkaita joiden äänillä saavat maksimin paikkoja. Puolueet sietävät vallan hyvin että paikan saanut lähtee tai jää, paikat on jo saatu.

Ihan rehellisesti, uskotko että Marinia äänestäneet nousevat kapinaan? Vai että kapina on muita puolueita äänestäneissä?
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Itsekin olen sitä mieltä, että tuo liitely EU-parlamentin ja eduskunnan välillä pitäisi lopettaa. Pysyköön siinä tehtävässä, johon on valittu ja vaalikauden jälkeen voi sitten siirtää katseensa muualle. Samoin kansanedustajien, jopa ministerien, osallistuminen kuntavaaleihin on myös vähän niin ja näin, kun se jokaisen käytettävissä oleva aika on kuitenkin rajallinen.

Marinin tapauksessa eron näihin edellä mainittuihin tekee se, että hän aikoo lähteä johonkin saudien rahoittamaan instituuttiin ja tämä ainakin sotii sitten niitä demokraattisia arvoja vastaan, joita täälläkin on ihan aiheesta puolusteltu.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ymmärsitköhän mitä tarkoitin. En usko, että Suomessa halutaan sitä, että esimerkiksi seuraavissa vaaleissa puolueet yrittävät saada vaaleihin ehdokkaita joiden uskotaan saavan erittäin paljon ääniä mutta jotka eivät kuitenkaan aio jäädä eduskuntaan vaan eroavat heti kun istuntokausi alkaa.

Eihän tässä olisi mitään ihmettelemistä jos eroa haettaisiin puolentoista vuoden päästä. Tämä ”ennakkotapaus” tulee siis siitä, että eroa haetaan ”heti” vaalien jälkeen.
Minusta huomattavasti ongelmallisempia ovat ne tapaukset, kun on ehdolla vaaleissa, kerää huiman äänipotin puolueelle, mutta ei edes ota luottamustointa vastaan. Räikein tapaus tästä on varmaankin vuodelta 2014, kun Alex Stubb keräsi eurovaaleissa melkein 150 000 ääntä, mutta ei lopulta aloittanut meppinä ollenkaan.
 
Niin näetkö riskiä, että tämän myötä touhu karkaa täysin käsistä?
En näe kovin suureksi sellaista riskiä, mutta mielestäni näissä kyllä yksikin on liikaa saatikka sitten useampi. Kyllä demokratiaa ja eduskuntaa pitäisi niin kunnioittaa ettei se ole mahdollista. Ja tällaisten asioiden pitäisi olla myös sellaisia ettei näillä politikoida (tai ole henkilöstä kiinni) vaan säännöt ovat kaikille selvät ja samat.
 
Minusta huomattavasti ongelmallisempia ovat ne tapaukset, kun on ehdolla vaaleissa, kerää huiman äänipotin puolueelle, mutta ei edes ota luottamustointa vastaan. Räikein tapaus tästä on varmaankin vuodelta 2014, kun Alex Stubb keräsi eurovaaleissa melkein 150 000 ääntä, mutta ei lopulta aloittanut meppinä ollenkaan.
Pidän tätä myös erittäin ongelmallisena ja toivoisin, että se kiellettäisiin. Ilmeisesti koska kyse on toisesta luottamustoimesta niin se ei onnistu. Tuo myös vesittää nuo eurovaalit kokonaan sillä kaikilla puolueilla on useampia jotka eivät ole lähdössä minnekään.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En näe kovin suureksi sellaista riskiä, mutta mielestäni näissä kyllä yksikin on liikaa saatikka sitten useampi. Kyllä demokratiaa ja eduskuntaa pitäisi niin kunnioittaa ettei se ole mahdollista. Ja tällaisten asioiden pitäisi olla myös sellaisia ettei näillä politikoida (tai ole henkilöstä kiinni) vaan säännöt ovat kaikille selvät ja samat.

Et näe tällaista riskiä kovin suurena, mutta kirjoitit kuitenkin näin:

"En usko, että Suomessa halutaan sitä, että esimerkiksi seuraavissa vaaleissa puolueet yrittävät saada vaaleihin ehdokkaita joiden uskotaan saavan erittäin paljon ääniä mutta jotka eivät kuitenkaan aio jäädä eduskuntaan vaan eroavat heti kun istuntokausi alkaa."

Mitä tarkoitit?
 
Vaikka riski ei ole suuri voi se silti toteutua. Yleensä tämmöisiä asioita pyritään linjaamaan kun ensimmäisen tapaus tulee vastaan jotta tulevaisuudessa säännöt on mahdollisimman selviä. Ihan varmasti tätä mietitään nyt myös asiasta päättävien keskuudessa.

Edit. Mitäköhän mieltä tästä oltaisiin jos samalla tavalla olisikin toiminut esimerkiksi Zyskowicz, Valtonen, Häkkänen tai vaikka Halla-aho.
 
Viimeksi muokattu:

rpeez

Jäsen
Vilpittömästi iloinen että Marin löysi itselleen mieleisen työpaikan. Ja vielä ulkomailta, mahdollisesti voidaan laskea vientituotteeksi jos verotetaan Suomeen.

Maan poliittiset asiat hoituu mainiosti ilman häntäkin rivikansanedustajana, SDP saa sinne toisen ihmisen nappia painamaan, ei he mitään menetä.

Kyllä ihmisen täytyy saada työpaikkaa vaihtaa jos siltä tuntuu, ei Suomi mikään vankila ole.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuohon verrattuna Marinin temppu ei ollut kovinkaan härski. Silti, vähän tyhmää on mielestäni äänestäjänä hyväksyä äänestäjille valehteleminen oman edun tavoittelun nimissä.

Ei kovin dramaattinen yllätys ja itse homma jopa pienoinen pettymys mitäänsanomattomuudessaan.

En ihan ymmärrä tuota oman edun tavoittelua tässä motiivina. Mitä omaa etua Marin tässä sai, tuo toteutuneen kaltainen pesti nyt oli kirkossa kuulutettu muutenkin, ei hän noita ääniä tarvinnut. Mutta SDP tarvitsi, vai tätä puolueen etuako tarkoitit alunpitäen? Ei ehkä sen hyväksyttävämpää kuuluisi olla, mutta puolueen äänimäärää tässä maksimoitiin, ja ihan jokainen puolue olisi tehnyt saman.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tällä itsekkyydellään punaprinsessa onnistui nostamaan Kokoomuksen ja Persut sovussa hallitukseen, sekoittamaan SDP:n täysin, upottamaan Vasemmiston ja Vihreiden kannatuksen sekä hajottamaan liberaalin punavihreän skenen.
Miksi Marinin olisi pitänyt huolehtia muun vihervasemmiston kannatuksesta? Oli selvää, että jatkaakseen pääministerinä Marinin täytyisi kampanjoida todella aggressiivisesti, ja sen hän tekikin. Ei tuollainen hahmo lähde hallitukseen apuministeriksi.

Vihreiden kannatuksen laskusta puolue saa kyllä syyttää itseään. Ohisalo oli 2000-luvun FLOP3:ssa puheenjohtajien osalta eikä puolueella ei ollut mitään konkreettista toimenpidettä. Vetoaa äänestäjään vähän eri lailla, kun Marin antaa ymmärtää, ettei mistään tarvitse säästää Ohisalon selittäessä samaan aikaan "todella vakavasta kriisistä, joka meidän kaikkien tulee ottaa todella vakavasti".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös