Lapselle se on toki aina suurin haaste ymmärtää mikseivät vanhemmat enää jaa yhteistä kotia, ja se lienee tässä se surullisin seikka. Eikä varmaankaan kannattaisi paljoakaan kommentoida eron syitä, koska ne ovat parin henkilökohtaisia asioita, joista ulkopuolella olevilla ei voikaan olla kovin hyvää käsitystä.
Mutta Sanna Marinin julkisuuskuvan perusteella ero ei sivuunkirjoittaneesta tunnu kovin yllättävältä. Toki tästä kaikesta tulee sellainen vaikutelma, että Marinin viime kesäiset bilekuviot ja muut pääministeri-instituution ravistelut ovat saattaneet olla vahvasti vaikuttamassa pariskunnan erkaantumisprosessiin. (Setä)miehenä ymmärrän sen, mikäli aviopuoliso Räikkönen on kohujen keskellä tuntenut itsensä nöyryytetyksi. Mutta kuten sanottua, voihan se olla myös Sanna, joka on ollut aktiivinen osapuoli myös eronhaussa.
Ulkopuolisena kansalaistarkkailijana kyseenalaistaisin alunperinkin koko avioitumisen. Pariskunta kun on ollut lähes 20 vuotta yhdessä, niin pakkokos sitä oli naimisiin enää mennä vain erotakseen kahden vuoden jälkeen? Vai oliko koko avioituminen osa Marinin poliittista julkisuudenhallintaa, ja nyt kupla on puhjennut?
Ei kuulu mulle, mutta ihmettelen.