Sanna Marin

  • 944 599
  • 8 446

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Tämä ketju ei onneksi ole täynnä Suomen pääministereitä, vaan odotan pääministeriltämme hieman vahvempaa esitystä kuin tämän ketjun keskivertokirjoittajalta.

Yritän sanoa että on turha (Marinin tai hänen kannajiensa) valittaa poliittisen ilmapiirin polarisoitumisesta kun omat jutut on tuota luokkaa. Kyse ei ollut edes mistään yksittäisestä lipsahduksesta vaan 30-luvusta varoiteltiin ainakin kahteen otteeseen. Ihan mielenkiintoista nähdä jatkuuko vastaava länkyttäminen tulevissa tenteissä.
Varmasti saatta polarisoida lisää. Tottahan se on, että Marin antaa tunteidensa viedä ja voi siinä olla ihan aitoa inhoakin esimerkiksi Persuja ja joitain puolueen jäsenten ulostuloja kohtaan. Osin vaikuttaa myös se, että eipä näissä tenteissä ole koskaan ollut tuon ikäluokan ihmisiä ja luvalla sanoen suurin osa ovat olleet samasta puusta veistettyjä tatteja. Maailma muuttuu ja tentitkin sen myötä.

En minä tuota kuitenkaan näe juurisyynä tämän hetken keskustelukulttuurin polarisoitumiselle. Näen ne syyt ihan jossain muualla.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Eniten Marinissa ärsyttää se olematon ymmärrys kansantaloudessa. Orpoakaan en toivo pääministeriksi koska on niin heikko.

Toiseksi eniten Marinissa ärsyttää samankaltaisuus Donald Trumpin kanssa. Molemmat heittelee yksinkertastettuja sloganeja tylsän pään kannattajille, jotka ostavat ne kun eivät paremmasta ymmärrä.

Molemmat väistävät kaikki asiakysymykset kun eivät niihin osaa vastata.

Molemmat huutavat päälle kun tietävät että tylsän pään kannattajiin tämä uppoaa "vahvuutena"

Molemmat uhriutuvat herkästi ja syyttävät mediaa vaikka heitä on käsitelty hellästi pois lukien keltainen lehdistö.

Molemmilla on samankaltainen vaikutus maan kansantalouteen. Toinen poisti rikkaiden veroja kovalla kädellä. Toinen ottaa surutta lainaa joutavuuksiin.
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että Marinissa ja Trumpissa on hyvin paljon samaa. Marinin kohdalla tämä vaan peittyy siihen, että hän on nuori, kaunis ja karismaattinen nainen, joten häntä ja hänen kulttiaan ei pidetä samalla tavalla negatiivisena ja vaarallisena ilmiönä kuin MAGA-kulttia. Toki poliittisessa sisällössä ja arvomaailmassa on myös isoja eroja, mitkä vaikuttavat, mutta ilmiöinä ja poliittisina toimijoina pidän Marinia ja Trumpia hyvin pitkälti samanlaisina. Molempien egot ja vallanhimo ovat suuret, mutta asiaosaaminen todella heikkoa, minkä he yrittävät peittää valehtelemalla, väistelemällä, kääntämällä keskustelun muualle ja tarvittaessa huutamalla päälle ja pitämällä hirveää möykkää. Molemmille tuntuu olevan myös täysin mahdotonta myöntää olleensa joskus väärässä. Molemmat pyrkivät myös politiikassaan voimakkaan vastakkainasettelun hakemiseen, mistä ainakaan mimä en pidä, ja mitä pidän vaarallisena ilmiönä.
 
rpeez

Tätä kieltämättä kiintoisaa samankaltaisuutta on sitten hyvin hedelmällistä esitellä tyypilliselle Marin kannattajalle, eli 20-60 vuotiaalle politiikkaa hyvin rajoitetusti seuraavalle naiselle, jolle Trump on saatanasta seuraava. Varokaa käsilaukkuja, lol.

Itse olen alkanut miettimään, millainen Marin olisi jos saisi olla ylimmässä vallassa vaikka 20 vuotta. Mielestäni hän on muuttunut jo näiden neljän vuoden aikana entistäkin erehtymättömämmäksi valtiaaksi. Mikä on tavallaan hyvä ettei ole murtunut paineessa, mutta jonkinlaista niinistömäistä nöyryyttäkin olisi hyvä ihmisessä olla. Too much too soon?
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mites musta tuntuu, että sitä polarisoitumista on viljelty 10-15 vuotta ihan ilman, että mistään Sanna Marinista on koskaan kuultukaan.
Harvemmin yksi ihminen pystyy tuollaista luomaan, mutta yksi ihminen pystyy sitä kyllä merkittävästi kiihdyttämään. Kyllähän tuo kahtiajako on esim. USA:ssa kytenyt ja pahentunut jo pitkään, mutta Trump oli se joka sai tuon tilanteen pahenemaan hyvin nopeasti, ja kuilun osapuolten välille lähes ennätyksellisen syväksi. Samalla tavalla Marin ei ole yksin syyllinen polarisoitumiseen, vaan se on Suomessakin pikkuhiljaa lisääntynyt monestakin syystä johtuen, mutta Marinin toiminta on sellaista että se helposti kiihdyttää tätä kehitystä ja tekee tännekin entistä syvempiä jakolinjoja.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja homma vaan jatkuu, USAkin on nyt saatu sotkettua mukaan.

Ei vittu mihin rakoon tuo narsisti meidät sooloilullaan järjesti. Mutta kun minä puhun suoraan ja sitten saan lisää ihailijoita.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
-Ei- tai -en tiedä- sanat voivat myös kuulua viisaan ja fiksun ihmisen sanavalikoimaan. Sannalla tuntuu olevan jokaiseen kysymykseen jonkinlainen ehdotus tai ratkaisu.

En kyllä muutenkaan tykkää tästä tavasta jolla Sanna on näissä tenteissä esiintynyt. Minun silmissäni se ketä huutaa koviten on se luontaantyöntävin tyyppi.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Luulisi että Marinkin ymmärtäisi pikkuhiljaa, että ei tämä persaukinen maa olisi tilannut uusia koneita, jos niillä vanhoilla olisi käyttöikää jäljellä. Tai jos sitä olisi jollain tavalla helppo jatkaa. Väitän että tuostakin on muutama asiantuntija käynyt hankintakeskustelujen aikana Eduskunnassa kertomassa.

Silti heittää edelleen näitä "mielummin koneet Ukrainaan kuin romutettavaksi"-kommentteja. Siis romua Ukrainaan? Ja tämäkin aikaisintaan alkaen yksittäisten koneiden osalta v.2026.
 
ijuka

Jäsen
-Ei- tai -en tiedä- sanat voivat myös kuulua viisaan ja fiksun ihmisen sanavalikoimaan. Sannalla tuntuu olevan jokaiseen kysymykseen jonkinlainen ehdotus tai ratkaisu.

En kyllä muutenkaan tykkää tästä tavasta jolla Sanna on näissä tenteissä esiintynyt. Minun silmissäni se ketä huutaa koviten on se luontaantyöntävin tyyppi.
Yleensä sillä joka huutaa koviten on vähiten sanottavaa. Marinilta tuppaa faktat ja käytännön ratkaisut puuttumaan. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Purran ja Marinin väittely. Mitä Purra sanoi oli suoraan SuPerilta. Esim. "Kielitaidottomien maahanmuuttajien ja ilman riittävää alan koulutusta olevien ja kouluttamattomien työntekijöiden määrän lisäyksellä sote-sektorilla voi olla täysin päinvastainen vaikutus alan työllisten määriin, kuin mitä niillä tavoitellaan. Ne ovat lisäkuormitustekijöitä alalla jo toimiville työntekijöille ja voivat lisätä merkittävästi heidän halujaan poistua pois koko alalta. Maassamme on jo nyt useita kymmeniä tuhansia koulutettuja hoitajia, jotka ovat siirtyneet pois sote-alalta.", Mikä on Suomen lähi- ja perushoitajaliitolta.

Minkä Marin sanoi olevan valetta ja jotain oikeistopopulismia. Vaikka on ihan asiantuntijalausunnosta lainattua. Mitenköhän usein Marin on itse esittänyt lähteitä? Tosin aika vaikeaahan se on kun mikään ei perustu faktaan ja kun jotain pitäisi perustella tai avata niin puhutaan ja paasataan asian vierestä.

Tässä tämän taas voi lukea ihan itse: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2021-AK-395941.pdf

Tässä myös yksi suora lainaus: "Ilman riittävää kielen ja kulttuurin omaksumista maahanmuuttaja ei tule ohjata sote- ja vaka-alojen työtehtäviin"

Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla Marinilta että keiden kanssa Marin on jutellut, kun ei Suomen lähi- ja perushoitajaliitto kelpaa. Ja että olisiko tarjolla lähteitä ja perusteluja kuulemalleen.

Sanna Marin on (somen perusteella) ollut myös koulukiusaaja ja moukka. Toki, nämä valistuneesti ajattelevan oikeiston suunnasta eli pienellä varauksella täytyy suhtautua.

Siis nuohan on aidosti ollut hulvatonta ajanvietettä seurata miten milloin minkäkin Marin mediassa ja/tai kansainvälisillä kentillä ihan oikeustoimikelposilta vaikuttavat ihmiset, toimijat ja vaikuttajat käyvät ojentamassa sosiaalisessa mediassa englanninkieliä viestimiä, miten nyt olette ymmärtäneet väärin.

No koulukiusaajana ainakin esiintyy aina väittelyissä sun muissa, joten ei yhtään ihmetyttäisi. Ja riippumatta siitä oliko vai eikö oikeasti koulukiusaaja, niin tuollainen käytös ja julkisena esikuvana oleminen ainakin edistää koulukiusaamista. Päälle huutaminen ja päteminen ja luontaisesti hiljaisten ihmisten yliajaminen nousee joksikin ihanteeksi. Katastrofaalista Suomelle.
 
Viimeksi muokattu:

Animal

Jäsen
Ja homma vaan jatkuu, USAkin on nyt saatu sotkettua mukaan.

Ei vittu mihin rakoon tuo narsisti meidät sooloilullaan järjesti. Mutta kun minä puhun suoraan ja sitten saan lisää ihailijoita.
Kuten jossain aiemmassa viestissä arvioin, niin nämä Hornet -lausunnot ja näemmä sooloilut saattoivat olla ratkaiseva virhe, että SDP sementoi paikkansa kolmantena ja ulos hallituksesta. Tämä on tietty positiivinen asia, sillä oli seuraava PM Orpo tai Purra, niin tällainen edesvastuuton sekoilu ei tule jatkumaan.

Tämä paljastaa, että Marinin kohdalla puhutaan erittäin ammattitaidottomasta ja vastuuttomasta ihmisestä ja toiminnasta. Ukraina ei tällaisia pyyntöjä esitä, ellei Marin ole suoraan Zelenskyille ilmaissut asian olevan ainakin teoreettisesti mahdollista.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo o, ”täysin tyhjä heitto vailla reaalimaailman vaikutuksia” ja turhanpäiväistä konservatiivien kohinaa…

Hauska nähdä mitä mentaaliakrobatiaa vielä keksitään että kritiikin tarve saadaan häivytettyä.
 
Alejandro

Jäsen
Kuten jossain aiemmassa viestissä arvioin, niin nämä Hornet -lausunnot ja näemmä sooloilut saattoivat olla ratkaiseva virhe, että SDP sementoi paikkansa kolmantena ja ulos hallituksesta. Tämä on tietty positiivinen asia, sillä oli seuraava PM Orpo tai Purra, niin tällainen edesvastuuton sekoilu ei tule jatkumaan.
Itse en jaksa uskoa, että keskivertoäänestäjä jaksaisi seurata hävittäjäkeskustelua sellaisella tarkkuudella, että se vaikuttaisi äänestyspäätökseen. Voin toki olla aivan väärässäkin. Keskustelu puuroutuu nopeasti ja siitä ei ota tolkkua.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuten jossain aiemmassa viestissä arvioin, niin nämä Hornet -lausunnot ja näemmä sooloilut saattoivat olla ratkaiseva virhe, että SDP sementoi paikkansa kolmantena ja ulos hallituksesta.

Kolmannella sijallahan ei ole mitään merkitystä. Suurin puolue voi rakentaa hallituksen kakkosen tai kolmosen kanssa, eikä siihen ole kenelläkään mitään nokan koputusta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja homma vaan jatkuu, USAkin on nyt saatu sotkettua mukaan.

Ei vittu mihin rakoon tuo narsisti meidät sooloilullaan järjesti. Mutta kun minä puhun suoraan ja sitten saan lisää ihailijoita.
Tämä on vain fake newsiä hesarilta. Luin Jatkoajan keskustelupalstalta, että Sanna ei ole mitään hävittäjiö luvannut minnekään. Kunhan heitteli läppää.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolmannella sijallahan ei ole mitään merkitystä. Suurin puolue voi rakentaa hallituksen kakkosen tai kolmosen kanssa, eikä siihen ole kenelläkään mitään nokan koputusta.
Ei tuokaan että suurin puolue muodostaa hallituksen ole mikään muu kuin vakiintunut tapa.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on vain fake newsiä hesarilta. Luin Jatkoajan keskustelupalstalta, että Sanna ei ole mitään hävittäjiö luvannut minnekään. Kunhan heitteli läppää.
Missä kohtaa tuossa artikkelissa todistetaan että hävittäjiä on luvattu... Ei missään, kunhan öyhötät
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Missä kohtaa tuossa artikkelissa todistetaan että hävittäjiä on luvattu... Ei missään, kunhan öyhötät
Sannan pahimmilta faneiltakin alkaa olemaan argumentit vähissä kun Sannan osaamattomuuden ansiosta tähän Hornet-asiaan sidotaan nyt Ukrainan ja Yhdysvaltojen tekijöitä mukaan, vaikka yhtään hävittäjää ei ole luvattu eikä anneta Suomesta.

Kyllähän tämä nyt yksinkertaisesti vaikuttaa vaalikikkailulta, johon Sanna valjasti nyt mukaan Ukrainan, jenkit ja Suomen puolustuksen.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei tuokaan että suurin puolue muodostaa hallituksen ole mikään muu kuin vakiintunut tapa.

Aloittaa kuitenkin kaupankäynnin. Kokoomus näissä vaaleissa hakee hallituskumppania oli se sitten 1. tai 3. tai sitten sekä keskusta että vihreät pettävät lupauksensa.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Niinistä kommentoi tätä Hornet asiaa eilen aika yksiselitteisesti. Hän ei edes halua olla mukana näissä Hornet keskusteluissa. Case closed.
Eikö voitaisi antaa Sanna sinne, niin saa Venäjän Maria yhtä rajun vastapelurin somevastaavaksi. Sitten annetaan vielä elokapina laittamaan pari merkittävää väylää tukkoon, niin siinä ruskipoika ihmettelee, kun hyökkäys pysähtyi, nimittäin nuo vanhat maailmansodan aikaiset tankit saastuttavat ihan helvetisti.

Onhan tämä Marinin taistelu toisaalta ihan viihdyttävää seurattavaa, etenkin jos ei jaksa kantaa murheita Suomen taloudesta.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Sannan pahimmilta faneiltakin alkaa olemaan argumentit vähissä kun Sannan osaamattomuuden ansiosta tähän Hornet-asiaan sidotaan nyt Ukrainan ja Yhdysvaltojen tekijöitä mukaan, vaikka yhtään hävittäjää ei ole luvattu eikä anneta Suomesta.
Mitä hyötyä on siitä, että niitä käyttökelvottomia Horneteja annetaan Ukrainaan joskus tulevaisuudessa.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Missä kohtaa tuossa artikkelissa todistetaan että hävittäjiä on luvattu... Ei missään, kunhan öyhötät
Teidän sankari kun olisi ymmärtänyt sanoa suoraan ei taikka pitää vaikka turpansa kiinni hävittäjistä, niin tälläistäkään soppaa ei ikinä olisi syntynyt.

Siinä on muutamat faktat ketjuissa, jotka olisi hyvä tietää horneteista. Eivät hävittäjät olet mitään autoja, jotka lyödään vain käyntiin ja baanalle. Kaikenlisäksi ovat vielä romurautaa, kun joskus kaukaisessa tulevaisuudessa ne voitaisiin antaa pois.

Nolouden huippu on nyt kun Ukraina on lähettänyt virallisen selvityspyynnön ja vain sekä ainoastaan Marinin kommenteista. Tyhjiä sanoja sotaa käyvälle maalla ja aivan turhaa toivoa.

Täysin uskomatonta minkälaisen sopan on Marin aikaiseksi saanut ja vielä uskomattomampaa, että tuki on täysin rajaton, vaikka mitä perseilisi pääministerinä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ei tuokaan että suurin puolue muodostaa hallituksen ole mikään muu kuin vakiintunut tapa.
Ei se ole sitäkään, jos ollaan pikkutarkkoja. Viime vuosikymmeninä sovellettu käytäntö on ollut, että eduskuntavaalien suurimman puolueen puheenjohtaja saa tehtäväksi tunnustella hallituspohjaa. Hallituksen muodostaminen voi tämän tunnustelijan johdolla myös epäonnistua, jolloin hallitustunnustelija vaihtuu. Kovin hätäisesti vaihto ei kuitenkaan tapahdu, mutta koska tunnustelut voivat myös päättyä tuloksettomina, niin ei tuo suurimman puolueen (ja sen puheenjohtajan) hallituksen muodostajan rooli ihan automaatiokaan ole.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Animal

Jäsen
Ei tuokaan että suurin puolue muodostaa hallituksen ole mikään muu kuin vakiintunut tapa.
Kaikki merkit viittaavat selvästi siihen, että esim. vastuullisuutta ja asiallisuutta korostava Petteri Orpo haluaa Marinin hörhö-demareiden kanssa samaan hallitukseen.

Tätä toimintaa kun seuraa ns. haavi auki sivusta, niin Suomelle on seuraavalle vaalikaudelle tasan kaksi hallituspohjavaihtoehtoa ja ne ovat Kokoomuksen, Persujen ja KD:n pohjalta muodostettava oikeisto-konservatiivihallitus tai sitten Sinivihreä keskustaliberaali hallitus, vaikka KePu ja Vihreät tulevat ottamaan pataansa. RKP ja Liike Nyt tulevat todennäkösiesti antamaan mausteensa kumpaan tahansa vaihtoehtoon, sillä on täysin mahdollista, että Liike Nyt ottaa vaalivoiton ja kasvattaa paikkamääränsä esim. 3 edustajaan. SDP ei ole tuolla sekoilulla ja vastuuttomuudella ole mukana ja Vasemmisto vaan yksinkertaisesti ei saa itseään sopimaan oikeistohallitukseen vaikka linja sinällään on paljon realistisempi ja maanläheisempi, kuin meidän kilipääministerillä.

Edit. Lisätään vielä sen verran, että tämä on itseltäni jo paljon sanottu vasemmiston suuntaan, että kiittelen vasureita ja Li Anderssonia realistisuudesta ja maanläheisyydestä. Kertoo ehkä jotain myös meidän SDP:n nykyisestä ykköskortista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös