Sanna Marin

  • 943 308
  • 8 446

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Veitola näköjään oppinut käytöstapoja, vielä kymmenen vuotta sitten Johanna Tukiainen oli porsaan näköinen hänen mielestään. Erittäin vastenmielinen henkilö joka on onnistunut valehtelemaan koko kansalle olevansa hyvä ja oikeamielinen, koska hän pääsee yökylään julkkisten luo. Marinille ilmeisen hyvä juontaja, sillä ei hän muuten olisi toista kertaa Veitolan ohjelmassa.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veitola on viimeisen päälle vasemmisto-feministi, joka palvoo Marinia, joka puolestaan saa buustia kannatukselleen tulemalla mukaan näihin kyläilyohjelmiin. Ihan tarkoituksellista ja laskelmoitua toimintaa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Ja kaikkihan noissa ohjelmissa on ennalta sovittua sekä käsikirjoitettua. Siinä saadaan vieras näyttämään juuri siltä miltä halutaan ja jotkut hölmöt sitten vielä uskovat kaiken olevan spontaania eli hyvää kiiltokuvan kiillotusta Marinille.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Veitola on viimeisen päälle vasemmisto-feministi, joka palvoo Marinia, joka puolestaan saa buustia kannatukselleen tulemalla mukaan näihin kyläilyohjelmiin. Ihan tarkoituksellista ja laskelmoitua toimintaa.
Veitolan tyyli tuossa ohjelmassa on niin ahdistavan kaltaista, että muutama jakso kolmen vuoden aikana on se maksimimäärä, jota jaksaa kyseistä ohjelmaa katsoa. Marinin jaksot ovat jääneet kokonaan näkemättä ja mitä niistä tehdyistä uutisjutuista on päässyt näkemään ja lukemaan, niin enpä voi sanoa paljoa missanneeni.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veitola näköjään oppinut käytöstapoja, vielä kymmenen vuotta sitten Johanna Tukiainen oli porsaan näköinen hänen mielestään. Erittäin vastenmielinen henkilö joka on onnistunut valehtelemaan koko kansalle olevansa hyvä ja oikeamielinen, koska hän pääsee yökylään julkkisten luo. Marinille ilmeisen hyvä juontaja, sillä ei hän muuten olisi toista kertaa Veitolan ohjelmassa.

Jos valtakunnassa joku oikeasti vituttaa, niin se on Maria Veitola. Limainen mielistelevä kiipijä. Yhtään jaksoa en ole koskaan pystynyt katsomaan, jos kidutusta ajatellaan, niin tuo Sannan kanssa jakso toimisi ainakin minun tapauksessa.
 
Itsellä loppui veitolan seuraaminen humaltuneiden Keskisten ja Tukiaisten "haastatteluihin".

Kertoo aika paljon Pääministeristä että tuon roskaihmisen ohjelmiin osallistuu.
 
Morgoth

Jäsen
Jos valtakunnassa joku oikeasti vituttaa, niin se on Maria Veitola. Limainen mielistelevä kiipijä. Yhtään jaksoa en ole koskaan pystynyt katsomaan, jos kidutusta ajatellaan, niin tuo Sannan kanssa jakso toimisi ainakin minun tapauksessa.
Veitola on todellinen huomiohuora. Aivan tylsän näköinen naisen on pakko pukeutua aivan käsittämättömän räikeästi, jotta saa jotain huomiota, kun ei ole tissejä tai persettä mitä keikuttaa ja saada fyrkkaa niiden avulla. Todella vastanmielinen ihminen eikä yllätä yhtään että keskitytään Marinin ulkonäköön ja ties mihin rakkauselämään, koska siitähän ne helpoimmat otsikot ja huomiot saadaan. Myötähäpeän ja ties mikä yhdistelmä oli aivan liikaa lukiessa, kun Veitolaa kehuu Sannan olevan kuin disney-prinsessa.

Luulisi ettei pääministerin olisi "pakko" mennä tuollaiseen ohjelmaan ellei itse halua. Mikäli haluaa niin ei voi kuin ihmetellä...
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
On aika tylsää televisiota, kun kaksi toisiaan ihailevaa ja samaa mieltä asioista olevaa ihmistä kehuu kilvan toisiaan.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
On aika tylsää televisiota, kun kaksi toisiaan ihailevaa ja samaa mieltä asioista olevaa ihmistä kehuu kilvan toisiaan.
Ylellä työskentelee sellainen henkilö kuin Olga K eli Tuula Ketonen, joka on erikoistunut samalla tavalla kehumaan vieraitaan. Helvetin puuduttavaa kuunnella. Onneksi "Olgan" ohjelmat ovat sellaisia, etteivät ne pahemmin itseäni kiinnosta.

Toinen samanlainen ns. toimittaja on Rita Tainola, joka tosin muistaa aina kertoa jokaisen haastattelun alussa, missä ja koska tapasi haastateltavansa sekä ensimmäisen että edellisen kerran. Laatujournalismia sanan varsinaisessa merkityksessä.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ovatko miehet liian tunteellisia katsomaan televisiota iltaisin?

En usko että miehet ovat liian tunteellisia katsomaan televisiota iltaisin, Sanna vaan on kaunis, älykäs sekä sosialidemokraatti. Se saattaa hieman satuttaa joitain herkimpiä yksilöitä.
 
mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Veitola on todellinen huomiohuora. Aivan tylsän näköinen naisen on pakko pukeutua aivan käsittämättömän räikeästi, jotta saa jotain huomiota, kun ei ole tissejä tai persettä mitä keikuttaa ja saada fyrkkaa niiden avulla. Todella vastanmielinen ihminen eikä yllätä yhtään että keskitytään Marinin ulkonäköön ja ties mihin rakkauselämään...
Onneksi me tällä palstalla keskitytään keskustelussa olennaisempiin asioihin kuin jonkun pukeutumiseen ja ruumiinmuotoihin.
 
Veitola on viimeisen päälle vasemmisto-feministi, joka palvoo Marinia, joka puolestaan saa buustia kannatukselleen tulemalla mukaan näihin kyläilyohjelmiin. Ihan tarkoituksellista ja laskelmoitua toimintaa.
Päivi Räsänen ja Laura Huhtasaari laskivat Veitolan yökylään, ja kauppaneuvos Paukun ohjelmaan halusivat kaikki. Mutta ei nyt yhtään väheksytä (ääri?) vasemmistofeminismiä kaiken selittäjänä.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päivi Räsänen ja Laura Huhtasaari laskivat Veitolan yökylään, ja kauppaneuvos Paukun ohjelmaan halusivat kaikki. Mutta ei nyt yhtään väheksytä (ääri?) vasemmistofeminismiä kaiken selittäjänä.
Sellaista mutkuttelua. Aika norsun vitulla se Veitolan naama taisi Huhtasaaren kanssa olla ja Paukun ajoistakin taitaa olla maailma muuttunut aikalailla. Mun on vaikea kuvitella, että Veitola tekisi samanlaista henkilöpalvontaa Huhtasaaresta ja vieläpä kahdesti, jos hän olisi PM.
Niin tai näin, mutta eihän se muuta luonnehdintaani Veitolasta ja Marinista.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Seuraavaksi Sanna Marin voisi repäistä kunnolla ja käydä Markuksen kanssa avautumassa Marja Kihlströmille.
Ja sopivasti ennen vaalikampanjan alkua.
Ja jos oikein pinnistää, he ehtisivät osallistua sekä Ex on the Beach- että Temptation Island -sarjoihin, mitkä tulisivat entisestään lisäämään Marinin kansansuosiota. Valitettavasti Big Brother Suomi taitaa loppua liian nopeasti, jotta jompikumpi ennättäisi osallistumaan siihen, mutta onneksi kyseinen ohjelma tulee taas ensi vuonna.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen
Ja jos oikein pinnistää, he ehtivät osallistua sekä Ex on the Beach- että Temptation Island -sarjoihin, mitkä tulisivat entisestään lisäämään Marinin kansansuosiota. Valitettavasti Big Brother Suomi taitaa loppua liian nopeasti, jotta jompikumpi ennättäisi osallistumaan siihen, mutta onneksi kyseinen ohjelma tulee taas ensi vuonna.
Jälkimmäiset eittämättä sopisi perus jatkisrunkkareille, kun pääsisivät tiirailemaan Sannaa biksuissa ja taivastelemaan, kuinka on ihan liian laiha ja varmaan jakaa persettäkin kaikille. Ja ihan tyhmäkin on kun kehtaa elää. Samalla tallentelee screen shotteja sopivista kuvakulmista koneelleen myöhempää käyttöä varten.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Päivi Räsänen ja Laura Huhtasaari laskivat Veitolan yökylään, ja kauppaneuvos Paukun ohjelmaan halusivat kaikki. Mutta ei nyt yhtään väheksytä (ääri?) vasemmistofeminismiä kaiken selittäjänä.
Ja kappas, Veitola kehui kuinka hienosti Christoffer Strandberg nosti esiin Räsäsen ongelmallisuuden Masked Singer -esiintyjänä. Eipä ollut Veitolalla mitään sitä vastaan, että Räsänen toi hänelle rahaa esiintymällä ohjelmassaan.

Oli poliitikko sitten demari, kokoomuslainen tai persu, niin pysyisin kyllä kaukana Veitolasta. Ihan samanlainen tekopyhä kiusaaja kuin Valavuori - vaikkei tuomioita olekaan saanut.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Kansan Uutisten päätoimittaja kertoo Twitterissä, että lehti on pyrkinyt koko hallituskauden ajan saamaan Marinia (ja sitä ennen Rinnettä) vajaan tunnin mittaiseen haastatteluun, mutta pääministereillä ei kuulemma ole aikaa. Myöhemmässä keskustelussa Jussi Virkkunen mainitsee jopa Maria Veitolan nimeltä, joka on saanut Marinin pidempään haastatteluun peräti kaksikin kertaa.

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
En tiedä, pitäisikö Seiskalle antaa huomiota, mutta tämä on jo niin hulvaton juttu että pakko jakaa se palstalla:

Pääministeri Sanna Marin saa sEXHIBITION-erotiikkamessuilla Kultainen Penis -palkinnon.

Asia selviää messujärjestäjien tiedotteesta. Kyseessä on sEXHIBITION-erotiikkamessujen 30-vuotisjuhlavuosi.

– Juhlavuoden kunniaksi elvytetään vanha perinne ja jaetaan Vuoden eroottinen lataus –palkinto. Tänä vuonna palkinnon saa Suomen pääministeri Sanna Marin,
tiedotteessa kerrotaan.

– Tänä vuonna haluamme jakaa palkinnon henkilölle, joka on aktiivisesti toiminut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisten oikeuksien puolesta. Huolimatta julkisesta roolistaan valtavan paineen alla, tämä vahva nainen osaa huolehtia omista rajoistaan julkisuuden ja yksityisyyden välissä ja ottaa aikaa myös itselleen sekä omalle jaksamiselleen.

– Jos meillä ei olisi jo varastojen kätköstä löytynyttä Kultainen Penis -kiertopalkintoa, olisimme ehdottomasti teettäneet Kultainen Pillu –palkinnon. Sanomattakin lienee selvää, mikä tätä maailmaa oikeasti pyörittää.

– Ja kukaan Marinin kuuluisan bilevideon nähnyt tuskin voi kieltää, etteikö eroottinen lataus olisi hänessä vahvasti läsnä!

Pääministeri saa seksimessuilla Kultainen Penis -palkinnon. Edistyksellinen pääministeri toden totta, ei olisi Julle Sipilältä tai Jyrki Kataiselta onnistunut. Vanhasella oli vähän yritystä, mutta taisi jäädä silti piippuun.

Mitähän tähän vaalikauteen vielä mahtuu?

Sanna Marin palkitaan seksimessuilla Kultainen Penis -palkinnolla – taustalla eroottinen bilevideo | Seiska (Linkki Seiskan uutiseen Marinin palkinnosta)
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Kai tuo palkintoo menee samaan kategoriaan kuin se että Marin valittiin seksisymboliksi tälläkin palstalla. Sinällään varmaan ihan hauska palkinto Marinille, saa nähdä meneekö hakemaan.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Koska Marin haluaa ravistella pääministerin instituutiota, niin tietenkin hän käy pokkaamassa palkinnon ihan itse ja tervehtii iloisesti vielä festarikansaakin. On sitten eri asia, minne kyseinen palkinto sijoitetaan Kesärannassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös