Poliittiset kohut kuuluvat politiikkaan, niitä syntyy ja niitä synnytetään. Poliitikon ammattitaitoon kuuluu kriisiviestintä ja kohujen hallinta. Tätäkin puolta tässä kannattaa tarkastella. Jos lähdetään liikkeelle ihan tavallisesta ihmisestä joka nyt sattui mokaamaan hiukan pahemmin firman pikkujouluissa, niin asia on helppo kuitata anteeksipyynnöllä, jos silläkään. Ellei sitten tirvaissut pomoa nokkaan. Ymmärrämme, että meidän ei tarvitse tutkia asiaa tarkemmin, olipa anteeksipyyntö vilpitön tai ei. Ko. henkilö haluaa ainakin vilpittömästi pitää työpaikkansa.
Kun sitten poliitikko mokaa, astuvat toisenlaiset lainalaisuudet peliin. Media vainuaa verta ja toiset poliitikot antavat täysilaidallisen kuraa niskaan, jos se on tarkoituksenmukaista. Omat usein julkisesti tukevat, mutta kabineteissa sataa puukkoa selkään. Kohut ovat erilaisia, useimmiten kyseessä eivät ole laittomuudet, vaan erilaiset virheet, joita poliitikoille kiireessä sattuu. Näitä kohuja on vuosien varrella riittänyt. Nykyään myös ihmissuhdesotkut voivat päätyä lehtien palstoille, Kekkosen aikaan ei.
Jos kyse ei ole lainvastaisuuksista, silloin kohut saadaan laimenemaan heti, kun muistetaan antaa täysi selvitys asiasta ja vilpittömän kuuloinen pahoittelu. Toisaalta, pahinta mitä poliitikko voi tehdä, on antaa totuutta tipottain. Hän myöntää ja pyytää anteeksi vain sitä, mikä on jo saatu selville. (Erittäin yleinen moka.) Tällöin voi perustellusti epäillä poliitikon vilpittömyyttä. Poliitikon pitäisi toimia nopeasti, ammattitaitoisten viestintäasiantuntijoiden avustuksella.
Tunteisiin vetoaminen on hyvin kaksipiippuinen juttu. Vetoaminen ihmisyyteen on aika korkealentoista, varsinkin kun ihmisiä ovat myös esimerkiksi Putin ja Väyrynen. Kaikki tekevät virheitä, mutta kaikki virheitä tekevät eivät ole samanarvoisia. Me emme ole kaikki samaa punakaartia, jossa vallitsee iloinen epäjärjestys. Poliittisen vallan huippu on aivan erityisen tavoiteltua. Niinpä sinne pääsevät täytyy valikoida erittäin huolellisesti. Esimerkiksi uhriutuminen ei mielestäni ole hyvä ominaisuus päättäjille. Valtaan kuuluu myös korrekti käytös, taito ymmärtää vallassa olemisen symboleja ja näiden nyansseja. Vrt. Sauli (näin, koska jonkun mielestä etunimen käyttö on vähättelyä).
Pääministerin tehtävää tavoittelee varmastikin moni huippupoliitikko Suomessa. Tavoittelun syynä on halu päästä käyttämään kovinta poliittista valtaa Suomessa. Tämä tehtävä on sellainen, johon todella halutaan, pyritään, mutta vain joku pääsee. Itsestään selvää on, että vaatimukset tehtävän hoitoon ovat todella kovat, moni ei siitä selviäisi. Esimerkiksi jatkuva julkisuus ja kritiikki riittää hyvin stressin aiheeksi. Poliitikolla on oltava norsun tai virtahevon nahka.
Poliitikon tärkein työkalu vallassa pysymiseen on media, eri muodoissaan. Poliitikon on tiedettävä, mistä äänet tulevat ja miten ne saadaan. Tässä mielessä poliitikko on sama kuin tietty rooli: mistään et voi kaivaa etkä löytää aitoa ihmistä roolin takaa. Sellaista ei ole, on vain se, mitä poliitikko tuo itsestään julki. Hyvä poliitikko tietää, miten kansaan vedotaan. Ihmiset ovat kuitenkin usein hyväntahtoisia. Siispä on viestittävä kansalle niitä asioita, joita se haluaa kuulla. Itku, vaikka stressi-itkukin, vetoaa moniin.
Osa haluaa tässä Marinin tapauksessa kuulla syvästi inhimillisen ihmisen äänen, "tytöt haluu vain pitää hauskaa". Tämä ihmisen ääni on kuitenkin se, mitä poliitikko haluaa viestiä julkisuuteen. Emme tiedä, mitä pääministeri itse asiassa on tästä tapauksesta ajatellut. Vaikuttaisi siltä, että hän olisi halunnut muuttaa pääministerin roolia rennommaksi hiukan samoin kuin Stubb. Niin tai näin, jokaisella meistä on myös oikeus sanoa ääneen, mitä ajattelee moisesta pääministeriydestä. Marin ei yksin tai kavereiden kanssa voi muuttaa pääministeri-instituutiota soraäänittä. Insituution muuttaminen on myös vallankäyttöä.
Kuitenkin on aina pidettävä mielessä, että pääministeri on vallankäyttäjä, joten kaikki hänen toimintansa on kritiikin kohteena. Hänen virkansa on 24/7. Pääministeriltä vaaditaan, että vaikka hänet herätettäisiin keskellä yötä, hänen on tultava vartin päästä freesinä lehdistön eteen kertomaan jotakin käsillä olevasta kriisistä. Jos pääministeri ei tähän kykene, uhriutuminen on täysin turhaa tässä tapauksessa. Löytyy varmaan sellaisia, jotka tähän kykenevät.
Taitavasti Marin puheessaan johdatti ihmisiä siihen lopputulemaan, jonka hän itse halusi ihailijoilleen viestiä. Mutta onko tämän huomaaminen sitten pahantahtoisuutta, kun emme vain kritiikittä antaudu Marinin charmin edessä. Marin halusi vain pitää iloa tämän synkkyyden keskellä. Jo vain, niinhän me kaikki. Tässäkin keskustelussa on tuo olkiukko bilekiellosta kumottu monta kertaa, mutta valitettavasti se kasataan yhä uudelleen. Näin toimii taitava poliitikko, vetää ihmisiä omaan narratiiviinsa kuin pässiä narusta.
