En tiedä, onkohan tämä nyt oikein sovelias esimerkki tähän, mutta itse koen kovinkin voimakkaasti myötätuntoa Sanna Marinin tilanteesta. En nyt jaksa ruveta vänkäämään kyynelistä, mutta itse olen päässyt oppimaan jo siinä ajassa, mitä itse olen kirjoitellut nettiin, että kun joudut hyökkäyksen kohteeksi niin ei ole oikeastaan mitään tapaa, jolla siitä tilanteesta pääsee pois.
Minun käsitykseni on se, että suomalaisilla on vähän kummallinen palautekulttuuri, josta oikeastaan kumpuaa meillä todella moni huono asia. Marinilta yhtäältä odotetaan kommentointia, reagointia ja kannanottoja omaan asiaansa liittyen, mutta samalla hän ei kuitenkaan voi tilanteessa toimia kenenkään mielestä oikein. Jos on tehnyt virheen niin toisinaan riittää, että nostaa tassun pystyyn ja toteaa, että tein virheen. Toisinaan taas ei riitä mikään - ei edes virheen myöntäminen tai asemansa säilyttäminen vaan kritiikki voimistuu voimistumistaan - teki henkilö mitä tahansa.
Julkisuuden henkilöt eivät tietysti ole samassa asemassa kuin tavalliset kansalaiset, mutta saman kulttuurin vaikutuspiirissä hekin ovat. Suomessa halutaan verta - uhrauksia. Vasta kun on saatu verta ja uhrauksia niin tilanne voi rauhoittua. Ennen sitä kaikki mitä myrskyn silmään joutunut henkilö tekee, se on jonkun mielestä väärin. Olisi pitänyt tehdä toisin. Olisi pitänyt pyytää anteeksi. Olisi pitänyt pyytää aikaisemmin anteeksi, olisi pitänyt tehdä aikaisemmin toisin.
Toivottavasti Marinilla on oikeita ystäviä, jotka yleensä jäävät jäljelle tällaisessa tilanteessa. Syyttäminen on aina niin helppoa - puolustaminen on paljon vaikeampaa. On niin helppoa ulkopuolelta kertoa, miten kenenkin olisi pitänyt missäkin tilanteessa toimia. Aina se toimija on jotain tehnyt itse väärin.