Tästä kanssasi aivan samaa mieltä - ja itse asiassa on hieman hassua keskustella tässä Sanna Marinista, kun tosiasia on, että Marinilla tai ilman, seuraavat neuvottelut tulevat olemaan ihan asioiden takia hyvin vaikeita. Vaikka Marin olisi kuinka suosittu niin vasemmisto tulee menettämään asemiaan ja oikeisto lihoo oppositiossa. Näyttää selvältä, että kokoomus tulee olemaan suurin puolue, mutta perussuomalaiset eivät ole viime aikoina omassa kuplassani vakuuttaneet. Perussuomalaisten täytyisi myös saada iso vaalivoitto, että he pääsevät hallitukseen. Kokoomus on varovasti hivuttautunut jo aikaisemmin lähemmäs perussuomalaisia, koska näiden kahden yhteistyö on elinehto sille, että kokoomusta miellyttävä hallitus voi syntyä.
SDP saanee tuntuvan kannatuksen edelleen, mutta riittääkö se hallitusvastuuseen? Ilman Marinin seikkailujakin todennäköisesti ei riitä. Nykypolitiikassa taas on vaikea nähdä, miten SDP ja kokoomus saisivat asioissa sen verran yhteistä aikaan, että voisivat operoida samassa hallituksessa. Keskustan eksistentiaalinen kriisi ei ole helpottamassa ainakaan galluppien perusteella eikä se hallitusvastuussa muutenkaan liho kannatuksessa. Saarikolla on tuntunut olevan enemmän puuhaa siinä, että hän saa pidettyä oman kenttänsä rauhallisena ja todelliset irtiotot valtakunnan politiikassa puuttuvat.
Suomen vaalit todennäköisesti noudattelevat aika lailla kansainvälistä kaavaa, jolloin polarisaatio vasemman ja oikean laidan välillä kasvaa entisestään. Suomi näyttää kulkevan kohti "vasemmistohallituksia" ja "oikeistohallituksia" - kaksi viimeistä hallituskierrosta ovat suunnilleen toistensa peilikuvat. Ainoa hallituksia liimaava ja liikkuva puolue on keskusta, joka kuitenkin näyttää päätyvän tällä hetkellä kovalla prosentilla kaikissa hallituspohjissa apupuolueeksi. Mandaatin kuristuminen 10 % ei auta, joten Saarikon pitäisi mielestäni ajaa keskusta keinolla millä hyvänsä oppositioon. Pitkä tarina, mutta Marinin persoona ei tässä pelissä paljoa paina - on hyvin vaikea nähdä, mistä nykyisistä hallituspuolueista kokoomus ja perussuomalaiset saisivat kaverin muualta kuin keskustasta, mutta keskustan intressi tuskin on nyt jatkaa hallituksessa, jos se haluaa edes jollakin aikataululla saada takaisin asemiaan edes 15 %:n puolueena.