Sanna Marin

  • 1 074 493
  • 8 951

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En tiedä miten Malesian pääministeri on toiminut, kunhan kirjoitin tänään käymäni keskustelun pohjalta lyhyen anekdootin.
Täällä taidetaan olla aika herkillä, puolin ja toisin.
Ymmärsin kyllä. Se ei vain mielestäni ollut toimiva, koska keskusteluilla on tapana kuihtua ilman vastapuolen aktiivista läsnäoloa, ja isomman mittakaavan rikolliset harvoin saavat puolustajia osakseen. Valtionpolitiikka kerää muutenkin vähemmän fanatiikkaa taakseen, ellei siinä ole vahvaa idealogista/uskonnon omaista pohjavirettä, jollaista esimerkiksi Marin lähti heti alusta alkaen tuomaan esiin. Populistipolitiikka toi hänelle ison määrän fanipohjaa, mutta vastaavasti myös vihaajia, jotka nyt ruokkivat toinen toisiaan. Tässä keskustelun välimaastossa on paljon myös sitä ”tolkun väkeä”, joka yrittää pohtia ilmiötä, välillä analyyttisemmin, välillä tunteikkaammin kokiessaan omia arvojaan haastettavan, jolloin huomaa itsekin lipsuvansa lähemmäksi toista leiriä. Ja tällaisilla keskustelupalstoilla kirjoitettu sana saa hyvin helposti loukkaavampaa nyansia, kuin keskustelija on esimerkiksi alunperin tarkoittanut. Saatoin itsekin aiheuttaa tällaista vastatessani anekdoottiisi, vaikka aikomukseni oli lähinnä aloittaa keskustelua esille tuomasi ilmiön pohjilta.
 
PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Tämähän tästä olisi puuttunut. Kaikki olisi huipentunut Bernerin taksiuudistukseen jossakin Yangon takapenkillä, jossa pääministeri täysin naamat. Kuski ei löydä Kesärantaan vaan Marin olisi kirjaimellisesti kadonnut yöhön.
Ei helvetti. Ei saa tätä kikatusta loppumaan. Kiitos.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Suora lainaus tiedotustilaisuudesta:

"Minä en liiku pääministerin virka-autolla vapaa-ajalla."

Kielsi siis saapuneensa Teatteriin virka-autolla, mutta nykyisten tietojen valossa alkaa näyttämään siltä, että virka-autolla on käytännössä päristelty koko viikonloppu bilekuljetuksineen. Riippuu siitä, että kuinka haluaa uskoa Seiskaa. Alkaa meidän pääministerillä kohta olemaan melkoinen uskottavuusongelma mun mielestä jos tuokin osoittautuu valeeksi...
Tää on taas pic or it didn’t happen osastoa. Katsellaan miten käy. Toki olisin olettanut seiskan painaneen painavan moukarin vastapalloon jo jos bilevirka-autoralli olisi Hörkön kameraan kyseiseltä viikonlopulta, tai miltä tahansa viikonlopulta tarttunut.
 
Kyle

Jäsen
Sauli Niinistön lähipiiriin kuuluu naisten hakkaaja Kari Häkämies. Juha Sipilän lähipiiriin kuuluu törkeisiin talousrikoksiin syyllistynyt Miika Juntunen. Mitä näistä pitäisi ajatella? Omaavatko Niinistö ja Sipilä huonon arvostelukyvyn, kun tällaisia ihmisiä on lähipiirissään?

Tää on kyllä huvittava seikka, että kun joku kyseenalaistaa Marinin lähipiirin niin puolustelijan vasta-argumentti on tehdä kysymys Niinistön tai Sipilän lähipiiristä. Jos kyseenalaistaa Marinin jatkon pääministerinä sillä, että ministerit ovat aikaisemminkin eronneet pienempien kohujen seurauksena, se on kohtuutonta koska aika ja paikka olivat eri.

Itse lainaukseen käsittääkseni Häkämies ei ole kussut Niinistön muroihin tai Juntunen Sipilän muroihin. Sen sijaan joku Marinin bileporukasta kusi huolella Marinin muroihin. Tulee se Wirtasen Tonin twiitti mieleen jossa ei ota kantaa itse tapaukseen, mutta ihmettelee kuinka ääliöitä ihmisiä Marinin lähipiiriin kuuluu kun jakavat tuollaista paskaa someen.
 
Läyhääjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerttu
Alma on tähdenlento, yhden hitin ihme ja sitä kautta samaa c-luokkaa.

Tiedän että seuraavaksi joku tulee ulisemaan "Spotify -toistoista", niin tiedoksi: Niitä kuuntelukertoja voi ostaa, jotta tilastot näyttäisi paremmilta ja niin levy-yhtiöt tekevätkin, mutta Alman ansioksi sanottava se, että ei ne rahaa laita artisteihin joihin eivät usko.
No ei kyllä ole mikään tähdenlento. On tehnyt useamman biisin isommille artisteille ja omaa kyllä itsekkin jokusen hitin.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Onko Niinistö tai Sipilä joutunut vaikeuksiin ystäviensä takia? Jos on, niin sitten voit mielestäni kernaasti verrata tähän keissiin.
Eihän tästä ollut kysymys, vaan yleisesti siitä, että ”c-tason julkkikset pyrkivät vallan lähelle.”

Ei voi olla niin, että tutkija tai tämän keskustelupalstan nimimerkit ovat auktoriteetteja sanomaan, ketkä ovat paremman tason julkkiksia.

Ja mitä tarkoittaa vaikeuksiin kuuluminen? Sauli Niinistön lähipiiriin kuuluu mm. Qatarin MM-hanketta avoimesti tukenut Jari Litmanen. Onko tämä parempaa julkisuutta kuin yökerhossa juhliminen?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: erku

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Onhan se loukkaavaa leimata tätä porukkaa joksikin c-luokan julkkiksiksi, parasta a-ryhmää :D

(kolaa menee oikeesti #tietäjättietää)
 
Liitteet

  • d52650eb0b5f3294.jpg
    d52650eb0b5f3294.jpg
    283,6 KB · kertaa luettu: 270
Eikö Marin ohittanut virka-auton käyttöä koskevan kysymyksen aivan kokonaan? Seiskako tätä kysyi. Kyseisen ihmisen vastauspatteri tuntuu olevan ettei vastaa ollenkaan jos on jotain tuollaista tehnyt.
Kysyttiin käyttikö virka-autoa ja vastasi, että ei käyttänyt pääministerin virka-autoa sillä ei käytä sitä vapaa-ajalla eikä yksityismatkoihin. Ilmeisesti käytti kuitenkin toista virka-autoa (Seiskan mukaan), eli jos kirjaimellisesti otetaan ei teknisesti valehdellut mutta itse laskisin tuon ihan vastaavaksi kuin valehtelun.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Eihän tästä ollut kysymys, vaan yleisesti siitä, että ”c-tason julkkikset pyrkivät vallan lähelle.”

En minä puhunut mistään c-luokan julkkiksista, vaan kommentoin erkun viestiä.

Tai, jos siis Kari Häkämies ei ole C-luokan julkkis (tai sellaiseksi mielletä), niin miten tuo koko Niinistö-haara sitten edes liittyy tähän keskusteluun mitenkään?
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Tää on taas pic or it didn’t happen osastoa. Katsellaan miten käy. Toki olisin olettanut seiskan painaneen painavan moukarin vastapalloon jo jos bilevirka-autoralli olisi Hörkön kameraan kyseiseltä viikonlopulta, tai miltä tahansa viikonlopulta tarttunut.
Niin, kukaan tuolla tiedotustilaisuudessa ei kysynyt, että kuinka sinne Teatteriin sitten saavuttiin ja toisaalta Sanna ei osannut tai halunnut vastata, että millä autolla on lähtenyt Teatterista kotiin. Seiskan mukaan Teatteriin on saavuttu juurikin pääministerin virka-autolla ja joku syy heillä on tuo kysymys esittää...
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Humalan ikävimpiä puolia on toisinaan ilmiö ”Miten ja milloin olen tullut kotiin?”.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Onko Niinistö tai Sipilä joutunut vaikeuksiin ystäviensä takia? Jos on, niin sitten voit mielestäni kernaasti verrata tähän keissiin.
Ainakin sellaisen uutisoinnin muistan, että Kari Häkämies oli yrittänyt soittaa Sauli Niinistölle samana iltana, kun pahoinpiteli naisystäväänsä. Juha Sipilä taas taisi menettää sievoisen summan rahaa Juntusen kanssa luomissaan futisbisneksissä.

Noin muuten en kyllä ymmärrä oikein tuota näkökulmaasi, että päättäjän lähipiiriin kuuluvat henkilöt olisivar merkityksellisiä vasta sitten, kun ovat saattaneet päättäjän vaikeuksiin. Muutenhan on ihan epäloogista, että tässä ketjussa on jauhettu Almasta, Tinnistä tai Karoliina Tuomisesta, koska eivät he Marinia ole mihinkään vaikeuksiin ajaneet. vaan lähinnä Aution ja Uusivirran kohdalla voidaan näin ajatella olevan.
 
Itse lainaukseen käsittääkseni Häkämies ei ole kussut Niinistön muroihin tai Juntunen Sipilän muroihin. Sen sijaan joku Marinin bileporukasta kusi huolella Marinin muroihin. Tulee se Wirtasen Tonin twiitti mieleen jossa ei ota kantaa itse tapaukseen, mutta ihmettelee kuinka ääliöitä ihmisiä Marinin lähipiiriin kuuluu kun jakavat tuollaista paskaa someen.
Ihmeellistä vastuun siirtoa Marinin lähipiirille. Sehän on jo selvää, että Marin on tiennyt jo kuvattaessa, että videot menee "yksityiselle" sometilille (jota seuraa myös hän ja hänen mies) , joten Toni Wirtanenkin voisi kirjoittaa sinne Twitteriin, että kuinka ääliö se Marin on kun tuollaiseen lähtee.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
En minä puhunut mistään c-luokan julkkiksista, vaan kommentoin erkun viestiä.
Erkun viesti oli vastaus keskustelussa, jossa arvioidaan minkätason julkkikset me näemme soveliaksi kuulua poliitikon lähipiiriin. Objektiivisesti on mahdotonta sanoa, onko somevaikuttaja parempaa tasoa kuin Qatarin hanketta tukeva entinen jalkapalloilija. Ja se, aiheutuuko siitä poliitikolle haittaa, on subjektiivinen kokemus, jonka lopputuloksen kertovat vaalit.

Marinin vaikeudet johtuvat omasta syystään, koska hän suhtautuu aivan liian sinisilmäisesti mm. internetiin ladattujen videoiden salassapitävyyteen ja siihen, etteikö hänen autonsa käyttö paljastuisi ihmisille. Kaikki tämä on tapahtunut riippumatta lähipiirinsä julkkistasosta.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ainakin sellaisen uutisoinnin muistan, että Kari Häkämies oli yrittänyt soittaa Sauli Niinistölle samana iltana, kun pahoinpiteli naisystäväänsä. Juha Sipilä taas taisi menettää sievoisen summan rahaa Juntusen kanssa luomissaan futisbisneksissä.

Noin muuten en kyllä ymmärrä oikein tuota näkökulmaasi, että päättäjän lähipiiriin kuuluvat henkilöt olisivar merkityksellisiä vasta sitten, kun ovat saattaneet päättäjän vaikeuksiin. Muutenhan on ihan epäloogista, että tässä ketjussa on jauhettu Almasta, Tinnistä tai Karoliina Tuomisesta, koska eivät he Marinia ole mihinkään vaikeuksiin ajaneet. vaan lähinnä Aution ja Uusivirran kohdalla voidaan näin ajatella olevan.

No, Sauli on presidentti, joka ei missään isommissa kohuissa urallaan ole juurikaan marinoitunut, joten selkeästi osannut liikkua sellaisissa piireissä, jossa näin ole päässyt tapahtumaan. Pääministeri sen sijaan on saanut jo saman illan/yön aikana kohua aikaiseksi kahden eri seurueen jäsenen kanssa.

Kyllä mä näen siinä ihan loogisen spekulointiaiheen, jos pääministerin ympärillä pyörii perskärpäsinä sosiaalista mediaa elävä ja hengittävä lössi. On siinä enemmän kysymysmerkkejä ilmassa kuin vaikkapa sitten Häkämiehen kohdalla, joka kuitenkin itsekin varmaan ymmärtää sen, että ei ole hyvä asia, jos kaikki tulee julki.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Kysyttiin käyttikö virka-autoa ja vastasi, että ei käyttänyt pääministerin virka-autoa sillä ei käytä sitä vapaa-ajalla eikä yksityismatkoihin. Ilmeisesti käytti kuitenkin toista virka-autoa (Seiskan mukaan), eli jos kirjaimellisesti otetaan ei teknisesti valehdellut mutta itse laskisin tuon ihan vastaavaksi kuin valehtelun.
Ai saakeli täähän selittää täsmennyksen minkä teki: "Minä en liiku virka-aut...ehm pääministerin virka-autolla vapaa-ajalla. Ministerin virka-auto, jos sellainenkin sitten löytyy niin sehän on sitten kiva bilebussi...
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Sauli Niinistön lähipiiriin kuuluu naisten hakkaaja Kari Häkämies. Juha Sipilän lähipiiriin kuuluu törkeisiin talousrikoksiin syyllistynyt Miika Juntunen. Mitä näistä pitäisi ajatella? Omaavatko Niinistö ja Sipilä huonon arvostelukyvyn, kun tällaisia ihmisiä on lähipiirissään?
Jos Häkämies levittäisi Niinistöstä jotain pippelikuvaa ja Juntunen (hänhän on Sipilän lankomies, ei Juha voi edes lestapiireissä määritellä siskonsa puolisoa) olisi saanut Sipilän sotkettua koijauksiinsa aktiivisena rikollisena, niin silloin se minusta osoittaisi huonoa arvostelukykyä ja aiheuttaisi vahinkoa kyseisille poliitikoille. Rikostuomio ei käsittääkseni tarkoita, etteikö heidän kanssaan saisi olla, minäkin tunnen vankeustuomion saaneita.

Ei tässä Marinin kaveripiirin päivittelyssä pointtina niinkään ole, pitääkö joku heistä vai ei (minäkin puolustin Janita Autiota silloin baarikohun aikaan), vaan se, että uskooko Marin sokeasti kaiken kuvaavien autioiden kanssa ryyppäämisen olevan järkevää. Nyt näyttää pahasti siltä. Poliitikot ja muut julkkikset ovat aina vetäneet viinaa ja usein vielä perseeseenkin bileissään, mutta niihin on sovittu jo ennalta, että tästä ei sitten puhuta.

Kuvitellaanpa vielä tilanne: Marin lähtee Aution, Tinnin, Benjamin Peltosen ja Sofia Belorfin kanssa uudelleen radalle ja ottaa muutaman paukun. Ei siinä mitään, hänellä on siihen oikeus. Mutta kun Sohvi kuvaa koko ajan ja rutkasti kiroileva Marin liikaa nautittuaan möläyttää kameralle "vitun Saarikko ja saatanan kepulaiset moottoriteineen. Ja se Saulikin aina vittu pätemässä!" Olisi hallitus nurin alta aikayksikön ja Marinin poliittinen ura siinä. Haluaako hän ottaa tällaisia riskejä?
 
Mä kokeilin käänteisenä ja korvasin bilejengin Kari Häkämiehellä ja Marinin Niinistöllä.

Ei toiminut. En vain kykene saamaan tuollaista mielikuvaa aikaiseksi edes väkisin.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Terveisiä täältä lestadiolaisuuden ytimestä.

Autio on 14-lapsisen lestadiolaisperheen lapsi. Jossain kohtaa hän on eronnut lestadiolaisliikkeestä. Olen elämäni aikana kohdannut noita entisiä lestadiolaisia, ja he eivät koskaan ole kartalla meille muille selkeissä asioissa, varsinkaan liittyen viihdepuolen asioihin. Kun tämä tausta selvisi minulle, niin en enää lainkaan ihmetellyt hänen ihmettelyjään, videon julkaisua Instassa ja siis koko episodia.

Se onkin sitten toinen asia miten Marin ei ymmärtänyt, ettei tuollaisia videoita kannata julkaista 92 ihmiselle.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kyllä mä näen siinä ihan loogisen spekulointiaiheen, jos pääministerin ympärillä pyörii perskärpäsinä sosiaalista mediaa elävä ja hengittävä lössi.
Miten tämä eroaa lössistä, joka muodostuu entisistä urheilijoista tai yrityselämän vaikuttajista, jotka pyrkivät käyttämään suhteitaan, millaisia lakeja poliitikot muodostavat?

Haluan tietää, miksi sosiaalinen media on ongelma. Ehkä sen takia, että sen avulla saamme tietää, minkälaisia poliitikot oikeasti ovat, ennen kuin vaikuttaminen ja sekoilu on tapahtunut yleisöltä piilossa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kuvitellaanpa vielä tilanne: Marin lähtee Aution, Tinnin, Benjamin Peltosen ja Sofia Belorfin kanssa uudelleen radalle ja ottaa muutaman paukun. Ei siinä mitään, hänellä on siihen oikeus. Mutta kun Sohvi kuvaa koko ajan ja rutkasti kiroileva Marin liikaa nautittuaan möläyttää kameralle "vitun Saarikko ja saatanan kepulaiset moottoriteineen. Ja se Saulikin aina vittu pätemässä!" Olisi hallitus nurin alta aikayksikön ja Marinin poliittinen ura siinä. Haluaako hän ottaa tällaisia riskejä?
Saattaa Järvisen teksti yllä olevaankin liittyen olla jo linkitetty, mutta perusasiat Marinin jengiltä hukassa:

"Tietoturva-asiantuntija, tietokirjailija Petteri Järvinen sanoo, että jo pelkkä videoiden kuvaaminen on Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta riski nykyisessä herkässä tilanteessa.

– On vakoiluohjelmia, Pegasusta ja muita. Koko kevät meitä on varoitettu, että olkaa kansalaiset varovaisia. Tulee vaikuttamista, hybridiuhkia, saattaa tulla tietoturvahyökkäyksiä, koska Venäjä on suuttunut.

Kun videoita sitten lähdetään jakamaan tilillä, jolla on sata seuraajaa, riski satakertaistuu Järvisen mukaan.

Sadasta ihmisestä ei voi tietää, keitä he ovat, eikä myöskään voi mennä takuuseen heidän luotettavuudestaan, Järvinen sanoo".

"Muut päättäjät voivat Järvisen mukaan miettiä sitäkin, voivatko he luottaa ihmiseen, jonka arvostelukyky on pettänyt siltä osin, että tällaisen videomateriaalin julkaiseminen Instagramissa on hyväksytty.

Maailmalla on vakoiltu pääministereitä, puolustusministereitä ja virkamiehiä, Järvinen muistuttaa. Viime vuonna tuli tietoon, että suomalaisia diplomaatteja on vakoiltu.

– En voi uskoa, etteikö valtioneuvoston tietoturvaosasto olisi varoittanut jostain tällaisesta. Aivan varmasti Marinia on varoitettu".

***

Omana kommenttina: Venäjän hyökkäyssota on tehnyt tietoturvamielessä kaikista maista eturintamaa.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Miten tämä eroaa lössistä, joka muodostuu entisistä urheilijoista tai yrityselämän vaikuttajista, jotka pyrkivät käyttämään suhteitaan, millaisia lakeja poliitikot muodostavat?
Kuvitellaanpa vielä tilanne: Marin lähtee Aution, Tinnin, Benjamin Peltosen ja Sofia Belorfin kanssa uudelleen radalle ja ottaa muutaman paukun. Ei siinä mitään, hänellä on siihen oikeus. Mutta kun Sohvi kuvaa koko ajan ja rutkasti kiroileva Marin liikaa nautittuaan möläyttää kameralle "vitun Saarikko ja saatanan kepulaiset moottoriteineen. Ja se Saulikin aina vittu pätemässä!" Olisi hallitus nurin alta aikayksikön ja Marinin poliittinen ura siinä. Haluaako hän ottaa tällaisia riskejä?

Barnes vastasi sinulle tuohon jo aiemmin.

Näetkö saman riskin entisten urheilijoiden ja yrityselämän vaikuttajien keskuudessa yhtä suurena kuin some-vaikuttajien?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös