Kysymys on yhä edelleen samasta ilmiöstä kuin
rauhanlakia koskevan aloitteen osalta, ja usein aivan samat jo aikoinaan rauhanlakia ajaneet ihmiset arvomaailmoineen eivät näe myöskään tarpeelliseksi yhtyä liberaalidemokraattisen yhteiskunnan käsityksiin sananvapaudesta.
Ja vaikka näissä asioissa on monella tapaa enemmän tarkastelun alla
lehdistönvapaus, eli suomeksi teatterinohjaajien, toimittajien ja päivystävien dosenttien vapaudesta olla "hyvän puolella" suhteessa
väärässä oleviin ihmisiin, joille he eivät soisi ilman ylhäältä annettavia puitteita olla juuri mitään mieltä jääkiekosta, multikulttuurista, mannermaisesta filosofiasta, arvo- ja kulttuurirelativismista tai ydinvoimasta, muutamia esimerkkejä julkisesta keskustelusta poimien. (Sosiaalisen median puolella on toisin, mutta sen merkityksestä on vielä paha sanoa mitään...)
Jälkimodernismin ja erinäisten akateemisten kehityssuuntien kautta "hyvyyden puolella olevan rintaman" viesti on muokkautunut näennäisesti siten, että montaakin mieltä saa ainakin teoriassa olla, silti väärässä olevien löytäminen on edelleen aivan yhtä tärkeää.
Väärässä olevien eli "pahan puolella olevien" piiri ei ole muuttunut: se tapaa länsimaassa kuin länsimaassa olla kansalaisten
enemmistö, mutta vähemmän asiaan kaikin tavoin investoineena enemmistön merkitys ei tosiasiallisesti vastaa sen yhteiskunnallista tai muuta painoarvoa.
Ja siksi vaikkapa sananvapauden ja ihmisoikeuksien loukkaukset voivat jatkua, niin Suomessa kuin maailmalla, kunhan vain niitä tehdään "hyvän puolesta". Sinällään useimmissa islamilaisissa liikkeissä ei ole kysymys kovin kummoisista asioista, ne ovat joko äärikansallisia tai ääriuskonnollisia, mutta vähintäänkin vastaan markkinatalousjärjestelmää. Tämä yhdistää ne romantiikan ja ideologian tasolla länsimaisiin "tukijoihinsa", jotka näkevät heissä ainakin jotakin
potentiaalia perusarvojen, kuten demokratian, mielipiteenvapauden, markkinatalousjärjestelmän ja oikeusvaltion haastamiseen.
Ja jos siis 2000-luvun livelarppaajat vanhempine tovereineen onnistuvat arvo- ja ideologiapohjaisessa lähetystehtävässään rajoittaa dogmien ja ideologioiden arvostelua, voi totalitarismin saavuttaminen tulla platonilaisesta ideamaailmasta taas askeleen lähemmäksi reaalimaailmaa. Ei että jälkimodernistinen ja ei-tieteellinen poliittista korrektiutta ja relativismia korostava ei-rationaalinen kulttuuri tätä melkein jo olisi, jos rehellisiä haluttaisiin olla.