Mainos

Salibandyketju

  • 206 452
  • 1 353

Pinturicchio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Juventus, Jokipojat
Toiset kisat putkeen, kun seuraaminen oli puolittaista. Miellän itseni kuitenkin lajiniiloksi, koska liiton alaisissa sarjoissa vierähti parikymmentä kautta ja siihen juniorivalmennukset ja muut vastuut päälle. Korona teki omalta osaltani kiinnostukselle jotain, en oikein osaa selittää mitä.

Laji on ehkä jämähtänyt hieman paikalleen. Liigan nimibrändäykset ja draft -systeemit ovat olleet tekohengitystä, toki hyvä että jotain on sentään yritetty. Kuten joku ketjussa jo totesikin, niin kyllähän juniorimäärät ovat olleet laskussa. Lajikavalkadia on tarjolla melkoisen hurjasti ja tässä taloustilanteessa varmasti mietitään perheissä tarkkaan, että mihin lähdetään. Salibandya on pidetty kohtalaisen edullisena lajina, mutta kyllä oman jälkikasvun kohdalla on saanut todeta, että kulut lähtevät karkaamaan viimeistään siinä vaiheessa kun siirrytään valtakunnallisiin sarjoihin. Toki tilanne lienee sama muissakin joukkuelajeissa.

Ehkä enemmän ihmettelen tuota hieman puolivillaista harjoittelukulttuuria. Treenaaminen on sangen yksipuolista ja ylä-asteiässä alkaa ne kakkoslajit tippua pois, jotka olisivat vielä erittäin tärkeitä kokonaisvaltaiselle kehittymiselle. Sitten kun hangataan koko ajan kovaa lajitreeniä ja fysiikkaa tehdään vähän siinä sivussa, niin teini-iän alkuvaiheessa erilaisia rasitusmurtumia voi olla joukkueessa kauden aikana jopa puolenkymmentä. Toki oma näkemykseni perustuu vain yhden kaupungin tilanteeseen.

Mutta itse kisoista. Katsoin ainoastaan Ruotsi -ottelut. Ihan kelpo viihdettä molemmat ja hieman jopa eilen innostuin kirin käynnistyttyä. Voittomaalin kohdalla spontaani mölähdys, joka itselle mittari siitä, että asialla oli jotain merkitystä. F-Liigaa tulee seurattua niin vähän, että paljon oli itselle vieraita pelaajia mukana. Lastikan vaisuus yllätti ja Nico Salolle tainnut käydä mikakohoset, ei enää huippu-urheilijan mitoissa. Astalastan pelityylistä olen tykännyt aina, viihdyttävä pelimies.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
F-liigaa ajatellen aika selväksi tuli tämän hetken voimasuhteet.

Oilers on se joukkue, joka pitää voittaa ja Nokia on se, jolla on parhaat mahdollisuudet haastaa. Mikään ei oikein viittaa siihen, että Classicissa olisi tänä keväänä asiat toisin.

TPS, Inkkarit ja SPV jollain tapaa haastaa ja sitten onkin jo aika iso ero muihin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuosta eilisestä finaalista muuten tämmöinen yksi hauska anekdootti.

Oliko niin, että Ruotsin 3-0 maalin jälkeen ruvettiin soittamaan biisiä, jossa hoilattiin sitä Jypin kotiotteluista tuttua oijoi-joi-oijjo-joijjo-joi rallattelua? Että vähän kuin sen Suomen maalivahdin pikkuhörppäyksen "kunniaksi"?

No jokatapauksessa jos en nyt väärin tätä kuviota ymmärtänyt, niin Suomen 4-4 tasoitusmaalin jälkeen siitä Ruotsin puolustuksen sekoilusta alkoi koko Suomen fanikatsomo jollottamaan todella kovaan ääneen tuota samaa rallattelua.

Kohtuu makea kuittaus ruotsalaisille, jos kaikki näin meni.
 

Aapee79

Jäsen
Esalta tuore raportti: Yksi alkoholiton olut meni eilen. Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Neuvoin, että ensi mestaruutta juhlii sitten kunnolla eli väh. viikon setti.

edit. Tulikin instakuitti: Kolmesta mestaruudesta kaksi on otettu kosteasti, nyt otettiin iististi.

Selvä homma. Viisastunut näköjään, kun on ikää tullut.
 
Viimeksi muokattu:

Vikings

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toisi säpinää mutta kun päävammoista on ollut niin paljon puhetta, niin kentän pienentäminen tai muu vastaava pelitilan ahtaammaksi tekeminen tuskin saa tällä hetkellä hirveästi kannatusta.

Minusta se myös on ihan oikein, että turvallisuuden uhalla ei aleta tekemään lajia viihdyttävämmäksi. Pelaajat ovat jo nyt niin nopeita, että hallitsemattomissa kontakteissa / vahinkotörmäyksissä voi käydä oikeasti pahasti.
Laji on muuttunut todella paljon viimeisen 10v aikana fyysisempään suuntaan ja päävammat ja muut vakavat loukkaantumiset lisääntyneet sitä kautta. Pelaajaprofiili myös samalla muuttunut eli ei ole enään pieniä heiveröisiä poikasia vaan ihan miehenkokoisia ja näköisiä…pelaajien keskikoko kasvanut melkoisesti.

Monet kiekonpelaajat edelleen pitävät lajia neitimäise, mutta veikkaan, että mielipide muuttuisi aika paljon jos kokeilisi ihan oikeasti.

Tuossa joku ehdotti, mailan nostaminen ja painaminen pitäisi sallia. Aikanaan muutti peliä mukavammaksi kun
tuli sääntö, että saa riistää takaapäin kunhan ei nosta mailaa. Painaminen ja nostaminen ei edesauttaisi peliä…menisi melko kaoottiseksi. Muutenkaan ei tarvitse isoa ulkopuolista kontaktia, että pallo karkaa.

Muuten laji on laskusuunnassa sekä Suomessa että Ruotsissa eli jotain tarttis keksiä.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
"Sveitsi on pudonnut kyydistä" -heitto Härköseltä perustui siis 4-4 tasuriin Norjan kanssa? Ja arvon selostaja ei mitään randomheittoa tehnyt vaan alleviivasi mikä läpihuutojuttu Sveitsi on.

Okei. Minulla on muutama yhtä vahvalla pohjalla oleva statement.

Edellisissä mm-kisoissa Sveitsi voitti Suomen 7-5 alkusarjassa, Sveitsi pelasi myöskin tasurin juuri Norjan kanssa ja oli lopulta neljäs koko kisoissa.

Myöskin JO edellisissä kisoissa palvottu Tsekki voitti silloisen välieränsä 11-3 ja hävisi seuraavan päivän finaalin 9-3. Mikä olisi parissa vuodessa muuttunut noin radikaalin kotelon sulamisen suhteen. Lisätään otantaan vuoden -21 kisat, joissa Tsekki menetti 2-0 johtonsa Suomelle välierässä ja Suomen 3-2 voittomaali aivan varsinaisen lopussa.

Ruotsi ei ole sitten vuoden 2006 voittanut kolmea kultaa peräkkäin, hävisi nyt ensimmäistä kertaa kotikisoissaan koskaan, valmennuksen ja liiton keskinäinen battle, hermojen hajoilua jne. Ruotsin kiistaton heikkous on kotelon kestävyys ja nyt niitä elementtejä on tarjolla aina liitosta, median kautta, valmennuksen kautta ja kotikisojen paineiden kautta itse peliin.

Ja Suomi on Suomi.

Väitänpä ettei tämä viestini kestä tarkastelua näiden kisojen jälkeen. Aivan kuten väitän ettei Sveitsistä kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Tuli nautittua viikonlopun pelit itseä paremmassa ja kauniimmassa seurassa ja kommentointi jäi vähemmälle. Respectit silti tänne ja liveseurantaan. Hyvää pöhinää ollut!

Lainaan nyt itseäni ja katson miten daijulta sitä vaikuttaa aiemmin kirjoitetun jälkeen.

Sveitsi putosi näissä kisoissa kyydistä ja tästä kyllä iso voimajohnson Latvian loistavalle hengelle. Mitään ei heiltä pois, mutta Sveitsin tuleva suuntaus kiinnostaa. Ryhtiliike edessä? Olin väärässä silti näiden kisojen osalta.

Tsekki teki tsekit ja rallatteli puolivälieränkin dominoiden vain ottaakseen taas kovemman haasteen edessä rumasti selkään Ruotsilta. Kolmannet kisat putkeen ja Tsekki-hypen ostan siinä vaiheessa kun oikeasti kykenevät sietämään sen kovimman painepelin ilman sulamista.

Ruotsin kohdalla homma hajosi minusta henkisen kasetin pettämiseen. Tätä oli aivan liian paljon vielä kotikisat huomioiden ja ruma oli Ruotsin kohtalo. Harvoin voi sanoa, mutta sääliksi kävi tuota touhua kaiken perusuhon jälkeen. Suomi oli jumalattoman tyly molemmissa peleissä ja edes Ruotsin 4-0 johto ei poista sitä että Suomella oli länsinaapuri näissä kisoissa povitaskussa. Se siemen kylvettiin alkusarjan dominoinnissa.

Sitten vuoden 2006 kukaan ei ole voittanut kolmea mestaruutta putkeen. Eikä sitä tehnyt Ruotsikaan nyt.

Suomi oli Suomi. Vaikea oli ennustaa kisojen lopputulemaa kysymysmerkkien vallitessa. Tällä hetkellä hävettää että viitsi epäillä Coach Jussilaa ja joukkuetta. Kovasti tämä toi mieleen vuoden 2016 finaalin. Paperilla tiukkaa, mutta kovimmassa paikassa tuolloin joka jätkä upotti rankkarit hymyillen sisään. Tällä kertaa ei Suomea kiinnostanut pilkut vaan Iiskola-Mäkinen paketoi ratkaisun.

Viihdyttävät kisat. Ja Suomi takaisin mestariksi. Maistuu.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Laji on muuttunut todella paljon viimeisen 10v aikana fyysisempään suuntaan ja päävammat ja muut vakavat loukkaantumiset lisääntyneet sitä kautta. Pelaajaprofiili myös samalla muuttunut eli ei ole enään pieniä heiveröisiä poikasia vaan ihan miehenkokoisia ja näköisiä…pelaajien keskikoko kasvanut melkoisesti.

Monet kiekonpelaajat edelleen pitävät lajia neitimäise, mutta veikkaan, että mielipide muuttuisi aika paljon jos kokeilisi ihan oikeasti.
Salibandyn vaarallisuus tulee minusta lätkään verrattuna siitä, että kun ei ole lupaa ”taklata” niin osa nuoremmista pelaajista saattaa mennä tilanteisiin ilman suurempaa itsesuojeluvaistoa ja sitten kun törmäät, niin voi sattua pahasti.

Taklaus on kuitenkin aina pääosin hallittu ja odotettu kontakti, jossa harvoin sattuu oikeasti kovin pahasti.

Jos taas pelaajia työnnetään entistä ahtaampaan tilaan ja mailalla saa tehdä muutakin kuin lyödä palloa, niin sitä enemmän nähdään pää-, silmä- ja käsivammoja.

En näkisi, että lajin suosio kasvaa Suomessa jollain sääntömuutoksilla yms.
———
Itse olen kotimaisen salibandyn suhteen jos nyt ei suurkuluttaja niin vähintääkin vakioseuraaja.

Minusta itse lajituotteessa ei ole mitään isommin pielessä. Ongelmat ovat enemmän markkinoinnin puolella.

- Divari kiinnostaa monia mutta kukaan ei halua maksa erikseen F-liigasta ja divarista, nämä molemmat pitäisi saada ruudun alle asap
- F-liigasta ei ole yhtään ilmaista podcastia, tämä on todella iso miinus, ihmiset eivät ole tottuneet maksamaan podcasteista
- divarin oma kelpaako piste podcast oli loistava mutta loppui
- pelejä tulisi tuoda enemmän vapaille kanaville esim. yksi huippumatsi viikossa studion kera
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tässä finaalin jälkeen mietiskelin, miten lajista saisi kiinnostavamman yleisön silmissä.

- kenttää isommaksi, ainakin maalien taakse selvästi enemmän tilaa.
- sääntö, että pallo pitää pelata 15-20 sek jälkeen yli puolen kentän ja ei saa palauttaa omiin. Jää se tylsä hierominen omassa päässä pois.
- maalinedustoilla pitäisi sallia selvästi fyysisempi peli ja kamppailu
- pelaajille pidemmät mailat
Eikö jokin aika sitten kaavailtu että alettaisiin pelaamaan 4 vs 4. Vai oliko vaan joku toimittajan provo-heitto. En usko että se mitään auttaisi, kuten ei kentän koon kasvattaminen. Tai siis laji helpottuisi molemmissa tapauksissa. Versus kentän koon pienentäminen vaikeuttaisi lajia. Se että miten se viihdyttävyyteen vaikuttaisi, riippuisi tietysti vähän katsojastakin. Vrt jääkiekossa huonot pelaajat NHL-kaukalossa tai olympiakaukalossa, tai hyvät pelaajat vastaavissa, mikä sitten on viihdyttävää.

Se mailariistäminenkin on vähän hankala aihe. Pallon menettäminen tai riistäminen on niin pirun helppoa ja menetys on nopeasti kohtalokas, että aika varovainen olisin kyllä kovemman mailapelin sallimisessakin. Itse asiassa teknologian avulla olisi mahdollista kieltää maila-maila kontakti kokonaan, summeri piippaisi aina kun maila koskee mailaan, tietyillä pallokosketukseen liittyvillä raja-arvoilla. Siihen joku koripallon tapainen joukkuevirhehommeli, niin pääsisi taito esiin.

Ja hei, mä olen suorittanut tuomarikortin vuonna 1999 eli mulla on varaa sanoa.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Itselleni eniten pumpun hakkausta aiheuttavat jostain syystä juurikin nämä Suomi-Ruotsi-salibandyfinaalit. Vaikea sanoa miksi, ehkä siksi, että ruotsalaiset vituttavat yli kaiken. Se on sinällään hieman outo juttu, sillä en tunne yhtään ruotsalaista, en ole koskaan puhunut kenenkään ruotsalaisen kanssa enkä edes ole käynyt Ruotsissa.

Voi toki olla, että historian dosenttina olen poikkeuksellisen hyvin sisäistänyt, mitä Ruotsi teki Suomella 1200-luvulla: Vei suvereenin, ikiaikaisen vapautemme. Sitä ennen elimme kaikessa rauhassa promiskuiteetissa, söimme pääasiassa ympäristöystävällistä kasvisruokaa mutta tarvittaessa metsästimme minkkejä huikopalaksi ja nussimme poroja tai vaikka naapurin mopsia jos siltä tuntui ilman nilkkimäisen rovastin ylenkatsetta.

Suomi teki finaalissa mahtavan nousun, mutta on vaikea arvioida, kuinka hyvä Jussilan Suomi loppujen lopuksi oli, sillä tällainen nousu perustuu aina enemmän tai vähemmän ”epätoivon hokiin”, jossa voidaan heittää alkuperäinen pelisuunnitelma roskiin ja ottaa surutta riskiä. Tämä ei siis ole mitenkään Suomen esityksestä pois, mutta olisi ollut kiva nähdä, millaista peliä Suomi olisi ”halunnut” pelata ilman shokkialkua.

Pääkallon Siltanen kirjoitti viikolla hyvän kirjoituksen siitä, kuinka suomalaiset pelaavat liian käyrillä lavoilla, sillä se haittaa syöttöpeliä - ja olen tästä samaa mieltä. Paradoksaalisesti nuo käyrät lavat sitten toivat mestaruuden (ja voiton ekasta ruotsipelistä) Kainulaisen johdolla. Kyllähän tässä nimenomaan se oli Kainulainen, jonka ansiosta kannua nostellaan. Ja samalla tavalla myös Oilersin viimeisen finaalin voitto oli lähtöisin juuri Kainulaisesta. Itse asiassa Kainulaista ei ole aivan riittävästi hehkutettu MM-voitosta eikä myöskään tuosta Oilersin voitosta.

Toivottavasti Nico Salo lopettaa maajoukkuepelinsä tähän. Hyökkäyssuuntaan ei enää mitään annettavaa. Lisäksi Salon orastava pakki viittaa siihen, että satsauskaan ei ole enää tapissaan. Myös Salon toistuva ”kepeäotteinen naureskelu” median haastatteluissa viimeisen kolmen vuoden aikana ei kerro siitä, että sähly olisi hänelle enää varsinaisesti elämän ja kuoleman kysymys. Hyvä juttu sinällään, mutta tuo asenne ei riitä maajoukkueen kapteenille.

Rickie Hyvärinen veti kohtuu kisat, mutta selvästi vielä raakile. Kertoo siitä, että Suomella kehnosti tarjontaa vasempaan laitaan. Mutta toki Hyvärinen sai tästä hyvän kokemuksen, ja tullee olemaan isossa roolissa tulevina vuosina.

Toivottavasti vuoden 2026 kisoihin kootaan jonkinlainen kannustusryhmä katsomoon. Ilman sellaista suomalaisia on vaikea saada heräämään (vrt. jääkiekon mm-kisat; vaikka toki saba-katsojat ovat huomattavasti nuorekkaampia ja vetreämpiä kuin kiekkokisojen yritysvieraat). Eikä ryhmän tarvitse olla iso, pienikin porukka saa riittävän ison osan katsomosta mukaansa. Vuoden 2010 kotikisoissa ei mitään erillistä ryhmää tarvittu, mutta silloin sabahuuma oli Suomessa korkeimmillaan.
 

Pinturicchio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Juventus, Jokipojat
Kentän koon kasvattaminen on aika mahdoton yhtälö, koska jo tälläkin hetkellä vanhemmissa halleissa on turva-alueet melko olemattomat, kun kaukalot on väkisin mitoitettu 20m*40m kokoon. Alasarjojen ja junnupelien koulunsalipyhätöt ovat sitten vielä kokonaan oma lukunsa. Sallivampi mailapelaaminen tuntuu myöskin hankalalta vaihtoehdolta. Ihan jo siitäkin syystä, että mailojen kehityksessä pitäisi ottaa askelia taaksepäin, koska nykyiset kepit ovat kovin herkkiä iskuille.

Käyrä lapa -näkökulma on sen sijaan mielenkiintoinen. Aikaisemmat sukupolvet pelasivat mielestäni monipuolisempaa peliä, kun palloa ei aina otettu kuppiin suojaan vartalon taakse. Näin ollen pallo liikkui enemmän ykkössyötöillä ja huiput pystyivät pelaamaan lähes yhtä hyvin rystyltä kuin kämmeneltä. Nykylavoilla puhtaan syötön antaminen ilman hirvittävää yläkierrettä on jo oma taitonsa, puhumattakaan että pallon saisi jatkettua siitä ilman pientä haltuun ottoa puhtaasti eteenpäin. Junnusarjoissa tämä korostuu todella räikeästi, montaakaan kertaa ei pelissä nähdä kahta peräkkäistä ykkössyöttöä, kun selkärangasta tulee aina se pieni pakollinen kämmen-rysty käyttö.

Mutta nämä näitä letkumailoilla sählyn läpyttelyn aloittaneen jorinoita. Lajit kehittyvät aina ja vanhat sukupolvet haikailevat helposti menneitä aikoja.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuosta eilisestä finaalista muuten tämmöinen yksi hauska anekdootti.

Oliko niin, että Ruotsin 3-0 maalin jälkeen ruvettiin soittamaan biisiä, jossa hoilattiin sitä Jypin kotiotteluista tuttua oijoi-joi-oijjo-joijjo-joi rallattelua? Että vähän kuin sen Suomen maalivahdin pikkuhörppäyksen "kunniaksi"?

No jokatapauksessa jos en nyt väärin tätä kuviota ymmärtänyt, niin Suomen 4-4 tasoitusmaalin jälkeen siitä Ruotsin puolustuksen sekoilusta alkoi koko Suomen fanikatsomo jollottamaan todella kovaan ääneen tuota samaa rallattelua.

Kohtuu makea kuittaus ruotsalaisille, jos kaikki näin meni.
Hieno tunnelma oli viikonloppuna Malmössä ja Suomen katsomossa. Sama jatkui mestaruusjuhlissa Malmö Sportsbarissa, jonne joukkuekin saapui. Sitä hoilattiin kuten muutamaa muutakin laulua. Tuota laulua Ruotsi-fanit ovat laulaneet ennenkin enkä tulkinnut, että se olisi puolin tai toisin liittynyt mokiin (tai ainakaan itse niin ajatellut) mutta onhan se hienoa tällaisen jälkeen varastaa maalilaulu vastustajalta.

Upeat kisat Suomen jengiltä ja hienoa, että sukupolvenvaihdos onnistuu näin. Parempi, että Salin-Salo-Johansson ei enää ole Suomen kärki vaikka kokeneina pelaajina heilläkin oli tärkeä rooli. Seuraavissa kisoissa voittamisen kokemusta on monilla pelaajilla tätä vuotta enemmän. Pienestä on laji kiinni ja yhden yläriman päässä oli huomattavasti erilainen tunnelma.
 

Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Minusta itse lajituotteessa ei ole mitään isommin pielessä. Ongelmat ovat enemmän markkinoinnin puolella.

- Divari kiinnostaa monia mutta kukaan ei halua maksa erikseen F-liigasta ja divarista, nämä molemmat pitäisi saada ruudun alle asap
- F-liigasta ei ole yhtään ilmaista podcastia, tämä on todella iso miinus, ihmiset eivät ole tottuneet maksamaan podcasteista
- divarin oma kelpaako piste podcast oli loistava mutta loppui
- pelejä tulisi tuoda enemmän vapaille kanaville esim. yksi huippumatsi viikossa studion kera
Samaa mieltä asiasta. Jossain se raja menee, että paljonko fyysistä peliä voidaan lisätä ilman, että tulee suojavälineiden pakollisuus. Laji on muuttunut todella paljon pelkästään 10 vuodessa.

Se missä tosiaan kotimainen pääsarja sakkaa on se, että TV-lähetykset ovat olleet visusti Ruudun maksumuurin takana, eikä mitään pelejä ole annettu normikanavien puolelle. En tiedä onko tämän suhteen koskaan ollut erilainen tilanne, mutta muistan että Nelonen prolta noita matseja tuli seurattua aikoinaan ennen suoratoistopalveluita.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Itseä eilisessä finaalissa lämmitti Suomi vihaajana tunnetun Robin Nilsberthin otteet. Kilautti ylärimaan kun kolmatta erää oli jäljellä noin 20 sekuntia ja sitten katteli ihan vierestä sitä jatkoajalla tullutta voittomaalia. Säbäjumalille kiitokset hyvästä finaalikässäristä!
 

Rike.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kissapedot
Taklaukset pitäisi musta sallia säbässa, olkapäällä tehty kontakti toiseen pelaajaan olisi ihan hyvä juttu, kun tuo peli on mennyt fyysisempään suuntaan! Toinen uudistus olisi se että tätä alettaisiin pelaa 4vs4, toisi enemmän tilaa ja antaisi taitavimmille pelaajille loistaa! Fyysisyyttä ja taitoa lisää, niin tämänkin lajin suosio kasvaisi.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Minusta fyysisyyden lisääminen ei ole mikään oikea tie salibandylle. Ehkä ihan huipulla oikeissa olosuhteissa se on mahdollista, mutta muualla pelaajat lentelevät puolapuihin ja katsomorakenteisiin.
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Taklaukset pitäisi musta sallia säbässa, olkapäällä tehty kontakti toiseen pelaajaan olisi ihan hyvä juttu, kun tuo peli on mennyt fyysisempään suuntaan! Toinen uudistus olisi se että tätä alettaisiin pelaa 4vs4, toisi enemmän tilaa ja antaisi taitavimmille pelaajille loistaa! Fyysisyyttä ja taitoa lisää, niin tämänkin lajin suosio kasvaisi.
Tuo taklauspelin salliminen toimii myös hienosti Suomessa alemmissa sarjoissa ja jopa osassa pääsarjaa. Suurimmassa osassa paikkoja missä salibandya pelataan ja harrastetaan on seinät, tukipalkit, puolapuut tmv. aivan siinä kaukalon reunassa kiinni ja täten näkisinkin ehkä hieman haasteita tälle ehdotamalle. Toki kyllähän se kivasti niitä puuhelmi-junnua karaisee kun kerran ajetaan levyiksi Tapiolan urheiluhallin päätyyn.

Muutenkin fyysisyyden määrä on jo nyt riittävä lajiin jossa ei suojavarusteita käytetä. Ei salibandysta mitään rugbya tarvitse tehdä.
 

Rike.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kissapedot
Minusta fyysisyyden lisääminen ei ole mikään oikea tie salibandylle. Ehkä ihan huipulla oikeissa olosuhteissa se on mahdollista, mutta muualla pelaajat lentelevät puolapuihin ja katsomorakenteisiin.
Tottakai, koska pohjimmiltaan sähly on kuntourheilua, niinkuin lenkkeily. Mutta, jos tästä lajista halutaan tehdä viihdyttävää huippu-urheilua, niin jotain parannuksia siihen suuntaan on tehtävä!
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Taklaukset pitäisi musta sallia säbässa, olkapäällä tehty kontakti toiseen pelaajaan olisi ihan hyvä juttu, kun tuo peli on mennyt fyysisempään suuntaan! Toinen uudistus olisi se että tätä alettaisiin pelaa 4vs4, toisi enemmän tilaa ja antaisi taitavimmille pelaajille loistaa! Fyysisyyttä ja taitoa lisää, niin tämänkin lajin suosio kasvaisi.
Ei mitään järkeä.

Joku kuolee, jos tuo sallitaan.

On aivan hemmetin paljon halleja joissa metrin-kahden päässä laidasta on betoniseinä tai teräsrakenteita.

Tuonne, kun se satakiloinen pakki ajelee sen 60 kiloisen junnuhyökkääjän, niin siltä pienemmältä lähtee pää irti kontaktista betonin kanssa.

Mä olen kerran nähnyt tuollaisen taklauksen jossa kevyempi pelaaja lensi kaksi metriä laidan takana olleen lasioven lasin läpi! Käsittämättömällä tuurilla mitään ei murtunut ja tikkejäkin tuli vain 25 kpl.

Ei jatkoon.
 

Siwankassa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Tulipa muuten pitkästä aikaa tosiaan jännitettyä Suomen peliä. Tuli huudettua ja hypättyä sohvalta ja ollut kyllä mieli euforinen. Oon kokenut tällaisia tuntemuksia viimeksi varmaan vuonna 2022 Jääkiekon merkeissä. Joukkue oli henkisesti vahva ja tuollainen nousu Ruotsia vastaan sai mut herkistymään. Jussilan herkistyminen ja jätkien aito riemu tarttui kotisohvillekkin.

Olisikohan se vuoden joukkue tässä. Salibandy on kyllä hieno laji!

Believe!

E: Olin yksi niistä jotka oli luovuttanut 4-0 tilanteessa. On ilo olla väärässä näissä asioissa onneksi Jätkät uskoi senkin edestä.
 
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olisikohan se vuoden joukkue tässä.

Varmasti riippuu, miten eri lajeja arvottaa. Salibandyssa vielä tekemistä, kun Suomella oli varaa pudotuspeleissä lepuuttaa avainpelaajia ja välierä päättyi 7-2. Toinen välierä 6-1.

Lajin mestaruus jaettu 15x. Ruotsi on voittanut niistä 10 ja Suomi 5.

Sinällään kyllä fiksua, että nuo heikot maat ovat alkusarjaan laitettu omaan lohkoonsa, ei tule lajille huonoa mainosta murskajaisista. Esim Filippiinit oli oman lohkonsa toinen ja hävisi sitten Latvialle 14-3.

Ihan mielenkiinnosta. Pelataanko Salibandya tosiaan Filippiineiltä, Kanadassa, Thaimaassa sekä Australiassa? Vai mistä nuo kokoavat joukkueensa MM-kisoihin?
 

Siwankassa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Ihan mielenkiinnosta. Pelataanko Salibandya tosiaan Filippiineiltä, Kanadassa, Thaimaassa sekä Australiassa? Vai mistä nuo kokoavat joukkueensa MM-kisoihin?
Tietääkseni noissa on jonkin verran kaksoiskansalaisia. Eli pelaavat Euroopassa mutta omistavat sitten edustusoikeuden toiseen maahan. Onhan noissa joukkueissa ollu ruotsalaisia suomalaisia jne.

Olihan ne naisten kisat esim viime vuonna Singaporessa ja kyllä siellä jonkun verran on laji toimintaa vaikka pooli on pieni niin joukkueen saavat ja taisivat päästä 8 parhaan joukkoon jos en väärin muista.

Naisissa top 2 maat on selvät ja se paras maa on Ruotsi jolle Suomi ei mahda oikein mitään. Miehissä tämä on enempi fifty fifty kumpi vie ja Tsekki vielä tulee tuolta. Pieni laji mutta on se ennenkin salibandyn maajoukkue mestaruus vuonna valittu vuoden joukkueeksi.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Se missä tosiaan kotimainen pääsarja sakkaa on se, että TV-lähetykset ovat olleet visusti Ruudun maksumuurin takana, eikä mitään pelejä ole annettu normikanavien puolelle. En tiedä onko tämän suhteen koskaan ollut erilainen tilanne, mutta muistan että Nelonen prolta noita matseja tuli seurattua aikoinaan ennen suoratoistopalveluita.
Eikös Jim tai jokin muu Sanoman kanava näytä jonkin kuukauden pelin ilmaiseksi? Kertoo tosin aika paljon tästä kädenojennuksesta, ettei itselläkään ole hajua näyttävätkö ja jos näyttävät niin minkä matsin ja koska.

Tottakai, koska pohjimmiltaan sähly on kuntourheilua, niinkuin lenkkeily. Mutta, jos tästä lajista halutaan tehdä viihdyttävää huippu-urheilua, niin jotain parannuksia siihen suuntaan on tehtävä!
Kaikki huippu-urheilu on pohjimmiltaan kuntourheilua. Esim. jalkapallo, yleisurheilu ja muut merkittävät urheilulajit.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Eikös Jim tai jokin muu Sanoman kanava näytä jonkin kuukauden pelin ilmaiseksi? Kertoo tosin aika paljon tästä kädenojennuksesta, ettei itselläkään ole hajua näyttävätkö ja jos näyttävät niin minkä matsin ja koska.
Mulla on sellainen mielikuva, että yksi matsi tulee kerran kuussa varmaan Jimiltä.

Mutta tämä oli juuri se mitä hain takaa, että kukaan ei osaa sanoa varmaksi koska markkinointi on nolla.

Viime vuosien isoimmat uudistukset olivat F-liigan drafti ja divarissa, että pelissä saa soittaa musiikkia pelin aikana. Molemmat oli ihan vitsi. Divarissa se musiikin soitto taisi loppua siihen, kun joku kotijoukkueen pelaaja piti palloa maalin takana, musiikki lähti soimaan ja pelaaja huuti ”nyt se musiikki vittuun”.
 
Taklaukset pitäisi musta sallia säbässa, olkapäällä tehty kontakti toiseen pelaajaan olisi ihan hyvä juttu, kun tuo peli on mennyt fyysisempään suuntaan! Toinen uudistus olisi se että tätä alettaisiin pelaa 4vs4, toisi enemmän tilaa ja antaisi taitavimmille pelaajille loistaa! Fyysisyyttä ja taitoa lisää, niin tämänkin lajin suosio kasvaisi.
Useita lajeja harrastaneen kaverin urheilu-ura loppui myöhäisteininä kun tämä taklattiin täydestä juoksuvauhdista salibandykentällä. Polvet eivät tykkää juuri niiden korkeudella olevista laidoista yhdistettynä koviin kontakteihin. Plus kuten muutkin ovat huomauttaneet, monilla pelikentillä on vaikka millaisia betonielementtejä heti laitojen toisella puolella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös