krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla
Perjantain kiireettömän työpäivän ratoksi vähän fantasiaa jatkoista kokoonpanon osalta:

Maalivahdit: Molemmat saisivat jatkaa. Lisäksi voisi kokeilla jo Juhoa heti alkukaudella luukulle myös. Lähtökohtaisesti kolmella veskarilla kauteen.

Puolustus: Bernhardt, Grman, Olkkonen & Sedoff muodostavat rungon. Yksi selkeä kiekollinen ykköspakki kovalla viivalaukauksella ylivoimaan, "Vaakanainen" Lofquistin laukauksella. Lisäksi "Miro Karjalainen"-tyylinen iso ja ilkeä ja pystyisi vielä tekemään paikasta maalinkin. SPR voisi jatkaa lähtökohtaisena seiskapakkina. Karjalainen&Koskimies täytteenä. Ei jatkoja Kojo, Nevalainen& Jalonen.

Hyökkäys: Tarvitaan selkeä ykkössentteri! As simple as that. Koskiranta pelatkoon samanlaisempaa roolia, mihin hänet Pietarissa laitettiin ja se sopii hänelle, eli kakkossenaksi.
Toinen tarvittava on tukimies "Rau". Kolmas hankinta olisi hiukan puhtaampi "Sailio". Eli rikkoo ja ärsyttää nelosen laidassa, mutta ilman jatkuvaa jäähyilyä. Jatkajat: Erholtz, Koskiranta, Loimaranta, Mäntykivi, Vainikainen, Virtanen & Zaborsky. Varauksella Kaksonen (mikäli puheet P.Virran valmennustyyliin sopimattomuudesta eivät pidä paikkaansa), Petman ja Lantta mikäli roolia vähän pienennetään. Juusolan haluaisin nähdä ensi kaudellakin kolmosen laidassa ja A:sta nuoria ja nälkäisiä kavereita kokeilemaan, esim. R.Karvinen.

Ei jatkoon: Hämäläinen, Krivosik, Nikko, Piipponen & Saari.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Katsoisin vielä loppuun tuon kortin nimeltä Krivosik. Tämä kausi on hänellä mennyt pieleen loukkaantumisten takia. Mutta kyseessä on kuitenkin vielä nuori kaveri ja on pystynyt jo pelaamaan liigassa 23 tehopisteen kauden tämänastisella urallaan. Ulottuva hyökkääjä, on vittumainen kaveri siellä vastustajan maalilla tarvittaessa ja pistää kiekon reppuun sieltä maalin edestä. Katsoisin miten kehittyy Virran valmennuksessa.

Jalosesta jäänyt vielä vähän vaillinainen kuva, ei ole oikein päässyt SaiPassa terveenä pelaamaan, se viime kauden keikkakin SaiPassa jäi melko lyhyeksi ja silloin SaiPan peli oli sekaisin muutenkin. Tällä kaudella sitten harmittavasti loukkaantui alkukaudesta ja kausi oli siinä. Ei liene kallis kaveri, joten katsoisin mihin pystyy Virran tiimissä. Näinköhän Virta sytyttäisi Jalosen uuteen liekkiin. Lähtökohtaisesti olisi ensi kaudella 7.pakki. Helppoa ei toki tule Jalosella olemaan, yksi kausi loukkaantuneena joten kärsivällisyyttä vaaditaan niin häneltä itseltään, valmennukselta ja faneilta ennen kuin pääsee pelirytmiin mukaan pitkän loukkaantumisen jälkeen.

Saari pelaa myös aika edullisella sopparilla. Nyt kun Saari on saanut pelata pitkän loukkaantumisen jälkeen niin nyt pikku hiljaa alkaa pääsemään sinne tasolle missä hän oli ennen viime kauden loukkaantumistaan. SaiPalla on optio käytettävissä häneen, joten mikäli se ei ole kallis optio, niin käyttäisin sen. Saarella on potentiaalia vaikka mihin, voisiko Virran aikana lunastaa sen potentiaalin jonain kauniina päivänä?
 
redpecka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran ensikauden Dream Team
Puolustus: Bernhardt, Grman, Olkkonen & Sedoff muodostavat rungon. Yksi selkeä kiekollinen ykköspakki kovalla viivalaukauksella ylivoimaan, "Vaakanainen" Lofquistin laukauksella. Lisäksi "Miro Karjalainen"-tyylinen iso ja ilkeä ja pystyisi vielä tekemään paikasta maalinkin. SPR voisi jatkaa lähtökohtaisena seiskapakkina. Karjalainen&Koskimies täytteenä. Ei jatkoja Kojo, Nevalainen& Jalonen.
Myös Maalahtea kovasti ollaan tuomassa takaisin. Pakistoon voisi olla enemmän kuin tyytyväinen jos se olisi muotoa:

Maalahti - "lämäri"
Benkku - Grman
Olkkonen - Jalonen
Riikola - Sedoff

Järjestyksillä nyt ei väliä tässä. Noh, varmaan ei ihan ensi kaudeksi tuollaista driimtiimpakistoa vielä kasata, mutta sille mestaruuskaudelle pitäisi jo olla vähintään tommonen (-24).
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Qrne

Kuntz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Katsoisin vielä loppuun tuon kortin nimeltä Krivosik. Tämä kausi on hänellä mennyt pieleen loukkaantumisten takia. Mutta kyseessä on kuitenkin vielä nuori kaveri ja on pystynyt jo pelaamaan liigassa 23 tehopisteen kauden tämänastisella urallaan. Ulottuva hyökkääjä, on vittumainen kaveri siellä vastustajan maalilla tarvittaessa ja pistää kiekon reppuun sieltä maalin edestä. Katsoisin miten kehittyy Virran valmennuksessa.
Tämä. Krivon kausi on ollut masentava, mutta etenkin jo sopimuksen omaavana ehdoton jatkaja. Jos olisi koko kauden saanut kehittyä pelaamalla ja olisi nyt laittamassa laattaa häkkiin nuorten kisojen jälkeen heränneen Mäntykiven, työteliään Erholtzin ja nappihankinnaksi osoittautuneen Sedoffin tarjoiluista, voisi kasassa olla jo hyvä määrä maaleja. Toivottavasti saa itsensä tällä kaudella vielä kuntoon, eikä nuoren miehen kehitys ottaisi liikaa takapakkia pelaamattumuuden takia.

Ensi kauden sopimustilanne näyttää tältä. Suluissa optiot. X1-X??? paikkoja täytetään toivottavasti jatkosopimuksilla nykyisten hyökkääjien kanssa, mutta kyllähän tuo vahvistuksiakin huutaisi.

X1-X2-Krivosik
X3-Koskiranta-Erholtz
X4-(Saari)-Loimaranta
Petman-(Lantta)-Vainikainen
Ojantakanen-X???

X1= Jos Zaborsky haluaa jatkaa, niin tässä olisi paikka.
X2= Kiekollisen pelin ykkössentteri. Joku heitti koodinimen Sebok? Pohjois-Amerikan apu kelpaisi ja olisi varmasti halvempi kuin liiganäyttöjä omaava varma suorittaja. Koskirannasta ei tähän rooliin ollutkaan, mutta kunnollisen yv-moottorin saapuessa kärkisentteristö olisi paremmassa kunnossa kun koskaan.
X3= Saataisiinko tähän joku Virran tuonti? Myös Santeri Virtasta voisi asetella energiapelaajana Koskirannan ja Ernholtzin kanssa. Hänen jatkostaan ei ole tosin kuulut mitään huhuja, vaan peräti päinvastoin?
X4= Mäntykivi? Henkilökohtaisesti olin jo hieman hylkäämässä ajatusta että Matias Mäntykivi nousisi sittenkään liigakartalle. Viimeisimmät pelit ovat kuitenkin olleet niin vahvoja, että omaa kasvattia ei saisi missään nimessä heittää hukkaan. Ollut ongelmallisen yv:n ainoita onnistujia.

Kaksoselle löytyisi kyllä tilaa jos sattuu jatkamaan. Piipponen on ehkä nähty? Nikko on ollut varsin hyvä maalintekijä, mutta pelin edistäminen muuten tuntuu jäävän hitaisiin jalkoihin. X4:n paikalla olisi tilaa, mikäli Mäntykivi tai Virtanen jatkaa uraansa muualla.

Maalahti - "lämäri"
Benkku - Grman
Olkkonen - Sedoff
Riikola - Jalonen
Lainataan tuosta yltä nyt pakistokin. Kyllähän tässä on taas aineksia haaveiluun.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Zabosta. Aika pitkään 2000-luvulla strategiana oli että hankitaan joku Machulda, Banham tai Toporowski ja muu jengi sitten sen mukaan mihin on rahaa sen jälkeen. Ja se tie ehkä nähtiin miten meni. Vaikka kiva miestä olisikin jatkossa katsoa.
 
Ted Raikas

Joo, aika lailla tuo pelaajapolitiikka sai päätöksensä niitä aikoja kun Pexi astui ruoriin. En nyt muista tähän hätään ketä staroja joukkueessa kurvaili Selinin aikaan, mutta aika lailla noilla main siirryttiin hiukan tuntemattomampien suuruuksien sainaukseen. Kaikki muistaa, mitä alkoi tapahtua sitten. No, toki siihen saattoi vaikuttaa muutkin asiat.

Edelleen, en vastustakaan Zabon jatkoa, mutta ei se nyt maailmanloppukaan ole, jos maisema vaihtuu. 3 kautta on kuitenkin monelle pelaajalle aika pitkä rupeama yhdessä seurassa.
 
Bileet oli hyvät, tunnelma oli rento ja aurinkokin oli pilvessä.

Herra Jaakko

Periaatteessa Zabon hinnalla voi saada pari messevää talenttia. Toki he eivät pysty tuomaan Zabon kokemusta tai johtajuutta sillä viisii. Kuitenkin he voivat tuoda jotakin muuta. Ja onhan sekin nähty että vaikka joukkueessa on pari kallista isäntää (Zabo ja Koskiranta), niin minkäänlaista menestystä he eivät ole pystyneet mukanaan tuomaan. Hyvä valmennus ja onnistunut rekrytointi lienee se paras yhdistelmä.
 
ahal

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, aika lailla tuo pelaajapolitiikka sai päätöksensä niitä aikoja kun Pexi astui ruoriin. En nyt muista tähän hätään ketä staroja joukkueessa kurvaili Selinin aikaan, mutta aika lailla noilla main siirryttiin hiukan tuntemattomampien suuruuksien sainaukseen. Kaikki muistaa, mitä alkoi tapahtua sitten. No, toki siihen saattoi vaikuttaa muutkin asiat.
Juu. Peksin ja sputnikkien pöljällä kaudella 2013-14 (pronssimatsi) ei ollut ennalta montaa staraa, Markkanen oli eittämättä tunnetuin. Mutta aika moni keskivertojyrä kuitenkin onnistui ulosmittaamaan osaamisensa. Pakeista onnistuivat mm. Glenn, Pärre, Taipalus, Spang, Maalahti ja Piipponen. Hyökkääjistä tykkikauden pelasivat mm. Koho, Vili, Leivo, Tavi, Jokinen, Piitulainen ja Davis. Taistelun ruumiillistuma oli useimmiten muuan Joni Suutari, kaikki tai ei mitään. Tuolla kaudella oli kivaa ja levollista katsella pelejä, kun tiesi ettei joukkue hevillä luovuta. Usein tultiin loppuminuuteilla rinnalle ja ohikin. Vili ja Kolle muistavat sen varmasti. Runkosarjan matseista noin puolet päättyi maalin eroon, puoleen tai toiseen. Loppusaldona oli 4. sija 100 pisteellä. Jos ensi kaudella näkisi samanlaista tekemisen meininkiä, niin pimeä syksy sujuisi nopsasti.
 
Tanskan kruununprinssi leikkauksessa - hovin mukaan ensi viikolla Suomeen tulee kruununprinsessa. Yle.fi 4.9.2018.
(1)
  • Tykkää
Reactions: Qrne

redpecka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran ensikauden Dream Team
Joo, aika lailla tuo pelaajapolitiikka sai päätöksensä niitä aikoja kun Pexi astui ruoriin. En nyt muista tähän hätään ketä staroja joukkueessa kurvaili Selinin aikaan, mutta aika lailla noilla main siirryttiin hiukan tuntemattomampien suuruuksien sainaukseen. Kaikki muistaa, mitä alkoi tapahtua sitten. No, toki siihen saattoi vaikuttaa muutkin asiat.

Edelleen, en vastustakaan Zabon jatkoa, mutta ei se nyt maailmanloppukaan ole, jos maisema vaihtuu. 3 kautta on kuitenkin monelle pelaajalle aika pitkä rupeama yhdessä seurassa.
Selinin aikana oli Toporowski. Tirkkosen aikana noustiin ylempään kesikastiin ja oltiin ekaa kertaa se jengi, joka hamstraa jäniksiä muiden jengien edestä siirtomarkkinoiden viime hetkinä ainaisen myymisien sijaan.

Zabo ollut kaksi kautta nyt, ei kolmea (no ehkä tarkoititkin, että mahdollisen jatkon jälkeen alkaisi olla jo mini-Machulda). Ja voi sanoa kaiken tämän sekoilun jälkeen että täysin hukkaan meni tämä satsaus.

Sinänsä kyllä - vaikka Markkasta olen epäillyt pätevänä tyyppinä tuollaiseen pestiin ja epäilen edelleen - jäänyt pieni vaikutelma, että Markkanen on tullut seuran osaomistajana jakamaan kunnianhimoa toimistoon ja kabinettiin ja siinä kun on sanonut kehityskohteiksi vaikkapa aina-laahaavan junioripolun kondikseenlaittamisen niin on uskaltanut ajatella isosti. Vaikka perseelleen kaikki nyt mennytkin toistaiseksi Anan kanssa päävalmentajavalintoineen ja se uuden hallin puffauskaan niin nappiin mennyt.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No perskutti, kuvittelin oikeasti, että Zabo pelailee nyt jo kolmatta kautta SaiPassa! Ei pitäs muistikuvien varassa aina sanoa. Kiitos korjauksesta. Voi olla, että jotenkin mielessäni sekoitin Koskirantaan, jolla oli pidempi soppari?

Saa nähdä mikä on tilanne kauden jälkeen. Se vaan, kun ei voi olla halpa sopimus ja tälläkin kaudella pisteitä tullut ihan hyvään tahtiin joten mahdollinen jatkosopimuskaan tuskin kovin edullinen on SaiPalle. Tässä nyt jo useammassa viestissä tullut ilmi, että kausina jolloin SaiPa on iskenyt rahaa tähteen tai pariin, on tulokset olleet valitettavan laihoja. Tasaisemmalla materiaalilla on sitten sen sijaan pärjätty. Markkanen tosiaan oli tietysti tähtenä Pexin aikana, mutta olen aina jotenkin ymmärtänyt, että Markkanen pelasi varsin maltillisella palkalla? Toisaalta maalivahti ehkä on myös sellainen pelaaja, jonka kohdalla tähtistatus on perustellumpi, koska on niin isosti vartijana joukkueen menestyksessä. Muita pelaajia nyt vähättelemättä.
 
Bileet oli hyvät, tunnelma oli rento ja aurinkokin oli pilvessä.

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Aika paljon saa kyllä mies jatkoon sitten parantaa. Aikamoinen kiekollisen pelin musta aukko ollut.
Joo ehdottomasti pitää parantaa. Varsinkin, kun verrataan tasoon, jolla pelasi Ketterässä. Toisaalta en pidä aivan onnettomana tuota ekaa kautta Liigassa. Koko sakki on ollut niin jäässä, että en lyttäisi ihan suoraan yksilöitä.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo ehdottomasti pitää parantaa. Varsinkin, kun verrataan tasoon, jolla pelasi Ketterässä. Toisaalta en pidä aivan onnettomana tuota ekaa kautta Liigassa. Koko sakki on ollut niin jäässä, että en lyttäisi ihan suoraan yksilöitä.
Joo en liikaa kehtaa yksilöiden kimppuun käydä mutta Lantan kanssa on liikaa paistanut että vaikka välillä hyviä kuljetuksia näyttääkin niin kiekosta luopumisessa ratkaisu tuntuu olevan aina ihan hirveä. Eikä koskaan saatana lauo.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Lantta on oikeastaan niin SaiPan oloinen pelaaja kuin voi olla. Sympaattinen, kiva, mukavasti pörräilevä ja samalla tehoton pelaaja.
Tuohan ei kyllä oikein pidä paikkaansa. Tälläkin hetkellä noin parikymmenen pinnan vauhdissa vaikka näyttää täysin rutikuivalta. Mestiksessä kaksi kautta noin piste per peli. U18 mestistä pelasi kolme pinnaa per peli tahdilla kauden verran.

Kuten itse on sanonut, niin totuttelua kovempaan sarjaan. Toivottavasti totuttelun on kohta totuteltu, jotta päästäisiin nauttimaan niistä pisteistä.
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Lantta on oikeastaan niin SaiPan oloinen pelaaja kuin voi olla. Sympaattinen, kiva, mukavasti pörräilevä ja samalla tehoton pelaaja.
Nimenomaan, suoraviivaisuutta on löydyttävä ja laitettava nopeammin kiekkoa liikkeelle, helvetin hyvä vitosketjun sentteri.
Myös Vainikainen on vitosketjun tasoa, ei oikeastaan lainaa kiekkoa toisille, pyörii mielummin yksin, oli kiekko tai ei.

Ja, näistä lainamiehistä tämä Leinonen, ei jatkoon, helvetin epävarma ja ylihyökkäävä.
 
Totuuden torvi: Minä ja Ernesti Hentusen sanomalehti.

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Sitä vähän ihmettelen, että aika moni kommentti on tyyliä "sitten kun Virta". Vaikka olisi Jeesus penkin takana, niin neljällä kolmosketjulla ei pärjää. Päteväkin valmentaja tarvitsee materiaalin, millä operoi. Lehterä sai eurolla euron, joku muu voi saada enemmän. Mutta ei ole realistista odottaa, että Virta ottaa eurolla satasen.
Vainikainen on ryminärooliin hyvä, mutta 15 samanlaista ei riitä.
 
Hakali!

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ylipäänsä jos miettii nykyisiä pelaajia ja ajatuksia heidän jatkoistaan niin hyökkääjistä sopimuksen jo omaa:

Veikko Loimaranta, ja hyvä niin, kaverissa on ainesta ja onhan mies nytkin sisäisessä pistepörssissä viides vaikka peliaika on välillä ollut jopa aika vähäistä.

Valtteri Ojantakanen, no, joukon jatkona, kausi mestistä voisi olla paikallaan.

Ville Vainikainen, minun SaiPaan mahtuu hyvin. Sitä nelosketjun ja rotaation jengiä mutta tällainen vaihtoehto neloseen on hyvä olla olemassa.

Filip Krivosik, toivotaan ehjempää kautta, nyt ei voi oikein sanoa mitään.

Ville Petman, en tajua miten 30 pelin jälkeen voi saldo olla 0 + 1 mutta nuori kundi ja paikasta taistelemaan. Kehitystä täytyy toki tapahtua.

Jaakko Lantta, en tiedä, toivotaan että kehitystä tapahtuu.

Jarno Koskiranta, toivottavasti ensi kaudelle saadaan sentteristöön kiekollinen kundi kaveriksi niin voivat vetää 1A/1B-meininkiä sitten, Koskiranta pelaa vastustajien parhaita vastaan, tiukimmat oman pään tilanteet jne ja toinen kaveri vastaa ykkösylivoimasta ja johtaa hyökkäyspeliä. Niin olisi sellainen Kunyk-Morley kaksikko saatavissa.

Optio löytyy Micke Saarelta, ja en tiedä, kun tavallaan tykkään jätkästä mutta nyt tarvittaisiin laatua sentteristöön, meillä on jo Lantta ja Loimaranta kolmossenttereiksi niin vielä kolmas kaveri siihen? Toki jätkät vetää tarvittaessa laidallakin.

Vielä se kuuluisa depth chart:

X - Koskiranta - Krivosik
X - X (se toinen kova sentteri) - Loimaranta/Lantta
X - Loimaranta/Lantta - X
Vainikainen - Petman - X

Vielä vähän puuttuu palasia...

Mutta posin kautta, sentteriosasto on sillain hyvällä mallilla että vain yksi palanen puuttuu. Huono puoli on että se on aika kriittinen palanen ja se hankinta täytyy osua maaliin sekä olla kaveri joka säilyy ehjänä. Hyvänä puolena Koskiranta on tupannut pysymään kasassa ja pystyy isoja minuutteja hoitamaan niitä vastustajien tähtiä vastaan.

Älkää kiinnittäkö mitään huomiota laiturien ketjuihin, niillä ei ole mitään merkitystä tässä sen suhteen minkä tasoisia palasia vielä kaivataan. Nykyään pitää luoda kolme pelaavaa ketjua ja nelonen sitten "rooliketjuna".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy