SaiPa kaudella 2014–2015

  • 785 336
  • 2 754

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Ei nyt kannata hermoilla, kyllä niitä uusia ukkoja vielä ilmaantuu, niin kuin Ted Raikas sanoi, niin eihän me tiedetä, mitä siellä toimistolla on muhimassa.

Minä epäilen, että Kallioniemi, Tuomenoksa ja Tirkkonen tutkivat tarkasti, että tulevat miehet sopivat varmasti pelisysteemiin ja todellakin vahvistavat joukkuetta, ehkä jopa neuvotteluja on käynnissäkin, tiedä häntä.

Viikonlopun Vartti lehdessä Tersa sanoi, että budjetti nousee jonkin verran, mutta lopullista päätöstä ei ole vielä tehty, jota hiukan kyllä epäilen, eiköhän se tiedossa ole ja julkistetaan sitten menneen kauden talouslukujen kanssa yhtä aikaa.

Eikös vanha sananlasku sano, että "hiljaa hyvä tulee".
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ykköskenttä(tai kakkos) puuttuu kokonaan ja ykköspakkipari. Kyllähän siinä minusta on suht iso aukko...
Mutta eihän me tiedetä mitä puuttuu ja mitä on vain julkaisematta. Jos isompia nimiä on saatu, niillä halutaan myös huomiota julkaistessa ja SaiPa voi myös venyttää julkaisua, kun kaikki ei vuoda heti ulos. Esim. Kurosen tiedettiin Ilveksen foorumissa tehneen pahvin liigaan jo pari viikkoa ennen julkaisua. Odotetaan nyt muutamia viikkoja, kauden alkuun on kuitenkin vielä aikaa.
 

Wolves

Jäsen
Tässä pitäisi vielä lähteä miekkailemaan eurooppaan ja pari kentällistä kavereita uupuu.

Rauhotus nyt hyvä mies, ei se kausi huomenna ala.

Paljon ukkoja puuttuu, mukaanlukien se ykkösketju. Lähtökohtaisesti kun Ville Kohon ketju ei voi toimia ykkösketjuna.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jätän nämä vain tähän:

Pe 3.5.2013 Jussi Markkanen palaa SaiPaan

To 23.5.2013 Ryan Glenn SaiPaan

Pe 5.7.2013 Patrick Davis SaiPaan

Ei tää jokavuotinen kitinä milloin minkäkin nimimerkin taholta jaksa enää edes naurattaa. Joka ikinen vuosi joukkueen rakennus lähtee alhaalta ylöspäin ja jotenkin se silti jaksaa aina yllättää. Nyt on kuitenkin jo yksi varma hyökkäyksen kärkikolmikko kasassa ja kaksi maalivahtia, ei sekään ole ihan jokavuotista herkkua ollut. Sportin hankinnoista Tessier ja Fleury ovat toki potentiaalisia kärkipelaajia mutta en minä heitä lähtisi vaihtamaan Kohoon ja Taviin, ja sen jälkeen alkaakin Vaasassa olla vähän hiljaisempaa. TPS:llä on tällä hetkellä sopimuksenalaisena 0 maalivahtia, 5 puolustajaa ja 11 hyökkääjää. KalPan tämän hetken ykkössentteri on Arttu Ilomäki tai Jaakko Rissanen. Aika harvassa on ne joukkueet, jotka voivat sanoa olevansa valmiina liigakauteen.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yksi mielenkiintoinen kysymys on, että kuinka leveäksi joukkue tehdään heti syksyllä, ja kuinka paljon jätetään ruutia kauden aikana tapahtuviin täydennyksiin.

CHL:n vuoksi rosteri saisi periaatteessa olla vähän leveämpi kuin viime kaudella. Toisaalta CHL-pelit sijoittuvat pääasiassa alkusyksyyn, joten rasittuminen on siinä vaiheessa pienempää. Toki jos jatkoon pääsee, niin pelejä tulee marras-tammikuulle jolloin on otteluruuhkaa.

Mielestäni SaiPan toimiston track-record hankintoihin ennen kauden alkua on ollut erinomainen. Kauden aikana se on ollut tyydyttävä/hyvä - pelaajia vaan on vähemmän tarjolla ja moni rahakkaampi seura apajilla. Siinä mielessä voisi toivoa, että rosteri tehtäisiin vähän aiempaa leveämmäksi heti kauden alusta.

Viime kaudella mitali jäi saamatta pitkälti sen vuoksi, että ratkaisupeleissä oli liikaa avainpelaajia loukkaantuneina ja haalariosastolta ei löytynyt ratkaisijoita. Toimisto on varmasti noteerannut tämän.
 

ahal

Jäsen
Ymmärrän hyvin odotteluun tuskastumisen. Kausi on paketissa ja lähtöä uuteen tehdään - kuka milläkin aikataululla. Kiekossa ei tapahdu isoja liigoja lukuun ottamatta juuri mitään, eivätkä mm-kisat olympiavuonna juuri nappaa. Liika on liikaa. Ja liiga on liigaa.

Silti toivoisin, että ns. vanhoista, jatkavista sopimuspelaajista voisi tiedottaa heti kun diili on varmistunut. Jos SaiPalla sellaisia nyt enää on olemassa. Harmi jos ei ole. Voi toki olla, että esim. Spang ja Venäläinen mittauttavat arvonsa markkinoilla rauhassa ja jäävät SaiPaan ellei muuta/parempaa ilmene. Luultavasti joku takaraja tällaiselle venttaamisellekin on asetettu.

Spina oli kiitellyt 15.4 twitterissä sekä Modota että SaiPaa kuluneesta kaudesta ja suunnannut kotimaisemiinsa. Sanan puolikkaallakaan viestistä ei paljastunut tulevia suunnitelmia. Jotta pelaajat pitävät hyvin "kielensä kurissa" sopimusasioista.

Täysin uusien hemmojen kanssa on eri juttu. Tulevat kun aika on kypsä ja paperit kunnossa. Voi mennä pitkälle kesään heinätöiden jälkeiseen aikaan.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Juu ei todellakaan ole syytä painaa paniikkinappulaa. SaiPa ei ole koskaan ollut niin houkutteleva pelipaikka eteen päin pyrkiville lahjakkuuksille kuin mitä se on keväällä 2014, ja pelaajabudjetissakin on varaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Luotto toimistoon on kova.

Se on fakta että mm. yksi raskaan sarjan kärkisentteri tarvitaan, mutta ei kai Allsvenskanissa yhden kauden pörrännyt Vaasan Sportille päätynyt mikkihiiri ollut se THE sentteri, jonka olisi odotettu vievän SaiPan ensi keväänä vähän pidemmälle kuin tänä keväänä?!

EDIT: No jaa, olihan tuolla Virmasen Vaasaan kalastamalla Tessierillä liigakarsinnassa 16 otteluun tehot 8+1=9, eli taitaa siellä olla potentiaalia kuitenkin.

EDIT2: Nappasin hauskan kommentin Varmistuneet siirrot -ketjusta, ei ollut SaiPalla jakoja Tessierin suhteen kun Virmanen hieroi kauppoja agentin kanssa kaksi viikkoa Lappeenrannan yöelämässä. Tämä on suorastaan legendaarista Virmas-kamaa...

Matti Virmanen kommentoi asiaa Vaasan Sportin omilla nettisivuilla seuraavasti:
"Tessierin sopimus saatiin solmittua agentin kanssa nuorten MM-kisojen yhteydessä Lappeenrannassa.

Pelaajan agentti asui samassa hotellissa kaksi viikkoa ja keskustelimme asiasta joka ilta. Lopulta pääsimme sopimukseen ja mikä parasta, Tessier tulee Vaasaan pienemmällä palkalla mitä olisi muulta saanut. Iso rooli kärkiketjuissa houkuttelee eteenpäin pyrkivää pelaajaa, jonka tarkoitus on siirtyä vuoden päästä isompiin sarjoihin."


Mene ja tiedä sitten, paljonkohan on jeuroja kyseiseen jamppaan tarvinnut upottaa, että saatiin tänne länsirannikolle.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aika tietysti näyttää, mutta ei tuo Tessier nyt ainakaan statsien puolesta ole sellainen pelaaja, etteikö vastaavia ja ehkä parempiakin voisi saada SaiPaan. Eli siinä mielessä ei mikään suuri surku, kun ei tarttunut haaviin. Liekö edes ollut kiikarissa.

Haluaisin itse nähdä jonkun kookkaamman rymistelijän siellä sentterinä ja pieni kokemus NHL:stakaan ei olisi pahitteeksi, mutta AHL vähintään. Tessierillä toki kiitettävästi AHL-kokemusta, mutta kuten todettua: meni jo.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Ei tää jokavuotinen kitinä milloin minkäkin nimimerkin taholta jaksa enää edes naurattaa.

......

Näyttääkö siltä, että täällä minua naurattaa?
Pajatso on ihan tyhjä tällä hetkellä. kakkoskenttä ja mokke +muut. Kyllä tuossa vielä on se isoin nippu tulematta.

Onhan tuossa jo monet joukkueet ihan sitä kirkkainta kärkimiestä vaille jo valmiita ja esim. tepsukat on ilmoittanut, että 5.5 pamahtaa, mitä se nyt sitten tarkoittikaan. HIFK on kasannut jo nyt hyvän joukkueen etc.

Aikainen lintu sen madon nappaa, vai miten se oli? Toivottavasti siellä olisi jo valmiina jotain papereita.

Olishan tuossa sitten kiva vähän reenatakkin, ennen kuin ne CHL-matsit alkaa. Se on muutenkin peli alussa sekaisin ja sitä enemmän, mitä vähemmän on harjoituksia yhdessä alla.
 

Satellite

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Sympatiat K-Espoo & Minnesota Wild
Olenko ainoa joka odottaa kovasti Tessieriä kovempia kavereita tuonne ykkös/kakkoskoriin? En oikein osaa vielä masentua SaiPan tulevan kauden satsauksista.

Vähän nyt tuntuu että tuo katastofikausi 10-11* pyörii pelottavana mielessä kaikilla SaiPa-faneilla, ja vähän ahdistaa heti ajatus siitä että saataisiin oikeaa korotusta pelaajabudjettiin ilman miljoonatappiota. Nyt on pari sen verran hyvää kautta ollut taloudellisesti, että tuota budjettia voisi hilata ylöspäin edes sen 200-300k.

Ja olen melko varma että meidän ei tarvitse katsella Jokista ja Leivoa ensi kauden alussa kakkosketjussa - eiköhän sinne tule parempia tekijöitä. Emmerton? Nokelainen? Belle? Ei välttämättä, mutta tuon tasoisia nimiä voisi ainakin yhden kappaleen odottaa ensi kaudeksi. Ja kun SaiPan kysyntä markkinoilla on varmasti huomattavasti suurempi kuin viime kaudella, ei uusien pelaajien hankkimisella varmaan vielä ole kovinkaan isoa kiirettä. AHL:ssäkin on vielä playoffit menossa, ja sieltä irtoaa pelaajia vasta kohta.

* Katoinpas tuota rosteria - huhhuh. Salcido, Lintner, Sondell, Tuominen, PSN, Barney, Redenbach, McTavish, Koskirannat, Je Saarinen.. ei ihmekään että budjetti vähän meni yli. Ei päästy edes playoffeihin.
 
Viimeksi muokattu:

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
"Huomenta! Jotain uutta sopimusrintamalta tulossa tänäään aamupäivällä ulos."

Näin kertoo Facebook.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Veikkaan, että joku jatkosopimus sieltä tulee.

Näin voisi kuvitella, tällaisena välipäivänä ei varmaan mitään mediapommia julkaistaisi, vaikka sellainen olisi räjäyttämistä vaille valmiina. Mielelläni olen toki väärässä tämän ennusteen kanssa...
 

PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
Lasse Lappalainen, Matti Järvinen ja Flinckin jatkosopimus. Lappalainen korvaa varmaankin Pukan ja Järvisestä tulee näillä näkymin rotaatiosentteri. Hyvä asia on se että saadaan ainakin kokoa tuonne pakistoon, voihan se olla että Lappalainen esittää yhtä hyviä otteita kuin Ahonen syksyllä.
 
Lappalainen on hyvä haku, erinomainen pelimies kaikinpuolin. Viime kausi KooKoossa meni pipariksi loukkaantumisen vuoksi. Peksi tietää, mitä saa. Tsemppiä Lasselle ja SaiPalle tulevaan kauteen.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Lappalainen on hyvä haku, erinomainen pelimies kaikinpuolin. Viime kausi KooKoossa meni pipariksi loukkaantumisen vuoksi. Peksi tietää, mitä saa. Tsemppiä Lasselle ja SaiPalle tulevaan kauteen.

Edelliskausikin taisi mennä pipariksi loukkaantumisten takia. Oli SaPKossa 0,5 pistettä/peli vauhdissa ennen kuin kausi päättyi kesken.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Nyt on kyllä esitettävä yksi kysymys: Mitä tekevät, tai mihin menevät veljekset Roope ja Rasmus Hämäläinen, sillä näyttää siltä, että hyökkäyksestä ei puutu enää kuin ne kovimmat syömähampaat?
Omat pojat ja parhaat pelivuodet edessäpäin ja ei sopimuksia, onko edessä seuran vaihto vai urat katkolla, suuresti ihmettelen?

Nuo uudet miehet on minulle täysin tuntemattomia, mutta ehkä heissä jotain hyvää on nähty, kun sopimukset on tehty.
Olen kyllä hämmentynyt!!
 

Ferris

Jäsen
Nyt on kyllä esitettävä yksi kysymys: Mitä tekevät, tai mihin menevät veljekset Roope ja Rasmus Hämäläinen, sillä näyttää siltä, että hyökkäyksestä ei puutu enää kuin ne kovimmat syömähampaat?
Omat pojat ja parhaat pelivuodet edessäpäin ja ei sopimuksia, onko edessä seuran vaihto vai urat katkolla, suuresti ihmettelen?

Nuo uudet miehet on minulle täysin tuntemattomia, mutta ehkä heissä jotain hyvää on nähty, kun sopimukset on tehty.
Olen kyllä hämmentynyt!!

Lappalainen ainakin on Peksille tuttu parin vuoden takaa Savonlinnasta, joten varmasti tietää mitä saa. Loukkaantumiset tainneet pari viime kautta pilata aika lahjakkaasti. Äkkipikaseltaan muuten vaikuttaa isokokoisemmalta Taipalukselta.

Järvinen ei sitten kyllä sano yhtään mitään. Ilmeisesti tonne alaketjujen sentteriosastolle halutaan vähän kookkaampaa sakkia ja sen takia Hämäläiset tippumassa pois kyydistä?
 

Portier

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, HIFK
Viime vuoden puolella 5.9 kun pelattiin tämä SaiPa - KooKoo harjoituspeli Imatralla, niin lämmittelyn aikana kuin myös pelinkin aikana kyllä Lappalainen erottui joukosta ainakin omiin silmiini. Silloin tykästyin hänen pelaamiseen ja se lämäri, se on kyllä kova :)
 

Pedro 71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Viime vuoden puolella 5.9 kun pelattiin tämä SaiPa - KooKoo harjoituspeli Imatralla, niin lämmittelyn aikana kuin myös pelinkin aikana kyllä Lappalainen erottui joukosta ainakin omiin silmiini. Silloin tykästyin hänen pelaamiseen ja se lämäri, se on kyllä kova :)
Samaa mieltä, ko. pelissä oli KooKoon paras pakki ja jäi mieleen myös siitä, että liikkui isoksi mieheksi tosi hyvin. Flinckin jatko hyvä, koska paransi peliään kevätkaudella syksyyn verrattuna todella paljon, kaipa tälle Järviselle sitten jotain käyttöö on, ei oo kaverista mitään hajua. No jospa sieltä vielä isompia vonkaleita alkaa toukokuun aikana jäädä haaviin ja esim. ulkolaisia soppareita ei ole vielä julkistettu ketään(pl.Bernard) ja verkot on varmasti vesillä. No luotetaan Anttiin ja odotellaan uusia sainauksia, koska eihän tolla rosterilla vielä kovin pitkälle pötkitä.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sellaisia uutisia. Flinck ansaitsi jatkonsa kevätkauden otteillaan. Lappalainen ihan ok haku, kamppailemaan paikoista pelaavaan kokoonpanoon. Huhtanen pidempi projekti, joka kannattaa katsoa, ensi kaudella varmaan pääosin muualla kuin liiga-SaiPassa. Järvinen sitten tuo leveyttä sentteriosastolle(oliko tälle enää tarvetta, kun Flinck jatkaa?).

Jos näistä kevään värväyksistä jotain sanoisi, niin ei niistä mitään kauheaa imua SaiPaan voi päätellä. Ei noista varmaan ole hirveästi tarvinnut kilpailla kenenkään kanssa.
 

sergo91

Jäsen
Nyt on kyllä esitettävä yksi kysymys: Mitä tekevät, tai mihin menevät veljekset Roope ja Rasmus Hämäläinen, sillä näyttää siltä, että hyökkäyksestä ei puutu enää kuin ne kovimmat syömähampaat?
Omat pojat ja parhaat pelivuodet edessäpäin ja ei sopimuksia, onko edessä seuran vaihto vai urat katkolla, suuresti ihmettelen?

SaiPa A-junioreiden kokoonpano*

Ainakin nuorempi eli Rasmus näköjään jatkaa SaiPan a-junioreissa. Sopimus tilanteesta ei ole tietoa. Olisiko Roopen kohdalla niin että lähtee hakemaan lisää vastuuta jostain muualta? Kausi Mestiksessä ei varmaan tekisi huonoa, jos saisi vähän enemmän kiekollista vastuuta.

A-junioreiden kokoonpanossa myös sellainen mielenkiintoinen asia että ensi kaudella näyttäisi olevan erittäin omavarainen kokoonpano. Ainut pelaaja, joka tulee muualta on Bluesin junioreista tuleva Joel Pyykkönen. Kilpailukyvystä ei sen suurempaa tietoa, mutta onhan se mukava että siellä on niitä Lappeenrantalaisia poikia tulosyksiköissä.

*Linkki vie SaiPan sivuille
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Toisesta ketjusta ryöstetty:
Matti Järvinen jatkaa uraansa Saimaan rannalla. Millaisesta jantterista on kyse, kun ei itselläni ole mitään mielikuvaa kyseisestä pelaajasta?
Järvinen on nyt sellainen tavallinen tunnollinen yleispelaaja. Bluesissa on pelannut lähinnä puolustavana sentterinä ja hoitanut sen homman ihan ok. On ilmeisesti aika sympis kaveri siviilissä kun osa faneista aina vaatii hänelle kunnon näytönpaikkaa vaikka näytöt ei aina siihen ole riittänyt. Itseä kaverissa on aina ärsyttänyt se että ei ole oikein käyttänyt kokoaan hyväkseen vaikka raamit on hyvät. On kuitenkin pelannut Mestistä tollasella melkeen piste per peli vauhdilla joten voi olla että puhkeaa kukkaan Saipassa.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Jos näistä kevään värväyksistä jotain sanoisi, niin ei niistä mitään kauheaa imua SaiPaan voi päätellä. Ei noista varmaan ole hirveästi tarvinnut kilpailla kenenkään kanssa.

Ehkä homma on niin päin, että näiden mattijärvisten ja potentiaalisten divarimiesten kiinnostus tulla SaiPaan on mahdollistanut sen, että SaiPa on päässyt valitsemaan isosta tarjokkaiden joukosta Tirkkosen pakettiin parhaiten sopivat yksilöt. Eikä palkkakaan varmasti ole mottipäinen, mitä nyt optiovuodelle varmasti on pieni korotus kirjattu. Näin säästyy rahaa niihin ykköskorin hankintoihin.

Osa projekteista menee aina pieleen, mutta se kuuluu pelin henkeen. Ja joku hankinnoista voi olla uusi Jarno Koskiranta.

A-junioreiden kokoonpanossa myös sellainen mielenkiintoinen asia että ensi kaudella näyttäisi olevan erittäin omavarainen kokoonpano.

Tämä kuullostaa hyvältä! UK-areena otettiin käyttöön lokakuussa 2010, eli Lappeenrannassa on ollut hyvät harjoitteluolosuhteet neljän talven ajan. Tämän luulisi parin vuoden sisällä näkyvän SaiPan liigajoukkueesta paikkaa hakevien omien poikien lukumäärän kasvamisena ja laadun paranemisena.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös