SaiPa kaudella 2014–2015

  • 779 835
  • 2 817

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No juu, hyviä pointteja Zolomy, mutta harmittavan köykäiseltä tuo puolustus näyttää tuossa muodossa. Ei voi mitään. Kaipaisin sinne kyllä kokoa ja fyysistä vääntövoimaa lisää...

No, katsotaan mihin suuntaan kehittyy.
 

viivamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Greenbay Packers
Kauppinen nimenä voi kuulostaa kovalta, mutta todellisuudessa Kauppisen loukkaantumishistoria huomioonottaminen ja viime vuosina pienentynyt kiekollinen rooli = tämä ei meikäläisessä hurraahuutoja herätä. Kiekollinen liideri ei voi olla missään tapauksessa Kauppinen.

Muutoin alkaa jänskättämään sopimusuutiset. Milloin kuullaan?!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mahtava uutinen! Odotettu toki, mutta hienoa saada ihan täysi varmistus. Toivon mukaan osuu kiinnostava lohko SaiPan kohdalle.
 

lappee

Jäsen
Eiköhän tuo CHL-liigaan osallistuminen ollut varmaa jo ennen virallista ilmoittautumista. Tuskin tuosta edes olisi voinut kieltäytyä.

Joukkueen rakennus siellä Lappeenrannassa on vielä kesken ja hirveä huoli joukkueesta on siis, että minkälainen siitä tulee. Viime kauden joukkueeseen hankittiin Patrick Davis 5.7.13 ja Ryan Glenn 23.5.13. Herrat olivat niitä ykköskorin miehiä joten en olisi tässä vaiheessa tippaakaan huolissaan.

Uskon vahvistuksia tulee ja varmasti joukkueesta tulee kilpailukykyinen. Tosin ensi kausi tulee varmasti olemaan vaikea kun joukkue uudistuu jälleen kerran perusteellisesti. Voisiko alkaa puhumaan 2-vuotisesta projektista?

CHL-tuo varmasti potkua lisää niin pelaajistoon kuin toimistonkin tekemisiin. Salcido, Glenn, Spang, Cutta nelikosta, jos kaksi pelaa siellä ensi kaudella niin hyvä. Itse liputan Spangin ja Cuttan jatkojen puolesta. Mutta odotellaan ihan rauhassa. Varmasti uutisia on luvassa vielä ennen kesälomien alkua.
 

Piku24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim Ducks
SaiPa on viime vuosina nostanut itsensä Suomen kiekkokartalle, mutta nyt SaiPa nostaa itsensä Euroopan kiekkokartalle! SaiPa näyttää Kärppien kanssa koko Euroopalle mitä suomilätkä on.
 

ahal

Jäsen
Uskon vahvistuksia tulee ja varmasti joukkueesta tulee kilpailukykyinen. Tosin ensi kausi tulee varmasti olemaan vaikea kun joukkue uudistuu jälleen kerran perusteellisesti. Voisiko alkaa puhumaan 2-vuotisesta projektista?

CHL-tuo varmasti potkua lisää niin pelaajistoon kuin toimistonkin tekemisiin. Salcido, Glenn, Spang, Cutta nelikosta, jos kaksi pelaa siellä ensi kaudella niin hyvä. Itse liputan Spangin ja Cuttan jatkojen puolesta. Mutta odotellaan ihan rauhassa. Varmasti uutisia on luvassa vielä ennen kesälomien alkua.
Juu, eiköhän joukkue ole vähintään männä kauden tasoa, luultavasti kovempikin. Siihen on nyt kaikki edellytykset hyvän kauden jälkeen. Mutta ainahan kaikki ei voi ihan 100-prosenttisesti onnistua.

Projektien pituudesta en osaa varmasti sanoa, mutta sellainen mielikuva on, että Tirkkosen aloittaessa pari vuotta sitten katseet olivat jo useamman vuoden päässä. Menestystä rakennetaan vaihe vaiheelta. Siksi en näe tarvetta puhua vain 2-vuotisesta projektista, paremminkin "Tirkkosen projektista", joka kestää vielä toiset pari vuotta. Peksillä on ollut sellainen tapa sekä pelaajana että koutsina. Homma katsotaan loppuun asti.

Pakeista Spang on toivelistalla ykkönen, Glenniä "viedään" Pelsuihin ja Cuttaa Turkuun. Salcidon nykyarvosta ollaan montaa mieltä, ja hankalaa olisi itsekin asiaa päättää. Se on selvää, että kokoa ja kokemusta alakerta kaipaa.

Edit. Päättyneen kauden joukkueesta jatkaa reilu puolet (ml. pari vähän pelannutta junnua).
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tosin ensi kausi tulee varmasti olemaan vaikea kun joukkue uudistuu jälleen kerran perusteellisesti.

Tässä vaiheessa viime kaudella pelanneista 14:sta on sopimus, ja ilmeisestikin muutaman kanssa vielä neuvotellaan.

Tosiaan noita vaikeita kausia on aikaisempina vuosina ollut jonkin verran, mutta silloin toiminta ei ole ollut kovinkaan tavoitteellista, nyt heikkoja palasia on oleellisesti vähemmän.

Monellakin seuralla on ollut tavoitteena vakiinnuttaa paikka liigan top6:ssa mutta ei niitä kestosuorittajia kovin montaa tule mieleen, JYP ehkä lähimpänä sitä viime vuosina.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
SaiPa on viime vuosina nostanut itsensä Suomen kiekkokartalle, mutta nyt SaiPa nostaa itsensä Euroopan kiekkokartalle! SaiPa näyttää Kärppien kanssa koko Euroopalle mitä suomilätkä on.
Myöhässä ovat sillä JYP kävi jo joulukuussa näyttämässä ja voitti samalla koko ET-lopputurnauksen. Toki CHL on vähän eri asia mutta Eurooppa tietää jo jotain.

SaiPan kannattajille vähän informaatiota Salcidon "nykytasosta". Viime kaudella ei ainakaan sopeutunut kovinkaan hyvin JYPin sekamelskaan mitä Virtanen kutsui reagointikiekoksi. Ei siihen sopeutunut oikein kukaan mukaan. Silti, "Silakka" teki aika amatöörimäisiä virheitä joka saattoi johtua vain pääkopasta eli itseluottamuksen horjumisesta. Hän ei ehkä ole enää se ykkösparin pakki mitä oli aikaisemmin SaiPassa mutta varmasti pysyy vielä vauhdissa mukana. En itkisi perään jos meiltä lähtisi takaisin "Suomen kotiinsa" SaiPaan.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Se on selvää, että kokoa ja kokemusta alakerta kaipaa.

Näin on. Itse olisin marssijärjestyksestä sitä mieltä, että kiekollinen osaaminen ja kokemus pitäisi saada hoidettua ensisijaisesti. Kyllä siellä yksi iso ja ilkeä isäntäkin tietysti tarvitaan, mutta sellaisen hankkimisen kanssa ei tarvitse pitää niin kovaa kiirettä. Jakub Cuttan tyylisiä kavereita on varmasti helpompi kaivaa markkinoilta, kuin Tirkkosen sabluunaan hyvin istuvaa kiekollista pakkia.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Ei näy eliteprospectsissa missä on pelannut ja olisiko tuttu Richard Demen-Willaume vapaana paikkailemaan Pärren puuttumista?
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikael Kuronen vetää 17:lla, joten Toporowskia emme tule näkemään.

Kurosen numero on täsmentynyt 78:ksi, joten Topolle on vissiin kuitenkin sorvattu suora 3+2 pahvi pelaajan optiolla. Kurrin paluuseen en usko, koska valokuvissa on ollut aikas tuhdissa kunnossa.

Tapparan riveissä vetää tai veti eräs Niämine, jonka optiota seura ei käyttänyt. Tervetuloa Neemo kotiin!
 

ahal

Jäsen
Kurosen numero on täsmentynyt 78:ksi, joten Topolle on vissiin kuitenkin sorvattu suora 3+2 pahvi pelaajan optiolla. Kurrin paluuseen en usko, koska valokuvissa on ollut aikas tuhdissa kunnossa.

Tapparan riveissä vetää tai veti eräs Niämine, jonka optiota seura ei käyttänyt. Tervetuloa Neemo kotiin!
En tiedä, kelle #17 on varattu, mutta kotimaisissa tän hetken jengeissä on vähän ko. numerolla pelaavia. Varteenotettavia ja kiinnostavia vain TPS:n Kumeliauskas ja Kärppien Pyörälä. Ensin mainittu jatkaa Turussa ja toinen suurella todennäköisyydellä Oulussa, ellei sitten ulkomaat (KHL) vie. Sopimuksen pituudesta en tiedä.

Topo toimi männä kaudella apuvalmentajana NCAA-liigassa College of the Holy Crossin joukkueessa. EP:n mukaan Topolla on kieltämättä muhkeat pistesaldot uransa ajalta: aloitti 1990 32 pisteellä ja samalla määrällä lopetti 2013 pelaajavalmentajan roolissa. SaiPassa 2009: 46 p ja 107 min, 2010: 42 p ja 111 min. Tasaista työtä. Myös jäähyminuutit herättävät kunnioitusta: parhaimmillaan 235 min kaudessa ja useimmiten yli 100 min.

Kieltämättä Topo oli viihdyttävä pelaaja ja kiva kun pari kautta sputnikeissakin surfaili. Mutta ei taitaisi enää sopia millään Peksin pelikirjan väliin.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei näy eliteprospectsissa missä on pelannut ja olisiko tuttu Richard Demen-Willaume vapaana paikkailemaan Pärren puuttumista?

En tiedä pelasiko RDW missään viime kaudella. Ja jos näin oli niin se nyt ei ole kovin hyvä merkki :) Tosin RDW oli pelaaja josta tykkäsin ja olisi sopinut mun SaiPaani jos ylipäätään pelaisi ja olisi kunnossa. Ei kyllä ole Savilahden korvaaja. Enemmänkin Pukan.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Tässä valmis rosteri, jolla voitaisiin lähteä pettymykseen päättyneestä kaudesta viisaastuneena uuteen. Scouttailin Tuomenoksalle meijän poikien näköiset vapaat pelaajat, jolla ei vielä julkistettua sopimusta ole ensi kaudelle.

Tavi-Koho-Mankinen
Machacek-Tessier-Spina
Venäläinen-V.Hämäläinen-Jokinen
Leivo-Flinck-Pitkänen
Kuronen, Suutari, Toivanen, R.Hämäläinen, Zboril, Jääskeläinen...

Kauppinen-Spang
Maalahti-Ahonen
Eddy-Riikola
Backman, Huhtanen

Viime kaudesta viisastuneena leveyttä sentteriosastolle alusta asti. Ei ehkä kylläkään hillot riitä ihan tällaiseen, mutta tuossa hahmotelmia minkälaisia pelaajia haluaisin tärkeille paikoille. Machacek ja Eddy toisivat fyysisyyttä koviin vääntöihin esim. Tapparaa vastaan.

Glenniä tulee vielä ikävä, ja hauista tarvitaan ehdottomasti takalinjoille. Sieltä lähtee Glenn, Savilahti-Nagander, Cutta ja asenteessa kaikille pärjäävä Taipalus, eli käytännössä kaikki oman maalinedustan siivoajat muille maille.

Spina ansaitsee jatkon. Oli pleijareissa ajoittain erinomainen ja meidän rosteri tarvitsee jatkuvuutta. Välieräjoukkueen ratkaisuosastosta ei ole kohta muuta jäljellä, kuin Markkanen ja ykkösketju.
 
Viimeksi muokattu:

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toivanen, Hämäläiset, Zboril, Jääskeläinen...

Huh, on kyllä aikamoinen pommi pistää Ville ''A'' Hämäläinen poppariosastolle.

Ohessa Villen statsit: RS 57 ott 8+5, plusmiinus +9 ja PO 13 ott 2+2 plusmiinus -1. Mielestäni hyvät statsit kun ottaa huomioon että 3. kenttä pelaa yleensä vastustajan ykköskenttää vastaan. Esim. myös hyvän runkosarjan pelannut Flinck hävisi pleijareissa täysin kuvasta kun taas Ville piti tasonsa. Plusmiinus -1 ennakolta paljon kovempia JYPia ja Kärppiä vastaan on kova saavutus.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tavi-Koho-Mankinen
Machacek-Tessier-Spina
Pitkänen-Kuronen-Jokinen
Leivo-Flinck-Suutari
Toivanen, Hämäläiset, Zboril, Jääskeläinen...

Kauppinen-Spang
Maalahti-Ahonen
Eddy-Riikola
Backman, Huhtanen
Pitkälti tuon suuntainen rosteri voisi olla. Sentteriosastoon tarvitaan 1-3 nimeä riippuen jatkaako Flinck ja suunnitellaanko Kurosesta sentteriä vai laituria. KooKoossa taisi pelata kuitenkin laidalla. Laidalle voisi vielä mahtua lisäksi ainakin Venäläisen tyyppinen(mites Koskenkorva, jos Venu ei jatka) kokenut kettu. Junnuosaston pelipaikat kuitenkin pääasiassa muualla kuin edustuksen mukana. Puolustukseenkin kaipailisin leveyttä enemmän yhden pakin verran, en jakaisi Maalahdelle ja Ahoselle automaatiopaikkoja pelaavaan kuusikkoon, vaan kilpailua pelipaikoista tarvitaan.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
...suunnitellaanko Kurosesta sentteriä vai laituria. KooKoossa taisi pelata kuitenkin laidalla.

Laitaan laittaisin Kurosen. Olisi ihan hyvä jos olisi rosterissa laitahyökkääjiä, jotka pystyisivät tarvitaessa pelaamaan myös keskellä. Kun ei koskaan voi tietää minkä pelipaikan miehiin loukkaantumissuma iskee.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Huh, on kyllä aikamoinen pommi pistää Ville ''A'' Hämäläinen poppariosastolle.

No, en noita ketjukoostumuksia nyt ollut lyömässä lukkoon, mutta hyvä pointti kyllä ja laitoin siun mieliksi Vilin kolmosen keskelle. Etenkin, kun unohdin täysin Venäläisen ja tuo loppukauden kolmosketju olisi takuuvarma ratkaisu tulevalle kaudellekin. Venulle siis ehdottomasti jatkoa.

Lähinnä idea tuossa oli, että kyllä SaiPa tarvitsee noita liigakelpoisia senttereitä tarpeeksi kokoonpanoonsa. Montas peliä viime kaudella pelattiin jokaisen sentterin ollessa kunnossa?

Niinpä niin. Pelejä tulee ihan varmasti kaikille sopimuspelaajille taas, etenkin kun joukkueen pelityyli on niin tinkimätön. Helvetin hyvä, jos ensi kaudella ei olisi loukkaantumisia juuri ollenkaan ja vain rotaation takia joku joutuisi huilaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Fremont

Jäsen
Tessier olisi mukava haku, allsvenskanista toinen katsastamisen arvoinen pelaaja lienee Eliteprospects.com - Jason Gregoire. SaiPamaisia asenteella eikä kukkarolla pelaavia rosteri kaipaa, toki joku Davisin kaltainen ehkä muualla aavistuksen epäonnistunut "tähti" tuomaan taitopuolta.

Mikäli Flinck ei jatka, korvaajaksi saattaisi sopia Henri Tuominen, joka joutui Turussa vetämään pari alamittaista junnua laidoillaan muutaman minuutin peliajalla. Kouvolassa sujui tyylikkäämmin kolmosketjun puolustavampi rooli, mutta pisteitäkin pystyy tekemään. Liike, sijoittuminen, ja vetokin ihan hyvää tasoa kunhan ei joudu koko ajan paikkaamaan laitureiden koomailua.
Eliteprospects.com - Henri Tuominen
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei siinä mitään, Kauppinen voisi olla ihan hyvä hankinta. Lähtökohtaisesti odotukset kannattaa kuitenkin pitää sillä tasolla mitä 35 -vuotias puolustaja on tehnyt lähikausina, eikä niitä vuosia milloin kaveri kirmasi parikympisenä liigajäillä.
Kauppisen pisteet per peli runkosarjassa ovat uran kovimmat kahdelta viime kaudelta. Tälläkin kaudella hyvät pisteet sekaisin olleessa KalPassa. Tapparassa ei ollut kärkipakin ruudussa, mutta pelasi kai ihan hyvät pleijarit. Ja pari edellistä kautta KalPassa ollut tilastojen valossa suvereenisti ykköspakki ja tilastothan ei valehtele. Minulle Kauppisen tulo SaiPaan kelpaisi erittäin hyvin, mutta eipä nämä huhutut nimet yleensä ole osuneet.
 
Viimeksi muokattu:

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Kauppinen olisi varmasti SaiPalta hyvä hankinta. Tai no, ainakin runkosarjaa varten Kauppinen on todella hyvä puolustaja, playoffeista en ole ihan niin varma koska massaa ja kokoahan Markolla voisi olla enemmänkin. Ei mikään varsinaisen "kova jätkä" saati luuta oman maalin edessä. Hyvä kiekollinen puolustaja, osaa tehdä maaleja ja antaa hyviä syöttöjä, toimi KalPassa eräänlaisena johtohahmonakin välillä. Olisin ihan mielelläni nähnyt jatkavan Kuopiossa vielä ainakin kauden, vaikka ikää alkaakin jo olla. Kauppinen on myös sen luokan nimi liigaan, että voisi vanavedessään houkutella lisääkin menestyneempiä kavereita Lappeenrantaan... jos siis sellaisia sinne haluatte : )
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös