Sähköautoilu

  • 587 314
  • 5 291

sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kannattaa ihan itsekin perehtyä sähköautojen akkuihin, minkä kokoisia ovat. Kulutukset on luokkaa 15-25kwh vauhdista ja lämpötilasta riippuen. Edullisinta on ladata omasta tolpasta, jos se on mahdollista tai asuu omakotitalossa. Omalla sähkösopparilla tyhjän akun täyteen lataus siirtomaksu huomioituna maksaa noin 10€ ja sillä ajaa sen 300-450km.
Siinähän se just on kun niitä on miljoonaa erilaista. Kts edellinen viestini. :D
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Sähköautoilussa pitää muistaa, että pidempien matkojen ajo ei hirvittävästi ole halvempaa kun pieniruokaisella polttiksella. Edullisuus perustuu pääasiassa tuohon kotilataukseen ja sitä kautta ajaminen on todella paljon edullisempaa. Luokkaa 2€/100km.

Otetaan esimerkiksi yleisin sähköauto. Eli Tesla Model Y. Hyvänä päivänä maltillisella ajolla se 500km täydellä akulla on tehtävissä. Akun koko taitaa olla noin 80kwh. Realistinen range kuitenkin asettuu siihen 400 kilometrin luokkaan. Talvella 250-300 on realistinen arvio. Ja ennen kuin minut kivitetään, niin pitää mainita, että ajoprofiili lopulta ratkaisee todella paljon, mutta nuo voisi olla keskivertoautoilijan lukemia.

Jos kyseessä on tässä MY LR, kyllä kesällä ajat nimenomaan matka-ajoa vaikka miten päin yli 400 km yhdellä lataussyklillä, samoin talvella yli 300 km, vaikka olisi suksiboksi katolla.

Kahden latauksen väliä tietysti et, kun ei noilla ajeta 100 % -> 0 %, mutten ainakaan Suomen oloissa keksi miten sitä autoa pitäisi polkea, että saisi kulumaan kesäkelissä matkassa yli 20 kWh/100 km (akun hyötykoko on 81 kWh). Maantiekulutus on kuitenkin lähempänä 15 kWh/100 km kuin 20 kWh/100 km.

Auton kokoon nähden myös matka-ajo (Suomen lataushinnoilla, Ruotsi ja Saksa ovat aika eri juttu sitten) on kyllä huomattavan edullista sekin.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä moderni retroklassikko himottais:


Kokemus kuitenkin on osoittanut että kyseinen patterikotelo on aivan liian pieni, kuten nykyinen Clio.

Kokeilemalla tietysti selviäisi, mutta ei ole Andy-tyyliin kolkyt donaa aina taskus.
Muutama bongattu liikenteessä ja onhan toi tyylikäs retrohenkinen auto.
 

Jokeri70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tässä Volvo-artikkelissa on pakko olla joku suomennokseen liittyvä käpy. Sähköauton hiilijalanjälki on 70% suurempi kuin vastaavan polttisauton, sillä akku muodostaa 30% hiilijalanjäljestä. Ei toimi nämä luvut.
Sähköisen XC40 valmistuksen hiilijalanjälki on 70% suurempi kuin polttomootorisen mallin. Minun mielestä tässä ei mainita erikseen akun osuutta, muuta kuin suurimpana yksittäisenä tekijänä?
Tämähän on jo vanha tieto, ja aikanaan monissa medioissa uutisoitu.
Tekniikan Maailmassa mm. Siellä se on nytkin uskoakseni maksumuurin takana.
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kahden latauksen väliä tietysti et, kun ei noilla ajeta 100 % -> 0 %, mutten ainakaan Suomen oloissa keksi miten sitä autoa pitäisi polkea, että saisi kulumaan kesäkelissä matkassa yli 20 kWh/100 km (akun hyötykoko on 81 kWh). Maantiekulutus on kuitenkin lähempänä 15 kWh/100 km kuin 20 kWh/100 km.
Normaalissa olosuhteissa toki ei helposti mene yli 20kwh kulutuksen, mutta ei se kuitenkaan ihmeitä vaadi. Kun nopeus ylittää 100km/h niin kulutus menee tuonne 20/kwh ja siihen vastatuuli tai vähän kovempi sade niin ollaan jo yli. Talvella taas loskassa kulutus hyppää heti paljon suuremmaksi. Eli näitä muuttujia myös löytyy, niin siksi oma arvio on vähän alhaisempi.
 

Ville27

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Red Wings
Kertokaas kundit ja kundittaret mitä ylivoimaisesti parempaa sähkäreissä on verrattuna polttiksiin? Jos nyt jätetään ne kaikkein ilmeisimmät itsestäänselvyydet pois, eli polttiksen laajempi huoltojen tarve.
4v kokemuksella Model 3:lla seuraavanlaisia kokemuksia "bensalenkkarilta" sähkö vs. polttis.

+polttoainekuluissa minun ajolla n. 3500€/vuosi säästöä (95% kotilatausta)
+käytön vaivattomuus kaikin puolin, auto aina valmis starttiin, oli sitten -30 tai +30 lämpötila
+riittävä suorituskyky (Model 3), hienosti pärjää rata-ajossakin nopeassa autoryhmässä, jos tuo jollekin jotain merkitsee

-parin viime vuoden kova arvonalenema
-pähkäily, pitääkö perustakuun yli vai vaihtaako uudempaan, korjaukset takuuajan ulkopuolella kalliit
-joutuu viikoittain miettimään, millaisen harrasteauton tuon rinnalle ottaisi, kun sähkö lopulta todella "tylsä"

Nämä ajatukset yleisesti sähköstä, toki eri autoilla sitten omat ominaisuutensa erikseen. Tässä viikon ajellut vuokra EX30 Volvolla ja jos tuo olisi ainoa kokemus sähköautoilusta, niin mielummin ajelisin vaikka 20v vanhalla polttiksella, kuin tuolla.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Normaalissa olosuhteissa toki ei helposti mene yli 20kwh kulutuksen, mutta ei se kuitenkaan ihmeitä vaadi. Kun nopeus ylittää 100km/h niin kulutus menee tuonne 20/kwh ja siihen vastatuuli tai vähän kovempi sade niin ollaan jo yli. Talvella taas loskassa kulutus hyppää heti paljon suuremmaksi. Eli näitä muuttujia myös löytyy, niin siksi oma arvio on vähän alhaisempi.

Ei satasen vauhdissa MY kuluta lähellekään 20 kWh normaalilla kelillä ei-talvella, ei edes motarivauhdissa. Edelleen se 15 on lähempänä. Aivan liian korkeita kulutusarvioita ilman suksibokseja jne., senkin kanssa pakkaskelillä ajaa alle 25 kWh talvella (jolloin siis nominaalinen range on melko tarkka 350 km).
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko mitään arvioita/tutkittua tietoa meneekö täyssähköautojen arvonalenemat lineaaristi muiden autojen kanssa? (bensa, diesel, hybris). Lähinnä että mikä kyykkää eniten.
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Lähinnä että mikä kyykkää eniten.
Vaikea näitä ennustaa. Sähköautoissa arvonalenema oli hetken onnetonta, kun saatavuudessa oli ongelmia. Nyt uusien autojen kysyntä laskenut ja kiinalaiset kilapilee hinnalla, niin valmistajat öaskeneet uusien hintoja. Eli viimeisen parin vuoden aikana sähköautojen hinnat laskeneet ehkä suhteessa enemmän.

Pitkässä juoksussa jakeluvelvoite tulee nostamaan polttoaineen hintoja, joka taas vaikuttaa polttisten kysyntään. Ja jos sähköauton myytit murtuu, niin polttisten kysyntä luultavasti laskee tulevaisuudessa.


Hybrideissä ehkä isoin uhka on tuo akkujen kestävyys, jos Kokkolan autohuollon kokemukset pitää paikkaansa, niin hybridien akkujen kilometrikesto on heikohko ja niiden akut kuitenkin kalliita kapasiteettiin nähden. Se voi romuttaa niiden kysyntää.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Kertokaas kundit ja kundittaret mitä ylivoimaisesti parempaa sähkäreissä on verrattuna polttiksiin? Jos nyt jätetään ne kaikkein ilmeisimmät itsestäänselvyydet pois, eli polttiksen laajempi huoltojen tarve.

Itse olen pitänyt oman siviiliauton dieselinä oikeastaan kahdesta syystä:

Oman dieselin kulut ovat 6-7 € /100 km, joten hankintahinnat ja arvonalenemat huomioiden oman sähköauton hankinnassa ei ole mitään järkeä. Ainoastaan jatkuvalla kotilatauksella edullisella ja toimivalla käytetyllä sähköautolla asiaa voisi harkita.

Sähköautojen vakionopeudensäätimien ja kaistavahtien ominaisuudet ovat Suomeen täysin järjettömiä. Vaikka nämä napsauttaa pois päältä, ovat ne kohta taas uudelleen toiminnassa. Autot tekevät äkkijarrutuksia, täristävät rattia jne. Sitten vielä omistajat selittävät tiettyjen mallien kohdalla, että hän ajaa ilman vakionopeudensäädintä, koska eihän sitä tarvita. Tähän paljon kirosanoja, jos ostat arvokkaan auton ja siinä on tärkeitä ominaisuuksia jota et voi käyttää, niin älä nyt hyvä ihminen selitä asiaa auton hyväksi. Paska mikä paska.

Ja ehkä akun säästäminen moottoritiellä ja alle 120 km/h ajaminen ei ole oma juttu. Kun se säästö alinopeudessa on niin valtava ja lataustarve vähenee huomattavasti.
 
Viimeksi muokattu:

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Hybrideissä ehkä isoin uhka on tuo akkujen kestävyys, jos Kokkolan autohuollon kokemukset pitää paikkaansa, niin hybridien akkujen kilometrikesto on heikohko ja niiden akut kuitenkin kalliita kapasiteettiin nähden. Se voi romuttaa niiden kysyntää.

Kokkolan autohuollon videoista on selvästi havaittavissa ainakin yhden merkin oleellinen aliedustus akkuvioissa. Toyota on siis mainittuna erittäin harvoin ja kyseessä lienee kuitenkin se kaikkein yleisin ja pitkäaikaisin hybridi Suomessa.

Eihän tämä toki mitään takaa, mutta laittaa miettimään, josko muilla valmistajilla olisi tekniikka heikommalla tasolla.
 

Jokeri70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onko mitään arvioita/tutkittua tietoa meneekö täyssähköautojen arvonalenemat lineaaristi muiden autojen kanssa? (bensa, diesel, hybris). Lähinnä että mikä kyykkää eniten.
Onhan näitäkin yritetty analysoida.



Vanhat lainalaisuudet kuitenkin pätevät, eli kun ne sähkärit kuitenkin ovat melko hinnakkaita, jopa kalliita suorastaan, arvonalenemakin on reipasta uudesta autosta puhuttaessa. Mutta kun verrataan vastaavan hintaiseen polttikseen, huomataan seteleiden lentävän tuuleen yhtälailla.
Plugari taitavat tällä hetkellä olla se heikoin arpa.

Viime vuosina on tosin ollut paljon muuttujia jotka ovat sekoittaneet näitä laskelmia pahasti, eihän esim. tuo 2022 vuoden tilanne jossa käytettyjen sähkärien hinta nousi uuden tasolle ollut terve tilanne markkinoilla.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Sähköautojen vakionopeudensäätimien ja kaistavahtien ominaisuudet ovat Suomeen täysin järjettömiä. Vaikka nämä napsauttaa pois päältä, ovat ne kohta taas uudelleen toiminnassa. Autot tekevät äkkijarrutuksia, täristävät rattia jne. Sitten vielä omistajat selittävät tiettyjen mallien kohdalla, että hän ajaa ilman vakionopeudensäädintä, koska eihän sitä tarvita. Tähän paljon kirosanoja, jos ostat arvokkaan auton ja siinä on tärkeitä ominaisuuksia jota et voi käyttää, niin älä nyt hyvä ihminen selitä asiaa auton hyväksi. Paska mikä paska.
Tosiaan toiminta on ihan samaa monissa ajoavustimissa riippumatta käyttövoimasta. Ja jos menee essonbaarista vähän tarkempiin faktoihin, niin perinnemerkit eivät tee Teslan haamujarrutuksia tai muita "ominaisuuksia". Mutta jos nyt ostat uuden vm 2024-> auton niin täysin samat pimputukset nopeusvaroituksista on kaikissa. Tai muutkin holhoamiset. Esimerkiksi omasta autosta on BMW:llä ihan vastaava versio eri tekniikalla ja avustimet on samoja. Ainoa, ero että sähkössä jotkut jutut ovat vain monipuolisempia johtuen sähkövoimalinjasta ja ne voi valita haluaako pitää päällä vai ei ja millä "voimakkuudella". Ja joitain asioita on vain sähkössä, kuten esijäähdytys. Eli varusteiden, avustimien tai turvaominaisuuksien suhteen on aikalailla samassa veneessä, ajoi millä käyttövoimalla tahansa. Joillekin tuo on sitten hyvä tai huono asia, kuten uusi auto yleensäkin kun ennen oli kaikki paremmin. Ja merkkien välillä on eroja miten tietyt asiat pysyvät muistissa tai saa pois miten kätevästi. Mutta se ei ole edelleenkään sähkövoimalinjasta riippuvainen juttu.
 
Viimeksi muokattu:

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Kokkolan autohuollon videoista on selvästi havaittavissa ainakin yhden merkin oleellinen aliedustus akkuvioissa. Toyota on siis mainittuna erittäin harvoin ja kyseessä lienee kuitenkin se kaikkein yleisin ja pitkäaikaisin hybridi Suomessa.

Eihän tämä toki mitään takaa, mutta laittaa miettimään, josko muilla valmistajilla olisi tekniikka heikommalla tasolla.
Toyotan hybriditekniikkaa on kehitetty varmaankin se n. 30-vuotta, joten hyvin luotettavaa alkaa tuon pajan tekniikka olemaan. Jossain oli tehty vertailua koneen komponenttimääristä jokunen vuosi sitten, niin Toyotalla komponentteja oli useita kymmeniä prosentteja vähemmän kuin kilpailijoilla. Toki varmaan muutkin merkit kehittyy, mutta Toyotalla on ollut merkittävä etumatka moneen muuhun verrattuna. Hondan hybridit ovat ilmeisesti myös saaneet hyviä arvioita.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
. Ja jos menee essonbaarista vähän tarkempiin faktoihin, niin perinnemerkit eivät tee Teslan haamujarrutuksia tai muita "ominaisuuksia".

Tämä nyt on näitä puolustuspuheenvuoroja, jossa totutusti vedetään mutkat suoriksi. Ihan olen itse ajanut VW-konsernin autolla, joka tekee täydellisen lukkojarrutuksen vakkarilla satasen vauhdissa. Ja ollut Mersun kyydissä, joka toimii vastaavasti. Töiden kautta on tarpeeksi vuosia ja autoja kerätä näistä kokemuksia.

Kiinalaisista uusista merkeistä en osaa sanoa, jos niissä asia olisi jotenkin paremmin.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Oman dieselin kulut ovat 6-7 € /100 km, joten hankintahinnat ja arvonalenemat huomioiden oman sähköauton hankinnassa ei ole mitään järkeä. Ainoastaan jatkuvalla kotilatauksella edullisella ja toimivalla käytetyllä sähköautolla asiaa voisi harkita.

Näinhän se on. Jos sulla on velaton auto, jossa kulut verrattain pienet, eihän siinä olekaan järkeä ostaa sähköautoa, ainakaan uutta, vaikka käyttökulut olisivatkin selvästi pienemmät. Hankintakulut kuitenkin syö tuossa tapauksessa ison osan tuosta edusta, mitä käyttökulut tuo. Jossain vaiheessa saattaa toki tulla tilanne eteen, että uutta autoa on vain katsottava ja siinä vaiheessa kannattaa tehdä ne uudet laskelmat.

Sähköautojen vakionopeudensäätimien ja kaistavahtien ominaisuudet ovat Suomeen täysin järjettömiä. Vaikka nämä napsauttaa pois päältä, ovat ne kohta taas uudelleen toiminnassa. Autot tekevät äkkijarrutuksia, täristävät rattia jne. Sitten vielä omistajat selittävät tiettyjen mallien kohdalla, että hän ajaa ilman vakionopeudensäädintä, koska eihän sitä tarvita. Tähän paljon kirosanoja, jos ostat arvokkaan auton ja siinä on tärkeitä ominaisuuksia jota et voi käyttää, niin älä nyt hyvä ihminen selitä asiaa auton hyväksi. Paska mikä paska.

En tunnista noita äkkijarrutuksia tai ratin täristyksiä lainkaan, vaikka kokemusta sähköautoilusta on kohta 4 vuoden ajalta. Vakkari on myös jatkuvassa käytössä, kuten myös kaikki muut turvallisuuteen liittyvät ominaisuudet. Järjettömiksi en noita sanoisi. Enkä myöskään sanoisi, että ovat vain sähköautoissa olevia ominaisuuksia.

Ja ehkä akun säästäminen moottoritiellä ja alle 120 km/h ajaminen ei ole oma juttu. Kun se säästö alinopeudessa on niin valtava ja lataustarve vähenee huomattavasti.

Ei ole munkaan juttu, siksi en sitä teekään, vaan ajan just samalla tavalla kuin bensakäyttöisellä aikanaan. Ero bensakäyttöiseen tulee siinä, että tankki, eli tässä tapauksessa akku, on aina aamuisin siinä 80%, kun auto heitetään illalla laturiin kotipihassa. Pidemmillä reissuilla kuskilta puutuu perse, ennen kuin akku loppuu autosta.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ihan olen itse ajanut VW-konsernin autolla, joka tekee täydellisen lukkojarrutuksen vakkarilla satasen vauhdissa.

4v Skoda Enyaqilla alla, eikä kertaakaan ole tällaista tapahtunut. Faijalla 2v VW Id.4 alla, eikä ole hänellekään tapahtunut.

Jos on ollut ennakoiva nopeus käytössä, niin vakkari kyllä hidastaa, kun nopeusrajoitus vaihtuu, mutta ei se lukkojarrutusta tee.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
4v Skoda Enyaqilla alla, eikä kertaakaan ole tällaista tapahtunut. Faijalla 2v VW Id.4 alla, eikä ole hänellekään tapahtunut.

Jos on ollut ennakoiva nopeus käytössä, niin vakkari kyllä hidastaa, kun nopeusrajoitus vaihtuu, mutta ei se lukkojarrutusta tee.

Itsellä oli ID.4 tuossa reilun vuoden alkupään softilla, ja "kaarrevaroitus" oli siinä erittäin tunnettu bugi. Voi olla, että uudemmissa se saatiin korjattua, mutta oli huomattavasti Teslan karttapohjaan perustuvia nopeusrajoitusten muutoksia yleisempi. Ja paljon esillä.
 

Watson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Arsenal
Kokkolan autohuollon videoista on selvästi havaittavissa ainakin yhden merkin oleellinen aliedustus akkuvioissa. Toyota on siis mainittuna erittäin harvoin ja kyseessä lienee kuitenkin se kaikkein yleisin ja pitkäaikaisin hybridi Suomessa.

Eihän tämä toki mitään takaa, mutta laittaa miettimään, josko muilla valmistajilla olisi tekniikka heikommalla tasolla.
Ford Kugassa on käsittääkseni sama tekniikka kuin Toyotassa. Molemmissa on vapaastihengittävä Atkinson-kierrolla oleva moottori kyljessä ja ratkaisu on nimenomaan tehty että sekä bensakone että sähkömoottori täydentävät toisiaan. Aika vähän näiden tekniikasta on kuullut ongelmia, eivätkä vie sähkön loputtuakaan pahasti bensaa. Suurin puute tässä ratkaisussa on että sitä ei saa nelivetona.

Aika moni automerkki on sen sijaan rakentanut jonkin olemassaolevan turbokoneen kylkeen sähköratkaisun, eikä kumpikaan näistä toimi optimaalisesti.

Hieman vierastan tätä sähkö- ja polttomoottorileirien keskinäistä kinastelu. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, eikä kumpikaan ole ongelmaton. Omassa taloudessa ajetaan kaikki kaupunki- ja lähiajot sähköllä ja pitkät matkat ja raskaat kärrynvedot sitten dieselillä. Sähköön voisin siirtyä noissa vetohommissakin, mutta kun 1500kg venepakettia ei yksikään sähköauto vedä kahtasataa kilometriä ilman välilatausta ja stressiä, niin näillä mennään.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Itsellä oli ID.4 tuossa reilun vuoden alkupään softilla, ja "kaarrevaroitus" oli siinä erittäin tunnettu bugi. Voi olla, että uudemmissa se saatiin korjattua, mutta oli huomattavasti Teslan karttapohjaan perustuvia nopeusrajoitusten muutoksia yleisempi. Ja paljon esillä.

Joo muistan tuon, mutta nyt en ainakaan itse ole kuullut, että olisi enää tapahtunut.

Itsellä Enyaqissa on ollut karttapohjaan perustuvia nopeuden muutoksia vain ylöspäin, eli 100 --> 120, mutta tosiaan mitään äkkijarrutuksia ei kohdalle ole osunut.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
4v Skoda Enyaqilla alla, eikä kertaakaan ole tällaista tapahtunut. Faijalla 2v VW Id.4 alla, eikä ole hänellekään tapahtunut.

Jos on ollut ennakoiva nopeus käytössä, niin vakkari kyllä hidastaa, kun nopeusrajoitus vaihtuu, mutta ei se lukkojarrutusta tee.

No niin, voit kokemuksesta esimerkiksi kertoa, miten näissä VW-konsernin sähkiksissä saa rattia repivän kaistavahdin pois päältä niin, ettei se tule aina uudelleen päälle? Kun vm. 2022 ID ja vm. 2022 Volkkarin polttis ovat esimerkiksi usein töissä rinnakkain ajossa. Toisessa kerran nappia painamalla se lähtee koko ajon ajaksi pois, toisessa ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös