Mainos

Run Forrest Run! – Jatkoajassa lenkkeilijöitä?

  • 592 859
  • 3 978

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Minua punttitreeni kehittää ihan uskomattoman tehokkaasti. On jopa vaikea uskoa, miten tehokkaasti. Tyypillistä on ollut, että jos käyn ensimmäisen kerran pitkään aikaan punttisalilla, niin seuraava juoksulenki kulkee samalla sykkeellä (noin 160) noin 20-30 sekuntia per kilometri kovempaa! Sykemittari näyttää keskisykkeen, joten mutulla ei ole menty. Mukahassuttelijoille mainitsen, että toki tuo on vain ensimmäisen punttitreenin vaikutus, sen jälkeen vaikutus on pienempi mutta kyllä se noin minuutin luokkaa per kilometri lenkkivauhtiin on jos kauden mittaan käyn puntillakin kuin mitä jos en käy. Kilpailuvauhtiin sitä minuuttia per km ei sentään ole mutta esim. 5 km:n kisan juoksen noin 1,5-2 min kovempaa jos kauden aikana käyn säännöllisesti puntillakin kuin jos en käy. Molempia tapoja on testattu. Tuo punttitreenien vaikutus juoksuun riippuu kai solujakaumasta, joten yksiselitteistä vastausta ei ole, että kannattaako puntteilla vaiko eikö.

Myös hypyt ja loikat ajavat saman asian mutta noissa hommissa paikat hajoavat helposti jos ei ole kutakuinkin "ammattilainen". Minä pompin ja loikin yhden talven ollessani iässä 18-19. Painoni nousi 7 kg, jalkoihin meni kaikki se paino. Kesällä juoksu kulki, ennätykset rikkoontuivat kaikilla matkoilla 60 metristä viiteen kilometriin. Muita matkoja en juossutkaan.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Kerran viikossa pitkä lenkki, kerran viikossa joku kovempivauhtinen lenkki ja muut hitaita palauttavia tms. peruskestävyyslenkkejä. Venyttelyjä, keskivartaloa vahvistavia liikkeitä siihen päälle. Kun osa lenkeistä tapahtuu esim. mäkisessä maastossa niin jalat vahvistuvat jo ilman punttikuuriakin. Sama vaikutus on vauhdikkaammalla juoksulla.

Nykytrendinä tuntuu kestävyysurheilijoilla olevan myös se, että jonkin verran kannattaa voimaharjoittelua kestävyysreeniin yhdistää. Tehostaa kestävyystreenin vaikutusta ja parantaa juoksutekniikkaa + tekniikan kestämistä pitempikestoisissa juoksuissa. Heikoin kohtahan se ensimmäisenä väsyy ja jos se on keskivartalo, ryhti painuu kasaan eikä jaloista saa tehoja irti. Askelpituus lyhenee ja sitä kautta vauhti.

Mitä tässä on saanut nyt huipputason kestävyysurheilijoilta oppia, niin 1 - 3 kertaa viikossa juoksun päälle (tai heikompikuntoisella pyöräilyn) tehty lyhyt voimaharjoitus kehittää enemmän kuin sen juoksuharjoituksen pidentäminen/koventaminen. Tuohon voimaharjoitukseen voi kuulua vajaa kymmenen eri liikettä, suurin osa jaloille mutta tietenkään keskivartaloa unohtamatta. Liikkeitä tehdään 2 x 20 + 2 x 15, painona 40 - 70 % maksimista minuutin palautuksilla. Osa jaloille suunnatuista liikkeistä on selkeästi kimmoisuutta ja juoksutekniikkaa tukevia, kuten hyppyjä/loikkia ja penkillenousuja.

Itsellä tämä tapa reenata on vasta alussa, mutta ensi kerrat ovat tuntuneet loistavalta vaihtelulta. Omakohtaisesti voi jo sanoa, että pelkkä kestävyysreeni esim. maratonharjoittelussa tuntuu vanhanaikaiselta.
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Aika pistää juoksuvuosi pakettiin.. Uutena vuotena tein "lupauksen", että käyn kaksi kertaa viikossa lenkillä. Tänään tuli se 104. kerta, ja juoksukilometrejä on tältä vuodelta 662. Mahtava fiilis kun sain tuon lupauksen pidettyä! Juoksuajat 5-6km lenkeillä parani alkuvuodesta n. 5min ja loka - marraskuussa haaveilin 700km ylittämisestä, mutta kantapään kipu (plantaarifaskiitti) pakotti hölläämään ja viimeiset viikot juoksin puolen tunnin lenkin kerran viikossa pl. tämä viikko, kun juoksin kolme lenkkiä. Nyt on täytyy pitää 3-4 viikon tauko, jotta toi kantapää paranisi, mutta sen jälkeen lenkkeily jatkuu talvesta huolimatta. Viime talven pakkaslenkeistä on sen verran mukavat muistot!

Seuraava tavoite onkin toukokuun HCR:ssä 2h alitus. Ei pitäisi olla suuri saavutus, ja mulla suurinpana hidasteena tällä hetkellä onkin liikakilot. Aikomuksena on nostaa lenkkien keskipituutta lähemmäs 10 kilometriä, mutta miten monesti kannattaisi tuo puolikas juosta etukäteen? Tällä hetkellä pisin lenkki on ollut 14,6 km.

Mites muut, meinaatteko jatkaa lenkkeilyä talven yli vai siirryttekö muihin lajeihin?
 
Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Itse juoksin puolimaran pari kertaa, ennen ensimmäistä virallista juoksua. Suosittelen kyllä juoksemaan useammin, koska lihas-/nivelkipu oli aivan uskomatonta 4 päivää juoksun jälkeen. Rasittamallahan keho kai tuohon rääkkiin tottuu. Tuollaiset 10 km peruskunto-/vauhtilenkit, ovat varmasti hyviä kuntoa ajatellen, mutta matkakestävyyttä ne eivät varmaankaan paranna yhtään. Kaikki tämä on kyllä mutuilua, joten kannattaa tarkistaa faktat.
Itselläni oli vakaa aikomus juosta myös talvella ja nythän kelitkin ovat täällä etelässä suotuisat, mutta aikomukseksi on ainakin toistaiseksi jäänyt. Peruskuntoni pysyy yllä höntsäkiekkoilemalla, mutta se ei valitettavasti pidä juoksukuntoa yllä lainkaan.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mites muut, meinaatteko jatkaa lenkkeilyä talven yli vai siirryttekö muihin lajeihin?

Itselläni oli vakaa aikomus juosta myös talvella ja nythän kelitkin ovat täällä etelässä suotuisat, mutta aikomukseksi on ainakin toistaiseksi jäänyt. Peruskuntoni pysyy yllä höntsäkiekkoilemalla, mutta se ei valitettavasti pidä juoksukuntoa yllä lainkaan.

Lenkkeily pysyy omalta osaltani aina ohjelmassa yli talven, oli sitten kunnon talvikeli kuten viime vuosina tai sitten tällainen syksyinen paskakeli kuten nyt on ollut. Kelien takia ei kyllä tule oikeastaan koskaan jätettyä lenkkiä väliin, satoi ja vihmoi sitten kuinka perkeleesti tahansa kuten viime aikoina on ollut tapana niin liikkeelle vaan.

Muut lajit sitten siihen lisäksi eli futsalit, satunnaiset sulkikset, mahdolliset ulkojäät ja salilla käymiset ja ns. kotipunttien nostelut.

Nyt onkin tullut ihan ok-tahdilla kilometrejä mittariin, sellainen n. 70 kilometriä aina viikon aikana ja huomaahan sen taas omaksi ilokseen että kondis on ihan kohdallaan kun voi antaa mennä aina sellaisia lenkkejä miltä tuntuu. Jos tekee mieli juosta snadisti kovempaa ja silti pidempään, ei tuota ongelmia vaan on kiva kun jalat ja elimistö on iskussa ja sallii kikkailun ja kaikenlaisen vaihtelun. Tänään esim. oli kiireisen työviikon päätteeksi tarkoitus juosta perus 13km alta pois kun kellokin oli startatessa "jo" 19.00, mutta hieman lenkki venähti ja mittaa kertyikin reilu 23 kilometriä joista ensimmäinen puolisko sellaiseen vastatuuleen ja räntäsateeseen että morjens taas ja kiitos keleistä.

Tällaisella rytmillä on nyt menty esim. viimeiset kolme viikkoa:

Ma 18km
Ti 13km
To 13km
Pe 11km
La 23km

Ma 18km
Ke 18km
To 11,5km
La 18km

Ma 13km
Ke 18km
Pe 23km

Välipäivinä pääsääntöisesti salilla ja aika usein lenkkien päätteeksi kotona punttia ja lihaskuntoa, niin ei tässä nyt ainakaan täysin pitäisi kondiksen päästä rapistumaan ja hyvä niin.

Keväällä tarkoitus juosta Tuusulassa puolikas ja kai sitä ensi syksyn aikana pitäisi se maraton käydä painamassa Vantaalla.
 
Viimeksi muokattu:

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Eikö jengi ole juossut kun ketju on vajonnut jo näin alas? ;) Itse repäisin pitkästä aikaa juoksulenkin ja oisko ollut n. 5-6km. Pakkasta oli -7c ja aika paskaltahan tuo keuhkoissa tuntui ja jalat tuntuivat hyvinkin jäykältä. Ihmeen vaikealta tuo lenkkeily aina tuntuu aloittaa mutta kun saa pari viikkoa juoksuja alle niin hyvältä se alkaa sitten tuntua. Ei ollut pahemmin hyötyä vaikka olen kerran viikkoon käynyt firman salibandyvuorossa kun sen verran erilaista tuo pitkän matkan juoksu on kuin vetää pieniä spurtteja sisätiloissa. Lätkä olisi myös tarkoitus aloittaa tällä viikolla.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mulla on perinteinen loppuvuoden/alkuvuoden velttoilu meneillään. Sisätiloissa polkenut kuntopyörää ahkerasti, mutta juoksulenkit jääny vähemmälle. Viime viikolla vedin pakkassäässä 7km ja tuntu itse asiassa todella hyvältä, ehkä just sen takia että jalat on saanut vastusta, mutta juoksurasitusta ei ollut tullut pariin viikkoon. Muutamana päivänä oon kolaillu lunta, viime vuonna tähän aikaan sukset ollut jalassa muutaman kerran, vielä ei. Pitäs ehkä.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö jengi ole juossut kun ketju on vajonnut jo näin alas? ;)
On tullut hyvin juostua, tuossahan tulikin jouluna näköjään päiviteltyä tilannetta ja laitetaan nyt taas kun osui ketju käsille. Esim. joulukuu oli todella kiireistä duunissa ja päätteeksi vielä joulunpyhät ja syntyvän lapsen odotushässäkät kotona, mutta silti sain kasaan 300 kilometriä eli ihan tyydyttävä määrä minulle.

Ja sama tahti on onneksi jatkunut nyt isyysloman ja uuden vuoden kunniaksi, sen verran tässä saa kotona vaimon ja vauvan kanssa notkua että päivittäin tekee mieli juosta että saa nimenomaan ulkona urheiltua pahimmat energiat ulos. Välillä jaloissa tuntuu että lepo tekisi terää mutta ei sitä huvita lähteä salille toisiin sisätiloihin treenaamaan vaan ulos tekee mieli. Viime viikolla 6 lenkkiä ja 80 kilometriä ja viimeksi eilen siinä n. -8 asteen kelissä vähän kovempivauhtinen 13 km:n lenkki ja ihan hyvältä tuntui. Hetken tuntui keuhkoissa loppukirin jälkeen muttei kuitenkaan mitään kummempaa.

Viime talvena ja sitä edellisenä tuli tehtyä se virhe, että yli 20 asteen pakkasessa tuli innostuttua painamaan kovempivauhtinen lenkki. Sitä en suosittele, se tuntui keuhkoissa ja hengityksessä pari viikkoa aina välillä sellaisena hönkimisrefleksinä esim. puhuessa. Normilenkki ei ole kylmemmässäkään paha, mutta kun vauhtia lisää ja keuhkot joutuvat kovemmalle duunimäärälle niin ei ole ollenkaan hyvä fiilis jälkeenpäin.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan sitä tullut juostuksi, vaikka Ikerin määrin en ole päässytkään. Tämän vuoden aikana saldo näyttää 102 kilsaa, jotka muuten on tahkottu reippaasti ulkosalla, mutta pari tiukempaa treeniä olen käynyt vetämässä Esport-areenan sisäradalla. Ei siksi että ulkoilma ahdistaisi, vaan siksi että hyvää pitoa tulee joskus ikävä, kun kovempaa soittelee.

Ja tavoitteena ensi kaudelle on vetää kymppi alle 40 minuutin ja 1/2-maraton alle 1.30.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja tavoitteena ensi kaudelle on vetää kymppi alle 40 minuutin ja 1/2-maraton alle 1.30.
Hyvät tavoitteet, omalta osaltani puolikkaalla olisi tavoite siellä 1.35 tienoilla Tuusulassa toukokuussa.

Saa nähdä miten käy ja mihin tahtiin tämä 90-kiloinen varsi silloin liikkuu kun kuitenkaan tuo ihan kovavauhtisin myllääminen ei omimmalta tunnu ja tuo alkaa olla siellä rajoilla tavoitteena. Ainakin tosiaan kilometrejä on nyt kertynyt mukavasti ja toivoa sopii että ilman vammoja pystyy jatkamaan myös lopputalven.
 
No kyllähän tuo pitäisi mennä ihan keposesti. Itse juoksin toissa vuonna 1.32 ja tänä syksynä maratonin alle 3.30 huomattavasti pienemmillä kilsamäärillä, kuin mitä sinä vedät. Mutta jonkun verran tehotreeniähän se vaatii kyllä myöskin. Mikä tosin on minusta sitä kaikista antoisinta juoksemista, vaikka pahalta tuntuukin. Itsehän vedin tuossa reilu viikko sitten hallissa tällaisen setin: Bättre snabbhet med supertusingar | Marathon.se (linkki vie ruotsinkielisen juoksulehden verkkolehden sivuille)
 
scholl

Jäsen
Bättre snabbhet med supertusingar | Marathon.se (linkki vie ruotsinkielisen juoksulehden verkkolehden sivuille)

Termos mikä veijari se Birthe, joka on kommentoinut tuota harjoitusta.

Girardille voisi sanoa, että jos ei ole tottunut liikkumaan ulkoilmassa niin kannattaa juosta alussa vähän hiljaisempia lenkkejä muutaman kerran. Ei mulla ainakaan ole keuhkoissa tuntunut pakkanen lainkaan. Tosin en tuolla ulkona olekaan mitään täysiä juossut, mikä johtunee osin liukkaudesta. Paikoitellen tiet on ihan jäässä ja jään päällä lunta hämäykseksi.

Tuo Ikerin ohjelma kuulostaa aika vaaralliselta. Aika usein suhteellisen pitkiä lenkkejä, mikä voi jumittaa melko lailla jalat ja sitten ei sellaisia selkeästi kevyempiä viikkoja. Joku 4-6krt viikossa on ihan jees juosta, mutta välillä kannattaisi pitää lenkit siinä 45-60 minuutissa. Varsinkin palautuslenkit olisi hyvä pitää suhteellisen lyhyinä. Silloin sellainen päivä ei rasita lainkaan.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Tuli ilmottauduttua Helsinki City Runiin. Millainen reitti on alustaltaan? Ilmeisesti ei mitään suurempia korkeuseroja tule matkalla? HCR tulee olemaan elämäni toinen puolikas, viime syksynä juoksin Kankaanpäässä ensimmäisen.
 
Tämä on ihan totta, enkä toki ihan säännöllisesti juokse näitä pitkiä lenkkejä noin usein. Viime viikolla esim. tuli jätettyä pidemmät lenkit täysin väliin ja juoksin kuutena päivänä saman 13km lenkin. Välillä ihan hissukseen oikein korostetun hidasvauhtinen peruslenkki ja sitten esim. sunnuntaina enemmän hönkää ja sama matka vauhdilla.

On aivan totta että nuo pitkät lenkit laittaa paikat koville ja jumiin, ja vaikka välillä innostuu juoksemaan enemmän pitkää pätkää niin kyllä sitä mielellään sitten seuraaville viikoille vähentää kilometrimääriä ja ottaa vaikka sen pari lenkkiä lisää ohjelmaan kun jaksaa ilman jalkakipuja juosta melkein joka päivä.

Eli joo, hyvä vinkki schollilta ja samaan ratkaisuun on tässä tullutkin aika nopeasti noiden pitkien kanssa päädyttyä, turhia vaivoja vaan saa aikaiseksi jaloilleen kun pistää ne liian koville eikä anna tarvittavaa lepoa. Mieluummin sitä juoksee niin että saa terveellä keholla painaa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tuli ilmottauduttua Helsinki City Runiin. Millainen reitti on alustaltaan? Ilmeisesti ei mitään suurempia korkeuseroja tule matkalla? HCR tulee olemaan elämäni toinen puolikas, viime syksynä juoksin Kankaanpäässä ensimmäisen.

Mutkainen ja helvetin ruuhkainen, kun porukkaa on paljon ja porukka ilmoittautuu vääriin tavoiteryhmiin (puolikkaalla ei niin erityisen tietoisia välttämättä olla omasta vauhdista). Paljon väkeä, siinä mielessä karnevaali, mutta juoksuna en suosittele.
 
scholl

Jäsen
Tämä on ihan totta, enkä toki ihan säännöllisesti juokse näitä pitkiä lenkkejä noin usein. Viime viikolla esim. tuli jätettyä pidemmät lenkit täysin väliin ja juoksin kuutena päivänä saman 13km lenkin.

Vaikka 13km voi tuntua "lyhyeltä" peruslenkiltä niin jos niin sekin on pidemmän päälle aika pitkä matka, jos sitä tekee joka päivä. Varsinkin jos on samana päivänä käyttänyt aikaansa duuniin tai johonkin muuhun ohjelmaan riittävästi. Eli välillä voi olla hyvä juosta vaikkapa 7-9km. Nyt talvella ajallinen pituus voi olla kuitenkin pidempi, jos ei ole menohaluja samalla lailla. Kun lämpimimmillä keleillä voi haluta juosta lenkin joskus vaikkapa 4min/km vauhtia niin nyt sama lenkki voi mennä 6min/km, jos on kylmä ja liukasta.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Mutkainen ja helvetin ruuhkainen, kun porukkaa on paljon ja porukka ilmoittautuu vääriin tavoiteryhmiin (puolikkaalla ei niin erityisen tietoisia välttämättä olla omasta vauhdista). Paljon väkeä, siinä mielessä karnevaali, mutta juoksuna en suosittele.

Arvasin kyllä ruuhkaisuuden ja siksi en mitään ennätylsiä sinne mene tekemäänkään. Kunhan nyt käyn sen juoksemassa kun kaveri pyysi mukaan.
 
scholl

Jäsen
Mutkainen ja helvetin ruuhkainen, kun porukkaa on paljon ja porukka ilmoittautuu vääriin tavoiteryhmiin (puolikkaalla ei niin erityisen tietoisia välttämättä olla omasta vauhdista). Paljon väkeä, siinä mielessä karnevaali, mutta juoksuna en suosittele.

Kyllähän moni on tietoinen, mutta tekevät tahalteen. Porukassa yksi ilmoittaa kaikki ja laittaa oman enkkansa tavoiteajaksi niin tai niin aikaisen ryhmän, mitä kehtaa. Kaikki haluavat startata aiemmin ja olla aiemmin kotona. No sitten muut tulevat hoomoilasena paikalle: "ai laitoit meidät 1.40 ryhmään, kauheeta mä en oo käyny lenkillä vuoteen". "-ei se mitään, lähetään ihan rauhallisesti vaan, ei meillä oo mihinkään kiire". Sitten lyllertävät 5 vierekkäin hitaasti ja sinä joudut ohittamaan heitä ojan kautta.

Mutkainen, osittain pölyävä ja tossun alla sutiva hiekkapinta = ei todellakaan paras paikka yrittää ennätystä, mutta jos pääsee lähtemään suht keulilta niin kyllä se voi olla ihan hyvä juoksu ja tapahtuma on kuitenkin iso niin onhan siinä sellaista karnevaalitunnelmaa. Se on siis kiva kokea kerran tai kaksi, mutta jos sen on jo kokenut niin en missään tapauksessa osallistuisi.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän sitä täälläkin hölkätään läpi talven kun seuraava kisa ja tavoite on helmikuun lopulla (Endurance 24h). Ihan ok on mennytkin (joulukuu 366km), mutta LA rupesi 13pv putken (269km) jälkeen vähän kanttaamaan polvissa vastaan. Huomenna testataan taas ja jos kaikki on ok, niin pikku hiljaa otetaan kilometrejä pois, toki olisi vielä 2kpl +100km viikkoja ohjelmassa. Mutta jos polvi temppuilee niin sitten passaillaan 5vk. Tavoitteet kuitenkin ovat helmikuussa suht korkealla. Ei viitsi rikkoa itseä valmiiksi.

Keväällä ehkä maran kellotus ja yksi 6h-kisa. Puolikasta ja kymppiä olisi myös tarkoitus testata vähintään treeneissä ja tavoitteena päästä myös lähelle noita Snaksterin lukemia (-1.30, -40min).

Mitä City Runiin tulee niin ihan ok tapahtuma, allekirjoittaneen ainoa virallinen puolikas, joka tosin viime vuonna meni totaallisesti vituiksi, kun mies oli paperia. Mäkisyydestä yllätyin, mutta ihan kiva oli juosta Helsingin katuja. Ja kyllähän siellä ennätyksiäkin voi tehdä jos on kunnossa.
 
Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
On tullut nyt vähemmän juostua kun on ollut niin hyviä lätkän peluu ilmoja mutta nyt oli pakko taas lähtee juoksee kun jäät ovat jo miltei sulaneet. Eihän tuo juokseminen kuitenkaan ihan putkeen mennyt. Juoksin n. 7km lenkin mutta meinasin kaatua jään ja sohjon takia ainakin 5x, penikkatauti iski oikeaan jalkaan ja sitten vielä kengätkin kastui, prkle! Ei se urheilu kannata, ainakaan enää 30+ iässä! ;)
 
Penikkatauti ei kyllä iske yhdestä lenkistä, eikä kahdestakaan - oikea jalkasi on voinut tulla muuten kipeäksi. Penikkatauti kehittyy pidemmällä aikaa eikä lähde käytännössä mihinkään ilman puukkoa. Pieni rasitusvamma tai lievä lihaskalvon tulehdus.
 
Puhutko nyt penikkataudista (wikipedia)?

Omien kokemuksien mukaan penikkatauti kyllä tulee aika nopeasti, mutta pitäs levolla parantua.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Puhutko nyt [URL="http://fi.wikipedia.org/wiki/Penikkatauti_%28ihmisell%C3%A4%29";]penikkataudista[/URL] (wikipedia)?

Omien kokemuksien mukaan penikkatauti kyllä tulee aika nopeasti, mutta pitäs levolla parantua.

Puhun lääkärin diagnosoimasta penikkataudista, en wikipediasta. Penikkataudista puhutaan, kun tulehdus ja vaivat ovat kroonisia tai kroonistuvia. Se ei yksittäisestä lenkistä synny, vaan silloin puhutaan pienestä kipeytymisestä tai rasituksesta. Jos tilanne pääsee (pidemmän ajan myötä) kehittymään _penikkataudiksi_, siihen ei juuri muu kuin puukko (tai pitkä totaalilepo) auta.
 
scholl

Jäsen
Jos tilanne pääsee (pidemmän ajan myötä) kehittymään _penikkataudiksi_, siihen ei juuri muu kuin puukko (tai pitkä totaalilepo) auta.

Kyllä se levolla usein paranee samalla tavalla kuin rasitusmurtumatkin. Tosin riippuu tapauksesta, sillä joillain se uusii ja vaatii leikkausta. Joku toinen voi saada homman hallintaan tehostamalla huoltotoimenpiteitä, satsaamalla eri tavalla jalkineisiin ja katsomalla millä alustoilla juoksee. Eihän nimittäin murtumatkaan välttämättä uusiudu, jos järkeä tulee enempi päähän. Siitä olen kyllä samaa mieltä, ettei se nyt ihan yhdestä tai kahdesta lenkistä voi tulla, vaan siitä, että jalat kipuilevat jo reilusti ja henkilö vain jatkaa juoksuharrastusta. Kova alusta keväällä on otollinen ympäristö hankkia tuo vaiva.
 
Fireblade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Baby Beast
Keväisin tulee aloitettua kävelylenkit ja myöhemmin hölkätään. Minulle tulee helposti hiertymä pottuvarpaan ja sen viereisen varpaan väliin. Miten ennaltaehkäisen tuon rakkulan syntymistä? Auttakaa miestä mäessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös