Tänään ensimmäinen hölkkälenkki sitten syyskuisen olkapääoperaation, aika tarkalleen kahden kuukauden tauko siis oli. Ensimmäinen kuukausi oli täyttä pakkolepoa, toisen aikana olisi jo saanut jotain tehdäkin, mutta eipä tuo raato paljoa kestänyt. Osittaisen liikuntaluvan tullessa hyppäsin heti kuntopyörän päälle ja tein innoissani selkä- ja vatsalihaksia, seurauksena tietenkin tolkuton jumi, joka vielä parin päivän päästä poiki noidannuolen. Vasta viime viikon aikana alkoi tuntua ettei olkapää enää juurikaan kipeytynyt pidempiä matkoja kävellessä, joten tälle viikolle uskalsi hölkän aloittaa.
Ja voi jestas miten tämä on hankalaa. Ei huvita yhtään, väsyttää, ulkona on kylmä, pimeää, vastatuulta ja räntää sataa koko ajan. Juostessa tuntuma oli kummallinen ja keuhkot ei yhtään mukana, ei ollut kivaa. Selkään sattui ja palatessa vielä kompastuin polveni verille johonkin juurakkoon.
Että näistä tunnelmista lähdetään sitten rakentamaan uutta nousua, ehkä tämä jossain vaiheessa taas helpommaksi käy. Jonkinlainen tavoite on HCR sitten keväällä, mutta kun toipuminen on ollut tähän asti paljon omia odotuksia hitaampaa ja edessä on väistämättä vielä toinenkin leikkaus helmi-maaliskuulla, niin ihan mahdottomasti en taida kisasta vielä rummuttaa tai aikatavoitteita lyödä pöytään.
Ja voi jestas miten tämä on hankalaa. Ei huvita yhtään, väsyttää, ulkona on kylmä, pimeää, vastatuulta ja räntää sataa koko ajan. Juostessa tuntuma oli kummallinen ja keuhkot ei yhtään mukana, ei ollut kivaa. Selkään sattui ja palatessa vielä kompastuin polveni verille johonkin juurakkoon.
Että näistä tunnelmista lähdetään sitten rakentamaan uutta nousua, ehkä tämä jossain vaiheessa taas helpommaksi käy. Jonkinlainen tavoite on HCR sitten keväällä, mutta kun toipuminen on ollut tähän asti paljon omia odotuksia hitaampaa ja edessä on väistämättä vielä toinenkin leikkaus helmi-maaliskuulla, niin ihan mahdottomasti en taida kisasta vielä rummuttaa tai aikatavoitteita lyödä pöytään.