Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

  • 1 291 492
  • 6 157

Ralph

Jäsen
Vaikka kuinka olisi myöhässä, ei silti voi taklausta ottaa vastaan sääntöjen vastaisesti. Ota taklaus vastaan ja pelaa seuraavaksi ylivoimaa, kun vastustaja on estämisrangaistusta kärsimässä. Jos kerran Sidney Crosbylla oli aikaa tajuta kyykätä, olisi ollut aikaa ottaa taklaus normaalistikin vastaan. Eli tilanne ei ollut mikään "ei enää odottanut taklausta, joten tuli puskista".

Vanha kunnon Brad Marchand taisi saada omasta kyykystään Sami Saloon viiden ottelun pelikiellon. Se toki oli rajumpi ja Salo loukkaantui. Lisäksi Marchandin pelikiellossa oli "me ollaan Bruins ja kaikki vihaa meitä" -lisää kolmen ottelun verran. Eli koska Nicolas Deslauries ei loukkaantunut, yksi peli tuosta voisi Crosbylle tulla.
 

Dmurphy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Kun Marchand kyykkäsi ekan kerran, mä häpesin. Kun hän teki sen uudestaan tällä kaudella, häpesin vielä enemmän, ja taas enemmän.

Nyt kun Crosby teki saman, muistan taas miksi en pidä hänestä millään tavalla. Toivon todella, ettei hän pääse tästä ilman rangaistusta, vaikka NHL:n kultapoika onkin.
 

Snagari

Jäsen
Tekisi mieli laittaa tämä herran omaan puuhun, jossa oli juuri puhetta siitä, että saako sitten uudestaan puhua näistä tavoista preesensissä, kun taas tapahtuu.

Toivottavasti tulisi edes se yhden pelin pelikielto, vaikka oikea olisi jotain enemmän.
Vähän tosiaan hymyilytti kun kävin tuolla ketjussa katsomassa miten nyky-Crosbyä ei saa verrata siihen "entiseen" crybabyyn. Marchandit ja Ruudut lähes kivitetään julkisesti omien kyykkäyksiensä jälkeen, Sidney Crosby tekee saman ja oman joukkueen twittertili vielä hehkuttaa temppua. Oh the irony.

Joillakin faneillakin näköjään samaa mentaliteettia kuin Crosbyllä, kultapoikaa ei "nelosketjun höyrypäät" saa taklata.
 

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ei kai tota kyykäystä sitten pidetä NHL:ssä kovin vakavana, sillä Marchand tosiaan sai vain kolme peliä, vaikka kurinpidon videossakin mainitaan kuinka kyseessä oli jo herran kolmas kerta. Tuon linjan mukaan yksi peli lienee tulossa Crosbylle. Onneksi näitä ei näe ihan joka päivä, vaikka melko lepsu on liigan linja noiden suhteen.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Kakkua Crosbylle tuollaisista. En oikein arvosta; tiedä sitten mikä lyhytsulku päähän tuli, kun kiekko oli kuitenkin melkein lavassa vielä ja mies itse vapaata riistaa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Se rangaistus mikä sieltä ikinä tuleekaan otetaan vastaan nurisematta. Kuitenkin itse otan sata kertaa sadasta mielummin tuon kyykkäyksen ja sieltä tulevan pelikiellon kuin, että tuosta olisi Crosby loukkaantunut. It's all about winning ja terve Crosby on Penguinsin pärjäämiselle elinehto. Paljon enemmän olisi vituttanut jos Sid olisi tuosta loukkaantunut nelosketjun jampan toimesta kuin nyt...
 

Baldrick

Jäsen
Cinderella taas vauhdissa. Eikös tuon pellen pitänyt olla muuttunut mies? Saadaan taas Crybaby Compilationeihin lisää materiaalia, kun tuo vitun pelle pääsee jäälle. Toivotaan, että 2 peliä kieltoa, mutta pelkään jäävän nollaan, koska Cindy. Onneks McDavid on kovaa vauhtia tulossa NHL:n valovoimaisimmaksi tähdeksi ja samalla toivon, että Crosby hiipuisi, jotta tuo rotta ei saisi tähän astisen uransa kaltaista free passia tehdä mitä tykkää pienillä sanktioilla ja ilman niitä.
 

WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
Kyllä tosta pitäis pala kakkua antaa Cindylle...vaan paha pelko on persiissä ettei tosiaan tule mitään. Pari peliä olis mielestäni ihan passeli, olis hyvä signaali pelaajille päin, mutta ei mikään hillitön hirttäminen.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Pakko on pari peliä banaania tulla. Ei voi mitenkään jättää kurinpito rankaisematta tuollaisesta teosta.

Crosby on kyllä noussut vuosien aikana yhdeksi suurimmaksi inhokiksi. Sukelteluja, mailalla hakkaamisia, karkuun luikkimisia ja itkuja on vuosien aikana kyllä nähty niin paljon ettei pysty arvostamaan.
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onneksi maailman ykkösliigassa saa vielä taklata. Oikein meni.

Se rangaistus mikä sieltä ikinä tuleekaan otetaan vastaan nurisematta. Kuitenkin itse otan sata kertaa sadasta mielummin tuon kyykkäyksen ja sieltä tulevan pelikiellon kuin, että tuosta olisi Crosby loukkaantunut. It's all about winning ja terve Crosby on Penguinsin pärjäämiselle elinehto. Paljon enemmän olisi vituttanut jos Sid olisi tuosta loukkaantunut nelosketjun jampan toimesta kuin nyt...

Vähän ristiriitaisia kommentteja. Eli NHL:ssa saa taklata paitsi jos taklattavan selässä lukee Crosby?

Toivotaan liigan likaisimpiin kuuluvalle pelaajalle muutaman pelin kakkua. Todennäköisesti ei tule mitään koska Crosby.
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olihan tuo turha temppu Crosbyltä ja pari peliä pelikieltoa olisi oikein. Mutta Crosbykö olisi "liigan likaisimpia pelaajia", kaverihan on pelannut melko siististi viime vuodet, vai onko itsellä mennyt jotain ohi? Hieman kuulostaa Crosby-vihalta moiset puheet.
 

No Look Pass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Hyi helvetti. Jos selviää ilman pelikieltoa on kyllä melkoinen farssi.

Crosbyn rottamaisuudesta keskusteltaessa vertaisin miestä Ville Peltoseen viimeisinä kausinaan liigassa. Käyttää asemaansa ja nimeään häikäilemättä hyväksi ja pelaa jatkuvasti pikkusikaa ja itkee tuomareille. En arvosta.
 

Glory Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Club de hockey Canadien
Vaikka Crosbysta en tykkää yhtään niin sen verran pakko puolustaa ettei tuo nyt mikään vuosikymmenen törkein kyykkäys ollut. Silti aivan käsittämätön rottateko ja ansaitsee saada pelikieltoa. Tuollaiset teot ovat juuri sitä vastustajan ja pelin kunnioituksen puutetta.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Itse en nyt tuota kovin törkeänä temppuna näe. Deslauriers tulee päälle todella kömpelösti ja Crosby vähän kouluttaa. Jos kaveri olisi mennyt kavereiden syliin vaihtopenkille niin tätä olisi hehkutettu viikon "hauskana taklauksena". Silti kyykistyminen voi johtaa todella vaarallisiin tilanteisiin, joten ehkä yhden pelin panna voisi olla paikallaan ihan vain yleiseksi varoitukseksi.
 
Vaikka Crosbysta en tykkää yhtään niin sen verran pakko puolustaa ettei tuo nyt mikään vuosikymmenen törkein kyykkäys ollut. Silti aivan käsittämätön rottateko ja ansaitsee saada pelikieltoa. Tuollaiset teot ovat juuri sitä vastustajan ja pelin kunnioituksen puutetta.

On tosiaan pahempiakin nähty, mutta vaarallinen se on silti. Nää kuuluu niihin, jotka tunnutaan usein tuomittavan seurauksen mukaan. Täällä näkyy olevan aika yksimielistä sen puolesta, että likainen. HFBoardsilla sitten taas melko vastakkaista ne muutama kommentti. Jos siinä olisi tullut loukkaantuminen, niin olisi varmasti ollut sielläkin hieman eri ääni kellossa. En ymmärrä, että miksi aina pitää sattua, jotta vaaralliset teot saadaan kuriin.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
En ymmärrä, että miksi aina pitää sattua, jotta vaaralliset teot saadaan kuriin.

Totta.

Sitten tämä ylempänä mainittu "it's all about [the] winning": eikö kaikkien kyykkäjien äiti Jarkko Ruutu puhunut juuri näin puolustellessaan naurettavia tekojaan. Tosin Crosbyllä se on enemmän "'it's all about the whining".

Milloin se oli, toissaviikolla, kun sanottiin Crosbyn muuttuneen? Jätkä on 28-vuotias, pelannut kymmenen vuotta NHL:ssä, loukkaantunut itsekin vakavasti ja toiminta on yhä tuollaista.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Itse en nyt tuota kovin törkeänä temppuna näe. Deslauriers tulee päälle todella kömpelösti ja Crosby vähän kouluttaa. Jos kaveri olisi mennyt kavereiden syliin vaihtopenkille niin tätä olisi hehkutettu viikon "hauskana taklauksena". Silti kyykistyminen voi johtaa todella vaarallisiin tilanteisiin, joten ehkä yhden pelin panna voisi olla paikallaan ihan vain yleiseksi varoitukseksi.

Samoilla linjoilla, vaikken Crosbysta todellakaan tykkää. Ehkei ihan hoksannut olevansa noin lähellä laitaa ja komean hipcheckin aineksethan tuossa. Metrin keskemmällä kun olisi tapahtunut, niin oltaisiin tän kauden Rock'em Sock 'em pätkällä. Mielestäni täysin eri kun esim. Jaken "polvistuminen", tuohan ottaa lonkalla?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Vähän ristiriitaisia kommentteja. Eli NHL:ssa saa taklata paitsi jos taklattavan selässä lukee Crosby?

Ja milloin olen sanonut ettei Crosbya saa taklata? En tietääkseni missään. Totesin, että otan mielummin sata kertaa sadasta kyykkäyksen ja siitä mahdollisesti tulevat sanktiot kuin, että jos Sid olisi loukkaantunut tuosta.

Crosbyn rottamaisuudesta keskusteltaessa vertaisin miestä Ville Peltoseen viimeisinä kausinaan liigassa. Käyttää asemaansa ja nimeään häikäilemättä hyväksi ja pelaa jatkuvasti pikkusikaa ja itkee tuomareille. En arvosta.

Onko sinulla sanotaan viimeisen neljän vuoden ajalta näyttöjä paljonkin siitä kun Crosby itkee? Jotenkin semmoinen kutina ettet ole kovin montaa Pensin peliä edes nähnyt? Ja kapteeneilla on tapana keskustella asioista tuomareiden kanssa ei se ole mitään itkemistä vaikka kävisikin tuomareille jotain sanomassa/keskustelemassa.

Crosby ei ole mikään puhdas pulmunen koskaan ollut eikä tarvitsekaan olla, mutta ei kyseessä ole myöskään rotta joka olisi urallaan useamman kerran vaarantanut vastustajan terveyttä omalla teollaan.
 

Dmurphy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Onko sinulla sanotaan viimeisen neljän vuoden ajalta näyttöjä paljonkin siitä kun Crosby itkee? Jotenkin semmoinen kutina ettet ole kovin montaa Pensin peliä edes nähnyt?

Hmm. Mites olisi playoffit 2012 ja sarja Phillya vastaan? Entäs noin koko konferenssifinaalit 2013? Nämä nyt tulee ensimmäisenä mieleen. Näiden jälkeen en oo juurikaan katsonut Pensin pelejä kuin todella harvoin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös