Romanit

  • 1 478 148
  • 3 748
Tila
Viestiketju on suljettu.

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä on vaikea juttu. Ymmärrän ennakoinnin, mutta kyylääminen ärsyttää niitä, jotka ihan kassan kautta maksavat ostoksensa. Joskus ovat jotkut tuttuni hyvin hiiltyneetkin vartijoille ja myyjille. Joskus ovat saaneet anteeksipyynnönkin epäsopivan käytöksen jälkeen.

Niin väärin kuin on liian monen varastelu, se ei tee aiheettomasta ei-varastavan nolaamisestakaan hyväksyttävää. Ainakaan vielä.

Aikoinaan olin vuosia kaupassa vartijana ja silloin ainakin meillä oli hyvin tiedossa, että ketkä näistä ovat niitä varastelevia. Paljon kävi myös niitä, joista ei ainakaan meidän kanssa ollut mitään harmia. Saivat tehdä ostoksiaan ihan rauhassa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Harrastaakohan romaniväestömme osaltaan sukututkimusta siinä kuin muutkin ns. suomalaiset?

Luultavasti eivät, heillä ei aikaa riitä herraskaisiin harrastuksiin ja ehkä muutenkin tuntevat sukujuurensa kuin aateliset konsanaan.
Aivan turhaa nykerrystä, elämän peliajan kuluttamista, harrastamista on tuollainen mikrofilmien ja kirkonkirjojen tiirailu. Heillä on vahva perimätieto. Varsin yksinkertainenkin eli simppeli lienee se.
Vähemmän muuttajia, muuttujia.
 
Viimeksi muokattu:

Ruutu8

Jäsen
Yhtenä päivänä seurattiin rouvan kanssa, kun kaksi romaninaista meni isojen ostoksien kanssa erään Prisman itsepalvelukassalle. Ei tarvinnut kovin suuri oman elämän salapoliisi olla, kun huomattiin, että noin joka viides tuote meni ilman viivakoodinlukua hihnalta läpi. Noh, mietin jo että huikkaan asiasta omalle kassalle ja pyydän henkilökuntaa paikalle, sen verran tuo käytös taas itseäni vitutti.

- Mutta eipä aikaakaan, kun mannet olivat saaneet maksetut ja ei-maksetut tuotteensa pakattua ja lähtivät kärryjensä kanssa pois kassoilta, kaksi vartijaa tuli pysäyttämään heidät.

Olivat luultavasti katselleet koko spektaakkelin kameroista ja antoivat Huldan ja Mirandan tehdä ensin kauppa-aktinsa loppuun ja vasta sitten pysäyttivät nämä sorretun kansanryhmän viattomat ihmisparat.

Alkoi järkyttävä älämölö vartijoita kohtaan, itse päätimme siinä vaiheessa hymyssä suin poistua paikalta.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toi älämölö on ihan käsittämätöntä. Itse todistin vuosia sitten Vihdin S-marketissa tapausta, jossa romanirouva oli ostoksilla. Kun ostokset oli luettu ja oli maksun aika, hän antoi maksusitoumuksen, mutta myyjä ilmoitti, että tupakkaa ja alkoholia ei voi ostaa sillä. Sitten alkoi hyvin intensiivinen älämölö, mutta myyjä ei antanut periksi ja tupakat ja alkoholituotteet jäivät kassalle.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Muuan mustalaisakka tuli taakseni pummimaan kun olin palauttamassa juhannuksen hylsyjä. "Annas mulle puolet tuosta pullokuitista että saan lapselle ruokaa". Sopivasti oli jäänyt yksi tölkki pussin pohjalle joten palautin sen erikseen ja laitoin akan käteen ja sanoin että "Rouva pitää vaan koko kuitin niin ei tarvi puolitella". Vittuahan tuo jäi sinne haistattelemaan kun läksin ostoksille.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Edellisten muutaman kirjoituksen yhdistävä tekijä on valtava älämölö kun ollaan tehty jotain väärin - en siis toki yleistä, mutta näin vaikuttaisi valitettavan usein olevan.

Taannoin näin mielenkiintoisen episodin: vastaani ajeli auto ilman kilpiä ja hieman ihmettelin kun ei ollut edes siirtokilpiä missään. Käväisin asioillani ja takaisin ajaessani karsiin matkan varrella olevan kaupan pihaan ja siellä olikin operaatio käynnissä: poliisit olivat keskustelemassa kahden romaninaisen kanssa ja vieressä oli aiemmin mainittu kilvetön auto. Ohi kävellessäni näin kyllä kojelaudalla hyvin näkyväisyydeltä piilossa olevan siirtokilven - hyvin oli aseteltu - ihan kuin olisi ollut tarkoituskin ettei sitä näe kunnolla.

Naiset huusivat ja kiroilivat kuin merirosvot - asusteet olivatkin toki valmiiksi kuin Pirates of the Caribbeanista, mutta silmalappua tai papukaijaa en kyllä huomannut kummallakaan olevan. Lentoonlähtö ei myöskään ollut kaukana, sillä kädet heiluivat tuulimyllyn lailla molemmilla vähemmistön edustajilla. Kaupasta ulos tullessani tilanne oli rauennut: kilvetön auto oli parkkipaikalla ja Spinal Tap (11) äänenvoimakkuuden saavuttaneet romaninaiset sekä poliisit olivat tehneet katoamistempun. Dokumentit eivät ilmeisesti värikkäästä keskustelusta huolimatta olleetkaan muuttuneet hyväksytyiksi.

Huutamalla yritetään kaiketi aiheuttaa niin paljon sekaannusta, että sillä pääsisi pois tilanteesta kuin koira veräjästä. Tuo ei kyllä käytännössä toimi kovinkaan usein - voisin kuvitella jonkun osalle heistä tämän vinkin antaneenkin.
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Harrastaakohan romaniväestömme osaltaan sukututkimusta siinä kuin muutkin ns. suomalaiset?

Luultavasti eivät, heillä ei aikaa riitä herraskaisiin harrastuksiin ja ehkä muutenkin tuntevat sukujuurensa kuin aateliset konsanaan.
Aivan turhaa nykerrystä, elämän peliajan kuluttamista, harrastamista on tuollainen mikrofilmien ja kirkonkirjojen tiirailu. Heillä on vahva perimätieto. Varsin yksinkertainenkin eli simppeli lienee se.
Vähemmän muuttajia, muuttujia.
Käsitykseni mukaan romanit tietävät oikein hyvin, mitä seutuja pitää väistää, ettei yllytetä toisen romanisuvun edustajia kuittaamaan vanhaa (veri)velkaa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Toi älämölö on ihan käsittämätöntä. Itse todistin vuosia sitten Vihdin S-marketissa tapausta, jossa romanirouva oli ostoksilla. Kun ostokset oli luettu ja oli maksun aika, hän antoi maksusitoumuksen, mutta myyjä ilmoitti, että tupakkaa ja alkoholia ei voi ostaa sillä. Sitten alkoi hyvin intensiivinen älämölö, mutta myyjä ei antanut periksi ja tupakat ja alkoholituotteet jäivät kassalle.

Kyseessä on väärinkäsitys. Alkuaikoina, kun Suomeen rantautui karvakäsipizzerioita, niin lounassetelillä ei saanut eräässä paikassa ostaa illalla.

Yrittäjä kertoi kuinka hän ei voi myydä lounasajan ulkopuolella. Siitä ei tietenkään älämölöä syntynyt, mutta kuitenkin ikävä yllätys.
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuo älämölö on tullut koettua itsekin, kun noin kuukausi sitten tapahtui tälläinen episodi.

Taisi olla perjantai ja oltiin kavereiden kanssa liikenteessä. Minä ajoin ja yksi takapenkin kaveri alkoi valittaa kusihätää. No sitten auto kaupan pihaan parkkiin ja kaveri ulos. Siinä kului noin kymmenen sekuntia, kun Mersu kurvasi pihaan ihan saatanallista kyytiä. Tuli ihan minun auton viereen. Sitten ne alkoivat nousta ylös autosta. Voin kertoa, että kusella olleelle kaverille tuli hieman kiire, kun Mersun takapenkiltä kömpi seitsemättä serkusta. Kun kaveri pääsi takaisin autooni, niin alkoi kuulua poliisiauton ääni. Nekin tuli siihen meidän viereen ja jäimme katselemaan mitä tapahtuu. Valitettavasti meidän käskettiin häipyä, mutta kuulin ainakin sen, kun poliisit kysyivät: miksi ette pyshtyneet ja montako teitä on siellä? Noiden kysymysten jälkeen ne kaikki aloitti sen päiväisen mölinän ja selittämisen, että siinä oli poliiseilla selvitettävää.

Tuon jälkeen ei olekaan tuota samaista Mersua näkynyt.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
2 kerrosta alempaan kämppään muutti nainen, joka nyt sattuu olemaan romani. Hän on parvekkeella 24/7 ja polttaa tupakkaa 24/7. Hän myös puhuu kaiken ajan puhelimeen huutamalla, paitsi kun hänellä on vieraita. Silloin he laulavat iskelmiä, polttavat tupakkaa ja huutavat yhdessä puhelimeen. Ehkä tuo talveksi rauhoittuu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK

Kaverilla melkein sama tilanne. Erona vain, että tämä romani asuu hänen yläpuolellaan.

Musiikki tosiaan soi aika usein ja nimenomaan iltaisin siihen aikaan, kun normaalit työssäkäyvät ihmiset alkavat menemään nukkumaan. Puhelimeen tosiaan kailotetaan ja senhän pitää aina olla kaiuttimella, koska ilmeisesti heillä on aina kuulossa vikaa tai jotain sellaista.
Sukua myös lappaa ovista ja ikkunoista kylään. Välillä on pihalla neljäkin eri autoa, joista aina vähintää 3/4 on Ruotsin kilvissä olevia "romuja".
Nämäkin sukulaiset tuntuvat tulevan kyläilemää aina siihen aikaan, kun koko muu talo olisi menossa nukkumaan. Kenkiä ei ilmeisesti tarvitse pois ottaa, kun kopina on yläpuolella sen mukaista.

No onhan tällä asukkaalla omakin auto ihan autopaikan kerakin. Toki autopaikalle ilmestyi joku romu yllättäen Ruotsin kilvissä, jota ei ajettu puoleen vuoteen mihinkään siitä ja toimi jonkinlaisena varastona ainakin sen perusteella mitä itsekin pari kertaa ohi kävellessä autoon sisään näin. Toinenkin auto tältä asukkaalta löytyi, Ruotsin kilvissä oleva vanha Opel, josta oli muunmuassa takalasi vedetty ilmastointiteipillä umpeen ilmeisesti sen takia, kun takalasia ei yksinkertaisesti ollut ja koko autossa muutenkin enemmän lommoja kuin suoraa peltiä...
No autopaikan auto lähti viimein kadun varteen pitkän ajan jälkeen, kun taloyhtiöllä alkoi palamaan käpy sen suhteen. Siitä sen kaupunki sitten aika nopeasti siivosi omaan talteen oletettavasti roskaamasta. Toki tästäkin autosta oli muutama kuukausi aiemmin kilvet hävinneet, luultavasti uudelleenkäytettäväksi jossain toisessa biilissä.

Jätteiden lajittelu on myös ilmeisen hankalaa tälle. Yleensä ne on heitetty roskakatoksen ovelle tai parhaimmassa tapauksessa jaksettu pistää sisäpuolellekin.
Astiaan asti ei kuitenkaan usein ole päätyneet. Muutaman kerran kuulemma roskapussi on laitettu jopa jäteastian päälle, ei kuitenkaan sisälle.

Yleisestikin kaikenlaista roskaa alkaa pihalta löytymään. Milloin pikaruokien jätepapereita sun muuta. Toki voihan se olla, että joku niistä talossa asuvista mummoista on haksahtanut pysyvästi, mutta mystisesti roskaaminen ja kaikki nämä "ongelmat" alkoi siinä kohtaa kun tämä romani taloon muutti eikä talossa ole muita asukkaita vaihtunut.

Ilmeisesti sisäsiisteydestä pidetään kuitenkin huolta, koska siivouksen ääniä kuuluu useasti. Imurissa ei ilmeisesti ole pyöriä, koska aina kun imuroinnin aika on niin kuuluu armoton vinkuminen, eli ilmeisesti imuri on laitettu jonkun tuolin päälle tai muuta sellaista ja sitä sitten vedetään mukana lattioita pitkin.

Noh, kuulemma yhden varoituksen on jo saanut joten tuskin enää kauaa joutuu kärsimään. Asunnon omistaja ilmeisesti ottaa Kelalta helpot rahat pois eikä asunnon kunto taida kiinnostaa, kerta tuollaiselle vuokrailee.
Eihän tuolla asukkaalla mitään luottotietoja ole. Ai mistäkö se tieto? Kuulemma kerran löytyi oven edestä tämän asukkaan joku lasku, joka oli perinnässä.

Ehkä tämä toivoi vain, että joku sen maksaisi pois tms.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Aikoinaan olin vuosia kaupassa vartijana ja silloin ainakin meillä oli hyvin tiedossa, että ketkä näistä ovat niitä varastelevia. Paljon kävi myös niitä, joista ei ainakaan meidän kanssa ollut mitään harmia. Saivat tehdä ostoksiaan ihan rauhassa.

Tämä juuri on pointtina. Varastavien narauttaminen on palvelus kaikkia kohtaan, sillä kaupan hävikki varastamisen tähden on aito ongelma. Toki harrastavat tätä taiteenlajia muutkin kuin vähemmistöt, mutta toki romanien keskuudessa on valitettavan yleistä varastaminen.

Ymmärrän vain niitäkin, jotka huonona päivänä eivät aina jaksa aiheetonta kyyläämistä. Mainitsemistani tutuistani menen kyllä takuuseen, työssäkäyviä veronmaksajia olleet jo vuosikymmeniä.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaverilla melkein sama tilanne. Erona vain, että tämä romani asuu hänen yläpuolellaan.

Musiikki tosiaan soi aika usein ja nimenomaan iltaisin siihen aikaan, kun normaalit työssäkäyvät ihmiset alkavat menemään nukkumaan. Puhelimeen tosiaan kailotetaan ja senhän pitää aina olla kaiuttimella, koska ilmeisesti heillä on aina kuulossa vikaa tai jotain sellaista.
Sukua myös lappaa ovista ja ikkunoista kylään. Välillä on pihalla neljäkin eri autoa, joista aina vähintää 3/4 on Ruotsin kilvissä olevia "romuja".
Nämäkin sukulaiset tuntuvat tulevan kyläilemää aina siihen aikaan, kun koko muu talo olisi menossa nukkumaan. Kenkiä ei ilmeisesti tarvitse pois ottaa, kun kopina on yläpuolella sen mukaista.

No onhan tällä asukkaalla omakin auto ihan autopaikan kerakin. Toki autopaikalle ilmestyi joku romu yllättäen Ruotsin kilvissä, jota ei ajettu puoleen vuoteen mihinkään siitä ja toimi jonkinlaisena varastona ainakin sen perusteella mitä itsekin pari kertaa ohi kävellessä autoon sisään näin. Toinenkin auto tältä asukkaalta löytyi, Ruotsin kilvissä oleva vanha Opel, josta oli muunmuassa takalasi vedetty ilmastointiteipillä umpeen ilmeisesti sen takia, kun takalasia ei yksinkertaisesti ollut ja koko autossa muutenkin enemmän lommoja kuin suoraa peltiä...
No autopaikan auto lähti viimein kadun varteen pitkän ajan jälkeen, kun taloyhtiöllä alkoi palamaan käpy sen suhteen. Siitä sen kaupunki sitten aika nopeasti siivosi omaan talteen oletettavasti roskaamasta. Toki tästäkin autosta oli muutama kuukausi aiemmin kilvet hävinneet, luultavasti uudelleenkäytettäväksi jossain toisessa biilissä.

Jätteiden lajittelu on myös ilmeisen hankalaa tälle. Yleensä ne on heitetty roskakatoksen ovelle tai parhaimmassa tapauksessa jaksettu pistää sisäpuolellekin.
Astiaan asti ei kuitenkaan usein ole päätyneet. Muutaman kerran kuulemma roskapussi on laitettu jopa jäteastian päälle, ei kuitenkaan sisälle.

Yleisestikin kaikenlaista roskaa alkaa pihalta löytymään. Milloin pikaruokien jätepapereita sun muuta. Toki voihan se olla, että joku niistä talossa asuvista mummoista on haksahtanut pysyvästi, mutta mystisesti roskaaminen ja kaikki nämä "ongelmat" alkoi siinä kohtaa kun tämä romani taloon muutti eikä talossa ole muita asukkaita vaihtunut.

Ilmeisesti sisäsiisteydestä pidetään kuitenkin huolta, koska siivouksen ääniä kuuluu useasti. Imurissa ei ilmeisesti ole pyöriä, koska aina kun imuroinnin aika on niin kuuluu armoton vinkuminen, eli ilmeisesti imuri on laitettu jonkun tuolin päälle tai muuta sellaista ja sitä sitten vedetään mukana lattioita pitkin.

Noh, kuulemma yhden varoituksen on jo saanut joten tuskin enää kauaa joutuu kärsimään. Asunnon omistaja ilmeisesti ottaa Kelalta helpot rahat pois eikä asunnon kunto taida kiinnostaa, kerta tuollaiselle vuokrailee.
Eihän tuolla asukkaalla mitään luottotietoja ole. Ai mistäkö se tieto? Kuulemma kerran löytyi oven edestä tämän asukkaan joku lasku, joka oli perinnässä.

Ehkä tämä toivoi vain, että joku sen maksaisi pois tms.

Noin enempää ottamatta kantaa niin yksityisten perintätoimistojen kirjeillä ja luottotietojen kunnolla ei ole varsinaista korrelaatiota keskenään. Nykyään vuokra-asuntoja saa tiedottomanakin jos ei ole vuokrarästejä olemassa ja eipä tuolle kansanryhmälle niitä juuri pääse tulemaan Kelan hoitaessa tuon maksu puolen.
 
Rannelaukaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kaverilla melkein sama tilanne. Erona vain, että tämä romani asuu hänen yläpuolellaan.

Musiikki tosiaan soi aika usein ja nimenomaan iltaisin siihen aikaan, kun normaalit työssäkäyvät ihmiset alkavat menemään nukkumaan. Puhelimeen tosiaan kailotetaan ja senhän pitää aina olla kaiuttimella, koska ilmeisesti heillä on aina kuulossa vikaa tai jotain sellaista.
Sukua myös lappaa ovista ja ikkunoista kylään. Välillä on pihalla neljäkin eri autoa, joista aina vähintää 3/4 on Ruotsin kilvissä olevia "romuja".
Nämäkin sukulaiset tuntuvat tulevan kyläilemää aina siihen aikaan, kun koko muu talo olisi menossa nukkumaan. Kenkiä ei ilmeisesti tarvitse pois ottaa, kun kopina on yläpuolella sen mukaista.

No onhan tällä asukkaalla omakin auto ihan autopaikan kerakin. Toki autopaikalle ilmestyi joku romu yllättäen Ruotsin kilvissä, jota ei ajettu puoleen vuoteen mihinkään siitä ja toimi jonkinlaisena varastona ainakin sen perusteella mitä itsekin pari kertaa ohi kävellessä autoon sisään näin. Toinenkin auto tältä asukkaalta löytyi, Ruotsin kilvissä oleva vanha Opel, josta oli muunmuassa takalasi vedetty ilmastointiteipillä umpeen ilmeisesti sen takia, kun takalasia ei yksinkertaisesti ollut ja koko autossa muutenkin enemmän lommoja kuin suoraa peltiä...
No autopaikan auto lähti viimein kadun varteen pitkän ajan jälkeen, kun taloyhtiöllä alkoi palamaan käpy sen suhteen. Siitä sen kaupunki sitten aika nopeasti siivosi omaan talteen oletettavasti roskaamasta. Toki tästäkin autosta oli muutama kuukausi aiemmin kilvet hävinneet, luultavasti uudelleenkäytettäväksi jossain toisessa biilissä.

Jätteiden lajittelu on myös ilmeisen hankalaa tälle. Yleensä ne on heitetty roskakatoksen ovelle tai parhaimmassa tapauksessa jaksettu pistää sisäpuolellekin.
Astiaan asti ei kuitenkaan usein ole päätyneet. Muutaman kerran kuulemma roskapussi on laitettu jopa jäteastian päälle, ei kuitenkaan sisälle.

Yleisestikin kaikenlaista roskaa alkaa pihalta löytymään. Milloin pikaruokien jätepapereita sun muuta. Toki voihan se olla, että joku niistä talossa asuvista mummoista on haksahtanut pysyvästi, mutta mystisesti roskaaminen ja kaikki nämä "ongelmat" alkoi siinä kohtaa kun tämä romani taloon muutti eikä talossa ole muita asukkaita vaihtunut.

Ilmeisesti sisäsiisteydestä pidetään kuitenkin huolta, koska siivouksen ääniä kuuluu useasti. Imurissa ei ilmeisesti ole pyöriä, koska aina kun imuroinnin aika on niin kuuluu armoton vinkuminen, eli ilmeisesti imuri on laitettu jonkun tuolin päälle tai muuta sellaista ja sitä sitten vedetään mukana lattioita pitkin.

Noh, kuulemma yhden varoituksen on jo saanut joten tuskin enää kauaa joutuu kärsimään. Asunnon omistaja ilmeisesti ottaa Kelalta helpot rahat pois eikä asunnon kunto taida kiinnostaa, kerta tuollaiselle vuokrailee.
Eihän tuolla asukkaalla mitään luottotietoja ole. Ai mistäkö se tieto? Kuulemma kerran löytyi oven edestä tämän asukkaan joku lasku, joka oli perinnässä.

Ehkä tämä toivoi vain, että joku sen maksaisi pois tms.

Sosiaalitoimella on joukko ihmisiä ja ennen kaikkea perheitä, joille on erittäin vaikea saada asuntoa. Siksi he toisinaan suostuvat sitoutumaan maksamaan paitsi vuokrat, myös huoneistolle aiheutuvat haitat. Tämä on vuokranantajan unelma; vuokraa voi vedättää joka vuosi reippaasti ylöspäin ja mitä enemmän vuokralaiset asuntoa rikkovat, sen kattavamman remontin saa maksatettua. Ainoa ongelma tässä toimintamallissa on pahuksen isännöitsijät ja hallitukset, jotka eivät ymmärrä erilaisten kulttuurien arvoa ja pyrkivät terrorisoimaan toimivaa liiketoimintamallia antamalla varoituksia ja uhkaamalla huoneiston haltuunotolla.

Itselle näitä mahdollisuuksia on siunaantunut, mutta jokin on estänyt. Kauppalehdestä voi käydä lukemassa, miten jupit kehuskelevat tällä.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus

Täysin huumekauppaan rinnastuvaa toimintaa. Ehkä vielä paheksuttavampaa, koska heikkoa ihmispoloa riudutetaan hengiltä hitaammin ja ilman rangaistuksen uhkaa.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Lähinnä kerroin, miksi osa vuokranantajista on ulkopuolisten näkökulmasta jopa välinpitämätön huoneiston kulumisen suhteen. Jossainhan sitä pitää kaikkien asua.

Ja minä komppasin. Sanoin että joku mulukku lypsää ihmisen raadolla itselleen rahaa ja maksattaa laskun yhteiskunnalla aiheuttaen samalla turvattomuutta alueella X.
Aivan kuten huumekauppiaatkin.

Mun optimiyhteiskunnassa vuokra-asujilla olisi mahdollisuus saavuttaa hyvällä suorituksella paranevia asumisoloja.

Alimmalla tasolla olisi lämpimiä tai ainakin riittävän lämpimiä tiloja, lähinnä vankisellitasoisia. Janan toisessa päässä täysin moderneja asuntoja jotka ovat yksittäisiä vuokrakämppiä omistusasujien keskellä.

Hädänalaisilla tehty yhteiskunnan kuppaaminen tulisi tulpata juuri nyt.
Tietysti meillä on säännöt ja lait, jotka estävät tuollaisen selliasumisen mutta eivät sillan alla asumista. Siksi syntyy kaikenlaista paskaa. Sääntöjä on liikaa ja ne ovat liian tarkkoja. Sellainen tulee veronmaksajille kalliiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Muuan mustalaisakka tuli taakseni pummimaan kun olin palauttamassa juhannuksen hylsyjä. "Annas mulle puolet tuosta pullokuitista että saan lapselle ruokaa". Sopivasti oli jäänyt yksi tölkki pussin pohjalle joten palautin sen erikseen ja laitoin akan käteen ja sanoin että "Rouva pitää vaan koko kuitin niin ei tarvi puolitella". Vittuahan tuo jäi sinne haistattelemaan kun läksin ostoksille.
Itseä huvitti tuossa viikonloppuna autoa tankatessani kun joku vähän vanhempi fatsi-manne kysyi viereisellä tankkauspisteellä omasta autostani et kulkeeko tuo lujaa (1.6 litrainen amistojota jossa hevosia kyllä vähän päälle 100kpl mutta osa muuttuneet matkalla shetlanninponeiksi). Vastasin Räikkösmäisesti et no emmä tiiä, ihan tarpeeksi lujaa.

Hetken päästä tämä herrasmies ehdotti et ruvetaan ajamaan kilpaa. (100hp vs 150hp, päätin kattoa reknrotiedot, kummasti ei ollut veroja yms rästissä niinkuin useasti kys kansanryhmällä on) Totesin et kiitos tarjouksesta mutta en lämpene.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Tänään Rauman Honkkarissa aioin mennä opastamaan mannet oikeaan parkkiruutuun, kun vahingossa parkkeerasivat normaaliin parkkiruutuun, vaikka inva-ruutukin oli vapaana. Ehkä he eivät huomanneet sitä. Valitettavasti minulla oli kiire. Nyt joutuivat eläkeläiset kävelemään 2 metriä kauempaa kauppaan.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Eli kun romanit tekivät oikein, he tekivät kuitenkin väärin, senkin eläkeläiset.
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itseä huvitti tuossa viikonloppuna autoa tankatessani kun joku vähän vanhempi fatsi-manne kysyi viereisellä tankkauspisteellä omasta autostani et kulkeeko tuo lujaa (1.6 litrainen amistojota jossa hevosia kyllä vähän päälle 100kpl mutta osa muuttuneet matkalla shetlanninponeiksi). Vastasin Räikkösmäisesti et no emmä tiiä, ihan tarpeeksi lujaa.

Hetken päästä tämä herrasmies ehdotti et ruvetaan ajamaan kilpaa. (100hp vs 150hp, päätin kattoa reknrotiedot, kummasti ei ollut veroja yms rästissä niinkuin useasti kys kansanryhmällä on) Totesin et kiitos tarjouksesta mutta en lämpene.
Olispa meilläkin tälläisiä, eikä sellaisia ihme kyhäilijötä ja myhäilijöitä.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Onko kukaan koskaan kertonut, miksi noin puolet alle 30 vuotiaista romaaneista on sairaseläkkeellä? Itse olen todennut, että on todella vaikea oikeasti sairaankaan päästä sairaseläkkeelle.

Mikä on se vaiva, millä nämä veijarit onnistuvat tekemään sen. Ainoa mikä tulee mieleeni on voimakas allerginen oireyhtymä puhuttaessa työstä.
 
luukkumies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, maajoukkue , voima
Kohtuullinen rimanalitus länsihelsingin suunnalla. Konalan S-marketin pihalle kurvasi invaruutuun asuntoauto. Vetivät roikalla kaupan seinästä sähköt ja pistivät leirin pystyyn. Ehkä joku sukulainen on liikuntarajoitteinen, niin tuo invapaikka on siten ilmeinen valinta. Kauppias jaksoi tätä hetken katsella meni hätistämään (sähkö)rosvot muualle. Eivät poistuneet, tietenkään. "mitä tää sähkö maksaaaaa ?" Mölysivät.

Kauppias soitti piiskan paikalle ja tilanne selvisi sillä.

En tiedä saatana, olisiko itsellä moiseen pokkaa ? Tuntui, että näillä ei häpeä ollut mielessä, vaan oikeus olla missä ja miten huvittaa. Säännöt on töissä käyviä varten. Tuttava, joka on kaupan kyljessä olevassa Deli kahvilassa töissä kertoi myös, että lounas aikaan kun on esim. salaattibuffa tarjolla tapahtuu useasti viikon aikana klassikko. 6-8 vekkihousua tulee sisään ja max 2 maksaa lounaan. Koko seurue syö.

Milläs mitään todistat? Menet siitä huomauttamaan, niin alkaa älämölö ja kuvataan kännyllä kun "me ei edes saada lounasta syödä."

Järjestääkö joku taho kusipäisyys kursseja vai mistä nämä nerokkaat taidot oppii?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös