Tuskinpa kovinkaan moni alle ala-asteikäinen romanilapsi on puukon kanssa heilunut, ja suunnitellut verikostojaan...
Omasta perhepiiristäni on tästä yksi kokemus, tosin mustalaislapsi oli jo ala-asteella. Isäni on ala-asteen opettaja ja kerran hän oli joutunut antamaan eräälle kolmasluokkalaiselle romanille englanninkokeesta 4 ½.
Pikku romani oli lähtenyt luokasta ovet paukkuen ja sanonut ovella "suku kostaa!"
Että sikäli tuo verikosto tai muu kosto taitaa olla jollakin tapaa tuttua myös pikkulapsille. Kun he tämän kulttuurin kuuluvan asian jo pienenä omaksuvat ikään kuin jonkinlaisena täysin luontevana maailmaan kuuluvana asiana ja asenteena, niin kyllä se kantaa aikuisikään saakka hyvin vahvana, elämään sinänsä kuuluvana asiana ja itsensäselvyytenä.
Omiin kokemuksiin:
Kerran pari kännistä romanimiestä tuli meille kotiin vanhempien luo. He halusivat soittaa kyydin, koska auto oli rikki. No mitäpä siihen muuta, kuin soita pois. Toinen Lindgren alkoi sitten pölöttää puhelimeen, että tänne voi jäädä yöksi ja muuta.
Meille oli tulossa varmaan kymmenen mustalaista yöksi. Samalla kun manne sanoi, että yöpymään voi tulla, vilautti toinen manneista isälleni vyöllään roikkuvaa leukua takinliepeen alta. Tilanteen pelasti se, että mutsi pääsi toisen seinään nojailevan mannen käden alta ulos ja meni naapuriin soittamaan kytät. Juuri ja juuri elettiin Ringo-aikaa, eikä matkapuhelimia ollut juuri kellään.
Mannet menivät maijan kyytiin sovinnolla ja nappilakit sanoivat leppoisasti, että tuttuja kavereita ovat, eikä ole ensimmäinen keikka kun nämä kaverit pitää hakea pois toisen kotoa.
Kerran Oulussa mannet ryöstivät Anttilan edessä suojatien eteen pysähtyneen auton kuskin. Kylmästi vain pelkääjän puoleinen ovi auki, puukko esiin ja lompakko tänne.
Loppukevennykseksi voin kertoa, että Oulun seudulla asusteli ammoisina aikoina Leif-niminen romani. Leif oli velkaa 50 markkaa heimoveljellensä. Rahaa ei jostakin syystä löytynyt ja sovittiin, että velka annetaan anteeksi, mikäli Leif työntää vasaran varsi edellä perseeseensä. Leif epätoivoisena suostui tähän ja siitä asti hän on kantanut nimeä vasaraperse-Leif. Nimi on omistajalleen sen verran herkkä kohta, ettei sitä pidä mennä sanomaan, jos ei "haluu viiltoo, pistoo".