Romaneista
Oman mustalaiskokemukseni muistan edelleen hyvin lapsuudesta. Kaikki alkoi siitä, kun enoni oli hankkinut uudehkon asuntovaunun lähinnä vuokrattavaksi, kun oli työkavereiltaan kuullut sen olevan varsinkin kesäaikaan kannattavaa bisnestä.
Kaksi vuotta jatkuneen rahan teon jälkeen eräänä kauniina kesäkuisena päivänä tuli soitto, vaunun vuokraus mielessä toki. Langan toisessa päässä olevan mieshenkilön puhetyylistä/murteesta oli helposti tunnistettavissa, että soittaja oli romani. Enoni, ns. karjalalippiksenä, perinteisenä suomi suomalaisille-junttina otti puhelun vastaan vahvasti epäröiden, että mitenkä sitä... Negatiivisia kokemuksia kyseisestä vähemmistöstä oli menneisyydestäkin.
Kaikesta huolimatta enoni tarttui haasteeseen, liekkö vaimonsa patistamana, mutta kuitenkin. Pari päivää myöhemmin vaunua saapui katsastamaan keski-ikäinen romanimies. Sopuun vuokra-ajasta ja summasta päästiin nopeasti, kun romanimies kertoi matkaavansa etelä-suomen lapsille sopiviin lomakohteisiin yhdessä perheensä kanssa. Enoni oli sopimukseen tyytyväinen ja koko ryhmän arvostus koheni samalla reilusti, kiitos tämän puheliaan ja ystävällisen romanimiehen, joka oli kuin kuka tahansa suomalainen perheellinen mies. Ei moitteita.
Lähtöpäivä ja vuokran alkamisaika oli sovittu heinäkuun ensimmäiseen päivään. Vuokran pituus oli tasan viikko eli seitsemän päivää, eikä yhtään yli. Romanimies tuli hakemaan vaunun jo edellisenä iltana pakkausta varten, normaali käytäntö ei siinä mitään.
Päivät kuluivat ja viikko alkoi mennä umpeen. Koitti heinäkuun toisen viikon maanantai, palautuspäivä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Enoni epäilys alkoi jo hieman nousta... Mutta, olihan romanimies jättänyt hänelle numeronsa, pitäneepä soittaa sinne, että missäs mennään. Tämä numero ei ole käytössä, olkaa hyvä ja tarkistakaa numero... Enoni epäilys alkoi käymään toteen, kun hän alkoi aavistaa, ettei romanilla tainnut sittenkään olla puhtaat jauhot pussissa. Vaimo kuitenkin leppyytteli ja sanoi, että kyseessä taitaa olla vain väärin käsitys...
Koitti tiistai... Enoni kärsivällisyys, joka ei pitkää sorttia ole, loppui ja hän päätti ilmoittaa asiasta poliisille. -Asia selvä, tutkimme asiaa...
Viikot vierivät, eikä vaunusta kuulunut mitään niin romanimiehen kuin viranomaistenkaan taholta. Koko loppukesän pitkälle syksyyn varatut vuokrat peruuntuivat, rahaa meni hukkaan tuhansia, mutta se ei ollut olennaisin seikka, olihan vaunu arvoltaan moninkertainen.
Sitten, syyskuun puolessä välissä tuli soitto, teidän vaununne on mitä ilmeisimmin löytynyt. Enoni huokaisi helpotuksesta ja kysyi, että missä päin vaunu sijaitsee. -Uppsalassa, Etelä-Ruotsissa.
Vaunun vuokrannut mustalainen kuului osana johonkin suurempaan kartelliin, joka muka-vuokraa vaunuja ympäri skandinaviaa ja kuljettaa niitä Ruotsin kautta kauemmaksi myytäväksi. Yleistynyt vuosi vuodelta jne. Semmoinen perheellinen mustalaismies tällä kertaa, perkeles.
Pääasia oli toki, että vaunu saatiin takaisin, vaikka rahaa valui hukkaan ja hermoja koeteltiin. Joka tapauksessa enoni luotto ja arvostus tätä kiisteltyä vähemmistöryhmää kohtaan meni ikiajoiksi. Valitettavan sama itsellänikin.
