...Toki se työllistyminen on siinä mielessä hankalampaa, että romaniväestö ei ole perinteisesti viitsinyt noita kouluja hirveästi käydä, ei edes sitä peruskoulua. Mutta ihan yhtä vaikeaa on sen kouluttamattoman kantaväestöön kuuluvankin saada töitä. Ja kyllähän sekin on tietysti totta, että ei se ole sen lapsen vika, jos hän ei kouluja käy jos vanhemmat ei siihen millään tavalla rohkaise. Jos romanit alkaisivat käydä järjestelmällisesti peruskoulunsa loppuun ja sen jälkeen vielä hankkia itselleen ammatin, niin työllistymisessä ei olisi mitään esteitä. Mutta kun vanhempia ei kiinnosta patistaa lapsiaan koulunkäyntiin, niin ei lapsi silloin siellä koulussa käy. Kun vanhemmat eivät ole hankkineet itselleen ammattia eivätkä viitsi käydä töissä, niin mistä lapsi saisi esimerkin että hänenkään pitäisi niin tehdä? Päinvastoin jos lapsi koko elämänsä saa kuvan, että todellinen romani ei kouluja käy eikä työskentele vaan rahaa saa sossusta vaikkapa hameeseen, niin peli on hänen osaltaan menetetty jo alkuunsa. Jos lapsi saa koko elämänsä mallia siitä, että isä ja äiti, sedät, enot, tädit ja kaikki lähisukulaiset ovat vähän väliä vankilassa ja se on ihan ok ja kuuluu heidän kulttuuriinsa, niin mitä voi olettaa että mitä siitä lapsesta tulee? Ja tämä sitten periytyy eteenpäin, kun tämä lapsi kasvaa itse aikuiseksi ja saa omia lapsia.
Eikä tämä koske pelkästään romaneja, vaan ihan samalla tavalla vaikkapa somaleita tai omasta tahdostaan sossun avuilla eläviä suomalaisperheitä. Se malli, mikä kotoa saadaan, perityy lapsille. Ja häneltä eteenpäin, ellei joku katkaise sitä perinnettä. Ja miksi katkaisisi, jos ei ole mikään tarve eikä yhteiskuntakaan siihen millään tavalla kannusta?
Ei se ole työnantajan vika, että hän ei palkkaa peruskoulut kesken jättänyttä romania, kun parempiakin hakijoita on olemassa. Ei se ole yhteiskunnan vika, että romani ei saa työtä tai kokee joutuvansa seuratuksi asioidessaan kaupassa kansanpuvussaan. Se on ihan heidän itsensä vika ja ihan he itse voisivat muuttaa asioiden kulun hyvin nopeastikin. Mutta kun ei ole kiinnostusta paria hyvää poikkeusta lukuunottamatta.