RIP-ketju

  • 2 927 622
  • 11 764

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Perhetuttuihin lukeutuva kirjailija Hannu Hirvikoski on kuollut 72-vuoden ikäisenä. Asiaa ei ole pahemmin uutisoitu, mutta poistuminen näiltä estraadeilta tapahtui tuossa nelisen päivää sitten. Hirvikoski oli muun muassa Arto Paasilinnan parhaita kavereita ja vakiovieras Kirjailijatalossa.

Viimeksi näin häntä muistaakseni viitisen vuotta sitten. Äiskän mukaan hän yski jo tuolloin verta, joten kohtalaisen pitkään Hirvikoski sinnitteli sairaudestaan tai sairauksistaan huolimatta.

RIP.
 

Taccutucca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, TUTO Hockey, Atlético de Madrid
Alakoulussa nelosluokalla luokalle saapui villi rillipää jostain Pohjanmaalta päin ja meistä tuli miltei heti parhaat ystävykset (koska sitä edeltävä paras kaverini oli ruvennut pelaamaan wowia ja itseäni ei kyseinen peli kiinnostunut laisinkaan.)

Pölhöilimme paljon ja keksittiin mm. extreme minisuksi-hiihto, jota ahkerasti harrastimme aina hänen luonaan koulupäivien jälkeen. Olimme todella hyviä kavereita, kunnes vaihdoin yläasteella koulua ja sen jälkeen emme pitäneet enää paljoa yhtä.

Nyt uutenavuotena ilmeisesti kovan draaman kohtelema Osku päätti elämänsä oman kätensä kautta vasta 18 vuotiaana. Harmittaa aivan pirusti, oli ala-asteella todella läheinen kaveri joka oli 110% aito ja oli aina täysillä mukana kaikessa pölhössä, mitä ikinä keksittiinkään.

RIP Osku, olit ja olet yhä lähellä sydäntä.
 

Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Osanottoni. Aika hiljaiseksi vetää noin nuoren ihmisen henkilökohtainen ratkaisu ja poismeno.

Jep näitä on aina yhtä ikävä lukea, kun joku noinkin nuori päätyy päättämään elämänsä oman käden kautta tai oikeastaan ihan minkä ikäinen vaan :( Apua pitäisi saada vaikka sitten väkisin jotain kautta, että näin ei tapahtuisi.
 

Taccutucca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, TUTO Hockey, Atlético de Madrid
Apua pitäisi saada vaikka sitten väkisin jotain kautta, että näin ei tapahtuisi.

Perkula, kun tästäkään janterosta ei mitenkään näkynyt se läpi. Ilmeisesti kotonaan oli aina "angstin vallassa", mutta muiden keskellä oma ylipirteä itsensä. Olisi kyllä kiva, jos tosiaan apua olisi todella helppo hakea ja kynnys siihen madaltuisi. Siinä on vaan se vaara, että sitten sinne tulee asiakkaiksi myös niitä, ketkä ei välttämättä tarvitsekkaan apua, tai eihän sitä koskaan tietenkään tiedä. Perkula, kun mielenterveyspalvelut on erikoinen ala, olisi itse pitänyt hakea sote-alan pk:ssa (=lähäri-opinnot) mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelmaan.

Itselleni on ollut nyt lähiaikoina öisin valvomisen syynä muitakin syitä kuin NHL, koska tämä oli neljäs merkittävä exitus vajaan kahden kuukauden ajanjakson aikana. Näistä aikaisemmista voisi tähän ehkä mainita alle viiskymppisen yksityisyrittäjän kuoleman työmatkalla Zimbabwen Mutareessa. Mainittakoon vielä, että yritys oli periaatteessa yksin kyseisen menehtyneen kaverin johtama ja silti liikevaihto (kyllä, se ei tarkoita voittoa, mutta antaa kuvan, minkä kokoisesta firmasta on kyse) oli lähes aina yli miljoonan (parhaimmillaan muistaakseni 1,24 milj.), tosin tänä vuonna liikevaihto putosi 750 tuhanteen ja yrityksen kuoppaus on nyt edessä. Harmi juttu, koska kaveri oli omalla alallaan melko vallankumouksellinen.

Jännä miten loppuvuoteen keräytyi näitä niin paljon, aikaisemmin vuonna 2014 ei ollut ketään tärkeätä ihmistä, jota olisin menettänyt. Keväällä tosin vaarin "närästys" olikin pahanlaatuinen vatsakasvain, mutta mies on vahva kuin härkä ja veti leikkauksen, siitä palautumisen ja solunsalpaajahoidot kunnialla loppuun, tosin loppupuolella oli fyysisesti sekä henkisesti hyvin, hyvin väsynyt.

*****

Jotta tämä itsesäälissä vaellus ei jäisi täysin off-topiciksi, niin mainittakoon nämä kaksi kirveellä murhattua kaveria, jotka kuoli Oulun Tuisku Pubissa. Erityisesti tosin tässä harmittaa Iltapaskan ja Iltaripulin oksettava klikkihuorailu asian ympärillä.

Tämä murhaaja olisi myös tarvinnut näitä yllämainittuja mielenterveyden palveluita, koska noh.. Eihän kaverilla tainnut mitään muuta motivaatiota olla, kuin... Niin. Harva menee kirves kädessä pubiin niittaamaan satunnaisia ihmisiä. Ainakaan jos on täysin selväjärkinen. Harmi muuten, että nyt tämä ulkomaalainen kaveri aiheuttaa huonoa mainetta muille veronsa maksaville ja kovalla työmoraalilla esimerkiksi laitosapulaisina toimiville ulkomaalaisille kavereille. Itse olen ainakin hoitoalalla huomannut, että usein juurikin maahanmuuttajat, varsinkin tällaisissa "hanttihommissa" (lähihoitaja, laitosapulainen, hoiva-avustaja yms.) työskentelee kovemmalla työmoraalilla kuin me "laiskan pulskeat" suomalaiset. Nyt menee tosin jo niin ot, että hyvä lopettaa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Perkula, kun tästäkään janterosta ei mitenkään näkynyt se läpi. Ilmeisesti kotonaan oli aina "angstin vallassa", mutta muiden keskellä oma ylipirteä itsensä.
Tämä on valitettavan yleistä, eli masentuneet voi vetää roolia ja esiintyä sellaisena huolettoman pirteänä ja hauskuuttelijana, vaikka sisin huutaa ja on murtumaisillaan. Voi vaatia hyvin paljon, että huomaa kaiken sen teatterin läpi, koska tuollainen ihminen on harjaantunut mestariksi asiassa - piilottelemaan heikkouksiaan.

"Koomikon tauti" tavallaan. Ei itsellenikään vierasta, mutta olen onneksi tuota esirippua saanut tiputettua pois viime vuosina, eli annan sen sisällä vellovan synkkyyden ja murheellisuuden välillä näkyä. Suurin pelkohan tuossa on se, että ihmiset ei ymmärrä miksi olet ykskaks noin vakava ja outo eivätkä ota sitä tilaa vakavasti, vaikka se on ihan kiinteä osa omaa itseä. Ihmiset vaan on tottuneet näkemään toisen tietyllä tavoin ja tekevät määritelmät sitä kautta.

Todella ikävää kuulla tälläisistä, mutta tosiaan avun antaminen voi olla äärimmäisen hankalaa kun ihminen ei ulospäin oireile. Eikä hänen yksinään oleiluaan pääse helposti tarkkailemaan kun naamio tippuu.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
"Koomikon tauti" tavallaan. Ei itsellenikään vierasta, mutta olen onneksi tuota esirippua saanut tiputettua pois viime vuosina, eli annan sen sisällä vellovan synkkyyden ja murheellisuuden välillä näkyä. Suurin pelkohan tuossa on se, että ihmiset ei ymmärrä miksi olet ykskaks noin vakava ja outo eivätkä ota sitä tilaa vakavasti, vaikka se on ihan kiinteä osa omaa itseä. Ihmiset vaan on tottuneet näkemään toisen tietyllä tavoin ja tekevät määritelmät sitä kautta.
Itsellekin aika tuttua. Olen ollut aina sellainen kaveriporukan hauska tyyppi, joku voisi jopa pelleksi kutsua, mutta varmaankin jokainen ymmärtää pointin. Helkkarin huono olen ollut aina puhumaan omista asioistani, vaikka välillä tuntuu siltä että olisi pakko päästä huutamaan ja suorastaan itkemään pahimmat höyryt ulos.

Toki nykyään itselläkin ehkä vähän helpompi puhua asioista, mutta anyway. Usein tuntuu että olen haitaksi jos alan avautumaan, joten on tuntunut helpommalle pitää kaikki paska sisällä. Noh, jospa sitä vielä oppisi enemmän.

Osanotot Taccutucalle.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
R.I.P Mummu. Ainoa isovanhempi, joka mulla on ollut ja näinkin pitkään kun vaikutti elämässäni, niin nyt kyllä riipii sisältä todella lujaa. Eilen illalla, kun sairaalasta soitettiin, niin olin vain surullinen ja mutta silti tyytyväinen, kun kärsimys päättyi.

Nyt sitten tänään on pyörinyt kaikki lapsuusajan muistot päässä kuin karuselli ja vetistelystä ei meinaa loppua tulla. No, eiköhän tämä tästä. Onneksi on vapaapäivä tänään.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
R.I.P Mummu. Ainoa isovanhempi, joka mulla on ollut ja näinkin pitkään kun vaikutti elämässäni, niin nyt kyllä riipii sisältä todella lujaa. Eilen illalla, kun sairaalasta soitettiin, niin olin vain surullinen ja mutta silti tyytyväinen, kun kärsimys päättyi.
Otan lämpimästi osaa menetyksesi johdosta.

Vanhan ihmisen poislähdössä on usein kahtalaisia tunnelmia läsnä. Korkeaan ikään yltäneen ja sairaan ihmisen kuolema on mitä luonnollisin tapahtuma, vaikka lopullinen ero tärkeästä ihmisestä tuntuu aina raskaalta. Kun alzheimerin ja pumppuvian riuduttama isäni kuoli noin 8-kymppisenä, onneksi vainajoituen nimen omaan sydämen eikä alzheimerin takia, niin kuoleman vierailua osattiin jo odottaa. Kun maallisten kivirekien vetäminen täytyy joskus kuitenkin jättää, niin mieluummin tuolla tavoin kuin vajoten kokonaan kasvikseksi. Ja kun ihmisen käyttötunnit tulevat luonnollista tietä täyteen, kaiken olennaisen tultua jo sanotuksi ja tehdyksi, niin ainakin isäni tapauksessa lähiomaisten tunteissa saattoi olla enemmän helpotuksen kuin surun sävyä.
 

Taccutucca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, TUTO Hockey, Atlético de Madrid
R.I.P Mummu.

Osanottoni suruusi. Isovanhemmat on kyllä tosi hieno juttu, kun ovat nähneet jo elämän ja voivat kertoa jälkeläisilleen mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Usein vanhetessa persoonallisuus myös muuttuu leppoisammaksi, mikä on hyvä juttu. Itsellenikin esim. mummi ja vaari ovat tärkeämpiä kuin omat vanhemmat, ainakin näin "kapinallisena kahdeksantoista vuotiaana". Heillä on vielä melko hyvin aikaa jäljellä, kun ovat juuri ja juuri seitsenkymppisiä, veikkaan että ainakin toinen heistä elää pidempään kuin monisairaat vanhempani.

Eilen illalla, kun sairaalasta soitettiin, niin olin vain surullinen ja mutta silti tyytyväinen, kun kärsimys päättyi.

Hyvä juttu, että pääsi pois, jos oli kärsimässä. Töissä/työharjoitteluissa on lyhyellä hoitajan urallani tullut vastaan paljon ihmisiä, joiden kohdalla on vilpittömästi toivonut, että pääsevät täältä pois. Esimerkiksi eräässä vanhainkodissa oli toispuolihalvaantunut mies joka oli ollut 11 vuotta vuodepotilas. 11 vuotta vuoteessa! Pesutkin pritzillä, eli makuuasennossa. Kaverilla oli kaikki jänteet kutistuneet ja jäykistyneet, esim. käsiä ei meinannut ollenkaan saada auki, mutta niissä olevia haavaumia oli pakko hoitaa, ettei ne mene pahemmiksi, vaikka tietää että kun pakolla pitää sitä kouraa auki, niin kyllähän varmaan se mies on kivuissa. Ei kivaa.

Luulen, että mummusi ei välttämättä ollut ihan tällaisessa tilanteessa, mutta niin... Hyvä, että pääsi pois, jos kärsi. Hän varmaan onneksi ehti siirtää myös suuren osan viisaudestaan sinulle. Kuitenkin, osanotot, ei se silti kivaa ole menettää läheinen.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Luulen, että mummusi ei välttämättä ollut ihan tällaisessa tilanteessa, mutta niin... Hyvä, että pääsi pois, jos kärsi. Hän varmaan onneksi ehti siirtää myös suuren osan viisaudestaan sinulle. Kuitenkin, osanotot, ei se silti kivaa ole menettää läheinen.

Kiitoksia, pojat.

Tosi rankka oli tämä loppu puoli vuotta, hän sairasti verisolusyöpää ja yli 5 vuotta meni ilman sen kummempia oireita, mutta parin vuoden takainen sydänkohtaus vei paljon voimia ja nyt sitten kun joutui sairaalaan viimeistä kertaa, niin hän muuttui tosi paljon. Muisti meni, lähti öisin seikkailemaan, kaatui ja mursi lonkkansa, repi avannepussit, happiviikset, kanyylit, vaatteet ym.. öisin pois. Eli teloi vielä itseään sairaalassa niin pahasti, ettei oikein enää tiedetty, mikä särkee, kun oli jo hauras vartalo aivan palasina. Valtavat tuskat varmasti, raukkaparka.

PK on ihan oikeassa siinä, että toisaalla painaa helpotus ja toisella puolella kuitenkin se menetys. Vaikka kuinka olin jo tähän muka valmistautunut, niin on tämä ollut kova päivä. Nyt vasta sen oikeasti tajuaa, kuinka tärkeästä ihmisestä oli kyse.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
PK on ihan oikeassa siinä, että toisaalla painaa helpotus ja toisella puolella kuitenkin se menetys. Vaikka kuinka olin jo tähän muka valmistautunut, niin on tämä ollut kova päivä. Nyt vasta sen oikeasti tajuaa, kuinka tärkeästä ihmisestä oli kyse.

Isäni nukkui pois marraskuussa. 78vuotias Alzheimer-potilas, jonka tila kääntyi huonompaan suolisto-oireiden myötä jossain lokakuussa, eli se vähäinenkin kontakti, tai reagoiminen asioihin loppui. Hyvä, että silmiä aukaisi enää. Sitä vain odotti puhelinsoittoa, vaikka silloin kun häntä kävi katsomassa, elätteli toivoa... noh, jostain. Lääkäri kuitenkin kehotti varautumaan kuolemaan. Sitten kun se tieto minulle tuli ja lähdettiin hyvästejä jättämään, niin eihän siitä itkusta meillä lapsilla meinannut loppua tulla siellä hoivakodissa. Äiti tietenkin oli vahva. Eikä hautajaisetkaan upeasta pastorista ja tilaisuuden kauneudesta huolimatta olleet mitenkään mieltäylentävät. Muistotilaisuus kylläkin kyynelten lisäksi myös naurun ja hauskojen muistojen sävyttämä. Alzheimer-omaisille sanotaan, että se tauti sisältää kolme kuolemaa: silloin kuolee vähän sisältä, kun diagnoosi rakkaalle tulee, sitten silloin kun hän pikkuhiljaa muuttuu ja hiipuu ja se kommunikointi loppuu ja lopulta silloin, kun siunataan matkaan. Vaikkei sellaista suruaikaa tullut vietettyä kuin ehkä siinä tapauksessa, että kuolema on yhtäkkinen, odottamaton, niin kyllä se isä vaan mieleen tulee aika ajoin. Viimeksi äsken kun talsin tuolla pimessä töistä kotiin. Jostain joku muisto tuli ja niiskutteluksihan se meni, mutta luulivat kai ohikulkijat flunssaksi.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mennyt ihan ohi, että Tangerine Dreamin sielu ja sydän Edgar Froese menehtyi vajaa viikko sitten. Kyseinen herra loi yhtyeensä kanssa aivan uskomatonta musiikkia ja oli yksi keskeisiä varhaisen elektronisen musiikin kehittäjiä. Erityisesti 70-luvun albumit ja 80-luvun albumit myös oli mieleeni. Uudempi tuotanto oli hyvin vaihtelevaista, mutta oli sielläkin omat helmensä seassa. Todella tuottelias muusikko vielä viimeisiin vuosiinsa saakka.

Nyt on pakko laittaa Stratosfear ja Force Majeure soimaan. Yksi pioneereistä on poissa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
No hitto. Aphrodite's Child saa siis seuraa Tangerine Dreamista levysoittimeen.
 

Ribals

Jäsen
Isäni nukkui pois marraskuussa. 78vuotias Alzheimer-potilas, jonka tila kääntyi huonompaan suolisto-oireiden myötä jossain lokakuussa, eli se vähäinenkin kontakti, tai reagoiminen asioihin loppui. Hyvä, että silmiä aukaisi enää. Sitä vain odotti puhelinsoittoa, vaikka silloin kun häntä kävi katsomassa, elätteli toivoa... noh, jostain. Lääkäri kuitenkin kehotti varautumaan kuolemaan. Sitten kun se tieto minulle tuli ja lähdettiin hyvästejä jättämään, niin eihän siitä itkusta meillä lapsilla meinannut loppua tulla siellä hoivakodissa. Äiti tietenkin oli vahva. Eikä hautajaisetkaan upeasta pastorista ja tilaisuuden kauneudesta huolimatta olleet mitenkään mieltäylentävät. Muistotilaisuus kylläkin kyynelten lisäksi myös naurun ja hauskojen muistojen sävyttämä. Alzheimer-omaisille sanotaan, että se tauti sisältää kolme kuolemaa: silloin kuolee vähän sisältä, kun diagnoosi rakkaalle tulee, sitten silloin kun hän pikkuhiljaa muuttuu ja hiipuu ja se kommunikointi loppuu ja lopulta silloin, kun siunataan matkaan. Vaikkei sellaista suruaikaa tullut vietettyä kuin ehkä siinä tapauksessa, että kuolema on yhtäkkinen, odottamaton, niin kyllä se isä vaan mieleen tulee aika ajoin. Viimeksi äsken kun talsin tuolla pimessä töistä kotiin. Jostain joku muisto tuli ja niiskutteluksihan se meni, mutta luulivat kai ohikulkijat flunssaksi.
Paljon voimia! Ei ole ikinä helppo menettää ketään, varsinkaan näin läheisiä ihmisiä.
 

redpecka

Jäsen
Joo, vaikka oli samaa kööriä johanafgraanien kanssa, silti edusti skeptistä näkökulmaa valtaa- ja voimaapitäviä kohtaan, toisin kuin se afgraani, joka kuuluu kaikkiin salaliittoilluminaattimuurareihin ja on näin ollen pakotettu pitämään salaverhoa hämyisimmillään. Luukanen-Kilde oli "jännä" persoona; koulutettu ja sivistynyt lääkäristason ihminen ja jonkun auto-onnettomuuden jälkeen alkoi epäillä kaikkea.

Uskon ja tiedän hänen olevan varmemmassa paikassa nyt kuin minä ikinä eläessäni voin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Heipsis vaan sille viimeiselle abduktiomatkalle. Lähtiköhän Ladassa vai ilman?
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
RIP. Mahtoi vaatia voimaa esiintyä niin yksin, tuolla agendalla ja kaikista maista juuri Suomessa!
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Kaikista huuhaa-jutuista huolimatta kyseessä oli lämmin ja ystävällinen ihminen. Levätköön rauhassa siellä, mihin eniten uskoi...
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
571 NHL-ottelua seitsemässä eri joukkueessa pelannut Steve Montador on menehtynyt. Mies pelasi viimeiset pelinsä Zagrebissa KHL-liigassa. Peruspakki, joka kuitenkin iski tasaisen varmasti yli kahdenkymmenen pisteen kausia änärissä. Kuolemaa ei tutkita rikoksena.

http://www.iltalehti.fi/nhl/2015021519201299_nh.shtml(Linkki Iltalehden juttuun Montadorin kuolemasta)
 

Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös