Rauman Lukon johto – ammattitaitoinen vai ammattitaidoton?

  • 436 838
  • 2 339

Äksönn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Hyvää reagointia johdolta. Laitetaan kerralla asiat kuntoon, mitä sitä pöytää monta kertaa pyyhkimään. Muutosta on hyvä lähteä viemään eteenpäin uudella kokoonpanolla. Siinä ei vanhoja verkonpainoja tarvita ja muutosvastarinta on pienempää.

Mielenkiintoista on kuulla, miten tuo pelaajarekrytointi/scouttaus tulee menemään jatkossa. Onko siihen tulossa päätoiminen henkilö, vai vetääkö Kalle / Päävalmentaja tuota otona. Tuo on sen verran kriittinen paikka / vaatii hyvät suhteet, että suotavaa olisi siihenkin löydettävän joku ulkopuolinen ammattilainen. Lisäksi kyselisin jotain vanhaa pelaajaa Pohjois-Amerikasta joka katsoisi siellä Lukon puolia (muutama tonni vuodessa maksaisi itsensä takaisin moninkertaisena onnistuneiden rekryjen muodossa). Käytetään niitä resursseja niinkuin niitä kuuluu.

Sen jälkeen urheilullinen puoli rupeaa olemaan kuosissa ja Rajala saa pysyä omassa jutussaan, eli numeroiden parissa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
En nyt ihmisiä lähtisi ihan syöpäkasvaimeen vertaamaan...

Mutta joka tapauksessa tervetullutta muutosta organisaatioon ja toivottavasti nyt mennään ryhdikkäästi ja ennen kaikkea johdonmukaisesti eteenpäin. Varmaan alkoi Vanhatalolla tila loppumaan kesken ja osapuolet ymmärsivät tilanteen hankaluuden. Kuitenkin seuraan juuri palkattu UTJ ja muutenkin haetaan uusia tuulia Lukko-laivalle. Pitkään hän mukana toiminnassa olikin, mutta aikansa kutakin. Kyllä Vanhatalo hommasi koviakin tekijöitä Lukkoon ja mistä tietää olisiko tehnyt parempaakin jälkeä, jos olisi saanut tehdä hommia suuremmalla mandaatilla.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mielenkiintoista on kuulla, miten tuo pelaajarekrytointi/scouttaus tulee menemään jatkossa.

Minua kiinnostaa tietää myös se, miten pelaajarekrytointi on mennyt tähän asti. Petružálek oli Sýkoran "tarjoama" pelaaja ja joku minua enemmän tietävä on kertonut Toni Porkalla olevan jotain tekemistä Lukon Pohjois-Amerikan hankintoihin. Minua ei kiinnostaa vääntää veistä kenenkään selässä, vaan saada tietoa menneen ja tulevan vertaamisen tueksi.
 
Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aikansa kutakin ja nyt oli Hannun aika siirtyä sivuun, mielestäni hyvä siirto. Aika monta pelaajaa Hannu ja kumppanit Lukkoon ovat vuosien saatossa haalineet. Joukossa on muutamia löytöjä ja vastaavasti monta hutia, mutta kuten todettu, niin nyt oli hyvä aika muutokselle.

Kiekkoareenan uutisen mukaan uutta Hannua ei ainakaan tällä hetkellä etsiä vaan Kalle hoitaa hommaa.
Pelaajakoordinaattori lähtee Lukosta - Kiekkoareena
 
mize

Ei tuossa sanota, että Kalle hoitaa homman, vaan, että Kalle järjestää pelaajakoordinoinnin haluamallaan tavalla.
 
friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kiitokset Hannu Vanhatalolle tästä toisesta stintistä Rauman Lukossa, joka kesti yli 10 vuotta. Paljon laadukkaita pelaajia mies scouttasi ja naarasi Raumalle. Pari pronssia saavutettiin tänä aikana, mutta finaalipeleihin ei päästy. Käsittääkseni suhteet olivat hyvät joka suuntaan ja esimerkiksi Pohjois-Amerikasta löytyi useita hienoja vahvistuksia. Viimeisimpänä Chris VandeVelde päättyneellä kaudella. Jännittävää nähdä miten työn jatkaja suoriutuu hommassansa ja kuka se yleensäkään on.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuskin nämä muutokset mihinkään johtaa. Ei toimitusjohtajalla tai hallituksen puheenjohtajalla ole penniäkään kiinni. Jos joku puoli sakkaa, niin mennään löylyihin ja otetaan lisää juomaa. Seuraavalla kaudella sitten tulee menestystä.
 
Niin pessimistihän ei pety. Kyllä mulla on nyt vahva tunne, että se puuhastelu loppui kun Salmi nappas puheenjohtajan nuijan ja puhui Kallen ympäri hoitamaan urheilupuolta. Takamatkalla ollaan valitettavan paljon moneen muuhun organisaatioon nähden, joten kärsivällisyyttä vaaditaan edelleen kaikilta.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos mittarina käytetään aika väliä 2003-2018, niin otsikon mukaan johto ei tosiaan ole resursseja osanut hyödyntää. Otin tähän 2003 sen takia, koska silloinhan näitä RTK:n rahoja alettiin edustuksen (oy:n) toimintaan todenteolla laittamaan. Tällä aikavälillä Lukko on ollut viisi kertaa välierissä (2005, 2011, 2013, 2014, 2015), kolme kertaa (2004, 2010, 2016) tipahtanut puolivälierissä ja neljästi tipahtanut sääleissä (2007, 2008, 2012, 2018) ja kolmesti on jääty kokonaan ulos pudotuspeleistä (2006, 2009, 2017). Tänä aikana Lukon pelaajabudjetti on ollut vähintään TOP-6 ja yleensä TOP-4 keskiarvosijoitus on siis ollut 15-kauden aikajaksolla seitsemäs.

Viimeisen reilun vuoden aikaiset tapahtumat luo ainakin itselleni uskoa, että herätty on ja Lukko ottaa sen paikan pysyvämmin tuolta TOP-6 porukasta ja se kannukin vielä Raumalle tulee, kun toimintatavoista pidetään kiinni organisaatiossa.
 
mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Virta sanoi ettei pelejä tahallaan hävitty ja samaa haluan uskoa myös johdosta, eli varmasti parhaansa yrittivät, mutta ei vaan kyvyt riittäneet. Vasta viime kauden kyykkäämisen jälkeen saatiin riittävää osaamista ulkopuolelta Salmen ja Virran muodossa, sekä sen jälkeen vielä Kalle.
 
Tuo syksyn 2016 rämpiminen saattoi olla parasta mitä Lukolle on tapahtunut vuoden 1988 hopean jälkeen, vaikka kannattajalle se olikin vain kaiken tuskan kliimaksi. Pakko uskoa että kyllä tämä tästä parempaan suuntaan muuttuu pysyvämmin.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Virta sanoi ettei pelejä tahallaan hävitty ja samaa haluan uskoa myös johdosta, eli varmasti parhaansa yrittivät, mutta ei vaan kyvyt riittäneet. Vasta viime kauden kyykkäämisen jälkeen saatiin riittävää osaamista ulkopuolelta Salmen ja Virran muodossa, sekä sen jälkeen vielä Kalle.

Minulla on sellainen tunne, että pian lähtee myös Rajala. Organisaatiota uudistetaan niin paljon, että on vaikea nähdä toimitusjohtajan pysyvän pitkään tehtävässään. Ihan kaikkea ei voida kuitenkaan tehdä heti, vaan tietyt asiat pyritään hoitamaan loppuun. Rajalan kohdalla ne saattavat olla hallin uudistamiseen liittyvät neuvottelut Rauman kaupungin kanssa.
 
Veit jalat suustani ja ne neuvottelut on jo käyty ja suunnitelma tehty. Lisäksi Rajalan vastuut on hajautettu neljälle muulle. Uskon vakaasti, että vuoden päästä meillä on uusi toimari
 
Raymond

Se on ihan hyvä, että joku ottaa ne jalat suusta. Ei nimittäin ole kovin terveellistä. :)

Mutta niin antaisin kyllä koko työryhmälle nyt sitä kuuluisaa työrauhaa. Eli en olisi koko ajan vaatimassa esimerkiksi Rajalalle kenkää jne. Vaikka aika hyvin Rajalan pää pitää. Ei varmastikaan ole häneltä jäänyt huomaamatta se haukkumisen määrä. En myöskään yhtään ihmettele, että Vanhatalo lähti omasta tahdosta, jos näin oli. On nimittäin yksi niistä, jotka ovat saaneet paljon paskaa niskaan, mutta ei juuri koskaan kiitosta. Petruzalekin hankintakin laitettiin jonkun muun ansioksi. Oikeastaan hyvät hankinnat ovat aina olleet jonkun muun ansiota ja paskat ovat olleet Vanhatalon. Yleisesti puhutaan, että Lukko on hyvä työpaikka palkan takia. Mutta kumman järkevä ihminen oikeasti valitsee, jos vaihtoehdot on hyvä palkka ja paljon paskaa niskaan vai sen missä saa hieman vähemmän, mutta työrauhan ja joskus jopa kiitosta?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
On nimittäin yksi niistä, jotka ovat saaneet paljon paskaa niskaan, mutta ei juuri koskaan kiitosta. Petruzalekin hankintakin laitettiin jonkun muun ansioksi. Oikeastaan hyvät hankinnat ovat aina olleet jonkun muun ansiota ja paskat ovat olleet Vanhatalon.

Tiedämmekö varmasti, mitkä löydöt ovat Vanhatalon ja mitkä eivät? Azevedo ja Zapolski taisivat olla Vanhatalon löytöjä, ja jos näin on, niin ei ole tehnyt vain paskoja hankintoja. En kuitenkaan tiedä muuta kuin että Petružálek tuli Sýkoran yhteydenoton kautta. Sýkora valmensi aikoinaan Litvínovia, jonka kasvatti Petružálek on.
 
Viimeksi muokattu:

mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Se on ihan hyvä, että joku ottaa ne jalat suusta. Ei nimittäin ole kovin terveellistä. :)

Mutta niin antaisin kyllä koko työryhmälle nyt sitä kuuluisaa työrauhaa. Eli en olisi koko ajan vaatimassa esimerkiksi Rajalalle kenkää jne. Vaikka aika hyvin Rajalan pää pitää. Ei varmastikaan ole häneltä jäänyt huomaamatta se haukkumisen määrä. En myöskään yhtään ihmettele, että Vanhatalo lähti omasta tahdosta, jos näin oli. On nimittäin yksi niistä, jotka ovat saaneet paljon paskaa niskaan, mutta ei juuri koskaan kiitosta. Petruzalekin hankintakin laitettiin jonkun muun ansioksi. Oikeastaan hyvät hankinnat ovat aina olleet jonkun muun ansiota ja paskat ovat olleet Vanhatalon. Yleisesti puhutaan, että Lukko on hyvä työpaikka palkan takia. Mutta kumman järkevä ihminen oikeasti valitsee, jos vaihtoehdot on hyvä palkka ja paljon paskaa niskaan vai sen missä saa hieman vähemmän, mutta työrauhan ja joskus jopa kiitosta?

Kyllähän Vanhatalo muutaman hyvän löydön teki, mutta ei minusta Zapolskia lukuunottamatta löytänyt mitään puoli-ilmaiseksi pelanneita ja huipuksi osoittautuneita pelureita, kuten monet muut pienemmät organisaatiot ovat tehneet. Liian moni pelaaja pelasi viimeisen kautensa täällä. Toisekseen kyllä organisaation yleinen houkuttelevuus myös joko haittaa tai parantaa pelaajakoordinaattorin onnistumismahdollisuuksia. j
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
. Sýkora valmensi aikoinaan Litvinovia, jonka kasvatti Petružálek on.
Kumpi on sinusta parempi tapa tarkkeiden kanssa: jättää kokonaan käyttämättä vai käyttää oman maun mukaan vain joissain nimissä?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kumpi on sinusta parempi tapa tarkkeiden kanssa: jättää kokonaan käyttämättä vai käyttää oman maun mukaan vain joissain nimissä?

Asiallinen kysymys ja huomautus otettu vastaan. Harmi ettet tarjonnut kolmatta vaihtoehtoa, niin olisin jopa voinut vastatakin.

Ketjun aiheeseen kuuluen haluaisin edelleen tietää, mikä on Toni Porkan rooli Lukon pelaajarekrytoinnissa vai onko sellaista? Kyselin vähän aikaa sitten, mihin perustuvat Lukon hyvät suhteet Pohjois-Amerikassa, ja vastaukseksi sain Toni Porkan. Haen tässä sitä, onko Lukolla koko ajan ollut joku Vanhataloakin pätevämpi pelaajarekrytoija, josta vain ei ole puhuttu. Urheilujohtajan aloittaessa Lukko tuskin tarvitsee erikseen kotimaassa toimivaa pelaajarekrytoijaa, ja Sahlstedt tuskin tuntee kaikkia ulkomailla pelaavia kiekkoilijoita.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minähän sinulle tuon Porkan tarjosin vastaukseksi. Mitään sataprosenttista faktaa minulla ei ole, että Tonto tosiaan Lukolle pelaajia rapakon takaa hommaisi, näin minulle on joku joskus kertonut ja muistaakseni tästä on kyllä palstalla joku muukin aikojen saatossa kirjoittanut. Olisi kyllä kiva tietää onko Tontolla joku rooli näissä pohjois-amerikkalaisissa pelaajiassa vaiko ei.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Urheilujohtajan aloittaessa Lukko tuskin tarvitsee erikseen kotimaassa toimivaa pelaajarekrytoijaa, ja Sahlstedt tuskin tuntee kaikkia ulkomailla pelaavia kiekkoilijoita.
Sahlstedthan tuli jo esiin sen seikan kanssa, että hän ei tiedä miten scouttaus toimii yms jne. Samaisessa jutussahan mies naulasi tulevat hankinnatkin siihen alempaan kategoriaan kun ei halua maksaa agenteille ns hyvän miehen lisää. Jännä nähdä mitä sieltä on haaviin tarttunut, ei välttämättä mitään hyvää kun Hannukin otti vapaaehtoisesti kenkää.
 
Alkaa yhä enemmän ymmärtää Virran juttuja siitä yhteisöllisyyden puutteesta. Menestystä on haettu osaamattomuutta rahalla paikkailemalla jo useamman vuoden ja nyt kun muutetaan toimintatapoja ja toimijoita, niin siihenkään ei olla tyytyväisiä. Kaiken lisäksi tämä kaikki ennen, kuin yhtään uutta pelaajasopimusta ei ole julkaistu tai edes uutta seuran huippu-urheilustrategiaa ole tuotu julkisuuteen. Kyllä tässä nyt mennään ojasta allikkoon, kun useita mestaruuksia ja finaalipaikkoja tuonut johtokaksikko Jari Laiho ja Hannu Vanhatalo, sekä kaikkien valmentajien esikuva Timo Saarikoski eivät enää ole Lukon palkkalistoilla. Eiku...
 
Ei ei ei, ei missään nimessä voinut tuo sinun vastauksesi tulla minun viestistäni, eihän Kari. Kalle sanoi julkisesti ollessaan vielä turuus palveluksessa, että hän ei kestä isosti välistä vetäviä agentteja, eli Lukkoon ei tule esimerkkinä turuus yli kaksisataatonttua tienaavaa Bono Heikkistä sillä kaikki mikä siinä hinnassa menee yli kahdensadan on enemmän kuin ylihintaa. Toisekseen Kalle sanoi, että hän ei osaa scoutata joten tuleeko hänen alapuolelleen siihen seuran julkitulo diaesitys hommeliin kenties nimiä. Hannu ei halunnut.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Paljon on Rajalan Timo saanut kuraa ja aiheestakin välillä, mutta vaikea kuvitella että vastaavaa kuin Porissa nyt, tapahtuisi Rajalalle. Jäänyt sellainen kuva, että taloudesta Timppa on ajan tasalla luomujauhopussia myöten. Tietysti toimintaympäristö/yritysrakenne on Raumalla erilainen, mutta oliko Lukko esim Bauerin asiakas ja kärsikö vastaavat luottotappiot, tai olisiko kärsinyt jos olisi ollut. Sellainen kuva jäänyt, että Timppa menisi näissäkin asioissa aina ns tyhjä kirjekuori edellä.
 
Jep. Lukollakin oli juhlakausi ja menestys oli tietysti seuralle tärkeätä, mutta ei silti ruvettu hölmöilemään hankintojen kanssa vaan päin vastoin reagoitiin myymällä lopuksi, kun oli pakko. Miettikää, mitä olisi ennen Rajalaa tehty tuolla juhlakaudella. Veikkaan, että Lukko olisit tehnyt ihan saatanalliset tappiot. Nythän ne saatiin ihan siedettäviksi. Ässäthän otti myös taloudellista riskiä pelaajahankintojenkin suhteen eli ei tuo yhteistyökumppanin konkurssi ainoa syy ollut tappiohin. Kaikki ei sitä tajua, mutta Timppa on erittäin tärkeä Lukolle. Vaikka meillä on RTK niin ei se tarkoita, että pitäisi pelkästään sieltä mällätä koko ajan rahaa isosti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös