Mainos

Ratapihalle uusi monitoimihalli?

  • 276 653
  • 1 741

Lakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän Ratapiha tuo aivan uudenlaiset edellytykset Turku Live:n liiketoiminnalle. Ravintoita on mahdollisuus pitää auki tapahtumien ulkopuolellakin kun sijainti ei ole keskellä peltoa. Toki koko Turku Live kaiketi on alusta alkaen perustunut tulevalle Ratapihan areenalle. Nyt julkistettu hotellioperaattori on oikeasti kovan luokan tekijä ja yhteistyössä Live Nationin kanssa. Tapahtumien saanti ja myynti lienee huomattavasti helpompaa Ratapihalla kuin Turkuhallissa. Potentiaalia jääkiekon ulkopuolisen liikevaihdon kasvattamiselle riittää reilusti.

Hallin saavutettavuus on ihan validi pohdiskelun aihe, mutta pelkästään 30min kävelyalueella hallista asuu yli 50 tuhatta asukasta. Gatoradella vastaava luku lienee hallin kapasiteetin luokkaa jos sitäkään. En tiedä monta matsibussia keskimäärin hallille menee, ehkä @-TMA- voisi valaista jos ei kyseessä ei suuri liikesalaisuus ole. Kuitenkin 10 matsibussin kapasiteetti on n. 750 henkilöä mikä vastaa yhtä about yhtä lähijunaa tai kahta pitkää raitiovaunua. Kyllähän Ratapihan alueen liikennevirrat tulevat olemaan ihan eri luokkaa mitä Turkuhallissa nykyisin. Tapahtumatkin ovat yleensä ruuhka-ajan jälkeen ja alueen tieinfra kestää kyllä nykyisten ruuhka-aikojen isommatkin liikennemäärät. Parkkipaikkoja ei tietty ole samanlaista jättikenttää kuin nykyisen hallin ympärillä.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
No keskustellaan sitten taas vaihteeksi näistä samoista typeryyksistä.
Ainoa ratkaisu ruuhkiin on parantaa muiden liikkumismuotojen infraa keskustassa, mikä taas tarkoittaa tietyissä paikoissa tilan poistamista yksityisautoilulta.
Tämä on totta. Yksityisautoilun kieltämällä ruuhkat häviävät kuin taikaiskusta. 0-15
Raitiotie ohjaa voimakkaasti kaupungin kehitystä ja kasvua ja on Turun kannalta täysin välttämätön hanke.
Höpöhöpö. Kerrotko miten tämä nykyinen linja nyt on täysin välttämätön hanke Turulle?
Lähijunat ovat toinen erittäin tärkeä hanke Turun kaupunkiseudulle.
Tässä ei itselläni olisi mitään ongelmaa, jos olisi edes vuosikymmenien näköpiirissä se että ne toimisivat markkinaehtoisesti. Muttakun 90% pitää subventoida ja nyt näiden Onnibus-doereiden monetisaatio mallilla turkulainen veronmaksaja maksaa sen, että joku Ukilainen mummo pääsee Tyksiin, niin aivan paska hanke.
Ratapihan hanke on mielestäni kaupungin kehittymisen ja imagon kannalta erittäin tärkeä hanke
Kaupungille hanke on tärkeä, koska ratapihan tontti on tällä hetkellä käytännössä täysin kehittämätöntä ns. "brown field" aluetta, joka on erittäin lähellä keskustaa ja siten saavutettavissa hyvin eri kulkumuodoilla. Kaupunki saa verrattain pienellä 40milj.€ rahoituksella monen sadan miljoonan euron investoinnin kaupunkiin, sekä tietysti oman sanansa sanottavaksi siihen miten uutta hallia käytetään. Lisäksi tällaisten hankkeiden toteutuminen näyttää että kaupunki uskaltaa investoida omaan tulevaisuuteensa sekä kasvaa ja kehittyä.
Tämä ratapihan-hanke toteutuisi aivan varmasti myös ilman tätä jäähallisumuverhoa, jolla on nyt kaupungin paras kiinteistökehitys alue saatu suhmuroitua jälleen kerran Koivuille ja Puolimatkoille. Ja vielä työnnetään kaupungilta lisää rahaa se 50milj tätä varten. Tuo kirjoituksesi on täysin järjetön.
 

-TMA-

Jäsen
Kyllähän Ratapiha tuo aivan uudenlaiset edellytykset Turku Live:n liiketoiminnalle. Ravintoita on mahdollisuus pitää auki tapahtumien ulkopuolellakin kun sijainti ei ole keskellä peltoa. Toki koko Turku Live kaiketi on alusta alkaen perustunut tulevalle Ratapihan areenalle. Nyt julkistettu hotellioperaattori on oikeasti kovan luokan tekijä ja yhteistyössä Live Nationin kanssa. Tapahtumien saanti ja myynti lienee huomattavasti helpompaa Ratapihalla kuin Turkuhallissa. Potentiaalia jääkiekon ulkopuolisen liikevaihdon kasvattamiselle riittää reilusti.

Hallin saavutettavuus on ihan validi pohdiskelun aihe, mutta pelkästään 30min kävelyalueella hallista asuu yli 50 tuhatta asukasta. Gatoradella vastaava luku lienee hallin kapasiteetin luokkaa jos sitäkään. En tiedä monta matsibussia keskimäärin hallille menee, ehkä @-TMA- voisi valaista jos ei kyseessä ei suuri liikesalaisuus ole. Kuitenkin 10 matsibussin kapasiteetti on n. 750 henkilöä mikä vastaa yhtä about yhtä lähijunaa tai kahta pitkää raitiovaunua. Kyllähän Ratapihan alueen liikennevirrat tulevat olemaan ihan eri luokkaa mitä Turkuhallissa nykyisin. Tapahtumatkin ovat yleensä ruuhka-ajan jälkeen ja alueen tieinfra kestää kyllä nykyisten ruuhka-aikojen isommatkin liikennemäärät. Parkkipaikkoja ei tietty ole samanlaista jättikenttää kuin nykyisen hallin ympärillä.

En usko, että on salaisuus, mutta en tiedä kyllä tarkkaa määrää bussien osalta. Yleensä ilmoitamme arvion yleisömäärästä ja tarvittaessa profiilista, Föli tekee tämän perusteella arvioinnin kalustolle ja tekee tilauksen liikennöitsijältä.

Matsibussi taitaa mennä 10 minuutin vuorovälillä, Davis Cup meni 5-10 min. vuorovälillä, YouTube Allstarsissa 6 minuutin välein.
 

Ejy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes
No keskustellaan sitten taas vaihteeksi näistä samoista typeryyksistä.
Ihanan rakentavaa.

Tämä on totta. Yksityisautoilun kieltämällä ruuhkat häviävät kuin taikaiskusta. 0-15
Tahallaan väärinymmärtäminen tasoa Twitter/X. Missään kohtaan en ole ollut kieltämässä yksityisautoilua. Fakta on kuitenkin se että autot aiheuttavat ruuhkia, eivät bussit tai polkupyörät ja ainoa tapa vähentää ruuhkia keskusta-alueella on saada ihmiset liikkumaan jollain muulla tavalla. Ruutukaava-alueen läpi kun ei vaan oikein voi motaria vetää. Tai voi mutta ratkaisu tasoa USA.

Edit. Toistan että en ole yksityisautoilua keskustasta kieltämässä. Pointtina on että ne jotka voivat liikkua muulla kuin autolla, saadaan pois niistä autoista ja silloin autotielle jää tilaa ajaa niille joiden on oikeasti pakko käyttää autoa. Tällöin uusi tasa-arvoisempi infra sujuvoittaa sekä joukkoliikenteellä/pyörällä/kävellen menevien että autolla ajavien matkantekoa.

Höpöhöpö. Kerrotko miten tämä nykyinen linja nyt on täysin välttämätön hanke Turulle?
No tämä on vissiin jälleen vaan mun mielipide, mutta mielestäni Fölin nykyinen kapasiteetti ei tule etenkään Varissuo-Keskusta reitillä tulevaisuudessa riittämään, kun Itäharjulle rakentuu suuri työpaikkojen ja asuntojen keskittymä. Ihmiset pitää saada liikkumaan jollain muulla kuin autolla.

Tässä ei itselläni olisi mitään ongelmaa, jos olisi edes vuosikymmenien näköpiirissä se että ne toimisivat markkinaehtoisesti. Muttakun 90% pitää subventoida ja nyt näiden Onnibus-doereiden monetisaatio mallilla turkulainen veronmaksaja maksaa sen, että joku Ukilainen mummo pääsee Tyksiin, niin aivan paska hanke.
Lähijunia joutuisi subventoimaan, ei siis poikkea vaikka paikallisbusseista, kaupunki ostaa palveluita. Tampereellakin lähijunat vissiin ihan paska hanke ja vaan pari Nokialaista mummoa kulkee Tampereelle?

Tämä ratapihan-hanke toteutuisi aivan varmasti myös ilman tätä jäähallisumuverhoa
Ihan varmasti, tontti on kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus tuoda iso halli Turun keskustaan, sikäli mikäli sellainen halutaan.

Tuo kirjoituksesi on täysin järjetön.
Aha, no se on sitten just niin.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Ihanan rakentavaa.
Joo, mielestäni nämä kaikki mainitut hankkeet tai miten ne toteutetaan on typeryyttä.
Tahallaan väärinymmärtäminen tasoa Twitter/X. Missään kohtaan en ole ollut kieltämässä yksityisautoilua. Fakta on kuitenkin se että autot aiheuttavat ruuhkia, eivät bussit tai polkupyörät ja ainoa tapa vähentää ruuhkia keskusta-alueella on saada ihmiset liikkumaan jollain muulla tavalla. Ruutukaava-alueen läpi kun ei vaan oikein voi motaria vetää. Tai voi mutta ratkaisu tasoa USA.
Se kirjoituksesi oli vain kuin nuorisovihreän opuksen sivulta 2.
Tällöin uusi tasa-arvoisempi infra sujuvoittaa sekä joukkoliikenteellä/pyörällä/kävellen menevien että autolla ajavien matkantekoa.
Tasa-arvoisempi infra onkin jo sivulla 3. Täytyykö infraa tasa-arvoistaa vai luoda sillä perusteella mikä on käytetympi ja toimivampi? Jaa-a.
No tämä on vissiin jälleen vaan mun mielipide, mutta mielestäni Fölin nykyinen kapasiteetti ei tule etenkään Varissuo-Keskusta reitillä tulevaisuudessa riittämään, kun Itäharjulle rakentuu suuri työpaikkojen ja asuntojen keskittymä. Ihmiset pitää saada liikkumaan jollain muulla kuin autolla.
Ok. Kupittaan kansi on ihan hyvä kaupunkikehityskohde, minkä järjettömällä hintalapulla korjataan aiempaa väärää kaupunkisuunnittelua. Silti raitiotie on täysin vanhanaikainen tapa ratkaista siitä mitään ja takaisinmaksu nykyisellä todella huonolla suunnitelmalla on ainakin itselleni täysin kelpaamaton. Ymmärrän kyllä, että ulkopaikkakuntalaisen on helppo sanoa, että rakennetaan vaan kaupunki täyteen kaikkea uutta ja kiiltävää, jee!
Lähijunia joutuisi subventoimaan, ei siis poikkea vaikka paikallisbusseista, kaupunki ostaa palveluita. Tampereellakin lähijunat vissiin ihan paska hanke ja vaan pari Nokialaista mummoa kulkee Tampereelle?
Ei ole mitään käsitystä Tampereen lähijunista, eikä juuri kiinnostusta alkaa tutkimaan. Silti tuntuu mielestäni aika erikoiselta, että Turun lähijunaliikenteen maksurasitus tulee asukaslukujen perusteella, moniko turkulainen tarvitsee lähijunaa käydäkseen Mynämäen pellolla?
Ihan varmasti, tontti on kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus tuoda iso halli Turun keskustaan, sikäli mikäli sellainen halutaan.
Jos nyt yhtään tutustuisit hankkeen suunnitelmaan, niin hallin massoittelu on niin pieni kuin mahdollista vain on. Nyt rakennetaan siis 8000 katsojan halli, niin pineillä neliöillä kuin mahdollista. Jymymenestystä ootellessa.
Aha, no se on sitten just niin.
Tämä kävi mielessä vastauksena tuohon sinun lammasmaiseen pitkään teksiseinäänkin.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Ei ulkopaikkakuntalaisten todellakaan kannattaisi ryhtyä suunnittelemaan Turun kaupunkikehitystä jos argumentit ovat tuota tasoa mitä @Ejy tuossa kirjoittelee. Ihan pähkähullua juttua ja tällaista täältäkin on saanut lukea jo monta kertaa aikaisemminkin. Hyvin ovat lobbarit aivopesseet.
 

Ejy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes
Se kirjoituksesi oli vain kuin nuorisovihreän opuksen sivulta 2.
Tasa-arvoisempi infra onkin jo sivulla 3. Täytyykö infraa tasa-arvoistaa vai luoda sillä perusteella mikä on käytetympi ja toimivampi? Jaa-a.
No kerro nyt edes että miten olen väärässä.
Ei sitä infraa uudisteta sen takia että siitä saadaan tasa-arvoisempaa, tasa-arvoisempi infra on vain lopputulos. Yhden autokaistan välityskapasiteetti on rajallinen ja keskustassa niitä kaistoja ei voi loputtomiin lisätä (ei sillä että se ratkaisisi ongelmaa). Tästä johtuen ihminen täytyy saada autosta johonkin tilatehokkaampaan kulkuvälineeseen. Tämä taas tarkoittaa että nykyään yksityisautoille varattua tilaa täytyy antaa vaikka sen bussikaistan tai ratikan käyttöön, jolloin autoilun tila vähenee, jolloin tulos on tasa-arvoisempi infra. Uudistusta ei tehty tasa-arvoisuuden takia, mutta se on lopputulos. Tiedän että toistan itseäni, mutta (mielestäni) asia vaan on näin.

Silti raitiotie on täysin vanhanaikainen tapa ratkaista siitä mitään
Tätä argumenttia en ole koskaan ymmärtänyt. Mikä se "moderni" ratkaisu sitten olisi? Ei se henkilöauto ainakaan voi olla, 1800-luvun keksintö, nääs.

Ei ole mitään käsitystä Tampereen lähijunista, eikä juuri kiinnostusta alkaa tutkimaan.
Niin, mitä sitä turhaan muista kaupungeista mallia ottamaan (Tampereesta nyt varsinkaan), Turku on tunnetusti niin kummallinen paikka että mikään ratkaisu, mikä toimii ns. verrokkikaupungeissa, ei tule toimimaan Turussa, koska Turku.

Jos nyt yhtään tutustuisit hankkeen suunnitelmaan, niin hallin massoittelu on niin pieni kuin mahdollista vain on. Nyt rakennetaan siis 8000 katsojan halli, niin pineillä neliöillä kuin mahdollista. Jymymenestystä ootellessa.
Suunnitellun hallin kapasiteetti on taas sitten vähän eri keskustelu. Mutta jos nyt haluat että tähän jotain vastaan niin, monessako runkosarjaottelussa Tepsin yleisömäärä on ollut yli 8000? Mielummin katson 8000 hengen hallia jossa on vaikka 6000-7000 katsojaa kuin yli 10000 ihmisen hallia, jossa on 5000 katsojaa.

Ymmärrän kyllä, että ulkopaikkakuntalaisen on helppo sanoa, että rakennetaan vaan kaupunki täyteen kaikkea uutta ja kiiltävää, jee!
Ei ulkopaikkakuntalaisten todellakaan kannattaisi ryhtyä suunnittelemaan Turun kaupunkikehitystä jos argumentit ovat tuota tasoa mitä @Ejy tuossa kirjoittelee. Ihan pähkähullua juttua ja tällaista täältäkin on saanut lukea jo monta kertaa aikaisemminkin. Hyvin ovat lobbarit aivopesseet.
Uskokaa tai älkää, kirjottaisin näitä ihan samoja juttuja vaikka asuisinkin Turussa! Mutta sori nyt sitten siitä että mielestäni Turun tulevaisuus ei ole 1960-luvulle kaipailevana autokaupunkina, vissiin väärä mielipide.

Tämä kävi mielessä vastauksena tuohon sinun lammasmaiseen pitkään teksiseinäänkin.
Bääbää
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ei ulkopaikkakuntalaisten todellakaan kannattaisi ryhtyä suunnittelemaan Turun kaupunkikehitystä jos argumentit ovat tuota tasoa mitä @Ejy tuossa kirjoittelee. Ihan pähkähullua juttua ja tällaista täältäkin on saanut lukea jo monta kertaa aikaisemminkin. Hyvin ovat lobbarit aivopesseet.
Mua hävettää. Kerrankin sisään tulee uusi kirjoittaja joka kirjoittaa hyvää tekstiä perustellen kantansa hienosti jonka tyhmempikin (minä) ymmärtää ja sit paikalle ratsastaa Auris joka taas omaan tuttuun tyyliinsä kertoo miten asiat oikeasti ovat.
Tervetuloa @Ejy , tsemppiä.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Yksi ratikkalinja joka kulkee Varissuolta Satamaan ei voi millään olla järkevä ratkaisu Turun ”liikennekaaokseen”. Ensinnäkin se maksaa satavarmasti miljardin luokkaa kun kaikki kustannukset huomiodaan ja palvelee vain pientä osaa kaupungin asukkaista. Raitiotie on muutenkin vielä vanhempaa teknologiaa kuin linja-autoliikenne, jonka fleksibiliteetti on täysin eri luokkaa kuin jäykän raideliikenteen.
Turun ei kannata matkia Tamperetta. Täällä pitää näyttää muille että tämä ratikan hype on täyttä bull shittiä ja pelkkää viherpiipertäjien höttöä vailla yhtään järkevää argumenttia.
 

Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Leppoisa meininki täällä, ei yhtään väkinäistä vastakkainasettelua ja keskustelun polarisoitumista. Viherpiipertäjät ja bullshit mainittu. Kuvaa varmaan yleistä päätöksentekoa Turussa, onko mikään ihme ettei täällä saada mitään aikaiseksi. Aurajoelle suosittelen tutustumista Tampereen ratikkaan. Sillä pääsee sinne hallillekkin, jossa on kuulemma hyvä meno.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Hyvin harvalla on Turun ratikasta omakohtaista kokemusta. Minulla on ja siksi voin sanoa, että ratikka ei Turkuun sovi. Se on täällä kerran aikaisemmin todettu ja siksi se päätettiin aiheellisesti lopettaa. Onneksi täällä oltiin kaukaa viisaita.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Yksi ratikkalinja joka kulkee Varissuolta Satamaan ei voi millään olla järkevä ratkaisu Turun ”liikennekaaokseen”. Ensinnäkin se maksaa satavarmasti miljardin luokkaa kun kaikki kustannukset huomiodaan ja palvelee vain pientä osaa kaupungin asukkaista. Raitiotie on muutenkin vielä vanhempaa teknologiaa kuin linja-autoliikenne, jonka fleksibiliteetti on täysin eri luokkaa kuin jäykän raideliikenteen.
Turun ei kannata matkia Tamperetta. Täällä pitää näyttää muille että tämä ratikan hype on täyttä bull shittiä ja pelkkää viherpiipertäjien höttöä vailla yhtään järkevää argumenttia.
Joten kannattaa ehdottomasti jäädä junnaamaan paikoilleen ikuisiksi ajoiksi, kun kohta joka vitun Oulukin jyrää Turun ohi?

Itse olen yksityisautoileva läski ja jopa minäkin osaan nähdä sen että yksityisautoilu on kaupungeissa kuoleva laji.

Ironista kyllä, sinä olet vuosikaudet itkenyt siitä miten päin vittua Tepsi tekee asioita ja miten me ollaan jälkeenjääneitä muihin seuroihin verrattuna. Ja sitten itse puhut täysin samaa paskaa kaupunkikehityksestä. Ei yllätä miksi Tepsi ja Turku on huonossa jamassa, kun @aurajoki kaltaiset jäärät todennäköisesti vastaa kaupunkehityksestä. Toivottavasti älyät edes itse kuinka vitun ironista paskaa jauhat tällä hetkellä. Samaan aikaan nuoleskelet Tampereen jengejä miten innovatiivista hokipäättämistä siellä on, mutta kaupunkikehitys onkin niin paskaa verrattuna Turkuun jossa tunnetusti kaikki hankkeet rokkaa.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Hyvin harvalla on Turun ratikasta omakohtaista kokemusta. Minulla on ja siksi voin sanoa, että ratikka ei Turkuun sovi. Se on täällä kerran aikaisemmin todettu ja siksi se päätettiin aiheellisesti lopettaa. Onneksi täällä oltiin kaukaa viisaita.
Jos joku on kerran epäonnistunut, ei kannata koittaa toistamiseen? Venäjälläkin diktatuuri ikuiseksi valtiomuodoksi, kun ei demokratia ysärillä pelittänyt?
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Hyvin harvalla on Turun ratikasta omakohtaista kokemusta. Minulla on ja siksi voin sanoa, että ratikka ei Turkuun sovi. Se on täällä kerran aikaisemmin todettu ja siksi se päätettiin aiheellisesti lopettaa. Onneksi täällä oltiin kaukaa viisaita.
Et sä vaan voi olla tosissasi? Vertaatko nyt oikeasti aikaa viidenkymmenen vuoden takaa tähän aikaan? Miten ihmeessä sitä vertailua voi edes tehdä? Et tainnut asua linjalla kun vieläkin kiukuttaa kun joutui kävelemään pitkän matkan asemalle.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Sähköbussit on tulevaisuuden joukkoliikenteen liikkumismuoto, joka soveltuu Turkuun kuin nenä päähän eikä muuten maksa lähellekään miljardia.
 

Johtajalaakso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Posipetterit, Oliver Lauridsen
Hyvin harvalla on Turun ratikasta omakohtaista kokemusta. Minulla on ja siksi voin sanoa, että ratikka ei Turkuun sovi. Se on täällä kerran aikaisemmin todettu ja siksi se päätettiin aiheellisesti lopettaa. Onneksi täällä oltiin kaukaa viisaita.
Tervetuloa 2020-luvulle sieltä 1960-luvulta. Raitioteiden poistaminen aikoinaan oli suuri virhe, jonka on ihan päättäjätkin myöntäneet jälkikäteen. Eihän se tietysti mitenkään käy päihinsä, että Turkua yritettäisiin modernisoida ja luoda nopeita ja helppoja kulkuyhteyksiä Turun, sekä lähikuntien välille.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Sähköbussit on tulevaisuuden joukkoliikenteen liikkumismuoto, joka soveltuu Turkuun kuin nenä päähän eikä muuten maksa lähellekään miljardia.
Millä tavalla sähköbussi on ratkaisu? Millä tavalla sähköbussi ratkaisee nykyisten bussien ja bussilinjojen ongelmia? Ihan tiedoksi, päästöt ei ole nykyisten bussien ongelmia joita yritetään ratkoa.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Tervetuloa 2020-luvulle sieltä 1960-luvulta. Raitioteiden poistaminen aikoinaan oli suuri virhe, jonka on ihan päättäjätkin myöntäneet jälkikäteen. Eihän se tietysti mitenkään käy päihinsä, että Turkua yritettäisiin modernisoida ja luoda nopeita ja helppoja kulkuyhteyksiä Turun, sekä lähikuntien välille.
Ratikka ei tuohon ole vastaus. Tiedät sen itsekin.
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Hyvin harvalla on Turun ratikasta omakohtaista kokemusta. Minulla on ja siksi voin sanoa, että ratikka ei Turkuun sovi. Se on täällä kerran aikaisemmin todettu ja siksi se päätettiin aiheellisesti lopettaa. Onneksi täällä oltiin kaukaa viisaita.

Miten omakohtainen kokemus Turun ratikasta on mikään argumentti tässä keskustelussa, kun ratikka on ollut Turussa mitä, 50 vuotta sitten?

Se mikä ei toiminut 50 vuotta sitten, ei voi toimia nyt?
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Aika moni kirjoittaja täällä uhoaa, että sitten kun ratapihan uusi halli avautuu, niin sitten juo muutaman huurteisen matsia katsoessaan ja/tai kaupungilla matsin jälkeen, koska pääsee julkisilla liikennevälineillä matsista kotiin?

Nyt en kyllä täysin ymmärrä, että miksi pitää odottaa uutta hallia kun tämän saman toimenpiteen voi tehdä nykyisessäkin hallissa.
Juoda olutta ja katsoa matsia sekä lähteä hallilta julkisilla liikennevälineillä joko kotiin tai sitten keskustaan, jossa voi nauttia lisää olutta jos mieli tekee ja sitten lähteä julkisilla liikennevälineillä kotiin.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Miten omakohtainen kokemus Turun ratikasta on mikään argumentti tässä keskustelussa, kun ratikka on ollut Turussa mitä, 50 vuotta sitten?

Se mikä ei toiminut 50 vuotta sitten, ei voi toimia nyt?
Kaupunki on edelleen sama eli Turku ja sijantikin on sama. Ja väylien leveyskin on monissa paikoissa sama.
Pitäisikö koko kaupunki hajoittaa jotta raideliikenteelle teidän haluamat väylät olisivat mahdollisia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös