Mainos

Ralliketju

  • 1 862 682
  • 14 985

jatu

Jäsen
Suosikkijoukkue
alhaalta ponnistavat
Kaikille järkkäreiden työn epäilijöille, niin tervetuloa ensi vuonna vapaaehtoiseksi, niitä tarvitaan aina. Itsellä oli onneksi helpohko paikka Ouninpohjassa tänä vuonna, vaikka joitain kymmeniä oli katsojia siinä.

Mitä tuohon tien kuntoon tulee, niin ihan turha toivo on että järkkärit pystyisivät joka ikisen mutkan tai montun pohjan siivoamaan irtokivistä kesken ek:n. Se kaitsettava alue on kuitenkin useampi sata metriä ja joissa on mutkaa, nyppylää ja ties mitä, että kyllä kaikki huomio menee yleisön seuraamiseen varsinkin kun WRC1:t on menneet niin porukka lähtee taivaltamaan pitkin metsiä ja hyppimään tien yli. Ainoa hetki on kun auto on mennyt, niin kerkeää vilkaisemaan äkkiä tien kunnon ettei mitään isoa ole tiellä sentään.

Taas näki että välinpitämättömin ihmisryhmä oli 10-20 vuotiaat ja pari kertaa sai ärähtääkkin että pois tieltä ja mäen nyppylän alta, mutta muuten katsojat oli ilosella tuulella ja hemmetin mukavia.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Rallissa on iät ja ajat kuulunut herramiessääntöihin että järkkärit siitä tehtävänsä ohessa valvovat omaa sektoria ja jos tiellä näkyy oikeasti vaarallisia asioita niin mikäli vain turvallista niin heidän hommansa on kivet ja koivut siitä tieltä pois siivota. Näin toimi muunmuassa moksin puolessa välissä oleva naisjärkkäri kun Takamoto tuhosi semmoisen betoniblokin siihen tielle.

Tuossakin on takana se että jotkut toimitsijat laitetaan paikkoihin joissa on noita leikkausesteitä ja ohjeistus on nostaa se pystyyn jos joku sen kaataa. Ja esim autoista irronneita osia jotka aiheuttavat turvallisuudelle vaaraa voi poistaa tieltä, mutta tuolloinkin on suotavaa että tuo suoritetaan turvallisesti. Lisäksi järkkäreitä ei yksinkertaisesti pysty viljelemään EK:n varten niin paljon että koko tienpintaa pystyisi valvomaan, vaan sijoitukset ovat paikoissa joissa voidaan arvioida olevan katsojia.

E: Olisi muuten mielenkiintoista päästä nyt aikakoneella vuoteen 1977, jolloin "kivi" vei myös Markku Alenilta voiton, tuolloin tosin epäiltiin katsojien tuoneen murikan tielle ja asiasta oltiin jopa virittämässä rikostutkintaa. Tuolloin kun olisi ollut netti ja keskustelupalstat/some.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos Kallen ensi vuoden täysi kausi olisi varma juttu, Latvala tuskin olisi heittänyt tuollaista kommenttia ilmoille.

Miten itsellä mielikuva että myös Kalle itse antanut haastattelua jossa sanamuoto ei ollut muotoa " varmasti ajetaan ensivuona" vaan jotain "eiköhän ensivuona ajeta "
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miten itsellä mielikuva että myös Kalle itse antanut haastattelua jossa sanamuoto ei ollut muotoa " varmasti ajetaan ensivuona" vaan jotain "eiköhän ensivuona ajeta "
Tässä huomaa viestinnän tärkeyden. Sopimus ensikaudelle on julkaistu aikaa sitten joten keskustelun voisi helposti lopettaa toteamalla että tottakai ajetaan ja sopimus on, niin Kallen kuiten tallinkin toimesta. Ainoa joka tuon on selvästi todenut on Jouhki. Vaikka sitten siellä taustalla jotain säätöä sopimukseen tehtäisiinkin, niin viestintä ulospäin pitää olla selkeää. Tuollainen ympäripyöreitä puhuminen ei ainakaan vähennä niitä spekulaatioita.
 
Patamaja97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuossakin on takana se että jotkut toimitsijat laitetaan paikkoihin joissa on noita leikkausesteitä ja ohjeistus on nostaa se pystyyn jos joku sen kaataa. Ja esim autoista irronneita osia jotka aiheuttavat turvallisuudelle vaaraa voi poistaa tieltä, mutta tuolloinkin on suotavaa että tuo suoritetaan turvallisesti. Lisäksi järkkäreitä ei yksinkertaisesti pysty viljelemään EK:n varten niin paljon että koko tienpintaa pystyisi valvomaan, vaan sijoitukset ovat paikoissa joissa voidaan arvioida olevan katsojia.
Eli juuri niin kuin sanoin :D
Ouninpohjassa taisi olla useampi seura järjestäjinä niin kyllähän se jotain kertoo siitä järjestämisen vaikeudesta kun pätkällä on mittaa yli 30 kilometriä.
 
Patamaja97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Juttelin katsastuksessa erään 50vuotta järjestelyissä olleen henkilön kanssa ja hyvää perspektiiviä antaa tarvittavan henkilöstön määrä/pätkä. Kun 70-luvulla tehtiin pätkä niin koko tarvittava henkilöstö meni yhteen linja-autoon. Sisältäen paikallisen vapaapalokunnan. Nyt pelkästään Saarikkaan määrä oli noin 300 henkeä...
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei ilmeisesti Ogier ole kovinkaan innostunut ajamaan loppukauden kisoja uuden pistesysteemin takia, onko tosiaan niin että nyt on Neuvillen vuosi?
Siltä tuo pikkuhiljaa näyttää. Jos pää kestää. Toi Ogier on kyllä sen tason seppä, että jos nämä neljä rallia päättää ajaa, on siinä Neuvillelle vastusta. Evansilla ei oikein ole koko kauden aikana ollut vauhtia tai sitten tekniset viat osuu Elfynille. Nyt Jyskälässä oli vauhtia ihan ok ei toki Kallelle riittänyt alkuunkaan, mutta muuten ollut aika taapertamista. Tänäkille puolestaan tuntuu sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista. Vauhdissa se ei tässä tapauksessa jää kiinni, mutta eroa on paljon ja tämä lastentarhapisteytys ei sitä ainakaan helpota. Neuville on kovin ehdokas voittamaan jos pää pysyy vihdoin kasassa.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lue viestini uudelleen, "eniten huonon tuurin piikkiin"
Kyllä se menee kokonaan huonon tuurin piikkiin. Eihän tuota kuskin syyksi saa mitenkään. Ei tuossa voinut tehdä mitään toisin, muutakuin olla ajamatta. Mutta tämä on rallia ja kuuluu lajiin, vaikka vituttaakin, kun kotivoitto karkasi taas käsistä.
 
Patamaja97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siltä tuo pikkuhiljaa näyttää. Jos pää kestää. Toi Ogier on kyllä sen tason seppä, että jos nämä neljä rallia päättää ajaa, on siinä Neuvillelle vastusta. Evansilla ei oikein ole koko kauden aikana ollut vauhtia tai sitten tekniset viat osuu Elfynille. Nyt Jyskälässä oli vauhtia ihan ok ei toki Kallelle riittänyt alkuunkaan, mutta muuten ollut aika taapertamista. Tänäkille puolestaan tuntuu sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista. Vauhdissa se ei tässä tapauksessa jää kiinni, mutta eroa on paljon ja tämä lastentarhapisteytys ei sitä ainakaan helpota. Neuville on kovin ehdokas voittamaan jos pää pysyy vihdoin kasassa.
Jos jossitellaan vielä lisää niin mitä Neuvillen mestaruus mahtaisi tarkoittaa hänen oman jatkon kannalta? Mies on metsästänyt mestaruutta todella pitkään ja jos nyt hän onnistuu sen saamaan niin kiinnostaako häntä enään hinkata enempää? Hänen lopettaminen avaisi tallipaikan vaikka Evansille ja sitä kautta olisi yksi paikka Toyotalla auki kenties vaikka Pajarille :)
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

On olemassa huhu, että Neuvile olisi siirtymässä ensi kaudeksi Toyotan ykköshepaksi jos tuo huhu, että Kalle ei aja lainkaan tai osittaisen kauden pitää paikkansa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä huomaa viestinnän tärkeyden. Sopimus ensikaudelle on julkaistu aikaa sitten joten keskustelun voisi helposti lopettaa toteamalla että tottakai ajetaan ja sopimus on, niin Kallen kuiten tallinkin toimesta. Ainoa joka tuon on selvästi todenut on Jouhki. Vaikka sitten siellä taustalla jotain säätöä sopimukseen tehtäisiinkin, niin viestintä ulospäin pitää olla selkeää. Tuollainen ympäripyöreitä puhuminen ei ainakaan vähennä niitä spekulaatioita.

En antaisi managerin kommenteille hirveästi lisäarvoa, tuohan nyt hehkutti Sunisenkin sopimusta ja tuli joulukuu ja ei talli lunastanutkaan yhtään optiotakisaa mitä sopimuksessa vaikka Jouhki taisi jossain kohti puhua jopa 7 kisasta. Tuohan oli myös kyllä managerilta paska diili kun ei ollut kirjoitettu yhtään minimimäärää sopimukseen.

Jotenkin nuo Latvalan ja Rovanperän kommentit ainakin itselle antaa kuvan että sopimus ei ole 100% pitävä ensikaudesta tai jotain muuta taustalla neuvotellaan. Ei ainakaan luulisi että siitä voisi puhua kun se jo yhden kerran julkaistu (ei antaisi lisäarvoa pitää uutta julkaisutilaisuutta).
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: raju

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos jossitellaan vielä lisää niin mitä Neuvillen mestaruus mahtaisi tarkoittaa hänen oman jatkon kannalta? Mies on metsästänyt mestaruutta todella pitkään ja jos nyt hän onnistuu sen saamaan niin kiinnostaako häntä enään hinkata enempää? Hänen lopettaminen avaisi tallipaikan vaikka Evansille ja sitä kautta olisi yksi paikka Toyotalla auki kenties vaikka Pajarille :)
Vähän sellainen fiilis että Neuville veti all-in tähän kauteen ja jos päättyy mestaruuteen lopettaa hän uransa. Kenties jää osa-aikaisena ajelemaan assukisoja. Tässä tapauksessa Hyundai tarvitsisi toki uuden kuskin jostain. Evans voisi tulla kyseeseen. Kalle ajaa taas täyden kauden ja Elfynillä ei Kallea vastaan riitä ja nyt vanha herra Ogierkin osa-aika kuskina noussut Toyotan ykköshepaksi. Tämä kausi oli nyt se jolloin mestaruus pitäisi ottaa, onhan se edelleen mahdollista toki, mutta en jaksa uskoa. Joten periaatteessa maisemanvaihdos voisi Evansin kohdalla vielä toimia. Neuville mestaruuteen ja osa-aikaiseksi kuskiksi. Evans Hyundaille. Tässä kohtaa Toyota tarvitsisi sitten uuden kuskin, Fourmaux kenties? Pajari jakamaan autoa Ogierin kanssa.

Toyota: Rovanperä, Fourmaux, Katsuta, Ogier/Pajari

Hyundai: Tänak, Evans, Lappi/Neuville

M-Sport: Mikkelsen? Solberg? Sesks? Munster?
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Vähän sellainen fiilis että Neuville veti all-in tähän kauteen ja jos päätyy mestaruuteen lopettaa hän uransa. Kenties jää osa-aikaisena ajelemaan assukisoja. Tässä tapauksessa Hyundai tarvitsisi toki uuden kuskin jostain. Evans voisi tulla kyseeseen. Kalle ajaa taas täyden kauden ja Elfynillä ei Kallea vastaan riitä ja nyt vanha herra Ogierkin osa-aika kuskina noussut Toyotan ykköshepaksi. Tämä kausi oli nyt se jolloin mestaruus pitäisi ottaa, onhan se edelleen mahdollista toki, mutta en jaksa uskoa. Joten periaatteessa maisemanvaihdos voisi Evansin kohdalla vielä toimia. Neuville mestaruuteen ja osa-aikaiseksi kuskiksi. Evans Hyundaille. Tässä kohtaa Toyota tarvitsisi sitten uuden kuskin, Fourmaux kenties? Pajari jakamaan autoa Ogierin kanssa.

Toyota: Rovanperä, Fourmaux, Katsuta, Ogier/Pajari

Hyundai: Tänak, Evans, Lappi/Neuville

M-Sport: Mikkelsen? Solberg? Sesks? Munster?

Neuville tosiaan vihjaisi lopettamisella keväällä, mutta tuo linkittyi osittain tähän nykyiseen pistejärjestelmään johon Neuville osoitti tuolloin tyytymättömyyttä(en tiedä onko nyt mieli muuttunut) . Nyt tosin Fourmauxta on linkitetty myös Hyundaihin, mikä vähän viittaa siihen että Hyundai saattaa muuttaa tuota strategiaansa kolmosauton suhteen ja ajattaisi siinä vain yhtä kuskia. Tämä tietenkin tietäisi Esupin uran päättymistä uudelleen, sillä tuskin Toyotallakaan on nyt osa-aikapestiä saatavilla kun Pajarin jalka on Jyskän tehtaan oven välissä.

Fordille en oikein usko ainakaan Mikkelsenin päätyvän, sillä tuonne pitää kantaa mukanaan rahaa ja Mikkelsen tuskin noilla ikävuosilla enää siihen touhuun lähtee. Solberg voisi olla mahdollinen jos vanhemmat junailevat kylkeen jonkun mehevän sponsorisopimuksen Malcolmin suuntaan.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Katsutan Tojolla "pelastaa" että on Japsi. Muuten tulisi kenkää??
Toivottavasti Pajari saisi ens kaudella lisää kisoja ylhäällä. Sitten vaikka kaudelle 26 jo täyttä sarjaa?
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Katsuta ajaa toyotalla niin pitkään ennen kuin tulee parempi japsi tilalle.

Eri asia varmaan että pitäisikö olla tehdaskuskina tallipisteitä ajamassa jos ei vain kerää niitä pisteitä kuten nyt näyttää olevan. Välillä väläyttelee mutta sitten tekeekin jo "Katsutat".
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kaikki on varmasti jo Jyväskylän tapahtumista sanottu ja varsinkin siitä kuuluisasta kivestä, mutta muutama sananen vielä lisää.

Paljon nähtiin taas ulosajoja varsinkin Rally1-autoilla. Pientä kertausta niistä.

Tänakin aika Laukaa1:llä ennakoi heti, että kaasu tulee pysymään lattiassa jatkossa enemmän, kun oli siellä hitain Hyundai. Sitä leikkiä ei sitten kauan kestänyt, kun Saarikas1:llä oikeastaan toinen ajettava mutka pudotti virolaisen pois tulosluettelosta. Onneksi kumpikaan ei loukkaantunut. Kävin katsomassa sen kuuluisan koivun. Ei oikeastaan mitään jälkeä näkyvissä, että henkilöauto on tullut kovaa vauhtia lattia edellä päin puuta.

Seuraava uhri oli sitten Katsuta. Ruuhimäen alkuosuus oli tunnetusti nopea, mutta ahdas. Kun on vielä märkää ja liukasta, pitäisi vaan malttaa, mutta ei taaskaan. Aika samanlainen munaus kuin Ruotsissa, mutta hitaammassa paikassa.

Esupin törttöily Laukaa2:lla oli vähän junnuluokan kämmäilyn näköistä puuhastelua. Uraa tiessä oli joo, ja kun panssarin varaan nousee, ohjattavuus siinä katoaa. Kalle tuli kuitenkin Esupin edellä pohja-ajan arvoisesti, joten selitys mielestäni hieman ontuu.

Seuraava keskeyttäjä oli Munster. Menee mielestäni huonon nuotin piikkiin, kun pääsee noin valumaan metsään. Tämä oli aika paljon nuoren Solbergin kaltainen virhe muutaman vuoden takaa.

Evansin virhe oli myös jotenkin ihan junnumoka, kun kääntää sisälle liian aikaisin ja sitten onkin pakko ajaa pois tieltä. Taitaa vaan olla paineita liikaa MM-kullasta ja se alkaa näkymään ajamisessa.

Kallen ajo läpi viikonlopun oli ihan superia, ei virhettä missään ja kello tykkäsi. Olosuhteet olivat vastaan, kun vettäkin tuli useammalla pätkällä enemmän kuin edellä ajaneilla, mutta niin vaan Toyota tuli voittovauhtia. Nämä kahteen kertaan ajettavat EK:t ovat riski juuri sisäkurviensa takia. Jos niissä kaikissa mutkissa olisi este, kiviä ei nousisi, mutta ei jokaiseen mutkaan sitä laiteta. Ironista tietenkin, että vielä tallikaveri nostaa sen kiven siihen eteen.

Pistän myös osittain järjestysmiesten piikkiin. Kyllä heille on kerrottu, että tieltä voi nostaa isot kivet pois, jos vaan huomaa. Jos järjestysmies on ajan tasalla rallin tapahtumista, hän tietää että seuraava auto saapuu noin kolmen minuutin kuluttua. Aikaa "tien tarkistukseen" on hyvinkin. Jos taas ollaan kuin hoo-moilanen, eikä tiedetä kuusta tai maasta mitään, vaan tönötetään vaan kun on hyvä katselupaikka saatu ilmaiseksi, sitten käy näin.
 
Pekkis

Jäsen
Entä miksi Kalle Rovanperälle pitäisi olla omat säännöt? Miksi Kallen tieltä pitää kerätä kivet, mutta muiden ei? Eikö Lapin, Pajarin tai Latvalan tieltä tarvitse kerätä kiviä? Entä Lutakon mies Takamoto Katsuta, kerätäänkö hänelle kivet? Entä jos paikalla on virolainen järkkäri/toimitsija, saako hän ottaa kiven pois Tänakin tieltä?
Ensimmäiseen kysymykseen, ihan ehdottomasti kyllä. Hyvä kun kysyit! Tässä jää nyt iso kuva monelta näkemättä. MM-ralli itsessään kyntää syvemmällä kuin koskaan, Jyväskylän asema puhuttaa tasaisin väliajoin, ja Suomesta löytyy tasan yksi (varauksin myös Lappi) kilpailun voitosta realistisesti kilpaileva kuski. Kaikki, siis ihan kaikki olisi syytä tehdä sen eteen, että näin tulisi myös tapahtumaan. Olisi kiva tietää, että kuinka moni saapui paikalle juuri Rovanperän takia. Ei sinne tultu katsomaan Pajarin tai Latvalan edesottamuksia. Mitään heiltä pois ottamatta, hienosti ajoivat kyllä!

Parhaalle kuuluu parhaan kohtelu ja edut, näin se menee kaikissa lajeissa. Tämä lainaamani on vaan tätä suomalaista "Kaikki pelaa"- ajattelua, joka ei johda mihinkään hyvään. Ei tällaisella ajattelulla tulla voittajiksi.

Kovasti glorioit järjestysmiesten osuutta rallissa. Koko suomalainen urheilu perustuu vain ja ainoastaan suureen joukkoon vapaaehtoisia, eri tapahtumissa kisamakkaran voimin oman panoksensa antaviin upeisiin kansalaisiin. Kiitos heille, ja meille! Minä tiedän tästä asiasta kyllä sen verran paljon, että ei tullut uutena tietona tämä. Harvan talkoolaisen etuihin kyllä kuuluu olla paikan päällä, kun rallimaailman huiput esiintyvät siinä silmien edessä.

Olenko ilmaissut itseni vähän huonosti (täysin mahdollista), vai eikö kirjoittamaani ymmärretty/haluttu ymmärtää? Vielä kerran. Jos Kallella oli kerran tiedossa, että kyseinen mutka on pätkän viimeinen, josta saattaisi ongelmia ilmaantua, niin miksei tieto kantautunut sinne paikan päälle? Joku olisi käynyt sen mutkan vielä varmuuden vuoksi tsekkaamassa, aikaa siihen kyllä olisi ollut. Tämä oli lähinnä ongelma tiedonkulussa/sen totaalisessa puuttumisessa. Sen verran vedän sanojani takaisin, että nämä "vispilän kauppaa" siinä tien vieressä tehneet kaverit eivät nähtävästi olleet järjestysmiehiä? Ainakaan heillä ei ollut keltaisia liivejä päällä. Pahoittelut siitä. Mutta siihen olisi sitten pitänyt hommata joku muu tilalle, tuskin olisi häirinnyt kaupantekoa tai jotain.

Tässä on nyt monenlaista kommenttia kirjoiteltu siitä, että mitä kuuluu järjestysmiesten tehtäviin. Saa mennä, ei saa mennä, kuuluu poimia, ei kuulu poimia, ei ehdi, kuuluu ehtiä. Huoh!
Olikohan se Ouninpohjan ek, mistä katsoin ulosajo-videota. Auto monta kertaa katon kautta ympäri, josta jää sitten keskelle tietä. Salamana 10-15 miestä siirtämään autoa pois seuraavan kuskin tieltä. Näkyiköhän videolla kaksi kertaa keltainen liivi. Huudettiin vaan, että auto tulee. Siitä sitten seuraava kuski vähän hidastaen pyyhälsi auttajien ohi, niin että farkkujen lahkeet lepatti. Näinhän tämä menee, ja on aina mennyt. Jos kerran yleisö saa näin omatoimisesti tuolla teutaroida, niin ei luulisi olevan ihan kauhean vaarallista poimia se yksi kivenmurikka sieltä Kallen tieltä. Joku autonsiirtäjä oli jättänyt siideritölkin tuonne Ouninpohjan tapahtumapaikalle, ihan siihen keskelle tietä. Hyvin ehti sen siitä pelastaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Kyllä voi joillain ottaa koville kun kultapoika Kalle ajaa pihalle. Onhan se järkkäreiden vika, just niin. Uskomatonta meininkiä.

Edelleen: ei missään tapauksessa ole järkkäreiden tehtävä vahtia koko pätkää jokaisen auton jälkeen, että mitä sinne tielle nousee vai nouseeko. Järkkäreiden ammattitaito ei edes riittäisi (eikä tietysti pidäkään) analysoimaan kiven kokoa tai muotoa ja mitä se saattaisi aiheuttaa ralliautolle missäkin kohtaa tietä ja millä linjalla.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Ensimmäiseen kysymykseen, ihan ehdottomasti kyllä. Hyvä kun kysyit! Tässä jää nyt iso kuva monelta näkemättä. MM-ralli itsessään kyntää syvemmällä kuin koskaan, Jyväskylän asema puhuttaa tasaisin väliajoin, ja Suomesta löytyy tasan yksi (varauksin myös Lappi) kilpailun voitosta realistisesti kilpaileva kuski. Kaikki, siis ihan kaikki olisi syytä tehdä sen eteen, että näin tulisi myös tapahtumaan. Olisi kiva tietää, että kuinka moni saapui paikalle juuri Rovanperän takia. Ei sinne tultu katsomaan Pajarin tai Latvalan edesottamuksia. Mitään heiltä pois ottamatta, hienosti ajoivat kyllä!

Parhaalle kuuluu parhaan kohtelu ja edut, näin se menee kaikissa lajeissa. Tämä lainaamani on vaan tätä suomalaista "Kaikki pelaa"- ajattelua, joka ei johda mihinkään hyvään. Ei tällaisella ajattelulla tulla voittajiksi.
Tää on ihan mahdoton ajatus mitä tässä nyt yrität jankata, että Rovanperälle pitäisi tehdä "sarjan parhaana" jotkut omat säännöt. Miten valitaan sarjan paras? Onko niin, että hallitseva mestari saa erityiskohtelua, vai annetaanko se kisajärjestäjän ykköskuskille? Miten ykköskuski edes määritellään? Paras suomalainen pisteissä?

Entä miten se erityiskohtelua saava erikoiskuski sitten merkitään ja viestitään? Tehdäänkö nytkin tosi yksinkertaisiin sääntöihin muutos, että porukassa on aina yksi "keltaisia liivejä" kantava kuski, jolle sallitaan siis erityiskohtelu?

Muistutan sinua siitä, että Rovanperä lähti Jyväskylään MM-pisteissä sijalta 6. Rovanperä ei ole taistellut missään vaiheessa tätä kautta mestaruudesta, vaan mestaruustaistossa on kiinni Neuville, Tänak, Evans ja nyttemmin myös Ogier. Mikä järki siinä on, että joku osa-aikainen harrastelija saa osakseen parempaa kohtelua ohi MM-tittelistä taistelevien?

Ja mieti asiaa nyt toisesta näkökulmasta. Jos tuollainen typeryys olisi ajettu läpi, niin miten toimittaisiin vaikkapa Monte Carlossa tai Viron MM-rallissa? Jos siinä on lähtöjärjestyksessä menossa ensiksi Rovanperä ja sitten vasta Ogier/Tänak, niin pitääkö järjestysmiehien siivota se kivi jo Rovanperän tieltä pois, vai annetaanko Kallen paukuttaa vielä läpi jotta "keltaisen liivin" Ogier/Tänak saa edustaan maksimaalisen hyödyn?

Rovanperä ei ole tällä hetkellä mikään rallin kuumin ykköstähti. Hän on välikautta viettävä kuljettaja, joten MM-sarjan mielenkiinnon kannalta ei ole mitään järkeä ottaa osa-aikakuskia miksikään sarjan lellikiksi.

Tai mieti niitä vuosia, kun Ogier ja Loeb olivat sarjan ylivoimaisia kruunuja. Olisiko silloin ollut hieno juttu, että muutenkin ylivoimaisen kuskin menemistä helpotetaan entisestään jollain ylimääräisellä reitin puhdistamisella? Paljonko sinua vituttaisi tällä hetkellä, jos Hirvonen/Latvala olisi menettänyt yhden MM-tittelin siihen, että Loeb/Ogier saivat sarjan tähtikuljettajana "kiviedun" ja se ratkaisi taas yhden MM-tittelin Ranskaan?

Ehdotuksesi on lapsellisinta ja typerintä mitä olen urheilussa hetkeen kuullut. Siinä ei ole mitään tasapuolista, vaan keinotekoisesti halutaan helpottaa jo muutenkin ylivoimaisten urheilijoiden urheilua. Tämä on vähän sama juttu, kuin joku alkaisi jääkiekossa vaatimaan Aleksander Ovetskinille kahta maalia yhdestä tehdystä maalista. Ihan vain siksi, että on sarjalle suuri tähti ja menestymisellä ennätysjahdissa voitaisiin helpottaa sarjan markkinointia.
 
Pekkis

Jäsen
Kyllä voi joillain ottaa koville kun kultapoika Kalle ajaa pihalle. Onhan se järkkäreiden vika, just niin. Uskomatonta meininkiä.

Edelleen: ei missään tapauksessa ole järkkäreiden tehtävä vahtia koko pätkää jokaisen auton jälkeen, että mitä sinne tielle nousee vai nouseeko. Järkkäreiden ammattitaito ei edes riittäisi (eikä tietysti pidäkään) analysoimaan kiven kokoa tai muotoa ja mitä se saattaisi aiheuttaa ralliautolle missäkin kohtaa tietä ja millä linjalla.
"ymmärretty/haluttu ymmärtää" Njaa, todennäköisesti molempia :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös