HPK: Lyhytnäköisen seurajohtamisen ja jatkuvuuden pilaamisen 2000-luvun malliesimerkki
Viikon bännin jälkeen seuraa pitkä mielipidekirjoitus koskien Hämeenlinnan Pallokerhon lähihistoriaa, nykytilaa ja arvioitani seuran tulevaisuudesta.
Aloitetaan nykytilanteesta: runkosarjaa on pelattu tämän kauden osalta noin kymmenesosa, ja Kerho on sarjajumbona, ansaitusti. Liiga-noviisivalmentajan koutsaaman porukan peli on ollut enemmän tai vähemmän luokatonta, eikä pelaajistosta hurraa-huutoja ole aiheuttanut kuin Danick Martel, jolla on melkoinen työ vetää jäällä perässään kyvytöntä, halutonta ja/tai kuritonta loppuosaa porukasta.
Miten tähän sitten on tultu?
Puhutaan kuitenkin seurasta, jonka edustusjoukkue voitti Liigan mestaruuden vain reilut neljä vuotta sitten ja jolla olisi ollut käsissään kaikki avaimet rakentaa pysyvämpääkin menestysputkea. Syitä on nopeasti nimettävissä ainakin kaksi: "Pennasen projektin" katkeaminen koronaan ja epäonnistunut valmentajarekrytointi (Tiilikainen), sekä näiden myötä palaaminen lähtöruutuun.
Kuulostaako tutulta?
Niinpä. Ei tarvitse kuin katsoa mitä tapahtui Jukka Jalosen aikakauden päätyttyä 2007, Rautakorven poistuttua 2010, Selinin valmennusjakson jäätyä torsoksi 2013, ja viimeisimpänä Pennasen lähdettyä 2020.
Seura on edennyt koko 2000-luvun ajan vuoristoratamaisessa, holtittomassa aaltoliikkeessä, jossa ensin pärjätään hyvin pari kautta, sitten notkahdetaan aivan pohjamutiin, ja sitten taas - toivottavasti - alkaa aina uusi, uljas projekti, jolla edustusjoukkue saadaan jälleen hilattua pudotuspeleihin.
Näinhän tämä on tähän asti mennyt.
Isoin syy, miksi tämä sama kuvio toistuu kerta toisensa jälkeen, on mielestäni se, että Hämeenlinnan Pallokerholta on Lintumäen-Hietasen(-Korpelan) jälkeen puuttunut selvä kokonaiskuva ja strateginen ymmärrys siitä, miten koko seuraa - edustusjoukkueesta kaikkien junioriportaiden läpi - tahdotaan kehittää ja miten viedä sitä eteenpäin: ikävä sanoa, mutta tämä ei ole minkään sortin dynastia, edes pieni sellainen, vaan vuosikymmeninen projektiorganisaatio. Vähän kuin valtamerilaiva, jonka suunta ja vauhti muuttuvat ennakoimattomasti aina, kun miehistö komentosillalla vaihtuu.
Samalla tekemisestä on yksiselitteisesti puuttunut kunnianhimo; HPK oli 2000-luvun vaihteen molemmin puolin mitaleilla mitattuna noin 10 vuoden aikajaksolla SM-liigan menestynein joukkue, vaikka resursseiltaan, silloinkin, lilliputtiosastoa. Asioita tehtiin tuolloin systemaattisesti oikein, resurssit kohdennettiin oikein, uskallettiin tehdä asioita eri tavoin kuin muut, hommaa johdettiin erinomaisen laadukkaasti: rakennettiin voittamisen kulttuuri, ja HPK:sta tuli monta kertaa kokoaan suurempi seura.
Kun katsoo HPK:n nykyistä organisaatiota, jossa hallituksen puheenjohtaja Louhen lisäksi toimii oto-toimitusjohtaja, urheilujohtaja ja jääkiekkojohtaja (Erkki Rajamäki, heh), herää rutkasti kysymyksiä: tällä porukalla varmasti on vilpitön tahto kehittää HPK:ta nimenomaan seurana sellaiseksi, että junioripolkujen hukatut reitit edustukseen saadaan ehjiksi ja koko organisaatio "pelikirjan samalle sivulle", mutta onko kykyä, osaamista ja ymmärrystä?
Erityisesti minua hämmästyttää, miten on mahdollista, että miljoonaluokan liikevaihdolla pyörivää liiketoimintaa harjoittavalla organisaatiolla ei ole pian puoleen vuoteen ollut vakinaista toimitusjohtajaa. Miten on mahdollista, että jääkiekkojohtajana toimii Erkki Rajamäki, jolla ei - nopealla googletuksella - ole juuri mitään koulutuksellisia tms. meriittejä ko. tehtävään? Tai no, onhan hän ollut joitain kausia NHL-seurojen amateur scout. Ja Louhen mukaan hän tuo seuraan "analyyttista kokemusperäistä osaamista ja karismaattista johtajuutta".
Kun nyt joka tapauksessa ollaan tilanteessa, jossa HPK:lla on ensimmäistä Liiga-kauttaan valmentavan Maso Lehtosen alaisuudessa viimekautista kalliimpi (!) joukkue, jonka ykkösketjun keskushyökkääjänä on Aleksi "Muse" Mustonen, pakistossa mm. Slovakiasta haalittu hätäapu, ja kakkosmaalivahtina Liigaan täysin riittämätön torjuja, on selvää, että joukkueen kokoamisessa on tehty aivan valtavia virheitä - ja tulos jäällä on sen mukainen. Kun ei riitä, ei riitä. Rajamäki ei ole näistä asioista tietenkään vastuullinen, sillä hän aloitti tehtävässään vasta tämän vuoden elokuussa. Mutta joku on. Jonkun pitää olla. Jos minä ja noin 3000 muuta palstalaista totesivat jo viime kaudella, että Kerhon sentteristö on riittämätön, ja tälle kaudelle se heikkeni monta kertaluokkaa entisestään, ei pidä hämmästyä, että joukkue on sarjajumbona.
Ainahan voi, saa, ja kenties pitääkin, vedota siihen, että "taas on alkanut uusi projekti, ja tämä kysyy kärsivällisyyttä". Se on totta. Mutta samalla pitää muistaa, että Liiga on ammattilaissarjana sekä tulosurheilua että liiketoimintaa eli viihdebisnestä. Jos kasassa on joukkue, joka ottaa alistuneesti turpaan illasta toiseen, eivät ihmiset tule hallille, oli siellä miten tahansa hauska härkämaskotti tai Petro. Uskallan väittää, että ylivoimainen enemmistö yleisöstä viihtyy jääkiekkopeleissä, kun oma joukkue 1) tekee maaleja ja 2) voittaa. Ja sama kääntäen: mitä vähemmän maaleja ja mitä enemmän tappioputkia, sitä vähemmän porukkaa lehtereillä, sitä vähemmän tulovirtaa kassaan, ja sitä vähemmän resursseja.
No, mitä sitten tässä tilanteessa tarvittaisiin?
Tottakai ihan ensin kaksi Liiga-tason keskushyökkääjää ja vaikka Hovinen kakkosmaalivahdiksi. Nämä siis kaukalon puolelle laastareiksi. Sitten toimistoon, jossa näitä johtajia todella riittää, joku myynti- ja markkinointipäällikkö. Siis joku ammattilainen. Kerho elää nyt ja jatkossa paitsi seurayhteisönsä tuesta (konkreettisesti lipputulovirroista), myös koko seudun halusta panostaa ja olla mahdollistamassa HPK:n menestystä: puhutaan siis yhteistyökumppanuuksista ja sponsorirahavirroista. Nämä kaikki voivat toteutua vain, jos Kerhoa osataan aktiivisesti myydä, markkinoida ja pitää esillä myös silloin, kun kaukalossa on tahmeaa. Ja kaiken tämän pohjaksi HPK tarvitsisi pikimmiten uskottavan, kunnianhimoisen ja napakan strategian vaikka seuraavan 10 vuoden ajalle; mitä tämä seura tahtoo olla, mitä se tarjoaa ja mitkä ovat sen tavoitteet.
Vaikka HPK:n alkukausi on ollut mm. minulle odotetunlainen (ja siltikin todella karvas) pettymys, koen että Lehtoselle on hyvä antaa aikaa valmentajana - sekä myös tarvittavat työkalut voittojen ottamiseen. Tavallaan tässä myös punnitaan Louhen ja kumppanien kyvyt johtajina. Pidemmällä tähtäimellä on ilahduttavaa, että Ville Viitaluoman valmentama U20-joukkue on aloittanut oman sarjansa erinomaisesti ja on tällä hetkellä sarjataulukossa kakkosena. Nyt nimenomaan tarvittaisiinkin juuri sitä strategista ymmärrystä ja osaamista seurajohdossa: millä tavoin varmistetaan, ettei nykyisen junnujoukkueen kärkipelaajien ja valmennuksen osalta käy patrikvirrat ja ollisalot, vaan että mahdollistetaan omille junioreille ensinnäkin realistinen mahdollisuus päästä edustukseen ja toisaalta ollaan myös valmiit sitouttamaan heidät riittävillä resursseilla. Jos näin ei tehdä, viiden vuoden päästä ollaan jälleen kerran tilanteessa, jossa joku projekti on päättynyt ja uutta aloitellaan taas lähtöruutuun palaamalla.
Summa summarum: HPK voi ottaa tavoitteekseen pudotuspelit vain, jos se on toiminnaltaan pitkäjänteinen, ammattimaisesti johdettu ja strategialtaan järkevästi suuntaviivoitettu organisaatio. Kunnianhimon asteesta riippuu, onko realistista tavoitella mestaruutta esim. 10 vuoden aikana, mutta mielestäni parempi sekin kuin odottaa vailla selvää päämäärää, että Kiekko-Espoo ja Jokerit tulevat lähivuosina ohi, ja sitten aletaan etsiä Kerholle paikkaa Mestiksestä. Jos ylipäätään mistään. Ja vielä erikseen mainittuna: HPK tarvitsee Hämeenlinnan seutukuntaa ja Hämeenlinnan seutukunta HPK:ta. Palstajuttujen perusteella alueen yrityksiltä olisi löytynyt viime vuonna merkittävät ja arvostettavat rahasummat Jolyn jatkosoppariin (johon ei toki siltikään ollut realistisia saumoja, koska Sveitsi). Tämä osoitti yhtenä esimerkkinä, että yhteistyökumppanit kyllä ovat sitoutuneita HPK:hon.
Pallo on siis nyt Kerholla: uskottava seura ja uskottava kilpaurheilullinen organisaatio ansaitsevat taakseen uskottavan tuen.