Quo vadis – mihin menet HPK?

  • 436 629
  • 2 176

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
HPK:n organisaatiosta kantautuvat uutiset ovat jo usean vuoden ajan olleet järjestäen negatiivisia tai vähintäänkin suurta epävarmuutta luovia. Vähintäänkin aiheellista on aloittaa keskustelu siitä, että "mihissää Kerho ny oot menossa? Mihin vittuun?"

Kartoitetaanpa vähän mennyttä ja nykytilaa. Ja profetoidaan sen pohjalta tulevaa.

Mennyt

Matkalla huipulle ja kevät 2006

80-luvun lopussa aloitettiin "Matkalla huipulle" -projekti. Projektin tavoitteena oli nostaa HPK pitkältä divarikorpivaellukselta (matkalla yksi ranskalainen visiitti liigaan äärimmäisin laihoin tuloksin) takaisin Suomen huipulle. Liiganousu saavutettiin kaudella 1987-88. Se ei ollut mikään maali: maali oli huippu, kuten sloganissa sanottiin. Määrätietoinen työ jatkui ja kolmannella liigakaudella saavutetun pronssimitalin jälkeen "matkalla huipulle" jäi sloganina historiaan.

Sekään ei silti ollut vielä maali ja vaikka slogania ei enää ollut, matka huipulle jatkui. HPK halusi pysyvästi suomalaiseksi huippujoukkueeksi. Organisaation nälkä kasvoi syödessä ja yleisö alkoi tottumaan siihen hyvään, mitä HPK sille entistä säännönmukaisemmin ja koko ajan varmemmin tarjosi. 2006 keväällä Porissa tultiin perille. Oltiin huipulla.

BitterX avasi jatkoajassa ketjun: HPK - suurseura. Organisaatio oli tuolloin maan parhaita ja tukevat eväät menestyksen jatkumiselle oli mukana.


2006-2012: Suunta katoaa

Kun HPK oli päässyt kiistattomasti huipulle, "matkalla huipulle" -visiosta tuli automaattisesti vanhanaikainen. Jälkikäteen on helppo sanoa, että sen jälkeen organisaation toiminta on ollut lyhytnäköistä ja tempoilevaa. Miksi? No tietysti siksi, että mitään visiota ei enää sen jälkeen ole ollut. Ei mitään tavoitetta, mihin koko organisaatio voisi sitoutua. Ei tavoitetilaa, mitä sponsorihankinnassa markkinoidaan. Ei mitään unelmaa, joka kannattajilla on hallille saapuessa takaraivossa.

Totta kai kaudelle 2006-2007 lähdettiin mestaruutta puolustamaan ja sen tiesi kaikki, mutta sen jälkeen mestaruudesta ei ole ääneen uskallettu puhua. Edes pidemmän tähtäimen suunnitelmissa. 2010 suorastaan pelästyttiin, kun huomattiin olevamme finaalissa. Se ei ollut kenellekään mitään, mitä odotettiin, koska ylipäätään mitään ei odotettu.

Organisaatiota leimasi vision puuttuessa tempoilu ja lyhytkatseisuus, joka on pelottavasti, mutta jälkiviisaasti sanottuna odotetusti johtanut selviytymistaisteluksi.

Tukevat eväät syötiin. Ne ei ehkä levinneet, kuin sen Jokisen tomaatti-mozzarellapatongit, mutta ne loppuivat.


Nykyisyys

Tähän on tultu. Siis tilaan, jossa kasataan paketti joka vuosi uusiksi vähin resurssein, toivotaan positiivista menestysyllätystä (kiistatta mahdollinen palloilu-urheilussa) ja pelätään pahinta.

Kevät 2006 on nyt vitusti kauempana, kuin se oli vuonna 1988 liiganousun yhteydessä. Vaatimattomat hämäläiset varoivat "mestaruus" -sanan käyttöä, mutta se oli sekä organisaatiolla, että faneilla mielensä sopukoissa. Niin mullakin, silloin pikkupoikana vuonna 1988.

Kannattajat eivät enää tiedä, mihin pyritään. Eivätkä he tiedä, mihin heidän itsensä pitäisi pyrkiä rakastamansa seuran tukemisessa.


Tulevaisuus

Laitetaanpa tähän joitakin avainsanoja

Visio

Jokainen organisaatio tarvitsee vision. Visio on se, mitä varten organisaatio on olemassa. Wikipedia kertoo, että visiota voidaan arkikielessä kutsua myös unelmaksi. Ennen HPK:lla oli visio - "matkalla huipulle". Se oli organisaation ihmisillä ja yleisöllä mielessä myös silloin, kun sitä ei enää virallisesti käytetty. Se visio oli toisinsanoen mestaruus, vaikka tyypillisen hämäläisesti sitä sanaa ei tohdittu oikeastaan ollenkaan julkisesti käyttää. Toki menestyksen säännöllistyessä mestaruudesta alettiin jopa puhua.

Nykyään kukaan ei tiedä, mistä tässä nyt oikeastaan pitäisi edes puhua. Mielen sopukoissa ei ole unelmaa, visiota, perimmäistä tarkoitusta.

Strategia

Ei ole. Not applicable. N/A.

Visio on muuten osa strategiaa. Sitäkään ei ole. Siis visiota. Eikä strategiaa.

Organisaatio

Uudistuu, mutta uudistuuko liian hitaasti? Suomalainen huippukiekko ammattimaistuu vauhdilla ja se edellyttää organisaatioiden ammattimaistumista samalla tahdilla. Ammattimaistuvatko kilpailijat nopeammin?

Fanit

Lopulta fanit / kannattajat on HPK. HPK on fanit. Moni tieteellinen tutkimus osoittaa, että suurin osa palloilujoukkueen pääsylippuja vakituisesti ostavista ostaa oikeastaan yhteisöllisyyden tunnetta. He eivät varsinaisesti osta sirkushuveja. Seura voi tarjota oheisohjelmaa ja cheerleadereita ja valotauluefektejä ja vittu vaikka sumutorvia. Joukkue voi tarjota laadukasta peliä. Mutta ne eivät ole pääsyy matseissa käymiselle. Itse asiassa seuran tarjoamat oheispalvelut ovat oikeastaan sivusälää, joka parhaimmillaan voi edistää yhteisöllisyyttä.

Joukkueen tarjoama hyvä urheiluviihde edistää yhteisöllisyyttä, mutta ennen kaikkea vahva yhteisöllisyys edistää hyvää urheiluviihdettä ja menestystä.

Nyt olemme tilanteessa, jossa fanit syyttävät seurajohtoa tapahtuneesta paskasta. Seurajohto ei ole syytön, mutta fanit ovat unohtaneet - tai eivät ylipäätään ole tajunneet - että lopulta yhteisöllisyyden tunteen tekevät he itse.

Tunnelman luominen lisää yhteisöllisyyden tunnetta, yhteisöllisyyden tunne lisää tunnelmaa.

Me emme ole luoneet mahdollisuuksia positiivisen oravanpyörän käynnistymiselle. Pientä kehitystä on tapahtunut, mutta liian hitaasti - aivan liian hitaasti.

Muistatteko, kun HPK:ta ylistettiin yhteisöllisyydestä ja siinä samassa Rinkelinmäkeä pelättiin muualla Suomessa, kuin ruttoa?

Business

Tää on erilainen bisness, mutta tää on lopulta varsin yksinkertainen bisnes.

Sen bisneksen pohjustan luo edellä käsitelty yhteisöllisyys. Katsojien itse pitää se tajuta. Seurajohdon pitää se tajuta.

Katsokaa Pelicansia. Lahtelaisen yrityksen on helppoa sponsoroida Pelsua tällä hetkellä, kun he näkevät sen yhteisöllisyyden tunteen - sen, mitä Pelicans ihmisille merkitsee.

Samaa ei ole nähtävissä Hämeenlinnassa tällä hetkellä.

Ja se tulevaisuus itsessään

- Kaikkia legendaarisimpia urheiluseuroja ympäri tän pallon ympäröi vahva yhteisöllisyys. Me voidaan toivoa, että joku venäläinen tai arabi tulee ja syytää seuraan rahaa. Rahalla voi ostaa paljon kaikkea kivaa ja siinä voidaan sitten kivasti gloryhunttailla. Se ei vaan ole sitä, mikä on pysyvää. Makarov ja Al-Wahiri voivat yhtäkkiä kyllästyä - tai peräti delata - ja sitten ei olekaan enää mitään. Pysyvyyden pohja on yhteisöllisyys. Sanonko vielä tuhannennen kerran yhteisöllisyys. Kerta kiellon päälle: yhteisöllisyys saatana.

Miksi mä sitten jauhan tuota yhteisöllisyyttä? No siksi, että varsin todistettavasti HPK merkitsee ihmisille tässä kaupungissa paljon. Hämeenlinna on kiekkokaupunki. Tämä koko toiminta nyt vain on ollut vuoden 2006 jälkeen jossakin vitun stand-by modessa ja mä haluan osaltani olla sitä avaamassa.

Mä en siis hetkeäkään epäile, etteikö tässä kirkonkylässä olisi potentiaalia huippuseuran pyörittämiseen ja menestykseen kiekossa. Mutta se menestys ei tule itsestään vaan vaatii koko HPK-perheeltä jotakin.

- Se visio. Jos kysytään "mitä HPK haluaa?", kysytään oikeastaan "mitä me, kannattajat, haluamme?".

Koska HPK olemme me.

Mitä me haluamme?
 
Viimeksi muokattu:

Transsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvä teksti. Eniten huomio kiinnittyi valitettavaan tosiseikkaan, että ennen Rinkelinmäki oli oikeasti varmaan SM-liigan pahin paikka vierasjoukkueelle. Mutta ei tällä kaudella. Tasoltaan karmaisevan huono peli ei ole se ratkaiseva syy, vaan jollain tapaa katsomokin on ollut normaalia reilusti vaisumpi. Eikä se ole selitys että menee huonosti. On kerholla nyt historiassa ennenkin ollut todella huonoja kausia. G-kulma on pitänyt kyllä hienosti mökää, kuuluisa sikakatsomo on ollut taasen täysi vitsi.
 

Host

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Heimon Breams ja Suomenniemen Urheilijat
Hyviä kommentteja molemmat. Tuossa Transsin kommentissa kiinnitin huomiota sikakatsomo vs. G-kulma...oikeastaan koko tämän kevään olen pistänyt merkille saman, G-kulma on ollut ainoa meteliä pitävä osa hallia, kiitos siitä. Mutta tässäkin tullaan taas tähän "vanhanaikaiseen" tapaan toimia. Sikakatsomo oli joskus aikana kun isä lampun osti, varmaan ihan jees. Tämä päivänä ei tolla systeemillä enää pyöri mikään fanitoiminta. Suljettu rinki mikä keskittyy vittuilemaan vastustajille...ei saakeli. G-kulma taas on ottanut rummun mukaan, pitää pikku porukallakin hienosti ääntä, ja nimenomaan kannattaa joukkuetta, eikä keskity vastustajille vittuiluun. Muutenkin koko Kerhon tapahtuman aikana oleva toiminta on ala-arvoista. Miks hitossa ne junnutkin laukoo niitä rankkareita ties kuinka monetta vuosikymmentä? Ymmärrän kyllä että arpoja myydään, ja junnuille kerätään rahaa...mutta helpomminkin sen vois tehdä. Ai esimerkki, no tässä tulee: "vaneriveskari" mallille, arpoja myydään katsojille, palkintona pääsy laukomaan...osumista eri palkintoja...ja mitä BitterX allekirjoitti, tällä saataisiin katsojat mukaan ottelutapahtuman tekemiseen, sitä yhteisöllisyyttä. Mä uskon että olis aika helvetin paljon helpompaa myydä niitä arpoja, ja katsojatkin varmaan nauttis tästä? Videokuution käyttö...siis mikä? Eli sekin uuteen uskoon, mukaansa tempaavia pätkiä vanhoista matseista, mm. mestaruusvuodelta...mikä sitä yhteisöllisyyttä paremmin kuvais, kuin se mestaruuden muisteleminen??? Tää mun kirjoitus nyt ei varsinaisesti vastannut alkuperäiseen aiheeseen, mutta tulipahan vuodatettua. :)
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Lainatakseni Alpo Suhosen kommentteja naamakirjassa tältä päivältä:

"Surullista ollut jo muutaman vuoden touhut.Ei olla vieläkään selvitty mestaruudesta,siis johto ei ole selvinnyt.Joukkuetta ei ole kasattu,ei ole kiinnostanut,valmentajia kohdellaan kuin toisen luokan ihmisiä,sisäinen korruptio on huippuluokkaa,pieni kaveripiiri pyörittänyt touhuja ja mukana sopivat jees miehet.!0 tappiota peräkkäin,kun country club porukka harrastelee jääkiekkoa.Kaksi kautta Hämeenlinnassa olleena tunnen tapaukset ja seuran johtamisen tason tällä hetkellä."

Jokainen voi vetää johtopäätöksiä, tosin taitaa tuosta Apen Kerho-ajasta olla jo kohtuullisen pitkä aika.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
ja mitä BitterX allekirjoitti, tällä saataisiin katsojat mukaan ottelutapahtuman tekemiseen, sitä yhteisöllisyyttä. Mä uskon että olis aika helvetin paljon helpompaa myydä niitä arpoja, ja katsojatkin varmaan nauttis tästä? Videokuution käyttö...siis mikä? Eli sekin uuteen uskoon, mukaansa tempaavia pätkiä vanhoista matseista, mm. mestaruusvuodelta...mikä sitä yhteisöllisyyttä paremmin kuvais, kuin se mestaruuden muisteleminen??? Tää mun kirjoitus nyt ei varsinaisesti vastannut alkuperäiseen aiheeseen, mutta tulipahan vuodatettua. :)

Puhut kyllä ihan totta, mutta silti pitää muistaa, että fanitoiminta, tunnelma ja siten yhteisöllisyys lähtee nimenomaan faneista itsestään. Sitä voi seura toki tukea kaikella oheissälällä.

Tilanne on tällä hetkellä erittäin huolestuttava ja ketjunavauksen tarkoituksena olikin herättää keskustelua siitä, miten HPK voitaisiin saada takaisin oikealle kurssille ja mitä juuri me voimme asialle tehdä.

Otaksun, että HPK edelleen merkitsee hämeenlinnalaisille ja muualla Suomessa asuville Kerhokannattajille paljon. Siihen osaltaan viittaa myös A-junnujen playoff-matsien huikeat yleisömäärät ja tavallaan myös ajoittaiset liigamatseissa nähdyt hienot yleisömäärät edarin kompuroinnista huolimatta. Voin tietysti otaksumisineni kanssa olla väärässäkin ja siinä tapauksessahan tilausta huippukiekkoa pelaavalle HPK:lle ei enää ole.

Esitänpä muutaman kysymyksen, jos ne vaikka rohkaisisivat muitakin keskustelemaan:

- Nähdäänkö me, että tilausta Suomen huipulla pelaavalle HPK:lle on?

- Mikä olisi oikeanlainen visio HPK:lle?

- Mitä me voimme tehdä HPK:n hyväksi? Jos tahtotilaa yhteisöllisyyden kehittämiseksi ei sitten lopulta kuitenkaan löydy, lienee ensimmäiseen kysymykseen vastaus "EI". Vai mitä?
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Lainatakseni Alpo Suhosen kommentteja naamakirjassa tältä päivältä:

"Surullista ollut jo muutaman vuoden touhut.Ei olla vieläkään selvitty...

Sinänsä hyvä lausahdus, kun pätee myös sanojaan ihan kivasti. Ei sillä, että seuran asiat eivät olisi hieman sekaisin, mutta vähän väärä mies arvostelemaan tämä Ape.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
- Mitä me voimme tehdä HPK:n hyväksi? Jos tahtotilaa yhteisöllisyyden kehittämiseksi ei sitten lopulta kuitenkaan löydy, lienee ensimmäiseen kysymykseen vastaus "EI". Vai mitä?


Pieni asia, joka lähes aina unohtuu. Osoitetaan seuraa tukeville yrityksille että tukeminen kannattaa ja ostetaan niistä tavaramme ja palvelumme. Eikä aina "tilata netistä" tai vastaavaa.

Henkilökohtaisesti koitan asioida niissä liikkeissä, joiden mainoksia näen lasten harrastuspaikoilla ja mm. Ritarihallissa.

Miettikää, onko oikeasti merkitystä jos joku pötkö on jossain kansainvälisen/valtakunnallisen ketjun liikkeessä vitosen halvempi, kun mun kerhoa tai lapsieni harrastusta tukevan PAIKALLISEN firman hyllyssä?

Kun pienet paikalliset toimijat "kuolevat", ketä kiinnostaa kerho, hjs, paukku?

Tämä asia on aivan liian vähän esillä, esim paikallisessa lehdistössä. Ihan liikaa porukka luulee, että noi on niitä logoja joilta kerho saa rahaa. Ja tästä syystä "löysä" sponsoriraha on vähentynyt kolmessa vuodessa yli 50%.
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Niin, mielenkiintoinen ja tärkeä, jokseenkin huolestuttava ja jopa pelottava aihe. Osoittaa kuitenkin mielestäni jotain, että asiaan uskalletaan ottaa kantaa (kuten pitääkin), eikä jätetä asiata vellomaan vailla kiinnostusta. Olisi kyllä kiva kuulla seuran johdolta ihan rohkeampaa avautumista ja asioiden kertomista.
Sikakatsomo vs. G-kulma...oikeastaan koko tämän kevään olen pistänyt merkille saman, G-kulma on ollut ainoa meteliä pitävä osa hallia, kiitos siitä. Mutta tässäkin tullaan taas tähän "vanhanaikaiseen" tapaan toimia. Sikakatsomo oli joskus aikana kun isä lampun osti, varmaan ihan jees. Tämä päivänä ei tolla systeemillä enää pyöri mikään fanitoiminta. Suljettu rinki mikä keskittyy vittuilemaan vastustajille...ei saakeli. G-kulma taas on ottanut rummun mukaan, pitää pikku porukallakin hienosti ääntä, ja nimenomaan kannattaa joukkuetta, eikä keskity vastustajille vittuiluun.
Me G-kulmassa tuskin kukaan haluamme minkäänlaista vastakkainasettelua G-kulman ja Sikakatsomon välille. Tosin tuohon suljettuun rinkiin haluan sanoa, että G-kulma ainakin haluaa olla avoin fanikatsomo, johon ovat ehdottomasti kaikki Kerho-fanit lämpimästi tervetulleita. Toki ainakin minä olen huomannut, että vanha loisto nykyisestä Sikakatsomosta puuttuu, porukan ollessa kaikonnut ties mihin. Osa on vaihtanut G-kulmaan, mutta mihin muut ovat häipyneet? Optimaalinen tilannehan Hämeenlinnassa olisi, että G-kulmaan ja Sikakatsomoon saataisiin kumpaankin lisää väkeä tuomaan möykkää varsinkin omaan päätyynsä, sekä istumakatsomot mukaan kuten ennen vanhaan on ollut. Miten tähän päästäisiin? Vaikea minun vastata muuten, kuin toivottamalla kaikki kannustamisesta kiinnostuneet tervetulleiksi G-kulmaan.
Pieni asia, joka lähes aina unohtuu. Osoitetaan seuraa tukeville yrityksille että tukeminen kannattaa ja ostetaan niistä tavaramme ja palvelumme. Eikä aina "tilata netistä" tai vastaavaa.
Hyvä pointti ehdottomasti. Miettikää: Erkki Esimerkki astelee Kerhon lippis ja takki päällä Ainan myyntipisteeseen sisään. Paikalla toimitusjohtaja tekee omia hommiaan ja vilkuilee kassalle. Hän huomaa Kerhon logot ja ajattelee, että kyllä sitä Kerhoa kannattaa tukea! Ehkä vähän hakemalla haettu, mutta eikö se niin mene että pienistä puroista kasvaa iso joki? Jotenkin Kerhon täytyisi kuitenkin saada lisää sponsoreita, joten olisiko yksi panostuksen paikka meillä faneilla tässä? Hämeenlinnan Pallokerho - Yhteistyökumppanit Tuosta kertailemaan firmoja ja tuotteita ostoon!

Raha tällä hetkellä meidän pahin puute taitaa olla. Eikä mikään ihme, sillä Kerhohan myy muistaakseni koko Liigan vähiten kausikortteja ja jokunen Mestis-seurakin taisi myydä enemmän. Mikä saisi ihmiset ostamaan kausikortteja, tähän olisi mielenkiintoista saada vastauksia ja lähetellä vaikka sähköpostia toimiston suuntaan. Tällä kaudella jäädään taas yli 100 katsojaa keskiarvotavoitteesta, joka sinällään on ihan ymmärrettävää näin heikon kauden alla, mutta nousisivatko nuo sitten kovin paljoa, vaikka Kerho keikkuisi kärkijoukkueissa? Koskaanhan Kerho ei ole tainnut päästä yli 4000 katsojakeskiarvon, johon varmaankin pitäisi täällä Hämeenlinnassa kuitenkin hyvällä markkinoinnilla ja kausikorttimyynnillä pyrkiä. Rahasta puhuen, itse en osaa oikein sanoa juuta tai jaata OY vs RY - kysymykseen ja olisikin mielenkiintoista kuulla perusteltuja mielipiteitä tästä.
- Nähdäänkö me, että tilausta Suomen huipulla pelaavalle HPK:lle on?
Kysymykseen suorana vastauksena, näkisin että Hämeenlinna kuuluu suomalaisen pääsarjakiekkoilun kartalle. Mutta Hämeenlinna ei tällä menolla kovin montaa kautta enään taida kuulua SM-liiga kartalle, jos ei Korpelan lanseeraamaa "talouden elvytysoperaatiota" saada toimimaan. HPK ja jääkiekko kuitenkin selkeästi Hämeenlinnassa herättää kiinnostusta, muuten ei noin hienoissa yleisömäärissä liikuttaisi junioreiden peleissä. Runkosarjassakin A-nuoret keräsivät pienestä mainostuksesta huolimatta kolmanneksi eniten yleisöä, joten pelkästään "glory-huntereita" ei täältä löydy. Hämeenlinnassa pitäisi vain saada koko potentiaali käyttöön myös lähialueilta, uskoisin että jos päästäisiin lähemmäs sitä 4000 katsojakeskiarvoa ja saataisiin kausikorttimyyntiä vaikka 1.5 kertaistettua (1000 -> 1500), niin Hämeenlinnassa pystyttäisiin pelaamaan ilman rahahuolia huippukiekkoa. Saatetaan pystyä tälläisilläkin resursseilla, mutta se vaatii alansa osaajia pukumiesten osastolle.
- Mikä olisi oikeanlainen visio HPK:lle?
Vaikea kysymys ja varmasti hyvin riippuvainen rahoituksesta. Topnaattorin visio Kerholle olisi, että jos nykyisillä resursseilla ilman merkittäviä sponsori- tai yleisömäärälisäyksiä joudutaan tulemaan toimeen, täytyy meidän onnistua kaikessa todella hyvin. Kaikella tarkoitan taloudellisen voiton tekemisen lisäksi sitä, että saisimme hyvän maineen "kasvattajaseurana" takaisin. Minun on hyvin vaikea nähdä, että ilman yllä mainitun tapaista (kausikortteja 1.5 kertaa enemmän tai yleisökeskiarvo lähelle 4000) Hämeenlinnassa voitaisiin hankkia valmiita huippupelaajia (pl. oranssin sydämen omaavat omat kasvatit). Meidän täytyy saada kasvattajaseura-skene jälleen jaloilleen, mielestäni se on Hämeenlinnalaisen kiekkoilun paras tulevaisuuden visio (edelleen ilman merkittäviä tulonlisäyksiä). Kasvattajaseurana toimimisella tarkoittaisin lähinnä, että pystyttäisiin vuosittain löytämään joko ulkomailta tai kotimaasta näitä "puustisia", jotka ovat läpimurron kynnyksellä. HPK:n valtti tuskin tulee olemaan raha, vaan se rooli ja ilmapiiri mikä on tarjolla juuri tuollaisille pelaajille, jotka eivät aivan isoissa seuroissa mahdu kärkirooleihin, mutta Kerhossa esimerkiksi olisi avoinna ykkösketjun paikka. Kasvattajaseurana toimimiseen kuuluisi myös omien junioreiden hyödyntäminen (haloo, nyt on hyvä paikka aloittaa!). Tällä hetkellä meillä on junioritoiminnassa erinomainen vetäjä, Lehkonen on varmasti loistava kaveri tuohon hommaan. Petteri Sihvonen kirjoitteli Viikkouutisissa ihmetelleensä, kun Kerhon pelaajat olivat jopa jonkinnäköisestä junioreiden lippulaiva - Bluesista menneet ohi yksilötaidossa. Näille pitäisi löytää oikea rooli ja onneksi sieltä nyt ilmeisesti tuloillaan olevan Atu Selin osaa käsitellä myös junioreita ihan hyvin (yhteistyössä Timpan kanssa).
Muutenkin koko Kerhon tapahtuman aikana oleva toiminta on ala-arvoista. Miks hitossa ne junnutkin laukoo niitä rankkareita ties kuinka monetta vuosikymmentä? Ymmärrän kyllä että arpoja myydään, ja junnuille kerätään rahaa...mutta helpomminkin sen vois tehdä. Ai esimerkki, no tässä tulee: "vaneriveskari" mallille, arpoja myydään katsojille, palkintona pääsy laukomaan...osumista eri palkintoja...ja mitä BitterX allekirjoitti, tällä saataisiin katsojat mukaan ottelutapahtuman tekemiseen, sitä yhteisöllisyyttä. Mä uskon että olis aika helvetin paljon helpompaa myydä niitä arpoja, ja katsojatkin varmaan nauttis tästä? Videokuution käyttö...siis mikä? Eli sekin uuteen uskoon, mukaansa tempaavia pätkiä vanhoista matseista, mm. mestaruusvuodelta...mikä sitä yhteisöllisyyttä paremmin kuvais, kuin se mestaruuden muisteleminen?
Tästähän on ollut ennenkin puhetta, laittakaa toki lisää mielenkiintoisia ehdotuksia ottelutapahtumien parantamiseksi! Sinällään tuokin ehdotus voisi olla ihan hauska, mutta kyllähän nuo junioreidenkin rankkarit heille ovat varmasti hienoja kokemuksia, mutta ensimmäiselle erätauolle voisi jotain kehitellä? Suurelle osalle varmasti peli on ainoa mikä kiinnostaa, mutta paljon satunnaiskatsojia tekee varmasti päätöksen uudestaan peliin tulemisestaan nimenomaan tapahtuman perusteella. Videokuution käyttö ja ilmeisesti myös musiikit ovat korviini kantautuneen tiedon mukaan menossa varsin isoon remonttiin, joten ensi kaudella sitten näemme miten tuo puoli on kehittynyt.

Tuli muuten pitkä pätkä, mutta toivottavasti jaksoitte tähän asti lukea. Muistakaa tukea ORANSSIA!
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Samoilla linjoilla Topnaattorin kanssa.

Suurin asia, mikä itse ottelutapahtumassa tulisi muuttua on ehdottomasti HPK:n sisääntulo. Se on tällä hetkellä liigan säälittävin. Kuivajäät ammutaan oman maalin eteen, kaksi aura-auton valoa vilkkuu, hevi särisee paskoista kaiuttimista, tytöt hieman heiluttavat viuhkojansa ja kaksi ihmistä taputtaa.

Rautakorven aikana sisääntulo oli ihan jees. Siitä voisi ottaa mallia, mutta sitä ei tarvitse välttämättä kopioida. Esim. Tapparalla on tällä kaudella ollut hyvin samantapainen, sillä erotuksella tytöt tulevat jäälle reilusti ennen peliä vetämään ihan nätit tanssit ja samalla musa ( lujaa tulee hpk tyylinen) soi ja kuutiolla pyörii videona pelaajaesittely. Toimii.

Koko sisääntulosta puuttuu kliimaksi, jota yleisö odottaisi. Nykyään se on sitä, että vihelletään kaksi sekuntia vierasjoukkueelle (jota ei edes kuulu jos on 10 vieras kannattajaa kannustamassa) ja katellaan.

Ideaa voisi ottaa vaikka ehkä jo legendaarisesta sloganista, kovalla tunteella.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Älkää nyt jätkät viittikö, minä olen ihmetellyt jo pitkän mistä helvatasta HPK on löytänyt auraaja tytöiksi ne joiden kuppikoko ei ole C:n alle ja pärstääkin katselee (joku on tehnyt jotain oikein). Tuo nyt on jo merkittävä suoritus kokonaisuuden kannalta ja osaavat muuten luistellakin!!

Mutta sitten itse asiaan... Ideoita olisi vaikka mihin, ainakin siis omassa päässä, ehkä olen niin kusinen tyyppi että ilmaseksi en enää oikeasti halua tukea yhtään tuota touhua, jossa siellä heiluu kouluttamattomia "hyväveli" tyyppejä markkinoinnissa jne. joten jätän ne omaan päähäni. Älkööt kukaan ymmärtäkö väärin, mutta minusta on hieman huolestuttavaa että viimeisiin vuosiin lähes kaikki kehitys mitä on tapahtunut on luettavissa jatkoajasta, huomattavasti ennen kuin se on tapahtunut itse seuran toimesta ja valitettavasti sekin mitä on muilta otettu on yleensä kustu muuttamalla sen henki joksikin muuksi. Tällöin voi kysyä että mitä on seura tehnyt itsensä eteen? (Toki minut saa korjata jos olen väärässä tässä(kin) asiassa, tälläinen kuva tästä nyt vaan on tullut tästä touhusta)

Topnaattori tuossa mätti jo sellasen listan asiaa tiskiin että ei kai tässä enää lisättävää kauheasti ole. Toivon vaan jokunen päivä näkeväni, tai ainakin kuulevani siitä kuinka joka stanan bussipysäkki Hämeenlinnan alueella on joko HPK:n julisteilla vuorattu, tai se pieni keltainen lätkä nyt on ainakin oranssi lätkä, niin kauan kuin tämän joukkueen ajateltujen rajojen sisällä pysytään. (enkä nyt kehota ketään vandalismiin, oikeastikkaan)

Tuota kai voisin sanoa markkinoinniksi ja muuten kesti minulta n. 3 sekuntia keksiä jo vuosia sitten. Saati sitten jotkut Hämeenlinna kylttien (you know noilla valtateillä on ne kuntien rajat merkitty kylteillä) viereen pystytetyt "Tervetuloa ritarien kaupunkiin, nähdään areenalla!" kyltit, joissa olisi oranssi tausta. Jos ei muuta niin ainakin noi herättäisi mielenkiintoa. Eihän markkinoinnissa ole kyse muusta kuin sitä että saa potentiaalisen asiakaskunnan heräämään. Ja juu näitä vastaavia ideoita riittäisi vaikka muille jakaa... Vaikka pesueessa emäntä onkin se markkinoija (koulutukseltaan) ja minä en :D
 
Viimeksi muokattu:

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Ideoita olisi vaikka mihin, ainakin siis omassa päässä.

Ideoita ehkä, mutta ymmärrystä ei.

Kerroppa oma markkinointiverkostosi ja bisnesyhteytesi näin alkuun. Saatko esimerkiksi myytyä aition pelipäivänä vielä?

Voisitko myös luetella, ihan näin mielenkiinnosta, että minkälaiset luvat vaaditaan tuossa viestissäsi esittämiesi markkinointitempauksien tekemiseen ja minkälaisella budjetilla nämä ovat toteutettavissa?

Ihan vain näin mielenkiinnosta, kun kerran kerrot olevasi paljon parempi kuin nykyiset toimien haltijat.

Että silleen...
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kysymykseen suorana vastauksena, näkisin että Hämeenlinna kuuluu suomalaisen pääsarjakiekkoilun kartalle. Mutta Hämeenlinna ei tällä menolla kovin montaa kautta enään taida kuulua SM-liiga kartalle, jos ei Korpelan lanseeraamaa "talouden elvytysoperaatiota" saada toimimaan.

Juuri näin sen minäkin näen. Mielestäni Kerho sinne kuuluu, mutta toisaalta jos yleisön ja elinkeinoelämän sanat eivät muutu teoiksi, voi tulevaisuus olla toinen.

Myynnistäkin se on paljon kiinni, ja sitten tullaankin siihen, mitä myydään...



Vaikea kysymys ja varmasti hyvin riippuvainen rahoituksesta. Topnaattorin visio Kerholle olisi, että jos nykyisillä resursseilla ilman merkittäviä sponsori- tai yleisömäärälisäyksiä joudutaan tulemaan toimeen, täytyy meidän onnistua kaikessa todella hyvin. Kaikella tarkoitan taloudellisen voiton tekemisen lisäksi sitä, että saisimme hyvän maineen "kasvattajaseurana" takaisin.

Visio on oikeastaan juuri se, millä niitä resursseja (yleisötuloja ja yleisön myötä rahoitusta elinkeinoelämältä) hommataan. Organisaation itsensä sekä sidosryhmien (yleisö, yritykset) pitää tietää, mihin tässä ollaan menossa ja mihin pyritään. Sillä tavoin sen tietää yleisö, joka mielenkiinnolla seuraa etenemistä kohti visiota. Siihen voi sitoutua valmennus sekä edustuksessa että junioreissa. Se voidaan kertoa yrityksille yhteistyöneuvotteluissa, jolloin heillä on mahdollisesti intressejä sitoutua pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Se voi olla ratkaisevaa pelaajasopimuksia neuvoteltaessa, kun pelaajat tietävät, että tässä on jokin pitkäjänteinen projekti käynnissä. Sen avulla voidaan sitouttaa omia junioreita.

Olkoon se visio sitten välieräpaikka kaudella 2015-2016 tai Suomen mestaruus keväällä 2018. Whatever. Pääasia, että se visio on olemassa, se on selkeä ja se sanotaan ääneen.

Näin jälkiviisaana on helppo sanoa, että mestaruuden jälkeen kenellekään ei ole ollut selvää, mihin, milloin ja mitä seura tavoittelee. Ennen mestaruutta se oli selvää, vaikka suhteellisen hissuksiin siitä silloinkin oltiin. Olisi sen silloinkin tosin voinut ääneen sanoa.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Tuota kai voisin sanoa markkinoinniksi ja muuten kesti minulta n. 3 sekuntia keksiä jo vuosia sitten. Saati sitten jotkut Hämeenlinna kylttien (you know noilla valtateillä on ne kuntien rajat merkitty kylteillä) viereen pystytetyt "Tervetuloa ritarien kaupunkiin, nähdään areenalla!" kyltit, joissa olisi oranssi tausta. Jos ei muuta niin ainakin noi herättäisi mielenkiintoa.

Kai sitä nyt lakia kuitenkin täytyy noudattaa. Nuo epämääräiset kyltit kerättiin joku vuosi sitten pois oikein näyttävästi uutisten säestäessä kieltoa. Jäljellä on siis vain ne jumalattoman isot valtatietaulut. Paskinta niissäkin on se, että et voi paikallisesti ostaa vaan muutamaa strategisesti tärkeää taulua vaan se alue joka kerrallaan pitää ottaa on aivan liian suuri "paikalliselle" toiminnalle.

Sama koskee muutakin lähes kaikkea ulko mainontaa. Nuo kaupungilla olevat valaistut standit kun omistaa kolmas taho ja siinäkin joutuu maksamaan "kontakteista", jotka eivät asu edes 200km säteellä Hämeenlinnasta. Pääkaupunkiseudulla ne on pilkottu pienempiin osiin. Tietenkin volyymin takia.

Jotenkin jäi sellainen kuva, että konkretian kanssa noilla ehdotuksillasi ei ole kovastikaan tekemistä.

Mä tekisin kunnon hintajouston kausariin. Tyyliin toukokuussa tähän hintaa, kesäkuussa pykälää kalliimpi, heinäkuussa vielä vähän kalliimpi.

Lisäksi myyntiin viikonloppukausarit, perhekausarit. Stadikausarit sisältäkööt vaikka ifk, jokeri ja bleg pelit. Tai jotain. Vitusti variaatioita, että vain olisi rahaa kassassa heti kauden alussa.

Lisäksi korostaisin rohkeasti NHL tyyliin mahdollisuutta ottaa kausari irtolippuina jolloin voi myydä haluamansa pelit eteenpäin.

On tässä paljon muutakin ihan toteuttamiskelpoista mielessä. Josko nyt ensin katsotaan miten organisaation käy...
 

TJ MACKEY

Jäsen
Loistava ketjunavaus BitteX:ltä. Jos näitä asioita ei seuran johdolla ja sidosryhmillä ole halua avata, niin ainakin me fanit voidaan pitää yllä kriittistä ja rakentavaa keskustelua, miten meidän rakastama seura saataisiin nousemaan suosta. Niin paljon on asiaa jo tullut, joten omat ajatukset myöhemmin, mutta pari pointtia:
Visio on oikeastaan juuri se, millä niitä resursseja (yleisötuloja ja yleisön myötä rahoitusta elinkeinoelämältä) hommataan. Organisaation itsensä sekä sidosryhmien (yleisö, yritykset) pitää tietää, mihin tässä ollaan menossa ja mihin pyritään.
Juuri nyt tätä ei ole. Miten valmentaja voi sitoutua ilman visiota? Miten pelaajia houkutellaan Hämeenlinnaan ilman visiota? Ja kaikkein tärkeimpänä, miten faneilta saadaan sitoutettua vapaa-aikaa, rahaa ja intohimoa toimintaan, mikä on jotenkin epäselvää poukkoilua ilman selkeää suuntaa, siis muistuttaa jatkuvaa selviytymistä. Kuka yritys haluaa panostaa organisaatioon, mikä on ilman arvoja ja visiota toimiva uppoava laiva? Jos niitä on olemassa, ainakaan seura ei ole niitä kirjoittanut auki.
Olkoon se visio sitten välieräpaikka kaudella 2015-2016 tai Suomen mestaruus keväällä 2018. Whatever. Pääasia, että se visio on olemassa, se on selkeä ja se sanotaan ääneen.
Jokaisella toimivalla yrityksellä on visio sekä strategia olemassa. Ainakin on ajatus siitä, mitä halutaan olla tulevaisuudessa. Timo Lehkonen kertoo yllättävän avoimesti HPK:n nykyisestä tilasta Iltalehdessä. Ei ole mukavaa luettavaa, mutta muutos ja sitä seuraavat kipeät päätökset harvemmin ovat. Timppa linjaa Kerhon tämän kauden joukkueen "muiden hylkäämiksi ja vähänkin vaativampaan pelityyliin sopimattomiksi pelaajiksi". Eivätkä nimet ole tästä paranemassa ensi kaudeksi.
Kerroppa oma markkinointiverkostosi ja bisnesyhteytesi näin alkuun. Saatko esimerkiksi myytyä aition pelipäivänä vielä?

Voisitko myös luetella, ihan näin mielenkiinnosta, että minkälaiset luvat vaaditaan tuossa viestissäsi esittämiesi markkinointitempauksien tekemiseen ja minkälaisella budjetilla nämä ovat toteutettavissa?

Ihan vain näin mielenkiinnosta, kun kerran kerrot olevasi paljon parempi kuin nykyiset toimien haltijat.
Joillekin teettää vieläkin ongelmia nähdä tilanteen vakavuus. Rooma on tulessa ja jotkut haluavat edelleen katsoa suorin polvin nykyisen johdon puuhastelua. Yt:t on toimistolle luvassa ja hyvä niin.

Varmasti tässä ketjussa tulee esille hyviä ideoita ja sitten ei niin toteuttamiskelpoisia, tärkeintä kuitenkin että keskustellaan eri mahdollisuuksista. Neuvostoliitosta tutta propaganda ja silmiensä ummistaminen ei voi kuitenkaan enään jatkua.

Kusessa ollaan, mutta sieltä voi nousta isoilla korjausliikkeillä. Tämän päivän A-junioreiden yleisömäärä antaa taas lisää uskoa siihen, että liigakiekolle voi Hämeenlinnassa olla kysyntää myös jatkossa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HPK, Chelsea
Tuskin HPK:n talousalueella on läpikäymätöntä katsojapotentiaalia, jotka pelkällä tienvarsimainoksella päättävät peliin lähteä.

Kausareiden hintajousto on hyvä esimerkki nykyaikaisesta keinosta houkutella ja erityisesti sitouttaa katsojia käymään hallilla. Toisekseen siellä toimistolla kannattaisi miettiä mistä katsojat maksavat. Hintojen nousu ei ole kyllä korreloinut yhtään minkään kanssa viime vuosina.
 
Viimeksi muokattu:

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Johdon pitäisi aloittaa siitä että tullaan reilusti esille taloudellisen realiteetin kanssa. Uskon että ihmiset ymmärtäisivät paljon paremmin miksi ollaan tässä tilanteessa missä ollaan, kun realiteetit ovat pöydässä. Monelta katsojalta/muilta HPK henkisiltä sponsoreilta voisi löytyä myös halua tukea seuraa kun hätä on suurin. Uskallan väittää että suuri yleisö ei kerhon ongelmista paljon tiedä, joten avoimuus ei tekisi pahaa.

Sen jälkeen rehellisesti missio pöytään. Seuraavat 2-4 vuotta pakko tehdä voittoa, eli paljon omia kasvatteja, ei tähtiä, ei kehäraakkeja, tavoite päästä 10 parhaan joukkoon. Jengi varmasti ostaa tämän. Tiedetään miksi tilanne on tämä, osataan asennoitua oikein eikä odoteta kuuta taivaalta. Pitkiä sopimuksia nuorten kanssa. Sen jälkeen kun taloutta on tervehdytetty ja samalla omat/muualta tulleet lahjakkuudet ovat kasvaneet rungoksi/ratkaisijoiksi, uusi missio mitaleista ja pientä budjetin kasvua, kermana kakun päälle joku tähtistatuksella oleva pelaaja ja buumi pitkän korpivaelluksen jälkeen on hedelmällisellä maaperällä. Tärkeintä on avoimuus, kertoa mitä tavoitellaan ja saada katsojat sen hetkisen joukkueen ja tavoitteen taakse.

Mitä tulee rahan keräämiseen, nykyään firmat ovat niin tarkkoja rahoistaan, että se työ on todella vaativaa ja ehdottomasti vaatii rautaista ammattitaitoa. Joku sanoi, että se kannattaisi ulkoistaa ja olen ehdottomasti samaa mieltä. Tähänkin pätee vanha totuus, think big, ei niiden kaikkien eurojen tarvitse tulla Kanta-Hämeestä.
 

Kerho64

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyviä pointteja täällä. Näkisin kuitenkin, että yksi iso asia olisi saada myytyä enemmän kausikortteja. Eikös Kerholla ole noita myyty vähiten liigajoukkueista? Mikä tuossa mättää, jonkinlaista analyysiä asian suhteen kannataisi tehdä. Voisi vaikka tutkia miten ja miksi muut saavat myytyä kausikortteja enemmän?

Selitykseksi ei kelpaa pelkästään se, että joukkue ei menesty. Tuohan on helppo sanoa näin jälkikäteen. Miksi ja miten SaiPa tai Ilves pystyvät myymään kausareita? Pitäisikö kausarin ostossa olla jotain porkkanaa, nythän tuossa ei ole mitään alennusta irtolippuihin nähden? Vai mikä lääkkeeksi? Ideoiden kopiominen muilta ei olisi huono, mutta omiakin täkyjä voisi kehitellä ja viritellä.
 

Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Anteeksi että huutelen vieraisiin pöytiin. Nopeampi tapa menestyä pienellä budjetilla on tehdä "löytöjä" muista seuroista. Tällöin pienenä vaarana on ehkä teillä hieman näkynyt yhteisöllisyyden katoaminen. Tämän voi tietenkin korvata menestyksellä. JYP 200-luvun alussa on hyvä esimerkki siitä, miten nopeasti mielenkiinto joukkuetta kohtaan katoaa, kun menestystä ei tule. Meillä Seppänen & co. nousivat pelastajiksi, teille tuli samaan aikaan menestystä ja sen mukana katsojia. Menestystä kuitenkin tulee tulla oikeastaan joka vuosi, etteivät katsojat kaikkoa pienellä paikkakunnalla.
Pitemmällä tähtäimellä yksi keino on panostaa juniorituotantoon ja hankkia löydöt muista seuroista viimeistään A-juniori-iässä. Tällöin puhutaan "omista pojista", jotka kurvailevat liigajoukkueessa. Mitäs jos HPK:lla olisi joka vuosi (tai joka toinen vuosi) maan parhaat A-juniorit? Eikö se herättäisi mielenkiintoa kun olisi "Vatasta", "Näkyvää" ja vaikka "Pesosta" kentällä kirmaamassa? Tähän vielä mukaan ensimmäisen keinon mukaiset alelaarihankinnat ja luulempa, että kiinnostusta riittää.

HPK on symppis (paitsi että Palon Marko on vittumainen äijä (näen vieläkin painajaisia) ja hyvä kirittäjä jo 80-luvulta ja mielestäni liiga tarvitsee yhden "sikakatsomon".
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jyväskylän ja Hämeenlinnan ero on siinä, että Hämeenlinna elää ja hengittää HPK:n tahdissa. En ole kuullut, että Jyväskylässä JYP aiheuttaisi samaa intohimoa. Ei sillä ole juurikaan merkitystä, menestyykö Kerho vai ei. Toki menestys auttaa.
 

Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Jyväskylän ja Hämeenlinnan ero on siinä, että Hämeenlinna elää ja hengittää HPK:n tahdissa. En ole kuullut, että Jyväskylässä JYP aiheuttaisi samaa intohimoa. Ei sillä ole juurikaan merkitystä, menestyykö Kerho vai ei. Toki menestys auttaa.

No sittenhän teillä ei ole ongelmia? Kummallinen väite... mutta olkoon (mielestäni Jyväskylä jos mikä on urheilukaupunki, lähes lajissa kuin lajissa).
 

I.Colliander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvän ja pelaavan jääkiekon ystävä.
Jyväskylän ja Hämeenlinnan ero on siinä, että Hämeenlinna elää ja hengittää HPK:n tahdissa. En ole kuullut, että Jyväskylässä JYP aiheuttaisi samaa intohimoa. Ei sillä ole juurikaan merkitystä, menestyykö Kerho vai ei.

Tästä olen kyllä jyrkästi eri mieltä. Asia oli ennen noin kuin Leon kirjoittaa. Nykyään asia on toisin, Hämeenlinna ei missään nimessä elä tai hengitä HPK:n tahdissa ja se on juuri ongelma. Kerhosta ei enää välitetä lähellekään samalla tavalla, vaan iso osa asukkaista jopa toivoo sen tuhoutumista.

Tiivistetysti, HPK:n ongelma on yleinen Kerho-vastaisuuden raju lisääntyminen.

-ic
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Selitykseksi ei kelpaa pelkästään se, että joukkue ei menesty. Tuohan on helppo sanoa näin jälkikäteen. Miksi ja miten SaiPa tai Ilves pystyvät myymään kausareita?

Ilveksellä oli positiivinen viime kausi, kun nimetön ja nuori joukkue pelasi hyvää lätkää ja pesi esim. Kerhon sääleissä ja edellinen kausi oli umpisurkea joka päättyi sääleihin. Sitten kesällä ne hankki omia poikia takaisin Toskalan, Koistisen ja Järventien muodossa. SaiPa taas sai pidettyä Richard Lintnerin joka oli todella positiivinen asia enne kautta. Noin kovaa nimeä ei ole Kerholla ollut vuosiin. Sitten SaiPalla on todella hyvä faniryhmä Willimiehet, jossa on sitä kannatus kulttuuria. Heidän sivuiltaan näkee esim. kuinka he tekivät Koholle ison tifon 500 liigaottelun kunniaksi. Tehtiinkö Laamasen 600 ottelun ja Tuulolan 800 ottelun kunniaksi koko katsomonosan peittäviä tifoja? Ei.

Ihan rehellisiä kun ollaan niin johto on taantunut ja joukkueiden rakentaminen epäonnistuminen muutamaan kertaan. Esimerkiksi sekin kertoo paljon, että semmoinen kallis mediakuutiokin hommattu, mutta sitä ei käytetä yhtään. Muut joukkueet vie tässäkin asiassa 100-0. Fanit on aikalailla anaalista ja mitään organisoitua ei ole. Seura voisi tosin auttaa asiassa, mutta ketään ei kiinnosta.

Kerho lepää masentuneena harmaassa lamassa tällä hetkellä. Kukaan ei anna mitään ylimääräistä minkään eteen. Toimistolla ja kaukalossa käydään hakemassa palkka pois ja mitään extraa ei tehdä. Fanit käy katsomassa peliä, mutta mitään extraa ei tehdä esim. hyvän tunnelman saamiseksi. Joku extra täytyy jostain kaivaa, että saataisiin se positiivinen kierre aikaiseksi.

Mitä tulee kausikorttien myyntiin, niin paras yksittäinen mitä voisi tapahtua olisi esim. Niko Kapasen sopimus. Se olisi parasta mitä Kerholla on sattunut vuosiin ja jo pelkästään se toisi ison kasan lisää kausikorttien myyntiin. Se olisi niin positiivinen energialataus ja aiheuttaisi puhetta pitkin pitäjää ja paljon. Siitä voisi hyvin lähteä se positiivinen kierre. Sitten seuran tuki G-pisteelle ja sikakatsomoon. Saada energiaa tuonne halliin ja lämmin tunnelma.

Tärkein asia olisi että nyt kaivataan liidereitä. Toimistossa, joukkueessa ja faniporukassa tarvitaan joku joka astuu esiin. Kun katselee muiden seurojen nuosuja niin sieltä nousee esiin yleensä yksi mies. Jypissä Seppänen nousi esiin ja teki helvetisti duunia ja sai koko seudun innostumaan ja sponsoroimaan. Niillä sponsorirahoilla hommattiin Immosia sun muita ja nousu kärkeen alkoi. Nykyään yli puolet hippoksen hallista on kausikortti paikkoja. Sami Kapanen tuli nostamaan omistamaansa joukkuetta Mestiksestä. Joukkue oli liigan pohjalla, mutta sitten kun Sami palasi niin homma muuttui kuin taikaiskusta. Kaarna meni Pelicansiin vaikeassa tilanteessa kun seura oli saneerauksessa ja konkurssi lähellä. Nykyään asiat on pikkaisen paremmalla tolalla.

Muistan kuinka Kerho meni omia polkujaan Ry juttujen takia ja muita vitutti. Lintumäki toi kovia jätkiä Kerhoon ja pronssia tuli. Silloin naurettiin ettei OY touhuissa ole järkeä, katsokaa vaikka Ässien ja Pelicansien tilannetta ja muutenkin monella Oy:llä meni huonosti. Nyt me ollaan surkeimpia tapauksia koko liigassa, jos mitataan vaikka rahassa. Nyt olisi korkea aika harjoittaa ammattilaisjääkiekkoa Hämeenlinnassakin ja lopettaa kyläseura kyräily. Aika on mennyt ohi jo aikoja sitten.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
No sittenhän teillä ei ole ongelmia? Kummallinen väite... mutta olkoon (mielestäni Jyväskylä jos mikä on urheilukaupunki, lähes lajissa kuin lajissa).
Olen tutustunut Jyväskylään ja jyväskyläläisiin ihan kohtuullisesti tässä viimeisen 15 vuoden aikana. Tänä aikana olen tavannut yhden JYP-fanin, joka on oikeasti kiinnostunut jääkiekosta. Hänkin on muualta Keski-Suomesta kotoisin, asuinpaikka vielä kauempana. Eikä JYP ole mitenkään näkynyt tai kuulunut katukuvassa siellä käydessäni. Urheilukaupunki se on, mutta lähinnä yliopiston kautta. Mestaruus sai JYPin mielenkiinnon hetkeksi ylös, mutta en pidä Jyväskylää mitenkään perinteikkänä jääkiekkokaupunkina.

Ai niin, onhan siellä Kirittäret.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Joillekin teettää vieläkin ongelmia nähdä tilanteen vakavuus. Rooma on tulessa ja jotkut haluavat edelleen katsoa suorin polvin nykyisen johdon puuhastelua. Yt:t on toimistolle luvassa ja hyvä niin.

Niin, minulle ei ainakaan tuota vaikeuksia nähdä tilanteen vakavuutta. Sen vain tiedän, että sitä tilannetta ei paskanpuhumisella ja perusteettomilla heitoilla ratkaista. Ei se raha toimistolle vain sillä tule, että maalataan joitain pysäkkejä ja kylttejä pystytellään. Tekeminen vaatii vähän jotain muutakin kuin ilmaan heitettyjä puheita.

Tiedätkö sinä, mitä nuo YTt sisältävät? Veikkaisin pikku kesäloman jatkoa.

Pitäisikö kausarin ostossa olla jotain porkkanaa, nythän tuossa ei ole mitään alennusta irtolippuihin nähden?

Niin, jokuhan tuolla näistä kausareista jo aiemminkin kirjoitteli.

Alennustahan on vaikka kuinka paljon, kun häipyvät kaikki lisä- ja käsittelymaksut ja hintakin on halvempi, vaikka laskisi pelkällä irtolipunhinnalla. Lisäporkkanoina on jonottamattomuus, aina oma/sama paikka ja tälläkin kaudella kausikorttilaiset saivat tilpehöörejä.

Paljolti tuntuisi olevan kiinni siitäkin, että ei ihan oikeasti vain seurata HPKn toimia kuin teksti-TVltä ja mökötetään, kun ei päästä pätemään työpaikalla.

Hei, ottakaa vähän mallia siitä Monty Pythonin Holy Grailin mustasta ritarista.

Että silleen...
 

TJ MACKEY

Jäsen
Niin, minulle ei ainakaan tuota vaikeuksia nähdä tilanteen vakavuutta. Sen vain tiedän, että sitä tilannetta ei paskanpuhumisella ja perusteettomilla heitoilla ratkaista.
Alennustahan on vaikka kuinka paljon, kun häipyvät kaikki lisä- ja käsittelymaksut ja hintakin on halvempi, vaikka laskisi pelkällä irtolipunhinnalla. Lisäporkkanoina on jonottamattomuus, aina oma/sama paikka ja tälläkin kaudella kausikorttilaiset saivat tilpehöörejä.

Paljolti tuntuisi olevan kiinni siitäkin, että ei ihan oikeasti vain seurata HPKn toimia kuin teksti-TVltä ja mökötetään, kun ei päästä pätemään työpaikalla.

Hei, ottakaa vähän mallia siitä Monty Pythonin Holy Grailin mustasta ritarista.
Nämä taitavat hieman kumota toisensa? Sinulla ei ole näytä olevan käsitystä siitä, miten muissa liigaseuroissa on pönkitetty kausikorttien myyntiä. Perhepaketteja, osamaksua.. Näistä pääsee vaikka alkuun.

Selittely on harvoin hyvä myyntikikka. "Tuote on helvetin hyvä, laadukas ja halpa. Asiakas ei vaan ymmärrä sitä!" Eikö näin..?
Tiedätkö sinä, mitä nuo YTt sisältävät? Veikkaisin pikku kesäloman jatkoa.
Jos näin on, niin sitten toimistolla ollaan kyllä kaulaa myöden suossa. Jo nyt tuo uutisointi on aiheuttanut paniikkia ja negatiivista ilmapiiriä fanien sekä yhteistyökumppanien osalta Kerhon tulevaisuuden ympärille. Muutaman kuukauden toivotalkoot olisi ollut fiksumpaa hoitaa erilaisella tiedottamisella. Mutta ehkä tämäkin oli se kerholainen tapa hoitaa tiedottamista.

En kiellä hetkeäkään, etteikö meillä faneilla olisi isokin peiliin katsomisen paikka. Mutta se koskee myös seuran johtoa. Virheliikkeitä on tehty kautta linjan. Liiketoiminnassa se ikävä kyllä yleensä tarkoittaa henkilöstön tuulettamista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös