Mainos

Quo vadis – mihin menet HPK?

  • 492 275
  • 2 365
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Hpk:ssa valmistellaan OY:ksi muuntumista. Ilmeisemmin siten että enemmistö jää RY:lle, että päätösvalta säilyisi.
HPK Edustusjääkiekko ry:llehän perustettiin jo seitsemän vuotta sitten "taustaosakeyhtiö", HPK:n kiekkoilun tuki Oy (rekisteröity 6.10.2006), jonka hallituksessa toimii mm. Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston nykyinen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.). Yhtiön toiminnan kuvaus on kirjattu seuraavaan muotoon:

"Yhtiön toimialana on tukea HPK-Edustusjääkiekko ry:n ja HPK-Juniorijääkiekko ry:n toimintaa antamalla niille tarvittaessa lainaa, takauksia ja avustuksia sekä harjoittamalla ja rahoittamalla pelaajien ja valmentajien kasvatus- ja koulutustoimintaa. Yhtiö voi myös harjoittaa sijoitustoimintaa, omistaa ja hallita kiinteistöjä ja osakkeita ja käydä niillä kauppaa, järjestää viihde- ja muita siihen verrattavia vapaa-ajan tilaisuuksia, harjoittaa kahvila-, kioski- ja ravintolatoimintaa, urheiluvälineiden ja vapaa-ajan tuotteiden kauppaa, mainostilamyyntiä ja julkaisutoimintaa sekä urheiluun liittyvien palveluiden ja hallintopalveluiden tuottamista ja myyntiä."
(Lähde: Kaupparekisteri)

Yrityksen tilaksi on merkitty "aktiivinen", mutta onko kenellekään selvinnyt, mikä tosiasiallisesti on ollut kyseisen yhtiön rooli HPK Edustusjääkiekko ry:n toiminnan taustalla vuosien varrella ja nykyään, jos sellaista yleensäkään on toiminnallisesti vielä ollut?

Aihetta on käsitelty aiemminkin Jatkoajan keskustelupalstalla omassa ketjussaan.

PS. Sunny Car -ukoista puheen ollen, yhtiön Managing Director Markku Ritaluoma on HPK Edustusjääkiekko ry:n istuvan hallituksen jäsen.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Menee tosi paljon jo ohi aiheesta ja jatketaan tästä vaikka toisessa ketjussa, mutta pakko mainita, että mua alkaa naurattaa jo nämä alinomaiset "ei ole rahaa" -mantrat, millä puolustellaan toimiston nykytoimintaa. Jumalauta toimiston tehtävänä on hankkia sitä rahaa. En millään jaksa ymmärtää, miten esimerkiksi tilanteessa, jossa kaverin palkaa olisi vaikka 60k ja hän henkilökohtaisella työpanoksella tuottaisi esim. 120 k tulot joukkueelle, niin ei ole rahaa hommata tällaista kaveria.

Olet oikeassa, että tuote pitää olla kunnossa, niin sitä on helppo myydä. Minun mielestäni tuote oli ihan hyvässä kunnossa vielä muutama kuukausi sitten, mutta ei taottu kun rauta oli kuumaa.

Henkilökohtaiset suhteet ovat tärkeitä. Niissä on vain ainoastaan se huono puoli, että niillä yleensä vain ylläpidetään nykyisiä suhteita. Kerho tarvitsee uutta rahaa, nykyisen yhteisön ulkopuolelta. Ovatko nykyiset toimiston kaverit varmasti sellaisia, jonka varaan laittaisitte oman yrityksenne uusasiakashankinnan? Minä en ainakaan laittaisi. Niin kauan kuin Kerhon tulot, niin kausikorteissa ja sponssituloissa on liigan surkeinpia, on turha puolustella nykytoimintaa. Ihan turha myöskään yrittää minkään pienen talousalueen piikkiin hommaa laittaa. Voisivat ottaa oppia siitä, miten esimerkiksi naapurissa sellaisilta talousalueilta kuin Vaxjö, Leksand, Skellefteå, Örnskoldsvik ja Luulaja vedetään paljon suuremmat rahat joukkueidensa taakse ja voitetaan mestaruuksia.
Siirsin tänne kun sopii paremmin teemaan.

Olen tästä täysin samaa mieltä. Joo on kiva että on entinen pelaaja yms. mutta se ei kanna kauheen pitkälle jos pitäis sellasia firmoja alkaa kutitteleen jotka ei ole aiemmin osallistuneet tai olleet aikanaan katsomassa kun ko. pelaaja pelaa. Missä on sillon se saatava potentiaali tälläisessä kaverissa? Joo vanhat naamat, ja paskat, voi vetää rahansa pois jos siellä vaihtuu entinen pelaaja oikeeseen ammattilaiseen. Kummasti se Veteläinen, tai mikä nyt olikaan tuli täysin puskista ja pisti rattaat pyörimään... ei tarttettu ex pelaaja statusta, vaan ihan oikeaa ammattitaitoa. Tuli Pedroa, tuli liikkuvaa mainoskuvaa, oli kampanjoita yms. kansa tykkäsi, karavaani kulki ja homma meni kaudessa enemmän eteenpäin kuin viimesenä 15 vuotena yhteensä.

Tässä HPK:n touhussa paistaa läpi ja pahasti just se että kun ollaan jo kultaisilla 80 ja 90 luvuilla hommattu ne kaveripiirit jotka silloin aikanaan tyhjästä rakennettiin tuskalla ja hiellä kuntoon, niin sitten niihin turvataan ja niiden ja niiden samojen naamojen kanssa pyöritään tänäänkin. Mutta kun toi maailma tuolla hallin ulkopolella vaan on muuttunut melkoisesti, niin ei enää vaan taidot ja ne vanhat naamat enää riitä. Tänään jääkiekkoilu on ihan oikeaa bisnestä ja se on ihan se ja sama onko siellä Ry tai Oy taustalla, minkä varassa sitä touhua tehdään, jos ei ne sen touhun tekijät kehity, kouluttaudu ja sinne uusia tuulia puhalleta, niin se ei vaan muutu se touhu ammattitaitoiseksi pelkästään yritysmuotoa muuttamalla. Koko touhu muutenkin kalskahtaa ja haiskahtaa pahasti, miksi yleensäkkin tälläistä tarvitsee rakentaa jossain kulisseissa ja piilossa? Onko tuote niin kova ja kallis, että sen sumpliminen tarvitsee tehdä piilossa, vai onko tuottopotentiaali niin kova että kannattajien ei haluta tietävän asiasta? Helevatti ottasivat Green Bay Packerssista mallia ja tonnilla osakkaaksi.

Hämeenlinna on alueena mitä edullisin juurikin läheisten kulkuyhteyksien ja kasvavan väestömäärän takia, siitä vaan pitäis pystyä repimään irti enemmän kuin tällä hetkellä siellä tuntuu taidot ja tiedot antavan periksi. On hienoa että on perinteisiä ja pitkään jatkuneita suhteita alueen yritysten kanssa ja on olemassa "hyvä veli-verkostoa", mutta niillä ei uusia asiakkaita tule ja tulovirtoja kasvateta. Tässä nyt vähän palataan siihen mistä tässäkin ketjussa on ollut puhetta ennen viimetalvea, eli homma ei vaan muutu hevon vattua ja tulevaisuus täten näyttää synkältä, johtoporras ei keskustele ulospäin, ei potentiaalisille asiakkille, eikä varsinkaan nykyisille. Viime talvi oli jotenkin vaan niin maksimaalinen suoritus niin lyhyessä ajassa, että pakottaa ihmettelemään, miten helvetissä jotain niin hyvää voidaan tuhota niin lyhyessä ajassa.
 
Viimeksi muokattu:

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Tuossa liitteessä esim. MoDon markkinointimateriaalia ja hinnastoa. Kannattaa kiinnittää huomiota viimeisellä sivulla olevien myynti- ja markkinointihenkilöiden määrään ja vastuualueisiin. Jumalauta 11 henkilöä, jotka enemmän ja vähemmän keskittyvät MoDon tuotteiden ja palveluiden myyntiin. En tiedä kuinka moni näistä ovat entisiä pelaajia tai mitkä ovat henkilöiden CV:t, mutta selvää lienee, että myyntiin ja markkinointiin panostetaan ihan erilailla, kuin Suomessa. Ja huomatkaa, että Örnskölsvikin talousalue on selvästi Hämeenlinnan talousaluetta pienempi.

http://http://cdn.shl.se/files/MODO/saljfolder_201314_optimerad.pdf
 
Viimeksi muokattu:

TJ MACKEY

Loistavaa materiaalia. HPK:n organisaatio ei voi mennä sen taakse, että ei ole rahaa. HPK on ollut kykenemätön investoimaan oikeanlaiseen ammattitaitoon, mitä tulee toimiston henkilöstöön. "Tervosen syytä kaikki" on suuren luokan itsepetosta. HPK on näyttänyt persettä nykyaikaiselle markkinoinnille ja viestinnälle, Veteläinen oli jonkinlainen suonenveto, joka jäi yhteen kauteen. Tuntuu kuin HPK ehdoin tahdoin yrittäisi kapinoida uudistumista vastaan. "Sosiaalinen media on vain tällaista nykyajan hömpötystä, ja lukekaa Hämeen Sanomia niin pysytte perillä asioista" ei oikein istu nykyajan kuluttajalle.

Silloin kun ydintuotteella on hankalaa, siis peliesityksillä, tukitoimien kuten mainonta ja markkinointi pitäisi olla kunnossa. Kerho on nämä tukitoimet laiminlyönyt raskaasti.
Niin makaa kuin petaa, siinä Kerholle osuvampi slogani, Kovalla tunteella sijaan. Mitä muuten kuuluu "Oranssille alueelle"? Veteläisen luoma hyvä runko/teema on jäänyt hyödyntämättä ja jatkojalostamatta tyystin. Nyt se seisoo tekstin muodossa Kerhon sivuilla, ilman että kukaan organisaatiossa luo siitä yhtään mitään lisäarvoa.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Hyvää keskustelua on täällä ja Rolf Paskilta ihan ok tekstiä, mutta sen verran puutun tuohon kun jengi puhuu, että sen taakse ei voi seura mennä etteikö olisi rahaa. Minun mielestäni sen taakse on tällä hetkellä helppo mennä kun sitä rahaa ei oikeasti ole palkata ketään. Kyllä minäkin ostelisin mielelläni Ferrareita ja 500 neliön omakotitaloja, mutta kun ei ole perkele rahaa. Porukka haluaa avoimmuutta seuralta okei minun mielestäni seura on tällä hetkellä aika avoin omasta tilanteesta rahan suhteen sanomalla että sitä ei ole. Ja haluaisikin kysyä Rolf Paskilta, että mistä sitä lisärahoitusta lähtisit hakemaan? Nytkin täällä huudellaan siihen malliin, että rahaa ja sponsoreita on helppo löytää kun jaksaa nähdä vähän vaivaa ja on "oikeat" henkilöt sitä tekemässä.

Mutta onneksi Rolf Paski sinulla on "läheiset" suhteet toimistolle kuten joskus minulle mainostit niin voit mennä varmaan konsultoimaan porukkaa miten hommat hoidetaan. ;)
 
Kukaan ei ole puhunut helposta rahasta mitään. Rahan kerääminen on helvetin kovaa työtä, johon juuri tarvitaan niitä tekijätyyppejä. Tätä minä olen koitanut tässä teroittaa. Varsinaista markkinoinnin ammattilaista minusta ei saa konsultoimaan, kun istun yleensä sen pöydän toisella puolella. Niinpä jättäisin tämän urheilumarkkinoinnin ammattilaisille, kuten Kerhonkin se pitäisi tehdä. Headhuntereille vaan toimeksianto, oikeat henkilöt sisään, henkilökohtaiset myynnin mittarit sekä niihin perustava kannustava tulospalkkaus.

Onhan näilläkin palstoilla tullut lukemattomia ehdotuksia lähinnä tuohon yleisöltä kerättävän tulojen suhteen, joten niiltä osin tuskin tarvitsee lähteä niitä toistamaan. BW:tä lainatakseni, mikään ei ole kuitenkaan muuttunut, niin turhaako tässä nyt sitten jauhaa.

Yritysten osalta kyllähän lähtisin siittä miettimään, että yleensä yritykset haluavat vastinetta antamilleen rahoilleen. Mitä Kerho pystyy vastineeksi antamaan, muutakin kuin näkyvyyttä? Pystytäänkö tuottamaan yrityksille uusia palveluita ja tuotteita, jossa jääkiekkoa ja Kerhoa voidaan tuoda esiin? Onko Kerhon ravintolatoimintaa hyödynnetty maksimaalisesti? Miksi esim. pe tai la-iltapelien jälkeen päästetään katsojat baariin kaupungille, eikä järjestetä mitään omaa ohjelmaa? Onko Riihimäen seudun yrityksiä yritetty hyödyntää paremmin? Ainakaan suurimpien sponssien joukossa ei niitä näy. Onko tehty benchmarkkausta esim. Ruotsin päähän? Onko mahdollisesti tulevassa oy-kuviossa yksityishenkilöillä tai faniyhdistyksillä mahdollista sijoittaa ja päästä osakkaaksi vaikuttamaan asioihin? Missä se Kerhon toimintastrategia on, mistä Korpela jossain vaiheessa puhui?

Uusia ajatuksia...ulos boksista... "Hyvä veli"-miehiä vähemmän ja ammattilaisia enemmän, niin toimistolla kuin hallituksessa. Parisen vuotta sitten Veikkaajassa oli Viita-yhtiöiden Jari Viidan haastattelu (Riihimäen Cocksin pääsponsori tällä hetkellä). Hän toimi jonkin aikaa Kerhon hallituksessa, mutta omien sanojensa mukaan kyllästyi ja veti rahansa pois koska: "Kerhon hallitusta kiinnosti enemmän kolmosketjun laitahyökkääjän suoriutuminen, kuin toiminnan ja strategian systemaattinen kehittäminen". Tuo kommentti kertoi minusta erittäin paljon hallitukseen pääsemisen motiiveista.

Onhan siellä nyt autotalovisionääri Ritaluoma, joka ei todellakaan katso historiaan vaan rohkeasti eteenpäin. Toivon todella, että hänen kautta tulisi avarakatseisuutta ja uusia ideoita Kerhon toimintaan. Keksitään jotain sellaista, mitä ei muut ole vielä rohjennut keksiä... ;)

EDIT: ja vielä tuohon, ettei ole varaa ketään palkata. Jos Kerhon talous olisi todella muka todella noin tiukalla, niin nämä pohdinnat ovat ihan turhia. Tuota konkurssipesää ei silloin pelastaisi enää mikään muu, kuin uuden rahan pumppaaminen oy:n kautta sisään.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuossa liitteessä esim. MoDon markkinointimateriaalia ja hinnastoa. Kannattaa kiinnittää huomiota viimeisellä sivulla olevien myynti- ja markkinointihenkilöiden määrään ja vastuualueisiin. Jumalauta 11 henkilöä, jotka enemmän ja vähemmän keskittyvät MoDon tuotteiden ja palveluiden myyntiin. En tiedä kuinka moni näistä ovat entisiä pelaajia tai mitkä ovat henkilöiden CV:t, mutta selvää lienee, että myyntiin ja markkinointiin panostetaan ihan erilailla, kuin Suomessa. Ja huomatkaa, että Örnskölsvikin talousalue on selvästi Hämeenlinnan talousaluetta pienempi.

http://http://cdn.shl.se/files/MODO/saljfolder_201314_optimerad.pdf
Jo on perkele, jollain joukkueella voi olla ihan näkyvillä kaikki hinnat alkaen ravintola ruoista aina mainoksiin. Lähes sairasta, eikö siihen tarvitakkaan salamyhkäisiä puheluita toimistolle? Oli muuten sen tason broschyyri että siitä vois moni ottaa mallia.
Hyvää keskustelua on täällä ja Rolf Paskilta ihan ok tekstiä, mutta sen verran puutun tuohon kun jengi puhuu, että sen taakse ei voi seura mennä etteikö olisi rahaa. Minun mielestäni sen taakse on tällä hetkellä helppo mennä kun sitä rahaa ei oikeasti ole palkata ketään. Kyllä minäkin ostelisin mielelläni Ferrareita ja 500 neliön omakotitaloja, mutta kun ei ole perkele rahaa. Porukka haluaa avoimmuutta seuralta okei minun mielestäni seura on tällä hetkellä aika avoin omasta tilanteesta rahan suhteen sanomalla että sitä ei ole. Ja haluaisikin kysyä Rolf Paskilta, että mistä sitä lisärahoitusta lähtisit hakemaan? Nytkin täällä huudellaan siihen malliin, että rahaa ja sponsoreita on helppo löytää kun jaksaa nähdä vähän vaivaa ja on "oikeat" henkilöt sitä tekemässä.

Mutta onneksi Rolf Paski sinulla on "läheiset" suhteet toimistolle kuten joskus minulle mainostit niin voit mennä varmaan konsultoimaan porukkaa miten hommat hoidetaan. ;)
Kellä sitä rahaa on? Tää on yks sellanen viesti joka kuvastaa sitä 80-90 luvun HPK:ta tai no oikeastaan 2000 luvun kaikessa säälittävyydessään, anteeksi kirjoittajalle en viittaa sinuun tai ymmärrykseesi, en tarkoita viestiä todellakaan henk. koht. joten toivon että et ota sitä niin. Valitettavasti se asenne on juurikin tuo siellä toimistossa jossa se vaikuttaa. Ei sitä rahaa ole KELLÄÄN! Sen rahan eteen pitää tehdä helvetisti, saatanasti, perkeleesti, vitusti (oliks jo liikaa kirosanoja?) duunia! Se pitää repiä niiltä asiakkailta, niille pitää MYYDÄ se ajatus ja HYÖTY siitä että ne tulee hallille! Ei tää ole mikään nousukausi jollon porukka syytää halpaa rahaa vasemmalle ja oikeelle, nyt joka firma laskee kulujaan ja tuottoja ja niillä saatavia asioita, Kerho ei ole todellakaan tuossa portaassa kauheen korkeella, ei avrsinkaan tällä organisatorisella tasolla. Nyt on markkinoijien ja myyjien aika, ne jotka osaa ne pärjää. Ne joilla on halua ja tahtoa ne selviytyy, tässä touhussa HPK on aivan perskeleellisenn etumatkan antaneena perässä.

Jokainen asiansa osaava markkinoija/myyjä tuottaa itsensä monin verroin takaisin organisaatiolle, ei sillon tarvi kysyä että "millä se Veteläisen palkka maksetaan", sen jampan homma on maksattaa oma palkkansa ja tehdä vielä hyvää siihen päälle. Se on tietääkseni jokaisen muunkin työntekijän tehtävä oli se ala mikä vaan, en ole vielä kuullut duunista jossa maksettais palkkaa siitä että vaan kulutetaan, tai no valtion hommat on aika lähellä. Mutta ei vastaus saa eikä VOI olla että "ei ole rahaa" kun kyseessä on hommat joihin kaverin palkkaamalla nimen omaan on tarkoitus TEHDÄ sitä rahaa. Mitä vittua ne porukat siellä hallituksessa, toimistolla jne. tekee jos niiden tehtävä ei ole tehdä rahaa joukkueelle? Vastauksena "ei ole rahaa" on sen tason vastaus että mua oksettaa!

Mutta hei mä haluan olla positiivinen, koko alue on kupattu tyhjiin, enempää ei vaan voi Hämeenlinnasta irrota ja sillä mennään. Hämeenkaaressa saa kahvin ilmatteeks kun omaa kausikortin, jokainen lentopallon katsoja saa alen peleihin, samaa settiähän tässä ollaan. Yhteiskausikortti maksaa esim 50€/ vuos ylimäärästä. Kaikille kiekon katsojille 50% pois lipun hinnasta hämeenkaareen. Helvetti kesäsin pääsee kausikortilla katsoon Paukun pelejä ilmatteeks tai saa 20% alea futiksesta... Ei saa ei, tuskin mitään noista, en vaan tiedä, lentis kulkee jopa samalla nimellä, muut nyt vaan tuli päästäni hetkessä, kun arvelin että mikään niistä ei pidä paikkaansa. Tässä raapasin siis vaan urheilullista pintaa, rahasta mitä käytetään muutenkin kiekkoon, helvetti paras mainos mitä olen koskaan nähnyt Kerhon peleissä oli se 15€ leffaan ja peliin tms. muista nyt euroja tarkasti HUIKEAA! Noin tehdään bisnestä! Ei vaan taida olla enää tuotakaan tällä kaudella voimassa, taivas on raja... lopputulos on tällähetkellä aika negatiivinen.

Mä venaan Hämeenlinna korttia, 600€? ja kaikki on ilmasta, jääkiekko, futis, pesis, teatteri, elokuvat, taidegalleria (kyllä tuttu paikka tuokin, tuskin monelle on), you name it. Kukaan ole koskaan tehnyt, no nyt teki ja keksi sen. Olkaa hyvä, ilmatteeks saatte + tulot niistä oheistuotteista eli ylihintasesta kaljasta ja kahvista yms. Siinä tuskin jää n. 100€/tuote/vuosi monikaan tappiolle, tokihan sitäkin voisi rajoittaa vaikka 10 elokuvaa tms. ja antaa mahkut osamaksuun jne. mutta vaikka idea on lähes absurdi niin tarkoituksena ei ollu olla täysin tosissaan, vaikka siis huikeahan tuollainen olisi, vaan se että rajana on mielikuvitus ja halu ajaa asioita, "ei ole rahaa" ei ole selitys se on vain mielikuvituksen, järjen ja TAHDON puutetta.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Jälleen kerran hyvää tekstiä Rolf Paskilta ja en jaksa näin kännykän kautta ja työtehtävien lomassa lähteä koko tekstiä purkamaan, mutta aloitan seuraavasti. Otan kiinni mielipidekyselyyn jonka tulokset kerho julkisti muistaakseni ennen kauden alkua tuon kyselyn perusteella kausikorttilaisista 69,4% olivat melko tyytyväisi ja 20,9% erittäin tyytyväisi ostamaansa tuotteeseen ja ilmeiseti yritysasiakkaista suurin osa on myös tyytyväinen tuotteeseen. Joten onkin hieman syytä epäillä eikö HPK:n asiakkaat osaa sanoa suoraan(muuallakin kuin täällä), että tuote ei ole kunnossa ja halutaan parannuksia. Tuotetta on vaikea parantaa jos ihmiset väittävät sen olevan hyvä. Siksi kysynkin sinulta Rolf Paski, että tuletko mukaan seuraavan FanClubin ja seuran edustajien väliseen kokoukseen ja jakamaan mielipiteitäsi sillä huomaan, että sinulla on ideoita jaettavana ja nyt kun vielä elämme sellaista aikaa jolloin seura on valmis kuuntelemaan fanien murheita. Ja muutenkin hyvät ihmiset sähköpostit on keksitty. Lähettäkää ideanne ja murheenne toimistolle sillä kyllä sielä niitä luetaan ja varmasti otetaan hyviä ideoita sisään varsinkin kun tarpeeksi suuri joukko niitä lähettelee. Tietysti voimme G-Kulman kanssa viedä myös muiden kannattajien huolia ja murheita eteenpäin, mutta koitamme myös innostaa muitakin osallistumaan sillä parhaitenhan asia menee perille kun itse sen kerrot.

Ja voin kyllä sanoa, että mitä olen toimiston väen kanssa jutellut niin kyllä se raha nyt alkaa olemaan sen verran tiukalla, että jos parista kaudesta jäädään tappiolle niin voidaan ruveta ottamaa lapiota ja hautakiveä esille.
 
Taas en syytä sinua, koska viestin viejää ei saa teilata, mutta mitä helvettiä!!! Jaa ei niinkuin ole toimistolla aikaa lukea Liigan johtavaa julkaisua, sitä ainoaa paikkaa jossa fanit avautuu avoimesti ja jossa joukkueesta on puhuttu jo ties kuinka monien vuosien ajan. Mitä helvettiä ne siellä sitten työaikaan tekee, jos ei kuulu myynnille ja markkinoinnille myös jatkoajan seuraaminen, vaan pitäisi oikeen emailia lähettää!! Milläs vuosikymmenellä ne elää? Valoja päälle toimisto! Jatkoaika on tällä hetkellä johtavaa mediaa, ihan SM-Liigan(Liigan) sivuja myöden, tämä keskustelupalsta on myös kymmenien, jossei satojentuhansien seuraama. Vittuakos tällä on väliä, emailia kun pitäis lähettää.

Toistan edelleen, eikö siellä saamari ketään oikeesti kiinnosta ihan siis työnsä puolesta että miltä toi touhu näyttää ulospäin? Enkä nyt väitä että täällä tarvii joka helskutin välissä olla HPK:n edustaja jotain kommentoimassa, mutta kyllä minä 2010-luvulla OLETAN että se viesti menee perille muutenkin kuin lähettämällä sähköpostia. Jos ei ko. hekilöillä ole halua työssään näitä juttuja lukea ja poimia hyviä ideoita niin esim. vanhustenhuollossa on pula tekijöistä, suosittelen uudelleenkouluttautumaan, koska normaalisti yritysten toimintaan kuuluu jatkuva osallistuminen sosiaaliseen mediaan, sieltä mielipiteiden keräminen, oman toiminnan tarkastelu ja omien toimintatapojen muokkaaminen tarvittavissamäärin soveltuvaksi niihin milipiteisiin jotka yleensä touhuun liitetään. Kyselyt on tiodella ysäriä, max 2000 luvun alkupuolta. Sähköpostit on luokkaa voi herttileeraa, mitä kalkkiksia siellä huseeraakaan, me elämme 2010 lukua, jos ei firmaa kiinnosta tuote ja asikkaat niin sen paikkakin on konkurssissa, google on keksitty, suurimmat yleisön vetäjät löytyy ihan suoraan vierailtumpien saittien listalta, jos ei myynti ja mrkkinointi ole kärryillä mitä tuotteesta puhutaan, niin kuka saamari sitten on?

Aikana kun perus työnhakijalla pitää olla itsestään linkedinniä ja kattavaa markkinointimateriaalia, kaikki opinnäytteet/gradut yms. tulee olla julkisesti teilattavina, kaikkien nähtävillä mielellään positiivisten sanojen saattelemina, tulee olla kontakteja ja referenssejä, kaikki netissä oleva aineisto tulee olla selattuna ja positiivisiä puolia tuoda esiin, sekä rakentaa kontaktiverkostoa vaemmalle ja oikeelle, ammattilaisen tulee tänäpäivänä myydä itse itsensä töihin. Puhutaan todella paljon itsensä markkinoinnista ja oman "profiilin" luonnista ja erottumisesta massasta sillä että omaa blogeja jne.

Niin ammattimainen yritysoragnisaatio haluaa ehdotukset sähköpostilla, saatoin kyynelen pyöräyttää silmäkulmaani. HÄVETKÄÄ!
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Niin ammattimainen yritysoragnisaatio haluaa ehdotukset sähköpostilla, saatoin kyynelen pyöräyttää silmäkulmaani. HÄVETKÄÄ!

Tuosta sinun tekstistäsi saa nopeasti sen kuvan, että kaikki liigaseurat jotka eivät seuraa Jatkoaikaa ja sen keskustelupalstaa ovat sinun mielestäsi epäammattimaisia?

Jos sähköposti on liian vanhanaikainen niin kirjotelkaa sitten twitteriin tai facebookiin miten vain. Ja voin kertoa, että kyllä sielä moniakin kiinnosta ihan työnsä puolesta miltä touhu fanien silmissä vaikuttaa. Ymmärrän sen, että peräänkuulutetaan sitä että seuran pitää nähdä vaivaa ja kuunnella fanien mielipiteitä, mutta itse koen, että on myös fanien tehtävä nähdä myös vaivaa sen eteen että saavat ideansa esiin.

Edit.

Enkä nyt tarkoittanut, että kerho haluaa ideoita sähköpostitse kunhan vain ehdotin, että myykää ideaanne eteenpäin. Kuten itse sanoit omassa tekstissäsi, että nykyään työnhakijan täytyy myydä itseään joten herran jestas myykää ideoitanne vaikka väkisin toimistolle. Jos kerran toimiston väki on sen verran tyhmää etteivät itse löydä fanien toiveiden äärelle niin tehdään me sitten porukalla homma heille helpoksi. Kyllä sielä aletaan varmasti viedä hommaa eteenpäin kun sähköposti tukkeutuu fanien ideoista.
 
Viimeksi muokattu:

Sabre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings
Mitä helvettiä ne siellä sitten työaikaan tekee, jos ei kuulu myynnille ja markkinoinnille myös jatkoajan seuraaminen

Tätä olen itekkin miettinyt monta kertaa, että mitä ne kokopäiväiset markkinointiheebot siellä toimistolla päivät pitkät oikein puuhaa. Tähän jatkoajan keskustelupalstan seuraamiseen en ota kantaa, mutta Kerhon markkinointi on muuten aivan kakkosesta. Miten on mahdollista, että mä hämeenlinnalaisena tiedän paremmin Jokereiden ja HIFK:n pelipäivät kun oman seuran?

Kerho ei mainosta omia pelejään juuri mitenkään. Okei, joskus olen saattanut HäSa:a selailla ja urheilusivun alalaidassa on joku minimainos vesipallotulosten alla, että tänään on muuten peli. No kiitos tiedosta, mutta harmi kun olen kerennyt sopimaan jo muuta menoa. Paikallisradiossa pyörii ilmeisesti joku mainos, et 'tuu säkin kannustaa Kerho voittoon tänään', mutta harmi kun en sitäkään koskaan kuuntele, kun on olemassa kymmeniä muitakin radiokanavia. Joskus olen joltain maksukanavalta nähnyt lyhyen HPK-mainoksen tyyliin 'tuu hei matsii joskus'. Muutenkaan Kerhon gameday ei näy katukuvassa mitenkään. Jos jostain syystä sattuu hallin ohi ajamaan, niin liput on salossa, ei muuta. Ennen kautta oli pari katumainosta, mutta mihin nekin ovat häipyneet?

Kerhon pitäisi mainostaa itseään enemmän joka mediassa sekä kaduilla. Ja mielellään paria päivää aikaisemmin, että kahden päivän päästä on THE GAMEDAY. Ei se pieni mainos HäSa:n alakulmassa riitä. Pistäkää kissan kokoset mainokset kolmena päivänä putkeen sinne lehteen, et varmasti jokanen ne huomaa ja tulee edes ajatelleeks tyyliin 'ylihuomenna olis matsi, pitäsköhän sitä mennä'. Radiossa voi ja pitää mainostaa muuallakin, kuin vain siinä omassa paikallisradiossa. Oma paikallisradio tuskin on se kuunnelluin kanava. Ja mites TV-mainokset? Pelsujen mainoksilla on satojatuhansia katsojia YouTubessa, koska ne on oikeesti hyviä. Meidän mainos parin vuoden takaa oli Roitto ja entisen kaupunginjohtajan poika, jotka huusivat Kerhoa. Mitä helvettiä, oikeesti!? No entäs SoMe? Joskus oon bongannu Kerhon Twitter-tililtä tviitin, et tänään pelataan muuten himassa Ässiä vastaan. Ei se riitä, että mainitaan jollain tilillä, että tänään pelataan. Tarvitaan vilkkuvia bannereita, jotka lävähtää suoraan ruutuun suosituille sivuille (face,twitter, jatkoaika,google yms), et porukka varmasti huomaa et huomenna on hei matsi! Ja sen gamedayn pitää näkyä kaupungillakin, eikä vain hallilla. Vetäkää ne Kerhon liput vaikka torin salkoihin, et jengi taas hoksaa et tänään on muuten pelipäivä ja vaikka joku iso oranssi lakana keskelle Reskaa, missä lukee gameday. Ja vaikka Laamanen sieltä toimistolta kauppakeskus Linnaan myymään kädestä käteen-lippuja hyvällä hinnalla Kerhon paita päällä, niin eiköhän se jengikin ala hallille tulemaan!

Ja jos joku nyt sanoo, että kaikki tää maksaa, niin vastaan, että tottakai se maksaa. Harvoin mitään saa ilmaiseksi. Jos ei koita, niin ei voita.
 
Aln

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei muutakun joka kotipelipäivä HPK-stage johonkin sopivaan paikkaan reskalle. Parin tunnin setti, viikonpäivinä vaikka alkaen 15oo, loppuen 17oo (viikonloppupeleille sitten eri ajat tietysti). Toimistolta joku pamppu koko pariks tunniks sinne ja mieluiten joku pelaajakin mukaan (vaikka pelkästään ekaks tunniks), jolloin jengi voi kysellä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tuodaan välillä junnujakin esille, mahdollisia ns. lupauksia.

Alussa jaetaan jokaiselle arpalipuke, vaikka y-määrä (ei tarvi olla alkuun kovin montaa, vaikkapa 5, jos tapahtuma lisää suosiota niin sitten tietysti vähän enemmän) voittoarpoja, jotka voittaa ilmaisen seisomalipun. Tän jälkeen alkaa Q/A-osio, joka kestänee n. tunnin verran. Jos ei tuu yleisöltä kysymyksiä niin sitten voidaan vetää alkuun vaikka perus jargonit et pelaajalta kysytään mitä odottaa päivän peliltä jne. Sitten arvotaan ilmaislipun voittajat. Vikat kolme varttia myydään lippuja vähän halvemmalla kun normaalisti. Lyödään jotain yleishyödyllistä mainoskrääsää ilmatteeks, esim. ilmapalloja lapsille. Niin jengi huomaa, että perkele tänäänhän on pelipäivä. Jos joku sattuu vaan käydä nappaamassa ilmapallon muksulleen niin näkyvyyttähän toi vaan lisää.

Tätä koko settiä ja itse peliä aletaan markkinoimaan JOKAISELLA lähipaikkakunnalla näkyvästi kolmisen päivää ennen matsia.

Koitetaan tehdä tästä ja itse matsista YHTEINEN sosiaalinen tapahtuma. Jotain tommosta... jos ei homma ala vetämään niin eipä sen kokeilu paljoa maksa.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja voin kyllä sanoa, että mitä olen toimiston väen kanssa jutellut niin kyllä se raha nyt alkaa olemaan sen verran tiukalla, että jos parista kaudesta jäädään tappiolle niin voidaan ruveta ottamaa lapiota ja hautakiveä esille.

Tässähän se tulee esille, miten pihalla Kerhon johto on. Kun raha on vähissä, niin silloin aloitetaan säästäminen. Lopetetaan markkinointi, irtisanotaan ainut osaava markkinointi henkilö, pitäydytään vanhoissa "hyväksi" havaituissa toimintatavoissa, toivotaan että yleisö löytää hallille kuten aina ennenkin. Palkataan kesällä halpa "oma" mies valmentajaksi ja kun se floppaa, säästetään lisää ja otetaan kahdeksan vuotta ollut kakkonen ykköseksi jne jne.
Tästä kaikestahan tulee tapahtumaan juuri päinvastoin kuin mitä on ajateltu. Kun rahaa ei laita kiertoon ja panosta markkinointi osaamiseen henkilökunnassa, markkinointiin ylipäätänsä, valmennukseen ym., niin se raha ei löydäkään tietään itsestään kassaan, vaan se kiertää yleisön lailla entistä kauempaa Rinkelinmäen. Saadaakseen jotakin, on oltava valmis myös panostamaan siihen. Nyt kerhon johto vain toivoo kädet ristissä että 1 € tuo 10% tuoton kunhan nyt istutaan perse homeessa konttorilla. Toinen vaihtoehto on se että 100 000 € panos tuo takaisin 300 - 400 %, kun laitetaan homma toimimaan.

Kyllähän se ikuinen selittäminen että ei ole rahaa on pelkästään huono tekosyy. Se on syy/seuraus suhde huonosta johtamisesta, huonosta imagosta/sen rakentamisesta, huonosta markkinoinnista, huonosta tapahtuman luonnista, huonosta yhteisöjen/katsojien sitouttamisesta tuotteeseen nimeltä HPK. Jos HPK:ssa kuvitellaan että tämä kaikki tapahtuu itsestään, kuten aina ennenkin, ovat kaukana todellisuudesta. Ei tätä kaikkea voi edes vaatia nykyisen henkilöstöresurssin hoitavan. Kuinka monta saman kokoluokan liikevaihdon omaavaa yritystä pystyy tekemään tätä kaikkea yhdellä-kahdella kaverilla? Varsinkin jos jos heillä ei ole alan pitkäaikaista kokemusta ja ennenkaikkea, nykyajan vaatimuksia vastaavaa koulutusta ja työkaluja? Onko mukavoituminen ja tyytyminen nykytilanteeseen niin syvällä, että se estää kaiken uudistumisen? Onko jokainen niin peloissaan että oma palli heiluu, jos osaavaa kaveria tulee sisään, että jo se savustaa/blokkaa uudisajattelijat pois tai sellaisia ei edes haluta, ettei oma osaaminen tule huonoon valoon ja paljasta todellista osaamisen tasoa organisaatiossa?
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näin kirjoitin 1.8. Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut-ketjuun:
"Vaikka viime kausi oli upea yleisömäärineen kaikkineen niin kaikkihan voi romahtaa yhdessä kaudessa. Toivottavasti toimiston puolella pysyy järki päässä ja ymmärretään, että sitä upeaa työtä, jolla viime kaudella luotiin paljon hyviä asioita, pitää jatkaa entistä kovemmin myös tulevallakin kaudella, jotta saadaan pidettyä tuote kiinnostavana jatkossakin."

Nyt voisi toimistolta kysyä onko jokin muuttunut viime kaudesta. Miksi markkinointimiehen ei annettu jatkaa, kun oli hyvässä vauhdissa. Toisaalta, mitäs sitä enää tarvitsee jatkaa, kun kaikki on saatu hyvälle alulle. Odotetaan, että kaikki taas pikkuhiljaa rapistuu ja palkataan sitten joku rakentamaan kaikki uudestaan lähes tyhjästä. Silloinhan pitäisi takoa, kun rauta on kuumaa! Lisää vaan pökköä pesään ja entistä kovemmin hommia! Jos kyse on rahasta niin väärästä päästä säästetään. Vaikka en mikään markkinointi tai myynti ihminen olekaan niin sen verran mäkin tajuan, että se on niin, että joko toimintaa laajennetaan ja kasvatetaan tai sitten lopetetaan hommat kokonaan ja lyödään pillit pussiin. Itsensä pystyy aika nopeasti säästämään hengiltä.

Olen itsekin sitä mielessäni pohtinut, että miksei HPK:n edustaja hankkisi tunnuksia tänne Jatkoaikaan ja perustettaisiin uusi ketju kysymyksille seuran suuntaan tyyliin: "Kannattajat kysyvät, Kerho vastaa". Tässä voitaisiin vielä olla edelläkävijöitä ja luulen, että moni seura seuraisi perässä. Itse asiassa ihmettelen suuresti, ettei tällaista ole jo joku seura ällännyt.

Kun kerta on kaikenmaailman Twitterit ja Facebookit niin miksei sitten tällainenkin. Tämä jos mikä olisi vuorovaikutusta kannattajien suuntaan. Ei tarvitisi olla edes mitään vakiopäivää, jolloin kysymyksiin vastattaisiin vaan sitä mukaa, kun kerkiää. Samoja tunnuksiahan pystyisi käyttämään useampikin seuran edustaja, kommentin alle vain vastaajan nimi niin tiedettäisiin mitä kukin vastailee. Se on tietysti eri asia kuinka paljon seura haluaa asoita kertoa vai ovatko vastaukset vain ympäripyöreitä heittoja tyyliin: "Seuran sisäisiä asioita". Mutta se vähäinenkin tieto siitä, missä kulloinkin mennään, saa kannattajat tuntemaan itsensä arvokkaaksi seuralle ja on siksi erittäin tärkeää. Esimerkiksi tuosta OY-tilanteesta moni haluaisi tietää missä mennään. Myös toiveita pystyisi esittämään tätä kautta koskien vaikka sitten fanituotteita tai ottelutapahtumaa.

Oranssi alue-teema on hyvä keksintö mutta on todellakin jäänyt hieman taka-alalle. Mulle tulee tuosta mieleen se, että kaikki jotka seuran kanssa ovat tekemisissä kuuluvat samaan ryhmään. Oli sitten pelaaja, yhteistyökumppani, kannattaja tai mitä tahansa. Mutta jotenkin se on jätetty leijumaan vain ilmaan. Enemmän pitäisi korostaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, jotta jokainen kokisi olevansa tavallaan yhtä suurta perhettä. Pitäisi olla oikeus ja lähestulkoon ylpeyden aihe kuulua siihen. Miten tämä sitten toteutettaisiin? Lisäämällä mainontaa, eiks niin? Oranssia, logoja ym. pitäisi olla mahdolisimman monessa paikassa, jotta seura pysyy ihmisten mielissä.

Kyllähän viime kaudella otettiin harppaus eteenpäin monessakin asiassa. Fanituotteita uudistettiin ja siellä on ihan hyvän näköistä kamaa myynnissä. Ottelutapahtuma tietysti hienosti toteutettu. Sisääntulo videot, erätaukokilpailut, nää kaikki vaikuttaa kuitenkin vaikka tuntuisivatkin pieniltä asioilta. Mutta onko jääty tuleen makaamaan eikä pystytä uudistumaan lisää, vai eikö edes haluta?

En tiedä käytäisiinkö tätä keskustelua jollei joukkue pelaisi niinkuin se tällä hetkellä pelaa. Siinä mielessä hyväkin asia, että porukka kyseenalaistaa muutakin kuin urheilullsisa asioita.

Katastrofikauden jälkeen(johon muuten tämäkin kausi on kovaa vauhtia menossa) seurassa istuttiin alas ja linjattiin tulevaisuuden suuntaviivat. Viime kausi osoitti, että oikealla tiellä oltiin. Siitä tietysti kiitosta sinne suuntaan. Mutta miksi ihmeessä kaikki lopetettiin kesken, ihan kuin se olisi ollut jonkinlainen testi sille, että mitenhän tällainen juttu toimisi.

Nyt pitäisi pitää samanlainen istunto ja vakavissaan miettiä mihin suuntaa seuraa oikeasti ollaan viemässä. Onko HPK jatkossa vain seura jolle riittää osallistuminen sarjaan ja pleijaripaikka muutaman kauden välein SaiPan tyyliin vai ruvetaanko oikeasti ajamaan uutta strategiaa ja päämäärää sisään JYP:n tyyliin. JYPissä otettiin uusi suunta ja se on nyt yksi vakaimmista organisaatioista. Joukkue pelaa mestaruuksista ja porukkaa käy hallissa. Itseasiassa Tynihän aikoinaan sanoi, että silloin, kun he miettivät miten toimintaa voisi kehittää niin he ottivat mallia HPK:sta ja totesivat, että jos homma heilläkin toimii niin miksei sitten meilläkin.

Tiedä sitten, kuinka paljon markkinointiin panostettiin esim. Jalosen menestyskausilla. Silloin mentiin varmaan pelkän urheilullisen vetovoiman johdolla ja luotettiin siihen, että porukka käy hallilla, kun joukkue pärjää. Nyt, kun sitä veto-apua ei ole ollut niin tulos on nähtävissä.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ylpeys & nöyryys !

Toista on liikaa ja toista liian vähän. Kyllä se niin on, että pelaajille opetetaan, että ei pidä noteerata mitä lehdissä lukee ja keskustelupalstoilla kirjoitetaan. No sitten kun samat jätkät lopettaa peliuran ja siirtyy toimiston hommiin, niin ei tuo ajatusmaailma miksikään muutu. "Olen pelannut siellä ja täällä, ja tiedän lätkäbisneksestä kaiken..olenhan lätkäjätkä. No en todellakaan lue, mitä palstoilla meistä kirjoitetaan!".

Taitaa myös seuraava toteamus olla hyvin lähellä totuutta: "Minäkö menisin rahaa keräämään? Olen kuules herra X ja muistat minut sieltä ja täältä.. ihmiset kyllä tulevat luokseni, jos haluavat päästä HPK-perheeseen.".

Pikkusen kärjistetysti kyllä, mutta en usko kovin väärässä olevani kun väitän, että ylläesitetty käytös on osasyynä nykyiseen tilaan. Rahaa ei ole, ketään ei potkita pois (HPK-perhe!!!) ja uusiin rekryihin ei ole varaa.

Huolestuttavaa sanoisinko!
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuosta sinun tekstistäsi saa nopeasti sen kuvan, että kaikki liigaseurat jotka eivät seuraa Jatkoaikaa ja sen keskustelupalstaa ovat sinun mielestäsi epäammattimaisia?

Jos sähköposti on liian vanhanaikainen niin kirjotelkaa sitten twitteriin tai facebookiin miten vain. Ja voin kertoa, että kyllä sielä moniakin kiinnosta ihan työnsä puolesta miltä touhu fanien silmissä vaikuttaa. Ymmärrän sen, että peräänkuulutetaan sitä että seuran pitää nähdä vaivaa ja kuunnella fanien mielipiteitä, mutta itse koen, että on myös fanien tehtävä nähdä myös vaivaa sen eteen että saavat ideansa esiin.

Edit.

Enkä nyt tarkoittanut, että kerho haluaa ideoita sähköpostitse kunhan vain ehdotin, että myykää ideaanne eteenpäin. Kuten itse sanoit omassa tekstissäsi, että nykyään työnhakijan täytyy myydä itseään joten herran jestas myykää ideoitanne vaikka väkisin toimistolle. Jos kerran toimiston väki on sen verran tyhmää etteivät itse löydä fanien toiveiden äärelle niin tehdään me sitten porukalla homma heille helpoksi. Kyllä sielä aletaan varmasti viedä hommaa eteenpäin kun sähköposti tukkeutuu fanien ideoista.
Mä kysyn, ihan siis koska haluan tietää, että miksi mielestäsi minulle tai kelleen muille kannattajista kuuluu HPK:n myynnin ja markkinoinnin duuni? Täällä heitellään asioita, oranssi alue idea taisi tulla täältä palstalta? Oliko Veteläinen tarpeeksi nöyrä, jotta tuli lukemaan aktiivisimman?? HPK palstan netistä, löysi jotain positiivistä ja lähti ajamaan asiaa? Siis mielestäsi sidosryhmien tulee olla yhteydessä tuotetta myyvään tahoon, eikä niinpäin että tuotetta myyvä taho on aktiiviesti toiminnassa sidosryhmien ja asiakkaidensa kanssa? Eikä mulla ole mitään sähköpostia vastaan, en vaan miellä että se on mun asia alkaa tekeen sellasten duuni joille siitä maksetaan, koska mulle HPK ei maksa ideoista, päin vastoin HPK haluaa mun rahat ja mä haluan niille jotain vastinetta. Jatkoaikahan tarjoaa minulle mielestäni varsin hyvän kanavan keskustella samanhenkisten kanssa, jonka itse miellän tuovan lisäarvoa tuotteelle, en mä täällä muuten olisi.

Tavallaan siis kai kyllä väitän että jos jatkoaika on suurin foorumi missä HPK:sta puhtaan, tai missä on eniten kävijöitä/keskustelijoita liittyen Liigaan, niin mielestäni sen seuraaminen on lähes pakollista jokaiselle joukkueelle ja mikäli niin ei toimita on jotain pahasti pielessä ja touhu on melko ammattitaidotonta. Mitippäs jos vaikka joku Acer, Mikkisofta tms. ei seuraisi mitä niistä netissä kirjoitetaan, sillä pääsee Nokian tielle, kun ollaan liian ylimielisiä asiakkaita kohtaan niin että ei edes kiinnostuta mikä tuotteessa mättää tai miten sitä voisi asiakkaiden mielestä parantaa.

En minä ymmärrä miksi kannattajan aka. maksavan asikkaan tarvitsisi "myydä" jotain seuralle, siis sille jolta ostaa tuotetta. Kyllä mä mielelläni ja varmaan muutkin täällä juttelee ja heittelee ideoita, mutta kyllä se on seuran tehtävä olla kärryillä mitä siitä puhutaan, mitä muut!! tekee ja miten itse voisivat parantaa tuotettaan.

Tuossa tuli esim. toi gameday juttu yllä mikä on oikeesti hyvä pointti ja mit on huudeltu aiemminkin. Sekin on jotain sellasta mitä suhteellisen pinillä panostuksilla voidaan toteuttaa ja saada siitä isoa hyötyä. Oranssi lakanaa vaan niin perkeleesti joka päivä roikkumaan joka helskutin paikkaan ja se poltsarin ympyrä oranssiksi jne. mitä nyt mieleen tulee, ei raha tai että jotain ei seurata saa olla selitys, ei tänään, eikä huomenna se on vain tapa ilmaista oma saamattomuus, asenteen puute ja ammattitaidottomuus.

edit. saiskohan jostain sellasen ison oranssin ilmatäytteisien mukin, senhän vois raijata sinne poltsarin ympyrään aina pelipäivänä ;)
 
Viimeksi muokattu:

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Siksi kysynkin sinulta Rolf Paski, että tuletko mukaan seuraavan FanClubin ja seuran edustajien väliseen kokoukseen ja jakamaan mielipiteitäsi sillä huomaan, että sinulla on ideoita jaettavana ja nyt kun vielä elämme sellaista aikaa jolloin seura on valmis kuuntelemaan fanien murheita.

Niin kyllähän täällä on monelta muultakin tullut useita hyviä ideoita tässäkin ihan viimeisimmissäkin viesteissä. Riittäisi jo pitkälle, kun noistakin tekisi tiivistelmän.

Kyllähän tämä varmastikin vaatii molemmilta puolilta vastaantuloa ja huutoon on vastattava. Kerhon menestystä ja parempaa tulevaisuutta toivon minäkin. Olen valmis FanClubin suhteellisen tuorena jäsenenä tuomaan oman korteni kekoon niiltä osin, edellyttäen että molemmin puolin voidaan olla avoimia.

Ja jotain hyvääkin tässä on näköjään jo tapahtunut. Juuri tuota kaipailemaani ravintolan aukipitoa ja ohjelmaa pitempään pelin jälkeen kokeillaan Jyp-pelissä. Pienin askelin...

http://www.hpk.fi/ajankohtaista/kerho-ravintola-juhlii-koko-viikon-5-vuotista-taivaltaan/

Linkki Kerhon kotisivuille...
 
Peukkua tuolle ravintola jutulle!
Siis toki kaikkien täytyy ja kannattaa muistaa että nämä täälläkin tulevat ehdotukset on vaan ehdotuksia, osa niistä on toteutettavissa, osa ei todellakaan, ehkä kuitenkin jos nyt vaikka puhutaan game daystä, niin niitä on kaudessa se 30, ei voi olla ylitsepäsemätön tehtävä jotenkin näkyä 30 kertaa 365 päivässä. Se että toimisto edes ymmärtäisi lukea rivien välistä että "jahas meidän näkyvyyttä pitää parantaa varsinkin pelipäivien alla, koska kannattajat eivät selvästi tiedä tarpeeksi hyvin milloin jääkiekkoa hallilla pelataan". Se miten toimisto tuota sitten toteuttaa on heidän "murhe", mutta tuollaiset asiat pitää tajuta ja huomata, kun niistä mainitaan, jos yksi sanoo ettei näe HPK:ta katukuvassa ja ole aina mukana milloin on pelipäivä, niin niitä yksiä on kaupungilla varmaan se 10 000 lisää. Se on melkonen joukko heittää hukkaan potentiaalisia maksavia asiakkaita.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Mä kysyn, ihan siis koska haluan tietää, että miksi mielestäsi minulle tai kelleen muille kannattajista kuuluu HPK:n myynnin ja markkinoinnin duuni? Täällä heitellään asioita, oranssi alue idea taisi tulla täältä palstalta? Oliko Veteläinen tarpeeksi nöyrä, jotta tuli lukemaan aktiivisimman?? HPK palstan netistä, löysi jotain positiivistä ja lähti ajamaan asiaa? Siis mielestäsi sidosryhmien tulee olla yhteydessä tuotetta myyvään tahoon, eikä niinpäin että tuotetta myyvä taho on aktiiviesti toiminnassa sidosryhmien ja asiakkaidensa kanssa? Eikä mulla ole mitään sähköpostia vastaan, en vaan miellä että se on mun asia alkaa tekeen sellasten duuni joille siitä maksetaan, koska mulle HPK ei maksa ideoista, päin vastoin HPK haluaa mun rahat ja mä haluan niille jotain vastinetta. Jatkoaikahan tarjoaa minulle mielestäni varsin hyvän kanavan keskustella samanhenkisten kanssa, jonka itse miellän tuovan lisäarvoa tuotteelle, en mä täällä muuten olisi.

En väitäkkään, että kyseinen duuni kuuluu sinulle, mutta peräänkuulutuna faneiltakin hieman aktiivisuutta. Okei kaikki puhuvat aina HPK:n kohdalla yhteisöllisyydestä ja kuinka tämä on meidän "kaikkien juttu". Näin tekevät seura, fanit ja sponsorit. Itse miellän asian niin, että kun koen kuuluvani tuohon yhteisöön nimeltä HPK niin siellä sidosryhmien ja tuotetta myyvän tahon välillä voidaan ja pitää käydä aktiivista dialogia. Nytkin täällä on paljon hyviä ideoita, mutta sitten kun sanotaan, että tuo on hyvä idea lähetä se eteenpäin niin vastaus on hieman mallia, että en minä siellä ole töissä keksiköön itse tai ottakoon itse minuun yhteyttä. Saman voisin kysyä myös toisella tavalla, että eikö ole maksavan asiakkaan velvollisuus mennä sanomaan kauppiaalle, että hei tämä puhelin ei toimi voitko tehdä jotain asialle eikä jäädä kotio surkuttelemaan, että ei se kännykkä kyllä toimi, mutta kait se kauppias sen itsekkiin tietää.

HPK ei ehkä maksa rahallista korvausta ideoista, mutta itselleni suurin maksu kuluttajana on se, että näen oman ideani käytössä ja se, että kauppias itsekkin ymmärtää myyneensä viallisen kännykän. Parhaimmillaan yhteisöllisyys on silloin kun sidosryhmät ja tuotetta myyvä taho toimivat yhteistyössä.

Itse koen, että täällä monella kirjoittajalla on ideoita joita HPK:n kannattaa ja pitää hyödyntää ja jos kerran sähköpostien kautta seuraan yhteydessä oleminen on liian vaivalloista niin siksi ajattelinkin kysyä, että jos HPK:n sivuille saataisiin sellainen ns. "Fanien Ideat Kehiin" -osio niin onko se liian vaivalloista?
 
Ymmärrän pointtisi eikä se ole väärä, ei alkuunkaan, minä ehkä enemmän peräänkuulutan sitä että sen yhteisöllisyyden pitää kyllä lähteä sieltä HPK:n päästä. Ainakin itse tunnen että minulla ei ole mitään oikeutta, eikä kyllä kauheesti haluakaan, lähteä pomppimaan mihinkään toimiston suuntaan, varsinkin kun toimisto/hallitus on mielestäni tehnyt vuosien varrella varsin selväksi että heitä ei asiakkaat kummemmin kiinnosta, sellaista on se anti tasoltaan ulospäin. Tai no ainakin minulle se siltä vaikuttaa, niin vähän on HPK koko sinä aikana kun minä olet tätä touhua seurannut, suostunut avoimuuteen, saati edes pyrkinyt mihinkään vuorovaikutukseen kannattajiensa kanssa, aina välillä tulee jotain yksittäisiä valonpilkahduksia yössä ja sitten se taas haudataan seuraavien kuukausien ja vuosien aikana. Ehkä se on sitten kannattajien asia ilmaista tuo johdolle jotta muutoksia voi tapahtua, minä nyt kai perus suomalaisena vaan istun kädet puuhkassa ja myrtsinä odottelen sitä ulostulemista sieltä salaisuuksien komerosta tai edes jonkinasteista halua ja tahtotilaa kuunnella kannattajia.

Niinhän se metsä vastaa kuin sinne huutaa, kuvittelin vain olevani siellä metsän puolella, enkä sinä huutajana, kai sitten se on kannattajien asia potkia seuraa ja maksaa, eikä vaan maksaa.
 
Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Ja jotain hyvääkin tässä on näköjään jo tapahtunut. Juuri tuota kaipailemaani ravintolan aukipitoa ja ohjelmaa pitempään pelin jälkeen kokeillaan Jyp-pelissä. Pienin askelin...

http://www.hpk.fi/ajankohtaista/kerho-ravintola-juhlii-koko-viikon-5-vuotista-taivaltaan/

Linkki Kerhon kotisivuille...

Jotta kaikki ei olisi hyvää, niin itsellä ainakin Juhlamenyn linkki viittaa viikon lounaslistaan.
Tosin hyvä lounas on aina Juhlan arvoinen.

Edit:
Ai se onkin Juhlaviikko...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Sen verran pitää kompata BW:tä, että seura saisi aktiivisesti seurata Jatkoajan keskustelupalstaa, sillä esimerkiksi minä luen kaikki juttuni HPK:sta täältä, en mistään muualta, en edes HPK:n omilla sivuilla käy kuin muutamia kertoja vuodessa.
Tuosta näkyvyydestä, itse kun en siellä asu, niin kyselen, että koska se mootoritien päällä oleva kauppakeskus on valmis? Nimittäin tunnelin molempiin päihin voisi vetästä jumalattoman isot LED-lakanat, joissa lukee infoa HPK:sta kesät talvet. Oppiivat ohikulkijatkin tietämään, että mikä on meininki.
Olen puhunut.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti

Hyvä teksti. Käytännössä omat tietoni Kerhosta koostuu valtaosalta juurikin jatkoajasta. Totta kai seuraan valtakunnan medioita, mutta kyllä täältä se info helpoiten tulee perille.

Näkyvyydestä sen verran, että voipi olla kohtuullisen arvokkaat mainokset nuo, mutta jotenkinhan tuota pitää pystyä hyödyntämään ja kunnolla. Muutenkin tuota täällä puhuttua oranssia näkymistä kaupungilla pitää ilman muuta hyödyntää. Kerhon junnuja vaikka käymään päiväkerhoissa ja ala-asteella sekä muuta vastaavaa. Vaikka tarra-arkit tai Kerhon logolla olevat kiekot joka nappulalle. Sieltä se fanipohja kumpuaa ja kun vaikka kolmen pojan porukka haluaa alkaa käymään peleissä, äkkiä muutkin vanhemmat poikansa sinne hallille kuskaa, kun kaveritkin käy.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Saisiko muuten seura tänne halutessaan käyttäjätunnukset? Vai kohdellaanko meidän RY:täkin yrityksenä?
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kerhon junnuja vaikka käymään päiväkerhoissa ja ala-asteella sekä muuta vastaavaa. Vaikka tarra-arkit tai Kerhon logolla olevat kiekot joka nappulalle. Sieltä se fanipohja kumpuaa ja kun vaikka kolmen pojan porukka haluaa alkaa käymään peleissä, äkkiä muutkin vanhemmat poikansa sinne hallille kuskaa, kun kaveritkin käy.

Kelpaako HPK-karkkirasiat. Junnut myyvät päiväkodeissa sekä kouluissa HPK:n logoilla varustettuja karkkirasioita. Kyseisiä rasioita saa myös ostettua Aulangontien K-Supermarketista jos joku haluaa tukea junioritoimintaa. Ja tasasin väleinhän HPK on joka kausi myös vieraillut pelaajien toimesta eri kouluissa vetämässä joitain urheilutunteja sekä jakamassa lippuja peleihin. Muutaman kerran ollut jopa tästä paikallisessa lehdessä juttua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös