Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

  • 745 401
  • 4 865

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tämän jutun otsikon takaa paljastuikin ihan kivaa yleistietoa siitä, missä PV:n osalta mennään:

Sisältää siis muutakin kuin "kivääri ja kokardi" -asiaa, esimerkiksi Pohjois-Suomen liikenneyhteyksistä, pitkän kantaman ohjuksista ja pyörillä kulkevista tykeistä.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Hyvä täsmennys kenraaliluutnantti Heiskaselta esimerkiksi juuri noista pitkän kantaman ohjuksista, ettei niillä ole tarkoitus ampua Moskovaan. Ainakaan lähtökohtaisesti. Moni ei vaan ehkä hahmota tai ymmärrä sitä, että tositilanteessa Suomen hävittäjät lennettäisiin turvaan Ruotsiin ja Norjaan. Ja sieltä olisi tarkoitus pystyä ampua Venäjän puolelle syvyyteen tuhoten joukkoja sekä materiaalia.

Sinänsä ihmettelen kyllä tuota, ettei tuolla omien tarvikkeiden verovähennyksellä ole suurta suosiota. Tällaisella asialla olisi mielestäni kaksi erittäin suurta arvoa. Ensinnäkin tietysti se, että jengi varmasti hankkisi laatukamaa itselleen. Ja tuo kaikki olisi avuksi mahdollisen kriisitilanteen sattuessa. Toisekseen, vielä tärkeämpänä asiana, se lähettäisi merkittävän poliittisen viestin itänaapuriin. Että täällä kansaa kannustetaan suojautumaan kriisiä varten. Näin valtiolla jää enemmän liikkumavaraa niiden isojen aseiden ostoon.
 
Sinänsä kyllä aika surullista, että jaksetaan keulia suurella reservillä ja sitten heille annetaan 60 vuotta vanhat nokialaiset jalkaan keskikesällä, kenkälaatikko päähän ja ei muuta kuin lycka till!

Noh samanlaisissa täin syömissä kuteissa ne ryssätkin Ukrainassa rypee.
 
No olihan nyt taas.

Eiköhän Suomi hoida niillä kavereilla, joille saadaan mintit asusteet ja varusteet, homman pakettiin mahdollisen kriisin esiintyessä alta aika yksikön.

Ja btw, Suomi ei ole enää yksin. Apua saadaan ihan niiltä kirkkaimman mitalin mailta, jos tarve vaatii.

Siinä vaiheessa, kun joku toimistohessu alkaa edes availla reservi-exceliä, niin Suomi on jo liittolaisten kanssa pistänyt vastustajan (tiedätte kyllä maan jota tarkoitan) tonttiin täydelllisesti.

Kuvastaa kyllä nykyaikaa hyvin, että pitää olla vimpan päälle varusteet, että voi edes lähteä puolustamaan maataan. Ne tarinat, mitä kuullut toisesta maailmansodasta, niin siellä oltiin iloisia ihan jokaisesta romppeesta, joka saatiin. Ja täysin avuttomilla varusteilla saatiin pidettyä tämä maa itsenäisenä.
 
Hyvä täsmennys kenraaliluutnantti Heiskaselta esimerkiksi juuri noista pitkän kantaman ohjuksista, ettei niillä ole tarkoitus ampua Moskovaan. Ainakaan lähtökohtaisesti. Moni ei vaan ehkä hahmota tai ymmärrä sitä, että tositilanteessa Suomen hävittäjät lennettäisiin turvaan Ruotsiin ja Norjaan. Ja sieltä olisi tarkoitus pystyä ampua Venäjän puolelle syvyyteen tuhoten joukkoja sekä materiaalia.
Mistäköhän olet moisen keksinyt? Hävittäjillä kun on aika paljon muitakin tehtäviä, jotka tehdään juuri siinä missä taistellaan ja sen läheisyydessä. Oikeastaan nykyaikainen hävittäjä tekee ihan kaikkea muuta kuin luettelemaasi, ja nuo sinun mainitsemat ovat enemmänkin risteilyohjusten juttuja. Niitä ei Suomella ole, mutta liittolaiset pitänee siitä puolesta huolta.

e. Tarkennetaan sen verran, että toki nuo jassmit ovat juuri risteilyohjuksia, mutta se ei ollut pointti.
 
Kuin luettelemaani? Mitä minä tarkkaan ottaen luettelin? Että JASSM-ER:ä ammutaan kaukaa? Mitä muuta minä luettelin, mitä se nykyaikainen hävittäjä tekee?

Ja oletko eri mieltä siitä, että Suomen hävittäjät tositilanteessa lennätettäisiin turvaan pois Suomen maaperältä?

e. Tarkennetaan sen verran, että minun postauksessa nuo jassmit olivat juurikin se pointti.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kuin luettelemaani? Mitä minä tarkkaan ottaen luettelin? Että JASSM-ER:ä ammutaan kaukaa? Mitä muuta minä luettelin, mitä se nykyaikainen hävittäjä tekee?

Ja oletko eri mieltä siitä, että Suomen hävittäjät tositilanteessa lennätettäisiin turvaan pois Suomen maaperältä?

Tarkentaisin sen verran että nykyisessä tilanteessa todennäköisesti kalustoa hajasijoitetaan myös muihin pohjoisiin Nato-maihin, mutta tuskin ilmavoimat kaikkea kalustoaan vie pois, sillä vasteaika esim torjunta(intercept)-tehtäviin nousisi merkittävästi.
 
Kuin luettelemaani? Mitä minä tarkkaan ottaen luettelin? Että JASSM-ER:ä ammutaan kaukaa? Mitä muuta minä luettelin, mitä se nykyaikainen hävittäjä tekee?

Ja oletko eri mieltä siitä, että Suomen hävittäjät tositilanteessa lennätettäisiin turvaan pois Suomen maaperältä?

e. Tarkennetaan sen verran, että minun postauksessa nuo jassmit olivat juurikin se pointti.
"Moni ei vaan ehkä hahmota tai ymmärrä sitä, että tositilanteessa Suomen hävittäjät lennettäisiin turvaan Ruotsiin ja Norjaan. Ja sieltä olisi tarkoitus pystyä ampua Venäjän puolelle syvyyteen tuhoten joukkoja sekä materiaalia."
Tässähän sinä väität, että sodan syttyessä 1) Hävittäjät lentävät turvaan naapurimaihin ja 2) sieltä he ampuvat Venäjän puolelle syvyyteen tuhoten joukkoja sekä materiaalia.

Mites ilmasodankäynti ihan Suomen puolella? Konkreettinen ilmaherruuden saavuttaminen, tai vähintäänkin vihollisen pyrkimyksien kiistäminen yt. oma ilmatorjunta? Tiedustelu? Häirintä? Maalinosoitus? Tärkeiden kohteiden suojaus, toisin sanoen ihan vain ilmapuolustus eli ilmavoimien leipälaji ja velvollisuus? Yhtäkään näistä ei tehdä naapurimaista, jonne "on lennetty turvaan". Siinä kohtaa, kun ilmavoimat "lentää turvaan", alkaa olemaan kusiset oltavat muualla.

Ostan toki väitteesi siitä, että osa kalustosta varmaankin hajautetaan väliaikaisesti naapurimaihinkin, tai huolletaan/täydennetään osin, mutta kyllä pääidea tasan varmasti on operoida kuten on harjoiteltukin - väistöalueilta, maanteitä jne käyttäen. Eihän siinä ole mitään järkeä, että vaikkapa Helsingin ilmapuolustajat lepäilevät jossakin Tukholman seudulla ja tulevat paikalle vartiksi kun paska iskee tuulettimeen pääkaupungin yllä. Vartin jälkeen pitääkin jo suunnata takaisin, kun polttis lopahtaa.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Sinänsä ihmettelen kyllä tuota, ettei tuolla omien tarvikkeiden verovähennyksellä ole suurta suosiota. Tällaisella asialla olisi mielestäni kaksi erittäin suurta arvoa. Ensinnäkin tietysti se, että jengi varmasti hankkisi laatukamaa itselleen. Ja tuo kaikki olisi avuksi mahdollisen kriisitilanteen sattuessa. Toisekseen, vielä tärkeämpänä asiana, se lähettäisi merkittävän poliittisen viestin itänaapuriin. Että täällä kansaa kannustetaan suojautumaan kriisiä varten. Näin valtiolla jää enemmän liikkumavaraa niiden isojen aseiden ostoon.
Mitenkähän siinä kävisi jos esim ALV poistetaan näiden tuotteiden hinnasta tai jos saisi veroilmoituksessa vähennyksen, nousisikohan tavaran hinta?

JOL
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Ostan toki väitteesi siitä, että osa kalustosta varmaankin hajautetaan väliaikaisesti naapurimaihinkin, tai huolletaan/täydennetään osin, mutta kyllä pääidea tasan varmasti on operoida kuten on harjoiteltukin - väistöalueilta, maanteitä jne käyttäen. Eihän siinä ole mitään järkeä, että vaikkapa Helsingin ilmapuolustajat lepäilevät jossakin Tukholman seudulla ja tulevat paikalle vartiksi kun paska iskee tuulettimeen pääkaupungin yllä. Vartin jälkeen pitääkin jo suunnata takaisin, kun polttis lopahtaa.

Minä olen kuullut kohtalaisen korkea-arvoisen upseerin suusta, että tositilanteessa hävittäjät lentävät ensimmäisenä naapurimaihin, ja operoivat sieltä käsin.

Pointtina on, ettei kalustoa tuhota kentälle.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mistäköhän olet moisen keksinyt? Hävittäjillä kun on aika paljon muitakin tehtäviä, jotka tehdään juuri siinä missä taistellaan ja sen läheisyydessä. Oikeastaan nykyaikainen hävittäjä tekee ihan kaikkea muuta kuin luettelemaasi, ja nuo sinun mainitsemat ovat enemmänkin risteilyohjusten juttuja. Niitä ei Suomella ole, mutta liittolaiset pitänee siitä puolesta huolta.

e. Tarkennetaan sen verran, että toki nuo jassmit ovat juuri risteilyohjuksia, mutta se ei ollut pointti.
Lainaus maikkarin jutusta:
"Heiskanen harmittelee hankintauutisen yhteydessä mediassa esiintyneitä kommentteja, joiden mukaan liki tuhat kilometriä kantavalla ohjuksella yltäisi iskemään Suomesta Moskovaan asti.
– Ei niitä sen takia hankittu, Heiskanen sanoo.
Hänen mukaansa tarkoitus on sen sijaan välttää joutuminen vihollisen "ilmatorjuntakuplan sisälle", kun ohjuksen voi laukaista Länsi-Suomesta tai vaikka kokonaan Suomen rajojen ulkopuolelta."

Tästä taisi olla kyse, turhaa niitä vehkeitä on vihulaisen kantomatkan sisällä säilyttää. Hyökkäysmoodissa päästään sitten aika kauas.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Kyllä tuo optio iskuista Moskovaan saakka tulee pitää. Jos Venäjä iskee Suomen kaupunkeihin, niin vastaus tulee olla mitoitettu samaan tasoon. Ei sodassa pidä hyssytellä varsinkaan Venäjää vastaan, joka käyttää kaikkia mahdollisia likaisia keinoja.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarkentaisin sen verran että nykyisessä tilanteessa todennäköisesti kalustoa hajasijoitetaan myös muihin pohjoisiin Nato-maihin, mutta tuskin ilmavoimat kaikkea kalustoaan vie pois, sillä vasteaika esim torjunta(intercept)-tehtäviin nousisi merkittävästi.

"Moni ei vaan ehkä hahmota tai ymmärrä sitä, että tositilanteessa Suomen hävittäjät lennettäisiin turvaan Ruotsiin ja Norjaan. Ja sieltä olisi tarkoitus pystyä ampua Venäjän puolelle syvyyteen tuhoten joukkoja sekä materiaalia."
Tässähän sinä väität, että sodan syttyessä 1) Hävittäjät lentävät turvaan naapurimaihin ja 2) sieltä he ampuvat Venäjän puolelle syvyyteen tuhoten joukkoja sekä materiaalia.

Mites ilmasodankäynti ihan Suomen puolella? Konkreettinen ilmaherruuden saavuttaminen, tai vähintäänkin vihollisen pyrkimyksien kiistäminen yt. oma ilmatorjunta? Tiedustelu? Häirintä? Maalinosoitus? Tärkeiden kohteiden suojaus, toisin sanoen ihan vain ilmapuolustus eli ilmavoimien leipälaji ja velvollisuus? Yhtäkään näistä ei tehdä naapurimaista, jonne "on lennetty turvaan". Siinä kohtaa, kun ilmavoimat "lentää turvaan", alkaa olemaan kusiset oltavat muualla.

Ostan toki väitteesi siitä, että osa kalustosta varmaankin hajautetaan väliaikaisesti naapurimaihinkin, tai huolletaan/täydennetään osin, mutta kyllä pääidea tasan varmasti on operoida kuten on harjoiteltukin - väistöalueilta, maanteitä jne käyttäen. Eihän siinä ole mitään järkeä, että vaikkapa Helsingin ilmapuolustajat lepäilevät jossakin Tukholman seudulla ja tulevat paikalle vartiksi kun paska iskee tuulettimeen pääkaupungin yllä. Vartin jälkeen pitääkin jo suunnata takaisin, kun polttis lopahtaa.

Kaikkia ilmavoimille kuuluvia tehtäviä voidaan suorittaa täydellä teholla, vaikka koneet sijoitettaisiin muihin pohjoismaihin turvaan. Pointti tuossa on se, ettei sitä kalustoa tuhota kentälle.

@Knox sen tuossa avasikin aiemimin.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä tuo optio iskuista Moskovaan saakka tulee pitää. Jos Venäjä iskee Suomen kaupunkeihin, niin vastaus tulee olla mitoitettu samaan tasoon. Ei sodassa pidä hyssytellä varsinkaan Venäjää vastaan, joka käyttää kaikkia mahdollisia likaisia keinoja.
Totta kai optio pitää olla käytössä. Sen ei toki pidä olla JASSMit, vaan ydinaseet. Jos tilanne näyttäisi oikeasti perkelöityvän, nimenomaan ytimet pitäisi olla kohdistettuna pietariin ja moskovaan ja vieläpä niin näkyvästi, että unisinkin veli venäläinen luopuu ajatuksesta tulla rajan yli.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös