Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

  • 250 571
  • 2 184

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Almamedian tuoreessa kyselyssä, joka on tehty 14.-28.1, on SDP edelleen keulilla ja Kokoomus peesaa reilun pinnan päässä. Keskusta on vajonnut jo alle 15 prosentin ja Persut hipovat kymmentä pinnaa.
esPerikatocase lävähti julkisuuteen 25.1., joten se ei tässä vielä paljon näy. Ennustan, että seuraavassa 25.1. jälkeen tehdyssä kyselyssä Kokoomus romahtaa 2-3 pinnaa ja vasemmistopuolueet vastaavasti nousevat.
Tässä vielä linkki IL:n uutiseen kyselystä:

Alma-kysely: Keskustan alamäki kiihtyy - kannatus jo alle 15 prosentin
Onpas muuten harvinaisen onnistunut grafiikka. Tuosta saa nopealla silmäyksellä hyvän kokonaiskuvan.

Vaikea nähdä, että nyt käydystä keskustelusta aiheutuisi niin suurta kolhua kokoomuksen kannatukseen kuin edellä esität. Pieniä muutoksia voi toki tapahtua.

Henkilökohtaisesti olen hieman suivaantunut siitä, että mm. demarit käyttävät tätä kohua härskisti hyväkseen. Demarit olivat rahaministerin paikalla hallituskaudella 2011-2015, jolloin nykyinen hoitajamitoutus säädettiin lakiin. Demarit olivat myös keskeinen toimija vuoden 2014 rakennepaketin laatimisessa.

Vanhustenhoidosta ei olla paljoa kuultu viime vuosina demarileiristä. Sotea on kyllä käsitelty, mutta nythän ei ole kyse niinkään siitä vaan jo aiemmin tehdyistä päätöksistä ja niiden toimeenpanosta.

Perussuomalaisia en jaksa edes käsitellä, koska he eivät tunnu koskaan olevan vastuussa mistään.

Aika moni myös tiedostaa, että vanhustenhoidossa on kyse rahasta. Valtion- ja kuntatalouden ollessa retuperällä ei voida olettaa, että näin isoa kokonaisuutta korjattaisiin ilman merkittäviä muutoksia rahoituskanaviin ja lakeihin.

Oppositio ajaa populistisella retoriikalla sellaista lainsäädäntöä, jota ei ole edes aikataulullisesti mahdollista saada voimaan ennen vaaleja. Väitän, että moni näkee em. pyrkimysten läpi.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Aika moni myös tiedostaa, että vanhustenhoidossa on kyse rahasta. Valtion- ja kuntatalouden ollessa retuperällä ei voida olettaa, että näin isoa kokonaisuutta korjattaisiin ilman merkittäviä muutoksia rahoituskanaviin ja lakeihin.

Haluaisin tietää, miten paljon vanhustenhoidon rahoitusongelmissa on kysymys siitä, että juuri keskustavetoiset paikkakunnat ovat vastustaneet ja pitkittäneet kuntaliitoksia kokoomus- ja demarivetoisiin kaupunkeihin oman valtansa menettämisen pelossa. Maakuntauudistuksessa on ainakin hyvin paljon kysymys siitä, että pakonomaisten kuntaliitosten takia keskustan on pitänyt kehittää toinen keino vallassa pysymiseen.
 

Tuamas

Jäsen
Haluaisin tietää, miten paljon vanhustenhoidon rahoitusongelmissa on kysymys siitä, että juuri keskustavetoiset paikkakunnat ovat vastustaneet ja pitkittäneet kuntaliitoksia kokoomus- ja demarivetoisiin kaupunkeihin oman valtansa menettämisen pelossa. Maakuntauudistuksessa on ainakin hyvin paljon kysymys siitä, että pakonomaisten kuntaliitosten takia keskustan on pitänyt kehittää toinen keino vallassa pysymiseen.

No ainakin se on sen verran vaikuttanut, että pienet kunnat joilla ei voi olla riittävää osto-osaamista, ovat joutuneet sätkimään näiden kanssa isojen hoivayhtiöiden vietävänä.

Tämä keissi on jälleen kerran osoitus siitä miksi kuntauudistus ja/tai SOTE:n vieminen kunnilta on niin ensiarvoisen tärkeää koko maan kehityksen ja selviytymisen kannalta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
esPerikatocase lävähti julkisuuteen 25.1., joten se ei tässä vielä paljon näy. Ennustan, että seuraavassa 25.1. jälkeen tehdyssä kyselyssä Kokoomus romahtaa 2-3 pinnaa ja vasemmistopuolueet vastaavasti nousevat.

Pohdin hyvinkin paljon samaa. Toisaalta voi käydä niinkin, ettei tämäkään tapaus juurikaan vaikuta kokoomuksen kannattajiin, vaan sijaiskärsijäksi joutuu kannattajiensa mielestä liian kokoomuslaista politiikkaa harjoittanut keskusta.

Kokoomusta äänestäneenä joudun toteamaan, että onhan tämä tapahtuma ihan perseestä. Ja on hyvä, että tämä tulee vihdoin ilmi. En kuitenkaan vaihda puoluetta, jota äänestän, koska en ole löytänyt parempaakaan vaihtoehtoa. Puolueiden pitää kuitenkin ottaa tämä asia nyt tiukkaan tarkasteluun, ja pohtia myös, että missä rajassa yksityistäminen on suositeltavaa ja hyväksyttävää , ja missä taas se johtaa tällaisiin epäinhimillisiin lopputuloksiin.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kokoomusta äänestäneenä joudun toteamaan, että onhan tämä tapahtuma ihan perseestä. Ja on hyvä, että tämä tulee vihdoin ilmi. En kuitenkaan vaihda puoluetta, jota äänestän, koska en ole löytänyt parempaakaan vaihtoehtoa. Puolueiden pitää kuitenkin ottaa tämä asia nyt tiukkaan tarkasteluun, ja pohtia myös, että missä rajassa yksityistäminen on suositeltavaa ja hyväksyttävää , ja missä taas se johtaa tällaisiin epäinhimillisiin lopputuloksiin.

Samaa mieltä, tympäisee tämä case ja ainakin itselle tulee sellainen käsitys ettei hoitokoteja voi ulkoistaa pörssiyhtiöille tai kovaa voittoa tavoitteleville pääomasijoittajille. Kenties säätiöt, osuuskunnat tai yhdistykset olisivat oikea taho johtamaan näitä hoitokotiulkoistuksia, mutta nykymeininki ei toimi. Vitutti lukea Hesarista, kun Esperin henkilökunta kertoo kuinka johto oikein ohjasi heitä tekemään hoitokodeista paskoja.

Mutta aionko vaihtaa pois Kokoomuksen äänestämisestä? En todellakaan, vaihtoehtona on pastahirviö pääministerinä. Vituttaa jo valmiiksi mitä tulonsiirtoja työtä tekeviltä tehdään eläkeläisille ja sossupummeille ja kuinka kehitetään seuraavat versiot "solidaarisuusveroista" joilla voidaan verottaa tavallisia ihmisiä joilla on 50-80k€ tulot. Tässä maassa ei voi rikkaaksi väittää vaikka tienaisit 120k€ palkkatuloa vuodessa, kun verottaja/työeläkeyhtiöt/YLE jne vie kyllä omansa.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oppositio ajaa populistisella retoriikalla sellaista lainsäädäntöä, jota ei ole edes aikataulullisesti mahdollista saada voimaan ennen vaaleja. Väitän, että moni näkee em. pyrkimysten läpi.

Ei voi pitää paikkaansa. Krista Kiuru on sitä mieltä, että homma saadaan helposti läpi eikä tee edes tiukkaa. Kuten tunnettua on, hän on asiantuntija siinä mitä johtamassaan valiokunnassa saadaan käsiteltyä ja millä aikataululla.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Kiuru: ”Hoitajamitoitus ehdittäisiin käsitellä eduskunnassa ennen vaaleja”
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Vai mitä olet mieltä esim. siitä onko SVL ongelmaryhmä? Soldiers of Odin? Minusta kyllä.

Minustakin se on ongelmaryhmä, mutta ei jäsentensä rikollisuusprosentilla, vaan arvoillaan ja ideologiallaan, joka kattaa koko ryhmän. Siksi tuo vaikuttaa vähän höppänältä kehäpäätelmältä verrata maahanmuuttajiin ja pakolaisiin. Mitä tulee sitten heidän joukossaan rikoksiin syyllistyneisiin, oikeuslaitos sanktioi heitä tasa -arvoisesti muiden rikoksiin syyllistyvien tapaan ja yhteismitallisesti. No, ehkä jopa paapoen, kun maallikkonakin ymmärtää, että monet noista pahoinpitely - ja ilkivaltarikoksista sisältävät rasistisen vaikutuksen ja aika harvoin näyttää tuomioissa näkyvän kovennettu, niin kuin laki mahdollistaisi. Semmoisia käenpoikia.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Luin tänään somesta että Esteri tai joku muu hoivakoti laskuttaa 2500€ kuussa per vanhus ja tämä vasuri piti sitä törkeänä kiskurihintana. En malttanut olla laskematta, että jos kaavailtu hoitajamitoitus 0,7 toteutuu ja ruokaan, vuokraan ja materiaaleihin menee 750€ kuussa, niin se suomeksi sanottuna tarkoittaa myös sitä, että 30% sivukuluilla kysesen hoitajan bruttopalkan on jäätävä sinne 1900 euroon vaikka kyseinen pulju ei tekisi voittoa senttiäkään. Loogisesti tästä on nähtävä, että tuo on törkeä kiskuripalkka (2500 - 750 * 1,3 / 0,7)
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Luin tänään somesta että Esteri tai joku muu hoivakoti laskuttaa 2500€ kuussa per vanhus ja tämä vasuri piti sitä törkeänä kiskurihintana. En malttanut olla laskematta, että jos kaavailtu hoitajamitoitus 0,7 toteutuu ja ruokaan, vuokraan ja materiaaleihin menee 750€ kuussa, niin se suomeksi sanottuna tarkoittaa myös sitä, että 30% sivukuluilla kysesen hoitajan bruttopalkan on jäätävä sinne 1900 euroon vaikka kyseinen pulju ei tekisi voittoa senttiäkään. Loogisesti tästä on nähtävä, että tuo on törkeä kiskuripalkka (2500 - 750 * 1,3 / 0,7)

Asiaa voi katsoa näinkin, mutta toisaalta sen voi nähdä sellaisestakin vinkkelistä, että tietyt asiat maailmassa kustantaa määrän x ja ne ovat välttämättömiä. Silloin astuu esiin se yhteiskunta, jonka muodostamme me kaikki ja normaali tapa on järjestellä tulot menot niin, ettei osalle siitä koidu kohtuutonta kärsimystä, jopa nälkää, niin kuin on uutisoinnissa, ilmeisesti ihan totena kerrottu.

Mun mielestä on selvä, että kulujen perään on katsottava ideologiasta huolimatta, mutta joissain tapauksissa on vaan maksu kuitattava ja mietittävä josko sen sais jotenkin jatkossa paremmin toteutettua. Jos selventää, sen voi ajatella bisnes bisnes bisnes maailman kiinteinä kustannuksina, ne ei muutu yllättäen, mutta pakko ne on hoitaa.

Kulunkeihin tietysti vaikuttaa moni tekijä, joissa terve järki olisi ollut neuvotteluvaiheessa suotava asia tai ymmärrys siitä, mitä on oikein sopimassa. Viittaan tällä nyt siihen järjettömään tilanteeseen, jossa muistisairaan vessapaperirullan vaihto on a 15 e, mieleen tulee, että kustannustehokkaampaa kuin aktiivimallit tukien leikkaajana olisi perustaa kortiston väestä rullapartioita työnhaku/cv kurssitusten sijaan, josta lisänä siltä päivältä, kun rullakeikka osuu, ateriakorvaus (lienee jotain 7,5 e nykyään) plussaa korvauksiin ja viidellä keikalla kuittaa sen ääliömäisen aktiivimallin jokainen halukas. Jos on haluja, keinoja kyllä löytyy laadun parantamiseen ilman, että ylemmänkään desiilin tarvitsee ihokasta repiä ja tuhkaa päälleen ripotella, tästäkään, niin kuin monesta muusta pelotellusta ei synny uhkaa valtakunnan konkkaan menolle.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Luin tänään somesta että Esteri tai joku muu hoivakoti laskuttaa 2500€ kuussa per vanhus ja tämä vasuri piti sitä törkeänä kiskurihintana.
Tiedä miten se sitten oikeasti oli. Tuo 2500€ kuulostaa siltä osuudelta, minkä moni kunta enimmillään maksaa palvelusetelinä. Jos omaiset tuohon vielä päälle laittavat 2500, niin ollaan ehkä lähemmäs oikeissa lukemissa. Ainakin siihen hintaan jo voisi jotain palvelua olettaakin kuuluvan.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
YLE:n gallupin (7.2.2019) mukaan eduskunnassa Attendon ja Esperin edustajana toimivan Kokoomuksen kannatus on laskenut 2,3 % ja se on nyt 17,3 %. Kepun kannatus on huonoin yli kuuteen vuoteen (15,6 %) ja kun Sinisiä kannattaa 1,4 % niin hallituspuolueiden kokonaiskannatus on enää 34,3 %.

Kannatuskyselyn kärjessä jatkaa SDP (20,1 %) ja Vihreät (14,6 %) ovat enää prosentin Kepua jäljessä. Mielenkiintoista nähdä ohittavatko Vihreät kepulit vaaleissa. Persujen kannatus on nousussa, mikä ei liene kenellekään yllätys Oulun tapahtumien jälkeen.
 
Paljon Persujen ja Kokoomuksen suosion ero oli siinä vaiheessa kun Halla-ahosta tuli puheenjohtaja? Nyt se taitaa olla reilu 5%. Saati Keskustan ja Persujen kun ero on nyt 3,6%.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Paljon Persujen ja Kokoomuksen suosion ero oli siinä vaiheessa kun Halla-ahosta tuli puheenjohtaja? Nyt se taitaa olla reilu 5%. Saati Keskustan ja Persujen kun ero on nyt 3,6%.

Tutkimusvaiheessa oli aika lailla satanut PS:n laariin, sitten loppuvaiheessa keskustelu siirtyi soteen, mikä ilmeisesti heijastuu Kokoomukseen. Hyvin mielenkiintoista tulee olemaan jatkossa - periaatteessa hallitus on sitoutunut ihan väkisin ajamaan soten äänestykseen, missä vaiheessa negatiivinen huomio maksimoituisi. Tämän lisäksi seksuaalirikos-kohu voi tuottaa uusia otsikoita kun tutkimus etenee. Voi olla ihan hyvä kevät Gurulle ja PS:lle. Valitettavasti. Mutta sentään huono edes tälle kelvottomalle hallitukselle - toivoa sopii.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Laiteaan nyt vanhaan tapaan listauksena



YLE 7.2.2019

SDP 20,1%
Kok 17,3%
Kesk 15,6%
Vihr 14,6%
PS 12%
Vas 8,6%
RKP 4%
KD 3,8%
Muut 2,7%
Sin 1,4%


PS nousu on aika iso, nytkö kokonaisrealisituminen Oulun tapauksien johdosta? Kokkarit otti takkiinsa Espericasesta, vaikka täällä toiveikkaasti ennusteltiin, ettei vaikuttaisi. Vas ei ole kyenyt hyödyntään tätä kriisiä mitenkään vs. Vihr ja Demarit
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Muuten... ylipäätään täällä monasti puhutaan tutkimusten toteutustavosita ja niiden takana olevasta matikasta ja korjauskertoimista. Nyt pääsis kysyyn

Mikä on otos tai virhemarginaali? Miksi puoluekantansa kertoo vain reilu puolet vastaajista? Miksi puoluekannatuskyselyn tulos poikkesikin vaalituloksesta?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen Ylen suorassa verkkolähetyksessä torstaina 7. helmikuuta kello 10 alkaen. Näet lähetyksen Yle Areenassa tai tämän jutun pääkuvan videolinkistä.

Kysymyksiin on vastaamassa puoluekannatuskyselyn Ylelle tekevän Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen ja politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta.

Voit kysyä Ylen puoluekannatuskyselystä mitä tahansa. Lähetä oma kysymyksesi verkkolähetykseen tämän jutun keskustelualueen kautta. Voit kirjoittaa kysymyksesi vaikka heti.


Kysy puoluekannatuskyselystä, mitä tahansa! – Katso Ylen suora verkkolähetys kello 10.00
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
PS:n rytky lähenee, mahtaa Soinilla kuupassa kiehua jos tuollaisetkin prosentit pystyy puolue vaaleissa kellottamaan. Olisin itse valtaisan tyytyväinen siitä, jos PS 12% tasoon pystyisi, mutta parissa kuukaudessa voi tapahtua paljon suuntaan ja toiseen.

Tulee rautaisa oppositio PS ja KESK tai jopa PS ja KOK ajureina. Harmittavasti Soini ei taida edes takiaiseksi mahtua mukaan, mitä enemmän päiviä kuluu sitä todennäköisempää on, ettei hän ehdolle asetu.
 

Fordél

Jäsen
PS:n rytky lähenee, mahtaa Soinilla kuupassa kiehua jos tuollaisetkin prosentit pystyy puolue vaaleissa kellottamaan. Olisin itse valtaisan tyytyväinen siitä, jos PS 12% tasoon pystyisi, mutta parissa kuukaudessa voi tapahtua paljon suuntaan ja toiseen.

Tulee rautaisa oppositio PS ja KESK tai jopa PS ja KOK ajureina. Harmittavasti Soini ei taida edes takiaiseksi mahtua mukaan, mitä enemmän päiviä kuluu sitä todennäköisempää on, ettei hän ehdolle asetu.

Kyllä, siinäpä se olennainen. Jonkinlainen rytky voi hyvinkin tulla, mutta kun asiaa ei ole hallitukseen niin 90 % siitä haihtuu vaalien jälkeen ilmaan. Toki pelkkä kannatuksen nousu, saati hyvä vaalitulos pitää huolen siitä, että muut puolueet ottavat siihen puolueen yhteen näkyvään teemaan itsekin yhä tiukempia linjauksia, joten rytky ei ole täysin vailla vaikutusta.

Joka tapauksessa PS on kokoaan pienempi puolue, koska se on niin voimakkaasti yhden asian liike eikä sillä ole juurikaan mahiksia valtaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Tulee rautaisa oppositio PS ja KESK tai jopa PS ja KOK ajureina. Harmittavasti Soini ei taida edes takiaiseksi mahtua mukaan, mitä enemmän päiviä kuluu sitä todennäköisempää on, ettei hän ehdolle asetu.

Suomalainen ajattelumalli, tärkeintä on vastustaminen. Eikö olisi tärkeintä että tulisi rautaisa hallitus?
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika pahalta näyttää lukemat tällä haavaa. Ennakoin Esperin vaikutukset pieniksi, mutta Ylen lukujen perusteella haava on syvä. Saa nähdä, miten tämä vanhushoivakohu pysyy tapetilla tulevina kuukausina.

Sinällään nämä luvut eivät muuta keskeisesti hallitusneuvotteluasemia. Kokoomus olisi toki tällä tuloksella maksimissaan vvm-puolue, mutta sinipuna vihreillä höystettynä vaikuttaa edelleen varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Olisi aikamoinen paukku, mikäli Haavisto johdattelisi vihreät kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Ylen gallupin perusteella se ei vaikuta kuitenkaan kaukaiselta haaveelta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yllättävän kova pudotus Kokoomuksella. Odotan silti pientä korjausliikettä ylöspäin. Harmillista tosin jos vanhuskohu tekee Rinteestä pääministerin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
En sanoisi, että 90% haihtuu ilmaan jos ei hallitukseen pääse, vaan kuten @Fordél viittasikin niin PS:n tapauksessa ainakin tuo lisää painetta puuttua heidän pääteemaansa. Ja se on totta, että teemamaailmaa pitäisi PS:n laajentaa, mutta kuten olen täällä jo aiemmin todennut niin tämän päivän Suomessa juuri nyt annan ääneni Hallikselle ja koskaan ei ole ollut näin helppoa valita sitä ketä äänestää. Ja minä olen sentään aiemmin äänestänyt KOK, KESK, SDP,(menköön 18v iän harhaisuuden piikkiin) KD ja Kommunisteja (EU vaalit ja räkänauru päälle), eli en ole mikään kiihkomielinen rasisti, mutta juuri nyt haluan tuoda huomiota heidän kärkiteemalleen ja muiden puolueiden systemaattinen vetelyys sekä teeman välttely sementoivat päätöksen. Jos KOK puolen linja olisi tässä jämäkämpi, niin ääni olisi mennyt sinne, mutta kaikkea kanssa ehkä yksi harhaisemmin teemasta puhunut vaikuttaja (Mykkänen) on heidän riveissään.

@TosiFani ei toki, tämä oli lähinnä koominen ajatus esim Halliksesta ja Petteristä haastamassa hallituksen luottamusta, eli taitaa jäädä aika ohueksi moni opposition yhteistyö. Hallituksesta tässä pitäisi kuitenkin olla huolissaan, sieltä tulee sellainen konkurssihallitus pahimmillaan, että lotrataan miljardeja julkiseen sektoriin, kielletään vvm arvio säästötarpeista ja julisetaan kilpailukyvyllinen hätätila päättyneeksi.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En sanoisi, että 90% haihtuu ilmaan jos ei hallitukseen pääse, vaan kuten @Fordél viittasikin niin PS:n tapauksessa ainakin tuo lisää painetta puuttua heidän pääteemaansa. Ja se on totta, että teemamaailmaa pitäisi PS:n laajentaa, .

Nykyisellään PS:n ongelma on siinä, että se on puolue niille, joiden selkeästi tärkein kysymy on huoli humanitäärisestä maahanmuutosta. Ja viime kädessä nämä ihmiset tulevat hyvin monelta suunnalta ja monista olosuhteista. Jokin selkeä anti-globalistinen linja tai selkeä pro-markkina -kanta ajaisi osaa pois. Niinpä ei oikeasti puututa mihinkään muuhun kysymykseen painokkaasti ja asiantuntevasti vaan vain haistellaan tuulta ja otetaan irtopisteitä. Täkäläisessä poliittisessa prosessissa on hyvin vaikea kuvitella, että tuo pitemmällä tähtäimellä toimisi kovin hyvin. Jossain vaiheessa on pakko lähteä mukaan koalitiohallitukseen ja ilmapallo puhkeaisi, kun pitää tehdä oikeita päätöksiä ihan kaikista kysymyksistä. Oppositiossa toki pärjää sillä, että kaikki muu on evvk ja että pelkät irtopisteet riittävät kaikesta muusta paitsi maahanmuutosta.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Toki näinkin, mutta haluan parhaalla mahdollisella tavalla osoittaa äänelläni, että Suomen harjoitta maahanmuuttopolitiikka on ollut mielestäni todella heikkotasoista sekä suomelle epäedullista ja varautuminen tulevaisuuteen pitäisi olla parempaa. Ainoa taho, jonka kautta koen saavani tämän äänen kuuluviin edes jollain tavalla on äänestää PS:ää. Näin yksinkertainen se yhtälö on, jos olisi joku muu uskottava reitti tämän ventilointiin, niin saattaisin siihen hyvinkin tarttua, mutta nyt mennään tällä ja aika moni on tässä samassa yhtälössä kanssani kiinni.
 

Fordél

Jäsen
Näin yksinkertainen se yhtälö on, jos olisi joku muu uskottava reitti tämän ventilointiin, niin saattaisin siihen hyvinkin tarttua, mutta nyt mennään tällä ja aika moni on tässä samassa yhtälössä kanssani kiinni.

Väyrynen ja löytyy vastaus kaikkiin kysymyksiin
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kannatuslukemissa tapahtuu aina muutoksia, kun tapahtuu jokin iso kohu. Siksi olisi kiinnostavaa tietää, minkä puolueiden välillä siirtymistä tapahtuu ja miten paljon. Esimerkiksi kuinka paljon Oulun tapausten takia on tapahtunut siirtymistä EU-myönteisestä puolueesta EU-vastaiseen puolueeseen.

Ja kyllä, pohdintani sisältää sen oletuksen, että äänestäjien joukossa on myös niitä, jotka liikkuvat mielikuvien perusteella ymmärtämättä kokonaisuuksia.

Keskustan kohdalla minua häiritsee se, että lukemia pyritään selittämään pääasiassa vain Juha Sipilällä. Esimerkiksi se, että keskustan sitoutumaton liikenneministeri tekee kaikkensa, jotta maakunnissa asuminen vaikeutuu, ei ole saanut juuri lainkaan huomiota.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös