Veikkonen
@Walrus21, sinulla on kadehdittava kyky jättää huomiotta argumenttisi kiusalliseen valoon saattavat osat viesteistäni. Vai miten meni omasta mielestä?
Muistuttaisin myös, että tilastotieteen piiriin kuuluvat laadullisetkin tutkimusmenetelmät.
Vaikka puhut vain kvantitatiivisista menetelmistä, huomautin jo edellisessä viestissä että myös kvalitatiiviset menetelmät kuuluvat tilastotieteen piiriin. Mitä tulee noihin pakollisiin kursseihin, ne ovat lähinnä vitsinaihe. Sosiaalitieteilijöille suunnatuissa pakollisissa menetelmäopinnoissa rima on valitettavasti laskettu surkean alas ja tämä näkyy opiskelijoiden myöhemmässä osaamattomuudessa. Defenssinä toimii sitten asenne jonka mukaan "ei tarvitse osata". Edelleen tällöin on turha puhua mistään tieteellisten menetelmien osaamisesta.
Sinä puhut tilastotieteestä ja kvantimetodeista aivan kuin ne olisivat ainoat menetelmät, joita akateemisessa maailmassa esiintyy. Näin ei tietystikään ole.
Menetelmiä voi jokainen arvottaa mielensä mukaan. Sinun mielestä kvalimetodit ovat ilmeisesti "tarinankerrontaa", minusta eivät.
Mitähän nämä mainitsemasi kvalimetodit ovat jos eivät laadullisia eli kvalitatiivisia metodeja joista puhuin ylle lainatuissa viesteissäni? Minusta on paljonpuhuvaa ettet osannut nimetä yhtään sukupuolentutkimuksen "alakohtaista metodia" jolla voitaisiin tehdä aineistosta päätelmiä tilastotieteen niihin liittymättä. Tulkitseva tanssi kenties?
Minusta myös kvantitatiiviset metodit voivat olla tarinankerrontaa. Usein nämä ovat myös enemmän tai vähemmän huijausta, kuten sijoitustuotteiden markkinoiniti valikoidun "kvantitatiivisen tarinan" säestämänä. Ero tulee tehdä sen mukaan miten tarinat kuvaavat todellisuutta
ja miten tämä voidaan "vahvistaa" (lainausmerkit koska tieteellistä teoriaa ei koskaan voida todistaa oikeaksi) yrittämällä falsifioida sitä. Painovoima on vain ihmisen antama nimi jollekin todellisuuden ominaisuudelle, mutta "tarina" painovoimasta on kaikella järjellisellä tarkkuudella sekä tosi että hyödyllinen ja sen käyttäytymisestä voidaan antaa auringontarkkoja ennusteita. On huomattavasti vaikeampi falsifioida jonkun uneksimia ajatuksia sortavista piilevistä rakenteista yms.
Kuitenkin vastauksesi vahvistaa käsitystäni siitä että tietyillä aloilla tämä "yliopiston tuoma tieteellinen ajattelu" on kuvitelmaa siitä että kun on lukenut tarpeeksi monta aihetta x käsittelevää nidettä, mutu muuttuu maagiseksi kyvyksi ymmärtää syvällisesti ja tietää millainen todellisuus on. Ilman häiritsevää matematiikkaa ja tilastotiedettä kvantifioimassa epävarmuutta ja varmistamassa loogista koherenssia.
Väitteesi että jokainen voi arvottaa menetelmiä mielensä mukaan on minusta absurdi ja summaa surullisen hyvin ns. tieteellisen ajattelusi tason. Toki sinullakin on vapaassa maailmassa oikeus pitää raamatuntulkintaa tai korteista povaamistakin tieteellisen metodin veroisena maailmanhahmotuskeinona, mutta eipä tuo mielipide minkään arvoinen ole. Järkevästä nyt puhumattakaan. Minusta metodeja tulee arvioida sen mukaan kuinka ne kuvaavat todellisuutta ja antavat loogisesti päteviä tuloksia, ei sen miltä sinusta, minusta tai satunnaisesta sukupuolentutkijasta tuntuu. En liene ainoa joka tässä huomasi mutu-lähestymistavan alleviivautumisen.
En ole ehdottanut kvantimenetelmien vähentämistä. Ihmettelen vain yksisilmäistä suhtautumistasi. Ovatko historioitsijat, filosofit ja kielitieteilijät näitä kuvailemiasi käsienheiluttelijoita?
En näe suhtautumistani lainkaan yksisilmäisenä. Vastaus kysymykseen on kyllä ja ei. Filosofia ei sinänsä ole tiede, eikä kuulu tämän keskustelun piiriin. Ja kyllä, minusta iso osa filosofeista on käsienheiluttelijoita. Filosofiaa ilman matematiikkaa opiskellessa on vaarana valikoida palasia sieltä täältä ilman vaatimusta loogisesta johdonmukaisuudesta. Tuntuukin että useimmat ei-käsienheiluttelijafilosofit ovat siinä sivussa myös varsin vihkiytyneitä matematiikkaan, jota puhtaimmillaan voi pitää filosofian osana. Tämä lienee osin seurausta halusta päästä kiinni nimenomaan loogisesti perusteltavissa olevaan totuuteen kiinnostavan ja hyvin kerrotun tarinan sijaan joka voi olla totta tai sitten ei. Muutama äkkiä mieleen juolahtanut menneisyyden nimi: Pythagoras, Platon, Aristoteles, Leibniz, Descartes, Berkeley, Beauvoir (feministisen teorian äitihahmoja), Russel...
Historiantutkimus hyödyntää monenlaisia menetelmiä, mutta jotta se ei olisi vain glorifioitua perimätiedon uudelleentulkintaa, siinä todellakin on syytä hyödyntää ja hyödynnetäänkin myös tilastollisia menetelmiä (samoin kuin luonnontieteitä). Tässäpä sinulle luettavaa:
Historical method - Wikipedia
Kielitiede ei ehkä tarvitse juurikaan moisia metodeja niin kauan kun se on puhtaasti kuvailevaa/luetteloivaa. Kuitenkin silloin kun halutaan sanoa jotain dynaamisesta todellisuudesta, kuten vaikkapa kielen kehittymisestä tai leviämisestä, tulee ottaa ja otetaankin avuksi niin matemaatikot, tilastotieteiliät, biologit kuin muidenkin alojen osaajat. Onpa laskennallinen kielitiedekin oma ala-alansa.
Sinällään ei kyllä houkuta jatkaa tätä OT-keskustelua. Alkuperäinen väitteeni oli, että yliopisto tarjoaa valmiudet akateemiseen ajatteluun ja tieteellisten metodien hallitsemiseen. Se ei nähdäkseni muutu miksikään, vaikka kinastelisimme eri metodien arvostuksesta.
Kantani oli ja on että erot tieteellisten metodien hallitsemisessa eroavat oppiaineittain paikoin yön ja päivän lailla.
Vedonlyöntimarkkina povasi Trumpille parhaimmillaankin ~25% mahdollisuuksia. Äänestyspäivän nurkilla ennusteet olivat vielä heikompia Trumpille.
Aina jälkeenpäin ilmaantuu tahoja, jotka ovat olleet "täysin varmoja" tuloksesta jo ennalta. Luonnollisesti väärin ennustaneet ovat hiljaa.
Mitähän tähän sanoisi. Ehkä voisit aloittaa perehtymällä todennäköisyyden käsitteeseen sen verran, että käsittäisit 25% mahdollisuuden tarkoittavan että joka neljäs kerta toteutuu. Jos minä ennustan kahden peräkkäisen kruunan heittämiselle todennäköisyyttä 25% mutta onnistutkin ensimmäisellä yrittämällä, olisitko yhtälailla ilkkumassa typerästä ennusteestani? Aiemmassa viestissäni annoin jo todisteita siitä että gallupit ovat pitkässä juoksussa olleet hyviä tuloksen ennustajia ja niiden epävarmuus on melko hyvin kvantifioitavissa.
Lisälukemisena aiheesta esim. seuraava artikkeli:
The Media Has A Probability Problem
Alaotsikko kuuluu seuraavasti:
The media’s demand for certainty — and its lack of statistical rigor — is a bad match for our complex world. Kirjoittamasi perusteella sanan media kohdalle voisi hyvin vaihtaa
@Walrus21.
PS. Olen itsekin kritisoinut monia ennusteita USA:n pressanvaalien tapauksessa ja kritiikille on perusteita - onhan ennusteitakin valtava kirjo. Tuo sinun vihjauksesi on kuitenkin lähinnä tahallista tai tahatonta asioiden sotkemista ja väärinymmärrystä. Etenkin ottaen huomioon että en muista näiden ihailemiesi "laadullisten" asiantuntijoiden olleen sankoin joukoin ennustamassa Trumpin valintaa etukäteen. Jälkikäteen osataan kyllä kertoa hienon kuuloinen tarina siitä mitä "oikeasti" tapahtui ja miksi.