Lambilla on konseptista irrotettuna erinomaisia yksittäisiäkin viisuja. Omat suosikkini siltä ovat Hairless Heart / Counting Out Time, Anyway, Carpet Crawlers, Lilywhite Lilith ja Colony of Slippermen.
Foxtrotilla on tietenkin eeppinen ja komea suurteos, 23-minuuttinen Supper's Ready, joka on luultavasti progressiivinta progea ikinä missään. Eniten kuitenkin tykkään Foxtrot-levyltä Can-Utility and the Coastliners -kappaleesta.
Pätkäilin vähän tekstiä sieltä sun täältä niin ei tullut niin pitkä lainaus.
Mutta joo, tosiaan, ehkä jotakin Carpet Crawlersia lukuun ottamatta Lambia on vaikea kuunnella pelkkinä yksittäisinä biiseinä - ainakin itselläni, koska kuuntelu menettää jotenkin sen synkähkön tunnelman, joka tuosta tarinasta (myös musiikillisesta) kehkeytyy. Foxtrotia voi kuunnella sieltä sun täältä, mutta sepä ei olekaan konseptialbumi, joten selittynee tällä. Can-Utility on hieno biisi, ja eittämättä biisin keskivälissä tuleva tiukka urkusoolo/melodia ja sen jälkeinen bassoriffittely tekevät siitä ei-nyt-helposti-lähestyttävän mutta ainakin erittäin koukuttavan. Foxtrotilla ei ole mielestäni yhtään huonoa biisiä, ja Supper's Ready on ehdottomasti tämä helmi, mielestäni upein progebiisi koko genressä. Näemmä myös olen kuunnellut sen useimmiten Last.fm-laskurin mukaan, vaikka biisi on pitkähkö.
Muttamutta, nyt kun joulu oli ja tuli, niin CD-varantoon tuli uusia jännittävyyksiä, koska isäpappa ja isoveikka ovat vanhoja progemestareita, ja ostivat aika mielenkiintoisia levyjä meikälle. Pakkohan näistä on mainita.
Ensinnäkin,
Kayak (Wikipediaan). Hollantilainen progebändi, joka jäi (ainakin) Focuksen jalkoihin. Osin syystä, osin ei. Mielikuva oli tästä bändistä ehtinyt jo muotoutua Spotifyn kautta, mutta kävi ilmi, että Spotifyssä ei ollut tarjolla näitä kahta joululahjaksi saamaani ekaa levyä, jotka kieltämättä ovat aivan eri tasolla kuin mitä Spotifyllä oli tarjota. Erittäin progeeta sanan varsinaisessa merkityksessä, mieleen tulee näin muutamalla lyhyellä kuuntelukerralla jonkinlainen Yesin alkuaikojen ja Flashin (jotka taasen syystäkin kuulostavat jonkin verran samalta) sekoitelma, varsinkin ensimmäinen levy "See See the Sun". Eli, tarkoittaen: bändi, jossa Peter Banks olisi voinut hyvinkin vaikuttaa. Ongelmana vain on, että biisit eivät nouse sellaiselle klassikkotasolle kuin brittiaikalaisillaan, vaikka ovat ihan mukiinmeneviä ja toimivat kyllä sellaisinaan. Mutta ei sinänsä ihme, että eivät tehneet itsestään sen suurempaa numeroa, ja toimivat lähinnä progediggareille, vaikka eivät olekaan sitä pahamaineista progekikkailua. Toinen levy, joka tosiaan myös on toinen eikä ensimmäinen vaikka levyn nimi on pelkkä "Kayak", mielestäni muuttaa hivenen suuntaa. Sitä tosin olen kuunnellut nyt vain kerran, kun sen sain vasta eilen, joten en siitä ala sen kummemmin sepittämään.
Sitten väliin aika "ohi"-levy, Gryphonin s/t-levy. Jos tykkää synkän keskiajan pillipiiparimusiikista, tykkää Gryphonista. Innostuin ensin, kun isäpappa kehui tätä todella upeana folkprogeena. Joo, oli folk-musiikkia, itselläni tosin oli enemmän mielessäni jonkinlainen Jethro Tull kohtaa progeemman itsensä, mutta eipä juuri. Progeta tämä ei mielestäni ollut mitenkään, vaan aivan aitoa keskiajan folkia, no, ok, 70-luvun soittimilla höystettynä. Jos joidenkin biisien niminä on "
Sir Gavin Grimbold" tai "
Three Jolly Butchers", hälytyskellojen tulee soida. Youtubeen menevät nämät linkit.
Neljäs levy, Julian's Treatmentin "A Time Before This", Julian Jay Savarinin, ilmeisesti jonkin sci-fi-kirjallisuuden nimen oma bändikyhäelmä 70-luvun alussa. Ajatuksena ainakin sleeven mukaan oli tehdä "soundtrack" omaan sci-fi -kirjaansa, ja siltä se kyllä kuulosti. Periaatteessa ihan kivaa psykedeelistä poppia, mutta kaivannee useamman kuuntelukerran. Beggars Operaan vertaaminen ei ole aivan väärin. Ja päin vastoin kuin sleeveen postuumisti kirjoittanut jantteri levystä mainitsi, hyvin, hyvin paljon oman aikansa tuote. Pink Floydin ensimmäisiin levyihin ei oikein voi verrata, mutta samassa mielessä progea ennen progea. Ärsyttää hivenen se, että bändi olisi aivan hyvin voinut käyttää mellotronia ja minimoogeja tekemään biiseistä mahtipontisempia tai ainakin jollakin tasolla vaikuttavampia, mutta ei kun ei, ne samat saatanan mitkäliekanttorin-urut joita jenkit käyttää omissa joulubiiseissään siellä humisee taustalla. Mellotron tai ainakin minimoogi taisi olla jo tunnettu soitin armon vuonna 1969. Ei toimi tuo soundi sitten yhtään. Mutta jos kiinnostaa psykedeelinen pop, suosittelen, biisit ovat sinänsä ihan ok kamaa, siinä ei mitään. Jos halajaa esimakua, tehdään helpommaksi:
The Black Tower ja Alda, Dark Lady of the Outer Worlds. Youtubeen, taas.
Viides levy, String Driven Thingin "The Machine that Cried". Tämän pyysin itse, ja erittäin kivaa jousilla höystettyä, vähän jopa rockahtavaa, progeeta. East of Eden tai Jack the Lad kohtaa, nooo, minkähän se kohtaisi, vaikkapa rockimman puolensa. Ja tietysti bändin levy piti hankkia, kun bändi oli signattu kuuluisalle Charisma-recordsille (muistissa Genesis, Van der Graaf Generator, Peter Gabriel, The Nice, Hawkwind ainakin - eli THE progelabel). YouTubesta:
Heartfeeder.
Sitten tuli tässä aiemmin ostettua Jethro Tullin "This Was"-expanded ja lahjaksi vielä Blodwyn Pigin "Ahead Rings Out", kappas vain. Pitääpä siis hankkia vielä Mick Abrahamsin omaa tuotantoa, niin sarja on koluttu. Ja kuka sanoi, ettei proge voi rockata: Blodwyn Pig ja
See My Way. Juu, tuub.
Joo, meidän perheen joululahjat ovat jonninverran levypainotteisia, onneksi äippäkin kuunteli aikoinaan Sabbathia ja Zeppeliniä, niin ei mene siltäkään nämä jutut täysin yli.