Proge

[Pisin Kääpiö 186cm]

No hemmetti, kylläpäs tuli tilauksesta. Pisin kääpiö se kai ylemmissä viesteissä suunnitteli jenkkeihin lähtevänsä katsomaan Rushia, tuli kai HIFK:n miehellekin aika hyvään saumaan tämä tieto. Liput tulee hankittua, jos vain kalenteriin käy, lippujen hinnat voivat olla viime kertaa korkeammatkin.

No hornan kekäleet! Olipas väkevät loitsut meillä tuolla ylempänä. Siellähän lausuttiin ankarasti Powerwindows ja Hemispheres -jumalolentojen nimiä useammankin palvojan näppäimistöjen kautta. Sieltäpä tuli vastaus progejumalilta pikapostissa. Eiköhän tästä siunaannu lipunosto ja kokoontumisajot, pakko tuonne on lähteä.

Olin tosiaan kaavaillut seuraavaa jenkkireissua mahdollista Rush-kiertuetta mukaillen. Tämä uutinen antaa tiettyjä vapauksia sommitella matka-aikataulut ehkä muita tapahtumia huomioiden.

Edit: vasta muutama päivä sitten katsoin Rush.comista päivityksiä, ja uutiskirjeen olen toki tilannut muutenkin. Tsekkasin taas, ei tuolla ole vielä mitään tietoa uudesta kiertueesta, Euroopasta puhumattakaan. Täytyy kuitenkin lähteä siitä, että tiedossa on vahvasti perää. Luulen, että tässäkin tapauksessa Rush.comiin tulee lisätietoa vasta siinä vaiheessa, kun kiertuepaikkakunnat alkavat olla kokolailla selvillä.

 

[M10]

Ihan hyvä kulttuuriteko YLE Areenalta laittaa Husbandin viimekesäinen keikkataltiointi Kirjurinluodolta kuunneltavaksi.

Husband soittaa Pekka Pohjolan sävellyksiä part 1

Husband soittaa Pekka Pohjolan sävellyksiä part 2

Sampoliini on kyllä hieno veto!

 

[Datsun]

Tuli vastaan tämmöinen venezuelalainen kokoonpano kuin Mojo Pojo. Juuri parhaimmillaan soi Spotifyn kautta heidän Mojo Pojo-niminen levytyksensä. Hyvää progea!

Kyllä te osaatte netistä näitä hakea, menkää ja ihmetelkää. Tuossa linkki vielä levyarvosteluun:

Music Review : Mojo Pojo : Hard Rock, Heavy Metal, Progressive Metal, Progressive Rock, Alternative Rock Metal, CD Album Music Review

 

[Datsun]

Tällä hetkellä planeetan paras orkesteri on tämä vasta Suomessakin käynyt Animals as Leaders. Tässä on linkki Wikipediaan kun en jaksa omin sanoin alkaa kuvailla:

Animals as Leaders – Wikipedia

Ja näistä Youtube-linkeistä voi vaikkapa vähän kuunnella minkälaista tämä tämmöinen progressiivinen instrumentaalimusiikki onkaan:

http://www.youtube.com/watch?v=NmfzWpp0hMc (ihan oikee video)
http://www.youtube.com/watch?v=xYbu9YRzD3Y
http://www.youtube.com/watch?v=2rvucPusOcI&feature=related

ja kaivakaahan ite lisää, on niitä tuolla. Huh ja puh. Onhan hienoa musaa!

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Tällä hetkellä planeetan paras orkesteri on tämä vasta Suomessakin käynyt Animals as Leaders.

Tosin Abasi on teknisesti aivan uskomaton ja vielä ilmaisuvoimainenkin kitaristi. Nykyään vaan alkaa olla näitä kirurgimaisen tarkkoja ja nopeita "progemetallistivirtuooseja" tungokseksi asti, vai lieneekö tämä vaan jonkinlainen illuusio. Joskus ajat sitten tällainen kaveri olisi erottautunut massasta mennen tullen, ja erottuu toki nytkin, mutta näinä aikoina se on paljon työläämpää. Mutta mielikseen tätä kuuntelee, ja on myös mukava seurata mihin saavutuksiin mies ja AaL vielä yltävät.

Laitetaan tähän vielä kontrastiksi vanhan liiton äijää ja jotain ihan erilaista. Steve Howe ja Yesin keikalta Howen akustinen sävellys Second Initial. Mikä lie tv-taltiointi, eli paska kuva, mutta onneksi suht siedettävä ääni. Howe on vielä vanhalla iälläkin erittäin relevantti kitaristi.

 

[Jargon]

Tulipa hurahdettua Kansasiin. Jotenkin mulla on ollut mielikuva että bändi olisi kökköön aikuisrokkiin kallellaan mutta oikein hieno ja progressiivinen ote on noissa 70-luvun veisuissa. Kasarimatsku sopiikin enemmän tuohon mielikuvaan.

Vielä ei ole tullut ostettua kuin se tuplakokoelma The Ultimate Kansas mutta täytyy ruveta bongailemaan noita alkupään levyjä.

Paljon kuulostaa Genesikseltä paikoitellen mutta se ei ole huono juttu.

Kansas - Carry on Wayward Son:
http://www.youtube.com/watch?v=CB17uWuBrL0&feature=related

 

[Ted Raikas]

Tulipa hurahdettua Kansasiin. Jotenkin mulla on ollut mielikuva että bändi olisi kökköön aikuisrokkiin kallellaan mutta oikein hieno ja progressiivinen ote on noissa 70-luvun veisuissa.

Sama pätee oikeastaan aika moneenkin progepumppuun. Kasari tuli ja proge meni, ainakin muodista. Hyvin monet lähti aikuisrockin ja/tai kasaripopin kelkkaan. Myöhemmin sitten osa palannut vähän enemmän vanhempaan meininkiin, varsinkin kun proge alkoi taas olla suositumpaa.

2000-lukuhan on ollut progen esiinmarssia monellakin rintamalla, varmasti progressiivinen metalli hiukan avitti siinä sikäli, että monia alkoi kiinnostamaan ne juuret enemmän.

Keskimäärin täytyy sanoa, että kiinnostaa nyky-yhtyeiden progeilu, kuin vanhojen pierujen uudelleenlämmittelyt. Kauttaaltaan ei progedinosaurusten uutuuslevyt ole oikein säväyttänyt, mitä nyt on tullut kuunneltua. Liikaa vertaa niihin 60- ja 70-luvun tuotoksiin. Nykybändeillä ei taas tuota menneisyyden riippakiveä ole samalla tavalla niskassaan.

 

[Alice In Wonderland]

Mitäs täällä ihmiset on mieltä Green Carnationista? Tuli tässä taas pitkästä aikaa kuuneltua Light of Day, Day of Darkness biisiä ja sattui osumaan tää ketju samalla silmään.

Green Carnation - Light of Day, Day of Darkness - biisi on kyllä hieno kestosta huolimatta :)

 

[RockTheRink]

Green Carnation, silkkaa timangiahan se! Varsinkin A Blessing In Disguise.
Jos vähän avant-gardempi nykyproge maittaa, niin tjeu Maudlin of the Well.

Maudlin of the Well - 'Bath/Leaving Your Body Map' 4 x LP + 7" Box Set (promovideo)
Maudlin of the Well - Gleam In Ranks (hieno biisi)

 

[Vanhapuuma]

Taidanpa palauttaa progerockin kultaisia aikoja mieliin. Joten pistänpä omia suosittelujani tänne, kun kerran Youtubeakin voi käyttää. Enpä tajunnut aiemmin.

Kaikki linkit vievät Youtubeen.

PFM:n ylivoimaisesti kuunnelluin/soitetuin biisi: Impressioni di Settembre

Ranskalaisen Angen taidonnäyte: Fils de lumière

Zombiesin urkurin Rod Argentin kokoama Argent röyhistelee rintojaan: The Coming of Kohoutek. Eihän kunnon progeebiisissä tule tietää jo alussa, kuinka se loppuu.

Jatketaan kansainvälisemmällä linjalla, kreikkalainen Aphrodite's Child: The Four Horsemen. Aijai, mitä muuta voisi odottaa 70-luvun hipeiltä, Vangelikselta ja Demis "ääni kuin lampaalla, ruumis vain karvaisempi kuin lampaalla" Roussokselta.

Takaisin Enklantiin, anteeksi, Skotlantiin, Beggars Opera ja Time Machine. Aah, ainoa sallittu urkusaundi tulisi olla mellotron.

 

[Crazy Diamond]

Dream Theater on kyllä yhtye, jossa soittotaito on viety äärimmilleen. Todella paljon yksityiskohtia viliseviä riffejä ja soundeja. Yhden albumin verran olen yhtyeeseen tutustunut, mutta tuntuu siltä, etten halua muihin albumeihin edes koskea. Niin jotain ainutlaatuista itselleni on Six degrees of inner turbulence albumi. Toisaalta, pakko tähän on tutustua enemmän.

DT on varmasti monelle tuttu, joten kertokaa mikä ois seuraava DT levy johon ''harpata'' ja sukeltaa mukaan.

 

[Tadu]

DT on varmasti monelle tuttu, joten kertokaa mikä ois seuraava DT levy johon ''harpata'' ja sukeltaa mukaan.

Jos yksi pitäisi valita, niin valitsisin Images & Words, joka on oma suosikkini ylivoimaisesti ja käsittääkseni myös yhtyeen myydyin levy.

Pidän itsekin kyseisestä poppoosta paljon vaikka soittamisesta en itse mitään tiedä. Mielestäni myös uusin levy on erinomainen ja hieman enemmän tähän ketjuun sopiva kuin pari sitä edeltävää plattaa. Suosittelen siis sitäkin.

 

[Rinksu]

DT on varmasti monelle tuttu, joten kertokaa mikä ois seuraava DT levy johon ''harpata'' ja sukeltaa mukaan.

Kokeile usein klassikkona pidettyä Images and Wordsiä:
Learning to Live

Falling into Infinityä arvostellaan usein kaupallisemmista biiseistään, mutta kyllä siltäkin hetkensä löytyy:
Lines in the Sand

 

[Ted Raikas]

DT on varmasti monelle tuttu, joten kertokaa mikä ois seuraava DT levy johon ''harpata'' ja sukeltaa mukaan.

I&W mainittiinkin jo, mutta kyllä itse suosittelen myös Octavariumia. Nimikkobiisi on hieno progemötkäle, vaikka toki aika härskisti lainaa vanhoja suuruuksia, mutta sen lienee tarkoituskin olla tribuutti.

 

[Veikko40]

DT on varmasti monelle tuttu, joten kertokaa mikä ois seuraava DT levy johon ''harpata'' ja sukeltaa mukaan.

Ehdotukset olleet ymmärrettävästi rönsyileviä sillä tuotanto on ollut ainakin alkuvuosina loistavaa. Itse olen vähän viimeisimpiin levyihin puutunut ja muutenkin suhtaudun varauksella koko jengiin kun sydän Mike Portnoy ei enää kuluta rumpupallia. Mitään erinomaiselta Manginilta pois ottamatta.
Ja levyistä suosittelen edellisten kirjoittajien ehdotusten lisäksi varsinkin Change of Seasons - eeposta sekä Awakea. Kaikki levyt mihin Kevin Moore pääsi rustamaan käden jälkään.

 

[Kommentaattori]

Ja levyistä suosittelen edellisten kirjoittajien ehdotusten lisäksi varsinkin Change of Seasons - eeposta sekä Awakea. Kaikki levyt mihin Kevin Moore pääsi rustamaan käden jälkään.

Itse en iso proge tai Dream Theater-fani ole, mutta toi Awake on hieno levy. Sitä tulee kuunneltua varsinkin pyöräillessä. Meno on kuin ämpärillisen amfetamiinia vetäneellä Pink Floydilla. Taidanpa laittaa Awaken taas soimaan.

 

[Ted Raikas]

Tuli tässä ihan hiljattain tutustuttua sellaiseen bändiin kuin Wishbone Ash, joka on jostain ihmeen syystä ollut itselleni aiemmin ihan tuntematon. Vaan aah, miten upeaa matskua. Toistaiseksi en ole kuin yhtyeen Argus -albumin kuunnellut, mutta se ainakin iskee siihen malliin, että pakko on tutustua laajemminkin.

Mitä ilmeisimmin ei ole niin suuren suurta suosiota (?) nauttinut, mutta kertoo omalla tavallaan, että 70-luvun progesta voi noita huippunimiä löytää sen kaikkein tunnetuimman katraan takantakin.

Wishbone Ash kuuluu tähän sarjaan.

Tässä muutama maistiainen Arguksen loppupuolilta ja vaikka muutenkin on huikea albumi, niin juuri tuo loppupuoliskon kimara on huikeinta:

Wishbone Ash - Leaf and Stream

Wishbone Ash - Warrior

Wishbone Ash - Throw Down the Sword

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

En oikeastaan koskaan ole mieltänyt Wishbone Ashia progeyhtyeeksi, mutta sallittakoon tämäkin. Asiallinen esiinnosto Tediltä joka tapauksessa. Ostin joskus kauan sitten divarista yhtyeen kokoelmalevyn, jonka innostamana hankin heti perään Live Datesin. Kelpo levyjä ainakin nämä, ja tuo live kannattaa ehdottomasti tsekata jos yhtye kiinnostaa.

Jostakin syystä Wishbone Ashiin tutustuminen jäi itselläni muiden juttujen jalkoihin, enkä innostunut keräilemään yhtyeen tuotoksia tuon enempää. En tiedä olisiko pitänyt. Koskaan ei tietysti ole myöhäistä. Nykyään sitä on tällainen vanha kääpä eikä jaksa tai oikein ehdikään tehdä löytöretkiä musiikin maailmaan samalla tavalla kuin poikasena.

Mutta nyt kun tuli puheeksi, niin ainakin tuon Live Datesin aion kuunnella alusta loppuun joskus lähiaikoina. Edellisen kerran kun kyseinen äänite on vieraillut vinyylisoittimessani, niin silloin ei Mikael Granlund ollut kai vielä syntynyt, ehkei Sami Vatanenkaan. Luulisi vinyylien olevan suht hyvässä kunnossa...

 

[Ted Raikas]

No, kieltämättä Wishbone Ashissa on varhaisemman hard rockin piirteitä myös havaittavissa. Toisaalta aika moni progebändi nyt on niitä piirteitä lainaillut sieltä täältä, kenellä on jazz enemmän esillä, kenellä taas blues tai vaikkapa folk.

Toisinaan se proge on sinällään aika häilyvä käsite ja minkä bändin kohdalle sen voi todella piirtää? Saumattomia esimerkkejä ei välttämättä monia ole. Ei ne Pink Floydinkaan kaikki biisit mielestäni niin progea ole. Toinen esimerkki Renaissance (mahtava bändi myös) on joiltain osin hyvin progea, sitten toisaalta aika folkia ja sinfonistakin ja myös aika suoraviivaista. Suoraviivaisuushan ei toki ole huono asia. Melodia- ja tyylitaju ratkaisee loppupeleissä.

 

[Evil]

Eikös Wishbone Ashissa soita nykyisin kitaraa maanmiehemme Ben Granfelt? Siis se sama heppu, joka veti 80-luvun lopussa amerikanrokkia "aidon viskinkarheassa ja katu-uskottavassa" Gringos Locosissa.

 

[Dave S]

Soittipa hyvinkin 2004 asti, nykyään soittaa toinen suomalainen Jyrki "Muddy" Manninen

 

[Evil]

Soittipa hyvinkin 2004 asti, nykyään soittaa toinen suomalainen Jyrki "Muddy" Manninen

Sekin entinen Loco Gringo. Kas vain.

 

[Ted Raikas]

Joulukuussa Circuksessa on sellainenkin suuruus kuin Yes esiintymässä. Miehistö on aika lailla sitä vanhaa kunnon kaartia, mutta yksi on joukoista poissa ja tämä on tietysti solisti Jon Anderson, jonka vähintäänkin omintakeiseen ääneen Yes monesti profiloituu, huippusoittajia nyt mitenkään väheksymättä.

Kieltämättä se on aika paha puute tuossa kokoonpanossa, mutta Anderson taitaa kamppailla terveytensä kanssa, joten ihan ymmärrettävää jos ei lavoille pääse nousemaan.

Solistina bändissä on nykyään kanadalainen Benoit David, jolla kyllä on varsin hyvä lauluääni ja mies on myös solistina Yes:n uusimmalla albumilla Fly from Here. Itse tuon albumin kuuntelin taannoin. Odotukset ei olleet kovinkaan korkealla, kuten ei yleensä kun joku vanha dinosaurus tuottaa uusia levyjä, mutta ihan positiiviset fiilikset se yllättäen jätti. Tietenkään tuota ei voida vertailla vanhoihin klassikoihin, mutta uuden laulajan myötä ehkä hommaan on saatu myös jotain tähän päivään sopivaa, eikä vaan yritetä kopioida sitä vanhaa juttua, joka on tehty jo monta kertaa täydellisesti.

Kiinnostaisi kyllä tuo käydä tarkistamassa, mutta pakko sanoa, että Andersonin puuttuminen häiritsee ja toisaalta rahatilanne on mitä on. Joten jäänee menemättä ja lisäksi taitaa olla aika lailla loppuunmyyty jo?

Jos joku Jatkoajan progen ystävistä käy tuon keikan katsastamassa, niin mielellään sitten raporttia tänne, että miten Benoit David täyttää Jon Andersonin saappaat. Myös tuosta Yes:n uusimmasta albumista jos on mielipiteitä, niin antaa palaa.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Joo, progen määritelmä on lavea. Ehkä nimensä mukaisesti jonkinlaista "edistyksellisyyttä" pitäisi löytyä. Tosin rockgenren liepeillä edistykselliseksi on toisinaan tullut nimetyksi aika helpolla. Joskus tuntuu että siihen riittää jos yhtyeen soitinvalikoimassa on yksi vähänkin eksoottisempi soitin, ja ainakin osa kappaleista soitetaan muussa kuin 4/4 -tahtilajissa. Jos kappaleissa esiintyy vielä tahtilajivaihdoksia ja karvankaan verran normia pidempiä soolo-osuuksia, niin progeleiman ilmestyminen persiiseen on vain ajan kysymys.

Yes-keikalle oli ainakin muutama tunti sitten lippuja jäljellä sekä Tiketissä että Lippupalvelussa. Itse meinaan jättää työkiireiden takia tuon väliin, vaikka keikka onkin sunnuntaina. Asiaan vaikuttaa se, että Yes on jo nähty eri inkarnaatioina aiemminkin. Niin latvalaholta kuin Jon Anderson vaikuttaakin, niin jaan Tedin näkemyksen että Andersonin puute on häiriöksi. Yours Is No Disgracen tapaisista klassikoista on ilman Andersonia maku pois vaikka niitä olisi laulanut mikä tahansa Plant tai Mercury.

Jumaliste muuten, Vesa-Matti Loirista olisi aikanaan tullut ihan helvetin hieno solisti Yesiin, ja tässä olen jo puoliksi tosissani. Loirin ääni istuisi johonkin Starship Trooperiin aivan loistavasti. Keskiosan eli Disillusionin loppuhuipennuksen Anderson-kiekaisuissa Loirin rymeä karjahtelu olisi mahtipontinen alternatiivi vakiintuneelle sovitukselle. Kyllä toimisi. Ainakin siihen saakka, kunnes mieleen hiipisi Kusela tai Nasse-setä.

 

[Sistis]

Jumaliste muuten, Vesa-Matti Loirista olisi aikanaan tullut ihan helvetin hieno solisti Yesiin, ja tässä olen jo puoliksi tosissani.

En tiedä onko Loiri ikinä tulkinnut progea, mutta löysin jokunen aika sitten ilokseni itselleni tuntemattoman vedon häneltä. Veto ajoittuu vuoteen 1972, eli sinne proge-musiikin kultakauteen. Kyseessä on Loirin tulkinta suomalaisesta kansanlaulusta, nimeltään "Vain pieni kansanlaulu".

Tämä on ehkä enemmän rokahtavaa jazzia... progeksi biisi on kymmenen minuuttia liian lyhyt. Joka tapauksessa tästä saanee jonkinlaista osviittaa siitä, miten Loiri olisi progea tulkinnut...

Tuossa linkkiä kyseiseen biisiin: http://www.youtube.com/watch?v=UEwi8m6pNP4