Proge

[Ted Raikas]

Olipahan hieno keikka eilen The Flower Kingsiltä. Ei pettänyt lainkaan odotuksia, jos nyt ehkä odotin, että hieman pidempäänkin olisivat vielä soittaneet. Setti oli jotakuinkin sen kaksi tuntia. Kyllähän siinäkin ajassa sai musiikkinautintoa toki paljon. Jo bändin omien sanojen mukaan esitys oli hieman riisutumpaa, mitä esim. Ruotsissa heittävät, sitä hieman pahoittelivatkin, mutta nauttivat selvästi kyllä esiintymisestä ja vilpittömiltä vaikuttivat kaikin puolin. Mitä nyt ehdin Hasse Fröbergin ja Tomas Bodinin kanssa hieman jutella.

Settilista oli jotain tämänsuuntaista:

01. The Truth Will Set You Free
02. One More Time
03. Stardust We Are
04. What if God is Alone
05. There is More to This World
06. The World of Adventures
---
07. Paradox Hotel
08. Life In Motion

Lämppärinä soitellut Overhead yllätti melkoisesti myös. Tietyllä tapaa jopa pääesiintyjää enemmän, koska odotuksia ei suuremmin ollut, mutta bändi osoittautui livenä huomattavasti kovemmaksi tapaukseksi kuin levyllä (eikä siinäkään puolessa valittamista sinällään). Hieman tuli sellainen King Crimson/Jethro Tull hybridi mieleen, toki omalla ominaisella otteellaan. King Crimson olikin edustettuna sikäli, että bändi heitti coverin 21st Century Schizoid Manista ja vau millainen versio! Huikea suoritus, eikä todellakaan apinoitu liikaa alkuperäistä. Levyversiota ainakin puolet pidempi ja komeita sooloja. Pitää tuota Overheadia tarkkailla ja mennä katsomaan livenä joskus kun tilaisuus koittaa.

 

[Mustaine]

Nektar on taas näitä unohdettuja, hienoja bändejä. Remember the Future on melkoisen hieno teos.

Ja palatakseni tuohon Jethro Tullin edelliseen Suomen keikkaan, niin kyllä tuntui siltä, että Andersonilla on pokkaa mainostaa "Jethro Tull"-nimen alla melkoista kuraa. Ian Anderson featuring saksalainen hevi-kitaristi ei ole mun Jethro Tull! Oli melkoinen pettymys.

 

[Evil]

Olisiko kenelläkään antaa suosituksia iloisempaa ja kevyempää progea soittavien orkesterien tuotannosta? Mukana saisi mieluusti olla laajahko soitinkirjo perinneinstrumenttejäkään unohtamatta, mutta tärkeimpänä kriteerinä toimikoon sävellyksellinen hyväntuulisuus. En hae välttämättä mitään sinfonista materiaalia, mutta folk-henkisyys sen sijaan laskettakoon tässä kohdin ehdottomaksi plussaksi. Sovitukset saavat olla massiivisia, minimalistisia tai jotain siltä väliltä - kunhan meininki on pääosin iloista, ehkä kepeääkin, ja melodiat nousevat voimakkaasti esiin.

Jethro Tull tottakai tuli ensimmäisenä mieleen. Albumeista Aqualung, Songs From The Wood, Heavy Horses ja Crest Of A Knave voi aloittaa, esimerkiksi.

 

[Mwandishi]

Olisiko kenelläkään antaa suosituksia iloisempaa ja kevyempää progea soittavien orkesterien tuotannosta? Mukana saisi mieluusti olla laajahko soitinkirjo perinneinstrumenttejäkään unohtamatta, mutta tärkeimpänä kriteerinä toimikoon sävellyksellinen hyväntuulisuus. En hae välttämättä mitään sinfonista materiaalia, mutta folk-henkisyys sen sijaan laskettakoon tässä kohdin ehdottomaksi plussaksi. Sovitukset saavat olla massiivisia, minimalistisia tai jotain siltä väliltä - kunhan meininki on pääosin iloista, ehkä kepeääkin, ja melodiat nousevat voimakkaasti esiin.

Canterbury-osasto kannattaa tsekata: alkuun vaikkapa Caravan - In The Land of Grey and Pink ja If I Could Do It All Over Again, I'd Do It All Over You sekä Hatfield & The North - s/t.

Entä onko Camel tuttu?

 

[Morgoth]

Nektar on taas näitä unohdettuja, hienoja bändejä. Remember the Future on melkoisen hieno teos.

Löysin kaapista jonkun c-kasetin jossa oli Group 1850 levy Paradise Now. Sääli vain, että en millään saa enää soitettua koko kasettia :)

Tuo oli aivan loistava levy myös. Tai no.. oliko enemmän jotain happopsykedeliaa.

 

[Evil]

Hawkwindiin suosittelen tutustumaan. Ei niin "arkkiprogea" vaan spykedeelisemmissä sfääreissä liikuskellaan. In Search of Space, Doremi Fasol Latido ja Hall of the Mountain Grill vanhemmista studiotuotoksista kuunteluun ja tottakai Space Ritual -live, yksi kaikkien aikojen ja genrejen kovimmista keikkataltioinneista. Tuoreemmista vaikka Levitation, Chronicle of the Black Sword, Alien 4... Kyllä siellä duuria ja folkkiakin on seassa.

Ehdottoman hyvällä maulla kasattu, ajallisesti koko uran kattava ja kolmen cd:n laajuinen Hawkwind-kokoelma EpochEclipse - 30 Year Anthology muuten lähti vielä taannoin muutamastakin nettikaupasta noin kympillä. Jos ei ole ihan varma Haukkatuuli-innon kantavuudesta niin tämä on paras yksittäinen keino tutustua.


Mites, HN, onko kotimainen ORNE tuttu? Ei ihan hyväntuulisin, mutta kuitenkin perinnehenkinen prog rock -akti. Albuminsa Conjuration By The Fire on yksi viime vuosien eniten pyörittelemistäni. Mukana metallisemmista kuvioista tuttuja Reverend Bizarre -muusikoita, mutta sitä ei musiikista huomaa ellei tiedä.

 

[Ted Raikas]

Canterbury-osasto kannattaa tsekata: alkuun vaikkapa Caravan - In The Land of Grey and Pink ja If I Could Do It All Over Again, I'd Do It All Over You sekä Hatfield & The North - s/t.

Kannattaa myös Gongissa vaikuttaneen Steve Hillagen soolotuotanto ottaa tutustumisen kohteeksi jos sellainen maalaileva, psykedeelinen ja sellainen iloisemman sävyinen proge kiinnostaa: Open, Green ja Fish Rising ainakin päteviä levyjä.

Hillage on erittäin pätevä kitaristi. Laulutyyli kyllä hivenen hassu, muistuttaa aavistuksen Eric Idleä. =)

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Olisiko kenelläkään antaa suosituksia iloisempaa ja kevyempää progea soittavien orkesterien tuotannosta? Mukana saisi mieluusti olla laajahko soitinkirjo perinneinstrumenttejäkään unohtamatta, mutta tärkeimpänä kriteerinä toimikoon sävellyksellinen hyväntuulisuus.

Ainakin Gentle Giant on syytä katsastaa edellä mainittujen lisäksi. Yhtye oli erityisen kuuluisa levyillä käytettyjen soitinten laajasta valikoimasta. Varmaan useita kymmeniä eri instrumentteja esittäytyi Gentle Giantin levyillä, ja niitä todella osattiin soittaa myös. Kokonaisuutena Gentle Giant on hieman kevyempiotteista tavaraa kuin vaikkapa Jethro Tull, jonka repertuaarissa on aika raskastakin tavaraa joukossa.

Ruotsalainen Kaipa saattaisi olla myös kiinnostava tuttavuus. Ruotsalaisesta progesta kannattaa lisäksi mainita myös Made In Sweden ja tässäkin yhtyeessä soittanut Jojje Wadenius, vaikka kaipa Kaipa vastaa paremmin haettua.

Aivan fantastista progea on tehnyt myös amerikkalainen Mike Keneally. Soitinvalikoima ei ole useimmissa Keneallyn jutuissa mikään valtaisa, mutta tietynlainen hilpeys ja turhantärkeilemättömyys on keskeinen elementti varsinkin miehen soolotuotannossa. Mike Keneally ei varsinaisesti edusta mitään "keveyttä", mutta hyväntuulista ja jopa humoristisia sävyjä sisältävää meininkiä sitäkin enemmän. Keneallyn kitara-basso-rummut -osastolta kannattaa vilkaista esimerkiksi pätkä Nonkerchunkia tai Snowcow'ta.

 

[Rattlehead]

Onko muuten Kanadan ihmemies Devin Townsend ihmisille tuttu? Mies tunnetaan kyllä metallipiireissä varsin hyvin esim. Strapping Young Ladin nokkamiehenä, mutta miehen soolotuotanto voidaan kyllä laskea progen piiriin aika vahvasti. Sielläkin on levyillä metallista vaikutteita(esim. Physicist), mutta kyllä sieltä löytyy aika kierojakin juttuja. Varsinkin aiheiltaan Townsend on kirjoittanut hyviä biisejä ja lyriikat ovat tutustumisen arvoisia, kuten musiikkikin. Viimeisimmät pari levyä on jäänyt hankkimatta, mutta muuten koko tuotanto löytyy hyllystä(laiskuutta).

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Olisiko kenelläkään antaa suosituksia iloisempaa ja kevyempää progea soittavien orkesterien tuotannosta?

Vielä tulee mieleen Henry Cow, se yhtye jonka levynkansissa toistuu useasti villasukkateema. Henry Cow on aika omintakeinen yhdistelmä 70-luvun alun brittiprogea, vapaata jazzia ja modernia klassista musiikkia. Minulla on pari yhtyeen ekaa levyä, Leg End ja Unrest, ja pitää myöntää että aika vähille soitoille ne ovat jääneet. Henry Cow'lla oli ja on varmaan vieläkin oma kannattajakuntansa, mutta omaan makuuni yhtye oli hieman liiankin avantgardistinen. Yhtyeellä oli jonkinlaisena itsetarkoituksena tutkia musiikki-instrumentteja hieman uudesta näkökulmasta ja "opetella soittamaan niitä uudella tavalla". Eittämättä Henry Cow oli ryhmä taitavia muusikoita joilla ei ollut halua mennä aidan yli matalimmasta kohdasta. Haastetta riitti sekä soittajille että yleisölle.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Lisäyksenä HN ja muutkin, mielenkiintoinen yhtye oli kauan sitten myös Cressida. Vain kaksi levyä heti 70-luvun alussa julkaissut yhtye ei ollut mikään myyntimenestys ja omana aikanaan yhtye jäi ynnä muiden joukkoon. Sittemmin progekeräilijät ovat paikallistaneet Cressidan sitäkin paremmin. Yhtyeen levyt ovat nykyään vakiokamaa keräiijöiden puutelistoilla. Onneksi levyistä on tehty pienet CD-painokset, minullakin on nuo molemmat hyllyssä. Asylumin olen joskus nähnyt vinyylinä yhden kerran, Helsingissä Black & Whiten hyllyssä. En muista tarkkaan mitä pyydettiin mutta julmetun paljon kuitenkin.

Cressida on sanoisinko helppoa ja melko kevyttä progea. Melodista ja monen progepuristin korvaan siinä on jopa jopa pop-sävyjä. Mielenkiintoista tavaraa joka tapauksessa kaikin puolin ja Cressidaa kuuntelee mielikseen. Varsinkin tuo Asylum löytää tiensä levylautaselle aika ajoin.

 

[Mustaine]

Tietysti israelilaista Jerichoa pitää kuuluttaa, ihan läheltä korniutta kylläkin liippaa. Muistaakseni melkoisen rankkaa kuitenkin.

Pari viikkoa sitten oli kyllä lievää myötähäpeää ilmassa, kun itselleni täysin tuntematon skotlantilainen Pallas-yhtye esiintyi Yle Teemalla, joku 80-luvun taltiointi. Oli revitty Gibsonista mikin kuoret ja kiipparistilla oli noin kymmenen boardia ja Rolandin Space Echo, basistilla kaksikaulainen basso/kitara, mutta oli kyllä melkoisen heikkoa meininkiä. Jotenkin tuli mieleen Spinal Täpin kadonnut proge-jatko-osa. (toki eihän tuommoiset tyypit voi läpeensä huonoja olla:)

Ja sitten luin wikipediasta, että Pallas on jopa jonkinlaisen kulttibändin maineessa.

Noh, edelleenkin ylivoimaisesti eniten on ollut kuuntelussa Nektar.

 

[FourForty]

Lisäyksenä HN ja muutkin, mielenkiintoinen yhtye oli kauan sitten myös Cressida. Vain kaksi levyä heti 70-luvun alussa julkaissut yhtye ei ollut mikään myyntimenestys ja omana aikanaan yhtye jäi ynnä muiden joukkoon. Sittemmin progekeräilijät ovat paikallistaneet Cressidan sitäkin paremmin. Yhtyeen levyt ovat nykyään vakiokamaa keräiijöiden puutelistoilla. Onneksi levyistä on tehty pienet CD-painokset, minullakin on nuo molemmat hyllyssä. Asylumin olen joskus nähnyt vinyylinä yhden kerran, Helsingissä Black & Whiten hyllyssä. En muista tarkkaan mitä pyydettiin mutta julmetun paljon kuitenkin.

Tästä piti joskus kiittää, tutustuin bändiin tuon viestin perusteella ja ostin molemmat levyt sisältävän tupla-cd:n. Ei ihan suurimpien suosikkieni tasoinen bändi, mutta silti hyvä lisä kokoelmaan. Vähän samanlainen tapaus on Spring: http://www.progarchives.com/artist.asp?id=510

En jaksa selata onko täällä aiemmin kehuttu Le Ormea, mutta jos progen lisäksi kiinnostaa konemusiikki niin Felona E Sorona -levy kannattaa etsiä käsiinsä. Vuonna 1973 tehdyksi levyksi tuossa on täysin ällistyttäviä syntikkajuttuja ja erinomaisia biisejä. Italialaisesta progesta pitää mainita myös PFM jonka levyjä olen viime aikoina kuunnellut paljon.

Fuusiojazziin päin kallellaan olevasta progesta en kamalasti ymmärrä, mutta jos Jukka Toloset ja muut uppoavat, hämeenlinnalainen Mist Season kannattaa tsekata. Minä ainakin tykkäsin, menee esim. lukemisen taustamusiikkina mainiosti, kun musiikissa ei ole lauluosuuksia. http://www.myspace.com/mistseason

 

[Mustaine]

Tässä nyt on tullut aina silloin tällöin kuunneltua Yle Ykköseltä Karmiininpunaisen Kuninkaan Hovia, säveltäjä Osmo-Tapio Räihälän juontamaa proge-ohjelmaa...

Eilen oli katsaus nyky-suomiprogeen, ja täytyy sanoa, että kyllä on tuon katsauksen perusteella aika heikoissa kantimissa. Yleiskuvaksi jäi Kingston Wallia kauhean huonoilla hevikitarasoundeilla. Eilisestä katsauksesta miellytti vain Viima-yhtye, jossa sitten tökki laulupuoli pahasti...

Okei, tuo ohjelma ja varsinkin juontaja on aika heppoinen esitys, joten ei isoja johtopäätöksiä voi vetää, mutta minä haluaisin kuulla uutta suomiprogea, perinnetietoisilla soundeilla jne. Missähän sellaista kuulee...ei tule oikeastaan muita hyviä mieleen kuin Jeavestone. Tai parhaiden bändien olemassaolostahan ei yleensä enää edes tiedä.

 

[-Kantor-]

Okei, tuo ohjelma ja varsinkin juontaja on aika heppoinen esitys, joten ei isoja johtopäätöksiä voi vetää, mutta minä haluaisin kuulla uutta suomiprogea, perinnetietoisilla soundeilla jne.

Onko Ageness tuttu? http://fi.wikipedia.org/wiki/Ageness
Myös Taipuvaa luotisuoraa voisin suositella: http://fi.wikipedia.org/wiki/Taipuva_luotisuora

Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen uudemmista. Vanhoista bändeistä olet varmaan jo kolunnutkin Wigwamit, Tasavallan presidentit, Haikarat, Finnforestit ja niin edelleen?

Jos ei suomalaista tarvitse olla ja King Crimson nappaa, niin ruotsalainen Anekdoten on erittäin suositeltava orkesteri: http://en.wikipedia.org/wiki/Anekdoten .. Ruotsista on tullut kultaisen 70-luvun jälkeen muutenkin paljon laadukkaampaa progea kuin Suomesta. Esimerkkinä vielä vaikkapa Paatos: http://en.wikipedia.org/wiki/Paatos

 

[Mustaine]

Onko Ageness tuttu? http://fi.wikipedia.org/wiki/Ageness
Myös Taipuvaa luotisuoraa voisin suositella: http://fi.wikipedia.org/wiki/Taipuva_luotisuora

Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen uudemmista. Vanhoista bändeistä olet varmaan jo kolunnutkin Wigwamit, Tasavallan presidentit, Haikarat, Finnforestit ja niin edelleen?

Joo, tuota radio-ohjelmaa kuunnellessa tuli mieleen nimenomaan suomiprogen nyky-tilanne, kun uusia bändejä ei kuule eikä näe missään(osaksi oma vikakin, kun ei jaksa käydä missään keikoilla jne) :)

Taipuva Luotisuora oli hyvä, näin pikakuuntelulla netistä. Toimis varmasti hyvän laulajankin kanssa. Tykkäsin.

 

[Blue J]

Tunkaisenpa tännekin, niin progeilijat keksivät tämän paremmin, kun joku on viimein tunkenut näköjään Haikara-nimisen bändin tuotoksia enemmänkin eetteriin. http://www.youtube.com/watch?v=xTb0u4PlgyY&feature=related
Linkissä on kappale nimeltä Geafar, joka on varsin kelvollinen teos suomalaisen progen saralla.

 

[kristian]

Täs olis Rushin viimeisimmältä Time Machine-kiertueelta hienoja kuvia.

Vaikka Rush ei ole koskaan muodissa, eikä keskiverto radionova-tahvo ole bändistä varmaan edes kuullut, niin kyllä ne helvetinmoisia yleisöjä näyttävät vetävän vuosi(kymmen) toisensa jälkeen.

http://store.arrowsmith-images.ca/Rush/

4 uutta biisiäkin on kuulemma tullut, mutta uudesta levystä ei (kai) ole vielä tietoa.

Ensiesiintyminen Chilessä:
http://store.arrowsmith-images.ca/Rush/Santiago/14320038_iuVpQ#1059805303_8egYS

 

[Vanhapuuma]

Tässä nyt on tullut aina silloin tällöin kuunneltua Yle Ykköseltä Karmiininpunaisen Kuninkaan Hovia, säveltäjä Osmo-Tapio Räihälän juontamaa proge-ohjelmaa...

Eilen oli katsaus nyky-suomiprogeen, ja täytyy sanoa, että kyllä on tuon katsauksen perusteella aika heikoissa kantimissa. Yleiskuvaksi jäi Kingston Wallia kauhean huonoilla hevikitarasoundeilla. Eilisestä katsauksesta miellytti vain Viima-yhtye, jossa sitten tökki laulupuoli pahasti...

Okei, tuo ohjelma ja varsinkin juontaja on aika heppoinen esitys, joten ei isoja johtopäätöksiä voi vetää, mutta minä haluaisin kuulla uutta suomiprogea, perinnetietoisilla soundeilla jne. Missähän sellaista kuulee...ei tule oikeastaan muita hyviä mieleen kuin Jeavestone. Tai parhaiden bändien olemassaolostahan ei yleensä enää edes tiedä.

Hep, tuolla taisikin olla jo jollakin muulla muutama hyvä tärppi, etenkin Finnforest! Bändin levyn saa nykyisin CD:lläkin (siinä Finnforestin eka ja toinenkin levy, josta en tiennyt mitään - luulin, että bändi olisi väsännyt vain yhden platan), vaikka isällä vanhana hippenä, tai no, ainakin prokeedikkarina löytyy se älppärinäkin. Finnforest on tosin itselleni hivenen liian jazzahtavaa, olen aina pitänyt enemmän rockimmasta progeesta, mutta joitakin tyylikkäitä biisejä sieltäkin löytyy.

Sen sijaan pakko mainostaa erästä, todellakin mainiota suomalaista, pietarsaarelaista, progeebändiä:

FANTASIA (1975-?)

Löysin juuri kesällä Tampereen Swamp Musicista CD:nä ja ostin saman tien. Löytyi myös myöhemmin Tsadista Keltaisesta jäänsärkijästä ja Black and Whitesta, joten kaippa hivenen isompikin painos tehty. Pakko mainostaa myös tätä: hippe-isällä on myös kyseinen levy älppärinä, ainoastaan 2000 kappaletta painettu. Sitä ehti jonkun aikaa hinkata, ja viimeinkin sain CD:nä!

Toki Fantasialla on samat ongelmat kuin monella muullakin progeebändillä, eli ne kivat kornit kikkailut siellä sun täällä, ja laulavat suomeksi, joka itseäni ei erityisesti innosta mutta ei se toisaalta haittaa niin paljoa kuin suomalainen yrittäisi vääntää surkeaa englantia (Wigwamin vahvuutena oli juuri britti Pembroke - toki hyvä bändi muutenkin).

Lisää suositteluja, jos diggailee melodisemmasta progeesta á la Genesis:

Fruupp (1971-76)
Pohjois-irlantilainen bändi, joka teki neljä levyä, kaikki löytyy CD:lläkin, painokset tullut viime tai tämän vuoden aikana. Suosittelen etenkin levyä Future Legends, ehkä vahvin kokonaisuus. The Prince of Heaven's Eyes on myös mainio, kaksi muuta ovat Modern Masquerades ja Seven Secrets. Edellinen (MM) on jo hivenen tasapaksua sorttia, joitakin hyviä kohtia siellä sun täällä. Viimeksi mainittua en ole kuullut, ostan sen kunhan saan jollakin siedettävällä hinnalla mini vinyl replicana ostettua, kun kerran muutkin ovat jo samassa muotissa.

Fields (1971-72(?))
Teki vain yhden levyn ("Fields"), Graham Fieldsin (ex-Rare Bird, jos ei tuttu, todellakin suosittelen kahta ekaa levyä "Rare Bird" ja "As Your Mind Flies By", joissa nimenomaan Fields oli mukana - tärkein melodymaker bändissä) oma orkestra, ja todella kovaa tykitystäkin jopa välillä, melodisista kuvioista tinkimättä. Fieldsin omien sanojen mukaan Rare Birdin "kolmas levy". Tuli juuri loppukesästä 2010 uutena CD-painoksena - onneksi, koska menin antamaan jonkun pienen saksalaisen levy-yhtiön painoksen isäpapalle joululahjaksi, todella pitkän etsinnän jälkeen (löytyi Berliinistä). Ei löytynyt myöskään netistä tätä ennen.

Ange (1969-)
Saattaa olla jo tutumpi, mutta Ranskan lahja progeelle. Suosittelen etenkin "Au dela du delire" sekä "Le cimetiere des arlequins"-levyjä. En muista mihin ihme-hässäkkä-"heittomerkit" piti noitten levyjen nimissä laittaa, mutta get the picture.

PFM (1970-)
Saattaa olla jo vieläkin tutumpi, mutta mielestäni Italian ylivoimaisesti kovin progeebändi. Noh: Italian kaikkien aikojen kovin bändi ei liene liioiteltua. Itselläni yksi progeesuosikeistani, ei jää millään alueella jälkeen brittien vastaavista, ehkä megalomaanisia Genesistä ja Yesiä lukuun ottamatta. Pink Floydista ja King Crimsonista en ala vänkäämään, mutta kuten vanhasta New Musical Expressistä todettua: on olemassa kahdenlaisia progeediggareita, niitä joille suurin on Genesis tai niitä joille suurin on Yes. Itse painotun Genesis-puolelle, vaikka Yes on hyvin lähellä sydäntä myös. Mutta Premiata Forneria Marconista vielä: suosittelen kahta ekaa italiankielistä levyä "Storia di un minuto" sekä seuraavaa "Per un amico"-plattoja. Erinomaisia levyjä, vaikka englanninkieliset levyt (samoja biisejä paljon, lyriikat vaan englanniksi) ovatkin paremmin tuotettuja, mutta niistä puuttuu se kuuluisa jokin. Kieli poskissa?

 

[Ted Raikas]

Mutta Premiata Forneria Marconista vielä: suosittelen kahta ekaa italiankielistä levyä "Storia di un minuto" sekä seuraavaa "Per un amico"-plattoja.

Per Un Amicon olen kuunnellut ja pidin kuulemastani. Taidokasta kamaa ja erottuu joukosta, muutenkin kuin lauletun kielen suhteen. Saundimaailmassa on ihan sellainen oma (italialainen?) leimansa ja ei ihme, jos arvostetaan laajalti, koska ei kuulosta esim. brittibändien matkinnalta oikeastaan yhtään.

Myös toiselta italoprogebändiltä Banco Del Mutuo Soccorsolta olen kuunnellut yhden levyn (Darwin). Hienoa tavaraa sekin, mutta taitaa PFM viedä silti voiton.

Pitänee tutustua vielä laajemminkin. Hienoja löytöjä.

 

[Vanhapuuma]

Myös toiselta italoprogebändiltä Banco Del Mutuo Soccorsolta olen kuunnellut yhden levyn (Darwin). Hienoa tavaraa sekin, mutta taitaa PFM viedä silti voiton.

Jep, olen itsekin jonkun verran kuunnellut näitä muita italoprogeen lähettiläitä, juuri Banco del Mutuo Soccorson lisäksi Le Ormea, Stormy Sixiä, Quella Vecchia Locandaa, Il Balletto di Bronzoa jne. mutta oikein noista ei mikään ainakaan itseäni vakuuttanut. Ehkä eniten jäi mieleen Le Orme ja Il Balletto di Bronzo (Le Ormen "Uomo di Pezza"-nimistä levyä olen harkinnut jopa ostaa, koska sitä on muualla kehuttu jossakin määrin), mutta koska kyseessä on lähinnä Spotify-otanta, en toki ole kaikkea luonnollisesti näiltä kuullut. Yleisvaikutelma jäi kuitenkin vaisuksi, joten en ole enää jaksanut paneutua.

Ainiin ja yksi bändi vielä, huikea ja oikein progeeta par excellence:

Greenslade (1972-)
Etenkin "Bedside Manners Are Extra" on aivan älyttömän tiukka levy. Myös "Greenslade" ja "Time and Tide" ovat kovia, ei ihan yhtä tiukkoja, mutta hyviä levyjä myös. "Spyglass Quest"-plattaa on myös kehuttu, mutta olen kuullut levyn vain kerran enkä ihan saanut otetta, mutta harvastapa progeelevystä ekalla kerralla saa oikein mitään kuvaa. Bedside Mannersin saa suht hyvin varustetusta levykaupasta (esim. Levykauppa Äxätkin näitä myy) edelleenkin varsin halvalla, muistaakseni joku 7,90€, sitä todellakin suosittelen ostamaan.

 

[Vanhapuuma]

Aaah, meinaa jo muuntua monologiksi, mutta PFM:stä lyhyesti vielä. Bändin livelevy "Cook" on aivan huikean rankka veto, soittavat nopeammalla temmolla ja rankemmilla soundeilla, jopa pillistikin kuulostaa rankalta tällä levyllä. Löytyy mm. Spotifystä nimellä "Live in USA" (koska oli levyn alkuperäinen, ei kovin erikoinen nimi - muuttivat sen nimeksi sitten "Cook" jälkikäteen tyylikkäämmillä Hipgnosis-tyylisillä kansilla), todellakin suosittelen kuuntelemaan. Etenkin Celebration medleynä, jossa vedetään Impressioni di Settembren mahtipontiset moog-osuudet loppuun - saa joka kerta ihon kananlihalle.

 

[Blue J]

Ylen Teemalta tuli eilen kelpo pätkä Tasavallan Presidentin live-vedosta vuodelta 1974. Tästä sen näkee, jos joku missasi: http://areena.yle.fi/video/1411949

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Ylen Teemalta tuli eilen kelpo pätkä Tasavallan Presidentin live-vedosta vuodelta 1974. Tästä sen näkee, jos joku missasi: http://areena.yle.fi/video/1411949

Moni varmasti tietääkin, mutta Frank Robsonin asiantuntevaa opastusta sai takavuosina Helsingin F-Musiikin Pro Centerissä. Nyttemmin lienee Frank jo jäänyt kauppahommista eläkkeelle. 65 vuoden rajapyykki täytyy olla jo lähellä, jos ei jo saavutettukin.

Pressalta ilmestyi taannoin myös DVD, jota saa välillä halpalaarista edukkaasti. Myös kirjastot ovat tilanneet tuota hyvin kokoelmiinsa. Kannattaa ehdottomasti tutustua, Pressa on olennainen pala suomalaista rock- ja progehistoriaa.

 

[Ted Raikas]

Pressalta ilmestyi taannoin myös DVD, jota saa välillä halpalaarista edukkaasti. Myös kirjastot ovat tilanneet tuota hyvin kokoelmiinsa. Kannattaa ehdottomasti tutustua, Pressa on olennainen pala suomalaista rock- ja progehistoriaa.

Jep. Itse täytyy myöntää, että saatan tykätä Tasavallan Presidentin matskusta ehkäpä enemmän kuin mitä Wigwamin. Sen perusteella mitä olen kuunnellut. Jotenkin puraisee enemmän.

Toki pitäisi perehtyä diskografioihin tarkemmin, että voi tehdä suurempia päätelmiä.