Mainos

Presidentinvaalit 2006

  • 307 864
  • 4 281
Tila
Viestiketju on suljettu.

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Tarja veti kyllä tuon shown rentoudessa paremmin kuin Zale. Ei siitä sen kummempaa. Enemmän minä kiinnitin huomiota yhteen lausumaan, jonka Tarja heitti ilmoille. Hänen mielestään Putin on eurooppalainen presidentti! Siinäpä onkin muille eurooppalaisille presidenteille oikein mallikappale, vai mitä? Maassa, missä sanavapaus on kitketty noinkin lahjakkaasti, tuo lausunto sirahti saatanasti korvaan.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan hauska oli ohjelma ja paineet tuntien molemmat ehdokkaat hoitivat roolinsa ihan hyvin. Mutta jos ohjelmalla on vaikutusta vaalien lopputulokseen, noussevat Tarjan pisteet tästä lähinnä sen takia, että Tarjalla oli lähtökohtaisesti esiintymisessä enemmän parannettavaa kuin Saulilla.
 

Viljuri

Jäsen
Toisaalta, jos yleisön hauskuttaminen veisi presidentinlinnaan, niin Bjarne Kallis lienisi tasavallan presidentti jo ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Niinistö oli pääosin oma itsensä, eikä laukonut yhtäkään nimenomaisesti tätä tilaisuutta varten opeteltua vitsiä (kuten esimerkiksi se Halosen NL-vitsi).

Toki olisin toivonut, että Halosen todellinen luonne olisi tullut selvemmin esiin, kuten vaalitenteissä tähän mennessä.
 

Kyylä

Jäsen
Viljuri kirjoitti:
Niinistö oli pääosin oma itsensä, eikä laukonut yhtäkään nimenomaisesti tätä tilaisuutta varten opeteltua vitsiä (kuten esimerkiksi se Halosen NL-vitsi).

Toki olisin toivonut, että Halosen todellinen luonne olisi tullut selvemmin esiin, kuten vaalitenteissä tähän mennessä.

Samoilla linjoilla. Näkyi Halosesta kohtuu selvästi epäaitous ja hillitön yrittämisen tarve. Elvistely ekan kierroksen voitosta on näköjään vaihtunut panikointiin loppumetreillä - ja lopulta vaalitappioon.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Pitkälti samoilla linjoilla jatkettiin. Johtuneeko sitten hermustuneisuutta herättävistä gallupeista, mutta Halosella tuntuu olevan tarve olla koko ajan suuna päänä hölöttämässä, vaikkei mitään - tässä tapauksessa hauskaa - sanottavaa olisikaan. Onko se kokonaisvaltaisesti oikea strategia istuvan presidentin karismaa/auktoriteettia ajatellen? Toki sillä taktiikalla irtosi Uutisvuodossa määrällisesti enemmän myös onnistuneita suorituksia, eli valinta oli tämäniltaiseen todnäk oikea.

Toisaalta myös Halosen keskeyttely jatkui entisellään, vaikka puhtaasta viihteestä piti olla kysymys. Niinistö pudotteli harvakseltaan ja määrä/laatu-suhteeltaan terävämmin, mutta tähän "tenttiin" se ei ehkä sopinut. Niinistö vaikutti myhäilyineen kaiketi liikaa taustakatsojalta.


Viihdeohjelman vaikutusta yksittäisten ihmisten päätöksiin on vaikea arvioida, mutta joka tapauksessa tämä erä Haloselle, selvin numeroin.



Ranger
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
vilperi kirjoitti:
Niin ja täytyy muistaa, että kyllähän sitä puhuttiin viime vaaleissakin, että Uutisvuoto ratkaisi koko presidentinvaalit ja sitä edellisissä vaaleissa Tuttu Juttu ratkaisi.

No, jos näin todella on, niin kehitystä on ehdottomasti tapahtunut. Jotenkin näin tärkeän tehtävän antaa sata kertaa mielummin trion Tervo, Nyman, Tabermann -käsiin kuin katsoo Kuuran Kukkasen ja Pekko Aikamiespojan parisuhdevisailua ja yrittää olla oksentamatta.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Ted Raikas kirjoitti:
Minun mielestäni Niinistö taas oli varsin vaisu ja selkeästi paiseessa, jäkitti ja jännitti ja puhetta ei meinannut tulla laisinkaan. Olen pitänyt häntä itsevarmempana esiintyjänä, tuo antoi aika erilaisen kuvan.

Halonen puolestaan oli liioitellun "rento" hihitteli tyhmyyksille ja yritti vetää "herttaisen mummon" roolia. Olisi toiminut, ellei olisi ollut niin helvetin läpinäkyvän laskelmoitua.

Sauli oli normaali itsensä, asiallinen ja täynnä kuivaa huumoria.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
ranger kirjoitti:
Pitkälti samoilla linjoilla jatkettiin. Johtuneeko sitten hermustuneisuutta herättävistä gallupeista, mutta Halosella tuntuu olevan tarve olla koko ajan suuna päänä hölöttämässä, vaikkei mitään - tässä tapauksessa hauskaa - sanottavaa olisikaan.
Minulla on sellainen käsitys, että tuo Uutisvuoto nauhoitettiin jo alkuviikolla, ennen kuin viimeisimmät gallupit julkaistiin. Saatan olla väärässä.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Eino_Mies kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että tuo Uutisvuoto nauhoitettiin jo alkuviikolla, ennen kuin viimeisimmät gallupit julkaistiin. Saatan olla väärässä.

Saatat olla myös oikeassa: Ilman muuta päiväkausia sitten, ja mahdollisesti jo ennen 53-47-gallupeja. En osaa sanoa, silläpä juuri sanavalintani "johtuneeko".


Ranger
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
duud kirjoitti:
Tuossa on tosiaankin hyvinkin pitkälti järkevää jutustelua. Typeriltä ajattelemiseen kykenemättömiltä persoonilta tulisi äänioikeus deletoida ja heidät olisi erittäin suotavaa eliminoida saman tien.

Trollaus on tietenkin hauskaa, mutta mielestäni äänestäjille voisi aivan oikeasti järjestää jonkin pienen kokeen heidän äänestämänsä ehdokkaan politiikasta. Jos ei oikeasti ole tämän mielipiteistä hajuakaan, ääntä ei lasketa. Näin vaaleja ei ratkaistaisi sen perusteella, että Tarja Halonen on ruma (eikä näin ollen äänen arvoinen) tai että joku haluaa "näyttää ukolleen" ja äänestää Y-kromosomin perusteella.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
ranger kirjoitti:
Viihdeohjelman vaikutusta yksittäisten ihmisten päätöksiin on vaikea arvioida, mutta joka tapauksessa tämä erä Haloselle, selvin numeroin.



Ranger

Näin se on, Halonen vei tämän erän 6-0. Vaikea sanoa onko sillä merkitystä, mutta veikkaan kyllä, että huomenna ennakkoäänestyksessä jotkut laittavat Halosen numeron lappuun johtuen hänen onnistumisestaan Uutisvuodossa.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Niinistöltä tuli hyvä heitto Uutisvuodossa, kun aiheena oli minkälainen HK:n luovajohtaja olisit. Niinistö totesi jotenkin näin: "Nyt kun työväkeä on vähennetty niin olisi aika vähentää väkeä myös johdosta."
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Näin se on, Halonen vei tämän erän 6-0.
Millä perusteella? En todellakaan väitä, että Niinistö oli Tarja Halosta parempi, mutta Halonen yritti selkeästi väkisin vetää hauskaa roolia hihittelemällä ja olemalla äänessä koko ajan. Tarja Halosen hauskuus oli epäaitoa yliyrittämistä ja yritti olla sellainen mitä ei oikeasti ole. Niinistö sen sijaan oli oma itsensä.
 
Viimeksi muokattu:

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Pärde kirjoitti:
Halonen puolestaan oli liioitellun "rento" hihitteli tyhmyyksille ja yritti vetää "herttaisen mummon" roolia. Olisi toiminut, ellei olisi ollut niin helvetin läpinäkyvän laskelmoitua.

Sauli oli normaali itsensä, asiallinen ja täynnä kuivaa huumoria.

Todella kuivaa etten sanoisi. Oma jäykkä ja seipään niellyt itsensä kyllä. Myönnettäköön, että myös Tarjalla on tällä hetkellä pientä yliyrittämistä havaittavissa, sellainen Niinimaa -efekti, että aikaisempia virheitä pyritään paikkailemaan näyttävillä suorituksilla.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Knower kirjoitti:
Myönnettäköön, että myös Tarjalla on tällä hetkellä pientä yliyrittämistä havaittavissa, sellainen Niinimaa -efekti, että aikaisempia virheitä pyritään paikkailemaan näyttävillä suorituksilla.

Tästä, ja SAK:n vahvasta kannanotosta, onkin nähtävissä se, että Halosen leirissä ollaan oikeasti hitusen paniikissa Niinistön nousseista kannatusluvuista.
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Vaikea sanoa onko sillä merkitystä, mutta veikkaan kyllä, että huomenna ennakkoäänestyksessä jotkut laittavat Halosen numeron lappuun johtuen hänen onnistumisestaan Uutisvuodossa.
Varmasti. Jotkut ihmiset myös ostavat lähikaupasta kahvia kaksi pakettia kolmen hinnalla, kun lehdessä sanottiin.
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
vilperi kirjoitti:
Turha luulla, että Niinistökään tuon enempää työttömistä on kiinnostunut.

Maksoin vime vuonna 29 k€ veroja, joten kuvittelen olevani aika huva kommentoimaan noista asioista. Oletko jollakin tasolla erimieltä?


- duud-
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En tätä nyt mitenkään Halosen voitoksi saa, vaikka yrittikin olla jatkuvasti äänessä. Eniten ärsytti, miten hän selitteli jokaista itseensä kohdistunutta heittoa, eikä mielestäni osannut nauraa itselleen. Sauli ei ainakaan lähtenyt takaisin huutamaan, jos häntä "pilkattiin", tosin saattoi olla osaamattomuuttakin.

Halonen kyllä yritti jatkuvalla syötöllä - kesken Saulin puheenvuorojen - heittää kaikkea "hauskaa" väliin. Pari kertaa tämä onnistui, mutta useimmiten ei. Tarjasta jäi lähinnä kuva, että hän yrittää olla hauskempi kuin on. Ei uponnut minuun.

Saulilta tuli muutama hyvä heitto, vaikka olikin vähän turhan hiljaa. Ei irronnut sellaisia kommentteja, mitä olisin odottanut. Siitä propsit kuitenkin, että juttu oli asiallista, eikä jokainen heitto kohdistunut Tarjaan. Asiallisella en tarkoita vakavuutta, kyllä Saulilta huumoria irtosi, mutta mielestäni osuvammin ja siistimmin kuin Tarjalta.

Jos tämä nyt jommalle kummalle pitää vetää, niin Niinistölle laittaisin niukasti.
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
TBK kirjoitti:
Niinistön oma vaaliväki sanoutui irti tekstiviesteistä ym ja kehoitti olla niitä lähettämättä. Jos jotkut yksittäiset henkilöt ajavat mustamaalauskampanjaa, niin sille ei Niinistö eikä hänen taustajoukot voi mitään. Sensijaan Halosen virallinen tukija ja puolestaliputtaja SAK on ainoana "virallisena" tahona ottanut mustamaalaamisen käyttöön.


Mä sain myös tuollaisen Tarjaa panettelevan viestin. Meidän Kokoomuksessa ei tarvitse tuollaiseen loanheittoon alkaa. Pitkänsillan paskasakki ryhtyköön tuollaiseen vain!



-duud-
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Raúl kirjoitti:
Halonen kyllä yritti jatkuvalla syötöllä - kesken Saulin puheenvuorojen - heittää kaikkea "hauskaa" väliin. Pari kertaa tämä onnistui, mutta useimmiten ei. Tarjasta jäi lähinnä kuva, että hän yrittää olla hauskempi kuin on
Vaikutti niin ennaltalaskelmoidulta, että suurimman ajan osasta tai toistepäin myötähäpesin näitä mukahauskoja tiisereitä. Hei, mun isoisä oli taistolainen ja siltäkin irtosi enemmän yllätyksiä. Paska ei jauhamalla timantiksi muutu, paitsi Venäjällä.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
vilperi kirjoitti:
Turha luulla, että Niinistökään tuon enempää työttömistä on kiinnostunut.
Martti Ahtisaari sentään lahjoitti jokaisesta kuukausipalkastaan 9000 markkaa työttömille. Miksei Tarja Halonen ole katsonut tarpeelliseksi tehdä näin?
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
vilperi kirjoitti:
Joo, tiedän että koulutus lisää tietoa ja niin kuin sanoinkin minustakin tulee korkeakoulutettu,mutta...

Miksi siitä pitää leuhkia, miksei voi olla vaan ihan normaali silti, ei koulutus ole syy leuhkuuteen, vaikka se nyt hienoa onkin.

Kerro, miksi pitää leuhkia?

Mikä on mielestäsi leuhkimista? Minua ainakin työnantajani on kouluttanut niin paljon, että en koskaan opiskellessani olisi tuollaista tietomääräää muuten voinut saada.

Mä olen vidun tyytyväinen työnantajani. Siihen ei voi kukaan vaikuttaa milläkään tavoin, Puhukoon porukat mitä tahtovat...


-duud.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
duud kirjoitti:
Minua ainakin työnantajani on kouluttanut niin paljon, että en koskaan opiskellessani olisi tuollaista tietomääräää muuten voinut saada.
Eikä varmaan olisi ollut varaakaan käydä kaikkia erikoiskursseja, jos olisi joutunut kaiken itse maksamaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös