Presidentinvaalit 2006

  • 306 033
  • 4 281
Tila
Viestiketju on suljettu.

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
OldTimeHockey kirjoitti:
Jos näin yksioikoisesti halutaan ajatella, niin sitten elinkeinoelämän tulee unohtaa vaatimukset työelämän joustavuuden lisäämisestä. Ei mitään joustoja voi toteuttaa niin, että työnantajapuoli napsii rusinat pullasta ja samaan aikaan ulkoistaa osan riskistä työntekijäportaalle.

Minä voisin normivasemmistolaisesta poiketen hyvinkin tukea sellaista mallia, jossa peruspalkka olisi nykyistä alempi ja päälle tulisi tulokseen sidottu lisäosa. Palkkaus siis joustaisi molempiin suuntiin. Ilman tällaista kaksisuuntaisuutta joustavuuden lisääminen jää ristopenttilöiden haihatteluksi, eikä asia tule toteutumaan ikimaailmassa.

Nimenomaan tuolla oli tarkoitukseni taas kerran muistuttaa sellaisesta asiasta, että riskiä (tässä tapauksessa siis taloudellista riskiä) ottavan ihmisen tulee jo perusolettamuksena saada korkeampi tuotto kuin sellaisen ihmisen, joka tätä riskiä ei kanna. Ehdottomasti kannatan tulospalkkausta bonuksien muodossa, mutta näissäkin bonuksissa pitää aina muistaa se, mikä on kohtuullista ja mikä ei.

Mikäli itse olisin yrittäjä, pyrkisin kyllä parhaani mukaan pitämään yritykseni työntekijät sitoutuneina ja aktiivisina, heidän panoksensa auttaa myös minua pääsemään tavoitteisiini. Nämä ovat pienessä yrityksessä niin paljon helpompia hoitaa kuin esimerkiksi Nokian kokoisessa jättipuljussa.

SAK-SDP:n vallan aikana on muuten aika lailla poliittinen itsemurha ehdottaa minimipalkan laskua, vaikka se kannustimien kanssa nostaisikin suurimman osan kokonaispalkkaa.
 

manu 17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Canadiens, K-Vantaa, Arsenal
henrikP kirjoitti:
orja? tarkennappa vähän



Mitä helvettiä, jos mulla olis muijan lisäksi joku muu elätettävä niin pitäiskö mun sen takia luopua omista harrastuksista, joihin esim. leffojen kattelu kuuluu. Vai meinaatko että kun tulee kersa niin sitten se ainakin loppuu, sen on loputtava!



jos et ole kateellinen, anna olla



luit väärin, ei tietenkään tartte nöyristellä jos ei halua, se on eriasia kuin olla nöyrä

On vähän eri pitää omat harrastukset kuin tehdä pitkää työpäivää.Jos olisit perheellinen luulisitko että vaimosi pitäisi siitä ettet juuri näe lapsiasi ja vaimoasi?Esimerkkejähän on ja tämän vuoksi osa lapsista voi huonosti.Jos et koe olevasi orja ja olet tyytyväinen asia on hienosti.Itse en rahaa arvosta niin paljon että pitäisi tehdä pitkiä päiviä.Ansaitsen riittävästi ja olen vapaa-ajalla aktiivinen mitä pidän tärkeämpänä kuin suurempaa tilipussia.

Näkemyseromme ja ero arvomaailmassa kertoo juuri sen mistä kokoomuksen politiikassa on kyse.Siitä huolimatta en ole demari enkä mitään muutakaan.
 

Viljuri

Jäsen
Tilanne on sellainen, että toivoa on, ja tähän käsitykseen jokaisen pragmaattisen ihmisen tulisi tarttua kuin hukkuva oljenkorteen. Ja pahoittelen jo banaalia kielikuvaa etukäteen. Jos toivo menetetään, olemme todella kusessa. Aivan kuten Niinistö on argumentoinut vaaliväittelyissä.

Toki reaalimaailman puolella voisimme sammuttaa valot viimeisestä julkisen sektorin ulkopuolisesta työpaikasta, ja jättäytyä pelkästään koskiveneeksi erilaisten ulkoisten vaikutusten alaisiksi. Mitään konkreettista en ole tätä kehitystä vastustamaan/ohjaamaan nähnyt. No toki Halosen valitseminen varmasti pysäyttää ilkeät ja moraalittomat kapitalistit, ja kaikilla SAK:n ja SDP:n jäsenillä on kivaa.

Pahoin pelkään, että vastareaktio em. kehitykselle tulee olemaan paljon rajumpi kuin olisi aivan välttämätöntä.

Itse ihmettelen niitä liberaaleja ihmisiä, jotka eivät näe Halosen edustaman maailmankuvan läpi. Kysymyshän presidentinvaaleissa ei ole etujärjestöpolitiikasta, vaan aivan hänen omista kollektiivisuuteen ja johtajaperiaatteeseen (=arvojohtajuus) pohjautuvista mielipiteistään. Siinä ei paljon jää yksilölle tilaa (konkretian puolelta voidaan tuoda SAK:n ja SDP:n suhtautuminen prekariaattiin).

Hillitty ei-sosialistinen Suomi olisi ja on moniarvoisempi kuin SAK tai Halonen olisi sallimassa, riippumatta siitä, että mikä on kulloinenkin neuvottelutilanne TES:n suhteen.
 

Kaivanto

Jäsen
Näihin gallupeihin vielä sellainen huomio, että vastaajien ilmoitukset äänestämisensä varmuudesta ovat kaukana todellisuudesta. Siis ovat ne vastauksina todellisia, mutta eivät tule vastaamaan vaalipäivän käytöstä.

Eilisessä Hesarin gallupissa 40 % vastaajista oli jo äänestänyt (äänestys-% = 100). 79 % vielä äänestämättömistä ilmoitti äänestävänsä "täysin varmasti" (Halosen kannattajista 85 %, Niinistön 83 %) ja 12 % "melko varmasti" (Halosen kannattajista 10 %, Niinistön 12 %). Jos täysin varmat äänestäisivät kaikki ja melko varmoista ei kukaan, äänestysprosentiksi tulisi silloinkin jo utopistinen 87,4 ja jos myös melko varmat äänestäisivät, vilkkaus olisi mahdoton 94,6 %.

Käytännössä jo 80 prosenttiin yltäminen olisi yllätys. Tämä tarkoittaisi vielä äänestämättömien joukossa äänestysprosenttia 66,6. Vähintään toistakymmentä prosenttia äänestämättömistä ei siis osaa arvioida sunnuntain käyttäytymistään oikein (66,6 <-> 79 + 12). Jos tässä tapahtuva hävikki painottuu selvästi jompaankumpaan suuntaan, sillä on kohtalaisen suuri merkitys. 'Valehtelevien' ryhmä on lähemmäs kymmenen, jopa yli kymmenen prosenttia äänioikeutetuista.

Perinteisestihän vasemmalla ollaan laiskempia käymään uurnilla, joten jos "varmasti äänestävistä" kotiinjääjistä esimerkiksi kaksi kolmasosaa olisi Halosen gallup-äänestäjiä, Niinistö voittaisi vaalituloksessa gallupeihin nähden useita prosenttiyksikköjä. Ja toisaalta yksi spekulaatio on, että äänestämättä jättänevät nyt erityisesti muut kuin demarit ja kokoomuslaiset ja näistä muista ryhmistä selvästi suurin on keskustalaiset, mikä olisi Niinistöltä pois.

Huomenna näkyy tulevan hyvä sää, mikä laittaa kiikunkaakun-äänestäjiä liikkeelle.
 

manu 17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Canadiens, K-Vantaa, Arsenal
Viljuri kirjoitti:
Tilanne on sellainen, että toivoa on, ja tähän käsitykseen
Itse ihmettelen niitä liberaaleja ihmisiä, jotka eivät näe Halosen edustaman maailmankuvan läpi. Kysymyshän presidentinvaaleissa ei ole etujärjestöpolitiikasta, vaan aivan hänen omista kollektiivisuuteen ja johtajaperiaatteseen (=arvojohtajuus) pohjautuvista mielipiteistään. Siinä ei paljon jää yksilölle tilaa (konkretian puolelta voidaan tuoda SAK:n ja SDP:n suhtautuminen prekariaattiin).

Hillitty ei-sosialistinen Suomi olisi ja on moniarvoisempi kuin SAK tai Halonen olisi sallimassa, riippumatta siitä, että mikä on kulloinenkin neuvottelutilanne TES:n suhteen.

Et olisi voinut paremmin kirjoittaa.Olen itsekin odotellut milloin SAK tekee todella jotakin asian eteen.Mutta se on toinen juttu.Kuitenkin ehdokkaiden suhtautuminen kertoo heidän asenteistaan.Työelämän aisioissa pitäisi palata tähän päivään.Johtuen ehkä puoluetaustastaan en pidä Niinistöä arvomaailmaltaan puheidensa takana olevana.Yksilönä on helppo puhua mutta mitä tekisi oikeistohallitus mikä olisi seurausta kokoomuksen saamasta nosteesta eduskuntavaaleja ajatellen.
 

Kaivanto

Jäsen
MS kirjoitti:
Niinistö pärjäsi hyvin Punainen lanka -ohjelmassa. Puhui rauhallisesti, asiallisesti ja mitkään kysymykset eivät tuottaneet vaikeuksia.

Henkilökohtainen suosikkini oli:

Tastula: Miten vuosikymmenien kuluessa jos katastrofi uhkaa jo 2050 niin eiks olis fiksua alkaa jo nyt tinkiä eikä vasta sitten kun romahdus tulee?

Niinistö: Fiksua se olisi mutta sähkönkulutus taitaa juuri nyt ollut käydä huipussaan.



Edit: tarkka sanamuoto
 
Viimeksi muokattu:

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
mjr kirjoitti:
Kyllä minusta 4.4 on vielä ylikerroin.

Itse asiassa ei lainkaan. Edellä jo alleviivasin, että Halonen on voittanut kaikki gallupit, jotka on rakennettu 95%:n varmuustasolle. Siis 95%:n varmuudella Halonen voittaa. Tällöin hänen kertoimensa on 1.02 ja vastaavasti Niinistön kerroin 20. Ei niitä kertoimia hatusta vedellä, kyllä ne ihan lasketaan. Todellisuudessahan Halosen gallup-voitto on vielä "varmempi", Niinistön todennäköisyys <2% mikä on kertoimeksi käännettynä >50. Ne, jotka löivät Saukin puolesta ennen ensimmäistä kierrosta, ovat saaneet kertoimensa suurinpiirtein kohdalleen. Nyt mukaan heittäytyvät leikkivät rahoillaan.
 

Viljuri

Jäsen
Yläpesä kirjoitti:
Edellä jo alleviivasin, että Halonen on voittanut kaikki gallupit, jotka on rakennettu 95%:n varmuustasolle. Siis 95%:n varmuudella Halonen voittaa.

Toki Gaussin käyrän perusteella vaikuttaisi näin olevan, mutta matemaattinen malli ei näytä korreloivan todellisen vaaliuurnille menon kanssa kovinkaan hyvin.

Henkilövaalien osalta mielipidemittauksia koskevissa matemaattisissa malleissa olisi rukkaamista. Funktiot eivät tältä osin kuvaa todellisuutta riittävällä luotettavuudella.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä ollaan aika yleisesti sitä mieltä, varsinkin eilisen YLE:n mittauksen jälkeen, että Halonen vaalit vie. Hesarin pääkirjoitustoimittajan vaaliblogissa ( http://blogit.hs.fi/unski/?p=97 )tunnelmat ovat erilaiset.

Siellä äänestetään voittajasta, alkupää oli äänestänyt ennen YLE:n gallupin julkistusta ja äänet olivat Niinistölle 17-5. Julkistuksen jälkeen ei tilanne yllättäen muuttunut vaan sen jälkeen on äänet menneet Niinistölle varsin selvästi 112-62. Kokonaisuudessaan siis 129-67. Ja kyseessä siis ei ole kannatusmittaus vaan veikkaus voittajasta. Jossain on usko vielä tallella, hyvä niin. Ehkä sittenkin ......
 

Viljuri

Jäsen
Isaksson kirjoitti:
Ehkä sittenkin ......

Äänestysvilkaus on kaiken avain. Sitä ei näissä mielipidemittauksissa ole matemaattisesti mallinnettu oikein (vrt. ensimmäinen kierros). Joka tapauksessa tämä viimeinen mittaus oli mitä ilmeisemmin virherajojen ääripäässä.

Mikäli Keskustan ja "meidän" kamppanja on purrut suurempien kaupunkien ulkopuolella... Toivoa ei olla menetetty.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Voimalaituri kirjoitti:
Kun kortin kääntää, niin pääsemmekin siltojen rakentamisesta niiden polttamiseen. "Rahamiesten itsekkäillä resepteillä ei maailmaa paranneta", lukee kääntöpuolella! Tämä on siis istuvan presidenttimme ja hänen tukiryhmänsä kampanjan taso. Järkyttävää propagandatuubaa.
Sama kuin olisi laktoosittoman ja gluteenittoman eineksen etiketti, jonka toiselta puolelta selviää tuotteeseen käytettyjen maitojauheen ja kotimaisten viljojen määrä. Ja oletettavasti tämän pahan vaihtoehdon vastakohta on se, että punikkien maailmasyleilevällä rauhantyöllä ja suunnitelmataloudella saadaan se sinunkin naapurisi mielisairas hoitoon.

Ja Halosen kanta tähän varmaankin olisi: "tämä on yksittäisen kampanjatyöntekijän näkemys, en voi ottaa tähän kantaa."

Noh, Hakaniemeen on onneksi silta ollut iät ja ajat pystyssä, sinne ei tarvitse rakentaa siltaa.

Kansa tietää.
 
Viimeksi muokattu:

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Barnaby kirjoitti:
Sama kuin olisi laktoosittoman ja gluteenittoman eineksen etiketti, jonka toiselta puolelta selviää tuotteeseen käytettyjen maitojauheen ja kotimaisten viljojen määrä. Ja oletettavasti tämän pahan vaihtoehdon vastakohta on se, että punikkien maailmasyleilevällä rauhantyöllä ja suunnitelmataloudella saadaan se sinunkin naapurisi mielisairas hoitoon.

.

Edelleenkin toistan: miksi SDP tai Vasemmistoliitto tai ylipäänsä vasemmistolaisuus on täällä jo lähtökohtaisesti paha ja leimallisesti jotain samaa kuin Stalin tai Mao. Käsittääkseni täällä ei läheskään samalla tavalla leimata oikeistoa. Vai pitäisikö nostaa esille joka käänteessä IKL, Lapuan liike, Haider, Le Penn tms.

Minusta kyllä tuntuu, että yleistyksiä "punikkien" mielipiteestä tehdään täällä ja muaalla edes pysähtymättä miettimään, mistä on kysymys.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Oiva kirjoitti:
Edelleenkin toistan: miksi SDP tai Vasemmistoliitto tai ylipäänsä vasemmistolaisuus on täällä jo lähtökohtaisesti paha ja leimallisesti jotain samaa kuin Stalin tai Mao. Käsittääkseni täällä ei läheskään samalla tavalla leimata oikeistoa. Vai pitäisikö nostaa esille joka käänteessä IKL, Lapuan liike, Haider, Le Penn tms.

Minusta kyllä tuntuu, että yleistyksiä "punikkien" mielipiteestä tehdään täällä ja muaalla edes pysähtymättä miettimään, mistä on kysymys.

Mainitse yksi menestynyt vasemmistolainen yhteiskunta.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Daespoo kirjoitti:
Mainitse yksi menestynyt vasemmistolainen yhteiskunta.
No niillä mittareilla, millä täällä vasemmistosta puhutaan, sanon ensialkuun vaikka Suomi ja Ruotsi.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Snakster kirjoitti:
Mainitsen kaksi: Suomi ja Ruotsi.

Veit sanat suustani.

Nyt vaan pitäisi uudistaa meininkiä, eikä vain säilyttää. Ihan pienin askelin, mutta kuitenkin. Ei Niinistö ole mikään paha porvari, vaan olisi hyvä Suomen asian edusmies maailmalla.
 

manu 17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Canadiens, K-Vantaa, Arsenal
Daespoo kirjoitti:
Mainitse yksi menestynyt vasemmistolainen yhteiskunta.

Tämä nyt ei aiheeseen kuulu enkä ole Oiva mutta pari kommettia.Rakkaalla pallollamme ei ole yhtään sosialistista valtiota eikä kapitalistista.Jos muistan oikein sosialismi on vaihe matkalla kommunismiin jossa päivähoito yms. ovat ilmaisia ja valtio omistaa tuotantolaitokset yms.Kapitalismissa taas valtion hallinto ei puutu talouteen millään lailla.Joten ei ole vasemmistolaista eikä kapitalistista järjestelmää kuin teoriassa ja siihen se jääkin.Kumpikaan systeemi ei puhtaana ole menestynyt eikä tule menestymään.Kun mennään tarpeksi oikealle tai vasemmalle lopulta aatteet kohtaavat.On aivan sama onko valtiondiktatuuri tai muu vastaava hallinto.Tuskin Suomi olisi olisi yhtään demokraattisempi jos ääriaineksista kumpi tahansa olisi voittanut.Tavoite molemmilla on ollut aivan sama.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Oiva kirjoitti:
Edelleenkin toistan: miksi SDP tai Vasemmistoliitto tai ylipäänsä vasemmistolaisuus on täällä jo lähtökohtaisesti paha ja leimallisesti jotain samaa kuin Stalin tai Mao.
Lainaamassasi viestissä otin yksinomaan kantaa Halosen propagandalippulappuun. Nyt kun tuon Stalinin otit esille, niin pitääpä heti ihmetellä (ilman korttitemppuja) sitä, miksi hänet voi aina ottaa "neutraalisti" esille ja sitten herra H:n lyöminen pöytään on katastrofi. Miten historiankirjoista voidaan yksisilmäisesti lukea kummankin hirmutyöt siten, että vain herra H on se itse pääpiru, Stalin onkin vain puoliharmiton hahmo eräältä synkältä aikakaudelta. Minulle niistä kahdesta saatanasta herra S on ylivoimaisesti pahempi.

En tiedä onko vasen täällä keskimäärin leimatumpi kuin oikea. Olettaisin arvellusta käyttäjädemografiasta oikealla olijoiden olevan tämän palstan enemmistö, joten satunnaisotanta kussee siltä osin.

Itse pidän vasemmistolaisuuden idylliä (kommunistista manifestia?) tietyssä mielessä kauniina, mutta käytännössä toteutettuna se vaatisi ihmiskunnalta niin suurta henkistä kasvua - täydellistä itsekkyydestä luopumista - tai loputtomia resursseja (täydellinen tekoälykin kävisi, joka hoitaisi "kaiken", jengi voisi röpötellä tai käydä tekojäällä kaiket päivät), joten se on mahdoton utopia. Nyt kun tämä tässä vaiheessa historiaa todistettiiin Neuvostoliiton muodossa ja todistetaan vieläkin kiinalaisena sensuurina ja pohjois-korealaisena mielettömyytenä, en voi kuin ihmetellä miksi kuitenkin näitä toimimattoman järjestelmän osasia käytetään vielä meilläkin ja "koko kansan presidentin" kampanjan perusteella halutaa käyttää jatkossakin. Tarkoitan siis asioiden viemistä osittain suunnitelmatalouden puolelle (kiveenhakattu kolmikanta esimerkiksi), mikä omissa kirjoissani ei voi taata parasta taloudellista tilannetta yhteiskunnalle. Koska olen itsekäs ja haluan lapselleni hyvää hoitoa ja itsellenikin jonkinlaista eläkettä jossain vaiheessa, haluan muutoksen realistisempaan talousmalliin. Siksi leimaan itse vasemmistolaisuuden lähtökohtaiseksi huonoksi periaatteksi, käytännön ilmentymineen jopa pahaksi.


Oiva kirjoitti:
Käsittääkseni täällä ei läheskään samalla tavalla leimata oikeistoa. Vai pitäisikö nostaa esille joka käänteessä IKL, Lapuan liike, Haider, Le Penn tms.
Tässä vaiheessa vedän mukaan ns. Tanskan mallin: http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=740241

Ajattelin kirjoittaa tästä ihan erikseenkin, mutta näin pikaisesti totean vain sen että Tanskassa on toteutettu tuloksien perusteella varsin toimiva työmarkkinapolitiikka, jossa käytetään tarvittaessa keppiäkin. Suomessa keppi mielletään automaattisesti oikeistolaisen, duunaria kusettavan rahamiehen jipoksi, mutta nytpä onkin niin, että - rumpujen pärinää - Tanskan mallin ovat kehittäneet paikalliset SOSIAALIDEMOKRAATIT!

Tästä voimme nopeasti päätellä että Suomen poliittinen asteikko onkin itse asiassa aika saakelin monta piirua vasempaan päin. Ei meillä ole mitään oikeistoa, äärioikeistosta puhumattakaan. Siksi ei ole tarvetta edes mainita näitä listaamiasi tahoja. Veikkaisin että nykyisessä koko kansan presidentin vasemmistokampanjassa olisi jo moneen kertaan kaivettu Le Pennit esiin, jos siihen olisi löydetty edes löyhiä syitä. Sanoisin että M.O.T.

Ja jos eläisin Tanskassa, olisin varmaankin sossudemari. Miettikääpä vittu sitä.


Oiva kirjoitti:
Minusta kyllä tuntuu, että yleistyksiä "punikkien" mielipiteestä tehdään täällä ja muaalla edes pysähtymättä miettimään, mistä on kysymys.
Nyt voit arvioida mietinkö vai en. Luotan arvostelukykyysi.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Suomi ja Ruotsi vasemmistolaisia yhteiskuntia?? Herätkää jo!

Hyvinvointi-valtio ei tee yhteiskunnasta vasemmistolaista.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Barnaby kirjoitti:
Lainaamassasi viestissä otin yksinomaan kantaa Halosen propagandalippulappuun. Nyt kun tuon Stalinin otit esille, niin pitääpä heti ihmetellä (ilman korttitemppuja) sitä, miksi hänet voi aina ottaa "neutraalisti" esille ja sitten herra H:n lyöminen pöytään on katastrofi. Miten historiankirjoista voidaan yksisilmäisesti lukea kummankin hirmutyöt siten, että vain herra H on se itse pääpiru, Stalin onkin vain puoliharmiton hahmo eräältä synkältä aikakaudelta. Minulle niistä kahdesta saatanasta herra S on ylivoimaisesti pahempi.

Ylivoimaisesti? En itse näe radikaaleja eroja. Vasemmistolaisuuden idylli on kommunistinen manifesti? Oikeistolaisuuden idylli on samalla logiikalla, niin mikä? Tässähän rupeaa miettimään liberalismin idylliä, löytyisiko John Stuart Millistä tai G.E.Mooresta?
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Tilanne on kaikenkaikkiaan melko yksinkertainen, suomalaiset ihmiset päättävät huomenna johdetaanko meitä SDP,n ja SAK,n valitsemalla ja kouluttamalla ihmisellä seuraavat kuusi vuotta vai ei ? Vai olemmeko valmiit hakemaan ratkaisua muusta poliittisesti erinlaisesta mahdollisuudesta. Johdetaanko meidän arvomaailmaamme sosialistisen aivojen johdolla vai ei, siitä me nyt päätämme !

Periaatteessa kysymyksen voisi asettaa näin, "valitsemmeko presidentiksemme SDP,n ja SAK,n vai emme" ?


veini
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Daespoo kirjoitti:
Suomi ja Ruotsi vasemmistolaisia yhteiskuntia?? Herätkää jo!

Hyvinvointi-valtio ei tee yhteiskunnasta vasemmistolaista.

Putkiaivoja ei sitten kauheasti tuhlata ajatteluun. Tässähän rupeaa leimaamaan näitä JA:n oikeiston analyytikkoja JA:n oikeiston analyytikkojen malliin! Olisit sanonut tuon lauseen erinäisinä aikoina kahden viime vuosisadan aikana oikeistolaisille niin olisivat vieneet sinut punikin saunan taakse. Taivahan jumala. Maailma näköjään luotiin suurin piirtein samaan aikaan kuin Ahon hallitus.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
mjr kirjoitti:
Ylivoimaisesti? En itse näe radikaaleja eroja.
Se on oma mielipiteeni, tuo on sinun, hyvä näin? Wikipediasta katsottuna Hitlerin lukema on 11miljoonaa, Stalinin 10-50miljoonaa. Ihan tältä pohjalta valitsen herra S:n pahemmaksi pääpiruksi, ideologioista riippumatta.

mjr kirjoitti:
Vasemmistolaisuuden idylli on kommunistinen manifesti?
Siinä olikin kysymysmerkki perässä. Valaisetko sitten mikä se on tai voisi olla.

mjr kirjoitti:
Oikeistolaisuuden idylli on samalla logiikalla, niin mikä? Tässähän rupeaa miettimään liberalismin idylliä, löytyisiko John Stuart Millistä tai G.E.Mooresta?
Toimenkuvaani ei kuulu tämän miettiminen. (tämähän on täysin poliittisesti hyväksytty vastaus nykyään?)
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Sv veinikretski kirjoitti:
Tilanne on kaikenkaikkiaan melko yksinkertainen, suomalaiset ihmiset päättävät huomenna johdetaanko meitä SDP,n ja SAK,n valitsemalla ja kouluttamalla ihmisellä seuraavat kuusi vuotta vai ei ? Vai olemmeko valmiit hakemaan ratkaisua muusta poliittisesti erinlaisesta mahdollisuudesta. Johdetaanko meidän arvomaailmaamme sosialistisen aivojen johdolla vai ei, siitä me nyt päätämme !

Periaatteessa kysymyksen voisi asettaa näin, "valitsemmeko presidentiksemme SDP,n ja SAK,n vai emme" ?


veini
Juurikin näin! Ja katsokaapa Vappuna, onko sinivalkoiset värit toreilla. Ei ole! Siellä elää Halosen oikeat värit tai oikeammin väri, joka on punainen! Että se siitä sinivalkoisuudesta, jolla kampanjalla yritetään höynäyttää värisokeita.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Barnaby kirjoitti:
Se on oma mielipiteeni, tuo on sinun, hyvä näin? Wikipediasta katsottuna Hitlerin lukema on 11miljoonaa, Stalinin 10-50miljoonaa. Ihan tältä pohjalta valitsen herra S:n pahemmaksi pääpiruksi, ideologioista riippumatta.

Minä taas vähän ajattelen että tässä luokassa pahuuden erot ovat sittenkin marginaalisia. Stalin oli ehkä pahempi siinä mielessä että oli maltillisempi ja voitti ja pystyi tappamaan rauhallisemmalla tahdilla pitkiä vuosikymmeniä. Ja jopa niin että trendikkäät nuoret iloissaan pitävät sirppiä ja vasaraa t-paidoissa, kun taas jostain syystä hakaristi sitten onkin paha juttu. Mitä erotusta en itse voi ymmärtää. Mutta tähän tehovertailuun palatakseni: Hitler sitten murhasi suorastaan nuoruuden innolla melkoisen kunnioitettavan määrän ihmisiä paljon lyhyemmässä ajassa. Näitä sopii miettiä puoleen ja toiseen - minusta ainoa vakavampi loppupäätös on että kysymyksessä ovat sellaiset mittaamattomat murhenäytelmät, sellaisella skaalalla tehdyt, että pahuuksien määrää on vaikeaa pitää "ylivoimaisena" kumpaankaan suuntaan. Mutta ole hyvä vaan - ymmärtääkseni kommenttisi tästä ja muista kysymyksistä oli muutenkin tehty tämän järkyttävän kohtalokkaan huomisen Suomen presidentinvaalin puitteissa ja motivoimana. Toinen ehdokkaista kannattaa siis kommunistisen manifestin idylliä ja minä vaan sitä että mitäs idylliä sitten tämä oikeiston ehdokas kannattaa samalla logiikalla? En ehdota mitään ettes suuttuisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös