Presidentinvaalit 2006

  • 306 063
  • 4 281
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
vilperi kirjoitti:
Minä kysyisin yhden kysymyksen (taas):

- Jos tulisi hetki, kun sinulla olisi poika ja Suomi olisi liittynyt Natoon. Tämä poika olisi siinä kolmekymppisenä pakotettu (vapaaehtoisesti) lähtemään taistelemaan Afrikkaan Nigerian puolesta, mitä sinä ajattelisit?

Eesti kuuluu tällä hetkellä Natoon, Irakissa on jo tullut myös menetyksiä, tälläinen on ikävä asia ja valitettavasti kuuluu armeijan riskeihin. Kokki voi leikata veitsellä sormeensa sotilas voi menettää jossakin tapauksessa hengensä. En puolusta armeijaa yleensäkkään, enkä väkivaltaa. En kuitenkaan ole kuullut että täältä olisi joku pakoitettu johonkin, ensinnäkin jo pelkkä armeijaan meneminen on enemmän tai vähemmän vapaaehtoinen asia.

Suomesta on aina lähtenyt tietty määrä miehiä palkka-armeijoihin, niin ranskaan kuin muuallekkin, on vain ihmisiä joita kiehtoo sotilasura, ja tämä asia ei tule varmasti koskaan muuttumaan, kun olisi joku konsti miten sodat ja selkkaukset selvitetään muuten, sitä olisi jo varmasti käytetty. Minulla on kolme poikaa, ja yksi tyttö, yrittäisin vaikuttaa heihin jo ennen uran valintaa !
Mikäli he itse haluaisivat valita näin vaarallisen ammatin tai ideologian en sille voisi enää mitään, olisin surullinen.

Ps. Neuvo jonka toivoisin että he oppisivat, olisi "älä helvetissä äänestä kameliontti-puolue SDP,tä eikä sen ehdokkaita".

Vaaleista on muuten tullut enemmän ja enemmän Niinistö vastaan SAK ja demarit, kova jätkä tämä Sauli !

Ps. Olen muuten itse ollut aikanaan Ghanassa, sotatilan aikana.
 
Viimeksi muokattu:

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Itse asiassa näissä vaaleissa on nähtävissä jopa se, että joiltain osin radikaalistikin itse demarien leiri rakoilee. Vahvimmin Tarjan takana ei ole SDP:a normaalisti äänestävät vaan nimenomaan Vasemmistoliittoa normaalisti äänestävät. Demareista Saulin taakse on mennyt gallupien mukaan enemmän ihmisiä kuin Kokoomuksesta Tarjan taakse. Tälläkin palstalla on havaittavissa se, että aktiivisin Tarjaa puolustava ja Saulia haukkuva ihminen kannattaa käsitykseni mukaan Vasemmistoliittoa, joka on myös haukkaamassa palan jotain todella ruskeaa ainesta, jos Tarjaa ei valitakaan.

Näiden vaalien tulos voi olla todella merkityksetön asia sen verralla, mitä näistä vaaleista voi seurata.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
vilperi kirjoitti:
Minä kysyisin yhden kysymyksen (taas):

- Jos tulisi hetki, kun sinulla olisi poika ja Suomi olisi liittynyt Natoon. Tämä poika olisi siinä kolmekymppisenä pakotettu (vapaaehtoisesti) lähtemään taistelemaan Afrikkaan Nigerian puolesta, mitä sinä ajattelisit?
Ensinnäkin, jos minulla olisi poika, hänelle oltaisiin rakkaudella ja hakkaamalla iskotettu päähän, että ura sotilaana ei ole mikään välkky idea, vaikka se 17-20 vuotiaana voi houkuttelevalta kuulostaakin. Mikäli hän tästä huolimatta tuon päätöksen tekee, niin pahaltahan se tuntuisi jos oma poika on sodassa. Sillä ei ole merkitystä, että missä hän sotii, tuskin kuitenkaan Nigeriassa, vaan jossain Naton rajalla.

Vekkuliahan tässä on se, että me olemme jo niin kiinni Natossa, että vain leima puuttuu ja tähän tilaan meidät on viety käytännössä salaa. Nyt kun Niinistö herättää keskustelua, niin hänet leimataan pahaksi Natoon viejäksi. Näissä vaaleissa et voi vaikuttaa Suomen Nato-päätökseen, koska Natoon liitytään, halusit tai et. Siihen voit vaikuttaa, että viedäänkö meidät Natoon salaa, vai avoimen keskustelun ja kansanäänestyksen kautta. Jälkimmäistä lupaa Niinistö.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Cube kirjoitti:
Miten voi pakottaa vapaaehtoisesti?

Taas tätä tällaista pilkun viilausta... tietenkin tarkoitin pakotettu tai vapaaehtoisesti...
 

Cube

Jäsen
AnaMasa kirjoitti:
Siihen voit vaikuttaa, että viedäänkö meidät Natoon salaa, vai avoimen keskustelun ja kansanäänestyksen kautta. Jälkimmäistä lupaa Niinistö.
Kyllä molemmat Ylen vaalikoneessa pitää kansanäänestystä (joskin suuntaa-antavaa sellaista) melko tarpeellisena.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Cube kirjoitti:
Ok. Missäs olosuhteissa Suomen kansalainen voidaan sitten pakottaa sotimaan Nigeriaan?

No jos nyt aika menee vielä sellaiseksi jonain päivänä, monien vuosikymmenien jälkeen, että enää ei kysytäkään vapaaehtoisia, vaan kaikki onkin pakotettuja...

Kuulostaa jossittelulta, mutta kaikki on mahdollista...
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Cube kirjoitti:
Kyllä molemmat Ylen vaalikoneessa pitää kansanäänestystä (joskin suuntaa-antavaa sellaista) melko tarpeellisena.
Kas vain. Tuo onkin ensimmäinen (ja ainoa?) paikka, missä Halonen ja sana kansanäänestys esiintyy noinkin lähekkäin. Tästäkin kysymyksestä Tarja vetäytyi heti vastaamisen jälkeen puoliksi verhon taakse lisäämällä vastaukseen kommentin, että "Päätös kansanäänestyksestä kuuluu eduskunnalle."
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
vilperi kirjoitti:
No jos nyt aika menee vielä sellaiseksi jonain päivänä, monien vuosikymmenien jälkeen, että enää ei kysytäkään vapaaehtoisia, vaan kaikki onkin pakotettuja...

Kuulostaa jossittelulta, mutta kaikki on mahdollista...

Ei kuulosta edes jossittelulta vaan äärimmäisen typerältä vasemmistopropagandaretoriikalta jolla ei ole yhtään mitään todellisuusperää.
 

Cube

Jäsen
Daespoo kirjoitti:
Ei kuulosta edes jossittelulta vaan äärimmäisen typerältä vasemmistopropagandaretoriikalta jolla ei ole yhtään mitään todellisuusperää.
Älä viitsi sotkea vasemmistoa tuohon kommentointiin, koska molemmat tiedämme, että tässä liikutaan jo jossain aivan muissa svääreissä.
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
vilperi kirjoitti:
No jos nyt aika menee vielä sellaiseksi jonain päivänä, monien vuosikymmenien jälkeen, että enää ei kysytäkään vapaaehtoisia, vaan kaikki onkin pakotettuja...

Kuulostaa jossittelulta, mutta kaikki on mahdollista...

Kylläpä Halosen tukijoukot täällä Jatkoajassa ovat väsähtäneitä.
Mikäli Halonen olisi ollut mies niin ainakin TOJ olisi jaksanut loppuun saakka.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
vilperi kirjoitti:
No jos nyt aika menee vielä sellaiseksi jonain päivänä, monien vuosikymmenien jälkeen, että enää ei kysytäkään vapaaehtoisia, vaan kaikki onkin pakotettuja...

Kuulostaa jossittelulta, mutta kaikki on mahdollista...
Sä oot niin lutunen!!1 Oikeesti, lopeta jo tuo itsesi nolaaminen.

Halosen tukijoukkojen tempaukset ja lausunnot ovat jo sitä luokkaa, että uskon ja toivon niiden lisäävän protestiääniä Niinistön puolesta vielä epävarmojen äänestäjien keskuudessa. Jos joku nuo lausunnot oikeasti nielee, niin kyllä käy sääliksi.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
No eipähän ennen vuoden 2002 olympialaisiakaan ajateltu, että Valko- Venäjä pelaisi pronssipelissä, vai?

Niin kuin jo sanoin, kaikki on mahdollista...
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
vilperi kirjoitti:
No eipähän ennen vuoden 2002 olympialaisiakaan ajateltu, että Valko- Venäjä pelaisi pronssipelissä, vai?

Niin kuin jo sanoin, kaikki on mahdollista...

Aina vaan paranee...
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
vilperi kirjoitti:
No eipähän ennen vuoden 2002 olympialaisiakaan ajateltu, että Valko- Venäjä pelaisi pronssipelissä, vai?

Niin kuin jo sanoin, kaikki on mahdollista...

Tarja Halonen = Tommy Salo?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
msg kirjoitti:
Aina vaan paranee...

Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma...

Mielestäni kaikki voi olla mahdollista, mutta perustelkaapa te nyt sitten, että miksei Naton pakollisuus voisi olla mahdollista?
 

Cube

Jäsen
vilperi kirjoitti:
No eipähän ennen vuoden 2002 olympialaisiakaan ajateltu, että Valko- Venäjä pelaisi pronssipelissä, vai?

Niin kuin jo sanoin, kaikki on mahdollista...
Niin no, olisiko tämä ehkä ihan vähän eri asia kuitenkin? Mieti hetki vaikka. Aina ei ole pakko kirjoittaa ihan kaikkea mitä sylki suuhun tuo, vaan voi miettiä, että mihin asiaan ja missä kohdin sitä sanottavaa ja tietoa on tarjota. Itsesensuuria olen peräänkuuluttanut muissakin ketjuissa joskus ja samaa teen täällä.

Heh, sanoo kirjoittaja, jolla on yli 100 viestiä tähän ketjuun - suurin osa varmaan aika turhanpäiväisiä..
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Cube kirjoitti:
Niin no, olisiko tämä ehkä ihan vähän eri asia kuitenkin? Mieti hetki vaikka. Aina ei ole pakko kirjoittaa ihan kaikkea mitä sylki suuhun tuo, vaan voi miettiä, että mihin asiaan ja missä kohdin sitä sanottavaa ja tietoa on tarjota. Itsesensuuria olen peräänkuuluttanut muissakin ketjuissa joskus ja samaa teen täällä.

Heh, sanoo kirjoittaja, jolla on yli 100 viestiä tähän ketjuun - suurin osa varmaan aika turhanpäiväisiä..

On eri asia tietenkin, mutta todiste siitä että kaikki on mahdollista...
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
vilperi kirjoitti:
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma...

Mielestäni kaikki voi olla mahdollista, mutta perustelkaapa te nyt sitten, että miksei Naton pakollisuus voisi olla mahdollista?

Sä olet niin väsynyt että kaipaat piristystä, joten tervetuloa la-su Tapiolaan Cafe Niinistöön. Kaadan sinulle ison kupin kahvia jotta piristyt ja jatketaan sitten tätä keskustelua.

Laita yv:iä jos tulet niin sovitaan neilikoista rinnuksissa ym ym...
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
vilperi kirjoitti:
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma...

Mielestäni kaikki voi olla mahdollista, mutta perustelkaapa te nyt sitten, että miksei Naton pakollisuus voisi olla mahdollista?


Tottakai kaikki on mahdollista. Enemmistöpäätöksillähän tässä mennään, joten jos eduskunta niin päättää. En tiedä tarkkaan vaatisiko perustuslain muuttamista. Jos vaatisi niin täytyisi kansan enemmistön olla selkeästi tämän takana, jotta olisi edes mahdollisuuksia mennä läpi.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Cube kirjoitti:
Olisiko sekin mahdollista, että et välttämättä ole aina ihan hollilla näistä kirjoittamistasi asioista?

Kuten jo sanoin kaikki on mahdollista...=)
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
JimmyMac kirjoitti:
Kirjoituksen otsikko on: Greater European responsibility in defence matters. Ja ensimmäinen lause: "In the early 1990s, it became apparent that steps needed to be taken by the European members of NATO to assume greater responsibility for their common security and defence." Ja nyt ollaan tultu siihen asti, että rekrytoidaan jo EU:n omia taistelujoukkoja.

Vai onko kirjoituksen takana Niinistö, vai kenties jotkut hänen kannattajistaan. En oikeasti enää ymmärrä, että miten joku kehtaa olla eri mieltä silkasta faktasta.
Eiköhän kyse ole siitä että, USA katsoo sotilaallisen läsnäolonsa Länsi-Euroopassa turhaksi ja kalliiksi kylmän sodan jäänteeksi. Se, että puolustuvastuuta siirretään USA:n Nato-joukoilta eurooppalaisille ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että USA:n rooli Naton päätöksenteossa kaventuisi. Euroopan maista tulee ehkä enemmistö sotilasliiton miesvahvuudesta, mutta USA on edelleen suurin, vaikutusvaltaisin ja taloudellisesti tärkein yksittäinen jäsenvaltio ja tulee olemaan jatkossakin, vaikka pelinappuloita vähän siirrelläänkin laudalla. Eivät siinä paljon Niinistön kiertoilmaukset paina.

Tällä hetkellä muuten Nato vastaa Afghanistanin turvallisuudesta. Kärjistäen ilmaistuna siis siivoaa USA:n jälkiä, kun asianomaisilla oli jälkihoidon sijaan kiire Irakiin. Mikä takaa, ettei Naton työnjako ole tulevaisuudessa juuri tämä? USA rymistelee omatoimisesti milloin mihinkin ja jättää jälkeensä kaaoksen, jonka rauhoittaminen jää "Eurooppalaisen Naton" harteille.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
OldTimeHockey kirjoitti:
Eiköhän kyse ole siitä että, USA katsoo sotilaallisen läsnäolonsa Länsi-Euroopassa turhaksi ja kalliiksi kylmän sodan jäänteeksi. Se, että puolustuvastuuta siirretään USA:n Nato-joukoilta eurooppalaisille ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että USA:n rooli Naton päätöksenteossa kaventuisi. Euroopan maista tulee ehkä enemmistö sotilasliiton miesvahvuudesta, mutta USA on edelleen suurin, vaikutusvaltaisin ja taloudellisesti tärkein yksittäinen jäsenvaltio ja tulee olemaan jatkossakin, vaikka pelinappuloita vähän siirrelläänkin laudalla. Eivät siinä paljon Niinistön kiertoilmaukset paina.

Paino on sanalla YKSITTÄINEN. Vaikka myös tulevaisuudessa USA:n rooli NATO:n päätöksenteossa tulee olemaan suuri, niin uskon että eurooppalaisen osuuden kasvaminen niin taloudellisesti kuin miehistöllisestikin, (miksei myös teknologisesti) tulee varmasti kaventamaan USA:n päätösvaltaa.

Huomattava on myöskin, että IRAK ei ole suoranaisesti NATO:n operaatio, ja erittäin suuri osa jäsenmaista on päättänyt olla osallistumatta, kuka milläkin perusteella.

Miksei näin olisi myös tulevaisuudessa?

Lisäksi lienee perusteltua uskoa, että USA:n ylimielisyys on jonkin verran karissut viime vuosina.
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Pohditaanpas hieman mitä elossa olevat entiset Presidenttimme äänestävät.

Ahtisaari: Kritisoinut Halosen työtä, ei ole tukenut Halosta millään tavalla vaalitaistelun aikana, luennoi NATO-myönteisen Henrik Laxin vaalitilaisuuksissa, kova vienninedistäjä -> Äänestänee Niinistöä

Koivisto: Tämän voisi joku muu kirjoittaa, onko tukenut Halosta? Itse veikkaan, että 50/50 kumpaa äänestää, joku muu arvannee paremmin?

Tämmöistä turhaa paskaa välillä, ettei menisi ihan sapelien kalisteluksi ainoastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös